Aihe: M.netin tori ja huijaukset
1 2 3 4 5104 105 106 107 108347 348 349 350 351
Jukka Häikiö
14.12.2014 23:38:14
 
 
Presidentti: Toisaalta eipä noilla jobbareilla sitä lupaamaansa rahamäärää yleensä edes ole. Auton haukkuminen alkaa jo näkemättä ja keksitään syitä miksei voi maksaa. Itse olen neljä autoa yksityisesti myynyt ja aina on huolehdittu että luovari tulee tehtyä. Olen vain tehnyt jo ostajista esikarsintaa. Oikein hinnoittelevahan voi jopa valita ostajan. Mustalaisestakin pääsin eroon ilmoittamalla että kaupat tehdään vain luovari allekirjoitettuna.
 
Sehän on aivan selvää pässin aladoobia, että ilmoitusosa täytetään kokonaisuudessaan, sen lisäksi ehdoton juttu on tehdä luovari vakuutusyhtiötä varten, on meinaan näitä kelopäitä jotka ei ota vakuutuksia/rekisteröi autoa ja sitten rupeea puskemaan pysäköintivirhemaksua etc. auto kun on myyjän nimissä kirjoissa ja kansissa niin kauan, kunnes ostaja rekisteröi sen nimiinsä. Henkarit kannattaa myös kysyä ostajalta, saattaa meinaan säästyä monelta murheelta, varsinkin halvempien autojen kohdalla.
Soitinromppeiden kanssa kannattaa myös noudattaa varovaisuutta, varsinkin jos on torilla ostoilmoitus, jos tuntuu vähänkään, että homma ei ole rehtiä, niin henkaria tiskiin ja kauppakirjaa kirjoittamaan, jokainen jolla on puhtaat jauhot pussissa tod.näk. suostuu moiseen, jos ei, unohtaa suosiolla koko juttu. Onhan tietty niitäkin tyyppejä, joilla on tilillään jo vaikka mitä ja heillä yksi källi lisää ei meinaa mitään, eli jos homma haisee voimallisesti henkareiden esittämisestä huolimatta, kannattaa ehkä käyttää tervettä harkintaa, loppupelissä maksumiehiä ovat useimmiten ne rehdit kaverit, valitettavasti.
Terveisiä pizzerian nurkasta....
Tympee Huttunen
15.12.2014 07:15:00
JaaGeRMaisTeR: Itse vaihdoin autoa tuossa kesällä ja myyjä vaikutti hiukka trokarilta. Myi hiukka arveluttavasti tuon tämän hetkisen autonikin. Yllättävää, että vanha autoni olikin myyty parissa päivässä. Unohdin vain mainita muutaman pikku vian tuossa koslassa. Ihme ettei kaverilla herännyt yhtään epäilys, kun suostuin halpaan ostohintaan. Vanhan auton korjaaminen olisi maksanut hiukka enemmän kuin Ruokankaan Grande mojo, kun hinta-arviota kyselin :D Koijasin koijaria.
 
Valitettavasti noi autot liikkuu jobbarilla niin, että auto siirtyy aina vikoineen uudelle omistajalle - takavalotakuulla.
0101978
15.12.2014 07:52:30
Edellinen auto meni jobbarille. Ihan sama mulle, maksoi pyyntihinnan ja homma hoitui jobbarin ammattimaisella tyylillä. Samoin soittokamaa olen myynyt jobbareille kun ovat maksaneet sen mitä halusinkin. Näinä aikoina en oikein ole pystynyt valitsemaan ostajia. Mulle on ihan sama mitä ne tekee omaisuudellaan kun itse olen saanut kuitenkin rahani.
Les Paulin varastaminen vituttaa niin että vieterit lentelee päästä!
rrroope
15.12.2014 09:28:27
JaaGeRMaisTeR: Lisää ihmisiä, joiden kanssa ei tarvi käydä kauppaa. Oma numeroni pysyy salaisena vaikka se ostajia tai myyjiä karkoittaakin.
 
E: Mielummin muutama myymätön kampe, kuin kännipuhelut ja muut pirun fiksut puhelut.

 
nojoo, vakuuttava profiili ja pitkä ura m.netissä kyllä kompensoi aika paljon, silloin ei hirveesti tarvi lisävakuuksia kysellä.
JaaGeRMaisTeR
15.12.2014 09:52:08
Lastinen: Valitettavasti noi autot liikkuu jobbarilla niin, että auto siirtyy aina vikoineen uudelle omistajalle - takavalotakuulla.
 
Tuossahan tuli tuo uusi kuluttajansuoja autokauppoihin. Siksi on hyvä saada rekisteröityä jobbarin nimiin ensin tuo auto. Eikös nuilla aina joku toiminimi yms. ole. Sillä saa vähän hyvityksiä verotuksessa.
mpekkanen
15.12.2014 09:52:45
Hiukan kyllä ihmetyttää neuvo, että henkkarit pitäisi näyttää niin ostettaessa kuin myytäessäkin?????
 
Siis niitäkin voi käyttää väärin ja jos kauppa on siitä kiinni, niin sitten jää kyllä minun kohdalla tekemättä. Itse en niitä kyllä ihan kenelle tahansa näytä, enkä kehoita ketään muitakaan. Varsinkaan jos toinen osapuoli vaikuttaa jo valmiiksi epärehelliseltä, jolloin kauppaa ei kannata tehdä muutenkaan.
 
Tässä olisi varmaan hyvä erottaa kitarakauppa muista kaupoista joihin liittyy vakuutuksia. Siis autokauppa, asunnot jne. on varmasti muutenkin ihan toisen palstan juttuja.
edenbeast
15.12.2014 09:56:27
JaaGeRMaisTeR: Tuossahan tuli tuo uusi kuluttajansuoja autokauppoihin. Siksi on hyvä saada rekisteröityä jobbarin nimiin ensin tuo auto. Eikös nuilla aina joku toiminimi yms. ole. Sillä saa vähän hyvityksiä verotuksessa.
 
Ei oo perinteisillä jobbareilla toiminimiä, jos olis niin ei pääsis kortistoon. Eri asia on sitten nämä sivutoimiset ns. oikeat autokauppiaat jotka joutuukin sitten kirjoittelemaan kuitit kaikesta ja makselemaan verot. Jobbari ostaa "omaan käyttöön" ja myy "omasta käytöstä", sillä välttää verot.
Laulava Kylätohtori
15.12.2014 10:06:45 (muokattu 15.12.2014 10:09:26)
edenbeast: Ei oo perinteisillä jobbareilla toiminimiä, jos olis niin ei pääsis kortistoon. Eri asia on sitten nämä sivutoimiset ns. oikeat autokauppiaat jotka joutuukin sitten kirjoittelemaan kuitit kaikesta ja makselemaan verot. Jobbari ostaa "omaan käyttöön" ja myy "omasta käytöstä", sillä välttää verot.
 
Siinäkin on muuten joku määrä, mitä yksityinen ihminen saa myydä/ostella autoja. 'Saa' tarkoittaa tässä lähinnä rajaa, jonka jälkeen verottaja kiinnostuu toiminnasta, vaikka eihän sitä kukaan oikeasti valvo.
 
JaaGeRMaisTeR: Tuossahan tuli tuo uusi kuluttajansuoja autokauppoihin. Siksi on hyvä saada rekisteröityä jobbarin nimiin ensin tuo auto. Eikös nuilla aina joku toiminimi yms. ole. Sillä saa vähän hyvityksiä verotuksessa.
 
Vielä paremmat hyvitykset verotuksessa saa, kun ei maksa niitä lainkaan. :) Eli eipä tosijobbareilla taida toiminimiä olla. Eikä mitään takuitakaan. Siis käytännössä. Kyllähän ykstyistenkin välillä on jonkinlainen takuu, mutta se on periaatteellinen, eikä käytännössä taida olla mahdollista saada rahojaan takaisin...
Believe what you want, it doesn't mean you're right...
JaaGeRMaisTeR
15.12.2014 10:39:43
edenbeast: Ei oo perinteisillä jobbareilla toiminimiä, jos olis niin ei pääsis kortistoon. Eri asia on sitten nämä sivutoimiset ns. oikeat autokauppiaat jotka joutuukin sitten kirjoittelemaan kuitit kaikesta ja makselemaan verot. Jobbari ostaa "omaan käyttöön" ja myy "omasta käytöstä", sillä välttää verot.
 
Nuo on enemmän satunnaisjobbareita. Eikös nämä puhtaan pahuuden nilkit pidä toiminimiä, että pääsee ostelemaan autokauppojen käytetyt myös. Siinä sivussa vähän puhalletaan verottajan ohi "omaan käyttöön" autoja. Nämäkin saatetaan huoletta myydä toimitiloissa jne jne..
 
Voisi ruveta autokauppiaaksi. Mahtaisikohan Ghanasta saada sponsorointia :D
Mutta voisin omaltaosaltani lopetella tämän OT:n.
Alfons Åberg
15.12.2014 12:17:19 (muokattu 15.12.2014 12:32:29)
JaaGeRMaisTeR: Tuossahan tuli tuo uusi kuluttajansuoja autokauppoihin. Siksi on hyvä saada rekisteröityä jobbarin nimiin ensin tuo auto. Eikös nuilla aina joku toiminimi yms. ole. Sillä saa vähän hyvityksiä verotuksessa.
 
Ei. Pienkauppias on eri asia kuin jobbari. Jobbarilla ei ole toiminimeä tai liikepaikkaa ja puhelinnumero on prepaid mikä heitetään roskikseen kun kauppa on tehty. Nimikin on usein keksitty, kanttihousut varsinkin laittavat nettiautoon nimeksi vaikkapa Timo Lintunen, vaikka nimi onkin Tino Lindeman.
 
Pienkauppias joka harjoittaa kauppaa sivutoimisesti tai kotoaan käsin ilman kiinteää toimipistettä, maksaa yrittäjälle pakolliset maksut ja häntä sitoo virhevastuu aivan samalla tavalla kuin isompaakin liikettä.
 
E: Tässä malliesimerkki jobbarista. MuroBBS:llä ym. palstoilta tuttu "Anneli Kuusikko". http://www.nettiauto.com/renault/megane/6890952
 
Naisen nimi, mutta puhelimeen vastaa möreä-ääninen mies. Monista autoista löytyy edellisen omistajan ilmoitus, missa yleensä vikalista. Monesti ruosteongelmia ym. mutta Jynnelin puheissa "ei koskaan hitsattu, pohja kivikova". Ilmoituksesta toiseen samat jargonit, vaikka autot on käytännössä parsittu rautalangalla kasaan ja ruosteet peitetty kilikolimaalilla.
"Linkkejä artikkeleihin tai tutkimuksiin, joissa Hulkon muusikon uran näytöt todetaan merkittäviksi" -Jazzmies
Snapo
16.12.2014 14:02:24
Nostetaanpa tätä sen verran kun joku kommentoi tuota torin huijausilmoitustani että oli menny lankaan. Seppo Kalanti/Joonas Lahti on siis huijaamassa sen minkä ehtii, olkaahan varovaisia. Tää ei kyllä oo enää mikään yksittäistapaus..
"Mitään hyödyllistä tietoa musiikista tai soittimista täältä tuskin oppii, mutta kielioppi väännetään kuntoon vaikka väkisin."
toivase
16.12.2014 15:38:41
Snapo: Nostetaanpa tätä sen verran kun joku kommentoi tuota torin huijausilmoitustani että oli menny lankaan. Seppo Kalanti/Joonas Lahti on siis huijaamassa sen minkä ehtii, olkaahan varovaisia. Tää ei kyllä oo enää mikään yksittäistapaus..
 
Nyt joulun kunniaksi järjestetään Sepolle/Joonakselle kunnon "puhallus", eli huijataan huijareita/huijaria. Esim. s-postiosoitteethan on tiedossa, joten kaikki joukolla lähettämään tonneittain "joulutervehdyksiä" yms. s-postin välityksellä...
Lasse Hyytinen
16.12.2014 16:08:46
Olisi pitänyt vilkaista tänne ketjuun aikaisemmin. Taisin juuri kiittyä Seppo Kalantin kusettamien jonoon. Samat veisut ja asiallinen sähköpostiviestittely kaverilla. Ei kyllä herättänyt mitään epäilyjä. Kyselin neumannin mikrofonia ja hän tarjosi sellaista viime viikolla. Maksoin rahat tilille. Sen jälkeen ei ole mitään kuulunut. Voihan PERSE!!
toivase
16.12.2014 16:19:08 (muokattu 16.12.2014 18:08:27)
Lasse Hyytinen: Olisi pitänyt vilkaista tänne ketjuun aikaisemmin. Taisin juuri kiittyä Seppo Kalantin kusettamien jonoon. Samat veisut ja asiallinen sähköpostiviestittely kaverilla. Ei kyllä herättänyt mitään epäilyjä. Kyselin neumannin mikrofonia ja hän tarjosi sellaista viime viikolla. Maksoin rahat tilille. Sen jälkeen ei ole mitään kuulunut. Voihan PERSE!!
 
No voihan rähmä! Ei oo todellista et tää "S.Kalanti/Joonas Lahti" rellestää tällä(kin) foorumilla. NYT JOUKOLLA IHAN OIKEESTI STOPPIA TÄLLE HOMMALLE !!!
DjBluBlö
16.12.2014 17:52:56
Mulle sama sälli tarjos NI Maschine studiota Oulusta 500€. Yritti ensin tilisiirtokikkaa mutta kun sain suostuteltua postiennakkoon niin en epäilly mitään. Siitä on nyt yli viikko kun pakettia on odoteltu innokkaana eikä kuulu. Myö Joonas Lahti nimellä esiintyy ja silläkin nimellä laittoi viestiä.
Seba
16.12.2014 18:36:25
 
 
Mikä tämän tyypin tilinumero on, jos selvittäisi oikean nimen samalla?
Tami
16.12.2014 19:12:43
 
 
Seba: Mikä tämän tyypin tilinumero on, jos selvittäisi oikean nimen samalla?
 
Noo, onko sillä sinänsä väliä. Tämä kun lopettaa niin uusi yrittäjä tulee. Antaa poliisin tehdä työnsä.
 
Enempi musta on surullista et joku edelleen menee lankaan. Rötöstoiminta on väärin, mutta tietty sinisilmäisyys on vaan niin tylsää.
 
Pyytäkää nyt edes joku kuva siitä kaupankohteesta ja vielä jollain tarkennuksella ( saanko kuvan jossa tuo vahvistin on pöydänkulmalla ja joku käsine/maitopurkki/ dildo sen vasemmalla puolella).... Nykyään 99% suomalaisista omistanee jo semmoisen luurin jolla saa häkäräisen kuvan lähetettyä tavalla tai toisella. Toki se myyjän datakaapeli on just silloin hukassa, mutta silloin pitäis sitten niiden kellojenkin jo soida?
 
Muinoin postiennakolla tilailevia höynäytettiin kuulemma sillai, että siellä paketissa olikin samanpainoinen kivi tai lenkkarit... Tämmöinen toiminta vaatii toki ku*ettajalta toimia että saa sen paketin lähetettyä. Toisaalta vaivan palkaksi on mahdollista saada sitten isompi mälli rahaa...
En ole gynekologi, mutta voinhan minä katsoa...
oamkbonor
16.12.2014 19:58:08
Seba: Mikä tämän tyypin tilinumero on, jos selvittäisi oikean nimen samalla?
 
Pankki ei saa luovuttaa tietoja muuten kuin poliisin pyynnöstä. Yritetty on...
Lancelot
16.12.2014 19:59:53
Onko näillä huijareilla yleensä ollut tunnukset täällä, vai ottavatko yhteyden puhelimitse?
Tami
16.12.2014 20:28:55
 
 
Lancelot: Onko näillä huijareilla yleensä ollut tunnukset täällä, vai ottavatko yhteyden puhelimitse?
 
Maililla nuo yleensä tulee ja torilla maili näkyy kirjautumattomillekin. Niis ilmoituksissa mistä se rasti uupuu ruudusta, on puhelinnumerokin näkyvissä. Itselle Eetut ja Sepot ovat aloittaneet aina sähköiseen postiin. Puhelinnumerot ovat olleet tuntemattomia sikälimikäli niitä on käytetty....
 
M.net-tunnukset eivät toisaalta tee autuaaksi niin kauan kun rekisteröitymisen voi tehdä nimettömänä. Ja tuskimpa kovin moni "puoliaktiivisistakaan" tänne kirjautuisi jos siihen vaadittaisiin oikea tunnistautuminen. Nykyisistä nimimerkeistä aika iso osa on semmosia jotka eivät ole käyneet täällä moneen vuoteen...
En ole gynekologi, mutta voinhan minä katsoa...
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)