Kitarat: kitarakamat ›

Pinewood: Tämä on totta. Usein hinnat ovat sitä luokkaa, että muutaman tekijän kitaroiden kohdalla tekisi laadun puolesta mieli "painaa heti ostonappia", mutta valitettavan usein homma on tyssännyt juuri niihin custom-soittimien spesiaalijututtuihin: muutama erikoinen komponentti tai mitta, outo väri tai otelautaan kaiverrettu nimi tai nimikirjaimet. Jos customeita teetätte ja haluatte varmistaa niille myös kohtalaisen jälleenmyyntiarvon, miettikää tarkkaan millaisen kitaran teetätte. Toisaalta siksihän customeita teetetään, että saadaan sellainen kuin halutaan. Valitettavan usein niitä tuoreitakin teoksia kuitenkin torille tulee, syystä tai toisesta.
 
Itse painoin liipasinta tuossa kesällä kun yksi turkulainen kaveri kaupitteli pidemmän aikaa vuonna 2004 Markku Hennekenin pajalta lähtenyttä aivan uudenveroisessa kunnossa olevaa kompaktin kokoista jazzboxia kahdella Harry Häusselin humbuckerilla. Alkuun pyynti oli 1700 euroa, mikä on aika naurettava hinta täysin käsityönä Suomessa tehdystä instrumentistä, ja siinä vaiheessa aikani kuolattuani päätin, että jos hinta tuosta vielä putoaa niin nappaan kyllä kiinni, ja eikös se parin viikon päästä pudonnutkin 1500 euroon. Eikä ole kyllä yhtään harmittanut, että näin korkealaatuinen esimerkki suomalaisesta soitinrakennusosaamisesta päätyi haltuuni näin naurettavalla summalla, siis summalla jolla ei saa edes halvinta tehdastekoista Gibsonin Les Paul Studio uutena kaupasta. Onneksi tässä ei ole mitään custom spesiaalijuttuja eikä ole myöskään liian "jazz" vaan taipuu ihan mihin tahansa juurevampaan musaan ihan siinä missä joku jomman kumman ison G:n Amerikassa valmistettu puoliakustien kitara, josta saisi maksaa taas jo vähintään kolminkertaisen summan.

Hiljattain tuli hommattua Eko Barracuda puoliakustinen, jolla ikää about samat 50v. kuin itelläkin. Tarkka vuosimalli ei selvillä, mutta jotain välillä n. 67-75. Upea kitara!
 
Hauskaa tossa on, että kun täysin samaa kitaraa, samalla Italian tehtaalla on aikoinaan tehty myös Voxin brändillä, niin ne on merkkinoila hinnoiltaan moninkertaisia. Siinä missä Ekon saa satasilla, niin Voxista saa pulittaa tai ainakin pyydetään tonneja. Brändin voimaa! :-)

iec: Pojalla oli joitain vuosia sitten Schecter Stealth C-1 FR (Made in Korea) ja se oli laadultaan kyllä todella hyvä.
 
Korealaiset kitarat usein on mainettaan parempia. Mullakin on Tokain Les Paul eli Love Rock MIK, täysin moitteeton peli. Testailtiin amerikan Gibsonin kanssa rinta rinnan, niin eipä juurikaan hävennyt sen rinnalla soitettavuudessa eikä soundeissa. Oikeastaan erilainen kaulan profiili oli ainoa merkittävä ero. Tokaissa ohuempi kuin Gibsonissa. Eli lähinnä makuasia kummasta tykkää. Gibson vain 10x kalliimpi :-)

Korealaiset on minunkin mielestäni hyviä kitaroita, esimerkiksi PRS SE ONE -eli yksimikkinen mainio peli.
 
Nyt kuitenkin on minulla ollut koko kesän soitossa Fenderin Duo-Sonic:
https://www.fender.com/en-FI/electr … ic/player-duo-sonic/0144013573.html
 
Duo-Sonic on tuiki tavallinen kaksimikkinen, kevyt, simppeli kitara ilman mitään bling blingiä. Jotenkin kitaran konstailemattomuus miellyttää minua! Tämä meksikolainen menee ehkä hiukan halpiskitararangen yläpuolelle. (Tilasin kitaran slovakialaisesta Muziker-firmasta ja hinta oli 589 euroa. Tilaus ja toimitus menivät ongelmitta.)
 
Koska tämän Duo-Sonicin skaala on 24", soittaminen on mukavaa. (Aiemmassa Duo-Sonicissani oli lyhyempi skaala, ja se kitara tuntui vähän lelumaiselta.)

jkiva: Tämäpä olikin mielenkiintoinen tuttavuus, en oo ikinä kuullut. Ja ihan kotimainen innovaation. Komposiittibody kuulostaa mielenkiintoiselta ja siinä on tonewood-puristeilla (pun intended) sulateltavaa. :)

 
Päinvastoin. Ainakin niissä yksilöissä, mitä itse olen kokeillut, tuo komposiittibody kuulosti korvaani poikkeuksellisen tympeältä.

fox: Tietty jos katsotaan ainoastaan sitä "markkinoiden arvostusta". Totta kai se tilaaja/teettäjä pitää arvossa, ja on tietenkin niillä omilla toiveilla ja vaatimuksilla sen hankkinut..
Mutta jos nyt tosiaan jätetään se markkina-arvo ym. sivuun ja katsellaan sitä kitaraa sen soittajan vinkkelistä..
Aikoinaan mulle eräs soitinkorjaaja lausui, kun tosiaan itekin vähän noita fiksauksia ja sen sellasta tein, että kaikkiin asiakkaiden soittimiin pitää suhtautua sillee että ne ovat omistajalle arvostettuja/tärkeitä. Katsomatta sitä, toiko joku aloitteleva muusikon-alku jonkun DIAn tai vastaavan "student editionin" tai joku keikkoja kiertänyt kultalevykaveri sen kohtuu tyyriin top-of-the line soittimen laittoon.
 
Kyllähän noita itse kunkin arvossa pitämiä merkkejä/malleja voi listata, ei siinä mitään. Voi tulla jokseenkin pitkä listakin siitä.. ;)
 
Aika usein noita kuitenkin näkee käytettyjen markkinoilla pyörimässä ihan sopuisaan hintaan tyypillisesti siitä syystä, että tilaaja on valmis nuolemaan haavansa ja laittoi vain tilauksensa kiertoon. Arvostusta ei sitten riittänytkään. Yksilötasolla merkitsee ainoastaan se, miten soittaja kitaransa kokee, mutta näissä keskusteluissa täytyy katsoa aika paljon laajemmin asiaa.

PIM: Itse painoin liipasinta tuossa kesällä kun yksi turkulainen kaveri kaupitteli pidemmän aikaa vuonna 2004 Markku Hennekenin pajalta lähtenyttä aivan uudenveroisessa kunnossa olevaa kompaktin kokoista jazzboxia kahdella Harry Häusselin humbuckerilla. Alkuun pyynti oli 1700 euroa, mikä on aika naurettava hinta täysin käsityönä Suomessa tehdystä instrumentistä, ja siinä vaiheessa aikani kuolattuani päätin, että jos hinta tuosta vielä putoaa niin nappaan kyllä kiinni, ja eikös se parin viikon päästä pudonnutkin 1500 euroon. Eikä ole kyllä yhtään harmittanut, että näin korkealaatuinen esimerkki suomalaisesta soitinrakennusosaamisesta päätyi haltuuni näin naurettavalla summalla, siis summalla jolla ei saa edes halvinta tehdastekoista Gibsonin Les Paul Studio uutena kaupasta. Onneksi tässä ei ole mitään custom spesiaalijuttuja eikä ole myöskään liian "jazz" vaan taipuu ihan mihin tahansa juurevampaan musaan ihan siinä missä joku jomman kumman ison G:n Amerikassa valmistettu puoliakustien kitara, josta saisi maksaa taas jo vähintään kolminkertaisen summan.
 
Parhaimmillaan, noista löytyy todella hyvin tehtyjä soittimia tusinasoittimen hinnalla. Uutena yhtä kallis ison brändin CS-malli säilyttää arvostuksensa markkinoilla huomattavasti paremmin, vaikkei olisikaan mitenkään erityinen toteutus.

Lego: Schecterillä oli ja on ollut oma hetkensä, lähinnä ehkä jossain 2000-luvun alun metalcore-hypessä mutta nämä on kyllä hintansa haukkunut tehokkaina työkaluina. En ehkä 1500 laittaisi nykyisiin malleihin mutta vanhempaa korealaista modaisin mielelläni. Mene ja tiedä sitten muiden mielestä.
 
Itse ostin viime vuonna sopuhintaan demomallina olleen Schecter Coupe hollowbodyn. Valmistettu Indonesiassa. En ole siitä löytänyt kyllä oikeastaan mitään valittamista. Enemmän kuin hintansa väärti.
 
Schecter tekee aika monenlaista soitinta moderneista hevikeihäistä vanhan liiton kapuloihin, mutta firman sivut ovat ihan susihuonot. Viissataa mallisarjaa, joista sit pitäisi arpoa, että mistä löytyy sellaisia malleja, jotka kiinnostaa.

Mikko1978: Aika usein noita kuitenkin näkee käytettyjen markkinoilla pyörimässä ihan sopuisaan hintaan tyypillisesti siitä syystä, että tilaaja on valmis nuolemaan haavansa ja laittoi vain tilauksensa kiertoon. Arvostusta ei sitten riittänytkään. Yksilötasolla merkitsee ainoastaan se, miten soittaja kitaransa kokee, mutta näissä keskusteluissa täytyy katsoa aika paljon laajemmin asiaa.
 
Custom-kitarat ovat vähän niin kuin autot: heti kun ajat autoliikkeestä ulos tippuu hinta. Ainoastaan kaikkein arvostetuimmat kitaranrakentajat, tai tällä hetkellä hypetetyimmät brändit, säilyttävät arvoaan - varsinkin jos rakentajan backlogi on monen vuoden mittainen.
 
Kitaroita myydään milloin mistäkin syystä. Välillä hyvä soitin ei enää vastaakaan omia soundimieltymyksiä jos vaikka tyyli on muuttunut ajan saatossa, tai GAS nostaa rumaa päätään ja vie sen custom-kepin Torille.
 
Sitten jos puhutaan jostain 6-10K euron hintaisista vintage- tai ylähyllyn soittimista, on se porukka, joka haluaa ostaa juuri sun spekseillä tehdyn soittimen, melko pieni. Jos rahaa tarvii, niin saa aika isosti ottaa takkiin, että kitarasta pääsee eroon.
 
Itseäni vähän harmittaa, ettei aikoinaan tullut ostettua esim muutamaa Ruokankaan soitinta, kun olivat vielä melko kohtuuhintaisia käytettynä. Tässä näkyy päinvastainen ilmiö - rakentajan arvostus on kasvanut ja samalla uusien ja käytettyjen hinnatkin.

Mikko1978: Päinvastoin. Ainakin niissä yksilöissä, mitä itse olen kokeillut, tuo komposiittibody kuulosti korvaani poikkeuksellisen tympeältä.
 
Täysin päinvastaiset kokemukset mulla. Soi hyvin ja tasapainoisesti. Tosin en osaa sanoa mikä osa soinnista on bodysta ja mikä muualta.

Mikko1978: Aika usein noita kuitenkin näkee käytettyjen markkinoilla pyörimässä ihan sopuisaan hintaan tyypillisesti siitä syystä, että tilaaja on valmis nuolemaan haavansa ja laittoi vain tilauksensa kiertoon.
 
Aivan. Koskaan emme voi tietää, mitä nimenomaisia syitä jollakulla on noihin myynteihin. Mutta tosiaan, ah niin monta kertaa joku viimosen päälle hyvä ns. custom-soitin, vallankin jos sillä soittimen valmistaneella ei sen kummemmin ole sitä "nimeä", eli brändiarvoa, on siihen alkuperäiseen hintaan nähden pienehkö markkina-arvo. Joissain tapauksissa, mikäli siinä soittimessa on jotain "perin erikoista", voi se "tappio" olla suurikin. Paitsi niissä tapauksissa, joissa se mahdollinen ostaja on just sellaisia ominaisuuksia halunnut, saattaa se hinta olla jo paaljo parempi.
 
Yksilötasolla merkitsee ainoastaan se, miten soittaja kitaransa kokee, mutta näissä keskusteluissa täytyy katsoa aika paljon laajemmin asiaa.
 
No juu, samaa mieltä. Mutta kuten jo aikaisemmin totesin, riippumatta täysin sen soittimen hankintahinnasta, yleensä se soittopeli on sille soittajakaverille pidetty ja arvostettu. ;)
Silloin kun itse noita "remontteja ja virittelyitä" tuli tehtyä ei tullut mieleenkään joitain asiakkaan skeboja sen kummemmin ryhtyä ns. dissaamaan.
Eli kyllä minusta tuohon arvostusjuttuun tuo yksilötason arvostuskin kuuluu. Se toinen puolihan toki on se markkinatason arvostus-aspekti. Mutta hei, usein sitä soittajan yksilötason arvostusta koitetaan siirtää jonkun oman soittimen hypettämiseen, joskus jopa kovinkin energisesti.

Mun Cort baritoni seiska ei oo kovin paska, vaikka otelaudan ois voinu jättää sotkematta maalilla. Mattamusta väritys myös kova lohkeilemaan. Vintge-tyylinen logo hevikepissä melko outo.
Mutta soittimena enemmän kuin hyvä. Vihaan death corea ym. nu-metal-sukuista emo-paskaa, mutta mun Cort toimiii drone-hommiin paremmin kuin hyvin.

LaXu: Itse ostin viime vuonna sopuhintaan demomallina olleen Schecter Coupe hollowbodyn. Valmistettu Indonesiassa. En ole siitä löytänyt kyllä oikeastaan mitään valittamista. Enemmän kuin hintansa väärti.
 
Jeps. Itse en ole vielä törmännyt huonoon indonesialaiseen. Ovat mainettaan parempia. Schecteriin en ole vielä itse päässyt tutustumaan, jotain josksu torilla kattellut, että hienoja ovat ja vaikuttavat hyviltä.

Mikko1978: Päinvastoin. Ainakin niissä yksilöissä, mitä itse olen kokeillut, tuo komposiittibody kuulosti korvaani poikkeuksellisen tympeältä.
 
Täysin päinvastainen kokemus mulla. Mulla on ollut Flaxwood Rautia jo yli vuosikymmenen ja se on oikeasti ollut todella hyvä kitara. Ei häpeä millään tasolla mun perinteisesti rakennetuille kitaroille.

jkiva: Schecteriin en ole vielä itse päässyt tutustumaan, jotain josksu torilla kattellut, että hienoja ovat ja vaikuttavat hyviltä.
 
Tässä vaiheessa pitää nostaa ns. tikun nokkaan se, että Schecterillä brändina on vuosien mittaan ollut 3 vaihetta. Alkujaan David Schecter perusti Schecter Guitar Research-firman Van Nuysiin, Kaliforniaan, joka teki etupäässä Fender-yhteensopivia kauloja ja runkoja useammastakin puulajista. Kitarapajan Nuutinen Suomessa noista kokoili useampiakin yksilöitä, ja harvakseltaan niitä myynnissä näkee. Schecterkin sitten ryhtyi valmiitakin kitaroita kasaamaan ja myymään Jenkeissä.
Se alkuperäinen Schecter Guitar Research oli toiminnassa 76-83 mutta tilauskanta oli niin paljon paisunut että David myi firman ja nimen teksasilaisille sijoittajille 1983 ja firma muutti Dallasiin. Edelleen niillä oli tavoitteena tehdä custom-kamaa, ja Fenderkään ei katkaissut mallisuojaoikeutta, eli saivat tehdä "Fender-kauloja" muun muassa.
Huolimatta tuotantomäärien kasvusta sijoittajat kuitenkin päättivät laittaa firman (ja siis nimen) myyntiin 1987 ja ostajaksi tuli ESP:n Hisatake Shibuya Japaniasta. ESP oli tehnyt vähän saman taktiikan mukaan, eli 80-luvullahan ESP möi runkoja ja kauloja ja kaikenmoista osaa kitaroihin, sittemmin ryhtyivät myös niitä kasaamaan valmiiksi. ;)
 
Tuo viimeisin "vaihe" taitaa tämän päivän soittelijoille olla se tutuin, vallankin 90-luvun loppupuolen korean poikien tekemät Schecterit. 1998 kun tuli se Diamond-sarja.
Eli tämäkin on varsin tuttu kuvio itäisillä mailla, kun hankkii omistukseen jo valmiiksi "nimeä saaneen" brändin, se helpottaa markkinointia kovastikin.

jkiva: Jeps. Itse en ole vielä törmännyt huonoon indonesialaiseen. Ovat mainettaan parempia. Schecteriin en ole vielä itse päässyt tutustumaan, jotain josksu torilla kattellut, että hienoja ovat ja vaikuttavat hyviltä.
 
Kitaroista en ymmärrä paljoakaan, mutta olen tullut siihen johtopäätökseen, että indonesialaiset (Cor-Tekin) kitarat ovat tasan niin hyviä kuin tilaaja haluaa. Viime vuonna ostamani halpis relikoituu silmissä koska metalliosat ja lakkaus ovat poikkeuksellisen pehmeitä. Kaula ja body ovat kuitenkin hyvin työstettyjä, ja maadoitus esimerkillinen. Nyt tilauksessa on 4 - 5 kertaa kalliimpi eri merkkinen, mutta oletettavasti saman tehtaan tuote, ja luotan että priimaa on tulossa.
 
Edit: 3 kertaa kalliimpi, laskin päässäni jo vanhalle mahdollista jälleenmyyntihintaa.

eth0: Kitaroista en ymmärrä paljoakaan, mutta olen tullut siihen johtopäätökseen, että indonesialaiset (Cor-Tekin) kitarat ovat tasan niin hyviä kuin tilaaja haluaa.
 
Näin se varmaan menee. Pitkälti riippuun brändin laadunvalvonnasta. Hintaluokkakaan ei nykyään enää hirveesti kerro.

jkiva: Näin se varmaan menee. Pitkälti riippuun brändin laadunvalvonnasta. Hintaluokkakaan ei nykyään enää hirveesti kerro.
 
Jos kurkistetaan japanilaiseen/itäisten maitten soitinvalmistukseen, niin kyllähän se hintaluokkakin jotain kertoo. Tuolla päin on nimittäin yleinen toimintamalli se, että on markkinoija/valmistuttaja joka sitten tilaa annetun tehdashinnan puitteissa soittimet valmistajataholta, kuka sitten siihen hintahaarukkaan tekeekin. Otetaan vaikka tuo monelle tuttu Ibanez. Ibanez on Hoshinon oma brändi, sellaista Ibanez-soitintehdasta ei ole vuosiin ollut olemassa. MIJ aikoina Ibanez-soittimia teki etupäässä Fuji Gen Gakki, Terada tai ChuShin Gakki ja Dyna Gakki. Ja Hoshinollahan oli noita merkkejä vaikka miten paljon, eri hintaluokissa toki. Sama monella muulla markkinointia/brändin omistusta hoitavia. (esim. Kanda Shokai, Rokkomann mm.)
Kun sitte työvoima/muut kustannukset Japanissa nousivat sille tasolle ettei noita mallisarjojen edullisempia saatu hintahaarukkaan Japanissa mahtumaan, tuotanto siirtyi E-Koreaan, sitten sieltä Indonesiaan mm. Eli tuollasta saa siitä hintaluokasta itäisten maitten soittimien osalta ainakin sinne päin seulottua.

Edullinenkin kitara voi olla mainio.
T: Dean Zx, himpan reilu 200 ekua vuonna 2017 ja hyvä edelleen.

fox: Jos kurkistetaan japanilaiseen/itäisten maitten soitinvalmistukseen, niin kyllähän se hintaluokkakin jotain kertoo. Tuolla päin on nimittäin yleinen toimintamalli se, että on markkinoija/valmistuttaja joka sitten tilaa annetun tehdashinnan puitteissa soittimet valmistajataholta, kuka sitten siihen hintahaarukkaan tekeekin. Otetaan vaikka tuo monelle tuttu Ibanez. Ibanez on Hoshinon oma brändi, sellaista Ibanez-soitintehdasta ei ole vuosiin ollut olemassa. MIJ aikoina Ibanez-soittimia teki etupäässä Fuji Gen Gakki, Terada tai ChuShin Gakki ja Dyna Gakki. Ja Hoshinollahan oli noita merkkejä vaikka miten paljon, eri hintaluokissa toki. Sama monella muulla markkinointia/brändin omistusta hoitavia. (esim. Kanda Shokai, Rokkomann mm.)
Kun sitte työvoima/muut kustannukset Japanissa nousivat sille tasolle ettei noita mallisarjojen edullisempia saatu hintahaarukkaan Japanissa mahtumaan, tuotanto siirtyi E-Koreaan, sitten sieltä Indonesiaan mm. Eli tuollasta saa siitä hintaluokasta itäisten maitten soittimien osalta ainakin sinne päin seulottua.
 
Virkistävä poikkeus tuolla brändinhallinnoijien dominoimalla pelikentällä on sopimusvalmistaja FujiGenin oma FJG brändi. Kaksi näkemääni yksilöä olivat tosi hyvin tehtyjä. Olisin yhden sellaisen varmaan ostanutkin, mutta harmillisesti kaulan profiilit eivät ole minulle - japsibrändeille tyypilliseen tapaan.