Kitarat: kitarakamat ›

ÄrGee: Todennäköisintä on kuitenkin että kielilukoton kelluva talla ei pidä yhtä hyvin virettä kuin sellainen missä on lukot, ja noita talloja taas käytetään kitaroissa aivan muista syistä kuin objektiivisen vireenpidon kannalta. Muutenhan kaikilla olisi Evertune-talla, jos ei tarvitse tehdä floikkatemppuja...
 
No ei olisi Evertunea.
 
Voi jeesus tätä meininkiä.

Mikko1978: En kyllä näe tuon hirveästi riippuvan äänenpaineesta vaan siitä, että kitaran soundi ei kuristu kasaan potikoiden käyttämisen jälkeen ja vahvistinpuoli reagoi okein dynamiikkaan.
 
Tuota kuristumista lähinnä tarkoitin, mutta sä kuvailit asian paremmin.
 
Pitäis varmaan itsekin asentaa toinen toneista tallalle.
 
Fuzzilla kitaran volume toimii kotioloissa (aika varmasti) yhtä hyvin kuin bändi volumella, kun se puhdistaa hienosti pienelläkin volumella, toisin kun taas pelkkää normi overdrive pedaalia käyttämällä ääni kuristuu helposti liian pienelle. Hyvä keino onkin kotioloissa käyttää molempia samaan aikaan jos haluaa vaihdella särön ja puhtaiden välillä. OD pedaali antaa perus särön ja fuzz antaa lisäpotkua, sitten kitaran volumea pakittaa niin puhdistuu. Tuolla tavalla saa myös helposti eri säröasteita käyttöön alkaen täydestä kompressiosta pienempiin klassikko säröihin. Ei tarvita PPIMV:tä tai muita äänenpaineen kuristajia pistämään meteliä kuriin, säädät vain fuzzin fuzz nupin täysille (sekä biaksen haluttun kohtaan) ja äänenpaineen OD pedaalista sen mukaiseksi kuin haluat.

Laulava Kylätohtori: No ei olisi Evertunea.
 
Voi jeesus tätä meininkiä.
 
Siis vireenpidon kannalta, mitä vähemmän kielten kiinnityksissä, satulan tai kieliankkurien välissä on väljää, sitä parempi vireenpito. Evertunessa taas periaatteena on se että joustetaan vireen säilyttämiseksi. Mitään noista ei tapahdu perinteisemmissä viritelmissä.

h.e.k.a: Joskus vuosia sitten tuli monta kertaa päivässä lueskeltua kitarakamat-keskustelua, mutta jossain vaiheessa se alkoi vähentyä, eikä vähiten Juccizen ylimielisten besserwisser-"totuuksien" johdosta, joita kaverilla tuntuu olevan pakottava tarve laukoa. Muistan vielä reilun kymmenen vuoden takaa hetken, jolloin huomasin soundi- ja laitemieltymyksiemme olevan kovinkin lähellä toisiaan, mutta jossain kohtaa tuo jatkuvasti kasvava "kyllä tekin vielä opitte ne asiat, joita minä jo tiedän"-asenne ja erityisesti alentuva suhtautuminen muihin tyyleihin/mieltymyksiin alkoi vain tökkimään. Nyt tauon jälkeen tuli vilkaistua vähän tätä keskustelua, ja parilta sivulta tuli heti bongattua seuraavat kommentit. Ei siinä mitään, hienot kamat ja tietotaitoa varmasti löytyy, mutta taidan pitää taas vähän pidemmän tauon ja soitella enemmän, jotenkin vaan ei tässä iässä jaksa näitä lueskella...
 
Juuh. Olihan tuossa itselläkin monen vuoden tauko välissä ettei tullu täällä käytyä - muutaku torilla. Ei vaan jaksanu kitistä lillukanvarsista... Nyt oonkin ansioitunut tässä keskustelufoorumin täytössä offtopikilla ja muilla epäjohdonmukaisuuksilla (onneksi kirjoittaminen on nii hidasta nii puolet jää näppiksen tänne puolelle :D)
 
Mut eniten täällä tarviis sitä et selitettäisiin myös se oma käyttötarkoitus eri kamoille jolloin vois paremmin aueta se miten joku käyttää jotain kapinetta ja miksi - jota ei ehkä itse oo tullut ajatelleeksi koska oma käyttötapaus on ihan äärilaidasta.
 
Jokainen on ainakin vähän oikeassa :D

Jucciz: Oisko tässä nyt taas aika jälleen kerran ymmärtää ja hyväksyä semmoinen tosiasia (jep, tosiasia!), että jos floikka olisi paras tallaratkaisu kaikenlaisen musiikin soittajille, kaikki soittajat olisivat asiasta yhtä mieltä
 
No musiikkihan on sitten asia erikseen, sehän on subjektiivinen juttu. Samoin metatasolla instrumentti, sehän voi käytännössä olla mikä tahansa millä saa tuotettua musiikkia. Rivien välistä olen myös lukenut, että sinulta puuttuu kyky ymmärtää esim. raskaan musiikin soittajien vaatimukset soittimelle, sen vuoksi vaikkapa litteä otelauta on turha juttu. Toisaalta onhan akustisissakin kitaroissa pääasiassa litteä otelauta, kas kummaa kun ne eivät ole älynneet alkaa käyttämään pyöreää radiusta, senhän pitäisi sopia niin klassiseen kuin heviinkin ja kaikkeen siltä väliltä.

StJerky: Gallien Krueger ML250
 
En tykännyt yhtään.
 
Mulla oli takavuosina GK RL250. Soitin sillä varmaan 300 rokkikeikkaa ja joskus soundia jopa kehuttiin. Eli ei mun kohdalla kuulunut kamoihin, jotka ei toimi. Vaikea sanoa, miltä kuulostaisi omiin korviin näin vuosien jälkeen.

Krice: No musiikkihan on sitten asia erikseen
 
Nii-in. Kannattaa joskus kokeilla - esim. vaihtoehtona netissä arvailulle ja suoranaisten valheiden rustailulle.
 
Rivien välistä olen myös lukenut, että sinulta puuttuu kyky ymmärtää esim. raskaan musiikin soittajien vaatimukset soittimelle ...
 
Se, että mulla ei ole tällä hetkellä yhtään ns. hevikeppiä, ei tarkoita, ettenkö ymmärtäisi, miksi sellaisia jollakulla muulla on. Niille ei vain ole erityistä tarvetta siinä musiikissa, jonka parissa tällä hetkellä puuhastelen. Hö, totta kai niille on paikkansa. Ja tämä on ihan eri keskustelu kuin se, jossa puhutaan vaikkapa kyseisestä tyylilajista nimenoman musiikillisista lähtökohdista. Silloinkin on hedelmällisempää käsitellä vaikkapa vain yhtä artistia, levyä tai kappaletta. Pelkkä "raskas musiikki" nyt on yhdelle Black Sabbathia, toiselle Fecalizeria. Itsehän tykkään molemmista.
 
... sen vuoksi vaikkapa litteä otelauta on turha juttu.
 
En ole missään koskaan sanonut, että litteä otelauta on turha juttu, joten nyt suuta soukemmalle. Sen sijaan kirjoitin ihan tuossa äskettäin viimeksi, että mulle henkilökohtaisesti radiuksella ei ole sen kummempaa merkitystä, eli kaikki käy vintage-7,25":stä nylonkieliseen - ja onhan pelkästään noissa omissa kitaroissani aika monenlaisia radiuksia. En ole koskaan havainnut, että mikään niistä olisi varsinaisesti estänyt itseilmaisua tai vastaavasti ollut jotenkin ylivertainen.
 
Älä viitsi tunkea sanoja suuhuni, vai äitisikö siellä kirjoittaa?

Jucciz: Sen sijaan kirjoitin ihan tuossa äskettäin viimeksi, että mulle henkilökohtaisesti radiuksella ei ole sen kummempaa merkitystä, eli kaikki käy vintage-7,25":stä nylonkieliseen
 
Tuollaisen soittajan on ehkä vaikea ymmärtää tarkempia vaatimuksia soittimelle, ja on jokseenkin tarpeeton henkilö tässä ketjussa ihan pelkän aiheenkin perusteella.

Krice vetää ihan hyvin, Jucciz jo hätäpäissään turvautuu vanhoihin vitseihin :/
 
Edit:Edit 2. poistin edellisen spekulaation, koska pitäisin ärsyttävänä tyyppiä, joka kirjoittelee semmoisia.

Jucciz: En ole missään koskaan sanonut, että litteä otelauta on turha juttu, joten nyt suuta soukemmalle. Älä viitsi tunkea sanoja suuhuni, vai äitisikö siellä kirjoittaa?
 
Niin no, tarkalleen ottaen toit ajatuksesi esiin seuraavasti: ""Jos otelaudan radius noin merkittävästi rajoittaa omaa musiikillista ilmaisua, kannattaa luoda vielä ainakin yksi erityisen tarkka silmäys koko musiikilliseen ilmaisuun ja siihen, mitä sen keskiössä on, jos mitään." Tuon voi toki tulkita monella tavalla, mutta ajatuksesi aiheesta vaikuttaa kovin selvältä.
 
Mutta asiaan (jäi aiemmasta postauksesta vaivaamaan pelkkä fokusoituminen J:n persoonaan off-topiccina), eli kymmenisen vuotta sitten tuli hankittua MusicManin JP6 sillä ajatuksella, että nyt tulee sellainen keppi taloon joka täällä pysyy. Loistava soitin, upeasti viimeistelty, tuntui näpeissä hyvältä (kyllä, 15" oli jees...) ja muutenkin loistoyksilö. Tuota hankintaa ennen tuli enemmän soiteltua OLP:n axis-kopiolla ja DT:n musiikki oli soittolistalla hyvin edustettuna, joten uskaltauduin tuollaiseen vähän modernimpaan "vauhtihirmuun" satsata. Kuitenkin huomasin jo ensimmäisen vuoden aikana, että aika usein tuli napattua JP6:n sijaan Hamerin Vintage Special, jossa P90:set ja TV yellow-väri saivat jotenkin enemmän sellaista rokkihenkeä päälle. Autovertailut ovat aina sopivan ontuvia, joten sellainen tähän: JP6 tuntui sellaiselta "täsmäaseelta" ja formulalta, kun taas Hamerin Vintage Special oli enemmänkin ralliauto. Ja jotenkin se rallin "ei-niin-tarkka-mutta-sitäkin-revittelevämpi" perusajatus vei voiton, ja JP6 lähti vaihtoon (tilalle tuli tuolloin vähän perinteisempi PRS:n Custom22, jonka ykköskepin syrjäytti viimein Novo Serus J, joka sitten onkin se "pitopeli", kerrassaan mieletön kitara).
 
Anyway, tuossa vain huomasi, että teknisesti ja laadullisesti loistava kitara ei vain istunut omaan käteen, vaikka esimerkiksi muuan mr. Petrucci teki tuollakin versiolla melkoisia juttuja.

Kefiiri: Krice vetää ihan hyvin, Jucciz jo hätäpäissään turvautuu vanhoihin vitseihin :/
 
Joo joo... ad hominemit on tyhmiä, mutta toinen henkilöistä on ihan kovan luoka soittoukko ja toinen ei. Kyllä tällä palstalla surffatessa ainakin itse uskon jotain asiallista aikaan saaneiden juttuja enemmän kuin äiskän kämpillä ripulia tuottavien.

7-kielinen Schecter Hellraiser on seisonut nurkassa pölyttymässä enimmät vuodet siitä, mitä oon sen omistanut. Alavirelouhintaa tykkään kyllä soittaa, mutta kitara ei vaan istu omaan käteen vaikka oon siihen yrittänyt totutella. Mutta luopuakaan ei raaski.

Marshallga: kitara ei vaan istu omaan käteen vaikka oon siihen yrittänyt totutella
 
Tää ois ehkäpä ensimmäinen syy mulla soittimesta luopumiseen. Jos sitä ei tee tuntuman takia mieli soittaa, hittoako sitä roikottamaan? Paremman tuntuista tilalle.

Mieltymykset ovat hassu asia. Tällä hetkellä omistan vain 2,5 kitaraa. Telestä puuttuu kaula, yhdessä on lasikuitukoppa ja ykköskirves on paloista kasattu reilun parin huntin palacaster. Silti on pakko myöntää, että jälkimmäinen tapaus on yksi miellyttävimpiä mitä olen omistanut, vaikka repertuaaria on ollut kymmenien kitaroiden verran 150-1500€ hintaluokassa.
 
Ehkä se, että tuon kasaamiseen ja suunnitteluun on käytetty paljon aikaa (ja palaset ovat riittävän laadukkaita), on luonut jonkin tunnesiteen peliin mutta sekää ei selitä sitä, että nykyään on kitara sylissä joka päivä. Se on minulle poikkeukseullista. Vaikka kaula on omaan makuun liian ohut ja runko ruma kuin mikä, tää kiipeää polvelle alati. Voisin jopa väittää, että tämä soittamisen ilon renesanssi on tehnyt minusta paremman kitaristin. Syy lienee siinä, että soittotatsin aikaan saamiseen tuli panostettua paljon. Vasta kolmannen plaanauksen ja nauhojen viimeistelyn jälkeen alkoi tuntua siltä, että kitara nousi nykyiselle tasolle.
 
Ai niin. Meni taas aiheen ulkopuolelle.
 
Kirpparilta ostamani Höhnerin huuliharppu ei toiminut. Se maistui pahalta. Lisäksi en ole nähnyt koko pulikkaa sen jälkeen kun poikani sen sattumalta löysi. Harpun ääni vaimeni jannun suussa hänen olkkarista pois päin juostessa. Ei ole Höhneriä näkynyt sen jälkeen. Poika palasi kyllä kun tuli nälkä.