Kitarat: kitarakamat ›

Midrange: EDIT: oli siellä videokin jossa näytettiin kun seymour itse niitä käämi.
 
Netissä on videoita, joissa pohjois-korealaisilla on ruokaa.

jumara: Netissä on videoita, joissa pohjois-korealaisilla on ruokaa.
 
Tuo oli tarkoitettu ihan vain vinkiksi jos joku haluaa etsiä tietoa siitä miten noita tehdään, eli onko vain tavallisia duncaneita vanhennetuilla kuorilla.
 
Tietty aina kannattaa epäillä, ja siitä sulle papukaijanmerkki kun noin hienon esimerkin kerroit meille.

No juu, ihan yllättävän paljon aiheesta virisikin keskustelua. Oli tarkoitus vain rohkaista, jos joku muu pähkii saman valinnan kimpussa.
 
Itsellä ei sen tilanteen jälkeen, kun pääsin kokeilemaan vanhoja PAFfeja, ollut muuta mielessä kuin mistä saisi samanlaisen soundin omaan kitaraan. Ja sitten analysoinnin jälkeen valitsin nämä ja tyytyväinen olen valintaani. Sikäli ihan sama minulle miten ne on tehty, lopputulos määrittelee onnellisuuden.
 
En ajatellut sillloin edes hintaosastoa, sillä kun himo iskee, niin se iskee.
Pääasia että potilas viihtyy.
 
Tietysti olisin kovin kiitollinen (minäkin), jos jaksaisitte kuvailla mikkienne soundeja tai niiden tuntemuksia, sillai joku saattaisi siten tunnistaa oman tulevan mieltymyksensä. Siinä linkki- esimerkkivideossa lienee vahvistimessa aika kova bright-korostus, joka tietty esiintuo mikkien kirkkautta ylimmässä rekisterissä.
Kyse on silti vain äänestä - mutkunmutkun. se on niin palkitsevaa! Ja näpeistähän se lopulta lähtee.

Midrange: Tuo oli tarkoitettu ihan vain vinkiksi...
 
Juu, eikä mulla ole missään nimessä mitään pahoja ajatuksia Duncaneita tai niiden käyttäjiä kohtaan, itelläkin on parissa kitarassa SD:t. Decent shit.
 
Mutta mitään turhaa kyynisyyttä herättämättä, kannattaa kuitenkin aina suhtautua aika skeptisesti/realistisesti tuon tyyppiseen markkinointiin. Duncan ja monet muutkin isommat valmistajat mielellään rakentavat markkinoinnissaan tuollaista perinteinen-ihmisläheinen-käsityö-ja-taide-on-sydäntämme-lähellä -eetosta.
 
Pitää kuitenkin muistaa, että Seymour Duncan, tai laajemmin Carter Duncan -konserni on
- n. 120 työntekijän
- liikevaihdoltaan xx miljoonaa dollaria pyörittävä alansa suuryritys,
- joka lienee ainakin osittain pääomasijoittajien omistuksessa, vaikka virallisesti onkin private company (=ei julkisuusvelvollisuutta tunnusluvuista/muista tiedoista).
 
Niin ihanan asenteellista kuin se olisikin, niin epäilen erittäin vahvasti, että tuollaisen alansa suuryrityksen hallituksen puheenjohtaja ihan oikeasti käyttäisi isommin aikaansa kitaramikrofonien käämimiseen. Varmastikin paikka paikoin tuotekehityksen tukena ja kenties silloin tällöin harrastuspohjalta, mutta tuskin osana säännöllistä tuotantotoimintaa...
 
Todellisuus lienee lähempänä tätä:
- minimipalkattu, ydinammattitaitoa omaamaton latinoimmigrantti kasaa korkealle viedyllä automaatiolla/linjaprosessilla
- kaukoidästä rahdattuja puolivalmisteita
- ihan peruslaadukkaiksi bulkkituotteiksi, joihin voidaan laittaa kokoamisosoitteen perusteella tarra "Made in USA".
 
Vanhemmissa SD-mikeissähän on kirjaintunnus käämijän mukaan ja jo silloinen tekijälista piti sisällään pelkkiä latinonimiä, itse Seymour ei ollut edes listassa.
 
Sori pienestä offtopicista, mut oli nyt pakko antaa tällainen pikakatsaus kvartaalitalouden realismista.

jumara: Sori pienestä offtopicista, mut oli nyt pakko antaa tällainen pikakatsaus kvartaalitalouden realismista.
 
Varmasti osaltaan totta... muttapa mutta.
Aina löytyy poikkeuksia.
 
Mm. Larry DiMarzion "oikea käsi" otti minun kyselyni pohjalta yhteyttä meikäläiseen ja Levytukkuun. Sain DiMarziolta customoitua kamaa, minulle henk.koht. duunattuna.
 
Olkoonkin iso firma ja ties kenen omistuksessa, mutta oli todella hienoa nähdä että valtamerkkikin osaa olla yksilöllinen ja palvella asiakasta/kuluttajaa, muutenkin kuin vain luomalla tarjontaa.
 
Itsehän tosin käytän BKP:n mikkejä valtaosassa skittoja. Poikkeuksen muodostavat pari Teleä joissa Duncanit. Sekä yksi Charvel jonka saadessani refinish-käsittelystä käämitän DiMarzion PAF-pariskunnalla :)

jumara: Juu, eikä mulla ole missään nimessä mitään pahoja ajatuksia Duncaneita tai niiden käyttäjiä kohtaan, itelläkin on parissa kitarassa SD:t. Decent shit.
 
Mutta mitään turhaa kyynisyyttä herättämättä, kannattaa kuitenkin aina suhtautua aika skeptisesti/realistisesti tuon tyyppiseen markkinointiin. Duncan ja monet muutkin isommat valmistajat mielellään rakentavat markkinoinnissaan tuollaista perinteinen-ihmisläheinen-käsityö-ja-taide-on-sydäntämme-lähellä -eetosta.
 
Pitää kuitenkin muistaa, että Seymour Duncan, tai laajemmin Carter Duncan -konserni on
- n. 120 työntekijän
- liikevaihdoltaan xx miljoonaa dollaria pyörittävä alansa suuryritys,
- joka lienee ainakin osittain pääomasijoittajien omistuksessa, vaikka virallisesti onkin private company (=ei julkisuusvelvollisuutta tunnusluvuista/muista tiedoista).
 
Niin ihanan asenteellista kuin se olisikin, niin epäilen erittäin vahvasti, että tuollaisen alansa suuryrityksen hallituksen puheenjohtaja ihan oikeasti käyttäisi isommin aikaansa kitaramikrofonien käämimiseen. Varmastikin paikka paikoin tuotekehityksen tukena ja kenties silloin tällöin harrastuspohjalta, mutta tuskin osana säännöllistä tuotantotoimintaa...
 
Todellisuus lienee lähempänä tätä:
- minimipalkattu, ydinammattitaitoa omaamaton latinoimmigrantti kasaa korkealle viedyllä automaatiolla/linjaprosessilla
- kaukoidästä rahdattuja puolivalmisteita
- ihan peruslaadukkaiksi bulkkituotteiksi, joihin voidaan laittaa kokoamisosoitteen perusteella tarra "Made in USA".
 
Vanhemmissa SD-mikeissähän on kirjaintunnus käämijän mukaan ja jo silloinen tekijälista piti sisällään pelkkiä latinonimiä, itse Seymour ei ollut edes listassa.
 
Sori pienestä offtopicista, mut oli nyt pakko antaa tällainen pikakatsaus kvartaalitalouden realismista.
 
Joo totta tässäkin toinen puoli. Jos oikein muistan niin lapuissa jotka mikkien mukana tuli oli tekijän kuittaus ja seymourin nimmari. Eli tuskin ite niitä tekee juurikaan vaikka ehkä rivien välistä niin annettaisiinkin ymmärtää. Mut täähän ei tarkoita sitä et ne olis samat mikit kuin joku ns liukuhihnamalli vanhennetuilla kuorilla. Se olis vähän kepulipeliä ja varmaan jo paljastunut.
 
Slashille ne näemmä väkisin halusivat signature-mallin. Slash ei keksinyt mitään parannettavaa a2p mikeissä mut silti ne teki signature-mallin, perusteena se et a2p-malli on vuosien saatossa muuttunut ja tää slash-malli ny vastais sitä alkuperäistä. Kuinka totta toikin sitten on lienee kuulijan korvassa.

Dr. Muff: Joo totta tässäkin toinen puoli. Jos oikein muistan niin lapuissa jotka mikkien mukana tuli oli tekijän kuittaus ja seymourin nimmari. Eli tuskin ite niitä tekee juurikaan vaikka ehkä rivien välistä niin annettaisiinkin ymmärtää. Mut täähän ei tarkoita sitä et ne olis samat mikit kuin joku ns liukuhihnamalli vanhennetuilla kuorilla. Se olis vähän kepulipeliä ja varmaan jo paljastunut.
 
Slashille ne näemmä väkisin halusivat signature-mallin. Slash ei keksinyt mitään parannettavaa a2p mikeissä mut silti ne teki signature-mallin, perusteena se et a2p-malli on vuosien saatossa muuttunut ja tää slash-malli ny vastais sitä alkuperäistä. Kuinka totta toikin sitten on lienee kuulijan korvassa.
 
Seymour taitaa itse kuitenkin kehitellä uusia tuotteita ja kokeilla erilaisia ratkaisuja. Siitähän tuo Antiquity-sarjakin lähti. Eli hän teki protot ja niiden testauksia yms. Vähän kuten Randall Smith Mesa/Boogiella. Hän kokeilee ja kolvailee, piirtää ja laskee. Kun saa mieleisensä lopputuloksen, protosta ryhdytään valmistamaan "liukuhihnalla" tuotteistettuja ja loppukäyttäjille suunnattuja versioita.