Kitarat: kitarakamat ›

Tämän voi varmaan ratkaista yksinkertaisella koejärjestelyllä:
 
1. Otetaan LP. Soitetaan ja tallennetaan vakioiduissa koeolosuhteissa vaikkapa vapaata A-kieltä. Mitataan soinnin pituus. Jos sustainin lisäksi kiinnostaa myös atakki, otetaan mitat siitäkin.
 
2. Porataan runkoon reikä. Toistetaan yllä oleva testi.
 
3. Porataan lisää reikiä. Toistetaan koe.
 
4. Jatketaan kunnes havaittava ero löytyy. Ellei löydy, niin oleellista ero ei ole.
 
Testikitaraksi kelpaa epäilemättä mikä tahansa liimakaulainen sähkis, jos tutkitaan nimenomaan periaatetta ja sitä, voiko poraamisella ylipäätään olla vaikutusta.

tai sitten tekee niin päin, että pistää akkarin sisään vaikka sementtiä litra kerrallaan ja seurailee sointimuutoksia kitaran hiljalleen umpeutuessa.

Ne kevennykset vaikuttavat ehkä parhaiten soittajan rangan kestävyyteen. (Sustain voidaan kääntää englannista suomeksi myös näin: Sustain = kestää.)
 
Selkä ja hartiaseutu tykkäävät, kun ei tarvi roikottaa kaulassa kauhen painavia kötöstyksiä. Minusta tuntuu, että useimmiten sitä painavan kitaran hyvyyttä tuovat esille ne tyypit, jotka ovat juuri aikeissa laittaa sen 5,75kg painavan kitaransa myyntipalstalle ;)
 
Mielipiteitä on monia, ja itse suosin alle 4kg kitaroita ihan sen takia, että soittelen yleensä kitaraa ja bassoa seisaaltaan. En ole huomannut mitään itselleni merkittävää eroa soundissa kitaran painoon liittyen. Mutta en olekaan mikään hifistelijä tässä asiassa. Sen olen kuitenkin huomannut, että oma Thinline Tele tuntuu joskus liiankin kevyeltä, jos vaikka soittaa jotain nopeaa komppia. Kitara on niin kevyt, että se meinaa alkaa heilumaan hihnassa. Painoa kyseisellä tekeleellä on 2,45kg :D
 
Summa summarum: Mielestäni kitaran paino ei saa olla mikään itseisarvo (tyyliin "isot pojat ovat kertoneet että soundi on parempi kuin kevyissä") Jos se painavampi kitara tuntuu paremmalta soittaa (tukeva, jämäkkä, tuntuu siltä että olisi parempi sustain), niin mikäpä siinä. Hyvä että on olemassa kevyitä, keskipainoisia ja painavia kitaroita, jotta jokaiselle löytyy jotain mikä sopii parhaiten itselle. Ja sekin selviää parhaiten ihan itse kokeilemalla. Mutta kyllä mulla ainakin oli iso ero selän väsymisessä kun vertaa noin 5kg painoista Epin LP-kitaraa vaikkapa nykyiseen 3,7kg painoiseen PRS:ään. PRS:llä jaksaa soitella parin tunnit treenit ihan leikiten, mutta Epillä alkoi jo oikeasti tuntua että onpa tämä soitin kyllä aika raskas...
 
EDIT: Eikös Metallican eräällä basistilla (Jason Newsted) tullut rasitusvammoja kun moshasi basso kaulassa vuodesta toiseen.... Olisiko sitten keveämpi basso auttanut ;)

varakeef: Tämän voi varmaan ratkaista yksinkertaisella koejärjestelyllä:
 
1. Otetaan LP. Soitetaan ja tallennetaan vakioiduissa koeolosuhteissa vaikkapa vapaata A-kieltä. Mitataan soinnin pituus. Jos sustainin lisäksi kiinnostaa myös atakki, otetaan mitat siitäkin.
 
2. Porataan runkoon reikä. Toistetaan yllä oleva testi.
 
3. Porataan lisää reikiä. Toistetaan koe.
 
4. Jatketaan kunnes havaittava ero löytyy. Ellei löydy, niin oleellista ero ei ole.
 
Testikitaraksi kelpaa epäilemättä mikä tahansa liimakaulainen sähkis, jos tutkitaan nimenomaan periaatetta ja sitä, voiko poraamisella ylipäätään olla vaikutusta.
 
Ensin mietin, että olet sekaisin :-) mutta joo tuo ei ole oikeastaan ihan mahdoton koejärjestely. Tietenkin tuossa on se huomioitava seikka, että poraukset ja koverrukset pitäisi tehdä vaahterakannen alle, mutta sekin onnistuisi vaikkapa ruuvipuristimen avulla.
 
Voi kuitenkin olla, että asia jää multa testaamatta :-D. Soon meinaan eri jätkät kun ottaa asioista selvää, itse keskityn lähinnä soittamaan suutani :-)

iec: Ne kevennykset vaikuttavat ehkä parhaiten soittajan rangan kestävyyteen. (Sustain voidaan kääntää englannista suomeksi myös näin: Sustain = kestää.)
 
Selkä ja hartiaseutu tykkäävät, kun ei tarvi roikottaa kaulassa kauhen painavia kötöstyksiä. Minusta tuntuu, että useimmiten sitä painavan kitaran hyvyyttä tuovat esille ne tyypit, jotka ovat juuri aikeissa laittaa sen 5,75kg painavan kitaransa myyntipalstalle ;)
 
Mielipiteitä on monia, ja itse suosin alle 4kg kitaroita ihan sen takia, että soittelen yleensä kitaraa ja bassoa seisaaltaan. En ole huomannut mitään itselleni merkittävää eroa soundissa kitaran painoon liittyen. Mutta en olekaan mikään hifistelijä tässä asiassa. Sen olen kuitenkin huomannut, että oma Thinline Tele tuntuu joskus liiankin kevyeltä, jos vaikka soittaa jotain nopeaa komppia. Kitara on niin kevyt, että se meinaa alkaa heilumaan hihnassa. Painoa kyseisellä tekeleellä on 2,45kg :D
 
Summa summarum: Mielestäni kitaran paino ei saa olla mikään itseisarvo (tyyliin "isot pojat ovat kertoneet että soundi on parempi kuin kevyissä") Jos se painavampi kitara tuntuu paremmalta soittaa (tukeva, jämäkkä, tuntuu siltä että olisi parempi sustain), niin mikäpä siinä. Hyvä että on olemassa kevyitä, keskipainoisia ja painavia kitaroita, jotta jokaiselle löytyy jotain mikä sopii parhaiten itselle. Ja sekin selviää parhaiten ihan itse kokeilemalla. Mutta kyllä mulla ainakin oli iso ero selän väsymisessä kun vertaa noin 5kg painoista Epin LP-kitaraa vaikkapa nykyiseen 3,7kg painoiseen PRS:ään. PRS:llä jaksaa soitella parin tunnit treenit ihan leikiten, mutta Epillä alkoi jo oikeasti tuntua että onpa tämä soitin kyllä aika raskas...
 
No minä en ole väittänyt että painava olisi parempi tai soundaisi paremmalle. Ymmärrän hyvin että jotkut tykkää keveistä kitaroista. Itsekin soitan seiraaltaan, mutta en ole vielä tähän päivään mennessä häiriintynyt kitaran painosta ja oikeastaan itse saan painoerot kompensoitua tehokkaasti laittamalla leveämmän hihnan siihen painavampaan kitaraan. Kapeasta pakkausnarusta roikotellessa +4 kg kitara alkaa kyllä jossakin vaiheessa tuntua painavalta :-).
 
Mulla ei ole ollut ongelmaa painavienkaan kitaroiden kanssa, mutta en väheksy jos jollakulla on ongelmia niiden kanssa. Enkä väheksy keveitä kitaroitakaan, mutta on ollut niitä muutama itsellänikin eivät vaan ole jääneet, mutta ei ne mitään huonoja olleet itseasiassa kaikkien aikojen kevein lankku baja telecaster oli oikein hyvä.... melkein kaduttaa että myin sen. Melkein mutta ei ihan :-), sain nimittäin sen tilalle tuon Iban Artistin joka on mielestäni vielä parempi..... tai ainakin mageempi musta :-). Vaihdoin siis rapiat kolmekiloisen kitaran vajaa viisikiloiseen :-D . Mutta ei se siksi ole mun mielestä parempi, että on painavampi, vaan siksi että se on vaan parempi.
 
Tuli muuten mieleen, että jos sun epin LP oli viisikiloinen, niin eikö siinä ollut kevennysporauksia? mulla oli Gibson LP joka painoi 3,7 -4,3 kg.

hallu: No minä en ole väittänyt että painava olisi parempi tai soundaisi paremmalle.
 
Tästähän on ihan "kokeellista havaintoa" tuolta 70-luvun lopulta - eli monien hyvin muistamalta "messinkikaudelta". Ja niille, jotka eivät niin tuosta aikakaudesta ole perillä, kyseisen ajanjakson näkemys oli, että sustainiin ym. ym. voidaan vaikuttaa huomattavasti lisäämällä painavia messinkiosia, vaikkapa seosmetallivaluisten osien tilalle, mielellään vielä ylikokoisina. Stratoihin messinkitallat ylikoon sustainblokilla, muihin messinkitallat ja -kielenpitimet. Ultimaattista lisää antoi vielä tallan alle laitettava messinkinen sustainblokki. Kaikenmoisiin kitaroihin vielä messinkisatula, messinkiset potikannupit ja muut apu-koreet.
Kokeellisesta puolesta vastasi Ibanezin suunnittelupuolen Jeff Hasselberger, jonka johdolla tehtiin täysmessinkinen versio Ibanez 2622 EQ Artistista. Ei sillä mittää huikeaa sustainia saatu, tiettävästi soundi oli kuitenkin kovin "treblekäs" ja ennen kaikkea tuo paino aiheutti haittoja soittotilanteessa, soitti sitte istualtaan tahi seisten.
 
Jos kiinnostus heräsi, tuo nimenomainen soitin on tässä viime vuosina ollut myynnissä. Tuoltapa löytyy.
https://www.ebay.com/itm/Vintage-19 … &_trksid=p2047675.c100005.m1851
 
Mitä sitten tulee Gibsonin kevennysporauksiin, se alkuperäinen "Swiss cheese" poraussysteemi ei mitenkään merkittävästi vaikuttanut muuhun kuin siihen painoon. Oli vähän "pakon sanelema" juttu, koska sitä kevyttä mahonkia ei ollut saatavilla tarvittavia määriä, ja mahonkeja ryhtyi puutukkuri tuottamaan Afrikasta.
MWR (Modern Weight Relief) tuli sitten kovin paljon myöhemmässä vaiheessa, ja siitä/sen vaikutuksista en sitten sen paremmin tiedä. Ellei sitten oteta huomioon tuota LP DC-mallia, mutta enpä mä sitä soitellessa mitään merkittäviä soundi/atakki/sustain -eroja huomaa, en bändisoittokontekstissa sen paremmin kuin himassa rämpytellessä. Testailleet ovat soundia kehuneet. Toisaalta, olishan se epäkohteliasta, tylyä tahi pelkästään v-mäistä haukkuakin?
Kovin paha on tuosta kovin objektiivista, aukotonta (hih) ja tieteellisesti pätevää tutkimusproggista tehdä, itse olen siinä uskossa, että jos jotain muuta kuin painollista vaikutusta olisi, olisi se melko marginaalista tuolla isommalla jyrsinnällä ja olematonta swiss cheesellä.

Varakeefin esittelemä koejärjestely on tosissan ihan järkeenkäypä. Inisijät huomauttaisivat, että näppäysten voimakkuutta olisi vaikea saada keskenään samanlaisiksi, jotta tulos olisi vertailukelpoinen. Mutta eikö äänen alukkeen ja soinnin pituuden suhde silti olisi erilaisillakin näppäyksillä saman suuntainen? Jos se kairauksien edetessä muuttuisi, luulisi sen muuttuvan aina samaan suuntaan.
 
Korvin havaittavaa eroa en ainakaan itse uskoisi kuulevani. En huomaa edes Fender Jazz basson dead spotteja, vaikka aina yritän niitä kuunnella saadessani käsiini jatsarin.

hallu: No minä en ole väittänyt että painava olisi parempi tai soundaisi paremmalle. Ymmärrän hyvin että jotkut tykkää keveistä kitaroista. Itsekin soitan seiraaltaan, mutta en ole vielä tähän päivään mennessä häiriintynyt kitaran painosta ja oikeastaan itse saan painoerot kompensoitua tehokkaasti laittamalla leveämmän hihnan siihen painavampaan kitaraan. Kapeasta pakkausnarusta roikotellessa +4 kg kitara alkaa kyllä jossakin vaiheessa tuntua painavalta :-).
 
Mulla ei ole ollut ongelmaa painavienkaan kitaroiden kanssa, mutta en väheksy jos jollakulla on ongelmia niiden kanssa. Enkä väheksy keveitä kitaroitakaan, mutta on ollut niitä muutama itsellänikin eivät vaan ole jääneet, mutta ei ne mitään huonoja olleet itseasiassa kaikkien aikojen kevein lankku baja telecaster oli oikein hyvä.... melkein kaduttaa että myin sen. Melkein mutta ei ihan :-), sain nimittäin sen tilalle tuon Iban Artistin joka on mielestäni vielä parempi..... tai ainakin mageempi musta :-). Vaihdoin siis rapiat kolmekiloisen kitaran vajaa viisikiloiseen :-D . Mutta ei se siksi ole mun mielestä parempi, että on painavampi, vaan siksi että se on vaan parempi.
 
Tuli muuten mieleen, että jos sun epin LP oli viisikiloinen, niin eikö siinä ollut kevennysporauksia? mulla oli Gibson LP joka painoi 3,7 -4,3 kg.
 
Juu tuon Epin takia tulikin hommattua kunnollinen leveä pehmustettu nahkainen hihna (lienee varmaan 70mm levyinen tai jotain sinnepäin. Ei oikein varmaan auta laittaa enää tuosta leveämpää tai sitten siihen pitää jo leikata päänreikä, ja se alkaa muistuttaa enemmän pakkopaitaa kuin kitarahihnaa ;) ). Kevennysporauksista en tiedä tuon Epin kohdalla. Ja saattoi se olla 4,5kg painoinenkin. En nyt enää muista tarkasti muuta kuin sen, että oli se painava verrattuna kaikkiin muihin kitaroihin joita olen omistanut/omistan.
 
Mulla oli sen jälkeen PRS SE eg, joka oli jotain 3,6kg luokkaa ja sitten hommasin vielä Gibsonin LP Faded Studion, jossa oli se kammioitu rakenne rungossa keventämässä kitaraa. Se painoi jotain luokkaa 3,3kg. Siinäkään kitarassa en huomannut mitään puutetta sustainissa tai missään muussakaan (no ehkä se viimeistely oli aika karu). Ei edes ottanut liikaa kiertoa vahvarista kovilla voimakkuuksilla soitettaessakaan. Mutta tosiaan se paino ei korreloi oikeastaan muun kanssa kuin sen soittomukavuuden. Ja kuten sanoitkin, ei se paino haittaa toisilla. Joillakin se taas haittaa. Siksipä onkin hyvä että kitaroita löytyy eri painoisia, kokoisia ja näköisiä, jotta kaikille löytyy juuri se itselle sopiva.
 
Hoksin kyllä, että et väittänytkään painavan kitaran olevan parempi. Ehkä minun viestini oli vähän huonosti muotoiltu. Yritin osoittaa sen paino ja paremmuus -kommentin enemmän yleisesti kaikille lukijoille. Asiallista tekstiä sulta hallu tulee ja hyviä perusteluja & argumentointia rakentavassa hengessä. Kiitos siitä ja jatka samaan malliin. Mieluusti sun kirjoituksia lukee tällä palstalla :)

Tokain strato ja tele ovat about 3,3 kg. Se on täydellinen paino. Ei liian kevyt, muttei liian painavakaan.
 
Gibsonin Traditional Les Paul on pikkuisen painavampi, mutta ei sekään liian painava ole. PRS SE oli joskus, sellaisella thinline-rakenteella ja se oli kyllä liian kevyt. Ihan lelun tuntuinen ja heilui, miten sattuu. En tykännyt kyllä yhtään.
 
Mitään 5 kg:n kitaroita en ole ikinä tainnut omistaakaan.

Laulava Kylätohtori: ........
Mitään 5 kg:n kitaroita en ole ikinä tainnut omistaakaan.
 
5kg alkaa olla niillä rajoilla, että alkaa meikäläiseltäkin hymy hyytymään :-D. 4 tai 4,5kg on vielä ihan jees. On mulla ollut alle nelikiloisia ja nekin on ihan oolrait en valita, mutta kolmen kilon tuntumassa ne alkaa tuntua jo vähän liianheppoisilta..... paitsi se magnesiumkitara jota musafasulla kerran kokeilin. Se oli aika kevyt mutta silti jämerän tuntuinen. Mä tykään erityisesti että kaulassa on paksuutta ja jykevyyttä (kunnon pesismaila on paras), mutta siihenkin on poikkeuksensa. Nimittäin Carvinissa oli aika lituskamainen kaula mutta se on silti tosi jämerä (luulen, että siellä sisällä oli jotain hiilikuituvahvikkeita).

fox: Tästähän on ihan "kokeellista havaintoa" tuolta 70-luvun lopulta - eli monien hyvin muistamalta "messinkikaudelta". Ja niille, jotka eivät niin tuosta aikakaudesta ole perillä, kyseisen ajanjakson näkemys oli, että sustainiin ym. ym. voidaan vaikuttaa huomattavasti lisäämällä painavia messinkiosia, vaikkapa seosmetallivaluisten osien tilalle, mielellään vielä ylikokoisina. Stratoihin messinkitallat ylikoon sustainblokilla, muihin messinkitallat ja -kielenpitimet. Ultimaattista lisää antoi vielä tallan alle laitettava messinkinen sustainblokki. Kaikenmoisiin kitaroihin vielä messinkisatula, messinkiset potikannupit ja muut apu-koreet.
Kokeellisesta puolesta vastasi Ibanezin suunnittelupuolen Jeff Hasselberger, jonka johdolla tehtiin täysmessinkinen versio Ibanez 2622 EQ Artistista. Ei sillä mittää huikeaa sustainia saatu, tiettävästi soundi oli kuitenkin kovin "treblekäs" ja ennen kaikkea tuo paino aiheutti haittoja soittotilanteessa, soitti sitte istualtaan tahi seisten.
 
Jos kiinnostus heräsi, tuo nimenomainen soitin on tässä viime vuosina ollut myynnissä. Tuoltapa löytyy.
https://www.ebay.com/itm/Vintage-19 … &_trksid=p2047675.c100005.m1851
 
Mitä sitten tulee Gibsonin kevennysporauksiin, se alkuperäinen "Swiss cheese" poraussysteemi ei mitenkään merkittävästi vaikuttanut muuhun kuin siihen painoon. Oli vähän "pakon sanelema" juttu, koska sitä kevyttä mahonkia ei ollut saatavilla tarvittavia määriä, ja mahonkeja ryhtyi puutukkuri tuottamaan Afrikasta.
MWR (Modern Weight Relief) tuli sitten kovin paljon myöhemmässä vaiheessa, ja siitä/sen vaikutuksista en sitten sen paremmin tiedä. Ellei sitten oteta huomioon tuota LP DC-mallia, mutta enpä mä sitä soitellessa mitään merkittäviä soundi/atakki/sustain -eroja huomaa, en bändisoittokontekstissa sen paremmin kuin himassa rämpytellessä. Testailleet ovat soundia kehuneet. Toisaalta, olishan se epäkohteliasta, tylyä tahi pelkästään v-mäistä haukkuakin?
Kovin paha on tuosta kovin objektiivista, aukotonta (hih) ja tieteellisesti pätevää tutkimusproggista tehdä, itse olen siinä uskossa, että jos jotain muuta kuin painollista vaikutusta olisi, olisi se melko marginaalista tuolla isommalla jyrsinnällä ja olematonta swiss cheesellä.
 
No niin, onhan mulla tuo artisti messinkikaudelta ja sanoisin ettei ne sustainblokit nyt ehkä ihan tuulesta temmattuja ole, mutta kyllä nykykitaroissa tapaa vastaavantasoista sustainia, vaikka ei blokkeja olekaan. Tuo Ibanez on kyllä mulle niin mieleinen soitin, että siedän sen painoakin, mutta siinä on monta muutakin käyttökelpoista lisäarvoa tuovaa ominaisuutta esimerkiksi ne super58 mikit on paljon mainettaan kiinnostavammat, mutta tässä kitarassa ne ei ole mitenkään erityisen kuumat (mietin vaikuttaako tuo muu elektroniikka siihen kun olen mitannut dc resistanssin ulostulojakin kautta enkä suoraan mikistä). Toinen rakastettava ominaisuus on nuo trisoundkytkimet joilla saa mielenkiintoisia juttuja aikaan kun niihin vähän tutustuu. Eniten tykkään kuitenkin kitaran ulkonäöstä, musta se on tosi makean näköinen vehje :-D.
 
En minäkään usko, että kevennysporauksilla mitään maailmoja mullistavaa vaikutusta on sustainiin (vaikka mun Giba olikin sustainiltaan kesympi kuin tuo Ibanez siten että päästö hiipui jyrkemmin, mutta en minä siitä kummempia johtopäätöksiä tehnyt enkä pitänyt sitä minään vikana ja sitäpaitsi siinä saattoi olla kuluneet kielet tms. miljuuna tekijää jotka siihen vaikutti silloin kun niitä vertailin joten se siitä).
 
Oikeastaan se miksi aloin edes puhua tästä koko aiheesta, johtuu siitä että mä menin saatana myymään sen mun Gibbonin ja ajoittain on vähän ikävä. Se oli helvetin hyväsoundinen kitara, joka vaan toimi ihan missä signaaliketjussa tahansa ja siksi se kai olikin mun luottokeppi. Se oli aika hankala saada säätöihin ja hyvää balanssiin ja askartelin aika kauan sen mikkien säätöjen kanssa ennen kuin siitä tuli hyvä, mutta sitten se olikin ihan törkeen hyvä :-).
 
Mä rupesin miettimään niitä kevennysporauksia kun yleensäkin muistelin sen kitaran soundia ja olen koittanut noista muista kitaroistani saada jotain vähän samaa ja en oikein ole ihan maaliin osunut (kaikilla kitaroilla tuntuu jotenkin olevan oma luonteensa). Niiden kevennysporausten ajattelin vaikuttavan siihen, että kun siinä kitarassa oli voimakas ja hyvin pyöreä ja lämmin atakki siis sen ääni syttyi ihan omalla tavallaan, mutta se vastaavasti oli sustainiltaan vähän lyhyempi, niin ajattelin että se voimakas atakki maksetaan sitten päästön jyrkkyydessä. En vaan oikein ymmärrä mikä ominaisuus siinä kitarassa sen teki, ehkä kevennysporaukset, ehkä lapakorjaus, ehkä mikit tai ehkä ne kaikki yhdessä.
 
Tuo kitaran paino on ihan kurantti näkökohta ja ymmärrän että jotain rajaa siinä pitää olla kuinka helevetan painavia kitarat voi olla, mutta se ei ollut tämän topikin mun perimmäinen ajatus. Mä vaan mietin Gibsonin soundin salaisuutta ja tuumasin, että voisiko se olla kevennysporauksissa ja koverruksissa. Siksi mä mietin, että olisi makeeta päästä joskus kokeilemaan niitä seitkytluvun stankkuja, että onko niissä se sama taika kuin näissä nykyisissä.

hallu: Ensin mietin, että olet sekaisin :-) mutta joo tuo ei ole oikeastaan ihan mahdoton koejärjestely. Tietenkin tuossa on se huomioitava seikka, että poraukset ja koverrukset pitäisi tehdä vaahterakannen alle, mutta sekin onnistuisi vaikkapa ruuvipuristimen avulla.
 
Juu, poraisin ihan vaan takakautta vaahteraan saakka. Jos avoreiät eivät vaikuta, niin eivät vaikuta kyllä ssäiset onkalotkaan.

Poraakos Gibson bassonsakin, vai onko hauraat hartiat vain kitaristien vaiva?

Progorava: Poraakos Gibson bassonsakin, vai onko hauraat hartiat vain kitaristien vaiva?
 
Mun mielestä ukkoslintu on rakenteeltaan samanlainen kuin tulilintu eli lähtökohtaisesti kevyt niin ei tavinne porauksia. Käsittääkseni SG bassoissa ja kitaroissa on poraamaton. Siis poraaminen taikovertaminen on vain yksi tapa keventää. Ihan yhtä hyvin podysta voisi tehdä vähän ohuemman jolloin se kevenisi sitä kautta ja itseasiassa näin hiljattain erään Paulin jossa oli toimittu juuri niin.
 
Basistit on kylläkin jykevämpiäkavereita koska bassoissa (ainakin viisikielisissä) +4kg ei ole paino eikä mikään :-).

hallu: Mun mielestä ukkoslintu on rakenteeltaan samanlainen kuin tulilintu eli lähtökohtaisesti kevyt niin ei tavinne porauksia. Käsittääkseni SG bassoissa ja kitaroissa on poraamaton. Siis poraaminen taikovertaminen on vain yksi tapa keventää. Ihan yhtä hyvin podysta voisi tehdä vähän ohuemman jolloin se kevenisi sitä kautta ja itseasiassa näin hiljattain erään Paulin jossa oli toimittu juuri niin.
 
Basistit on kylläkin jykevämpiäkavereita koska bassoissa (ainakin viisikielisissä) +4kg ei ole paino eikä mikään :-).
 
Jep, ei ole tarvis porata ukkoslintu, koska rakenne. Omani painaa muistaakseni 3,9kg. Kokoonsa nähden kyseinen basso loi ainakin itselle illuusion, että se painaa paljon, mutta näin ei ole. Ei sovi kunnolla meinaan oman kovan laukun kanssa autoon:)
SG bassokin oli hetken aikaa käytössä ja täyttä puuta senkin runko oli. Painoa sillä oli muistaakseni 3,7kg

Minäkin yllätyin miten kevyt Gibsonin Firebird oli, kun aiemmin olin käsitellyt vain Epiphonen vaneri-Firebirdiä joka oli pienehkön hirsihuvilan painoinen.

Mulla Yamahan BB G4-bassokitara painaa 3,7kg. Ei ne bassotkaan aina niin painavia tosiaan ole.

iec: Mulla Yamahan BB G4-bassokitara painaa 3,7kg. Ei ne bassotkaan aina niin painavia tosiaan ole.
 
No ei ole juu ja mä huomasin asian (en puntaria käyttänyt) kun kokeilin rinnakkain Yamaha BB425x (tää on siis se halpa indonesiassa tehty versio, niin jotka ei tiedä) ja Yamaha BB2025x (tää on siis se kallis japaniassa käsityöntä tehty basimin mestarinäyte) rinnakkain ja yllätyin kahdesta asiasta. Ensimmäinen oli, että ne olivat yllättävän samanlaisia. Toinen oli, että kalliimpi oli paljon kevyempi ja vaikea sanoa soiko paremmin, mutta soundi on jotenkin paremmin fokuksessa (vaikea sanoa mitä tällä tarkoitan, mietin sitä vielä. Jotenkin vaan sitä erilaista tuntumaa on yritettävä kuvata). Niinkuin että ne olivat ihan samanlaisia, mutta ei ihan kuitenkaan.
 
Mulla on tuo halvempi BB425 ja se painaa 4,5kg eli samaa luokkaa noiden mun kitaroiden kanssa (poislukien Yamaha SA2200 joka on kevyempi, mutta se onkin puoliakustinen).
 
Nyt kun tässä lipsahdettiin puhumaan kevennytsten soundivaikusten sijaan ergonomiasta, niin yksi näkökohta ansaitsee tulla mainituksi. En väheksy painon merkitystä ergonomiaan ja kitaristille ja basistille varsinkin iän ja soittokilimetrien myötä tulevat fysiologiset puolioireet varmasti kertautuvat soittimen painon mukana joten ei se mikään vitsi ole, että soittimen painolle kannattaa ajatus tai kaksi uhrata.
 
Soittimen balanssi on minusta lähes yhtä tärkeä asia kuin paino. Ja oikeastaan ne vähän vaikuttaakin toisiinsa. Tietenkin jos kitara on höyhenen kevyt, niin ei ole juurikaan väliä vaikka se vähän kaulapainoinen tms. olisikin. Painavan kitaran on kuitenkin syytä olla hyvässä balanssissa koska leveällä hihnalla ja hyvällä soittimen tasapainolla pelastaa paljon, vaikka ei se soittimesta tietenkään kevyttä tee. Mietin vaan, että kun Gibsonin koverretussa versiossa se pody on jyrsitty kokonaan ontoksi niin sehän väistämättä vaikuttaa tasapainoon, LesPaulissa toki enimmäkseen edullisesti koska soitin on lähtökohtaisesti aika tyvipainoinen, niin podyn kevetessä se tulee vaan parempaan balanssiin eikä ainakaan ne yksilöt joita itse olen pitänyt käsissäni, ole olleet mitenkään kaulapainoisia.
 
Gibsonista kun taas puhutaan, niin mä kokeilin joskus ja olin vähällä ostaakin sellaisen LesPaulin jossa oli punainen sunburst väritys ja kansi oli jollain taltalla koverrettu täyteen semmoista pientä läikkää (aika hienon näköinen) ja ihan ohuen tuntuinen mattalakka. Kanttauksia ei ollut lainkaan eikä otelaudassa asemamerkkejä, mutta muuten ihan ehta Lespa. Se oli varmaan kokonaan koverrettu koska se on ihan hätkähdyttävän kevyt (varmaan kolmen kilon luokkaa ei ollut puntaria mukana). Se oli todella makea kitara ja olin ihan vähällä ostaa sen koska se tuntui hyvältä ja keveydestään huolimatta oli fiilis, että käsissä on ihan oikea LesPauli. Mikkeinä siinä oli muistaakseni kaulassa P90 ja tallassa humppari. Makea keppi eikä niitä näe myynnissä usein.

hallu: 5kg alkaa olla niillä rajoilla, että alkaa meikäläiseltäkin hymy hyytymään :-D. 4 tai 4,5kg on vielä ihan jees. On mulla ollut alle nelikiloisia ja nekin on ihan oolrait en valita, mutta kolmen kilon tuntumassa ne alkaa tuntua jo vähän liianheppoisilta..... paitsi se magnesiumkitara jota musafasulla kerran kokeilin. Se oli aika kevyt mutta silti jämerän tuntuinen. Mä tykään erityisesti että kaulassa on paksuutta ja jykevyyttä (kunnon pesismaila on paras), mutta siihenkin on poikkeuksensa. Nimittäin Carvinissa oli aika lituskamainen kaula mutta se on silti tosi jämerä (luulen, että siellä sisällä oli jotain hiilikuituvahvikkeita).
 
Mä en tiedä, kauan te näitä lähes viiden kilon möhkäleitä roikotatte hartioillanne, mutta itse en pystyisi tuollaisella vetämään sellaisia kuuden tunnin treenejä. Puoli tuntia nyt soittaa minkä painoisella tahansa.
 
Omat neljä käyttökitaraa ovat painoiltaan 3,1 ja 3,4 kilon välillä. Tuo omissa kuvissa näkyvä Tom Andersonin Cobra on näistä kevyin, vaikka se on täysmahonkia kaulaa myöden, eikä mitään kevennyksiä ole. Tuon kanssa ei ole ikinä tarvinnut selän kanssa valittaa. Sen sijaan Anderesonin 3,3 kilon Strato jostain syystä ottaa selän päälle pitemmissä sessioissa. Ja tää on varmaan enemmän balanssi- kuin painokysymys. Oon miettiny, et johtuuko Cobran ongelmattomuus lyhyestä skaalasta, kun mun soittotyylini on varsin erikoinen. En oikein jaksa uskoa, toi 200 gramman ero tuntuisi painon puolesta niin paljon, kun molemmat ovat kuitenkin kevyitä kitaroita.

Novo taas on kitaroista painavin (3,4kg), mut sitä ei ole ikinä testattu pitkässä sessiossa. Siinä on myös lyhyt skaala, joten tilaisuuden tullen täytyy asia tutkia.
 
Edit. Menee ohi aiheen, pahoitteluni siitä.

Urban Baboon: Mä en tiedä, kauan te näitä lähes viiden kilon möhkäleitä roikotatte hartioillanne, mutta itse en pystyisi tuollaisella vetämään sellaisia kuuden tunnin treenejä. Puoli tuntia nyt soittaa minkä painoisella tahansa.
 
Omat neljä käyttökitaraa ovat painoiltaan 3,1 ja 3,4 kilon välillä. Tuo omissa kuvissa näkyvä Tom Andersonin Cobra on näistä kevyin, vaikka se on täysmahonkia kaulaa myöden, eikä mitään kevennyksiä ole. Tuon kanssa ei ole ikinä tarvinnut selän kanssa valittaa. Sen sijaan Anderesonin 3,3 kilon Strato jostain syystä ottaa selän päälle pitemmissä sessioissa. Ja tää on varmaan enemmän balanssi- kuin painokysymys. Oon miettiny, et johtuuko Cobran ongelmattomuus lyhyestä skaalasta, kun mun soittotyylini on varsin erikoinen. En oikein jaksa uskoa, toi 200 gramman ero tuntuisi painon puolesta niin paljon, kun molemmat ovat kuitenkin kevyitä kitaroita.

Novo taas on kitaroista painavin (3,4kg), mut sitä ei ole ikinä testattu pitkässä sessiossa. Siinä on myös lyhyt skaala, joten tilaisuuden tullen täytyy asia tutkia.
 
Edit. Menee ohi aiheen, pahoitteluni siitä.
 
Ei minua haittaa vaikka menee ohi aiheen, koska ergonomiakin on tärkeä asia ja henkilökohtainen. Mulla treenit on 4-6 tuntia, mutta eihän sitä ihan yhtäsoittoa vedetä taukoja on välillä 1-2 tuntia maksimissaan kerrallaan ja sitten taukoa. Keikat on ollett lyhyempia 1,5 tuntia soundchekkeineen pisimmilläänkin. Mulle keikat onenimmäkseen venttailua ja sitten soitetaan lyhyt hetki ja taas venttaillaa ja lopuksi roudataan.
 
Sehän on hirmu yksilöllistä minkälaisesta asiasta kukanenkin rasittuu eikä missään tapauksessa yleismitallinen seikka ja rasittumiseen vaikuttaa kokonaisergonimia alkaen siitä minkälaiset kengät on jalassa ja hikoaako perse. Kesällä reenaaminen on paljon raskaampaa kuin talvella ja siihen kyllä auttaa vähän joku cooleri kämpällä. Ulkona soittaminen kesähelteellä nahkatakissa jabootseissa voi ollayhtä helvettiä, mutta se voi olla sitä myös vesisateessa kun känniläiset punkkarit kaataa esiintymisteltan riehumisellaan :-). Meinaan, että kitaran paino ja balanssi on vain yksi muuttujista.
 
Itse kärsin ylipainosta, niin silloin kun olin erityisen huonossa hapessa niin pelkkä seisoskelu tuntui välillä ylivoimaiselta. Tietenkin kevyt kitara on aina parempi ergonomisesti kuin painava, se on ihan päivänselvä asia. Mulla lähinnä kyse on siitä, että jos kitara on muuten mieleinen, niin paino ei silloin ole ratkaiseva tekijä. Tarkoitan, että jos kitara on hyvä, niin en minä sitä painon takia hylkää. Mutta en minä erityisesti painavia kitaroita himoitse.... tai ainakaan mitään hirmu painavia. En kylläkään erityisesti himoitse kevyitä kitaroita. Sanotaanko, että jos kitaran paino on karkeasti 3 - 5kg niin se on minulle aika yhdentekevä. 5kg tai yli, niin alkaa minullakin olemaan hymy pikkuisen väkinäistä :-) alle kolmen kilon lankku ..... hmmm..... en oikein osaa suhtautua sellaiseen, siinä tuntuisi olevan jotain vialla. Akustinen kitara on yleensä kyllä aina parempi kuni keveämpi se on koska ohut kansipuu soi herkemmin etc.