Kitarat: kitarakamat ›

Mut ihan oikeasti välillä. Jos on absoluuttinen sävelkorva tai sinnepäin, kuten ilmeisesti(?) heillä joille kompensoitu satula on näin välttämättömyys, niin luulisi että koko länsimainen kitaralla soitettu musiikki on tuskaa. Ilmeisesti jostain tämänlaatuisesta on kyse. Itse en kyllä tavis korvallani pysty toteamaan ReBeatin tapaan: itse en ole kuullut yhtään kokonaisuudessaan kauniisti vireessä soivaa klassista kitaraa, levyltä tai livenä. Ja tämä ei ole mitään kettuilua, olen useastikkin kuullut omaa korvaani mielyttävää vireistä soittoa. Niin ja en nyt muista onko mainittu mut eihän pianokaan ole tasavirinen, kompromissien summahan tuon virityskin on.
 
Noh, mun sävelkorvani on kyllä kaikkea muuta kuin absoluuttinen. Ehkä siksi Dionkin keikka Jyväskylässä eilen ol hiano..

Itse pari PRS:ää omistaneena en aivan allekirjoita tuota sinun kommenttia siitä, että niiden soundi olisi jotenkin ala-arvoinen verrattuna- no sanotaanko nyt vaikka ns. vintage- stratoon.
 
Pahoittelen jos jollekin on jäänyt tuo käsitys. PRSsät ovat loistovehkeitä. Liian hyviä jopa jos se nyt on mahdollista. Parhaiten soitettava, stemmaava ja tasaisimmin soiva kitara mun kokemuksella, jopa se kiinteällä tallalla varustettu. Mulla oli paha PRS GAS viime kesänä, mutta se meni ohi. Edellisestä luovuin kun halusin Lessukan ja kaveri (Randy Rhoads) halusi vaihtaa. No nyt sekin taitaa olla Pajalla myynnissä. Musta McCarty. Hyvä peli. Lessukka on vaan mulle parempi. Joku raja pitää noissa kepukoiden määrässä olla ja nyt en oikein osaa mistään luopua. Pitäiskö vaan unohtaa järjen ääni ostaa lisää...

Helvettiäkö sitä tällasista asioista väittelemään. Jokainen soittaa sillä mikä kuulostaa omasta mielestä parhaalta ja tuntuu tatsiltaan ja fiilikseltään parhaimmalta vaihtoehdolta. Ihan sama kuka soittaa milläkin ja minkä takia.

Pahoittelen jos jollekin on jäänyt tuo käsitys. PRSsät ovat loistovehkeitä. Liian hyviä jopa jos se nyt on mahdollista. Parhaiten soitettava, stemmaava ja tasaisimmin soiva kitara mun kokemuksella, jopa se kiinteällä tallalla varustettu. Mulla oli paha PRS GAS viime kesänä, mutta se meni ohi. Edellisestä luovuin kun halusin Lessukan ja kaveri (Randy Rhoads) halusi vaihtaa. No nyt sekin taitaa olla Pajalla myynnissä. Musta McCarty. Hyvä peli. Lessukka on vaan mulle parempi. Joku raja pitää noissa kepukoiden määrässä olla ja nyt en oikein osaa mistään luopua. Pitäiskö vaan unohtaa järjen ääni ostaa lisää...
 
Kannattaa! No sulla taitaa niitä ollakin jo muutama, näin ymmärsin. Oma GASsini kohdistuu tällähetkellä PRS Hollowbodyyn, varmaan tulee hankittua tässä kohtapuolin.
 
Eikä siis ollut ollenkaan tarkoitus mitenkään puolustella jotain tiettyä merkkiä. Omat kokemukset on vahvasti F:n puolella tällä hetkellä, etenkin kun tulee katsottua kitaroita enimmäkseen soitettavuuden ja tatsin perusteella. Ostin yhden V:n kokeeksi ja aika kökköinen oli, ostin tosin sokkona, että ei voi moittia kun itteensä. Toisaalta taas oon ostanu kaks PRS:ää sokkona ja molemmat on ollut aivan priimaa, ei minkäänlaista säätötarvetta. Tämän luulisi merkitsevän jotain pitkässä juoksussa. JOS sama meininki pystytään pitämäämn seuraavat 10 vuotta..

Helvettiäkö sitä tällasista asioista väittelemään. Jokainen soittaa sillä mikä kuulostaa omasta mielestä parhaalta ja tuntuu tatsiltaan ja fiilikseltään parhaimmalta vaihtoehdolta. Ihan sama kuka soittaa milläkin ja minkä takia.
 
Kyllähän oman suolansa harrastukseen tuo kamakeskustelu. Ihan sama mikä laji on kyseessä, ehkä uimisen kohdalla ei niin paljon, mutta menepä saunomaan vaikka perhokalastajien kanssa..

Minäkin olen saanut kitarat aina tarvittavaan vireeseen, soittelin sitten floikallisella tai tompalla. Mielestäni pieni epävireisyys on jopa suotavaa... silloin musiikki kuulostaa inhimilliseltä eikä siltä että on jollain koneella vetästy. Vähän sama asia kuin että rummut on soitettu oikeasti narulle, eikä vaan vedetty midikartalle nuotteja ja ajettu jonkun v-drumsin läpi.
 
Ja jos säädät ja virität kitaran mittareilla siihen "absoluuttiseen vireeseen", niin jo perkkele , kun alkaa soittaan, niin sitä virettä pitää oman korvan mukaan ruuvailla.....:-)

Mä en kuulu porukkaan, jonka mielestä Gibson ja Fender ovat parhaita sähkiksiä. Minun mielestä Gibson ja Fender ovat ainoita sähkiksiä. Kannattaa lukea Kevin O'Connorin kirjoja, vaikka ne käsittelevätkin vahvistimien rakentelua. Niissä puhutaan "ikonisesta soundista" kun viitataan klassisiin Marshalleihin ja Fendereihin. Nämä olivat aikanaan kaikkea muuta kuin parhaita mahdollisia putkivahvistimia, mutta koska ne liittyivät tiukasti tiettyjen musiikkityylien kehitykseen, niistä tuli palvottuja vehkeitä niiden epätäydellisyyksistä huolimatta.
 
Mun mielestä kitaroissa on sama juttu, karaktääri syntyy epätäydellisyydestä. Olin yks päivä kokeilemassa liikkeessä taas kitaroita ja soittelin jotain uutta Yamahaa, joka oli ergonomialtaan ja suunnittelultaan aivan v-un paljon parempi kuin monta kertaa enemmän maksavat Fenderit, mutta kyllästyin 5 minuutin jälkeen ja siirryin fiilistelemään perinteisillä peleillä. Yamaha ei vaan tuottanut mitään tuntemuksia, kun taas Fenderistä löytyi säätelemällä miljoona soundia jotka olivat "sillä ja sillä levyllä".
 
Tää kirjoitus ansaitsee tulla toistetuksi siksi, että se osoittaa, kuinka omia täysin tunnepohjaisia mielipiteitään voi perustella johdonmukaisesti ja täysin vastaansanomattomasti. Toisekseen se vastaa otsikon kysymykseen hienosti. Kyse on traditiosta, ei siitä, että nämä kaksi valmistajaa tekisivät parempia kitaroita kuin muut. Muuthan eivät kitaroita edes tee.
 
Helvettiäkö sitä tällasista asioista väittelemään. Jokainen soittaa sillä mikä kuulostaa omasta mielestä parhaalta ja tuntuu tatsiltaan ja fiilikseltään parhaimmalta vaihtoehdolta. Ihan sama kuka soittaa milläkin ja minkä takia.
 
Relativismi on älyllistä laiskuutta. Kyllähän tää keskustelu alkaa olemaan aika huvittavaa, kun kommentit ovat tasoa "ei sen vireen kanssa niin tarkkaa ole, mutta kyllä parikymmentä ylimääräistä grammaa lavassa ovat todellinen ongelma". Mutta oikeastaan noin käy aina, jos tunnepohjaisia mielipiteitä yrittää järkeistää, sikäli kun ne eivät ole myös järkeviä.
 
Kukin tietysti arvostaa eri asioita eri tavalla, muutenhan ei mitään keskusteltavaa olisikaan. Itse en vain oikein saa mitään viboja oikeasta tekstistä lavassa, enkä koe olevani osa mitään suurempaa soittaessani Gibsonin tai Fenderin tuotteilla, joten asian ymmärtäminen on siksi vaikeaa...
 
Matoa koukkuun.

Ja kalaa tuli.

Relativismi on älyllistä laiskuutta. Kyllähän tää keskustelu alkaa olemaan aika huvittavaa, kun kommentit ovat tasoa "ei sen vireen kanssa niin tarkkaa ole, mutta kyllä parikymmentä ylimääräistä grammaa lavassa ovat todellinen ongelma". Mutta oikeastaan noin käy aina, jos tunnepohjaisia mielipiteitä yrittää järkeistää, sikäli kun ne eivät ole myös järkeviä.
 
Eipä nuo sinunkaan väitteet sisällä faktaa. Onkohan sulla kokemustakaan siitä mistä puhut? Tuntuu että ennemminkin haluat nimimerkin suojissa provosoida. Onko se sitten älykästä jääköön muiden arvioitavaksi.

Kyllähän oman suolansa harrastukseen tuo kamakeskustelu. Ihan sama mikä laji on kyseessä, ehkä uimisen kohdalla ei niin paljon, mutta menepä saunomaan vaikka perhokalastajien kanssa..
 
Oon ihan samaa mieltä. Niin ja se että näistä keskustellaan niin suurella tunteen palolla osoittaa vaan rakkautta aiheeseen! Ainakin itse tunnen olevani kaikkien kanssa samalla puolella ja höyryän täällä vain siittä samasta syystä kuin toivottavasti muutkin, musiikki, soittaminen ja kitarakamat kiinnostaa ihan helvatisti.
 
Provoaminen on täällä hyvänä mausteena niinkauan kun se ei ole itsetarkoitus ja siinä on jotain asiasisältöä. Olen edelleen sitä mieltä että kaikkien kannalta olisi ikävintä jos joku kysyisi esim.: "Mikäs se on paras kitara" ja ensimmäinen vastaus olisi "Notta Kipsoni" Sitten vaan hymyillen nyökyteltäis kaikki. Eiköhän tuosta 34354534 eri merkistä/mallista kaikille oma suosikki löydy. Niin ja ne joille ei tekevät/teettävät oman.
 
Ei muutakun samaa rataa vaan!
 
Ja kalaa tuli. Lohta kannattaa pyytää vaikkei sitä saisikaan.

Otetaas vielä tällänen leikki:
 
1. Haluaisitko kitarasi kuulostavan vireisemmältä, varsinkin alempien nauhojen barreeotteiden kanssa?
 
2. Oisko ehkä kivempaa vaiko eikö, että tallasta ei loppuisi säätövara vaihtaessasi paksumpiin kieliin?
 
3. Käytätkö kielien vaihtamiseen mieluummin 10 minuuttia vai puoli tuntia?
 
4. Ottaisitko kitarastasi, vaikka ihan vaihtelun vuoksi joskus vähän erilaisiakin ääniä ulos?
 
5. Jos saisit valita, laittaisitko mikkikytkimen hankalaan, vaiko ehkäkö vähemmän hankalaan paikkaan?
 
6. Jos nämä, ja muutamat muutkin pienet parannukset olisivat mahdollisia soittimen luonteen ja soundin varsinaisesti muuttumatta, niin olisivatko ne ainakin harkinnan arvoisia?
 
7. Haluaisinko ehkä tehdä jotain muuta, kuin istua yöllä konjakkilasin kera kirjoittelemassa asioista, jotka eivät mun mielipiteitteni voimasta muutu suuntaan tai toiseen?
 
----------
 
Yksi asia on kuitenkin faktaa. Rock ja monet muutkin sähkökitaralla soitetut musiikkityylit ovat erittäin fiilispohjaisia. Näin ollen on ihan ymmärrettävää se, että työkalun valinnassakin fiiliksellä on erittäin suuri painoarvo. Jos mietin omia kitarahankintojani, ei niissäkään järjellä ollut loppujen lopuksi kovin paljon sanottavana. Tosin pari kertaa meinasi olla, mutta toinen kaupoista jäi toteutumatta ja toisen kanssa päädyin siihen hevimpään vaihtoehtoon. Niin ja yhden järkevänkin kaupan tein. Kyseessä oli japsistrato. Ostin sadallakuudellakympillä, pidin vuoden ja myin neljälläsadalla pois.
 
Vaan se siitä. Mä tuskin tulen enää ainuttakaan kitaraa ostamaan, ellei sitten satu kohdalle jotain alihintaisia namusia. Tuo rakenteluhomma kun on sen verran mukavaa. Ehkä kuitenkin vannomatta paras.
 
-----------
 
Ja joskus kymmenen sivua sitten oli juttua siitä, kuinka klassisen musiikin soittopelit kehittyvät vielä vähemmän kuin nämä sähkökitarat. Nämä eivät kuitenkaan ole oikeastaan millään tavalla vertailukelpoisia seikkoja. Klassiset soittimet kehittyivät aikansa, kunnes niiden soittotekniikat ja sointi vakiintuivat. Esim. lyhyen perehtymisen perusteella viulunrakennuksessa kaikki pystytään perustelemaan, lukuunottamatta lavan kierukkaa sekä f-aukon muotoa. Toki soitinta voitaisiin muuttaa, mutta samoilla soittotekniikoilla siitä ei saada juurikaan paremmin soitettavaa. Jos viulunsoitto aloitetaan neljävuotiaana, on parikymppiselle viulistille turha esitellä soitinta, joka varmastikin olisi parempi mikäli omaksuisit hieman erilaisen lähestymistavan. Viulun akustiikkaa on myös melko vaikea muuttaa niin, että se kuulostaisi paremmalta mutta kuitenkin vielä juuri siltä miltä pitääkin. Viulu, muiden klassisien soittimien kera, on löytänyt ja täyttänyt oman, hyvin tarkkaan määritellyn lokeronsa.
 
En mä silti väitä etteikö noitakin voisi parantaa. Vaan sitä on yritetty jo satoja vuosia ilman (lähes) minkäänlaisia tuloksia. Sinä aikana mikä tahansa ehtii muodostua niin pyhäksi, ettei siitä saa muuttaa mitään. Tai muuten se ei ole enää sama.
 
Ja sillä onko muutos hyvä, ei ole sitten minkäänlaista merkitystä.
 
------
 
Lasi tyhjä. Unikin tulee.

1. Haluaisitko kitarasi kuulostavan vireisemmältä, varsinkin alempien nauhojen barreeotteiden kanssa?
 
Vireisyys on hyvä asia, mutta en ole 100% perfektionisti sen suhteen. Korvin selvästi havaittava epävireisyys häiritsee, mutta ei pieni heitto intonaatiossa minua tapa.
 
2. Oisko ehkä kivempaa vaiko eikö, että tallasta ei loppuisi säätövara vaihtaessasi paksumpiin kieliin?
 
Ei ole vielä kertaakaan loppunut vaikka soittelin pitkään 11-56 setillä. Sellainen oli niin Ibanez RG-sarjasessa kuin Gibson Les Paulissakin.
 
3. Käytätkö kielien vaihtamiseen mieluummin 10 minuuttia vai puoli tuntia?
 
Käytän... sillä floikalliseen vaihtaa 15min kielet (sisältäen pienet säädöt). Tune-o-Maticiin menee asteen kätsymmin, kun ei tartte leikata palleroita pois kielten päästä. Tosin, jos ois uudempi talla kuin tuo Schaller FR tai Ibanez Lo-Pro Edge niin ei tarttis niitä mokkuloitakaan leikellä poies.
 
4. Ottaisitko kitarastasi, vaikka ihan vaihtelun vuoksi joskus vähän erilaisiakin ääniä ulos?
 
Kyllä... monestikin. Kun tulee soiteltua toisen poppoon kanssa metallia ja toisen kanssa hippirokkia. On siis saanut etsiä erilaisia soundeja skebasta kuin skebasta. Vielä kertaakaan en ole jäänyt toimettomaksi H/H ja 3-way switch varustetulla kitaralla. Jos vielä enempi haluaa soundiskaalaa, niin pistää puolituksen vaikka kaula ja tallamikeille.
 
5. Jos saisit valita, laittaisitko mikkikytkimen hankalaan, vaiko ehkäkö vähemmän hankalaan paikkaan?
 
Laittaisin sen pois pikkauskäden tieltä. Kyllä sitä oppii käyttään lähes paikasta kuin paikasta jos sitä oikeasti tarvitsee. Stratossa hieman häiritsee se volumepotikan läheisyys, mutta muuten ei suurempia ongelmia ole G:n ja F:n potikoiden yms. elektroniikan kanssa ollut.
 
6. Jos nämä, ja muutamat muutkin pienet parannukset olisivat mahdollisia soittimen luonteen ja soundin varsinaisesti muuttumatta, niin olisivatko ne ainakin harkinnan arvoisia?
 
Yleensä "modifioin" itse soitinta sen verran että siitä saa haluamansa. Hyvän alustan päälle on helppo rakentaa. Esim. tuossa Standardissa miulla oli joskus pari nostopotikkaa originaalien tone-potikoiden korvikkeena, joilla sai puolitukset mikeille. Oli meinaan soundeja aika helkkaristi Les Paulissa. Mutta se, miksei niitä puolituksia ole laitettu G-pajalla jo valmiiksi, johtuu siitä että LP on Lester Polfusin signature-malli.
 
7. Haluaisinko ehkä tehdä jotain muuta, kuin istua yöllä konjakkilasin kera kirjoittelemassa asioista, jotka eivät mun mielipiteitteni voimasta muutu suuntaan tai toiseen?
 
Tää on ihan hauskaa... niin ja sitä paitsi täällä juodaan Sandelsia.
 
Yksi asia on kuitenkin faktaa. Rock ja monet muutkin sähkökitaralla soitetut musiikkityylit ovat erittäin fiilispohjaisia. Näin ollen on ihan ymmärrettävää se, että työkalun valinnassakin fiiliksellä on erittäin suuri painoarvo.
 
Toki, minä en soita esim. Ruokangas Mojolla koska en saa siitä fiboja. Oli se kuinka hyvä soitin tahansa. En soita monillakaan skeboilla juuri siksi, että ne eivät anna minun soittoon mitään lisäarvoa. Mielummin otan hyvän ja säväyttävän kitaran, kun ainoastaan hyvän. Feeling does matter!
 
Vaan se siitä. Mä tuskin tulen enää ainuttakaan kitaraa ostamaan, ellei sitten satu kohdalle jotain alihintaisia namusia. Tuo rakenteluhomma kun on sen verran mukavaa. Ehkä kuitenkin vannomatta paras.
 
No, minä tykkäisin rakennella kyllä, mutta vielä ei töiltä ainakaan aika anna periksi. Ehkä sitten vähän vanhempana on aikaa nikkaroida. Minä hankin kitaran yleensä sen mukaan mitä tulee soiteltua bändien kera tahi kotosalla. Mulla onkin yleensä pari kitaraa aina bändiä kohti vähän kuin varattuna sille musatyylille. En tiedä onko se tyhmää vaiko järkevää, mutta pääasia että itellä on kourassa sellainen instrumentti joka hoitaa homman kotiin. Kyllähän nuo kitarat ovat monipuolisia soittopelejä... jos vain sormet, mielikuvitus ja tietysti vahvistin + muut kitarakamat ovat "oikeanlaisia". Ei kukaan ole vielä kieltänyt etteikö Stratolla voisi soitella kaikkea funkista black metalliin ja jazzista skan kautta zydecoon. Kunhan vain sormet ja vahvistin taipuvat noihin kaikkiin, niin harvemmin se jää kitarasta enää kiinni. Toki aina jotain osa-aluetta voidaan korostaa, kuten esim. jazzissa archtop hollowbody skebat tuottavat tiettyä lisäarvoa soundiin.

Otetaas vielä tällänen leikki:
 
1. Haluaisitko kitarasi kuulostavan vireisemmältä, varsinkin alempien nauhojen barreeotteiden kanssa?
 
Mun korva ei tämän parempaa vireisyyttä edes erota.
 
2. Oisko ehkä kivempaa vaiko eikö, että tallasta ei loppuisi säätövara vaihtaessasi paksumpiin kieliin?
 
Ottaa jousen pois, niin hyvin riittää.
 
3. Käytätkö kielien vaihtamiseen mieluummin 10 minuuttia vai puoli tuntia?
 
Onneksi ei ole mitään ruuvimeisselitallaa, niin siihen menee se viisi minuuttia.
 
4. Ottaisitko kitarastasi, vaikka ihan vaihtelun vuoksi joskus vähän erilaisiakin ääniä ulos?
 
Jep, mutta tähän riittää mielikuvitus. Kantsii kuunnella vaikka Bo Diddleytä.
 
5. Jos saisit valita, laittaisitko mikkikytkimen hankalaan, vaiko ehkäkö vähemmän hankalaan paikkaan?
 
F:ssä ja G:sä ne ovat käden ulottuvilla.
 
7. Haluaisinko ehkä tehdä jotain muuta, kuin istua yöllä konjakkilasin kera kirjoittelemassa asioista, jotka eivät mun mielipiteitteni voimasta muutu suuntaan tai toiseen?
 
Tässä keskustelussa on puututtu aika vähän siihen asiaan, että erityyppinen musiikki vaatii erilaisia soittimia. Jos soittaa esim. metallia, divebombeja varten tarvitaan erilaisia vehkeitä, eikä F:ä ja G:tä ole tuollaiseen suunniteltu. F:llä on malleja kyllä tuollaiseenkin, mutta perusmalli ei äärimetelliin taivu.
 
Yksi asia on kuitenkin faktaa. Rock ja monet muutkin sähkökitaralla soitetut musiikkityylit ovat erittäin fiilispohjaisia. Näin ollen on ihan ymmärrettävää se, että työkalun valinnassakin fiiliksellä on erittäin suuri painoarvo. Jos mietin omia kitarahankintojani, ei niissäkään järjellä ollut loppujen lopuksi kovin paljon sanottavana.
 
Samaa mieltä. Musta kitaran pitää olla hyvännäköinen, siitä pitää lähteä hyvä soundi ja sen pitää pysyä vireessä. Muuten sen pitää olla kohtuullisen yksinkertainen vempele.

Kitarahommissa on kaikkein tärkeintä peilin edessä keikistely ja tähän hommaan tarvitaan ehdottomasti F G tuotteita.

Pahoittelen jos jollekin on jäänyt tuo käsitys. PRSsät ovat loistovehkeitä. Liian hyviä jopa jos se nyt on mahdollista. Parhaiten soitettava, stemmaava ja tasaisimmin soiva kitara mun kokemuksella, jopa se kiinteällä tallalla varustettu. Mulla oli paha PRS GAS viime kesänä, mutta se meni ohi. Edellisestä luovuin kun halusin Lessukan ja kaveri (Randy Rhoads) halusi vaihtaa. No nyt sekin taitaa olla Pajalla myynnissä. Musta McCarty. Hyvä peli. Lessukka on vaan mulle parempi. Joku raja pitää noissa kepukoiden määrässä olla ja nyt en oikein osaa mistään luopua. Pitäiskö vaan unohtaa järjen ääni ostaa lisää...
 
joo myyntiin meni prs mccarty..mutta se meni custom soundsilla samantien..vaihdoin muuten sen..mihinkäs muuhun kuin les paul standardiin.. se maccarty oli kyllä todella hyvä keppi,mutta kokomahonkisena aika tummasoundinen..uusi prs on ollut hankintalistalla,mutta custom 24 kiinnostaisi enemmän..mutta jos yksi kitara pitäisi nimetä mikä sopii mulle parhaiten,on se fender stratocaster..täytyy kyllä todeta myös että esim vanhat jenkki-jacksonit ovat aivan loistavia kitaroita,samoin vanhat charvelit,mutta omalla sarallaan..

Leikitään pois!
 
1. Haluaisitko kitarasi kuulostavan vireisemmältä, varsinkin alempien nauhojen barreeotteiden kanssa?
 
Mä en ole kokenut perinteisten satuloiden kanssa mitään ylipääsemättömiä ongelmia. En edes sen yhden itse tekemän kanssa. Se vaan kannusti hakemaan vaihtoehtoisia ratkaisuja. Sitä paitsi, jos kitara alkais olee liian hyvässä vireessä, korostaisi se turhaan mun epävireistä laulua.
 
2. Oisko ehkä kivempaa vaiko eikö, että tallasta ei loppuisi säätövara vaihtaessasi paksumpiin kieliin?
 
Varmaan viimeiset 15 vuotta oon soittanut saman paksuisilla seteillä. Ei taida olla muutosta näkyvissä, ja jos on, tuskin kovin montaa tai radikaalia.
 
3. Käytätkö kielien vaihtamiseen mieluummin 10 minuuttia vai puoli tuntia?
 
Mä vaihdan kielet aina telkkaria katsellessa, saa kestää mun puolesta vaikka sen puoli tuntia.
 
4. Ottaisitko kitarastasi, vaikka ihan vaihtelun vuoksi joskus vähän erilaisiakin ääniä ulos?
 
Mun soittotaidon ja mielikuvituksen rajat tulee vastaan paljon ennen kuin mun instrumenttien rajat edes häämöttää.
 
5. Jos saisit valita, laittaisitko mikkikytkimen hankalaan, vaiko ehkäkö vähemmän hankalaan paikkaan?
 
Aina on löytyneet nipukat.
 
6. Jos nämä, ja muutamat muutkin pienet parannukset olisivat mahdollisia soittimen luonteen ja soundin varsinaisesti muuttumatta, niin olisivatko ne ainakin harkinnan arvoisia?
 
Saattaahan se olla tälviisii, vaan saattaapahan se olla toiselkiviisii.

Otetaas vielä tällänen leikki:
 
1. Haluaisitko kitarasi kuulostavan vireisemmältä, varsinkin alempien nauhojen barreeotteiden kanssa?...
 
Ihan hyviä kysymyksiä. Edellisissä vastauksissa on hyvin todettu että nämä asiat ovat kuosissa noissa perinnesoittimissakin. Yksi pointti tässä keskustelussa on se että Strato ja Les Paul ovat jo 50-luvulla saavuttaneet sellaisen kehityspisteen josta on todella vaikea enää parantaa muuttamatta soittimen luonnetta.
 
Strato oli käytännössä heti valmis muodon ja konstruktion osalta. Vuosien saatossa siitä on Fenderin toimestakin tehty kymmeniä variantteja. Rungomateriaalit, kaulaprofiilit, otelautamateriaalit, mikrofoint, satulat, virittimet, tallat, viimeistely jne. ovat kokeneet muutoksia ja lähes jokaisella "vuosimallilla" on omat kannattajansa. Tämä on myös se syy miksi Fender itse tuo uudelleen näitä eri malleja markkinoille. Eli tehdään sitä mitä asiakkaat haluavat. Halutuimpia ovat kuitenkin ne alkuaikojen (esim -57 ja -62) mallit.
 
Fender ja Gibson ovat äärikaupallisia yrityksiä periamerikkalaiseen tapaan ja kysyntä ohjaa tuotteistusta. Gibsonin hinnoittelu on oiva esimerkki tästä. Les Paulista on lähes samalla rakenteella (puulajit, mikit, "neck tenon" ja viimeistely vaihtelevat) malleja joiden hinnat vaihtelevat n. tonnista kymmeniin tuhansiin euroihin eikä tällä välttämättä ole suoraa yhteyttä valmistuskustannuksiin. Mitä lähempänän '59 standardia ollaan sen kovempi hinta. Vanhennuksesta rokotetaan erikseen. Itse en tästä relikoinnista perusta. Se tapahtuu ajan myötä. Mutta kun markkinat (soittajat) näitäkin imevät niin mikäs siinä.
 
Se että tälläkin esiintyy keskustelua siitä että kitaristit ovat tyhmiä kun eivät osaa hakeutua modernimpien ja parempien ratkaisujen pariin on suurta ammatti- ja harrastajakunnan aliarvioimista. Ihan niinkuin suurin osa meistä menisi massan mukana ja valitsevat soittimensa epärationaalisesti mielikuvapohjalta. Ihan nuorimmat saattavat näin tehdäkin mutta kokeneiden osalta en tähän usko. Itse olen päätynyt 30-vuoden kokemuksen kautta nähin soitin- ja saundiratkaisuihin kokeilujen ja tutkimisen kautta. Nykyisin kädessä on enimmäkseen Gibsonin Les Paul Standard ja Fenderin Precision. Vuosi sitten Strato ja Jazz Bass. Fenderiltä tietenkin.

Otetaas vielä tällänen leikki:
 
1. Haluaisitko kitarasi kuulostavan vireisemmältä, varsinkin alempien nauhojen barreeotteiden kanssa?
 
Siis vielä vireisemmältä? En haluaisi itse asiassa. Tässä ei ole ollut omistamissani Fendereissä tai Gibsoneissa (tai enimmäsä osassa muistakaan merkeisä) havaittavia ongelmia.
 
2. Oisko ehkä kivempaa vaiko eikö, että tallasta ei loppuisi säätövara vaihtaessasi paksumpiin kieliin?
 
13 - 62 tuntunee jo liian tuhdilta, säätövara ei ole loppunut kesken kuin akustisissa joita ei voi säätää.
 
3. Käytätkö kielien vaihtamiseen mieluummin 10 minuuttia vai puoli tuntia?
 
En kyllä ymmärrä miten kielten vaihtamiseen saa tuhrattua puolta tuntia.
 
4. Ottaisitko kitarastasi, vaikka ihan vaihtelun vuoksi joskus vähän erilaisiakin ääniä ulos?
 
Stratoa en omista, mutta olen ymmärtänyt, että kolmen mikin kombinaatiolla saa varsin monipuolisia sointeja aikaiseksi. Telen on hyvä kuulostaa teleltä ja lespan lespalta, mustangin mustangilta, p90:n ihteltään jne. ... en etsi mitään Sveitsin laivaston tai Hollannin vuoristojääkärien linkkuveitsiä.
 
5. Jos saisit valita, laittaisitko mikkikytkimen hankalaan, vaiko ehkäkö vähemmän hankalaan paikkaan?
 
Monissa paikoissahan näitä on ollut, liukuja, painonappeja, vipukytkimiä. Kaikkeen on tottunut, mutta mikä niistä on paras mahdollinen, en tiedä. Mikä nyt sitten olisi optimaalinen sijoitus? Ehkä pedaalissa?
 
6. Jos nämä, ja muutamat muutkin pienet parannukset olisivat mahdollisia soittimen luonteen ja soundin varsinaisesti muuttumatta, niin olisivatko ne ainakin harkinnan arvoisia?
 
Luonne vaan usein tapaa muuttua. Ja parannukset voivat olla marginaalisia tai pelkästään preferenssikysymyksiä.
 
Jotkut ovat esimerkiksi vahvasti sitä mieltä, että esimerkiksi telecasterin kolmipalainen talla on paremman kuuloinen kuin kuusipalainen- vaikka asiallinen intonaatio vaatiikin tuolloin punotun g:n käyttämistä. Punottu g taas on joidenkin mielestä mitä mainioin g-kieli.
 
Maailmassa on myös erilaisia vibrakampikonstruktioita, jotka tuntuvat kaikki erilaisilta. Niitä ei voi sinänsä asettaa paremmuusjärjestykseen, niiden tuntuma ja vaikutus instrumentin sointiin on erilainen. En osaa vaikkapa sanoa mistä pidän eniten, Bigsbystä, straton kammesta vai vaikkapa mustangin ultrapehmeästä "dynamic vibratosta". Floikasta en perusta.

Leikki on lapsen työtä eli:
 
1. Haluaisitko kitarasi kuulostavan vireisemmältä, varsinkin alempien nauhojen barreeotteiden kanssa?
 
Viitaten edellisiin vastauksiini, olen tyytyväinen. Balanssissa korvieni suhteen.
 
2. Oisko ehkä kivempaa vaiko eikö, että tallasta ei loppuisi säätövara vaihtaessasi paksumpiin kieliin?
 
En ole koskaan omistanut sellaista keppiä että säätövara olisi loppunut. Ilmeisesti ovat olleet tarpeeksi hyvin tehtyjä.
 
3. Käytätkö kielien vaihtamiseen mieluummin 10 minuuttia vai puoli tuntia?
 
Jos siihen saan menemään kauemmin kuin tuon 10 minuuttia niin olen luultavasti tehnyt jotain muutakin. (Kiillottanut nauhat, putsannut otellaudan...tms) Voiko pelkkään kielten vaihtoon tosiaan mennä puoli tuntia???
 
4. Ottaisitko kitarastasi, vaikka ihan vaihtelun vuoksi joskus vähän erilaisiakin ääniä ulos?
 
Ööö, otan.. useinkin. Vielä ei ole ideat loppuneet.
 
5. Jos saisit valita, laittaisitko mikkikytkimen hankalaan, vaiko ehkäkö vähemmän hankalaan paikkaan?
 
Mieluumin vähemmän hankalaan, tosin en ole sellaista kitaraa kokeillut missä se erityisen hankalassa paikassa olisi. Ainoa ns. tiellä oleva (ajoittain) nupisko on straton volume. Toisaalta se on siinä helposti saatavilla.
 
6. Jos nämä, ja muutamat muutkin pienet parannukset olisivat mahdollisia soittimen luonteen ja soundin varsinaisesti muuttumatta, niin olisivatko ne ainakin harkinnan arvoisia?
 
Oli niin kovin vähän paranneltavaa että noihin ja muihinkin haluamaani muutoksiin pystyn itse.
 
7. Haluaisinko ehkä tehdä jotain muuta, kuin istua yöllä konjakkilasin kera kirjoittelemassa asioista, jotka eivät mun mielipiteitteni voimasta muutu suuntaan tai toiseen?
 
Noh, ehti jo tuo vuorokausi vaihtua, mut punaviinikin on ihan hyvä vaihtoehto.
 
----------
 
Yksi asia on kuitenkin faktaa. Rock ja monet muutkin sähkökitaralla soitetut musiikkityylit ovat erittäin fiilispohjaisia. Näin ollen on ihan ymmärrettävää se, että työkalun valinnassakin fiiliksellä on erittäin suuri painoarvo. Jos mietin omia kitarahankintojani, ei niissäkään järjellä ollut loppujen lopuksi kovin paljon sanottavana.
 
Näinhän se on. Jos kitaran epävireisyys (?) kiusaa, niin sekin on niin yksilöllistä. Ymmärrän kyllä ett jos se omaan korvaan on ihan helvetillistä niin siihen hakee parannusta ja ihmettelee miten muut sitä voivat kestää.
 
Vaan se siitä. Mä tuskin tulen enää ainuttakaan kitaraa ostamaan, ellei sitten satu kohdalle jotain alihintaisia namusia.
 
Aina niitä vaan tulee, onneksi edes uudet kitarat ovat niin törkeissä hinnoissa että niitä en osta.
 
Älkää myykö käytettyjä niin halvalla! Hinnat kattoon niissäkin=)
 
-----------
 
Ja sillä onko muutos hyvä, ei ole sitten minkäänlaista merkitystä.
 
Joo, tuntuu että usein muutoksia tehdään vain jostain uudistumisen pakosta. Meikäläisellä tulee rajat vastaan jo ihan akustisenkin kanssa.
 
Tarina kertoo kaverista jolla oli akustisessa vain yksi kieli jota se rämpytteli vuosi toisensa jälkeen. Ihmeteltäessä tuota se vastas: "En ole tästäkään vielä löytänyt sitä oikeaa ääntä, jos löydän laitan sitten lisää kieliä."

Ei muutakun samaa rataa vaan!
 
Sama. Vaikka periaatteessa näiden kiivaimpien keskusteluiden aihe on aina jossain määrin sama - onko G./yms. hintansa arvoinen tai maineensa tasalla - niin melko hyvin näihin löytyy uusia näkökulmia (tai ainakin muistuu mieleen sellaisia, jotka ovat jo päässeet unohtumaan). Joka on positiivista.
 
Eipä nuo sinunkaan väitteet sisällä faktaa.
 
Että kompensoitu satula ei paranna kitaran vireisyyttä? Että yksittäisen kielen korkeudensäätömahdollisuus ei ole parempi vaihtoehto kuin kyseisen säätömahdollisuuden puuttuminen? Miksi pirussa muuten Fenderin moderneista talloista tuo säätömahdollisuus löytyy, jos se on kerran täysin turha? Koriste? Muuttuvasäteisen radiuksen paremmuus suoraan radiukseen nähden taas perustuu pitkälti fysiikkaan. Kun kielet kerran ovat tallasta leveämmällä kuin satulasta ja niissä jokin radius on, niin kartion pinnan muotoinen otelauta sopii alle paremmin kuin sylinterin pinnan mukainen otelauta.
 
Rautakankea en jaksa alkaa näin vapaapäivänä alkaa taivuttelemaan, joten toivon, että ymmärsit asian.
 
Onkohan sulla kokemustakaan siitä mistä puhut?
 
Kerran näin teeveessä sähkökitaran, mutta vaihdoin nopeasti kanavaa. Mulle kyllä käy sekin, että siirrytään arvioimaan keskustelijoiden kompetenssia kirjoittaa näistä asioista, mutta mielelläni yrittäisin pitäytyä itse asiassa. Sopiiko sulle?
 
Tuntuu että ennemminkin haluat nimimerkin suojissa provosoida. Onko se sitten älykästä jääköön muiden arvioitavaksi.
 
Totta ja jääköön homman älykkyys tosiaan muiden arvioitavaksi, mutta ihan hauskaa tämä on toisinaan. Oikeastaan yhtenään.

Että kompensoitu satula ei paranna kitaran vireisyyttä? Että yksittäisen kielen korkeudensäätömahdollisuus ei ole parempi vaihtoehto kuin kyseisen säätömahdollisuuden puuttuminen? Miksi pirussa muuten Fenderin moderneista talloista tuo säätömahdollisuus löytyy, jos se on kerran täysin turha? Koriste? Muuttuvasäteisen radiuksen paremmuus suoraan radiukseen nähden taas perustuu pitkälti fysiikkaan. Kun kielet kerran ovat tallasta leveämmällä kuin satulasta ja niissä jokin radius on, niin kartion pinnan muotoinen otelauta sopii alle paremmin kuin sylinterin pinnan mukainen otelauta.
 
Ehkä niitä on joissakin malleissa sen vuoksi, että kaltaisesi kultakorva on tyytyväinen. Suurin osa puukorvaisista soittajista ei ilmeisestikään löydä noille tarvetta. Stratoissa on muuten vintagetallassakin yksittäisen kielen korkeudensäätömahdollisuus, tosin musta on parempi että ne ovat kaikki yhtä korkealla.