Kitarat: kitarakamat ›

PJS: Mitä välii sil hinnan säilymisellä on muille ku monopolimiehille. Ostakaa soittimii älkääkä osakkeita :)
 
Olen sen verran köyhä, että en kehtaa viskellä rahaa ikkunoista. Siksi se hinnan säilyminen on tärkeää. Sitäpaitsi hinta=kunto vintagevärkissä. Ei sitä nyt kuitenkaan kannata antaa punkkariteinille tuhottavaksi soitinta, joka on onnistunut jo 50 vuotta välttämään kaikki mahdolliset katastrofit.
 
Varsin muuta en ole vuosiin ostellut, kuin soittokamoja :D

J.Hollström: Mum mielest jengi pitäis laittaa jonoon ja jakaa soittimet soittotaidon mukaan.
 
Olen vintageista paljolti samaa mieltä, vaikka ratkaisu saattaa monista rajulta tuntuakin :)
 
Mutta noin keskustelun jatkamisen mielessä herää tästä käänteinen kysymys:
missä vaiheessa vintage kitara on parasta säilöä, ettei sitä soiteta loppuun ja hammastikuiksi ... ja olisko sen säilöjäksi sittenkin kelvollinen henkilö se "rahamies" vaikkei osaisikaan soittaa? Sillähän se säilyisi.

J.Hollström: Mum mielest jengi pitäis laittaa jonoon ja jakaa soittimet soittotaidon mukaan.
 
Pitää Neil Youngilleki sit vaihtaa LP Studio kouraan ku tulee seuraavan kerran Suomeen. Tweedien tilalle vielä Bluescubet ni avot! Ei harmita enää vaik tuliski pari hutia.

Osteri:..missä vaiheessa vintage kitara on parasta säilöä, ettei sitä soiteta loppuun ja hammastikuiksi...
 
Liekö tuohon oikeaa vastausta? Pitäisi ensin tehdä ihme ja onnistua määrittelemään se vintage kunnolla.
 
Periaatteessahan kitaraa voisi osia vaihtamalla soittaa niin kauan että hiha hioo lankun poikki. Vaan saako sitä sitten enää sanoa vintageksi? Noin arvonsäilytysmielessä paras vaihtoehto voisi olla lähellä sitä kynnystä jossa osia pitäisi alkaa vaihtamaan. Eli ikäänkuin satunnaisiin soitteluihin eläkkeelle.
 
Kenelle? Kenelle vain kelpaavat. Vaikka sille rahamiehelle lasikaappiin. Toki vanhakin kitara menee soittamattomana tukkoon, mutta onko keräilyesine enää soitin ylipäätään?

erty: Pitää Neil Youngilleki sit vaihtaa Harley Benton LP Studio kouraan ku tulee seuraavan kerran Suomeen. Tweedien tilalle vielä Bugeraa ni avot! Ei harmita enää vaik tuliski pari hutia.
 
Vähän piti oikeakielisyyteen puuttua ;D

BugBadWolf: Liekö tuohon oikeaa vastausta? Pitäisi ensin tehdä ihme ja onnistua määrittelemään se vintage kunnolla.
 
Periaatteessahan kitaraa voisi osia vaihtamalla soittaa niin kauan että hiha hioo lankun poikki. Vaan saako sitä sitten enää sanoa vintageksi? Noin arvonsäilytysmielessä paras vaihtoehto voisi olla lähellä sitä kynnystä jossa osia pitäisi alkaa vaihtamaan. Eli ikäänkuin satunnaisiin soitteluihin eläkkeelle.
 
Kenelle? Kenelle vain kelpaavat. Vaikka sille rahamiehelle lasikaappiin. Toki vanhakin kitara menee soittamattomana tukkoon, mutta onko keräilyesine enää soitin ylipäätään?
 
Arvon säilymismielessä soitin on arvoton siinä vaiheessa kun sillä ei voi enää soittaa, sit ku soittimeen, vanhaankin uusii ne osat mitkä on soittimen kulumisen myötä vaihdettava, palautuu se arvo siihen soittimeen.
 
Arvoa on monenlaista; toki nykyään jengin on yhä vaikeampaa tunnistaa muu kuin se euromääräinen arvo.

PJS:...Arvoa on monenlaista; toki nykyään jengin on yhä vaikeampaa tunnistaa muu kuin se euromääräinen arvo.
 
Jep. Tämä pätee ihan kaikessa.
 
Kaikessa vintageen liittyvässä nimenomaan käyttöarvon suhde arvoon valuutoissa on tuonut minulle eniten vitutusta. Minusta on ihan hullua että jos entisöi kitaran huolella ja alkueräisiä materiaaleja käyttäen, se onkin halvempi kuin samanikäinen raatokunnossa.
 
Soittimenahan kapineen arvo on ihan toista kuin keräilyarvo.

hollstro: Ne on ihan onnettomia. Meksiko Fenderit raavittu jonkun vintagekitaran näköiseksi. Aikoinaan kokeilin Roadrunner-Stratoa. No sigar.
 
Meikäläinenkään ei vakuuttunut siitä Monster-firman reliikkistratosta mitä testasin. Suoraan sanoen liioitellun rumasti relikoitu oli tuo eikä soittimena sen kummempi kuin alle tonnin fenkku. Tosiaan meksikon 60's classic -sarjan fender rumaksi paskottuna ja mojovalla hintalapulla.

BugBadWolf: Jep. Tämä pätee ihan kaikessa.
 
Kaikessa vintageen liittyvässä nimenomaan käyttöarvon suhde arvoon valuutoissa on tuonut minulle eniten vitutusta. Minusta on ihan hullua että jos entisöi kitaran huolella ja alkueräisiä materiaaleja käyttäen, se onkin halvempi kuin samanikäinen raatokunnossa.
 
Soittimenahan kapineen arvo on ihan toista kuin keräilyarvo.
 
Jos kitara ei ole soittimena kunnossa, ei sitä kukaan osta kovalla hinnalla. Hinta raadolle on modatun hinta vähennettynä kaikilla niillä kuluilla jotka korjaamiseen menee. Ainoastaan idiootti ostaa raadon ylihintaan.

BugBadWolf: Soittimenahan kapineen arvo on ihan toista kuin keräilyarvo.
Kantsii kuitenkin koko ajan muistaa, että soitettuna ne kapineet katoaa lastenlapsilta, eli plussaa myös niille museoon/kaappiinkeräilijöille. Vajaa kolmesataa 1954 Stratoa ja vajaa viissataa 1955 Stratoa jaettavana, ja niistäkin jo suuri(n) osa on kadonnut...

73nd3r: Kantsii kuitenkin koko ajan muistaa, että soitettuna ne kapineet katoaa lastenlapsilta, eli plussaa myös niille museoon/kaappiinkeräilijöille. Vajaa kolmesataa 1954 Stratoa ja vajaa viissataa 1955 Stratoa jaettavana, ja niistäkin jo suuri(n) osa on kadonnut...
 
Ei ne soitettuna mihinkään häviä..
 
Sitäpaitsi fender tekee ihan samoja kitaroita uutenakin, lastenlasten soittoharrastus on ihan turvassa.

BugBadWolf: Kenelle? Vaikka sille rahamiehelle lasikaappiin.
 
Kiva kattella netistä kitarakokoelmia joita on esim näyttelijöinä enemmänkin tunnetuila tyypeillä; Richard Gere, Kiefer Sutherland, Steven Seagal, Johnny Depp....
Joku osaa soittaa, joku ei osaa, mutta rahalla saa vitnakkeita. Seagal ainakin ottaa itse itsensä hyvin tosissaan syvällisenä taiteilijana. Depp osaa oikeasti.

hollstro: Jos kitara ei ole soittimena kunnossa, ei sitä kukaan osta kovalla hinnalla. Hinta raadolle on modatun hinta vähennettynä kaikilla niillä kuluilla jotka korjaamiseen menee. Ainoastaan idiootti ostaa raadon ylihintaan.
 
Yritätkö nyt väittää, että alkuperäisyys ei olisi keräilijälle tärkeää? vai miten tämä pitää tulkita? siis tarkoitatko, että korjattu kitara on arvokkaampi kuin alkuperäinen?
 
Sen toki minäkin ymmärrän, että jos jostakin löytyy soittamaton vuoden 54 stratocaster, niin se on varmasti arvokas juuri siksi että nauhat on hyvät eikä mikään ole kulunut, mutta jos sillä ei ole soitettu yli kuuteenkymmeneen vuoteen, niin ihan varmasti sillä ei aleta soittamaan nytkään (kynnys on vaan kasvanut niin korkeaksi ettei varmasti kenenkään julkeus siihen riittäisi, vaikka rahat riittäisikin (tai mistäpä minä tiedän mihin kaikkeen todella rikkaat ihmiset pystyy)).
 
Ongelmalliseksi ymmärtää menee sitten ne soitetut vanhat kamppeet, että toki käytetty ja huollettu on parempi kuin käyttämätön ja huoltamaton, mutta miten ne arvot oikeasti toisiinsa suhtautuu, on varmasti asiantuntemusta vaativa asia. Lisäksi kysyntä ja tarjonta. Vintagesoittimellahan on arvoa ainoastaan sen verran kuin joku siitä suostuu maksamaan. Niitä maksajia kun on rajallisesti ja niiden maut muuttuu, niin taitaa se arvon muodostus olla aika häilyväinen juttu sitten lopulta kuitenkin.
 
Minä rohkenen kuitnekin epäillä, että ne kaikkein arvokkaimmat vintaget eivät oikeasti ole aktiivisessa soittokäytössä, niiden keräilyarvo on siihen liian suuri.

erty: Pitää Neil Youngilleki sit vaihtaa LP Studio kouraan ku tulee seuraavan kerran Suomeen. Tweedien tilalle vielä Bluescubet ni avot! Ei harmita enää vaik tuliski pari hutia.
 
Sehän on tyhmä jätkä ;) kun maalasi alkuperäisen Goldtopin mustaksi.

J.Hollström: Mum mielest jengi pitäis laittaa jonoon ja jakaa soittimet soittotaidon mukaan.
 
Ja autot jonkun standardoidun ratakierrosajan mukaan(ko)?

LaMotta: Ja autot jonkun standardoidun ratakierrosajan mukaan(ko)?
 
No autothan jaetaan lisenssien mukaan ja korttisi kirjainyhdistelmä kertoo millaisella autolla saat ajaa ja jos ei ole korttia niin et saa ajaa lainkaan. Eikös kaikkein kovimmat kilpa-autotkin vaadi jonkin superlisenssin. Rekkaa et saa ajaa jos ei ole rekkakorttia ja tuotantokäytössä tarvitset vielä lisäksi jonkun ammattiajoluvan.
 
En tullut tosiaan ajatelleeksi, että E: J.Hollström (meni holstrot ja hollströmit sekaisin sori) saattoi olla tosissaan tuon kommenttinsa kanssa:-) . Minusta soittotaidon määrittely on sinällään jo aika mahdotonta kun soittimet ovat kuitenkin taiteenteon välineitä ja taiteen perusolemus on vapaus ja rajattomuus, niin jos soittotaito määriteltäisiin ja lisensoitaisiin, niin se kyllä tökkisi todella pahasti meikäläisen arvomaailmaa vastaan.

hallu:
Minä rohkenen kuitnekin epäillä, että ne kaikkein arvokkaimmat vintaget eivät oikeasti ole aktiivisessa soittokäytössä, niiden keräilyarvo on siihen liian suuri.
 
No, eräs "anonyymi keräilijä" antoi Candyna tunnetun vuoden 1960 Les Paulin Standardin JD Simolle käyttöön. Mahtaa olla vakuutusmaksut kohdallaan ;-)

LaMotta: Ja autot jonkun standardoidun ratakierrosajan mukaan(ko)?
 
Jep, joku referenssiauto pitäisi vain olla. Jos ei Formula Fordilla Appara alle 1:25:00 irtoa, niin ei ole Mersun rattiin asiaa.

PJS: Ei ne soitettuna mihinkään häviä..
Siinä vaiheessa kun soittokunnossa pito on vaatinut riittävästi muutoksia, ne vintaget on hävinny. Isoisän kirves jne.
 
PJS: Sitäpaitsi fender tekee ihan samoja kitaroita uutenakin, lastenlasten soittoharrastus on ihan turvassa.
Seiskytvuotiaan kitaran toimitusaika on seiskyt vuotta. Ja 2016 tehty Strato ei siinäkään ajassa muutu 1954 tehdyksi.
 
Pointti ei tässä ny ole se kitaran loistava laatu ja semmoset osiot vaan historianäkökohdat. Mona Lisa vs. printattu versio, junou.

milahtee: No, eräs "anonyymi keräilijä" antoi Candyna tunnetun vuoden 1960 Les Paulin Standardin JD Simolle käyttöön. Mahtaa olla vakuutusmaksut kohdallaan ;-)
 
Keräilykamassa on se ongelma,että korvaamatonta ei voi rahalla korvata. Sen vuoksi sen käytössä olevan vintagen pitää olla jollakin tavalla korvattavissa koska muuten se on liian kallinarvoista soitettavaksi. Jos sen pystyy korvaamaan, niin se ei ole keräilykamaa vaan käyttökamaa. Tämä rajanveto on sitten se, että mitä se kenellekin on. Joku heebo soittelee surutta jopa keikkoja jollakin täysin ainutlaatuisella vintagesoittimella, niin hän ei silloin pidä sitä keräilyesineenä vaan käyttötavarana. Keräilyesine on se joka on liian kallisarvoinen otettavaksi vitriinistä ulos ja siitä tehdään replika jos sillä halutaan soittaa. Sehän se on Gibsonin Replikoiden idea, että kun niitä viiskytluvun pauleja ei ole jäljellä kun jokunen sata tai ei varmaan sitäkään niin tehdään niitä lisää, että soittajat voi niillä soittaa.
 
Se onko nämä R:t yhtä hyvä kuin alkuperäiset, on aika triviaali kysymys johon suurimman osan meistä ei tarvitse koskaan yrittääkään vastata. Mun pointti on, että sillä onko viiskytluvun Gibsonin hyvä tai huono tai parempi, ei ole mitään merkitystä. Sen soittimen hyvyydellä ei ole merkitystä siksi, koska niitä soittimia ei juuri kukaan pääse soittamaan, niin mitä väliä sillä silloin on ? se voi olla hyvä kun joku onnekas joka on semmoista saanut soittaa, niin sanoo, mutta mitä sitten? varsinkaan kun hän ei osaa perustella asiaa millään ymmärrettävällä argumentilla vaan ainoastaan toteaa, että se pitää tuntea tai kokea. Mistä minä silloin voin tietää, tarkoittaako se jotakin mitattavissa olevaa ilmiötä, vai haluaako hän vain brassailla sillä, että on päässyt soittamaan sellaisella tietäen että suurin osa mnettiläisistä ja muistakaan maailman ihmisistä ei koskaan pääse valokuvaa lähemäs viiskytluvun paulia.
 
Miksi siis edes keskustella koko asiasta.