Kitarat: kitarakamat ›

Straton muoto on mulle vähän haastava, ei istu hyvin syliin eikä seisaaltaankaan oikein asetu, mutta ei tuo nyt varsinaisesti kynnyskysymys ole. On niillä soiteltu ja kelpaa kyllä.
Floikan viritysruuvit, ne töröttää etten oikein tiedä miten demppais jos tarve ilmenee, mutta lienee tottumiskysymys.
Jaguaaribasson suoja, joissain kun on semmoset soittoalan rajoittimet, se ei ole oikein auennut. Vähemmän päätöksiä kuitenkin. Persoonallisen näköisetkin ne kyllä on.

- Kitarat, joissa on volume-potikka aivan tallamikin tai tallan vieressä, juuri siinä kielten alla. Oma soittotyyli on sellainen, että tulee roiskittua aina volumet nollille, ellei sitten ota potikasta nuppia pois.
 
- Strato-malliset kitarat. Ihan kivantuntuinen sylikitara, mutta seisaaltaan soitettaessa ei soittoasento sovellu itselleni sitten millään.
 
- Floikka-kitarat. Onhan noita useampi tullut omistettua, mutta aina olen päätynyt tallan blokkaamaan ..ja kitaran myymään. Oma soitto vaan tuppaa näiden kanssa kuulostamaan epävireiseltä ja näiden säätäminenkin vaatii malttamattomalle aivan liikaa vaivaa :)

Kelluva talla tuli jo mainittua, mutta täältä yksi ääni lisää. Se säätöhelvetti... PRSn ja musarin tallasysteemit toimii ja pitää vireen.

-volapotikka soittamisen lähistöllä
-kompressori
-mallintavat laitteet (paitsi thr10 on ihan ok)
-paksu kaula
-kapea kielten väli
-normiplektrat (tortexit yms.)
-OD ja muu säröjen pinoaminen
-fuzz
-tasalankkuiset kitarat (joissa ei ole kyynärviistettä)
-isokoppaiset kitarat (akustiset)

Joees: Onko olemassa sellaista matikkaa josta ei saa säädettyä intonaatiota?
 
Lähinnä se kun säätöruuvit on niin vittumaisessa paikassa. Hipshotissa ne on vedetty vähän sivuu et ei jää kielen kohalle. Ja allekirjotan myös sen et lespoissa on kaikki päin helvettiä.

Vaakut, paksut kaulat, yli millin korkeet nauhat ja ohuet kielet. Ai niin -ja kammet.

Krice: -mallintavat laitteet (paitsi thr10 on ihan ok)
 
Miten leivänpaahtimen kokoinen ohuelta kuulostava sirisevä pönttö voi olla "ihan ok". Kun joku keskitason mallintava multiefektikin kuulostaa paremmalta pa:n tai studiomonitoreiden läpi.

Kitaran osat etc:
 
- Straton sinkku-tallamikki. No dice, se on joko all the gain and treble samassa paktissa tai sitten ei yhtään. Eli humppari siihen lokaatioon on must ollut aina, ajattelin jopa äärimmäisyyttä, eli DiMarzion X2N:ää.
 
- Passiiviset tonepotikat, what the actual... ? Tuntuu, että nää on arkaaista 60-luvun designia, joille ei monikaan ole kaunobluesin, Gilmourin, Claptonin ja Santanan lisäksi keksinyt oikein käyttöä. Poistan nämä turhakkeet seuraavan pleksinvaihdon yhteydessä. Pyöreyttä toneen saan muualtakin ketjusta EQ:lla, joka itselläni on aina jossain muodossa ennen päättäriä/vahvaria.
 
- Split coil -humpparit. Näistä saatava hyöty on vain hämmentävä, sillä eivät koskaan tule kuulostamaan lähellekään single coileilta, eikä kyllä omillaankaan hienoilta mikeiltä.
 
- Kaikki muut kielisetit kuin kymppi. Ohuemmat narut katkeilevat ja kestävät useita kymmeniä millisekunteja asettumaan vireeseen, ja paksummilla ei pysty. Ysit ovat siinä rajoilla, Floikkaan asennettuna ne saattaisivat jopa kestää kuritusta, mutta fixed bridge -kitaroissa aina joku kulma hankaa liikaa tallassa ja snap kaksien treenien jälkeen. Miten Gibbons pystyy soittamaan seiskoilla? Absurdia.
 
- Jazz-kolmoset tai jotkut muut kääpiöiden tiluplekut. Aloitin plektrallasoiton bassolla, ja mieltymys 2mm Dunlopeihin on jäänyt siitä. Ynkkä on kanssani samaa mieltä, joten ainakaan potentiaalia nopeuteen se ei tule estämään. Taitaa myös tässä tarkasti kirjoitustani seuraava löytää vissin yhteyden plekun ja kielisetin paksuuden välillä.
 
Pedaaleista:
 
Kaikki pedaalit ovat hyviä työkaluja oikeassa kontekstissa. Usein joudun pedaali-heräteostoksia myymään rahanpuutteen takia, mutta olen muutaman vakkarin löytänytkin. Kaksi poikkeusta:
 
- Whammyä olen kyllä yrittänyt ottaa mukaan lautaani kaksi kertaa elämässäni, ja en koe, että käyttäisin siitä oktaavin lisäksi muita ominaisuuksia. Tulee vain falski ja nolo Reckless Love -olo, eikä rajoja rikkova Tom Morello -fiilis. Parempi oktaavi löytyy esim Bossin OC-2:sta ja monesta muusta vähän likaisemmasta tapauksesta.
 
- Boss ODB-3 on itsessään ehkä kuvottavin bassosärö ikinä, blend-nappulasta huolimatta. Olen kerran kuullut livenä Big Muffin ja tämän parallel loopissa, ja siinä oli jo enemmän kuin aika paljonkin ideaa. Mutta yksinään ketjussa täysin avuton ja tekee pelkkää tuhoa tonelle, soitolle, keikalle ja uralle.
 
Sekalaista:
 
- Eloton ja epäinspiroiva POD XT3 tappoi vuosia sitten kiinnostukseni aivan digiteknologian aallonharjalla ratsastamiseen. Nyt nämä Axet ja Kemperit ja Helixit ja Biasit ovat syntisesti alkaneet houkuttamaan, mutta odottanen ehkä muutamia vuosia vielä. FRFR-touhuun en näe itseäni siinäkään tapauksessa lähtevän.
 
- 6L6 -putkien käyttäminen putkipäättärinä midi-preampeille. Vois suoraan vaikka solid stateen tai kaappisimulaattoriin tunkea paremman ja munakkaamman tuloksen saamiseksi. Fender/Vox -kliineissä tosin nää putket on kunkut, samoin putkibassovahvareissa.

Gritsen: Kitaran osat etc:
- Kaikki muut kielisetit kuin kymppi. Ohuemmat narut katkeilevat ja kestävät useita kymmeniä millisekunteja asettumaan vireeseen, ja paksummilla ei pysty. Ysit ovat siinä rajoilla, Floikkaan asennettuna ne saattaisivat jopa kestää kuritusta, mutta fixed bridge -kitaroissa aina joku kulma hankaa liikaa tallassa ja snap kaksien treenien jälkeen. Miten Gibbons pystyy soittamaan seiskoilla? Absurdia.
 
Riippuu vireestä ja skaalan pituudesta. 25,5" skaalalla 9-46 normivireessä tuntuu suurinpiirtein samalta kuin 10-52 D-standardissa. 11-56 C:hen ja niin edelleen.
 
Pitempi skaalaisissa soittimissa esim. 7- ja 8-kielisissä ysit tai jopa kasit menee jonkun paksumman matalimman kielen kanssa oikein hyvin. Kielten katkeilu on yleensä sitten noiden tune-o-maticin perkeleiden terävien tallapalojen vika...
 
Gritsen:
- Eloton ja epäinspiroiva POD XT3 tappoi vuosia sitten kiinnostukseni aivan digiteknologian aallonharjalla ratsastamiseen. Nyt nämä Axet ja Kemperit ja Helixit ja Biasit ovat syntisesti alkaneet houkuttamaan, mutta odottanen ehkä muutamia vuosia vielä. FRFR-touhuun en näe itseäni siinäkään tapauksessa lähtevän.
 
Bias on täysin ylihypetetty ja markkinoinnin avulla suosituksi noussut softa, joka on huonosti kehitetty. Ei sitä voi edes mainita samassa lauseessa noiden high end mallintavien kanssa. Siihen ei kannata koskea edes kolmen metrin seipäällä.

ÄrGee: Bias on täysin ylihypetetty ja markkinoinnin avulla suosituksi noussut softa, joka on huonosti kehitetty. Ei sitä voi edes mainita samassa lauseessa noiden high end mallintavien kanssa. Siihen ei kannata koskea edes kolmen metrin seipäällä.
 
Ensimmäinen kerta, kun kuulin tästä noin negatiivista käyttäjäkokemusta. Voitko avata lisää? Toki BIASin hinta on melkein kymmenen kertaa halvempi, ja liikkuu paskamallintavien kanssa samalla tasolla. Olen havainnut aikamoista keinotekoista peukutusta muutamien youtubedemojen perusteella, mutta sellaistahan se kaikkien laitteiden kohdalla on.
 
Mallintavaksi mentäessä olen vähän sitä mieltä, että kun se softan laatu käytännössä on se mistä maksetaan, tarvitseeko sitä hardisboksia olla, varsinkaan kotistudiossa? Tässä on toki molemmat puolet, esimerkiksi Massive Attackin keikalla Axe-kitaristi Angelo Bruschini vapautti ekspressiopedaaleillaan laitteen mielikuvituksellisen puolen, eikä edes bändikontekstissa yrittänyt kuulostaa kränkätyltä putkivahvarilta. Vaikuttavaa, ja keikan loppupuolella ehkä parhaat neo-twangitonet telecasterista, mitä olen Steve Stevensin (myös Axen käyttäjä nykyään) tältä puolen kuullut.

Gritsen: Ensimmäinen kerta, kun kuulin tästä noin negatiivista käyttäjäkokemusta. Voitko avata lisää? Toki BIASin hinta on melkein kymmenen kertaa halvempi, ja liikkuu paskamallintavien kanssa samalla tasolla. Olen havainnut aikamoista keinotekoista peukutusta muutamien youtubedemojen perusteella, mutta sellaistahan se kaikkien laitteiden kohdalla on.
 
Mallintavaksi mentäessä olen vähän sitä mieltä, että kun se softan laatu käytännössä on se mistä maksetaan, tarvitseeko sitä hardisboksia olla, varsinkaan kotistudiossa? Tässä on toki molemmat puolet, esimerkiksi Massive Attackin keikalla Axe-kitaristi Angelo Bruschini vapautti ekspressiopedaaleillaan laitteen mielikuvituksellisen puolen, eikä edes bändikontekstissa yrittänyt kuulostaa kränkätyltä putkivahvarilta. Vaikuttavaa, ja keikan loppupuolella ehkä parhaat neo-twangitonet telecasterista, mitä olen Steve Stevensin (myös Axen käyttäjä nykyään) tältä puolen kuullut.
 
Ei se sinänsä ollut niin huono, monipuolinen se kyllä on. Dynaamisesti surkea ainakin high-gain mallinnuksien osalta, puhtaammat soundit olivat ihan hyvällä tasolla koska niiden toteuttaminen ei ole niin monimutkaista kuin erilaisten kovemmalla säröllä toimivien vahvistimien mallintaminen. Kaappimallinnukset ovat aina se kompastuskivi, josta ei pääse ympäri muuten kuin käyttämällä ulkoista IR-loaderia ja itse hyväksi toteamiaan impulsseja.
 
Huomasin että niiden taajuusvasteessa oli jotain outoa ja epäluonnollista, eli vahvistimista on karsittu joitakin taajuuksia kehitysvaiheessa ja joitakin taas on korostettu hieman liikaa. Mitä ei myöskään pystynyt ruuvaamaan eq:lla pois, koko ajan oli joku ihmeellinen "sumu" läsnä. En sano että tässä tapauksessa ja tuon hintaisessa softassa kuuluisi olla oikean vahvistimen dynamiikka, taajuusvaste ja feedbackin tunne. Mutta parempaa on saatavilla samaan hintaan tai pari sataa kalliimmalla ainakin mallintavien softien rintamalla.
 
Eihän sitä hardwarea aina tarvita, mutta perus pc:n prosessoria ei ole suunniteltu tuollaiseen työhön ja sen takia Axet sun muut ovat plugareita edellä. Käyttämällä hardwarea mallintamiseen saadaan myös pc:n resurssit muuhun käyttöön studiossa, ja latenssi on soittaessa lähes olematon.

ÄrGee: Ei se sinänsä ollut niin huono, monipuolinen se kyllä on. Dynaamisesti surkea ainakin high-gain mallinnuksien osalta, puhtaammat soundit olivat ihan hyvällä tasolla koska niiden toteuttaminen ei ole niin monimutkaista kuin erilaisten kovemmalla säröllä toimivien vahvistimien mallintaminen. Kaappimallinnukset ovat aina se kompastuskivi, josta ei pääse ympäri muuten kuin käyttämällä ulkoista IR-loaderia ja itse hyväksi toteamiaan impulsseja.
 
Huomasin että niiden taajuusvasteessa oli jotain outoa ja epäluonnollista, eli vahvistimista on karsittu joitakin taajuuksia kehitysvaiheessa ja joitakin taas on korostettu hieman liikaa. Mitä ei myöskään pystynyt ruuvaamaan eq:lla pois, koko ajan oli joku ihmeellinen "sumu" läsnä. En sano että tässä tapauksessa ja tuon hintaisessa softassa kuuluisi olla oikean vahvistimen dynamiikka, taajuusvaste ja feedbackin tunne. Mutta parempaa on saatavilla samaan hintaan tai pari sataa kalliimmalla ainakin mallintavien softien rintamalla.
 
Eihän sitä hardwarea aina tarvita, mutta perus pc:n prosessoria ei ole suunniteltu tuollaiseen työhön ja sen takia Axet sun muut ovat plugareita edellä. Käyttämällä hardwarea mallintamiseen saadaan myös pc:n resurssit muuhun käyttöön studiossa, ja latenssi on soittaessa lähes olematon.
 
Erittäin hyviä pointteja. Varsinkin tuo viimeinen kappale. Soitin/vahvistin on mielestäni varteenotettava silloin, kun sitä oikeasti pystyy soittamaankin ilman keinotekoisia esteitä.

Femmat, seiskat jne.. Joku vanha warre saattas mennä ohuella kaulalla.

Ibanezin mikit (V, INF, ... -kyhäelmät), tallan kampi, yli 1mm paksut ja non-sharp plektrat suurimpina inhokkeina, myös DiMarzion mikit menee useimmiten vaihtoon. Ylivoimaisesti suurin ällötys on huonosti viimeistelty otelaudan nauhoitus, joka on kitarasta se tuntuvin osa soittajan sormille.

Gibsonin Les Paul -muoto. Kitaraa ei saanut mitenkään istumaan sylissä mukavasti kummallakaan polvella ja painaa kuin synti hihnasta roikkuessa. Kaunis ja klassinen soitin, mutta ei vaan mua varten.
 
Fuzz - En löytänyt hyviä soundeja. Ehken vaan osanut.
 
Stratocastern volumeknobi - Liian lähellä tallamikkiä. En voi olla osumatta vahingossa.

- Sellaiset joissa on enemmän kuin 6 kieltä
- Pikkukoppaiset akkarit
- Mesa/Boogie vahvistimet
- Pienet plekut (jazz III etc)
- Yli 1mm paksuiset plekut
- Mallintavat, paitsi kemper ja guitar rig kotisoiton omaisissa olosuhteissa
- SG

Navdi: Gibsonin Les Paul -muoto. Kitaraa ei saanut mitenkään istumaan sylissä mukavasti kummallakaan polvella ja painaa kuin synti hihnasta roikkuessa. Kaunis ja klassinen soitin, mutta ei vaan mua varten.
 
Fuzz - En löytänyt hyviä soundeja. Ehken vaan osanut.
 
Stratocastern volumeknobi - Liian lähellä tallamikkiä. En voi olla osumatta vahingossa.
 
Tästäpä löytyikin kaikki oleellinen. Strato on maailman hienoin instrumentti, mutta tuo volume-potikka elää täysin omaa elämäänsä. Sen kanssa täytyy vaan elää. Olihan Marilyn Monroellakin luomi kauneutta korostamassa.
 
Les Paul on todellakin painava ja muoto on sellainen, ettei mitenkään pysty istualtaan skulaamaan. Hämmentävin seikka ko. instrumentissa kuitenkin on, että kaikkien aikojen suosikkisoittajani edesmennyt Gary Moore loihti Les Paulista hienon saundin. Meikäläisen käsissä LP kuulostaa aina Blue Tone -ketjussa mainitulta kolmelta villapeitolta. Moore tosin taisi olla pikkasen eri tason pelimanni kuin allekirjoittanut, mutta Stratoista ja Teleistä kuitenkin saan lähes siedettävää ulos. Sanokaahan viisaammat, miten Lespasta saa muuta kuin jazz-saundia.
 
Fuzz - ei ole ollut toistaiseksi käyttöä enkä taida niitä osata käyttääkään.
 
Humbuckerit - katso Les Paul -avautuminen

Marshall JCM800. Mulla oli vuosia tuo nuppi, mutta ei se vaan mun tatsille ja soundimieltymykselle sopinut. Lisäksi tuo kanavarajoitteisuus, ei saakeli kun ei voinut edes cleanille ja särölle splitata signaalia WTF.
 
Rickenbackerin bodyn muoto. Ei vaan istu omaan soittoasentoon tuollainen terävä kulma käsivartta vasten.
 
Greenbackit, siisti soundi silleen, mutta ei mun juttu. Tykkään puukosta, pahvista ja kirkkaudesta.
 
Fender Stratocaster, olen koittanut tykätä, mutta ei vaan vieläkään iske. Jemmassa vieläkin jos innostuisi.
 
Big Muff, en saa järkevää soundia. Joko liian puuroa tai muuten vaan epäselvää.

Mielenkiintoista, että LesPaul saa näinkin paljon miinusääniä.
Luulin olevani vähemmistössä, kun ei lespa omalle soittoergonomialle soveltunut. Muutaman vuoden räpistelin yrittää, mutta myyntiinhään se lopulta meni.

ÄrGee: Miten leivänpaahtimen kokoinen ohuelta kuulostava sirisevä pönttö voi olla "ihan ok". Kun joku keskitason mallintava multiefektikin kuulostaa paremmalta pa:n tai studiomonitoreiden läpi.
 
Ehkä sinun kannattaisi joskus kokeilla THR10:iä niin huomaisit, että se on vähän parempi kuin muut vastaavan hintaluokan mallintavat.