Kitarat: kitarakamat ›

Mutta en pidä sitä mitenkään suurena vaikuttimena, että se ja se soittaa stratolla. Eiköhän se ole makuasia.
 
Sen verran täsmennän, että ilman niitä suurimpia stratostaroja strato ei todellakaan olisi yhtä tunnettu tai kulttimaineinen kitara. Esim. Fenderhän meinasi lopettaa kokonaan straton tuotannon, kunnes Jimi tuli ja pisti muutaman silpuksi keikalla, alko homma taas toimia tehtaillakin.

Ja tuo sinun helvetin ruma oksennuksenvärinen ibanez-hirviökö on parempi?
 
Voi herranjumala. Pitääkö täällä ruveta jokaisessa threadissa provosoimaan? Mielestäni LassiÖ perusteli oman mielipiteensä todella hyvin, samaa voisi odottaa sinultakin. Pitäisi sun tohon ikään tultaessa jo tietää se , että on erilaisia mielipiteitä.
 
Edit: Ettei aivan offtopic:ksi pärähtäisi, niin straton hyvät ominaisuudet tulikin tuossa edellä jo mainituksi. Ergonomisuus, yksinkertaisuus mutta silti monimuotoisuus. Suunnittelutyön riemujuhlaa!

Jameissa näkee todennäköisesti enemmän stratoja siksikin että perinteinen "jamimusa" eli hendrixit, Cläpät, mustang sallyt, stevie wonderit ja muut sellaset on selkeesti enemmän sellasta kamaa, että jacksoninsa ostaneet ei välttämättä sellasta niin paljon soita kuin ne straton omistajat.

Ainoa kitarani on tällä hetkellä stratocaster ja henkilökohtaiset syyt siihen ovat seuraavat:
 
1) Kyllä, strato on "peruskitara" - sillä voi soittaa tosiaan mitä hyvänsä hevistä humppaan. Mieleni on ailahteleva, joten kitaralta vaaditaan paljon että se pysyy mieltymyksissäni mukana.
 
2) Tykkään ajatella, että jos kitaransoitossani on jotain persoonallista niin se tulee soitostani eikä siitä että kitara olisi tavattoman persoonallinen (joskus oli juuri päinvastoin ;)
 
Toisaalta, strato on mulle kompromissi koska toistaiseksi ei ole varaa useampaan kitaraan. Toisinaan kaipaan entisen ESPini lätkämailatyylistä kaulaa jolla oli toooodella nopeaa tilutella, ja floikalla oli kiva kikkailla. Toisaalta haluaisin lespaulimaista tanakkuutta ja tuhdikkuutta massiivisesta rungosta ja humppareista ja kiinteästä tallasta.

Sen verran täsmennän, että ilman niitä suurimpia stratostaroja strato ei todellakaan olisi yhtä tunnettu tai kulttimaineinen kitara. Esim. Fenderhän meinasi lopettaa kokonaan straton tuotannon, kunnes Jimi tuli ja pisti muutaman silpuksi keikalla, alko homma taas toimia tehtaillakin.
 
No ei kai siinä muukaan auttanu :p

Voi herranjumala. Pitääkö täällä ruveta jokaisessa threadissa provosoimaan? Mielestäni LassiÖ perusteli oman mielipiteensä todella hyvin, samaa voisi odottaa sinultakin.
 
Jessus mitä hurskastelua. Paskat perusteli. Sanoi, ettei pidä, että on ruma ja että tulee halppisfiiliksiä. Oi tuota argumentoinnin riemujuhlaa.
 
En minäkään straton ulkonäöstä pidä, vaikka ykköskitarani strato onkin. En mä sitä soittaessani paljon katsele, joten ongelma on lähinnä muiden kuin minun. Monipuolisuus stratossa on parasta. Sillä vatkaa mitä hyvänsä. Lisäksi stratoon voi huoletta asentaa vaikka kuinka monta potikkaa ja kytkintä, kun se on jo valmiiksi niin käytännöllishenkinen (=ruma). Ei tunnu missään.
 
Muuten olen sitä mieltä, että ykköskitarani vaihtuu teleen heti kun löydän, tai saan valmistettua tarpeeksi hyvän.
 
Jokseenkin totta muuten tuo mitä Meisseli kirjoitti. Jos nyt jossain jameissa kaikilla tuntuu olevan strato, niin eipä siitä paljon voi päätellä. Sama kun toteaisin, että Ibanetsin hevikirveiden täytyy olla maailman suosituimpia kitaroita, koska monet soittivat niillä viime kesän tuska -festarilla... Vai eivätkö soittaneetkaan? En tiedä, en ollut todistamassa.
 
Ja jos kommentoidaan vähän otsikkoakin, vaikka aika pitkälti nuo syyt on jo mainittu, mutta toiston vuoksi todettakoon straton olevan kuitenkin maailman eniten kopioitu kitara - mikä näkyy varsinkin entrylevel tasolla. Koska valikoimaa on paljon, on (ensimmäiseksi) kitarakseen paljon helpompi löytää hyvä strato kuin hyvä mikä-tahansa-muu-malli.

No ei kai siinä muukaan auttanu :p
 
HÄhähä.

Mielestäni LassiÖ perusteli oman mielipiteensä todella hyvin, samaa voisi odottaa sinultakin.
 
Noh, itse kyllä huolestuisin jos pitäisin noita perusteluita "todella hyvinä". Tosin ongelmahan mielipideasioista kiisteltäessä on yleensä se että mielipiteitä on välillä kovin vaikeaa perustella.
 
EDIT:
joku muu näköjään ehtikin

Suosiosta en tiedä, mutta perusmallisen Fender- straton vika on siinä että kielet on liian lähellä runkoa. Tämäkin haittaa tosin vain nopeaa thrash - riffittelyä. Vrt. esim. Les Paul, jossa taas korkeutta on todella paljon.

Suosiosta en tiedä, mutta perusmallisen Fender- straton vika on siinä että kielet on liian lähellä runkoa. Tämäkin haittaa tosin vain nopeaa thrash - riffittelyä. Vrt. esim. Les Paul, jossa taas korkeutta on todella paljon.
 
No eipä nyt tuukkaan kyllä mitään träs bändiä mieleen joka soittelis stratolla.. Vaikka onkin aika "all-around kitara" Ja eihän se ole ku säätökysymys. Itte lasken aina keskimikin vähän alemmas ku tuppaa pleku napsahtelee siihen. Lespoissa sitä "ongelmaa" ei olekkaan.

Jaahas, eipä löydy meikäläisellä pahemmin lisättävää suosiokysymykseen. Yhdyn kuitenkin slipoilfanin kirjoitukseen siinä määrin, että Straton yleinen imago on jäänyt elämään. Jos Les Paul olisi aikoinaan tahtonut vibrakammen kitaraansa, olisi tilanne nykyään todennäköisesti jokseenkin toinen. Vua eeppä tuo haettaa; hianoi ne kaekki o.
 
Tunnustaudunkin saman tien yhdeksi Strato-faniksi itsekin. Tai no, tykkään kaikista kitaroista (paitsi Burnsit ja Rickenbackerit etovat), joten liekö tuo suuri yllätys. En kuitenkaan luule hankkivani tavallista Stratocasteria ihan lähiaikoina, sillä uskon RG:ni ajavan saman asian. Herneet pois nenästä, samanlaisia kitaroita ne pohjimmiltaan ovat, mutta toisessa on enemmän mahdollisuuksia loppupeleissä. Yksityiskohtaiset perustelut kirjoitan tarvittaessa. :)

...sillä uskon RG:ni ajavan saman asian. Herneet pois nenästä, samanlaisia kitaroita ne pohjimmiltaan ovat, mutta toisessa on enemmän mahdollisuuksia loppupeleissä. Yksityiskohtaiset perustelut kirjoitan tarvittaessa. :)
 
Itse itseäni lainaten:
 
Tätänykyä mulla on pari Ibanezia, jotka loppujen lopuksi on Straton kopioita nekin.
 
Oli miten oli mutta näin on.

Tuodaanpa tässä eräs näkökulma esille.
Luin jonkun (tutkijan?) asiaa joskus ihan tutkineen. Kuulemma suuri merkitys oli, että kitara oli alkuaikoina usa:ssa, rock 'n rollin kotimaassa sekä suhteellisen halpa että helposti saatavilla. Muuallakin aloittelevat kitaristit halusivat tietenkin samanlaiset kitarat kuin esikuvansa - ei kelvannut Rickenbackerit.
 
Oikeastaan lähtisinkin liikkeelle sellaisesta näkökulmasta, että nykymusiikki ja erityisesti rock-kitarasaundi on muotoutunut paljolti stratocasterin yleisyyden vuoksi juuri sellaiseksi kuin se on. Siksi nykyisin tuntuu, että rokkia pitää soittaa stratolla.
Stratocaster ei mielestäni ole niin laadukas ja ylivertainen kitara, että se yksin selittäisi näin valtavan suosion.

Oma kitarani ei ole strato, vaikka onkin konstruktioltaan lähes identtinen. Kuitenkin tuo sopii käyttötarkoituksiini paremmin kahdella humpparillaan ja yhdellä singlellä. Myöskin talla on kiinteä. Ulkonäöllisesti Musari on minusta paljon paremman näköinen kuin perus-strato, joka tosin on ihan siedettävä oikealla värillä. Myös Music Manin kaula on paksumpi kuin missään kokeilemassani Stratossa. Kuitenkin iso osa straton piirteistä löytyy ja arvostan niitä korkealle.

Ja eihän se ole ku säätökysymys. Itte lasken aina keskimikin vähän alemmas ku tuppaa pleku napsahtelee siihen. Lespoissa sitä "ongelmaa" ei olekkaan.
 
Ei siihen kyllä minkäänlainen säätely auta, paitsi ehkä jos kaulaa nostaisi runkoon nähden ja tallaa vastaavasti samalla, mutta se olisikin jo isomman luokan operaatio. Kielten korkeuden muuttaminenhan ei tähän "ongelmaan" auta juuri mitään, niin isosta erosta esim. ESP:n stratomalleihin on kyse. Ja kielethän pitää tunnetusti rässihommissa olla mahdollisimman alhaalla.

Les Pauleilla ja muillakin lyhyempiskaalaisilla kitaroilla on vaivattomampi soittaa, mutta ainoastaan stratosta saan juuri sen oikean soundin. Stratocasteri vain jotenkin tuntuu reagoivan soittotyyliin dynaamisemmin kuin mikään muu kitara.

Meiksiä vähän hotsittaisi sellainen kaksimikkinen strato - talla ja kaulamikki vaan mukana. Ikinä kun en ole 3-mikkistä kitaraa omistanut niin tuntuu että aina tällaisilla soittaessa hakkuuttaa plekua keskimikkiin. Ja toisaalta en ole myöskään straton välisointeja oppinut käyttämään/niistä niin pitämään, mutta sen sijaan kaulamikkisoundihan on varsin erinomaisen upea.
 
Myös straton potikoiden paikkaa muuttaisin pikkaisen. Ja niiden funktioita.

Itselläni ei ole stratoa vaan soittelen telellä, joka on ehkä enemmän mieleen. Strato ja lespa molemmat kuitenkin himottaa. Sydän huutaa stratoa, mutta aivot taas sanoo että kakkoskitaraksi(oikeestaan kolmos) olisi järkevämpi LP(jos hankin).
 
En usko että straton soundi ja tuntuma on niin ylivertainen että olisi siksi maailman suosituin. Kuten joku jo mainitsi, niin melkein koko rokin historia rakentuu straton varaan, joten sehän on sitten tietysti se soundi joka tuntuu "oikealta".
 
Noh. Ihmismieli on sairas.

Omasta mielestäni suurin syy Strato-mallin suosioon, on sen roudattavuus, eli keikan jälkeen kun irroittaa kaulan bodystä, menee kitara todella pieneen tilaan, esim. muovikassiin.

No eipä nyt tuukkaan kyllä mitään träs bändiä mieleen joka soittelis stratolla.. Vaikka onkin aika "all-around kitara"
 
Hmm... nuori Kirk Hammet, Larry Lalonde, Gary Holt, ja nykyisestä raskaimmasta päästä : Nilen Karl Sanders ja toinen Cryptopsyn jolpeista.