Aihe: 5E3 jupiter red konkat
1 2 3 4 5
harryk
29.09.2017 21:24:05
 
 
rustman: En ota kantaa eri mielipiteisiin, koske en ole asiantuntija. Sen verran on kuitenkin testitaustaa, että rakensin kaksi muuten identtistä Marshall Blues Breaker pedaalikloonia mutta toisen filmikonkilla ja toisen keraamisilla. Toki heittoja voi muidenkin komponenttien arvoissa ja laadussa olla ja varmaan onkin. Lopputuloksena ne molemmat päätyivät pedaalilautaani ja molemmilla on ollut kovasti käyttöä.
 
Eli kukaan ei ole testannut 5E3 konkkia tai oletuksena mahdolliset erot johtuvat komponenttien laatuerosta.

 
Kondensaattorien toleranssit voivat vaikuttaa siihen, että toinen on kapasitanssiltaan isompi kuin toinen samanlainen konkka. Tämä vaikuttaa tietyssä kytkennässä mm. siihen millaisen taajuusalueen se päästää läpi signaaliketjussa. Mitä isompi kapasitanssi, sitä enemmän matalia taajuuksia. Tämä osaltaan vaikuttaa kuultavien saundien eroihin.
Suomalaisia käsintehtyjä putkivahvistimia kaikille soittajille www.bluetone.fi
svilo
29.09.2017 22:32:27
Kaikki vaikuttaa kaikkeen, maasäteily, täysikuu ja kuukautiset.
Itsehän olen outo kun kuulen, tai olen kuulevinani kaiutinkaapelin eron puhumattakaan
kitarakaapeleista...
 
Mutta mutta, tein joskus "luvatta" testejä konkilla Marshall merkkisissä kitaravahvistimissa signaaliteillä lähinnä "etusessa" ja sun muissa missä milloinkin tarvittiin, ja tietenkin kuulin eroja vai oliko se "aistin" eroja ja ns blind test kaverini kanssa todisti asian.
 
Se että oliko ero tolerensissa, värissä, rakenteessa tai ilmakosteudesta johtuvaa se on ihassama jos se tyydyttää ja kuulostaa hyvälle...
 
Toki on ihmisiä jotka ei kuule edes kokopuisen vs laminaattikitaran eroa.
 
Itsehän en osaa lukea skemoja, en tiedä mikä on "legato", tai mitä oli AC tai DC, hyvä jos osaan yleismittaria käyttää...
 
Mutta se on tosi että tiedän soundista jotain...
 
En linkitä tähän mitään koska ei tarvitse.
 
/s
"It's like... okay, this sounds like Fender BF, but wait... now I'm hearing Plexi... Oh, hold on... EVH tone... hey, that sounds very Tweed-ish"
Kefiiri
30.09.2017 09:15:28 (muokattu 30.09.2017 09:16:32)
Kitarajohtojen soundierot nyt kuulee meikäläinenkin. Se on aivan selkeä homma, kun vaan joskus vaivautuu kokeilemaan. Kuvittelin aiemmin, että piuhojen keskinäiset kapasitanssivaihtelut jäävät niin pieniksi, että ne eivät vaikuta kuuloalueella. Olin väärässä.
 
Ja jos tietyn näköiset konkat kuulostavat jonkun mielestä parhailta, niin kyllä se minulle passaa.
En ole musiikin asiantuntija.
harryk
30.09.2017 09:47:31
 
 
Kefiiri: Kitarajohtojen soundierot nyt kuulee meikäläinenkin. Se on aivan selkeä homma, kun vaan joskus vaivautuu kokeilemaan. Kuvittelin aiemmin, että piuhojen keskinäiset kapasitanssivaihtelut jäävät niin pieniksi, että ne eivät vaikuta kuuloalueella. Olin väärässä.
 
Ja jos tietyn näköiset konkat kuulostavat jonkun mielestä parhailta, niin kyllä se minulle passaa.

 
Vapaassa markkinataloudessa saa toistaiseksi uskoa vaikka joulupukkiin. Jos joku haluaa laittaa 10 euroa yhteen kondensaattoriin, niin se ei ole kait muusta pois kuin ostajan kukkarosta. Itse laittaisin ne rahat mieluummin kunnon kaiutinelementtiin, jolla on aika merkittävä osa vahvistimen kokonaissaundiin hyvässä ja pahassa.
Suomalaisia käsintehtyjä putkivahvistimia kaikille soittajille www.bluetone.fi
steelduck
30.09.2017 11:37:13 (muokattu 30.09.2017 11:37:27)
 
 
harryk: Vapaassa markkinataloudessa saa toistaiseksi uskoa vaikka joulupukkiin. Jos joku haluaa laittaa 10 euroa yhteen kondensaattoriin, niin se ei ole kait muusta pois kuin ostajan kukkarosta. Itse laittaisin ne rahat mieluummin kunnon kaiutinelementtiin, jolla on aika merkittävä osa vahvistimen kokonaissaundiin hyvässä ja pahassa.
 
Tai sitten laittaa molemmat, niin on hyvä mojo ja inspiraation kautta soitto kuulostaa paremmalta. ;)
harryk
30.09.2017 11:42:01
 
 
steelduck: Tai sitten laittaa molemmat, niin on hyvä mojo ja inspiraation kautta soitto kuulostaa paremmalta. ;)
 
Hyväksyn vielä 7 euron konkat, mutta 10 ekee yhdestä konkasta on mielestäni jo vähän liikaa.
Suomalaisia käsintehtyjä putkivahvistimia kaikille soittajille www.bluetone.fi
steelduck
30.09.2017 12:38:34 (muokattu 30.09.2017 12:38:50)
 
 
harryk: Hyväksyn vielä 7 euron konkat, mutta 10 ekee yhdestä konkasta on mielestäni jo vähän liikaa.
 
Älä nyt, just ostin mikkien mukana 17dollarin capsin Stratoon. Tuossa lukee Awesome tone, niin pakko olla hyvä!
 
".047 New Old Stock, (NOS) CORNELL DUBILIER 1950's _big dime size_ Ceramic 50 Volt , TRUE Audio Caps (not just designed for circut boards= these were `Designed for AUDIO use!) AWESOME TONE!!!"
Jymi
30.09.2017 13:03:30 (muokattu 30.09.2017 13:08:28)
Designed for audio tone... Just. Ja keraaminen vielä. Ne kun on huonoimpia audiokäytössä. Mm. piezosähköisen ominaisuutensa takia. Siis reagoivat tärinään yms.
 
No tuskin käytännön merkitystä on mutta melkoista huijausta kun joku löytänyt vanhoja homeisia kerkoja ja väittää niiden olevan parasta mitä saa audiokäyttöön.
Jymi
30.09.2017 13:06:48
Toisaalta pikkurahoja tällaiset kun vertaa hifi puolen sankareihin.
73nd3r
30.09.2017 13:31:21
Täällä haisee tonewood-keskustelu...
 
Mut kitaran konkissahan homma on helpo(hko) testata jos ei noita toistokäyräkäppyröitä usko. Kiertokytkimelle saman kapasiteetin (testaa et on varmalla sama...) erityyppisiä konkkia niin soundimuutokset löytyy kun kaikki muu säilyy vakiona. Ai ni, mutta onhan ne tinatipatkin erilaisia. ;)
 
Jucciz: Kannattaa opetella semmoinen ihan yleinen elämänviisaus: vaikka sulla ei olisi kykyä havainnoida jotain, älä automaattisesti oleta, ettei kellään muullakaan voisi olla.
Tolla sopiikin perustella yksisarvisetkin, enkelitkin ja muukin talouspolitiikkakin.
steelduck
30.09.2017 13:42:40
 
 
Jymi: Designed for audio tone... Just. Ja keraaminen vielä. Ne kun on huonoimpia audiokäytössä. Mm. piezosähköisen ominaisuutensa takia. Siis reagoivat tärinään yms.
 
No tuskin käytännön merkitystä on mutta melkoista huijausta kun joku löytänyt vanhoja homeisia kerkoja ja väittää niiden olevan parasta mitä saa audiokäyttöön.

 
Eihän tuossa sanottu, että ne on parhaat audiokäyttöön vaan suunniteltu Kitarassa ne on mainiot. Ehkä niissä on hyvä soundi juuri siksi, että ovat vanhoja ja paskoja. ;)
Jymi
30.09.2017 13:47:57
steelduck: Eihän tuossa sanottu, että ne on parhaat audiokäyttöön vaan suunniteltu Kitarassa ne on mainiot. Ehkä niissä on hyvä soundi juuri siksi, että ovat vanhoja ja paskoja. ;)
 
Lukeehsn siinä these were designed for audio use.
 
Mutta ei kyllä mitään merkitystä muuta kuin ostajan kukkaroon tässäkään paikassa kättääkö 0.50€ kerkoa bebekistä vai näitä vintage "löytöjä"
Sax-pappa
30.09.2017 14:35:59
Jymi: Toisaalta pikkurahoja tällaiset kun vertaa hifi puolen sankareihin.
 
Esimerkiksi vaikkapa: https://www.gcaudio.com/products/shunyata-sigma-series-power-cables/
Tinippa84
30.09.2017 14:46:22
 
 
Jymi: Suurin ero yleensä tulee kondensaattorin toleranssista. Mittasitko vertailussa konkkien kapasitanssit vai katsoitko vain kyljestä mitä kapasitanssin pitäisi olla ?
 
Jep, mittasin ja konkat uusia, joten vuotoja tuskin oli. Vanhalla sinappikonkalla ja Vishayn uusintapainoksella ei esimerksiksi ollut minkäänmoista eroa. Mutta kuten jo edellä, niin erot ei ole kuitenkaan mitään valtavia ja laite ei muutu toiseksi vaikka laittais minkälaisia komponentteja.
 
Omaan 5e3 rakennelmaan laitoin keltaiset Jupiterin konkat. Vastukset on myös ehtaa tavaraa 50 luvulta. Tykkään rakennella niin autenttista kun vaan nykysysteemeillä ja järjen puitteissa voi.
Kun ei olla liikenteessä bisneksen ehdoilla ja max-profit meiningillä, niin miksipä ei laittais ns. hienoja osia. Noi rakennelmat kuitenkin aika pitkälle kertaluontoisia juttuja, niin samapa se jos nyt osien takia maksaa pari-kolmekymppiä enemmän.
https://www.facebook.com/crimsondimensionofficial/
Kefiiri
30.09.2017 14:48:34 (muokattu 30.09.2017 14:55:46)
Jymi: Lukeehsn siinä these were designed for audio use.
 
Mutta ei kyllä mitään merkitystä muuta kuin ostajan kukkaroon tässäkään paikassa kättääkö 0.50€ kerkoa bebekistä vai näitä vintage "löytöjä"

 
Voihan sitä pari kybää maksaa jos sitten voi ajatella ettei soundi ole ainakaan kondensaattoreista kiinni.
 
Kukahan olisi sellainen auktoriteetti jota uskottaisiin, jos hän sanoisi että Bebekin konkat ovat parhaita? Jimi Hendrixin haamu tulisi ja sanoisi että jos Bebek olisi myynyt konkkia hänen elinaikanaan, olisi hän lähettänyt Roger Mayerin ostamaan niitä sieltä.
 
Vielä edit: konkan käyttäminen kitaran tonessa on sikäli pulmallinen juttu, että konkka joka vahvarin signaalitiellä päästää läpi parhaat soundit, oikosulkee ne kitaran tonekäytössä maihin :/
En ole musiikin asiantuntija.
jii.haanpaa
30.09.2017 15:11:48
Jymi: Suurin ero yleensä tulee kondensaattorin toleranssista. Mittasitko vertailussa konkkien kapasitanssit vai katsoitko vain kyljestä mitä kapasitanssin pitäisi olla ?
 
Jos mittahommiin lähdetään, niin pitäisiköhän mitata myös kapasitanssin jänniteriippuvuus? Sehän on ymmärtääkseni tunnetusti vahva ja kondensaattorin arvo voi poiketa nimellisarvosta reilustikin riippuen jännitteestä. Tässä yksi syy, miksi kitaran tone-konkkaa on vähän turha verrata putkivahvarin kondensaattoreihin.
 
Tässä esimerkissä on mittailtu nimellisarvoltaan samanlaisia kondensaattoreita eri jännitteen arvoilla. Kuva kertoo, että kondensaattorit eivät olekaan enää niin samanlaisia kuin "kitarajännitteillä" ja voisihan tuollainen ero jopa kuulua (itse en väitä kuulevani :): https://www.maximintegrated.com/en/images/appnotes/5527/5527Fig01.gif
Jymi
30.09.2017 15:40:50 (muokattu 30.09.2017 15:47:14)
Linkissäsi kaikki kondensaattorityypit olivat keraamisia, jotka tunnetusti ovat huonoja juuri tässä suhteessa. Lisäksi siinä verrattiin jännitekestoltaan hyvin erilaisia malleja.
 
Ketjun alkuperäinen aihe käsittelee tilanetta korvaanko kitin polyesterifilmikonkat x kertaa kalliimmilla polyesterifilmikonkila...
peltsi451
30.09.2017 16:36:02
Sax-pappa: Esimerkiksi vaikkapa: https://www.gcaudio.com/products/shunyata-sigma-series-power-cables/
 
Eihän toi ole niin paha hinta, kuitenkin RAHTIVAPAA TOIMITUS. :DD
Laulava Kylätohtori
30.09.2017 16:55:13
Sax-pappa: Esimerkiksi vaikkapa: https://www.gcaudio.com/products/shunyata-sigma-series-power-cables/
 
Eikös tämä ole jo poliisiasia, syyntakeettomien hyväksikäyttöä? Jos ostaa tuhansien eurojen kaapelin, niin ei taida enää olla oikeustoimikelpoinen.
More is less.
Kefiiri
30.09.2017 17:41:32
jii.haanpaa: Tässä esimerkissä on mittailtu nimellisarvoltaan samanlaisia kondensaattoreita eri jännitteen arvoilla. Kuva kertoo, että kondensaattorit eivät olekaan enää niin samanlaisia kuin "kitarajännitteillä" ja voisihan tuollainen ero jopa kuulua (itse en väitä kuulevani :): https://www.maximintegrated.com/en/images/appnotes/5527/5527Fig01.gif
 
Kieltämättä yllättävän suurta vaihtelua.
En ole musiikin asiantuntija.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)