Kitarat: kitarakamat ›

Snapo: Tunnut olevan äärimmäisen tarkka vahvistinkaluston putkien ym. suhteen mutta kitaran speksitkö on se ja sama kunhan on alkuperäiselle Leo-jumalalle uskollinen? Varmaankin kääntyisi haudassaan nähdessään sun customit.
 
Osasitpa luetella monta irrallista ja virheellistä väittämää samalla kertaa. Pointtini oli se, että perinnekitaroiden ominaisuuksia on vain ihan turha kutsua vioiksi. Joillekin ne ovat juuri se juttu, miksi kyseisistä soittimista pidetään.
 
Itse huomaan erittäin selkeän eron omien 9,5 12 ja 15 radiuksella olevien kitaroiden välillä, näistä suosikkini 12" ja muulla soittaminen tuntuu oudolta. Se että tykkää jostakin ei välttämättä tarkoita ilmaisukyvyn rajoittuneisuutta vaan kyse on preferensseistä. Rajoittuneisuutta kuvastaa enemmän sun asennoituminen muita kuin vanhan liiton kitaroita kohtaan.
 
Höpsis. Tiedostan hyvin, että erilaisille soittimille on paikkansa. Syy, miksi omistukseeni on valikoitunut nykyiset soittimet, on puhtaasti siinä, että ne palvelevat mua siinä musiikissa, jonka parissa puuhastelen. En ole evännyt itseltäni mahdollisuutta minkään tietynlaisen soittimen hankintaan, jos tarve ilmenisi.
 
Kunhan vaan tonttu_hevi_ukotkin muistaisivat, että heidän versionsa perinnemallisista kitaroista ovat ainoastaan erilaisia, eivät paranneltuja, objektiivisesti tarkastellen. Niin ja, se jonkinlainen rajoittuneisuus on sekin, että vain 12" radius toimii. Onko kaulaprofiilien kanssa yhtä tarkkaa?
 
Ps. Itsellä viritteillä supertele johon tulee TOM-talla, stratoviisteet, 12" radius, TOM-talla ja humpparit.
 
Ooh, tuiki harvinainen kahden tallan kitara. Laita kuvia näytille, kunhan tarjolla on.

Pinewood: Juuri näin. Tarkoitus ei ollut esittää, että Jimin kamat olivat parhaat mahdolliset vaan että hyvin monenlaisilla vehkeillä voidaan sekä ilmaista itseä luovasti että tarvittaessa saada hyvinkin samankaltaisia tuotoksia. Eri mittojen ja ominaisuuksien sopivuus on osaltaan fyysinen ja osaltaan asenne- ja tottumuskysymys. Toisille käy miltei millainen kitara vain, toiset taas haluavat pysyä hyvinkin kapealla mukavuusalueella. Ja jos jokin juttu tuntuu itsestä parhaalta, turha toiselle on väittää, että sama olisi myös hänellekin paras vaihtoehto. Suositella toki voi, että tämä on mielestäni hyvä, kokeile sinäkin.
 
Ei minustakaan jokainen kitara yhtä hyvältä tunnu, vaikka itse soittelen erilaisilla radiuksilla, eri pituisilla skaaloilla, eri kieliväleillä ja eri paksuisilla kauloilla. Toiset sopivat paremmin toiseen juttuun ja toiset toiseen, mutta aina niistä näinkin puutteellisilla taidoilla pienellä totuttelulla jotain omaa lähtee. Yhtäkään omaa kitaraa en ole myynyt pois varsinaisesti kitaran huonouden vuoksi. Olen vain todennut, että tietyn tyyppistä soittopeliä tulee harvoin tarvittua (12-kielinen akustinen) tai sitten jokin toinen soittimistani tarjoaa suunnilleen samat jutut. Näin kitaroiden määrä pysyy hyvin aisoissa.
 
Tässä oli oikein hyvä kirjoitus, plussalla pamautin.

elon arska: Todennäköisesti Jimi itse olisi innoissaan ollut ensimmäisten joukossa testaamassa ja hehkuttamassa floikkaa, mallintavia ja langattomia. Vaan perkele kun meni kuolemaan ennen aikojaan niin jätti perinnöksi juuri tämän Koska se kelpasi Hendrixillekin -ajattelun.
 
Tämä puoli tosiaan unohtuu monilta. Hyvin monet niistä soittajista, joita idolisoidaan käyttämiinsä työkaluihin asti, soittivat aikakautensa uusimmilla ja kehittyneimmillä kamoilla. Ei Jimille mitkään jazzboxit tai klassikot kelvanneet.

Mikko1978: Tämä puoli tosiaan unohtuu monilta. Hyvin monet niistä soittajista, joita idolisoidaan käyttämiinsä työkaluihin asti, soittivat aikakautensa uusimmilla ja kehittyneimmillä kamoilla. Ei Jimille mitkään jazzboxit tai klassikot kelvanneet.
 
Niin no siis, perinteisen jazzkitaran kehityksen ei varsinaisesti kai kuulunutkaan mennä umpilankkuiseen ja vibrakammelliseen suuntaan...
 
Veikkaan, että vaikkapa ES-175 olisi kelvannut Jimille hienosti, jos hän olisi soittanut jazzia - kelpaa vielä aika monelle nykypäivänkin jazzmuusikolle.

Laulava Kylätohtori: No mä nyt otan kaiken, mikä esiintyy myynti-ilmoituksen yhteydessä, pelkkänä mainoshuttuna.
 
Ja jos ne ruuvit nyt sattuisivatkin olemaan jostain syystä liian pitkät, niin miksi ihmeessä hinkata kättä niihin, eikä vaihtaa sopivia ruuveja tilalle? Puhumattakaan, että ostaa koko tallan...
 
No on tämä kyllä varsin laajalti tunnistettu ongelma ihan näin soittajienkin piirissä. Tuntuuhan tuo olevan tuttu ilmiö tälläkin palstalla kaikille muille paitsi sinulle.
 
Tiettyjä juttuja soitettaessa itse demppaan aktiivisesti ja siinä vaiheessa se terävä ruuvin kierre jyrsii kämmensyrjäää varsin tympeän tuntuisesti. Voisihan tuon homman tosiaan hoitaa niinkin, että ostaisi läjän eri mittaisia ruuveja ja vaihtelisi sitten säätöjen mukaisesti juuri oikein mittaiset ruuvit tallaan. Sitten jos joku säätäisi kitaran eri säätöihin, niin taas vaihdettaisiin ruuvit. Vaihtoehtoisesti voisi myös hioa ruuvien pituudet sopiviksi. Itse vaihdan kuitenkin mieluimmin fiksummat tallapalat, joissa saa samassa paketissa perinnetallan soundin, siloisen kämmentuntuman, säilyttää säädön helppouden ja saa vieläpä viimeistellyn uran, jossa kieli pysyy paikallaan.

Jucciz: Niin no siis, perinteisen jazzkitaran kehityksen ei varsinaisesti kai kuulunutkaan mennä umpilankkuiseen ja vibrakammelliseen suuntaan...
 
Mites toi Jazzmaster.

Sarko: Mites toi Jazzmaster.
 
Taitaa Jazzmasterinkin ominta aluetta tänä päivänä olla jokin muu kuin jazz - taisipa olla oikeastaan koko ajan.
 
Kyllähän Bassmanitkin yrittivät olla bassovahvistimia, vaan kyllä niistä lähinnä kitarapuolella tuli klassikoita, koska headroomia niissä ei liikaa ollut, mutta vastaavasti herkullinen särösoundi. ;)
 
Nämä vaan osoituksena siitä, että kaikki Fenderin ideat eivät menneet läpi ihan semmoisessa käytössä, mihin niitä kaavailtiin - vaan otettiinpahan käyttöön kumminkin.

Jucciz: Taitaa Jazzmasterinkin ominta aluetta tänä päivänä olla jokin muu kuin jazz - taisipa olla oikeastaan koko ajan.
 
Totta tämä, esim. surf-musassahan Jazzmasterit ja Jaguarit olivat kovassa huudossa, puhumattakaan 1970-luvun jälkeisestä vaihtoehtorokista.
 
Kyllähän Bassmanitkin yrittivät olla bassovahvistimia, vaan kyllä niistä lähinnä kitarapuolella tuli klassikoita, koska headroomia niissä ei liikaa ollut, mutta vastaavasti herkullinen särösoundi. ;)
 
Nämä vaan osoituksena siitä, että kaikki Fenderin ideat eivät menneet läpi ihan semmoisessa käytössä, mihin niitä kaavailtiin - vaan otettiinpahan käyttöön kumminkin.
 
Joo, käyttispelejä.

Mikko1978: No on tämä kyllä varsin laajalti tunnistettu ongelma ihan näin soittajienkin piirissä. Tuntuuhan tuo olevan tuttu ilmiö tälläkin palstalla kaikille muille paitsi sinulle.
 
Tiettyjä juttuja soitettaessa itse demppaan aktiivisesti ja siinä vaiheessa se terävä ruuvin kierre jyrsii kämmensyrjäää varsin tympeän tuntuisesti. Voisihan tuon homman tosiaan hoitaa niinkin, että ostaisi läjän eri mittaisia ruuveja ja vaihtelisi sitten säätöjen mukaisesti juuri oikein mittaiset ruuvit tallaan. Sitten jos joku säätäisi kitaran eri säätöihin, niin taas vaihdettaisiin ruuvit. Vaihtoehtoisesti voisi myös hioa ruuvien pituudet sopiviksi. Itse vaihdan kuitenkin mieluimmin fiksummat tallapalat, joissa saa samassa paketissa perinnetallan soundin, siloisen kämmentuntuman, säilyttää säädön helppouden ja saa vieläpä viimeistellyn uran, jossa kieli pysyy paikallaan.
 
Juu, kyllä itsekin demppausta harrastan varsin laajasti, että ei siitä ole kyse. Jotenkaan vaan en ikinä ole törmännyt tuollaiseen ja jos törmäisin, niin vaihtaisin lyhyemmät ruuvit. Itsellä, kun se säätö ei milliä parin suurempaa ole, enkä ymmärrä, miksi olisikaan mitään puolta senttiä, niin miksi niitä sitten pitäisi olla koko ajan vaihtamassa lyhyempiin tai pidempiin.
 
En vaan ymmärrä, miten tämä voi olla niin suuri ja laajasti tunnustettu ongelma, kun se mielestäni ei ole ongelma laisinkaan. Puhumattakaan, että jengi hinkkaa päivästä toiseen käsiään teräviin liian pitkiin ruuveihin. Minusta se on absurdia.
 
Mutta tunnustan tietämättömyyteni ja ymmärtämättömyyteni sekä erehdykseni ja jään taka-alalle ihmettelemään asiaa hiljaa mielessäni. :)

Jucciz: Niin no siis, perinteisen jazzkitaran kehityksen ei varsinaisesti kai kuulunutkaan mennä umpilankkuiseen ja vibrakammelliseen suuntaan...
 
Veikkaan, että vaikkapa ES-175 olisi kelvannut Jimille hienosti, jos hän olisi soittanut jazzia - kelpaa vielä aika monelle nykypäivänkin jazzmuusikolle.
 
Jimin mieltymyksillä voimme vain spekuloida, mutta Jimiä edeltävän aallon muusikko Les Paul soitti jatsia ja hänelle pönttö ei kelvannut, vaan innovatiivesnä miehenä keksi laittaa ensin pönttökitaran rungon keskelle lankun ja myöhemmin sai nimikkomallinsa.

Laulava Kylätohtori: Juu, kyllä itsekin demppausta harrastan varsin laajasti, että ei siitä ole kyse. Jotenkaan vaan en ikinä ole törmännyt tuollaiseen ja jos törmäisin, niin vaihtaisin lyhyemmät ruuvit. Itsellä, kun se säätö ei milliä parin suurempaa ole, enkä ymmärrä, miksi olisikaan mitään puolta senttiä, niin miksi niitä sitten pitäisi olla koko ajan vaihtamassa lyhyempiin tai pidempiin.
 
En vaan ymmärrä, miten tämä voi olla niin suuri ja laajasti tunnustettu ongelma, kun se mielestäni ei ole ongelma laisinkaan. Puhumattakaan, että jengi hinkkaa päivästä toiseen käsiään teräviin liian pitkiin ruuveihin. Minusta se on absurdia.
 
Ei siihen mitään puolen sentin säätöä tarvita. Jo tuo kaksi milliä riittää nostamaan sen säätöruuvin oikein hyvin tarjolla. Sen säätöruuvin kierteet ovat kuitenkin vain aika ohuessa mutkalla olevassa pellissä, eikä niitä ruuveja voi ruuvata sisään suojaan ollenkaan. Ja jos vähänkään ruuvaa niitä ulos, niin aika tosi pian ne ovat kämmentä raapimassa. Jos ruuveja olisi millin välein eri mittaisia ja sitten viitsisi joka säätöön sovittaa sopivat ruuvit, niin homma toimisi. Menee vaan aika työlääksi noin. Mieluimmin ostan vain palat, joissa ruuvit ovat kokonaan suojassa.
 
Tämmösiä nää tahtoo olla:
https://kitarablogi.files.wordpress … rix-stratocaster-e28093-vibrato.jpg

Mikko1978: Ei siihen mitään puolen sentin säätöä tarvita. Jo tuo kaksi milliä riittää nostamaan sen säätöruuvin oikein hyvin tarjolla. Sen säätöruuvin kierteet ovat kuitenkin vain aika ohuessa mutkalla olevassa pellissä, eikä niitä ruuveja voi ruuvata sisään suojaan ollenkaan. Ja jos vähänkään ruuvaa niitä ulos, niin aika tosi pian ne ovat kämmentä raapimassa. Jos ruuveja olisi millin välein eri mittaisia ja sitten viitsisi joka säätöön sovittaa sopivat ruuvit, niin homma toimisi. Menee vaan aika työlääksi noin. Mieluimmin ostan vain palat, joissa ruuvit ovat kokonaan suojassa.
 
Tämmösiä nää tahtoo olla:
https://kitarablogi.files.wordpress … rix-stratocaster-e28093-vibrato.jpg
 
Jotenkin hassua, ettei ole itsellä ollut ikinä ongelmia asian kanssa, vaikka aikaa montaa stratoa on tullut soiteltua (siis edes kokeiltua, vaikken omistanut olisikaan) ja soitossa tosiaan demppailen itsekin, ettei ole siitäkään kyse.

Mikko1978: Jimin mieltymyksillä voimme vain spekuloida, mutta Jimiä edeltävän aallon muusikko Les Paul soitti jatsia ja hänelle pönttö ei kelvannut, vaan innovatiivesnä miehenä keksi laittaa ensin pönttökitaran rungon keskelle lankun ja myöhemmin sai nimikkomallinsa.
 
Tässä tapauksessa näin. Silti mun kirjoissani Les Paul ei ole "paranneltu jazzkitara", vaan kokonaan oma mallinsa, jolla toki taittuu musiikkityyli jos toinenkin hienosti. Jos haluaa onton kitaran soundia, sitä ei paranneta käyttämällä umpinaista lankkua. :)

Jucciz: Kunhan vaan tonttu_hevi_ukotkin muistaisivat, että heidän versionsa perinnemallisista kitaroista ovat ainoastaan erilaisia, eivät paranneltuja, objektiivisesti tarkastellen.
 
Objektiivisesti tarkastellen FR tai vaikka evertune pitää vireen paremmin kuin perinteisemmät ratkaisut. Humppari on kaikinpuolin parempi kuin yksikelainen mikki, vähemmän häiriöitä ja soundi on käyttökelpoisempi raskaassa musiikissa. Vielä parempi tietysti on aktiivinen versio. Jne.

Joskus vuosia sitten tuli monta kertaa päivässä lueskeltua kitarakamat-keskustelua, mutta jossain vaiheessa se alkoi vähentyä, eikä vähiten Juccizen ylimielisten besserwisser-"totuuksien" johdosta, joita kaverilla tuntuu olevan pakottava tarve laukoa. Muistan vielä reilun kymmenen vuoden takaa hetken, jolloin huomasin soundi- ja laitemieltymyksiemme olevan kovinkin lähellä toisiaan, mutta jossain kohtaa tuo jatkuvasti kasvava "kyllä tekin vielä opitte ne asiat, joita minä jo tiedän"-asenne ja erityisesti alentuva suhtautuminen muihin tyyleihin/mieltymyksiin alkoi vain tökkimään. Nyt tauon jälkeen tuli vilkaistua vähän tätä keskustelua, ja parilta sivulta tuli heti bongattua seuraavat kommentit. Ei siinä mitään, hienot kamat ja tietotaitoa varmasti löytyy, mutta taidan pitää taas vähän pidemmän tauon ja soitella enemmän, jotenkin vaan ei tässä iässä jaksa näitä lueskella...
 
Jucciz:
 
"ÄrGeen ja tiiliseinän kanssa väittelemisessä on se ero, että tiiliseinä ei sönkkää sulle jonninjoutavaa paskaa ja yritä muuttaa ominaisuuksia vioiksi vain siksi, ettei itse osaa käyttää klassikoksi vakiintunutta työkalua sellaisenaan."
 
"Jos otelaudan radius noin merkittävästi rajoittaa omaa musiikillista ilmaisua, kannattaa luoda vielä ainakin yksi erityisen tarkka silmäys koko musiikilliseen ilmaisuun ja siihen, mitä sen keskiössä on, jos mitään."
 
"Kunhan vaan tonttu_hevi_ukotkin muistaisivat, että heidän versionsa perinnemallisista kitaroista ovat ainoastaan erilaisia, eivät paranneltuja, objektiivisesti tarkastellen."

Juccizen juttuihin menee hermot jos ne ottaa ihan 100% totena. Luulisin että kyse on osittain huumorista, jota kukaan muu kuin J. itse ei vaan ymmärrä.

Krice: Humppari on kaikinpuolin parempi kuin yksikelainen mikki, vähemmän häiriöitä ja soundi on käyttökelpoisempi raskaassa musiikissa. Vielä parempi tietysti on aktiivinen versio. Jne.
 
Tämä on tyypillinen pelkän olohuonesoittajan valinta. Vain tallamikki käytössä. Tone-säätimen merkitys täys mysteeri.

h.e.k.a: Joskus vuosia sitten tuli monta kertaa päivässä lueskeltua kitarakamat-keskustelua, mutta jossain vaiheessa se alkoi vähentyä, eikä vähiten Juccizen ylimielisten besserwisser-"totuuksien" johdosta, joita kaverilla tuntuu olevan pakottava tarve laukoa. Muistan vielä reilun kymmenen vuoden takaa hetken, jolloin huomasin soundi- ja laitemieltymyksiemme olevan kovinkin lähellä toisiaan, mutta jossain kohtaa tuo jatkuvasti kasvava "kyllä tekin vielä opitte ne asiat, joita minä jo tiedän"-asenne ja erityisesti alentuva suhtautuminen muihin tyyleihin/mieltymyksiin alkoi vain tökkimään. Nyt tauon jälkeen tuli vilkaistua vähän tätä keskustelua, ja parilta sivulta tuli heti bongattua seuraavat kommentit. Ei siinä mitään, hienot kamat ja tietotaitoa varmasti löytyy, mutta taidan pitää taas vähän pidemmän tauon ja soitella enemmän, jotenkin vaan ei tässä iässä jaksa näitä lueskella...
 
Kyllähän se varmasti raskaaksi käy, jos kenen tahansa havainnot ottaa ehdottomina totuuksina - vaikka harva edes julistaa niitä sellaisiksi. Pro tip: kannattaa muistaa puntaroida kaikki, mitä täällä lukee: pitävätkö ne asiat juuri sun kohdallasi paikkansa vai eivät? Tällä taktiikalla pääsee monesti paljon vähemmällä murheella.
 
Olen tainnut tämän joskus aiemminkin sanoa: muussa tapauksessa kuin silloin, kun erikseen sanon jonkun asian olevan ehdoton totuus, kyseessä on mitä todennäköisimmin oma havainto tai mielipide. Olisi vaan jokseenkin rasittavaa aloittaa jokainen lause sanoilla "Minun mielestäni...", sillä 98 prosenttia täällä kirjoitetusta on joka tapauksessa mielipiteitä. Sen pitäisi olla perusoletus jokaisella, joka täällä kirjoituksia lukee. Tietenkin mitä enemmän kulloisellakin kirjoittajalla on kokemusta kyseisestä aiheesta ja kykyä perustella asiat, sitä todennäköisemmin ne myös pitävät paikkansa vähän yleisemmälläkin tasolla. Loppupeleissä vastuu on silti aina lukijalla.
 
Muistathan muuten tasapuolisuuden nimissä repiä peliverkkarisi myös vaikkapa tuosta Kricen totuudesta yllä - se ei nimittäin ainakaan jätä paljon tulkinnanvaraa, saati tilaa vastakkaisille näkemyksille:
 
Krice: Objektiivisesti tarkastellen FR tai vaikka evertune pitää vireen paremmin kuin perinteisemmät ratkaisut. Humppari on kaikinpuolin parempi kuin yksikelainen mikki, vähemmän häiriöitä ja soundi on käyttökelpoisempi raskaassa musiikissa. Vielä parempi tietysti on aktiivinen versio. Jne.

LaMotta: Tämä on tyypillinen pelkän olohuonesoittajan valinta. Vain tallamikki käytössä. Tone-säätimen merkitys täys mysteeri.
 
Joo, myös EVH tais olla olohuonesoittelija, kun poisti tonen turhana ja pelkkä tallahumpparihan silläkin oli pitkään käytössä.

2randpo: Joo, myös EVH tais olla olohuonesoittelija, kun poisti tonen turhana ja pelkkä tallahumpparihan silläkin oli pitkään käytössä.
 
No jos soittaa vain yhdellä soundilla sukkahousuhevisäröllä jollain 250$ ritsalla.