Kitarat: kitarakamat ›

hallu: ...Miksi siis edes keskustella koko asiasta.
 
Ainahan pitää voida keskustella.. eiks vaan. ;) Huono optio on keskustelun kieltäminen, aika monia säikehiä täälläkin sellaisia, joissa saattaa olla keskustelijoiden ja kommentaattoreiden joukossa itse asiaan suuremmin omakohtaisesti perehtyneitä, mielikuvien ja (netti)kirjoitusten varassa kyseiseen asiaan kiihkeästi kantaa ottavia.
Myös ehken pitää nyt erotella se "isojen poikien vintage" eli maailman vintagemarkkinoilla harvakseltaan liikkuvat, todella pöyristyttävissäkin?? hinnoissa olevat soittopelit, ja sitten tuo "vähän huokeempi" vanhempien soittimien tarjonta. =)
Enkä nyt tarkoita vanhemmilla soittimilla niitä, joilla ei oo oikeastaan minkäänmoista suurempaa markkina-arvoa (paitsi usein sille innokkaalle myyjälle)
Monta kertaa on täälläkin tullut todettua, että todellakaan kaikki vanha soittokama ei ihan automaattisesti ole haluttua ja oivallista vintagepeliä, onhan vaan vanhaa soittokamaa jolla ei oo (isommin) kysyntää, ei markkinoita ja noista johtuen ei sitä reipasta vintagelisääkään hinnassa.

hallu: Keräilykamassa on se ongelma,että korvaamatonta ei voi rahalla korvata. Sen vuoksi sen käytössä olevan vintagen pitää olla jollakin tavalla korvattavissa koska muuten se on liian kallinarvoista soitettavaksi. Jos sen pystyy korvaamaan, niin se ei ole keräilykamaa vaan käyttökamaa. Tämä rajanveto on sitten se, että mitä se kenellekin on. Joku heebo soittelee surutta jopa keikkoja jollakin täysin ainutlaatuisella vintagesoittimella, niin hän ei silloin pidä sitä keräilyesineenä vaan käyttötavarana. Keräilyesine on se joka on liian kallisarvoinen otettavaksi vitriinistä ulos ja siitä tehdään replika jos sillä halutaan soittaa. Sehän se on Gibsonin Replikoiden idea, että kun niitä viiskytluvun pauleja ei ole jäljellä kun jokunen sata tai ei varmaan sitäkään niin tehdään niitä lisää, että soittajat voi niillä soittaa.
 

 
Miksi siis edes keskustella koko asiasta.
 
Et sä voi tehdä tuollaista erottelua että on erikseen keräilyesineet ja käyttöesineet. Eivät sellaisten omistajatkaan itse sitä mitenkään välttämättä tee, toiset käyttävät ja toiset laittavat kaappiin.

fox: Ainahan pitää voida keskustella.. eiks vaan. ;) Huono optio on keskustelun kieltäminen, aika monia säikehiä täälläkin sellaisia, joissa saattaa olla keskustelijoiden ja kommentaattoreiden joukossa itse asiaan suuremmin omakohtaisesti perehtyneitä, mielikuvien ja (netti)kirjoitusten varassa kyseiseen asiaan kiihkeästi kantaa ottavia.
Myös ehken pitää nyt erotella se "isojen poikien vintage" eli maailman vintagemarkkinoilla harvakseltaan liikkuvat, todella pöyristyttävissäkin?? hinnoissa olevat soittopelit, ja sitten tuo "vähän huokeempi" vanhempien soittimien tarjonta. =)
Enkä nyt tarkoita vanhemmilla soittimilla niitä, joilla ei oo oikeastaan minkäänmoista suurempaa markkina-arvoa (paitsi usein sille innokkaalle myyjälle)
Monta kertaa on täälläkin tullut todettua, että todellakaan kaikki vanha soittokama ei ihan automaattisesti ole haluttua ja oivallista vintagepeliä, onhan vaan vanhaa soittokamaa jolla ei oo (isommin) kysyntää, ei markkinoita ja noista johtuen ei sitä reipasta vintagelisääkään hinnassa.
 
Olet tietenkin jälleen kerran oikeassa. S mun viimeinen lause oli todella huono. Se vaan oli koko päätelmäketjun vääjäämätön johtopäätös, mutta ehkä itsessään osoitti ettei se päätelmäketju ollut kovin onnistunut.
 
Olen samaa mieltä, että se "isojen poikien" vintage pitäisi erottaa omaksi osakseen käyttökamasta ja kauttarantain jotain sellaista koitin tehdäkin toteamalla, että sillä mielistäni ole merkitystä onko 50 luvun pauli hyvä soitin koska juuri kukaan ei voi kuitenkaan sitä soittaa (riippumatta siitä mihin sen omistaja soitintaan käyttää).
 
Mutta joo, keskustelun kieltäminen ilman hymiöitä oli todella typerä heitto minulta. Kiitos että et pahemmin antanut ympäri korvia sen vuoksi.

antnis: Et voi tehdä erottelua että on erikseen keräilyesineet ja käyttöesineet.
Mun mielestäni tällaisen eron voi tehdä. Keräilijä ostaa tarinaa ja sijoitusarvoa. Käyttäjä ostaa soittotarkoitukseen ja toteamaansa laatua, tarina saattaa tulla lisänä muttei ole kärjessä. Nämä ostajat ovat eri heppuja.
 
Eivät sellaisten omistajatkaan itse sitä mitenkään välttämättä tee, toiset käyttävät ja toiset laittavat kaappiin.
Tässä kohdassa itse soisin kuitenkin että se vanha laatusoitin menee sellaisen käteen, joka siitä saa soittamalla irti parhautta. Viittaan edellä keskusteltuun.

hollstro:...Ainoastaan idiootti ostaa raadon ylihintaan.
 
Kun nyt tulit lausuneeksi taikasanan, niin - viitaten omaan aikaisempaan lausumaani ihmisistä, jotka ostelevat soittimia vain kehuakseen naapurille ostohintaa - luuletko että romut jäävät tosiasiassa myymättä?
 
Enkä menisi välttämättä (yllätys yllätys!) tässä yhteydessä arkistoimaan kaikkia kirjaimen I niinkuin Idiootti alle. Tietämättömyys auttaa myymään romua. Kaikki muodit perustuvat siihen että täysin tarpeettomasta yksityiskohdasta tehdään elintärkeä. Soittokamoista jutellessa törmää aivan liian usein ajatukseen, että vanha on aina ja kaikessa uutta parempi. Nuoret nulikat uskovat meidän vanhojen pierujen juttuja. Ja jos me emme puhu heille totta, paskaa ostavat ja luulevat vielä tykkäävänsä siitä.

LaMotta: Ja autot jonkun standardoidun ratakierrosajan mukaan(ko)?
 
Tämä passaisi minulle. Tulisi kalustoon kohennusta varsin mittavassa määrin ;D

Tässä ns.vintage kitara-aiheessa on kyllä moniakin sellaisia juttuja, jotka laittaa miettimään.
 
Kun näiden vanhojen kitaroiden jonkinlaista korjausta aletaan tekemään, niin siinä saattaakin jo tulla monenlaisia ongelmia eteen. Jos niitä osia edes mistään löytyy, niin jo pelkät 50-luvun originaalimikit voi maksaa enemmän kuin kyseinen kitara uutena tänä päivänä. Jos on siis ne mikit vaihdettava, koska ovat vaihtuneet matkan varralla tai ovat rikki.
Näiden ns. uusien osien tilaaminen ebaystä tms.on aina riskinsä. Lisäksi F taisi tehdä aikoinaan aika silmämääräisesti noita mikkejä. Eli sitä lankaa ei ole joka mikissä yhtäpaljon, kuin nykyään, kun ne tehdään muutenkin hieman toisin. Näin on ainakin Fenderillä, mutta varmaan tosiaan tuolla toisellakin merkillä.
Samoin noiden vanhojen mikkien soundi ei ole välttämättä yhtään sen parempi kuin uusien Dimarzio, Duncan jne. mikkien soundi. Ei siis mitään boutique kamaa edes.
Siltikin jos jostain kyseiset mikit löytääkin, niin ei nekään ole originaalit. Vaikka samaisen vuosikerran samasta mallista muuten olisivatkin.
 
Toisekseen kun puhutaan kiinanpirateista, niin ihan kaikki näiden vintage kitaroiden ympärillä pyörivät soittimet eivät ole mitään laadutonta kuraa. Siellä voi olla jonkun soitinrakennusta ja entisöintiä osaavia henkilöitä, jotka ovat saanet kunigasidean. Kun ne omalla nimellä tehdyt stratot/telet ei mene kaupaksi. Ei silloinkaan kun ne ovat F kitaroita laadullisesti parempia ja jopa joitakin malleja edullisempia.
Tällöin voi olla jonkinlainen houkutus tehdä tällainen vintage soitin,varsinkin jos jostain romusta on jäänyt sopivasti joitakin osia.
Kauppoja kun tehdään, niin harvoin niitä soittimia aletaan ihan jokaista osaa irroittamaan. Fenderillä voi olla jo ihan tehtaalta lähtöisin kitaroita, joissa saattaa bodyn, kaulan ja mikkin päiväykset poiketa hieman toisistaan. Ainakin monissa vanhemmissa voi olla näin. Täytyy olla tosiaan todella asioista perillä, että ei mene retkuun.
On kuitenkin helpompi myydä yksi ns. vintage kitara vaikka 15 000 eurolla kuin omalla nimellä 10 muutoin vastaavaa. Toki niiden tekeminen ei ole ihan samanlaista ja se väärennös saattaa vaatia myös hieman kalliimpia osiakin. Pointin tästä varmaan tajuaa, jos haluaa.
En myöskään väitä, että kotimaassa tällaista harrastettaisiin. Maailma on kuitenkin suuri ja monenlaista "yrittäjää"mahtuu...

hallu: Kiitos että et pahemmin antanut ympäri korvia sen vuoksi.
 
Mööh, miks olisin? =) Mielipiteet singahtelevat toki, suuntaan jos toiseenkin. Ei se voi väärin olla..
Jos palaillaan tuolla toisaalla olleeseen juttuun, että 45-50 vuotta vanha luuttu on auttamattomasti scheissee (ehkä ei kuitenkaan ole "brändi-riippuvainen" juttu se??) niin se kyllä on ihan kiinni siitäkin, minkämoinen soittoniekka sitä on käytellyt. Oon päässy (tai joutunu) aikoinani vähän laittelemaan melko vanhaa kitaraa, jota oli soitettu "kotona ja keikoilla" eikä se juurikaan uutta hävennyt. Sitten oli vastapainoks yks vintage-britti joka oli melko ruotosessa kunnossa ulkoisesti ja muutenkin, kilo klähmää otelaudassa.. ;)
Ja ei, en ole (tietääkseni) 50-lukuista LP:ta käpistellyt, ehkä muutamaa vm. -60.. Siitä vissiin on jäänyt mieltymys noihin ohkasempiin kauloihin, vai johtusko se klasari-viulukoulutuksesta...

antnis: Et sä voi tehdä tuollaista erottelua että on erikseen keräilyesineet ja käyttöesineet. Eivät sellaisten omistajatkaan itse sitä mitenkään välttämättä tee, toiset käyttävät ja toiset laittavat kaappiin.
 
Olet oikeassa, mutta jollakin tavalla yritän asiaa hahmottaa, koska pidän keräilyä omana harrastuksenaan. Esimerkiksi postimerkkeilijät eivät keräile postimerkkejä lähettääkseen joskus kirjeitä. Tunnen yhden tyypin joka keräilee elektroniikkaa ja hän esimerkiksi ostaessaan jonkun uutuus kännykän, ostaa niitä kaksi joista ottaa toisen käyttöön ja jättää toisen avaamattomaan tehtaan pakettiin keräilyesineeksi. Tässä tapauksessa tuiki tavallinen tuote erotellaan keräilytuotteeksi sillä että tehtaan pakkausta ei koskaan avata. Olen kuullut, että esimerkiksi kaheksankytluvun Apple Makintoshit avaamattomassa tehtaan paketissa ovat tänäpäivänä jo aika arvokkaita yms.
 
Minä siis näen asian niin, että keräileminen on säilyttämistä.... jonkin sortin yksityistä museoimista. Yleensä se tarkoittaa esineen käyttämistä ihan muuhun tarkoitukseen kuin mihin se alkujaan luotiin. Esimerkiksi rahan keräilijät (siis numismaatikot) eivät osta rahoillaan maitoa, vaan heillä on käyttöraha ja keräilyraha erikseen.
 
Tästä viitekehyksestä tarkaseltuna soitinten keräily osuu vähän hankalaan saumaan kun soittimen keräilyarvo määrittyy eri tavalla ja esimerkiksi pankit antavat mittaamattoman arvokkaita satoja vuosia vanhoja viuluja soittajille lainaksi jotta soitin pysyisi soittokunnossa ja siten säilyttäisi arvonsa paremmin. Luin, että suomessakin olisi jokin kitaroita lainaava soitinlainaamo joka luovuttaisi mittaamattoman arvokkaita keräilykitaroita soittajille lainaksi yksittäisiä hankkeita varten ilmeisesti myös soittokunnon säilyttämiseksi. Toisaalta minun on hankala nähdä keräilyesinettä käyttöesineenä.
 
Se minkä vuoksi yritän ilmeisen huonolla menestyksellä erotella käyttöesinettä ja keräilyesinettä, johtuu säilyttämisen ja kuluttamisen erilaisesta substanssista. Kerilijälle se esine edustaa itseisarvoa ja käyttäjän huomio on siinä mitä sillä esineellä voi tehdä eli se tuotos on itseisarvo eikä tuotantoväline. No soittimissa tämä näyttää menevän limittäin ja lomittain ja siksipä itse joudun tähän määrittelynoidankehään.
 
Kettu on oikeassa,että me soittajat voimme vanhasta romusta seuloa sitä käyttökelpoista esineistöä ja kutsua sitä vintageksi. Silloin keräilyarvo korreloi käyttöarvoon koska käyttökelvoton vanha romu ei voi olla vintagea.
 
No minä jälleen kerran huomaan olevani tässä ketjussa vähän liikaa koska kuulun niihin "jotka ei vaan tajua".

hallu:...Olen samaa mieltä, että se "isojen poikien" vintage pitäisi erottaa omaksi osakseen...
 
Mitä isot edellä, sitä pienet perässä (tai jotain sinnepäin).
 
Tässähän se iso osa ongelmaa juuri on. Kun joku myy 50-lukulaista lespaa sadan tonnin hinnalla, toinen katsoo oikeutetuksi myydä 70-luvun leikkikalua 500:lla. Ja jos aiheeseen lisätään vielä se, että kalleimmat ja halutuimmat kapineet eivät välttämättä ole edes aikansa parhaita soittimia.
 
Toki ymmärrän kysynnän ja tarjonnan lait. Aina en kuitenkaan ymmärrä sitä, miksi jotkut asiat ovat kysytympiä kuin jotkut toiset.
 
Kyllä vintage-sanan alla on paljon sellaista toimintaa, jonka ainoa tarkoitus on oikeasti luoda kupla jossa raha siirretään yksinkertaisen taskusta parempaan osoitteeseen.

BugBadWolf: ............... Ja jos aiheeseen lisätään vielä se, että kalleimmat ja halutuimmat kapineet eivät välttämättä ole edes aikansa parhaita soittimia.
 
.....................
 
Ei tietenkään, koska ne parhaat soittimet on soitettu loppuun ja sen jälkeen korvattu uusilla :-D. Sehän on varmasti aika mielivaltainen prosessi mikä saa ajasta jotkin esineet säilymään muiden kadotessa historian hämäriin. Tietenkin viiskytluvulla niitä klassikkomalleja tehtiin helvetin vähän (=> harvinaisuus). Niistä vähistä osa päätyi soittoon ja osa säilyi (varmaan vaikea kuvitella päätyikö ne huonot vai hyvät yksilöt soittoon). Sitten parinkymmenen vuoden jälkeen joku brttiläinen pitkätukka keksi, että niillä voi soittaakin :-D ja sen jälkeen alkoi vintagearvo kohota siihen saakka roskana pidetty muuttuikin mittaamattoman arvokkaaksi. Eikös Gibson lopettanut alkujaan LesPaulin valmistuksen juurikin siksi ettei sitä soittanut juuri muut kuin herra LesPaul itse?

BugBadWolf: Mitä isot edellä, sitä pienet perässä (tai jotain sinnepäin).
 
Tässähän se iso osa ongelmaa juuri on. Kun joku myy 50-lukulaista lespaa sadan tonnin hinnalla, toinen katsoo oikeutetuksi myydä 70-luvun leikkikalua 500:lla. Ja jos aiheeseen lisätään vielä se, että kalleimmat ja halutuimmat kapineet eivät välttämättä ole edes aikansa parhaita soittimia.
 
No, kyllä ne kuitenkin yleensä olivat aikakautensa "huippua", jos pitäydytään nyt vaan noissa sähköskeboissa.
Mitä tulee tuohon toiseen juttuun, niin tänä päivänä on todella harvassa se "joku" joka on esmerkiks 50-luvun LP:ta myymässä.. ja jos on, useimmiten on niitä ostajiakin jonossa. Eikä hätää mitään, ihan omalla rahalla niitä ovat ostamassa.. ;)
70-luvun "leikkikalu" sitten vaatii hippasen tarkennusta..saattaa olla niissäkin ihan tuon viidensadan edestä soitinta toisinaan.
 
Toki ymmärrän kysynnän ja tarjonnan lait. Aina en kuitenkaan ymmärrä sitä, miksi jotkut asiat ovat kysytympiä kuin jotkut toiset.
 
Kyllä vintage-sanan alla on paljon sellaista toimintaa, jonka ainoa tarkoitus on oikeasti luoda kupla jossa raha siirretään yksinkertaisen taskusta parempaan osoitteeseen.
 
On toki tuotakin toimintaa ihan "kiitettävästi" niinkuin millä hyvänsä sektorilla, missä jotain myyskennellään. Jos edelleen pysytään ihan soitinpuolella, olen kerinny todistamaan ihan perskohtaisesti joitain reippaita hinnan kohoamisia ihan muutaman vuoden sisällä. Näinpä jotkut asiat saattaa ihan parissa vuodessa nousta "arvoon arvaamattomaan" tänä ripeän tiedonvälityksen aikana.

hallu: Eikös Gibson lopettanut alkujaan LesPaulin valmistuksen juurikin siksi ettei sitä soittanut juuri muut kuin herra LesPaul itse?
 
Myyntimäärät (siis tilausmäärät) meni sen verran vähiin, kyllä. Eikäpä niitä Sunburst-Standardeja aikoinaan tehty mitenkään määrättömästi muutenkaan. Soitintehtaat, kuten on usein todettu, mitoittaa aina ne valmistusmäärät tilausten pohjalta, eipä niitä ihan pelkästään tehtaan varastontäytteeks tehdä. Pitäähän ne myytyä saada että se soitinrakentajakin saa voita leivän päälle ja pitäähän ne sähkötkin tehtaalta maksuun saada..

fox:...70-luvun "leikkikalu" sitten vaatii hippasen tarkennusta..saattaa olla niissäkin ihan tuon viidensadan edestä soitinta toisinaan....
 
Taikasanan Japaninvintage tultua lausutuksi, löytyy jo Maya lelukitaroita tuollaisilla pyynneillä. En menisi myöskään ostelemaan muiden merkkien (Hondo, Cimar jne) halpisversioita kymppejä suuremmilla summilla, mutta myyntipuolella yrittäjiä näkyy piisaavan.
 
Jokaista oikeasti arvokasta (sikäli kun pari puunpalaa ja muutama metallinkapale voi ikinä olla asunnon hintainen) ja hyvää laitetta kohti näkyisi olevan tarjolla sellaista vintagesiipelijöiden roskaa, jolla ei oikeasti ole arvoa. Se on ongelma ja - ainakin omasta mielestäni - vääristää koko aihealueen. Sama myyjä voi myydä isolla rahalla kumpaakin lajia tavaraa.
 
Sitä ei pidä nyt mennä käsittämään niin, etteivätkö ne oikeasti hyvät värkit olisi edelleenkin hyviä. Olen vain sitä mieltä että niitä on todella vähän.

BugBadWolf: Taikasanan Japaninvintage tultua lausutuksi, löytyy jo Maya lelukitaroita tuollaisilla pyynneillä. En menisi myöskään ostelemaan muiden merkkien (Hondo, Cimar jne) halpisversioita kymppejä suuremmilla summilla, mutta myyntipuolella yrittäjiä näkyy piisaavan.
 
Jokaista oikeasti arvokasta (sikäli kun pari puunpalaa ja muutama metallinkapale voi ikinä olla asunnon hintainen) ja hyvää laitetta kohti näkyisi olevan tarjolla sellaista vintagesiipelijöiden roskaa, jolla ei oikeasti ole arvoa. Se on ongelma ja - ainakin omasta mielestäni - vääristää koko aihealueen. Sama myyjä voi myydä isolla rahalla kumpaakin lajia tavaraa.
 
Sitä ei pidä nyt mennä käsittämään niin, etteivätkö ne oikeasti hyvät värkit olisi edelleenkin hyviä. Olen vain sitä mieltä että niitä on todella vähän.
 
Ihmiset keräävät mitä ihmeellisempiä asioita, jopa ns. paskoja vanhoja japanilaisia 60-luvun kopiokitaroita. Niitä ei tule enää mistään lisää ja suuri osa niistä on varmaan tuhottu ajan saatossa niiden huonon laadun takia. Siksi niiden hinnat kohoavat kun kysyntää on enemmän kuin tarjontaa. Tällä asialla ei välttämättä ole mitään tekemistä noiden kitaroiden soittamisen/soitettavuuden kanssa. Miksi joku maksaa maltaita vanhasta postimerkistä, jota ei voi edes käyttää tämän päivän kirjeen lähettämisessä. Miksi joku maksoi yli 1000 € pullo merenpohjassa 100 vuotta maanneesta shamppanjasta, joka ei ollut kuulemma edes hyvää. Toisilla on liikaa massia ja toisilla ei. Toiset ovat hamstereita ja toiset taas eivät. Näin se vaan menee.

harryk:...Näin se vaan menee.
 
Jep. Minun silmissäni hullutukset vievät vain arvoa todellisilta asioilta. Toisaalta kukapa minä olen määrittelemään minkään arvoa kenellekään?
 
Ostelkoot romujaan ja parisataa vuotta vanhaa etikkaa merenpohjasta niin kauan kun tekevät sen hiljaa itsekseen eivätkö odota minulta mitään ylistyslauluja aiheesta ;D

BugBadWolf: Taikasanan Japaninvintage tultua lausutuksi, löytyy jo Maya lelukitaroita tuollaisilla pyynneillä. En menisi myöskään ostelemaan muiden merkkien (Hondo, Cimar jne) halpisversioita kymppejä suuremmilla summilla, mutta myyntipuolella yrittäjiä näkyy piisaavan.
 
Jokaista oikeasti arvokasta (sikäli kun pari puunpalaa ja muutama metallinkapale voi ikinä olla asunnon hintainen) ja hyvää laitetta kohti näkyisi olevan tarjolla sellaista vintagesiipelijöiden roskaa, jolla ei oikeasti ole arvoa. Se on ongelma ja - ainakin omasta mielestäni - vääristää koko aihealueen. Sama myyjä voi myydä isolla rahalla kumpaakin lajia tavaraa.
 
Sitä ei pidä nyt mennä käsittämään niin, etteivätkö ne oikeasti hyvät värkit olisi edelleenkin hyviä. Olen vain sitä mieltä että niitä on todella vähän.
 
Olen samaa mieltä, että Maya, Rocky, etc on aikamoista roskaa. Mutta eikös sen japanin vintagen takana ole juurikin ne erittäin korkealuokkaiset tuotteet joita Japaniasta alkoi seitkytluvulla tulemaan kun Japanilaiset vastasivat muuttuneisiin markkinoiden kysynytään Amerikkalaisten isojen kitaratehtaiden haparoidessa omassa tuotannossaan pahan kerran. Käsittääkseni sekä Gibson että Fender kompuroivat seitkytluvulla. Samaan aikaan markkinat himoitsivat kunnollisia LesPauleja ja Stratoja ja siihen markkinoiden tarpeeseen Yamahat ja Ibanezit vastasivat tekemällä niitä mielestäni varsin maineikkaita kitaroitaan SG, SA ja AS sarjojaan. Mun mielestä ne edustaa sitä japanin tuotannon parhautta josta on nähty reissueita ihan viime vuosina eikä mun mielestä Yamahan uusi japanin tuotanto häpeä yhtään millekään (BB, AS, SG, uustuotantona ovat varmasti samaa luokkaa kuin ne seitkytluvun vintagetkin).
 
Fender ja Gibson rämpi seitkytluvulla, mutta itse kyllä himoitsisin seitkytluvun Gibson Lespaul Customia (sillä muovisella laukulla) tai sitten LesPaul recordin kitaraa (se oli kylläkin aika kallis kun semmoisen näin) mutta noita seitkytluvun pauleja näkee kolmesta viiteen tonniin torillakin toisinaan. Tällä hetkellä sillä on se seitkytluvn alun ES355 jonka ostaisin huutaen jos mulla olsi rahaa riittävästi ja jokin minun sisälläni ei varottaisi ostamasta liian arvokasta kitaraa.

BugBadWolf: Taikasanan Japaninvintage tultua lausutuksi, löytyy jo Maya lelukitaroita tuollaisilla pyynneillä. En menisi myöskään ostelemaan muiden merkkien (Hondo, Cimar jne) halpisversioita kymppejä suuremmilla summilla, mutta myyntipuolella yrittäjiä näkyy piisaavan.
 
Vaikuttaa siltä, ettet oo noihin "paremman pään" japseihin päässy edes tutustumaan, kun esimerkkiluettelossakin oli korealainen merkki, ja 2 halvemman pään japsia..
Mutta, onhan se kiva kun on tuota kartoittamatonta soitinvalikoimaa olemassa..
 
Totta kuitenkin, että noista "kopiokauden" halvemmista japseista pyydetään toisinaan vallan hupaisia hintoja. Edelleen: kaikki vanha soittokama ei ole ns. "vintagea". ;)

hallu:...Mutta eikös sen japanin vintagen takana ole juurikin ne erittäin korkealuokkaiset tuotteet joita Japaniasta alkoi seitkytluvulla tulemaan...
 
No juu ja ei. On totta että esimerkiksi Ibanez teki hyvää tavaraa, mutta samanaikaisesti myös heikkolaatuisempaa. Ja jos ajetellaan vaikkapa Aria-merkkiä, niin tavan Aria ja Aria Pro ovat kaksi eri tuotetta. Mikään merkki ei siis automaattisesti ole hyvä, vaan jos aikoo alkaa aarteita etsimään, pitää kaivaa vaikkapa tuo Fox kainaloonsa ja ammentaa sen tietomäärää aiheesta.
 
Tänäänkin tuo Japanilainen(?) tapa näkyy esim Tokain tekemisissä. Hinta- ja laatuhaitari on varsin laaja (joskin Tokaista on sanottava että myös ne halvimmat ovat ihan - jos ei nyt huippua, niin -toimivia).
 
Tämäntapainen touhu on juurikin omiaan sekoittamaan koko vintage-aiheen. Merkki ei kerro laadusta, malli ei kerro laadusta, eikä hinta missään tapauksessa kerro laadusta. Kuitenkin kaiken vanhan estoton hypetys saa tietämättömät innostumaan ostoihin.

fox: Vaikuttaa siltä, ettet oo noihin "paremman pään" japseihin päässy edes tutustumaan..
 
Tottakai olen. Mistä sinä luulet että minä muuten osaisin erottaa hyvän huonosta?