Ochmo 29.05.2018 10:50:10 | |
---|
Matias.: Minulla vahingonteon jälkeen oli saatavia yhdeltä koijarilta ja eikä hän maksanut oikeuden päätöksen jälkeenkään. Laitettiin ulosottoon ja olin sitten "saamassa rahaa" 38 muun velkojan kanssa. Hän sitten "paransi tapansa" ja pääsi töihin ja velkasaneeraukseen. Sen piti kestää viisi vuotta ja minullekin tuli kaikki hänen vahvistetut budjettinsa niin tulojen, elinkustannustenkin suhteen. Ja myös kuukausittainen maksusuunnitelma. Työmatkakustannukset oli yli 250 km päivässä omalla autaolla joten maksukykyä ei juurikaan ollut laskettujen menojen jälkeen. Erehdyin sitten suostumaan muiden velkojien mukana suunniteltuun velkasaneeraukseen. Hlö pääsi velkasaneeraukseen kun hänellä oli se vakituinen työpaikkakin. Melko nopeasti kuitenkin saneeraukseen pääsemisen jälkeen hänet yllättäen sitten irtisanottiin ja maksuohjelma meni silloin standby -tilaan eli hänelle ei tullut mitään maksuvelvoitteita työttömyyden aikana. Kun viisi vuotta meni täyteen niin velkasaneeraus päättyi ja hän on velaton mies. Otin asiasta selvää ulosottovirastosta ja he pahoittelivat että näin on mutta laki on laki. Minulla ja kellään muullakaan velkojalla ei ole mitään saatavia tai oikeuksia minkäänlaisiin saataviin häneltä koska hyväksymäni velkasaneeraus on päättynyt. Tämä ei tietenkään millään tavalla liity tämän ketjun esillä olleeseen hlöön vaan on minun oma kokemukseni nimettömäksi jääneen velallisen kanssa. Mielenkiinnosta: jos et olisi suostunut siirtämään saataviasi velkasaneerausjärjestelmään vaan edelleen pitänyt ne siellä ulosotossa (tuohan täytyy käsittääkseni uusia väliajoin, että pysyy voimassa) niin olisiko se vaikuttanut mitenkään kýs. henkilön pääsyä velkasaneeraukseen. Jos ei, niin mielestäni turha kädenojennus. |
hallu 29.05.2018 11:49:53 | |
---|
Kaikki sympatia Sjömännille ja Matiakselle tältä taholta. Tuli mieleen semmoinen seikka, että talousrikoksen uhrin kärsimä vahinko on eurolleen mitattavissa ja niin ollen hinnoiteltavissa. Myös riskin pystyy arvioimaan kun kyse on rahasta. Monimutkaisemmaksi homma menee väkivaltarikoksissa jossa vahingot ovat tietyllä tapaa mittaamattomia. Millä korvaat ruumiinvamman? tai miten mittaat henkistä kärsimystä joka on invalidisoivaa? Kaupanteossa hankaluutta monesti aiheuttaa ihmisten erilainen halukkuus ottaa riskiä tai riskinottokyky. Jos ei ole riskinottokykyä, niin silloin ei kannata riskiä ottaa, vaikka se tarkoittaisi sitä että kauppa jää tekemättä. Sehän on oikeastaan se tila, jossa huijari toimii. Hän houkuttelee ihmistä ottamaan riskiä ja mitä enemmän pahaa aavistamaton uhri riskiä ottaa, niin sen isomman "voiton" huijari saa. Toisaalta, mitä isompi riski, niin sitä isompi on suhteellinen vahinko ja sitä todennäköisemmin seuraa jatkotoimia. Eli myös huijari ottaa riskin houkutellessaan uhria isompaan vedätykseen. Moni huijari kuulemma tekee sitäkin, että tyytyy tekemään määrällisesti enemmän "nappikauppaa" jolloin riskit puolin ja toisin pysyvät matalana. Nappikaupan ongelma pienemmän "tuoton" lisäksi on tietenkin se, että maine menee äkkiä ja homma alkaa vaikeutua nopeasti, mikä johtaa siihen, että pitää siirtyä markkinalta toiselle aina vain nopeammin kunnes se ei enää riitä. Mun pointtini on, että huijaria on helppo vihata, mutta minä en usko huijarinkaan elämän olevan mitään ruusuilla tanssimista. Jos kyse on aikuisesta, niin siellä taustalla on varmasti usein läjäpäin muitakin ongelmia. Erityisen traagista minusta on jos nuori ihminen sortuu huijaamaan. En minä erityisesti halua huijareita puolustella, mutta meidän on niin helppoa vihata kanssaihmisiämme, että vaatii ihan erillisiä ponnisteluita muistaa sen rikollisenkin olevan ihminen. Me tietenkin vaadimme täysimääräistä hyvitystä kärsimästämme vahingosta mielellään korkojen kera, mutta voitaisko me toisinaan tyytyä vähän vähempään ilman vihaa ja katkeruutta. Olisiko se sellainen hyvä teko ja käden ojennus, jolla nämä yhteiskunnan heikoimmatkin piruparat saataisiin pysymään tässä hullunmyllyssä jollain tavalla messissä? Elämä on reiässä rattoisaa...... |
Sjömanni 29.05.2018 12:40:21 | |
---|
hallu: Kaikki sympatia Sjömännille ja Matiakselle tältä taholta. Tuli mieleen semmoinen seikka, että talousrikoksen uhrin kärsimä vahinko on eurolleen mitattavissa ja niin ollen hinnoiteltavissa. Myös riskin pystyy arvioimaan kun kyse on rahasta. Monimutkaisemmaksi homma menee väkivaltarikoksissa jossa vahingot ovat tietyllä tapaa mittaamattomia. Millä korvaat ruumiinvamman? tai miten mittaat henkistä kärsimystä joka on invalidisoivaa? Olen myös parikymmentä vuotta sitten saanut ohikulkijalta nyrkistä yllättäen ja pyytämättä. Poskipäähän ommeltiin neljä tikkiä. Sille löytyi käräjäoikeudessa taulukkohinta, joka valtiokonttorista korvattiin: https://www.liikennevahinkolautakunta.fi/Guidelines/1135 Persaukisilta venkuloilta sen sijaan on vaikeampi saada mitään, enkä jaksa käyttää elämääni vihaamiseen. Muistaapahan kaupoilla nykyään olla hereillä. Tarkistin sen huijatun summankin papereista, oli 120 €. Tuomiolauselma oli vähän perkuleen pitkä tällä tuomitulla. Asianomaisia oli satoja. "Pelolla odotan sitä päivää, jolloin Venäjällä tehdään löytö hyljättyjen hanureiden hautausmaasta. Sillä siellähän niitä hanureita varmimmin on, sen ydinkäyttöisten sukellusveneiden hautausmaan vieressä." - Kyllikki |
seppo69 29.05.2018 13:30:16 | |
---|
hallu: Tuli mieleen semmoinen seikka, että talousrikoksen uhrin kärsimä vahinko on eurolleen mitattavissa ja niin ollen hinnoiteltavissa. Myös riskin pystyy arvioimaan kun kyse on rahasta. Monimutkaisemmaksi homma menee väkivaltarikoksissa jossa vahingot ovat tietyllä tapaa mittaamattomia. Millä korvaat ruumiinvamman? tai miten mittaat henkistä kärsimystä joka on invalidisoivaa? Puhut vähän höpöjä. Itse mielummin ottaisin turpaan kuin laittaisin vaikkapa koko elämäni säästöt johonkin wincapita-huijaukseen. Eli kyllä talousrikoksissa monesti tehdään ihan peruuttamatonta ja joskus jopa koko elämän tuhoavaa vahinkoa. "Ei noihin Bismarckin omiin sanoihin saa kyrpää laitettua järkevästi mitenkään." -crestfall |
Sjömanni 29.05.2018 13:50:08 (muokattu 29.05.2018 13:55:45) | |
---|
seppo69: Puhut vähän höpöjä. Itse mielummin ottaisin turpaan kuin laittaisin vaikkapa koko elämäni säästöt johonkin wincapita-huijaukseen. Tämä siis siinä tapauksessa, että saa vielä vaikuttaa asiaan kun kysytään: "Haluuks turpaan?" "Pelolla odotan sitä päivää, jolloin Venäjällä tehdään löytö hyljättyjen hanureiden hautausmaasta. Sillä siellähän niitä hanureita varmimmin on, sen ydinkäyttöisten sukellusveneiden hautausmaan vieressä." - Kyllikki |
hallu 29.05.2018 14:38:34 | |
---|
Sjömanni: Tämä siis siinä tapauksessa, että saa vielä vaikuttaa asiaan kun kysytään: "Haluuks turpaan?" "EI en halua, voisistko mieluummin huijata minua...." :-D . Joo eihän se ensimmäinen kerta ole, kun puhun höpöjä..... eikä arvatenkaan viimeiseksi jää :-). Elämä on reiässä rattoisaa...... |
Seba 29.05.2018 16:19:08 | |
---|
Juu, jos 5 vuoteen velalliselta ei saa penniäkään, eikä ole mitään ulosmitattavaa niin velka vanhenee. |
tomaattiorava 29.05.2018 18:04:02 | |
---|
Tosimies tulee ja vetää turpaan eikä mitään kysele. |
seppo69 29.05.2018 18:40:25 | |
---|
hallu: Joo eihän se ensimmäinen kerta ole, kun puhun höpöjä..... eikä arvatenkaan viimeiseksi jää :-). Olet siis samaa mieltä, että talousrikokset saattavatkin olla paljon väkivaltarikoksia rankempi juttu? Tapauksesta tietysti riippuen. "Ei noihin Bismarckin omiin sanoihin saa kyrpää laitettua järkevästi mitenkään." -crestfall |
hallu 29.05.2018 19:05:19 | |
---|
seppo69: ............... Tapauksesta tietysti riippuen. Juurikin tapauksesta riippuen. Minähän vain totesin, että talousrikoksessa uhrin vahinko on tarkasti määriteltävissä kun taas väkivaltarikoksessa se on aina vähän tulkinnanvaraista eikä ole helppoa tai yksiselittäistä arvottaa sitä rahallisesti. Kyllä talousrikoksenkin uhriksi joutuminen voi olla traumaattista ei siinä mitään. Elämä on reiässä rattoisaa...... |
seppo69 30.05.2018 12:01:23 (muokattu 30.05.2018 12:04:42) | |
---|
hallu:Minähän vain totesin, että talousrikoksessa uhrin vahinko on tarkasti määriteltävissä kun taas väkivaltarikoksessa se on aina vähän tulkinnanvaraista eikä ole helppoa tai yksiselittäistä arvottaa sitä rahallisesti. Niin ja asiahan ei nimenomaan ole näin. Euromääräinen arvo mikä on huijattu, voidaan selvittää, siinäpä se. Mietippä nyt oikeasti, sulla on vaikka sata tonnia säästöjä eläkepäiviä varten ja oot just muuttamassa Espanjaan. Sitten joku huijaa sulta ne kaikki. Kyllä siinä ollaan aika herkästi käyden jatkona, mitään ei saa takaisin koskaan ja kukaan ei niitä rahoja korvaa. Juurikin tuo wincapita on hyvä esimerkki, todella laajaa vahinkoa usealle ihmiselle. Sen takia siitä tuleekin sitä kakkua vähän kovemmin. EDIT: "Puhut höpöjä" oli huono sanavalinta minulta aiemmin. Pahoittelut :) "Ei noihin Bismarckin omiin sanoihin saa kyrpää laitettua järkevästi mitenkään." -crestfall |
hallu 30.05.2018 14:21:48 | |
---|
seppo69:......EDIT: "Puhut höpöjä" oli huono sanavalinta minulta aiemmin. Pahoittelut :) Ei se ollut huono sanavalointa ollenkaan. Nämä ovat vaikeita ja kipeitä asioita heille jotka joutuu tämmöisiä kokemaan. Joten ei minunkaan tarvitsisi heitellä varomattomia yleistyksiä. Winkapita on ihan hyvä esimerkki se oli varmasti traumaattinen kokemus asianosaisille mitä kenenkään ei ole syytä vähätellä. Elämä on reiässä rattoisaa...... |
Sotakoira Musti 30.05.2018 17:54:13 | |
---|
Varmaan olen liian luottavainen mnetin jengiin. En ole kertaakaan pyytänyt ennakkomaksua, vaan pistänyt paketin postiin saatesanoilla maksa kun joudat. Useammankymmentä tapausta ollut ja koskaan ei ole ollut ongelmia. Niin eli kiitos ostajille, ovat olleet luottamuksen arvoisia. Toim huom: kyseessä lähinnä ollut 50-200€ pedaaleja/vast romua. Toki kallimmatkin olisin laittanut ko menetelmällä, mutta meni toimituksena läheisen maantieteellisen sijainnin johdosta. Kuten aiemmin totesin jossain ketjussa, perintätoimisto Igor&Anatoli on näissä hyvä, jos tulee ongelmia. Si vis pacem, para bellum. |
aslak 30.05.2018 18:33:54 | |
---|
Sotakoira Musti: Varmaan olen liian luottavainen mnetin jengiin. En ole kertaakaan pyytänyt ennakkomaksua, vaan pistänyt paketin postiin saatesanoilla maksa kun joudat. Useammankymmentä tapausta ollut ja koskaan ei ole ollut ongelmia. Niin eli kiitos ostajille, ovat olleet luottamuksen arvoisia. Toim huom: kyseessä lähinnä ollut 50-200€ pedaaleja/vast romua. Toki kallimmatkin olisin laittanut ko menetelmällä, mutta meni toimituksena läheisen maantieteellisen sijainnin johdosta. Kuten aiemmin totesin jossain ketjussa, perintätoimisto Igor&Anatoli on näissä hyvä, jos tulee ongelmia. Käytän järjestelmää koska on turvallinen molemmille, postiennakko tai matkaennakko niin ei tarvitse soitella Igorille. On niitäkin keissejä joissa myyjä/ostaja pystyy olemaan varma toisistaan jolloin voidaan maksut ja kulut hoidella suoraan tilille. Face to face kaupatkin ollut toimivia. Huijatuksi en on tullut mutta muutamissa kitaroissa on vähän ollut sanottavaa kunnon suhteen jota myyjä ei ole ilmeisen tarkoituksella kuvannut. Eilen tuli myynti-ilmoitukseen kysely, -ota vaihdossa öljyvärimaalauksia-, nämä ei herätä luottamusta enkä vastaile. |
Kefiiri 30.05.2018 20:56:47 | |
---|
aslak: Eilen tuli myynti-ilmoitukseen kysely, -ota vaihdossa öljyvärimaalauksia-, nämä ei herätä luottamusta enkä vastaile. Olisit vastannut vaan, kyselijä varmaan on jotain Picasson sukulaisia, joka ei ymmärrä perintötaulujensa arvoa ;) En ole musiikin asiantuntija. |
santakasa 31.05.2018 08:06:49 | |
---|
Voi kakka mooses. Se olikin huijari. Riskitekijä nimimerkillä myi mulle äänikorttia. Maksun jälkeen tuote oli myynnissä kalliimmalla ja kun ihmettelin sille siitä, tili oli poistunut. Ei muuta kuin poliisille ilmotusta. : ( Koska sormeni ovat lyhyet, olen keksinyt omia twistejä omalle motoriikalleni. - mace2691 |
Sjömanni 31.05.2018 08:17:30 | |
---|
santakasa: Voi kakka mooses. Se olikin huijari. Riskitekijä nimimerkillä myi mulle äänikorttia. Maksun jälkeen tuote oli myynnissä kalliimmalla ja kun ihmettelin sille siitä, tili oli poistunut. Ei muuta kuin poliisille ilmotusta. : ( Pahoittelut. Se käy kyllä äkkiä jos on käydäkseen. Voit alaskirjata suoraan tulokseen nämä rahat. Laita tähän tili- ja puhelinnumeroita ja muut tiedot, niin googlella löytyy sitten seuraavia varten. "Pelolla odotan sitä päivää, jolloin Venäjällä tehdään löytö hyljättyjen hanureiden hautausmaasta. Sillä siellähän niitä hanureita varmimmin on, sen ydinkäyttöisten sukellusveneiden hautausmaan vieressä." - Kyllikki |
santakasa 31.05.2018 09:06:36 | |
---|
Sjömanni: Pahoittelut. Se käy kyllä äkkiä jos on käydäkseen. Voit alaskirjata suoraan tulokseen nämä rahat. Laita tähän tili- ja puhelinnumeroita ja muut tiedot, niin googlella löytyy sitten seuraavia varten. Riskitekija, tilinumero FI25 4744 3020 0193 42. Teki tunnuksen tänne, kun tori ei vetänyt ostajia. Vahva lukihäiriö viesteissä. Kysyi pikasiirtoa. Mä en vielä nimeä kirjoita tänne julkiseksi, jotta ei tuu mulle vahingossa mitään kunnialoukkausta tai vastaavaa ennen kuin poliisilta on tullut vahvistusta. Joo olihan tää sinänsä turha keissi multa, kun oli aika epäilyttävä. Otinpa riskin, joka ei sitten kannattanutkaan. Poliisilla on nyt ilmoitus kuitenkin. Koska sormeni ovat lyhyet, olen keksinyt omia twistejä omalle motoriikalleni. - mace2691 |
Tympee Huttunen 31.05.2018 09:29:53 | |
---|
santakasa: Riskitekija, tilinumero FI25 4744 3020 0193 42. Teki tunnuksen tänne, kun tori ei vetänyt ostajia. Vahva lukihäiriö viesteissä. Kysyi pikasiirtoa. Mä en vielä nimeä kirjoita tänne julkiseksi, jotta ei tuu mulle vahingossa mitään kunnialoukkausta tai vastaavaa ennen kuin poliisilta on tullut vahvistusta. Joo olihan tää sinänsä turha keissi multa, kun oli aika epäilyttävä. Otinpa riskin, joka ei sitten kannattanutkaan. Poliisilla on nyt ilmoitus kuitenkin. "Riskitekija" ei löydy käyttäjistä enää ollenkaan. |
santakasa 31.05.2018 09:36:20 | |
---|
Tympee Huttunen: "Riskitekija" ei löydy käyttäjistä enää ollenkaan. Ei löydykään. Katos sen jälkeen, kun kysyin mitä se myy kalliimmalla hinnalla Focusriten äänikorttia maksun jälkeen. Koska sormeni ovat lyhyet, olen keksinyt omia twistejä omalle motoriikalleni. - mace2691 |