Aihe: Kitaroiden missikisat 2014 *höpötys*
1 2 3 4 512 13 14 15 16 17 18 19
mpekkanen
27.01.2015 18:39:44
Kyllä tästä jo tuolla äänestyksessä laitoinkin hieman, että kaikki kuvat eivät tee oikein oikeutta joka soittimelle.
 
Siellä on paljon kitaroita jotka olisivat saaneet varmasti enemmän ääniä, mikäli sitä kuvaa tai sen ottamista olisi edes hieman mietitty. Hyvän kuvan voi ottaa myös hieman huonommillakin laitteilla. Hieman kun miettii kuvakulmaa ja taustaa, sekä tietysti valoa. Helppoa tietysti huudella tästä väliin kun itse en osallistunut ollenkaan :)
Tarkoitus ei kuitenkaan ole olla kenellekkään mitenkään ilkeä, mutta nyt ei ihan joka soitin kyllä pääse oikeuksiin. Siellä on sellaisiakin kuvia, joista ei edes kitaran mallia tunnista ja muutamia joista voi heti sanoa, että hieman toisenlaisella kuvalla kitara olisi taatusti useamman mieleen.
Taustalla ja sillä on väliä, että näkyykö kitara kokonaan vai vain osa siitä.
 
Muutenhan tuolla on paljonkin ihan oikeasti myös hyviä soittimia, että ainahan näitä on mukava katsella :)
luppa
27.01.2015 18:59:14
mpekkanen: Hyvän kuvan voi ottaa myös hieman huonommillakin laitteilla. Hieman kun miettii kuvakulmaa ja taustaa, sekä tietysti valoa.
 
Nykyään on halvemmat kännykätkin suunnilleen niin hyviä, että valo ja tausta on melkein tärkeämpiä kuin se kuvaako puhelimella vai järkkärillä. Resoluutiota tai äärimmäistä tarkkuutta ei tarvitse hakea. Vähän kun jaksaa jollain vähän jälkikäsitellä, vaikka niin että kuvassa valkoinen näyttäisi suunnilleen valkoiselta niin avot. Tässä kevättä ja kesää tulee, on koko vuosi aikaa suunnitella ja ottaa ensi vuoden kuvaa :)
 
Jos tuota dropboxin galleriaa pystyy vielä muokkaamaan, siihenhän voisi lisätä "kansikuvan" ykköskuvaksi, vaikka jonkun otsikon ja ohjetekstin. Asettuisivat siinä gallerianumerot ja kilpailunumerot kohdilleen.
Kimmo72
27.01.2015 19:32:41
Mutta eihän tää ollu valokuvauskilpailu? Siellä oli kyllä pari ihan hienoa kuvaa joille olisi ääni suotu valokuvauskilpailussa. Mutta niissä kun ei ollut omaa silmää miellyttävää missiä niin ei jatkoon.
Tunne ja improvisaatio korvaa tekniikan.
"She said I dont like Dream Theater that much, but I had a pen, and some paper, so what the fuck..." -Kevin Moore
Metalkallo
27.01.2015 20:11:05
Kimmo72: Mutta eihän tää ollu valokuvauskilpailu? Siellä oli kyllä pari ihan hienoa kuvaa joille olisi ääni suotu valokuvauskilpailussa. Mutta niissä kun ei ollut omaa silmää miellyttävää missiä niin ei jatkoon.
 
Eihän se ollut ei, mutta hyvin otettu kuva saa aina lisäpojoja katsojan mielessä automaattisesti mikäli katsoja arvostaa sitä esim. mistä kulmasta otetu ja miten esillä. Sitten on tietty se pelkän kitaran hienous josta katsoja äimistyy vaikka olisi miten päin.
 
Itse laitoin kuvan vain omasta stratosta, pala sellaisesta. Tuli vähän kaduttua jälkeenpäin etten laittanut kuvaa mieluummin mun Jackson King V:stä kun se oli erikoisin kitara mulla. Osasyy miksen laittanut oli, että olin juuri tekemässä siihen pientä mikki kokeilua sekä potikoiden paikkojen asettelua sekä puolituksen asentelua niin ei sitten viitsinyt. Olisi sillä ehkä muutama pojo saattanut tulla, ehkä.
 
Mitä tästä kisasta oikein voittaa sitten se joka voittaa? Hyvän mielen?
Järki joskus jäässä mutta tukka yhä päässä.
Funkånaut
27.01.2015 20:14:35
 
 
Metalkallo: Mitä tästä kisasta oikein voittaa sitten se joka voittaa? Hyvän mielen?
 
Saa nähdä, mitä paskaa lähetän voittajalle. Ideana on jotaki lähettää kärkikolmikolle.
"Lisää kaljaa haettu. Bon Jovin uhka on poistunut toistaiseksi." Elämän tarkoitus
RawknRawl
28.01.2015 10:03:17
Funkånaut: Saa nähdä, mitä paskaa lähetän voittajalle. Ideana on jotaki lähettää kärkikolmikolle.
 
Joku hieno kitara tai jotain.
Kuka tahansa voi hypätä järveen.
Arkka
28.01.2015 10:53:06
 
 
RawknRawl: Joku hieno kitara tai jotain.
 
Tai joku markan relikointisetti, hiekkapaperia ja leikit :)
Da Make
28.01.2015 11:15:27
Täytyy myöntää että yllätyin miten koskettavalta tuntui huomata äänestyksessä oman tyttösen saaneen muutamia pisteitä tähän asti. Höpsöä !
 
Tarkka harkinta käynnissä itsellä ja selaan ties kuinka monetta kertaa kaikkia kuvia läpi.
Katso omat plussasi täältä! "Vedetään sisään tai ulos muttei REAMPATA !"
barclay
28.01.2015 19:02:11 (muokattu 28.01.2015 19:02:48)
 
 
Tarkoittaako tämä: "Pidätän editointiaikaa viestille 24 tuntia, jonka jälkeen lasken viestissä annetut äänet." sitä etten voi enää antamiani ääniä nyt muuttaa vaikka aikaa vielä muuten olisi?
Kostiainen. Karumpi saundi, parempi mieli P. M. Kostiainen Project
Funkånaut
28.01.2015 19:03:31
 
 
barclay: Tarkoittaako tämä: "Pidätän editointiaikaa viestille 24 tuntia, jonka jälkeen lasken viestissä annetut äänet." sitä etten voi enää antamiani ääni nyt muuttaa vaikka aikaa vielä muuten olisi?
 
Juuri sitä. Viestin jättämisen jälkeen on 24h aikaa muuttaa äänivalintojaan. Tänään laskeskelen jo ekoja ääniä omaan kirjanpitooni, ettei tartte sit joskus laskea jotaki tuhatta ääntä kerralla.
"Lisää kaljaa haettu. Bon Jovin uhka on poistunut toistaiseksi." Elämän tarkoitus
barclay
28.01.2015 19:36:10
 
 
Funkånaut: Juuri sitä. Viestin jättämisen jälkeen on 24h aikaa muuttaa äänivalintojaan. Tänään laskeskelen jo ekoja ääniä omaan kirjanpitooni, ettei tartte sit joskus laskea jotaki tuhatta ääntä kerralla.
 
Juu. Hyvä että ymmärsin. Olin tossa päivällä muuttamassa äänestystäni, mutta muutin sen sitten takaisin alkuperäiseen muotoonsa.
Kostiainen. Karumpi saundi, parempi mieli P. M. Kostiainen Project
LaMotta
28.01.2015 19:38:00 (muokattu 28.01.2015 19:42:32)
 
 
PRSien vähyys oli pettymys.
Aina noita iänikuisia Gibsoneita ja Fendereitä.
Ja varmaan noin puolet joitain pahuksen heviviuluja.
Ensin sain vaivoin kaivettua äänet neljälle kohteelle.
Sitten vielä todella harvalla kammalla sain jälkeen päin haalittua kaksi lisää.
Onneksi tiedän missä on ovet.
(Lausutaan elämään kyllästyneellä äänellä): "Jos ei kiinnosta niin ei tiällä mikkää pakko oo olla. Työ tiijättä missä on ovet."
barclay
28.01.2015 19:46:41 (muokattu 28.01.2015 19:48:25)
 
 
LaMotta: PRSien vähyys oli pettymys.
Aina noita iänikuisia Gibsoneita ja Fendereitä.
Ja varmaan noin puolet joitain pahuksen heviviuluja.
Ensin sain vaivoin kaivettua äänet neljälle kohteelle.
Sitten vielä todella harvalla kammalla sain jälkeen päin haalittua kaksi lisää.
Onneksi tiedän missä on ovet.

 
*kröhöm* En nyt millään haluaisi olla epäystävällinen, mutta minusta nuo kaikki näyttävät modifioiduilta Gibsoneilta: http://www.thomann.de/fi/prs_sahkokitarat.html kolmekolmevitosta ja LP:tä vain vähän sahailtu. Värisävyt ja potikat sekä joissakin jopa talla ja mikitkin ovat meleko Gibsoneita..
Kostiainen. Karumpi saundi, parempi mieli P. M. Kostiainen Project
LaMotta
28.01.2015 19:54:56 (muokattu 28.01.2015 19:55:47)
 
 
barclay: *kröhöm* En nyt millään haluaisi olla epäystävällinen, mutta minusta nuo kaikki näyttävät modifioiduilta Gibsoneilta: http://www.thomann.de/fi/prs_sahkokitarat.html kolmekolmevitosta ja LP:tä vain vähän sahailtu. Värisävyt ja potikat sekä joissakin jopa talla ja mikitkin ovat meleko Gibsoneita..
 
'Oikea' PRS on aika lailla omintakeinen ideoiltaan.
Singlecutteja en pidä PRSnä.
Kaikkien mielipide on toki yhtä arvokas ja niin edelleen.
(Lausutaan elämään kyllästyneellä äänellä): "Jos ei kiinnosta niin ei tiällä mikkää pakko oo olla. Työ tiijättä missä on ovet."
barclay
28.01.2015 20:03:24
 
 
LaMotta: 'Oikea' PRS on aika lailla omintakeinen ideoiltaan.
Singlecutteja en pidä PRSnä.
Kaikkien mielipide on toki yhtä arvokas ja niin edelleen.

 
Joo, en minä sillä. Kauniita kitaroitahan nuo on. Santana-skeban ottaisin saman tien jos ylimääräistä rahaa olisi..
 
Mutta äänestäkääpä nyt hyvät immeiset Tsydatsenkon kitaraa numerolla 57. Siinä on kaunis, omaperäinen ja ainutlaatuinen muotoilu. Itse en pysty koska olen valintani tehnyt jo aikaisemmin.
Kostiainen. Karumpi saundi, parempi mieli P. M. Kostiainen Project
Funkånaut
28.01.2015 20:07:29
 
 
Kirjailin tähän mennessä annetut äänet ylös (eli 27.päivän iltakasiin mennessä annetut äänet) ja mieleen nousi ajatus, että ehkä olisi pitänyt olla hivenen eri tavalla säännöt. Nimittäin
 
Lisää suosikkiehdokkaidesi numero ja omistajan nimimerkki missigallerian perusteella yhteen viestiin tämän ketjun jatkoksi, selkeyden vuoksi mielellään numerojärjestyksessä vaikkapa tähän tapaan:

00 - renkaanpotkia
mm - karamelli
nn - qwerty
xx - automaattirakas
yy - mattilan kokela
zz - top

 
tuon sijaan olisi varmaan pitänyt laittaa, että eri tavalla annetut äänet jätetään laskematta. Tuottaa turhaa hommaa selailla edestakaisin taulukkoa merkkailemassa ääniä, kun pienimmästä suurimpaan -järjestyksessä saisi kivasti kaikki putkeen merkittyä ilman ulkomuistihommia. Mutta, oma mokahan tuo kun en hoksannut.
 
Voisko jengi, joka aikoo äänestää muttei ole vielä äänestänyt, laittaa numerojärjestyksessä äänet, niin pääsis äänten ylösmerkinnässä paljon helpommalla ja merkkausvirheiden mahdollisuus putoaisi entisestään?
"Lisää kaljaa haettu. Bon Jovin uhka on poistunut toistaiseksi." Elämän tarkoitus
Funkånaut
28.01.2015 20:08:59
 
 
Arkka: Tai joku markan relikointisetti, hiekkapaperia ja leikit :)
 
Tää on paljon todennäköisempi vaihtoehto ku toi kitara. :)
 
Voittajalle suunnittelin jotaki musiikkiin liittyvää kirjaa ja muille palkintokorokkeelle tulleille sitten jotakin huomattavasti pienempää. Mitä ny musa-aiheista (edes etäisesti) nurkista löytyis.
"Lisää kaljaa haettu. Bon Jovin uhka on poistunut toistaiseksi." Elämän tarkoitus
Heroooh
28.01.2015 20:10:07
 
 
Funkånaut: Tää on paljon todennäköisempi vaihtoehto ku toi kitara. :)
 
Voittajalle suunnittelin jotaki musiikkiin liittyvää kirjaa ja muille palkintokorokkeelle tulleille sitten jotakin huomattavasti pienempää. Mitä ny musa-aiheista (edes etäisesti) nurkista löytyis.

 
Vanha pleku?
Saatana sano mummo lumessa
Funkånaut
28.01.2015 20:13:49
 
 
Heroooh: Vanha pleku?
 
Kilo Kirkan paskaa postilaatikkoon.
"Lisää kaljaa haettu. Bon Jovin uhka on poistunut toistaiseksi." Elämän tarkoitus
Heroooh
28.01.2015 20:26:29
 
 
Funkånaut: Kilo Kirkan paskaa postilaatikkoon.
 
Pakastaa niin säilyy jälkipolvillekkin:)
Saatana sano mummo lumessa
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)