Kitarat: kitarakamat ›

Rohkenen syvästi epäillä oheista väitettä - perustelisitko mikä sen voisi aiheuttaa.
 
EMG:n toistokäyrä on laajempi ja tasaisempi kuin perinteisen humbuckerin elii mikki kuulostaa selvästi erilaiselta kuin muut mikit, mutta sitä en en ymmärrä ,eivätkä omatkaan kokemukseni sitä mitenkään tue että EMG aktiivimikki jotenkin hävittäisi kitaroiden välisiä eroja.
 
Olisiko käynyt niin että olet kokeillut mikkiä vain kitaroiden kanssa joissa Floyd Rose ja silloinkin hirveällä säröllä.
 
Joo, taisinpa raapustella väitteeni vähän turhan hätäisesti eetteriin, mutta se oli enemmänkin heitto tai letkautus ja lainaus eräältä soitinrakentajatuttavalta joka sattuu jostain syystä olemaan EMG-skeptikko...
 
Jep, mutta kuiteskin, uskallan pienellä varauksella väittää, että ainakin EMG 81:n saundi on vähemmän riippuvainen kitaran rungon resonansseista kuin tavallinen passiivimikki (mitä nyt olen "eeämgeistetyn" Les Paulin ja ESP:n saundeja nopeasti vertaillut ja asiallisista (tai sitten vähemmän ;)) lähteistä kuullut) ja EMG antaa ulos enemmän sen ominaissaundia, yksi syy tähän on varmaan ainakin suurempi ulostulo kiitos esivahvistimen ja toimii paremmin isommalla särömäärällä. Siihenhän 81 on suunniteltu ja vaikuttaa särömäärän takia samankaltaiselta muihin EMG-mikitettyihin kitaroihin verratteassa, kuten otit esille. Lisäesimerkkinä jos passiivimikin kelat on kovinkin löystyneet, niin ne voivat reagoivat herkemmin rungosta tuleviin värinöihin (?), aiheuttaa kiertoa ja niistä kuuluu puhe jos tarpeeksi läheltä höpisee ym. ja kaikki edellinen tekee niistä yksilöllisiä.
 
Onko kenelläkään muuten kokemuksia, notta EMG:n kelat olisivat löystyneet? Mulla on ainakin sellainen mielikuva, että ne olisivat huomattavasti jämäkämpää tekoa tässä suhteessa... Itelläni ei tällä hetkellä ole kitaroissani EMG:tä, mutta tarkoitus olisi hankkia.
 
En tietenkään voi väittää, etteikö kitaramallilla olisi saundipoliittista väliä EMG:stä puhuessa. :)

Kyllähän se niin on että kitaran saundiin vaikuttavat niin monet asiat,mutta tärkeimmät taitavat olla kuitenki puuaines josta kitara on tehty ja mikit jotka kitarassa on ja tietenki vahvistin.
On ihan itsestään selvää että jos laitat saman mikni joka vaikka on sinun vaahterarunkoisessa kitarassa,kitaraan joka on tehty lepästä,saundi muuttuu.

Jep, mutta kuiteskin, uskallan pienellä varauksella väittää, että ainakin EMG 81:n saundi on vähemmän riippuvainen kitaran rungon resonansseista kuin tavallinen passiivimikki (mitä nyt olen "eeämgeistetyn" Les Paulin ja ESP:n saundeja nopeasti vertaillut ja asiallisista (tai sitten vähemmän ;)) lähteistä kuullut) ja EMG antaa ulos enemmän sen ominaissaundia, yksi syy tähän on varmaan ainakin suurempi ulostulo kiitos esivahvistimen ja toimii paremmin isommalla särömäärällä. Siihenhän 81 on suunniteltu ja vaikuttaa särömäärän takia samankaltaiselta muihin EMG-mikitettyihin kitaroihin verratteassa, kuten otit esille. Lisäesimerkkinä jos passiivimikin kelat on kovinkin löystyneet, niin ne voivat reagoivat herkemmin rungosta tuleviin värinöihin (?), aiheuttaa kiertoa ja niistä kuuluu puhe jos tarpeeksi läheltä höpisee ym. ja kaikki edellinen tekee niistä yksilöllisiä.
 
Mä näkisin, että sun spekulointi on suurelta osin paskaa. Mä väitän, että runko vaikuttaa saundiin pikemminkin passiivisesti kielten saundia syömällä kuin aktiivisesti resonoiden (toki resonointi vaikuttaa myös kieliin). Toisin sanoen runko ei vaikuta mikkien toimintaan tai niiden tuottamaan saundiin juuri muuten kuin kielten kautta. Eli kieli soi tiettyyn puuhun kiinnitettynä tietyllä tavalla ja mikrofoni sitten vahvistaa tuon kielen tietynlaisen soinnin.
 
Ts. mikin aktiivisuudella tai passiivisuudella ei sinänsä ole mitään merkitystä, ainoastaan taajuusvasteella. Vähän provokatiiviseen sävyyn, toivon silti muitakin/vastakkaisia näkemyksiä.

Tonne hi-fi ja ammattiaudion oppeihin nojautuen: Äänilähteen oman sävyn pitäisi tulla paremmin esiin silloin kun toistokäyrä on laajempi ja taajuustoisto tasaisempi kuin silloin jos mikrofoni (tai mikä tahansa toistoketjussa oleva komponentti) värittää ääntä voimakkaasti.
 
En ymmärrä miksi kitarassa olisi toisin - täytyy vähän miettiä, ja tsekata paria audio-alan opusta.

Tonne hi-fi ja ammattiaudion oppeihin nojautuen: Äänilähteen oman sävyn pitäisi tulla paremmin esiin silloin kun toistokäyrä on laajempi ja taajuustoisto tasaisempi kuin silloin jos mikrofoni (tai mikä tahansa toistoketjussa oleva komponentti) värittää ääntä voimakkaasti.
 
Näinpä minunkin käsittääkseni pitäisi olla. Kyllähän hifissä ja yleensäkin "puhtaassa" äänentoistossa periaatteena lienee "mitään lisäämättä, mitään poistamatta". Kuinka hyvin tuohon päästään, onkin sitten eri asia...ja soitinpuolella periaate on kai jossakin mielessä lähes päinvastainen, halutaan nimenomaan luoda tiettyä soundia.
 
Jos haluttaisiin esiin kaikki muu, paitsi itse mikin soundi, sen mikin pitäisi tietenkin olla sitten hyvinkin flat, neutraali. Jos taas mikillä olisi tarkoitus muuttaa tai säätää sitä muun systeemin soundia, korostuksia ja rajoituksia tarvitaan.
 
Muistaakos kukaan sitä mikkivalmistajaa joka aikoinaan teki mahdollisimman neutraalin mikin? Tarkoituksena taisi olla nimenomaan että mikki itsessään ei veisi kokonaisuuden soundia mihinkään suuntaan. Joissakin kitaralehtien artikkeleissa sitten spekuloitiin ettei tuo mikki oikein menestynyt, koska idea ei yksinkertaisesti sopinut kitaristeille.
 
Mitä tuo sitten merkitsee? Että kitaristit eivät välttämättä halua kuulla soittimensa aitoa, värittämätöntä soundia? Että soittajat haluavat nimeomaan jotain tiettyä soundia, oli se kitara mikä hyvänsä? Tai kenties jotain tuolta välimaastosta.

Mä näkisin, että sun spekulointi on suurelta osin paskaa. Mä väitän, että runko vaikuttaa saundiin pikemminkin passiivisesti kielten saundia syömällä kuin aktiivisesti resonoiden (toki resonointi vaikuttaa myös kieliin). Toisin sanoen runko ei vaikuta mikkien toimintaan tai niiden tuottamaan saundiin juuri muuten kuin kielten kautta. Eli kieli soi tiettyyn puuhun kiinnitettynä tietyllä tavalla ja mikrofoni sitten vahvistaa tuon kielen tietynlaisen soinnin.
 
Hyvä aloitus. Pidä toi! =)
 
Mä näkisin että asia ei kuitenkaan ole ihan noin yksinkertainen kuin sen kirjoitat, pääkohdin olen samaa mieltä. Soundihan saattaa muuttua kun mikki kiinnitetään tukevasti bodyyn kiinni. Sillon mä näkisin, että mikki ei pysty muuttamaan bodyn värähtelyominaisuuksia ja sitäkautta vaikuttamaan kieleen, vaan mikki värähtelee bodyn mukana ja siten vaikuttaa indusoituvaan signaaliin. Korostaen tai vaimentaen.
 
Mutupohjalta näistä lienee turha sen enempää vääntää peistä. Pitäisi labrassa tutkia syvällisemmin, mutta menee hieman turhan vaikeaksi. Ja onko se enää sillon tarkoituksenmukaista?

Mä näkisin, että sun spekulointi on suurelta osin paskaa. Mä väitän, että runko vaikuttaa saundiin pikemminkin passiivisesti kielten saundia syömällä kuin aktiivisesti resonoiden (toki resonointi vaikuttaa myös kieliin). Toisin sanoen runko ei vaikuta mikkien toimintaan tai niiden tuottamaan saundiin juuri muuten kuin kielten kautta. Eli kieli soi tiettyyn puuhun kiinnitettynä tietyllä tavalla ja mikrofoni sitten vahvistaa tuon kielen tietynlaisen soinnin.
 
Ts. mikin aktiivisuudella tai passiivisuudella ei sinänsä ole mitään merkitystä, ainoastaan taajuusvasteella. Vähän provokatiiviseen sävyyn, toivon silti muitakin/vastakkaisia näkemyksiä.
 
Allekirjoitan kyllä tuon pitkälti, mutta miksi sitten esim. runkoa koputettaessa, kielet dempattuna koputuksen ääni kuuluu vahvistimesta, jos mikit eivät reagoisi suht merkittävästi myös rungon värähtelyyn? Varsinkin tuosta syystä tuntuisi kummalliselta, ettei mikkien reagointi rungon värähtelyyn vaikuttaisi kitaran sähköiseen yleissaundiin suht olennaisesti. Vielä se, että käsitykseni mukaan kielen värähtelyn aiheuttamien magneetikentän vaihteluiden ohella, nimenomaan myös kelojen värähtely vaikuttaa saundiin ja se aiheutuu osittain kielistä runkoon siirtyvästä värähtelystä ja kielten aiheuttamasta värähtelystä mikkien magneettikentässä. Kö? Mutta ilmoittakaa jos olen väärässä...

EMG:stä vielä. Wyldellähän on EMG-81 lespan tallassa jolla vetelee ozzyn biisejä livenä. Wylde soittaa jonkin balladinomaisen (Mama I'm coming home?)biisin 2-kaulaisella gibsonilla, jossa on gibsonin vakiomikit kiinni ja täytyy sanoa ettei se soundi säröllä kovin erilainen ole verrattuna EMG:hen+ lespaan. Myös kaikki pinchit ja muut lähtee sillä "vintagetyylin" kepukalla mainiosti. Eli kuinka paljon vaikuttaa laitteiston kokonaisuus...
 
En usko että mikki vaikuttaa perussoundiin NIIN hirveästi.
Entä jos laulajat utelisivat: "Mikä mikki on villevalolla, haluun saman soundin?" Hyvä mikki on hyvä mikki ja huono mikki on huono mikki.

Hyvä! Heitetään sitä löylyä! Ja näin saadaan aikaan keskustelu, jossa on jopa asiaa. Toisin kuin monissa täällä.
 
Vaikkei se ollutkaan alkuperäinen aihe, niin EMG:n mikeistä sitten. Nuohan on käämitty selkeästi vähemmillä kierroksilla, jolloin kelan poimima signaali on heikompi kuin tehokkailla passiivimikeillä. Tämä signaali ajetaan sitten esivahvistimeen joka nostaa signaalin tehoa huomattavasti. Okei? Itsestäänselvääkö?
 
No osaako joku kertoa, vaikuttaako kelan kierrosten määrä mikin erottelukykyyn ja missä määrin? Entä onko tuolla EMG:n esivahvistimella jonkintasoinen teräviä tehohuippuja tasaava vaikutus? Molemmat edellisistä ovat mun mielestäni periaatteessa mahdollisia, jolloin tuo EMG:n mikki todellakin olisi vähemmän taipuvainen poimimaan kitaran rungon pieniä sävyjä. Tasainen taajuusvastehan ei välttämättä tarkoita tarkkaa erottelukykyä. Se täälläkin mainittu kasiykkösten taipumus kuulostaa samalta on sellainen asia jonka itsekin joissain määrin voin allekirjoittaa. Ne eivät kuulosta samalta saarnirunkoisen tremolostraton ja perinteisen lp:n tallassa, mutta lähempänä toisiaan olevilla kitaroilla mun on ainakin vaikea erottaa noista sävyeroja.
 
Mä olen itse kuitenkin tyytyväinen EMG:n käyttäjä. Noissa on paljon hyviä puolia vaikka sitten persoonallisuudessa hieman häviäisivätkin. Tämä on siinä mielessä hieman nurinkurista, että muuten mä haen nimenomaan sitä persoonallisuutta soundista. Älkääkä pyytäkö selittämään, en osaa. Paitsi että Mä keskityn yleensä enemmän muihin seikkoihin kuin mikkeihin. Kuten joku jo totesi, hyvien, vastaavan tehoisten mikkien erot ovat loppujen lopuksi suhteellisen pieniä ja sitäpaitsi mikin voi aina vaihtaa. Mulle soundi on enemmän sen instrumentin ominaisuus.
 
Ja kun mennään 30 vuotta eteenpäin, niin noita mikkejä ei enää tarvita. Eikä soittimen tarvitse olla puuta. Rakennetaan vain mahdollisimman vähän kielen värähtelyyn vaikuttava alusta ja poimitaan se värähtely esim. piezokiteen tai laserin avulla. Sitten vaan tietokoneeseen ja voila. Soundin voi muokata millaiseksi vaan.
 
Ja meidän puuhullujen aika on ohi. Ja MNetin kitarakamapalsta kuolee.

Hyvä! Heitetään sitä löylyä! Ja näin saadaan aikaan keskustelu, jossa on jopa asiaa. Toisin kuin monissa täällä.
 
Mä lopetan heti, jos keskustelu lähtee asialinjalle!
 
No osaako joku kertoa, vaikuttaako kelan kierrosten määrä mikin erottelukykyyn ja missä määrin?
 
Väittävät, että mitä enemmän kierroksia, sitä vähemmän erottelukykyä ja tummempi saundi. Tämän voin siinä määrin allekirjoittaa, että niistä kahdesta mikistä, jotka olen itse kääminyt, se jossa on enemmän kierroksia on tummempi soundinen eikä niin erotteleva kuin se, jossa on vähemmän kierroksia. Toisaalta vähempi määrä kierroksia tarkoittaa myös voimakkaampaa resonanssipiikkiä ja epätasaisempaa taajuusvastetta.
 
Entä onko tuolla EMG:n esivahvistimella jonkintasoinen teräviä tehohuippuja tasaava vaikutus?
 
Eli että kompressoi?
 
Molemmat edellisistä ovat mun mielestäni periaatteessa mahdollisia, jolloin tuo EMG:n mikki todellakin olisi vähemmän taipuvainen poimimaan kitaran rungon pieniä sävyjä.
 
Mun mielestä tämä johtopäätös ei seuraa noista oletuksista, ei vaikka oletukset osuisivat oikeaan. Sikäli kun soundi kompressoituu, pienet bodyn tuottamat pienet vivahteet vahvistuvat kylmän metallin värinän (kielen värähtelyn) korostuksella.
 
Enkä ymmärrä miten pieni käämikierrosmäärä ja hyvä erottelukyky myöskään eliminoisivat kitaran puuosien vaikutusta. Mutta oletan, että asia minulle selvitetään.
 
Tasainen taajuusvastehan ei välttämättä tarkoita tarkkaa erottelukykyä.
 
Mulle on jäänyt aina hivenen epäselväksi tuo erottelukyky käsitteenä. Siis sitähän ei voi mitenkään mitata, vaan kyse on pikemminkin ihmiskorvan mieltymyksistä. Tiettyjä taajuuksia korostava (keskiäänet?) mikrofoni on ihmiskorvaan erottelukykyinen, kun taas toisia taajuuksia korostava mikki on ihmiskorvaan kovasti puuroinen (matalat äänet). Mutta ehkä kyse on pikemminkin ihmiskorvan erottelukyvystä kuin mikin vastaavasta.
 
Se täälläkin mainittu kasiykkösten taipumus kuulostaa samalta on sellainen asia jonka itsekin joissain määrin voin allekirjoittaa. Ne eivät kuulosta samalta saarnirunkoisen tremolostraton ja perinteisen lp:n tallassa, mutta lähempänä toisiaan olevilla kitaroilla mun on ainakin vaikea erottaa noista sävyeroja.
 
Mä voin allekirjoittaa väitteen, jonka mukaan kaikki mikrofonit kuulostavat enemmän tai vähemmän samalta. Aina en erota edes humpparia yksikelaisesta jos kyseessä on tallamikki ja saundi suriseva. Hymiö.

Kitaranrakentajan väittämä että kaikki kitarat, joissa EMG:n mikit kuulostavat samalta lienee syntynyt niin että kaveri on huomannut että EMG:n mikit kuulostavat erilaiselta.
 
Erottelukyky on paljolti riippuvainen taajuus- mutta vielä enemmän transienttitoistosta. Kitaroiden transienteissa on puulajin ja rakenteen mukaan suuria eroja. EMG:n mikin erottelukyky tuntuu todellakin olevan parempi kuin perinteisten mikkien, myös teoria tukee havaintoa.
 
Luulen että suurin osa kitaroiden rakentajista ei allekirjoita väittämää että EMG:t saavat kitaran kuin kitaran kuulostamaan samalta - mikkihän on erittäin suosittu huipputason käsintehdyissä jazz-kitaroissa ja jos niiden tekijöille menee väittämään että että kaikki heidän ja muiden rakentajien kitarat kuulostavat samalta niin alkaa kirves heilumaan. Nämä huippurakentaja suosivat EMG:tä, koska se värittää vähiten ääntä ja tuo parhaiten esiin kitaran luonnollisen akustisen soinnin.
 
Se lineaarinen aktiivimikki oli nimeltään Ultrasonic, meillä oli treenikämppä kavereina jokunen vuosi sitten Hawkwind-tyylinen bändi, jonka kitaristin valtavien Marshall-räkki stereo-kamojen kautta Ultrasonic-Strato kuulosti todella vaikuttavalta ,sekä ylä- että alapää olivat mykistäviä.

Väittävät, että mitä enemmän kierroksia, sitä vähemmän erottelukykyä ja tummempi saundi. Tämän voin siinä määrin allekirjoittaa, että niistä kahdesta mikistä, jotka olen itse kääminyt, se jossa on enemmän kierroksia on tummempi soundinen eikä niin erotteleva kuin se, jossa on vähemmän kierroksia. Toisaalta vähempi määrä kierroksia tarkoittaa myös voimakkaampaa resonanssipiikkiä ja epätasaisempaa taajuusvastetta.
 
No äkkiältään ajatellen voisi tuon johtua siitä, että käämi itsessään muodostaa itseensä indusoituvaan jännitteeseen sarjakelan. Kelan induktanssi on sitä suurempi mitä enemmän kierroksia.
Käämin kierrokset muodostavat keskenään pieniä kapasitansseja jotka voidaan ajatella kytketyksi mikin rinnalle. Sarjakela ja rinnankytketty konkka aiheuttavat alipäästösuotimen. Kapasitanssi on suurempi mikrofoneissa, joissa käämikierrokset on käämitty nätisti vierekkäin. Jos käytetään ristikäämitystä, eli kierrokset on käämitty "sikinsokin" toistensa päälle, kapasitanssia voidaan vähentää. Ongelmana vain on se, että kierrokset vaativat hieman enemmän tilaa ja käämityksestä tulee paksumpi.