Kitarat: kitarakamat ›

Onhan nuo, mutta missään tapauksessa ei kannata ostaa 1962-1967 Gibson Les Paulia. Ja tuo -68:kin mielellään asiaa hyvin tuntevan henkilön kanssa... =)
 
Niin joo, oliko tuo se aikakausi, jolloin tehtiin lähinnä Gibson Les Paul "Air guitar" -mallia?

Niin joo, oliko tuo se aikakausi, jolloin tehtiin lähinnä Gibson Les Paul "Air guitar" -mallia?
 
Kantaan naulaa.

Niin joo, oliko tuo se aikakausi, jolloin tehtiin lähinnä Gibson Les Paul "Air guitar" -mallia?
 
Tuo on siinä mielessä ihan hyvä malli, että sitä on huomattavan paljon helpompi modata kuin viisköötluvun- tai näitä uudempia malleja.
 
Voisin joskus oikeastaan esitellä omaani aika pitkälle modattua, jos satutaan naamakkain törmäilemään.

Emmää tiedä, mutta testasin Kitarapajalla vuosi sitten '59 Aged Les Paulia, enkä voi kuvitellakaan että sitä parempaa kitaraa olisi olemassa. Se oli täydellinen. Hintaa oli ~8000e. Sellaisen ostaisin enemmin kuin auton! Sillä soittaessa meni ajantaju.;)

Tuo on siinä mielessä ihan hyvä malli, että sitä on huomattavan paljon helpompi modata kuin viisköötluvun- tai näitä uudempia malleja.
 
Voisin joskus oikeastaan esitellä omaani aika pitkälle modattua, jos satutaan naamakkain törmäilemään.
 
Perhanan jannu, jos olet Floyd Rose Airin laittanut siihen (Niken ja Floyd Rosen yhteistyönä syntynyt lukittava paineilmavibrasysteemi).

Voisin joskus oikeastaan esitellä omaani aika pitkälle modattua, jos satutaan naamakkain törmäilemään.
 
Tuo olisikin kehittävää.Samalla voitais taas päivittää muzanttitietämys. =)
Henkilökohtaisesti suhtaudun lievää suuremmalla kauhulla vintage-keppien modaamiseen siten, että niihin tehdään jotain peruuttamatonta, olenhan minäkin joihinkin mikkejä vaihdellut ynnä nostopotikoita, mutta tuon ajanjakson G.Les Paulit ovat siihen omiaan, myöskin helppoja.

Totta tuokin, mutta jos tarkennettaisiin, että nousevatko _hyvien_ 70-luvun yksilöiden hinnat, niitä painavia ja ihan oikeasti huonojakin kun sieltä löytyy ihan liikaa, jopa tänä vuonna testaamieni noin 10 kpl 70-lukulaisen joukossa oli 4 sellaista, jotka olivat ihan rehellisesti sanottuna hirveitä, painoivat kuin pirut ja eivät silti soineet juuri mitenkään, tatsi oli kova jne.
 
joo kyllä ne hyvät yksilöt varmaan aika hintavia
tulevaisuudessa on, mutta en usko että
niistä maksetaan koskaan älyttömyyksiä
niinkuin noista 50-luvun flametopeista, koska
hyvästä yksilöstä on kiinnostuneet kitaristit
jotka eivät ole samanlailla rahamiehiä
kun nämä vintagekeräilijät
 
olen ymmärtänyt että noita keräilijöitä kiinnostaa
enemmän ulkoiset seikat, kaunis kansi naarmuttomuus ym..
voi olla legendaa mutta oon kuullut että
noita vanhoja les pauleja on ostettu pelkästään
ulkoisten seikkojen perusteella soittamatta
itse kitaralla sointuakaan ostotilanteessa

olen ymmärtänyt että noita keräilijöitä kiinnostaa
enemmän ulkoiset seikat, kaunis kansi naarmuttomuus ym..
voi olla legendaa mutta oon kuullut että
noita vanhoja les pauleja on ostettu pelkästään
ulkoisten seikkojen perusteella soittamatta
itse kitaralla sointuakaan ostotilanteessa
 
Eikä tuo ole legendaa. On Suomessakin ainakin muutamia varsinaisia keräilijöitä, jotka etsivät juuri tuollaisia kitaroita. Suotakoon se heille, taltioivathan samalla historiaa. Sitten on leegio soittajia, entisiä ja nykyisiä, joiden kriteerit ei ole ihan noin kovat. Ja soittelevatkin myös kitaroitaan toisinaan sekä huollattavat soittokuntoa silmälläpitäen. Ettei vaan pyyhitä pölyjä, putsita muuten ja kiilloteta. Molemmanlaista väkeä tiedän ja joitakin tunnen. Sitten on olemassa se porukka joka kerää kaikenlaisia "battle scarred" ja muuten uupuneita ja niitä sitten hoitaa ja hellii.. Sekä viimeisenä muttei vähäisimpänä vanhojen muusikkoäijien heimo joilla on vuosien varrella kertynyt epälukuinen määrä juuri noita arpisia useita keikkoja nähneitä soittimia jotka ovat jo muodostuneet "osaksi perhettä" =)
Voi ku tietäis kaikki hyvätkin vintage-kepit joita Suomessakin on, muutaman tosiaan tiedän...

Emmää tiedä, mutta testasin Kitarapajalla vuosi sitten '59 Aged Les Paulia, enkä voi kuvitellakaan että sitä parempaa kitaraa olisi olemassa. Se oli täydellinen. Hintaa oli ~8000e. Sellaisen ostaisin enemmin kuin auton! Sillä soittaessa meni ajantaju.;)
 
joo noi historic les paulit on ihan helvetin hyviä
kitaroita. tollanen 57-reissue goldtop ei maksa
paljoa enempää kun perus standard les paul
mutta on toppia ja kaulaprofiilia lukuunottamatta
sama kitara kun toi 59-reissue
 
mulla menee aina soittimet auton edelle
mun kitarat ja bassot on maksaneet
1000-2000 euroo per soitin
mutta mun kallein auto on maksanu 390 euroo

kiitoksia kaikille. mielenkiintoista juttua on tullut.

vois varmaan keräilijää vitustaa jos sil ois muksu mikä alkaa soittaa kitaraa ja näkee jonkun the whon liven ku pete laittaa kitaraa mäsäksi, ja menee kokeilemaan perässä...
iskä tykkäis varmaan...heh

Jostain luin huhun, että Paul ostaisi itse takaisin ensimmäisten tuotantosarjojen kitaroita. Jollekin oli tarjottu Private Stockia vaihtokauppana, mutta ei ollut kaveri suostunut..
 
Mikä toi "private stock" on?? yksityisvarasto??

Mikä toi "private stock" on?? yksityisvarasto??
 
Tilauksesta (?) tehtyjä yksittäiskappaleita.

Tilauksesta (?) tehtyjä yksittäiskappaleita.
 
No eipä ollu sitten mikään hääppönen tarjous jos 59 lespan olis vaihtanu ns. "customiin"..

No eipä ollu sitten mikään hääppönen tarjous jos 59 lespan olis vaihtanu ns. "customiin"..
 
Kyse oli PRS:n alkusarjan kepaistä joita Paul Reed Smith vaitelisi ilmeisesti hänen erikoispuuvarastonsa (Private Stock) puista valmistettuihin erityisloimukkaisiin kitaroihin.. eli PRS Private Stock models.

Kyse oli PRS:n alkusarjan kepaistä joita Paul Reed Smith vaitelisi ilmeisesti hänen erikoispuuvarastonsa (Private Stock) puista valmistettuihin erityisloimukkaisiin kitaroihin.. eli PRS Private Stock models.
 
Jeps, näin olikin. silmissä haritti..

Kyse oli PRS:n alkusarjan kepaistä joita Paul Reed Smith vaitelisi ilmeisesti hänen erikoispuuvarastonsa (Private Stock) puista valmistettuihin erityisloimukkaisiin kitaroihin.. eli PRS Private Stock models.
 
Itse asiassa Private Stockit ovat custom-kitaroita, jotka saa "ihan millaisena tahansa", eli puut ovat kyllä kauniit mutta samalla lailla lähes kaikki muukin on vapaata, tietenkin hinta nousee koko ajan. Kovasti on joskus mietityttänytkin, miksi monet PS:n ostajat käytännössä teettävät lähes standardispeksejä vastaavan kepin, kun mahdollisuus olisi paljon jännempiinkin kepukoihin:
 
http://www.gpguitars.com/hof/images/73585a.jpg
http://www.gpguitars.com/hof/images/73585b.jpg
http://www.gpguitars.com/hof/images/73585c.jpg
http://www.gpguitars.com/hof/images/73585e.jpg
 
http://www.gpguitars.com/hof/images/70796.jpg
 
http://www.gpguitars.com/hof/hof_privatestock.htm
 
Tässä vähän 'perinteisempi' vaikka näyttää vähän extra-speksejä olevan. http://cgi.ebay.com/ws/eBayISAPI.dl … ;item=2551988436&category=33045
 
Lisää PSiä
http://www.picturetrail.com/gallery … p=999&gid=600322&uid=154764
http://www.picturetrail.com/gallery … p=999&gid=600304&uid=154764
http://www.picturetrail.com/gallery … p=999&gid=600308&uid=154764
 
Noita PSiä on tehty tuo vajaa 500. Sarjanumeroisten PRS:n lisäksi harvinaisempia malleja on satunnaiset prototyypit alkuuajoilta ja ns. 'työntekijämallit' (employee model), jonka firmassa töissä ollut heppu saa tehdä, olikohan nyt 2v töissä olon jälkeen - nämä on joskus kanssa aika erikoisemmilla spekseillä. Nämä tehdään periaatteessa itselle, mutta käytännössä menevät kaiketi myyntiin het kun kitaran pajasta saa ulos - ellei spekseistä ole jo sovittu ennen rakentamista jo jonkun ostajan kanssa. Usein aika kalliita pelejä.
 
Näiden lisäksi on sitten vielä artisteille tehdyt mallit (artist relations model), joita liikkuu käytettynä ajoittain - kohta varmaan enemmän kun päästään nu-metallista eroon. Mm. Wes Bordlandin hopeisen PRS:n (tai yhden niistä) oli joku amerikan foorumilainen muistaakseni ostanut tässä taannoin. Näissäkään ei kyllä ole sarjanumeroita, ainakaan näkysällä. Tässä yksi slide-soittoon tehty http://pic7.picturetrail.com/VOL203/986894/1834540/21786920.jpg , en kyllä tiedä kenelle.
 
Ruusupuukaulaiset (siis koko kaula ruusupuuta) on numeroitu myöskin erikseen. Näitä on tehty jotain kolme tai neljä kertaa 250 sarja, osa intialaisesta, osa brasialaisesta ruusupuusta. Brassit on muuten aika suolaisen hintaisia...
 
Sitten on vielä näitä Artist seriesiä, jotka on vaan paremmista puista jne. kuin tavalliset, ei mitään artisteille tehtyjä malleja. En ole kyllä ihan varma meneekö nämä samoilla juoksevilla numeroilla kuin tavalliset mallit.
 
Liimakaulaisia yleensäkin olnee kaiketi nyt tehty jotain 30 000+ ja pultteja sitten vähemmän. Mulla on muistaakseni #1358 pulttikaula, turhanpäiväisenä kuriositeettina mainittakoon :o)
 
Tässäpä vähän epäkiinnostavia yksityiskohtia PRS:stä! :o)

http://www.gpguitars.com/hof/hof_privatestock.htm
 
Tuon sivun alin kitara oli _hieman_ masentava. Brasialian ruusupuuta kaula ja otelauta ja sitten vielä käytetty mammutin (!) luutakin. Ei viitsi edes veikata kuinka paljon tuollainen maksaa. Enemmän kuin itse tienaa monessa vuodessa.

Ei nyt ihan strato, tai ihan ja ihan mutta kuitenkin: mulla on pari vanhaa Nosoa, toinen ns. mint-kondiksessa ja toinen ns. blues-kondiksessa.
 
Tämä blues-versio on niin vanha että siinä on vain pieni J.Noso-leima kopassa ja kun löysin sen yhden autotallin ullakolta niin kunto oli aika mielenkiintoinen. Teetin nauha- ja otelautaremontin ja putsailin vuosikymmenten paskat pois, ja nyt keppi soi erittäin mahtavasti. Virityskoneisto alkaa varmaan kohta laukeamaan, mutta samankokoisia löytyy kuulemma vielä Millbrookin varastoista. ELi olen kyllä sitä mieltä että kamat pitää kunnostaa soittokuntoisiksi, muttei raiskata millään ihmevirityksillä.
 
Mint-versio on Espanola II jostain 40-luvulta, joku vuonna 1937 syntynyt täti oli tuonut sen ukkonsa kuoltua kotinsa seinältä Kitarapajaan... lähti mukaan saman tien :) Ongelmana tässä on nauhiojen kunto, vanhat messinkiset on ihan lopussa mutten millään haluaisi uusista teräksenkiiltäviä, kun kitara on muuten täysin originaalikunnossa.
Blues-kepissä on B-Bandin mikki sisällä ja toi toinenkin pitäsi mikittää mutten haluaisi rikkoa/poistaa alkuperäistä hihnatappia :)
 
Dilemmaa pukkaa, ja sekavaa tekstiä aamuisin. Lisää teetä naamariin.

Ruusupuukaulaiset (siis koko kaula ruusupuuta) on numeroitu myöskin erikseen. Näitä on tehty jotain kolme tai neljä kertaa 250 sarja, osa intialaisesta, osa brasialaisesta ruusupuusta. Brassit on muuten aika suolaisen hintaisia...
 
Joo, nämä limited runit ovat käsittääkseni olleet lähinnä brasilialaisesta ruusupuusta tehdyillä kauloilla. Ainakin SC-mallista on tehty tällainen sarja, uusimpana näyttää olevan artist-puista tehty ja brasilialaisella ruusupuukaulalla varustettu Santana 2. Taitaa ne suolaisesta hinnastaan huolimatta mennä ihan hyvin kaupaksi. Ehkä jengi vertaa niitä Private stockeihin..
 
Yllättävän paljon PRS on käyttänyt tuota brasilialaista ruusupuuta- taitaa olla aika isot varastot. Intialaisesta ruusupuusta tehdyn kaulan saa ihan standardioptiona ainakin McCartyyn.