Kitarat: kitarakamat ›

zedder: LP:llä soittaessa pääsee tosiaankin tietynlaiseen tunnelmaan jota ei "nykyaikaisemmilla" kitaroilla oikein pysty tavoittamaan. On kuitenkin väärin jos tuommoiselta "retrosoittimelta" alkaa vaatimaan samaa kuin ohutkaulaisilta superstratoilta.
 
Tosiasia on se että en ikimaailmassa olisi valmis luopumaan "hevimallisista räikkäkepeistäni" ja siirtymään yksinomaan Gibson Les Paul:in soittajaksi, sen verran heikoksi on soittotaidon kehitys jäänyt etten halua vaikeuttaa tilannetta lisää melkoisen kehnolla ergonomialla varustetulla välineistöllä.. Ammattilainen ja tosivirtuoosihan nyt toki pystyy varmaankin vetämään mitä tahansa millä tahansa kitarantapaisella ilman isompia ongelmia.
 
Jos voisin vapaasti tilata sellaisen Gibson Les Paulin minkä haluan, niin ainakin soololovelle ja kaulan paksuudelle pitäisi tehdä jotakin... Suunnilleen haluamani tuote olisi jo olemassa ihan sarjatuotannossakin, mutta hinta on törkeähkö.
 
Tuskinpa Gibson oikeasti haluaakaan päästä mukaan "tilukeppi" -markkinoille. Sitä tarkoitusta varten konsernilla on hankittuna toiset brändit.
 
Tilukepit ovat niin erikoistuneita vempaimia, että oikein mikään yleiskäyttöinen kitara ei voi vetää niille vertoja tilutuksessa ja vastaavasti tilukepit eivät vedä vertoja oikein millekään yleiskäyttöisyydessä. Kitara käytön mukaan ja jos soittamisen painopiste on tilutuksessa, niin harva tilusankari ihan lespalla vetää, vaikka aika kovia jätkiä lespailijoissa toki on.

Laulava Kylätohtori: Onko tuollainen tietty "muhjuisuus" humppareiden ominaisuus, vai löytyykö myös erottelevia ja selkeitä humppareita (varmaankin löytyy)...
 
Ymmärrän mitä tarkoitat ja itelle Graalin malja humppareiden suhteen löytyi Guildin HB-1:stä joka on aika matalatehoinen ja pureva mikki. Ehkä hieman pysikymppimäinen. Kuitenkin ihan eri maata kuin mun LP Specialissa aikoinaan ollut 490R/498T -pari. Kyllä niilläkin veteli menemään, mutta tuo mainitsemasi muhjuisuus oli oikeastaan aina jollain tavalla läsnä. Ei aina huonolla tavalla toki.

sustain65: Ehkä se on tehty jotta peukun käyttö paksulle E:lle olisi vaikeampaa kuin ennen?
 
Vaikuttaa kyllä varsin typerältä uudistukselta. Mikäköhän siinä on pointtina?
 
kihtaristi: Osaatko tuota muhjuisuutta kuvailla tarkemmin? Monesti Gibsoneissa kaulamikki voi olla liian läski ja bassokas sointuhommiin (mutu) varsinkin, jos vahvari on asetuksilla, joilla strato soundaa hyvältä. Silti sillä samalla kaulamikillä voi vetää hienoa paksua liidisoundia.
 
Ei kyse ole bassokkuudestakaan. Sointuhommia en juurikaan soittele ja bassot on muutenkin todella pienellä jo stratonkin kanssa - niin kotona kuin trenneissäkin.
 
Tarkoitan sellaista tiettyä epäselvyyttä ja huonoa erottelevuutta. Kyllä siihen säädöillä pystyy vaikuttamaan, mutta ei poistamaan, eli kyse on mikkien ominaisuudesta (vikaa on varmasti myös säätäjässä)..
 
Loppupeleissä on ehkä liian raju vastakkainasettelu tuo strato single-coilit vs. Gibson humbuckerit, koska ne edustaa aikalailla ääripäitä ja mikkejä, joita ei voi vertailla. Straton kanssa saa yleensä säätää sieltä sitä liikaa yläpäätä ja kireyttä pois, kun taas gibsonin humppareissa joutuu ruuvaamaan alapäätä pois ettei mene "muhjuiseksi", jos tarkoitamme sillä samaa asiaa. Kannattaa myös koittaa niitä eri mikkiasentoja ja pyöritellä vola- ja tone-potikoita. Itsellä meni aikanaan vähintään vuosi SG:n kanssa, että pääsin omasta mielestäni vähän jyvälle niiden volumepotikoiden yhteispelistä.
 
Joo, eihän niitä oikein voi vertailla. Mutta tämä on nyt siitä hassu tapaus, että straton jälkeen Les Paulin kanssa ei tarvitse lisätä trebleä, vaan joissain tilanteissa ennemminkin vähentää sitä. Ja voin vakuuttaa, ettei tuo saarnirunkoinen SSL-1-mikkeillä varustettu strato ole tumppu. Tämä kokemus on itse asiassa pistänyt nämä netissä viljellyt "mahonkin on tummasoundista ja Les Paul luonteeltaan 'tumppu'"-kommentit uuteen valoon...
 
Hassuna yhteen sattumana olen viime aikona kuunnellut taas Kingston Wallia (Live) ja täytyy sanoa, että todella hienoa soundia Walli taikoo Lespastaan. Jotenkin muhju soundi tuntuisi tässäkin olevan, mutta hienosti Walli hyödyntää sitä ja toimii tuossa musiikissa todella hyvin.
 
Ja sen verran kommenttia zedderille, että vertailussa on siis tavallinen strato, ei varsinainen tilustrato. Itse en tiluta, enkä tilukeppejä kaipaa. Vaikka täytyy sanoa, että varsin hienosti tuntuu Wallilta 'tiluttelu' onnistuvan, joten kyllä se on juuri niin kuin kirjoitit: Se on vaan miehestä kiinni. :)
 
Muovinen: Ymmärrän mitä tarkoitat ja itelle Graalin malja humppareiden suhteen löytyi Guildin HB-1:stä joka on aika matalatehoinen ja pureva mikki. Ehkä hieman pysikymppimäinen. Kuitenkin ihan eri maata kuin mun LP Specialissa aikoinaan ollut 490R/498T -pari. Kyllä niilläkin veteli menemään, mutta tuo mainitsemasi muhjuisuus oli oikeastaan aina jollain tavalla läsnä. Ei aina huonolla tavalla toki.
 
Jep, juuri tuota tarkoitin, siihen pystyy säätämällä vaikuttamaan, mutta ei poistamaan. Jotenkin se tuntuu olevan aina läsnä, mutta se ei tosiaan aina ole huono juttu. Jos tuo olisi oma kitara, niin varmaan katsoisin ajan kanssa, mitä noista mikeistä saa irti, ennen kuin alkaisin hätäpäissäni uusia mikkejä tinaamaan.
 
Ja kuten pappasfin kirjoitteli, niin varmasti tilannetta saa paremmaksi säätelemällä. Tarvitaan vaan lisää testiä ja säätämistä, niin eiköhän tämä tästä ala selkeytymään...

Onko uusien LP Classic mallien omistajia jossa puolitukset ja db boost? Mitä ootte tykänny? Boost switchin olisi voinut vähän nätimminkin toteuttaa mutta muuten näyttää lupaavalta. Ihan järjetön GAS päällä ja luulen että viikolla lähtee hankintaan jos jostain sopuhintaan löytyy. Traditionalin olisin jo ostanut jos jostain olisin Honey Burstin löytänyt mutta toi Classic Lemon Burst menee myös.

Laulava Kylätohtori: Onko tuollainen tietty "muhjuisuus" humppareiden ominaisuus,
 
Ei automaattisesti.
 
vai löytyykö myös erottelevia ja selkeitä humppareita (varmaankin löytyy)...
 
Mää en muunlaisia käytäkään.
 
Avainsana on maltillinen käämintä ja alnico-magneetti.

Gibsonilla on käytössä sekä hyviä että mielestäni aivan karmeita mikkejä.
Hyviä tai suhthyviä on esim 57 classic ja "alikäämitty" custom bucker. Perässä seuraa Burstbucker 2. Hirvein on mielestäni 500T jota on Flying V ja SG-Faded kitaroissa ainakin. Keraaminen magneetti puskee turskia soundia joka ei ole kovin rock- tai edes metallihenkinen. Toimii joidenkin fuzzien kanssa ihan hyvin mutta aiheuttaa rumaa cleania ja epäerottelevaa rähinää rärösoundina.

mitja: ...Burstbucker 2.
Nämä löytyvät omasta LP Std Fadedista. Soundi on kuulas ja erotteleva kunhan ymärtää laskea mikit riittävän alas, siis todella huolella alas: näin on saatu korjattua monen "muhjuisen" LP:n soundit selkeämmiksi ilman mikinvaihtoa. Keraamisten ominaissoundiin ei saa tosin saa muutosta kuin vaihdolla.
 
Maksimaalisen outputin metsästys tuntuu pilaavan humpparin soundin, joten malttia. Gibsonin ohjeetkin ovat mielestäni tässä kohtaa pielessä ja mikit aivan liian lähellä kieliä jotta napapalat olisivat otollisessa kohtaa magneettivuota.

TvA: Nämä löytyvät omasta LP Std Fadedista. Soundi on kuulas ja erotteleva kunhan ymärtää laskea mikit riittävän alas, siis todella huolella alas: näin on saatu korjattua monen "muhjuisen" LP:n soundit selkeämmiksi ilman mikinvaihtoa. Keraamisten ominaissoundiin ei saa tosin saa muutosta kuin vaihdolla.
 
Maksimaalisen outputin metsästys tuntuu pilaavan humpparin soundin, joten malttia. Gibsonin ohjeetkin ovat mielestäni tässä kohtaa pielessä ja mikit aivan liian lähellä kieliä jotta napapalat olisivat otollisessa kohtaa magneettivuota.
 
Nimenomaan näin!
Muhju lähtee mutta output ja erottelu säilyy.
Ja vahvistimien etuasteestakin saa enemmän irti.

itsekin olen välillä miettiny mitkä on hyvän erottelevan humpparin avainkohdat nykygibbonissani on emgit ja sekin päivä voi tulla että muutan sen passiivielektroniikalla varustetuksi.gibbonin omista mikeistä 57classic tuntuis etukäteen ajatellen passelilta mikitykseltä sopivien potikoiden kera.

TvA: Nämä löytyvät omasta LP Std Fadedista. Soundi on kuulas ja erotteleva kunhan ymärtää laskea mikit riittävän alas, siis todella huolella alas: näin on saatu korjattua monen "muhjuisen" LP:n soundit selkeämmiksi ilman mikinvaihtoa. Keraamisten ominaissoundiin ei saa tosin saa muutosta kuin vaihdolla.
 
Maksimaalisen outputin metsästys tuntuu pilaavan humpparin soundin, joten malttia. Gibsonin ohjeetkin ovat mielestäni tässä kohtaa pielessä ja mikit aivan liian lähellä kieliä jotta napapalat olisivat otollisessa kohtaa magneettivuota.
 
Tämän olen itsekin huomannut. Etenkin kaulamikki kannattaa usein laskea jopa ihan mikkikehyksen tasolle. Tätä ainakin kannattaa kokeilla ennenkuin alkaa ostelemaan uusia mikkejä.

Rämppy: Tämän olen itsekin huomannut. Etenkin kaulamikki kannattaa usein laskea jopa ihan mikkikehyksen tasolle. Tätä ainakin kannattaa kokeilla ennenkuin alkaa ostelemaan uusia mikkejä.
 
Juuri näin tein Gibsonissani eli laskin kaulan 57 Classicin hiukka alle kehyksen tason. Parannus saundiin oli mielestäni selvä. Olin jo hommaamassa P90-mikkiä tilalle.
Laskin myös tallamikkiä hyvillä tuloksilla. 57 Classic on sekin. Nyt on hyvä ja tasapainoinen - sopii hyvin rokkihommiin ja kevyempiinkin saundiloihin.

Kävin kokeilemassa Gibsonin SG Standardia vm. 2014. Onko kaikissa SG:ssä niinkin huono nauhojen viimeistely, vai sattuiko mulle vaan esittelymalliin huono yksilö?
 
Ei sillä että ne hirveesti törröttäis, mutta ovan kauttaaltaan melko terävät.
 
Toisekseen, kuinka 61R eroaa tämän vuoden mallista muuta kuin MinEtune?

teleman: Juuri näin tein Gibsonissani eli laskin kaulan 57 Classicin hiukka alle kehyksen tason. Parannus saundiin oli mielestäni selvä. Olin jo hommaamassa P90-mikkiä tilalle.
Laskin myös tallamikkiä hyvillä tuloksilla. 57 Classic on sekin. Nyt on hyvä ja tasapainoinen - sopii hyvin rokkihommiin ja kevyempiinkin saundiloihin.
 
Classic 57 on kyllä oikein hyvä mikki, plussa myös. Vaihdoin noi omasta LP Traditionalista jokunen vuosi sitten BKP:n The Mule/Stormy Monday -settiin, ero oli aika pieni.
 
Ennen vanhaan SG Stankuissa nauhanpäille oli oma pala reunalistaa. Sääli kun muuttivat tota systeemiä.

Ziggy Bubba: Classic 57 on kyllä oikein hyvä mikki, plussa myös. Vaihdoin noi omasta LP Traditionalista jokunen vuosi sitten BKP:n The Mule/Stormy Monday -settiin, ero oli aika pieni.
 
Mihin suuntaan muuttui? Tuossa lainaGibsonissa on '57:t ja minusta talla on muuten varsin hyvä, mutta ehkä vähän liian tehokas. Ja kaulamikki saisi olla kirkkaampi...

Laulava Kylätohtori: Mihin suuntaan muuttui? Tuossa lainaGibsonissa on '57:t ja minusta talla on muuten varsin hyvä, mutta ehkä vähän liian tehokas. Ja kaulamikki saisi olla kirkkaampi...
 
Tehojen puolesta toi on aika suora vaihtosetti, suorastaan samasta puusta. Huomasin hilppasen nätimmin soivat keskarit/yläpäät liideissä vasta vähän ajan päästä... Tämäkin voi olla osittain omien aivojen tuottamaa muutosta.
 
Veikkaan, että sunkin tilanteessa saa ruuvarilla säädettyä mikit balanssiin.
 
E: Tehomäärän eroa on musta helpompi noin kompensoida kuin selkeesti bassokkaampaa kaulamikkiä esimerkiksi. Omassa LP Studiossa Phat Cat kaulassa jyrää just botnessa tallan Bluesbuckerin. Noh, vaihdan ne kohta Tokain 335:een - toisin päin.

Eilen saapui tilaamani Phat Cat-mikit Les Pauliini, ja täytyy sanoa että olen tyytyväinen. Tänään testailin niitä muutaman tunnin ja selvistepäin kuullosti vielä paremmalta kuin eilen =) Ainakin minun korvaan P-90 on miellyttävämmän kuuloinen kuin humbucker, mielipiteistä voi tietysti vääntää tästä maailman tappiin saakka. Enemmin rähinää särö saundiin ja sellaista "paksuutta" löytyy minun mielestä P-90:stä kuin humbuckerista. Hevi ja muut highgain-jutut varmaan sujuu humbuckerilta paremmin, mutta minun rock ja punk touhuuni P-90 on kyllä kuin nyrkki silmään.

Mulla oli edellisessä Les Paulissa (2008 Standard) Phat Catit ja hyvin toimi. Nyt on soitossa Les Paul Deluxe, jossa on alkuperäiset minihumpparit ja toimivat mielestäni oikeastaan viela paremmin tuollaisen rapsakan ja nasakan soundin haussa marshall-tyyppisellä vahvistimella. Yllätyin oikein. Kummallakin vaihtoehdolla hain siis vähän vähemmän pyöreää ja selkeämpää soundia kuin perushumpparilla.
 
No vaihtuihan tuossa tietysti kitarakin.

Ziggy Bubba: Tehojen puolesta toi on aika suora vaihtosetti, suorastaan samasta puusta. Huomasin hilppasen nätimmin soivat keskarit/yläpäät liideissä vasta vähän ajan päästä... Tämäkin voi olla osittain omien aivojen tuottamaa muutosta.
 
Veikkaan, että sunkin tilanteessa saa ruuvarilla säädettyä mikit balanssiin.
 
E: Tehomäärän eroa on musta helpompi noin kompensoida kuin selkeesti bassokkaampaa kaulamikkiä esimerkiksi. Omassa LP Studiossa Phat Cat kaulassa jyrää just botnessa tallan Bluesbuckerin. Noh, vaihdan ne kohta Tokain 335:een - toisin päin.
 
Miten Classic 57 eroaa 490R mikrofonista? ne ovat molemmat alnico II magneetilla. Mietin tässä, että jos kaulaan haluaa kirkkaampaa sointia, niin eikö kaiken järjen mukaan alnico V magneetilla varustettu mikki olisi sellainen? siis 498T (sellainen löytyy ainakin vuoden 95 paulin tallasta). outputtiahan noissa on aika reippaasti, mutta jos ne ruuvaa tarpeeksi alas, niin sillähän se hoituu. Onko 498T mikistä kaulamikkiversiota?

mitja: Gibsonilla on käytössä sekä hyviä että mielestäni aivan karmeita mikkejä.
Hyviä tai suhthyviä on esim 57 classic ja "alikäämitty" custom bucker. Perässä seuraa Burstbucker 2. Hirvein on mielestäni 500T jota on Flying V ja SG-Faded kitaroissa ainakin. Keraaminen magneetti puskee turskia soundia joka ei ole kovin rock- tai edes metallihenkinen. Toimii joidenkin fuzzien kanssa ihan hyvin mutta aiheuttaa rumaa cleania ja epäerottelevaa rähinää rärösoundina.
 
Jos nyt muisti einpahasti petä, niin mulla on Classicissa tuo 500T kaulassa, pidän ite siitä, cleanilla aivan mahtava, mutta on se kuitenkin omasta mielestä varsin kuuma. Kaulamikillä on aika turha mitään särö osastoa vetää, paitsi liideissä se on hyvä. Maku asioita.

Omassa LP:ssa oli classic 57 ja 57+ mikit alkuperäisenä. Ne olivat oikeastaan aivan hyvät mikit, vaan eivät mahtavat. Siispä laitoin pitkällisen Youtube videovertailun yms. Googlettelun jälkeen Seth Lover setin kitaraan kiinni ja siitähän SE saundi löytyi. Aivan upea erottelevuus ja kuitenkin lämmin saundi. Tätä se varmaan tarkoittaa, kun joku sanoo että on "creamy tone". :)