Kitarat: kitarakamat ›

foliohats: Akustisen kanssa kävi ainakin niin, että kun monen muun lailla aloitti kitaransoiton klasari-landolalla ennen sähkökitaraan siirtymistä, jäi hirveä kammo leveämpiä otelautoja kohtaan. Pitkän aikaa meni sillä, että koska sähkiksessä on kapea kaula, myös akkarissa se pitää olla. Ahaa-elämys tulikin sitten kun ensimmäisen kerran kokeili leveämpää otelautaa teräskielisellä sen 43 mm rimpulan sijaan. Toki sorminäppäilyssä tallan pään kieliväli vaikuttaa enemmän sen toimivuuteen, mutta ahtaaksi käy myös sointujen koristeleminen hammer oneilla ja pull offeilla sun muut luritukset kapealla otelaudalla. Ei varmaan tule enää alta 45 mm sellaisia hankittua, mitenköhän mahtaisi sitten taas sähkärillä toimia. Se nyt ylipäätään on ihan hyvä revelation, että sähkökitaraan ja akustiseen on hyvä suhtautua tyystin eri soittimina eikä vain äänenvahvistukseltaan erilaisina versioina samasta.
 
Myöskin plektran suhteen tuli toinen, kun oli jostain (ehkä isäukolta aikoinaan) saanut päähänsä, että akkarin soitto etenkin rämpyttäen vaatisi ohuen lerpun. Kun päätyi kokeilemaan kunnollisen paksuista plektraa myös niihin hommiin, alkoi akustisen soundi saamaan lihaa luiden päälle ja muutenkin kuulostamaan vivaihteikkaammalta, jos niin voi sanoa. Nykyään akkarilla ja maniskalla käyttää eniten Bluechipin TP48:a, joka on 1,22 mm paksu. Aivan täydellinen. Sähkiksellä sitten Jazz III XL, vähän paksumpi siis, mutta materiaali puolestaan pehmeämpää. Nyt jos koittaa ohkaista plektraa käyttää, se kuulostaa omaan korvaan lähinnä kakarana polkupyörän pinnojen väliin viritetyltä räpätiltä itse kitaran soinnin jäädessä ponnettomaksi.
 
Bassolla myöskin sai uutta potkua soittoon kun sai niin ikään karistettua sen ajatuksen, että kapeampi kaula olisi näppärämpi. Oman aikansa veteli jatsarilla ja jokin siinä tökki. Sitten vaihtoi presariin ja otelautakäsi löysi heti paremman otteen ja homma alkoi pelittämään. Jatsarilla sivutoimisesti soittavana kitaristina piteli kaulaa kämmenessä puristaen josta tuo väsyi aina nopeasti, mutta leveämpi/litteämpi kaula ohjasi peukalon automaagisesti kaulan taakse ja kipeytyminen loppui siihen.
 
Mulla sama teräskielisen akkarin kaulan leveyden kanssa. Nykyinen Yamaha FS3 on 44mm levelällä kaulalla ja se on todella hyvä mun kouraan. Mulla on myös toinen akkari, eli Fenderin Malibu ja sen 43mm leveä kaula on paljon hankalampi soittaa mun nakkisormilla.