Kitarat: kitarakamat ›

Miten saa kitaristin hiljaiseksi? Laittaa sille nuotit eteen...no joo vanha tarina ja varmasti osa totuutta, tosin kevyen musan koulutuksen myötä tilanne on tänään aivan eri mitä se oli meikäläisen nuoruudessa. Liittyy aiheeseen siten että tremolo on alunperin musiikin teoriaan ja soittamiseen liittyvä termi https://musescore.org/fi/käsikirja/tremolo
 
Mistä lie väännetty tarkoittamaan jotain aivan muuta kuten vibraattoa. Jos nuotissa on tremoloa tarkoittava symboli niin se ei tarkoita sitä että poljetaan piikkilankavahvistimesta tremolo päälle eikä sitä että aletaan kammeta sillä "tremolotallalla" sitä vttumaisen kuulosta nopeaa taivaanvuohi/maneerivibraa mikä on olleelinen osa ainakin ns rautalankaiskelmää.
 
Suoraan itse otsikkoon liittyen, lukuisia EP klooneja on keikoilla nähty ja kuultu vuosien saatossa, soundin ydin on ollut joko Vox tai Fender, kitara tietysti Strato, aika monella on nauhakaiku tai joku sitä imitoiva digiefekti. Tottakai se lopullinen soundi lähtee soittajasta, fraseerauksesta ja musikaalisuudesta. En suinkaan väitä että autenttisesti rautalangan soittaminen olisi helppoa, se että se on niin kaavoihin kangistunutta tekee siitä kuitenkin aika tylsää pidemmän päälle sekä soittaa että kuunnella. Vähän karrikoiden sanoen bandit vaihtuvat mutta soolot ja soundit ovat yks yhteen samat.

Kaikki tuo on harvinaisen totta. Itse olen digannut rautalankaa monta vuosikymmentä ja sanottava on että vaikka Suomessa genre on vahva ja bändejä riittää niin hyvät on harvassa.
 
EP sanoi vuosia sitten jossain haastattelussa että biisin valinta on yksi tärkeimmistä asioista. Kaikki melodiat ja tempot ei vaan toimi tässä genressä. Suomaiset rautalankakokoelmalevyt ovat täynnä höttöä jossa on vain päätetty soittaa joku tuttu iskelmä- tai laulelmabiisi kaikusoundilla ja sitten luullaan että se on siinä. Väärää biisinvalintaa ei tässä genressä voi korjata oikein millään. Pitää olla sopiva sävellys ensin.
 
Mitä tulee kamoihin niin Suomessa tosiaan vallitsee erittäin yksiarvoinen ja lukkiutunut käsitys Vox ihmeitä tekevästä voimasta. Silloin kun tämä musiikki levisi Suomessa käytettiin kaikkea mahdollista soittokamaa mitä sattui olemaan ja tehtiin itse kun ei ollut rahaa. Sitten kun oli rahaa ostettiin mitä kaupassa sattui olemaan.
 
Ns." kitaramusiikki" oli ilmiö joka löi laineensa yli koko planeetan ja sai suosiota koko Euroopassa ja hassua kyllä myös Aasiassa. Japanissa se oli ja on edelleen suosittua mutta myös vaikkapa Indonesiassa. Bändejä syntyi kuin sieniä sateella ja osa hyviäkin. Ranskassa, Belgiassa ja Hollannissa oli sama homma. Etelä-Amerikassakin syntyi vähän joka maassa alan pöhinää. Kaikki eivät tietenkään levyttäneet ja vain parhaat lienevät päässeet televisioon tai filmille muuten ja siten aikakirjoihin. Näiden kelailu on erittäin kiinnostavaa puuhaa ja sellainen sana kuin 'autenttinen' saa uusia merkityksiä niin soiton kuin kamojenkin osalta. Sen olen oppinut että rautalankatyyppistä musiikkia voi soittaa uskottavasti millä kamoilla tahansa, kaikenlaisilla kitaroilla joko kammella tai ilman eikä transistorit vahvistimessa asiaa huononna. Hassua kyllä Japanissa, jossa on rautalankabändejä tavattoman paljon on Mosriten kitarat se juttu, vahvistimissa on kirjoa enemmän. Mosritessa on kyllä hieno estetiikka ja oma soundinsa, olisi kiva löytää jostain sellainen. Olen nähnyt vanhoja telkkariohjelmia jossa joku ranskalainen kitarabändi veteli lespalla tämän tyylistä.
 
Tässä tuulahdus Hollannista v.-64, bändi muuten toimii vieläkin, ovat yllättävän pitkäikäisiä nämä joskus https://youtu.be/OFwn_OJdZ4I

petteri m: Kaikki tuo on harvinaisen totta. Itse olen digannut rautalankaa monta vuosikymmentä ja sanottava on että vaikka Suomessa genre on vahva ja bändejä riittää niin hyvät on harvassa.
 
EP sanoi vuosia sitten jossain haastattelussa että biisin valinta on yksi tärkeimmistä asioista. Kaikki melodiat ja tempot ei vaan toimi tässä genressä. Suomaiset rautalankakokoelmalevyt ovat täynnä höttöä jossa on vain päätetty soittaa joku tuttu iskelmä- tai laulelmabiisi kaikusoundilla ja sitten luullaan että se on siinä. Väärää biisinvalintaa ei tässä genressä voi korjata oikein millään. Pitää olla sopiva sävellys ensin.
 
Mitä tulee kamoihin niin Suomessa tosiaan vallitsee erittäin yksiarvoinen ja lukkiutunut käsitys Vox ihmeitä tekevästä voimasta. Silloin kun tämä musiikki levisi Suomessa käytettiin kaikkea mahdollista soittokamaa mitä sattui olemaan ja tehtiin itse kun ei ollut rahaa. Sitten kun oli rahaa ostettiin mitä kaupassa sattui olemaan.
 
Ns." kitaramusiikki" oli ilmiö joka löi laineensa yli koko planeetan ja sai suosiota koko Euroopassa ja hassua kyllä myös Aasiassa. Japanissa se oli ja on edelleen suosittua mutta myös vaikkapa Indonesiassa. Bändejä syntyi kuin sieniä sateella ja osa hyviäkin. Ranskassa, Belgiassa ja Hollannissa oli sama homma. Etelä-Amerikassakin syntyi vähän joka maassa alan pöhinää. Kaikki eivät tietenkään levyttäneet ja vain parhaat lienevät päässeet televisioon tai filmille muuten ja siten aikakirjoihin. Näiden kelailu on erittäin kiinnostavaa puuhaa ja sellainen sana kuin 'autenttinen' saa uusia merkityksiä niin soiton kuin kamojenkin osalta. Sen olen oppinut että rautalankatyyppistä musiikkia voi soittaa uskottavasti millä kamoilla tahansa, kaikenlaisilla kitaroilla joko kammella tai ilman eikä transistorit vahvistimessa asiaa huononna. Hassua kyllä Japanissa, jossa on rautalankabändejä tavattoman paljon on Mosriten kitarat se juttu, vahvistimissa on kirjoa enemmän. Mosritessa on kyllä hieno estetiikka ja oma soundinsa, olisi kiva löytää jostain sellainen. Olen nähnyt vanhoja telkkariohjelmia jossa joku ranskalainen kitarabändi veteli lespalla tämän tyylistä.
 
Tässä tuulahdus Hollannista v.-64, bändi muuten toimii vieläkin, ovat yllättävän pitkäikäisiä nämä joskus https://youtu.be/OFwn_OJdZ4I
 
Mua on rautalanka kiehtonut pitkään ja kokeiltuani itse sitä, pidän sitä jonkinlaisena kitarismin "kuninkuuslajina" (vaikka tämä termi tuntui joitakin aikoja sitten aloittamassani topikissa ärsyttävän monia), korostan etten mitenkään tarkoita asettaa eri musatyylejä arvojärjestykseen. Kuninkuuslajilla tarkoitan sitä, että rautalangassa kitara on kuninkaan roolissa siinä solistin paikalla joten tää musatyyli ikäänkuin tekee kunniaa juurikin sähkökitaralle.
 
Mutta asiaan, en paljoa rautalangasta tiedä enkä tajua, mutta onko rautalangassa kitaran soundikysymykset jotenkin poikkeuksellisen keskeisessä roolissa? tai usein tuntuu, että vaikka hevikitaroinnin kohdalla soundikysymykset pelkistyy buffereista ja hurinoista keskusteluun ja siellä keskeiseksi nousee soittotekniikka ja erityisesti nopeuden kehittämisen eetos. Rautalangassakin on varmasti soittoteknisiä kommervenkkejä, mutta tuntuu että rautalangan soittamisesta käytävä keskustelu usein pysähtyy laitteista keskustelemiseen siis mikä vahvistin ja kitara ja mitä purkkeja etc. kaavoihin kangistumisessa varmaan on osittain kyse siitäkin, että se soundikäsitys tai sopimus on ahdas. Tosiaan miksi LesPaulilla ja Marshalla vahvistimella ei voisi soittaa rautalankaa? onko kompressori ja nauhakaiku oikeasti välttämätön? vai syntyisikö jotain uutta jos näitä sopimuksia rikottaisiin?
 
Viimeksi kun näistä asioista koitin kysellä, niin keskusteluun ilmestyi koko joukko ihmisiä jotka ilmoittivat inhoavansa koko musagenreä ja perustelivat inhonsa vielä ahtaammalla käsityksellä soundista ja muodosta mitä rautalangadiggareilta yleensä tulee. Siksi ajattelin tarttua tilaisuuteen ja kysyä sinulta kun olet näemmä alaan paremmin perehtynyt.

faq1: Lisään yleensä Delayta ja Reverbia sopivassa suhteessa, jolloin pääsen jo suht hyviin 60-luvun kitarasoundeihin. Silloin oli kitaravahvistimet tosi matalatehoisia, joten luultavasti niiden soundissa oli myös säröä hieman matkassa.
 
Luokitellaanko Dick Dale rautalangaksi?

ei mitään.

Ei tässä rautalanka-asiassa kannata kovin paavillinen olla, ei kamojen, soundien eikä edes käsitteistön suhteen. Koko rautalanka -nimitys oli 60-luvun alussa lehdistön ja silloisen ammattimuusikkokunnan pilkkanimi sille ilmiölle kun nuori polvi eli 15-16 vuotiaat koulupojat halusivat soittaa omin päin ja tehdä omaa juttua amatööripohjalta. Se oli silloista punkkia tavallaan, kellareista kuuluvaa musiikia. Toki se liittyi maailmallisiin musiikkivirtauksiin ja ns. kitaramusiikin esiinmarssiin muutenkin, siinähän oli isona katalysaattorina ns. surfmusiikki.
 
Tässä jo tuolloin etabloitunut Junnu Vainio pilkkaa rautalankailmiötä: https://www.youtube.com/watch?v=aWTudTI7rm0 Osansa saavat niin nuotinlukutaidottomuus, pitkä tukka, särösoundit, omaehtoisuus kuin jalannostokoreografia ja muu silloinen paheellisuus. Eipä tainnut Junnu, tuo levy-yhtiön kuukausipalkkalainen, ihan ymmärtää missä mennään. Eikä sitä ymmärtänyt Toivo Kärkikään joka ihmetteli miksi eivät maan parhaat soittajat kuten Heikki Laurila ja Herbert Katz pystyneet uskottavasti rautalankaa soittamaan, sitä kyllä yritettiin mutta ei vaan pelittänyt, totea itse: https://www.youtube.com/watch?v=4Pm22JGw5Rk Tuo on niin täydellistä soittoa kuin ikinä olla voi ja jatsin puolellekin mennään mutta jokin kipinä siitä puuttuu ja sen kipinän nimi on nuoruuden into. Eivät nämä yritykset menestyneet. Se on jännää miten monetkin rautalangansoittajat olivat tuolloin erittäin musikaalisia mutta eivät aina kovin taitavia, nuoria kun olivat ja soittohistoria lyhyenlainen.
 
Suomalaisessa variantissa olennaista olivat usein perinteisestä laulelmasta ammennetut melodiat, siis nimenomaan melodiat. Ei ole helppoa soittaa melodiaa hyvin. Siinä tulee vastaan sellaisia asioita kuin time feel, fraseeraus ja kaikki muu taika mikä melodian soittamiseen liittyy. Lisäksi tarvitaan juuri sitä intohimoa joka nuorilla on mutta jonka puuttumisesta ainakin monessa tanssibändeissä Wetäjäkin tuossa edellä kirjoitti.
 
Mikään edelläkirjoitetusta ei varsinaisesti liity ns. rautalankasoundiin vaan genren syvempään olemukseen. Sanoisin että jonkinlainen kaikulaite/viive tarvitaan, surffissa oli usein pelkkä jousikaiku ja siinä se, monipäiset nauhakaiut ovat sitten jo todella hienostuneita laitteita. Mitäs tästä asiasta ohjeistaa mestari Hynninen: https://www.youtube.com/watch?v=3yy4TUs3pYs&t=96s Ei hän paljoa kaiustakaan lausu mutta tärkeimmän kuitenkin. Kovin monenlaista kitaraakin tuossa pätkässä esiintyy kuin muistutuksena meille että sieltä niitä eri karaktäärejä saa. Sitten ne Hynnisen sormet vaikuttavat ainakin vähän...
 
Marshallia ja lespaa ei tavata yhdistää tähän musiikin lajiin mutta mutta näitäkin on erilaisia. Mitäs jos otetaan lespa jossa p90 mikit ja vaikkapa Bigsby. Miten niin ei toimisi? Eiköhän ainakin jostain marsusta saa sopivia puhtaanoloisia soundeja tähänkin tarkoitukseen, olisi hauska kokeilla tätäkin.
 
Jatkan tätä kirjoitusta myöhemmin ja kerron havaintojani ja käsityksiäni japanilaisesta rautalankamusikista ja esittelen erään tutustumisen arvoisen mestarin.

Presidentti: Luokitellaanko Dick Dale rautalangaksi?
 
Puristien mielestä rautalanka on suomalaista ja ulkomaan touhu surfia. No kyllä Shadowskin on vissiin enempi rautalankaa. Surffiporukalla on se metallinen jousikaiun moikina, rautalankaporukalla nauhakaiku.
 
Rautalankahommassa pitää olla tietty kliini sointi, mutta esimerkiksi Venturesin soinnissa on ollut säröäkin. Osin kai tahallista, osin vahvaritehojen riittämättömyyden tuottamaa. Mosrite-kitarat ovat yhä japanilaisten suosiossa koska Ventures käytti sellaisia esiintyessään Japanissa 60-luvulla.
 
Ei voi Marshallilla soittaa rautalankaa, perinteet velvoittavat nyt kun ne on luotu!
 
Kitarainstrumentaalin voi tietty soittaa millä vehkeillä vaan ja millaisilla soundeilla huvittaa, mutta tulos ei välttämättä ole rautalankaa. Siitä, mikä on oikeaa rautalankaa päättävät Pulliaisen opetuslapset :D
 
Muita asian määrittely tuskin edes kiinnostaa jos musa toimii.

Kohdasta 4:50 alkaen
https://www.youtube.com/watch?v=PJ0XulWTRZM

Kefiiri: Mosrite-kitarat ovat yhä japanilaisten suosiossa koska Ventures käytti sellaisia esiintyessään Japanissa 60-luvulla.
 
Kyllä, ja Emma on monen japanilaisen bändin ohjelmistossa vieläkin koska Sounds kävi siellä myöskin keikalla samaisella vuosikymmenellä, kunnes vanhemmat käskivät pojat takaisin koulun penkille sieltä soittohommista.

hallu: Mua on rautalanka kiehtonut pitkään ja kokeiltuani itse sitä, pidän sitä jonkinlaisena kitarismin "kuninkuuslajina" (vaikka tämä termi tuntui joitakin aikoja sitten aloittamassani topikissa ärsyttävän monia), korostan etten mitenkään tarkoita asettaa eri musatyylejä arvojärjestykseen. Kuninkuuslajilla tarkoitan sitä, että rautalangassa kitara on kuninkaan roolissa siinä solistin paikalla joten tää musatyyli ikäänkuin tekee kunniaa juurikin sähkökitaralle.
 
Soolokitara on tässä tosiaan se jota muut palvelevat. Joskus 60-luvulla kuulin ohjeen, että komppikitara ei saa erottua, mutta jos se lopettaa kuulija heti huomaa että "hei, mitä nyt tapahtui?"

Sax-pappa: Joskus 60-luvulla kuulin ohjeen, että komppikitara ei saa erottua, mutta jos se lopettaa kuulija heti huomaa että "hei, mitä nyt tapahtui?"
 
Monesti kuulee samaa ohjetta bassosta. Mielestäni semmoinen ohje on paska ohje. Paitsi jos soittaja on huono niin silloin pidetään kanava mutella.

Kefiiri: Ei voi Marshallilla soittaa rautalankaa, perinteet velvoittavat nyt kun ne on luotu!
 
Kitarainstrumentaalin voi tietty soittaa millä vehkeillä vaan ja millaisilla soundeilla huvittaa, mutta tulos ei välttämättä ole rautalankaa. Siitä, mikä on oikeaa rautalankaa päättävät Pulliaisen opetuslapset :D
 
Muita asian määrittely tuskin edes kiinnostaa jos musa toimii.
 
Marshall JTM45 KT66 pääteputkilla ja strato toimii aika hyvin vaikka rautakankaankin.

Sax-pappa: ohjeen, että komppikitara ei saa erottua, mutta jos se lopettaa kuulija heti huomaa että "hei, mitä nyt tapahtui?"
 
Kai tuo on ihan käypä ohje silloin, kun puhutaan vaikka baarikeikoista joilla lauluja lukuunottamatta mitään ei mikitetä. Monesti rautalankabändeissä komppikitara soittaa pelkästään sointuja ilman sen kummempia kuvioita. Silloinhan sen ei edes tarvitse olla kovinkaan esillä ja sopivan hiljainen rytmikitarasoundi selkeyttää sitä yleistä sekamelskaa mitä se monesti on. Pääasia vain, että soittaja itse kuulee oman soittonsa.

Kefiiri:
Kitarainstrumentaalin voi tietty soittaa millä vehkeillä vaan ja millaisilla soundeilla huvittaa, mutta tulos ei välttämättä ole rautalankaa. Siitä, mikä on oikeaa rautalankaa päättävät Pulliaisen opetuslapset :D
 
EP ei taida opetuslapsista piitata, sitä ottaa kaaliin peesaajien ja kloonien loppumaton jono. Joskus kymmenen vuotta sitten EP sanoi haastattelussa että rautalankaa vie eteenpäin edelleen sellainen kaveri kuin Timo Luostari jota EP sanoi diggaavansa isosti. Luostarilla tosiaan onkin omat kujeet hommassa ja nyt, jo pitkään uraa tehneenä näyttää hän välillä opiskelleenkin ja konservatorion opinnäytekeikka oli tässä aivan juuri vain muutamia päiviä sitten. Siitä sopii katsastaa millanen ukko tämä on. Kyllä siellä rautalanka pilkistelee kovasti mutta aika paljon muutakin ja uudistavasta fuusiostahan tässäkin on kyse, kute EP:llä aikanaan oli. On mahdottoman kova soittaja tämä. Ja on se muuten jännää miten floikkakitara jossa tallassa humppari soundaa ihan rautalangalta, katso Hallu sitä. Kaikki kamat käy.
 
https://www.youtube.com/watch?v=SZeaHDFdRTU

Rautalanka- ja surf-estetiikkaan kuuluu tietynlainen yksinkertaisuus, sanan positiivisessa, mutkattomuutta tarkoittavassa merkityksessä. Bill Frisell soittaa porukoineen sävykkään ja näsäviisastelemattoman version surf-klassikosta Pipeline, mutta vaikea tätä on lainelautailumusiikkina pitää :)
 
https://www.youtube.com/watch?v=n4NLY8vi5Q8

Tämä linkki johdattelee sinne piikkilankakitarasoundien alkulähteille:
 
https://www.youtube.com/watch?v=wdU5BsKdGCc

Kefiiri: Rautalanka- ja surf-estetiikkaan kuuluu tietynlainen yksinkertaisuus, sanan positiivisessa, mutkattomuutta tarkoittavassa merkityksessä. Bill Frisell soittaa porukoineen sävykkään ja näsäviisastelemattoman version surf-klassikosta Pipeline, mutta vaikea tätä on lainelautailumusiikkina pitää :)
 
https://www.youtube.com/watch?v=n4NLY8vi5Q8
 
Kyse on fuusiosta, ja sen parempaa asiaa ei musiikissa varmaan olekaan. Tämä keskustelu menee nyt ihan oikeille urille. Bill Frisell kuuluu jossain mielessä ihan samaan kategoriaan kuin vaikkapa Viikate joka yhdistää metallia ja kouvostomollia rautalankaan. Me elämme musiikillisesti parasta mahdollista vuosisataa, nimittäin fuusion vuosisataa. Aineksien kuuluu sekoittua ja kun ne sekoittuvat hienosti se onnea on, jauhoista ja sokerista tulee hyvää pullaa ja joskus jopa kampaviineri. Se että Frisell vetää Pipelinen kertoo kuinka tärkeä se Pipeline hänelle on ollut vaikka jazzukko miehestä tulikin. Samalla tavalla Emma on ollut tärkeä lukemattomille suomalaisille kitaristeille vaikka muut tyylit olisivatkin vieneet lopulta mennessään.

Eniten itseäni miellyttävät rautalankasaundit olen saanut aikaan Line 6 HX Stompin ja Telen kanssa. Toki siellä on mallinuksien pohjana tuttuja palikoita, mutta kyllä niissäkin saadaan pienilläkin muutoksilla eloa aikaan. Mun näkemys aiheeseen on, että jos haluaa soittaa rautalankaa, täytyy siitä löytyä jotain peruselementtejä, jotta soiton tunnistaa rautalangaksi. Mutta samalla siihen voi sekoittaa juttuja niin bluesista, rockista kuin metallistakin.
 
Kitarasaundin tykkään jättää hiukan paksummaksi, kuin perinteisesti on tapana. Niin, ettei ylä-äänetkään aiheuta korvaverenvuotoa eturivissä. Esimerkiksi Marshallin JTM45:sta järkyttävän hyvät rautalankasaundit.
 
Reverb-osastolla olen siirtynyt käyttämään shimmer-tyyppisiä kaikuja, koska niiden avulla saa mun mielestä enemmän eloa saundiin, kuin perinteisellä jousikaiulla. Edelleen paras reverb missään on Strymonin Cloud-kaiku. Samalla saundiin tulee hiukan syntikkamaista sävyä.
 
Delayksi sopii toki perinteinen nauhakaiku, mutta esimerkiksi erilaisilla modulaatio-delaylla saa mielestäni aikaan hienoja saundimaailmoita, jotka kuitenkin kuulostavat edelleen rautalangalta.
 
Kompura ei mielestäni ole mitenkään pakollinen lisä saundiin. Käytän sitä itse livehommissa tasaamaan soittoa ja erityisesti kovempia iskuja. Koska joskus kitarakin on lyömäsoitin. Pidän kuitenkin säädöt mahdollisimman neutraalina, enkä niinkään kaiva sitä kuuluisaa napsua esille.
 
Tämä lähinnä hajatelmana, että asioita voi välillä lähestyä eri kulmista ja joskus on kiva järkyttää humppajääriä soittamalla väärällä tavalla tai väärillä kamoilla. :)

Moro!
No nyt, kun on näin komee rautalanka-aihe, ja tässä jo alkupäässä mainittiin tuo ns."pulliaispiuha", tai ainakin jotain sinne suuntaan. niin tekis mieleni kysyä, ja kysynkin, että onko kokemuksia siitä ns. "Mc-pulliais boxista" (josta täällä on kyllä paasattu, mutta ei kuitenkaan taivutettu rautalangasta tämmöiselle ukolle) Ajattelin kokeilla väsätä sellaisen ihan vain tekemisen riemusta, ja jospa se jotakin jopa vaikuttaisikin, sehän ei kumminkaan kummoinen vehje ole, ainoat elektroniset osat ovat konkat, mutta niistä kuitenkin sen verran, että käviskö siihen semmooset polyesterikonkat, vai sitten jotkut muutko olisi paremmat, ja että mihinkä väliin se purkki olis sitten paras sijoittaa.
Tällaista asiaa (tikusta) tälläkertaa =D
 
Kiitos!

Tämä aihe kaluttiin huolella siinä 15 vuotta sitten rautalanka.org -foorumilla. Kannattaa ensin kelata se läpi: http://www.rautalanka.org/forum/index.php?topic=204.0
 
Melkein sanoisin että osta mieluummin joku hyvä eq-pedaali tai ruuvaa kitarasta tonea, on niitä konkkia sielläkin usein. Tekemisen riemua ei tietysti voita mikään sinänsä mutta eiköhän soundien säätöön ole paremmat keinot kamoissa valmiina.