Kitarat: kitarakamat ›

juu ite pääsin kamarunkkauksen ihanaan maailmaan myöhemmällä iällä mukaan ja kyllä on kepit vaihtununeet,ja nyt on ilmeisesti alkamassa vielä vahvistinrunkkaus tähän päälle,stratomallinen keppi mun täytyy pitää mutta muuten runqrunq,elämä on sitten ihanaa...

LaMotta: Ensimmäisen askel kohti kamarunkkauksen itsepetosta on uskoa täydellisen kitaran olemassaoloon.
 
Täydellisiä kitaroitahan on vaikka miten paljon! Pitää vain valita mitkä haluaa omistaa. ;)
 
AngieRainbow: Tiedättekö, mikä minulla vituttaa? Se kun m.netissä joku urpo tulee lässyttämään siitä kun ostan ja myyn kitarakamaa omaksi ilokseni. Mitä vittua se kenellekään kuuluu tai onko se joltakin pois? Sitä paitsi: Tämä on 'kitarakamat' -keskustelupalsta. Eihän kukaan mene baariinkaan kyselemään, että miksi te juotte kaljaa.
 
Heh.. :) Olen pohtinut samaa useampaankin otteeseen. Itse olen ainakin todella kiinnostunut erilaisista soundeista, ja sen kautta erilaisista kitarakamoista. Usein on tullut ostettua kitarakamaa ihan vain puhtaasti mielenkiinnosta ja testiin, siis vailla aikomustakaan hankkia sitä pitopeliksi. Sitä sitten käytän sen minkä käytän ja myyn/vaihdan johonkin toiseen. Monesti kitarasta/vahvistimesta/pedaalista saa vasta muutaman viikon jälkeen jotain kunnon käsitystä, eli hyvän hintaisen käytetyn ostaminen on paljon hedelmällisempää kuin viiden minuutin kaupassa räpeltäminen. Pari kertaa onkin sitten välkkynyt voitonriemuinen pikaviesti että ähää, nyt se on jo torilla. Mahtaa olla aika tyhjä elämä jos päivystää mnetin torilla ja kyttää kuka mitäkin myy ja vielä painaa mieleensä (ellei peräti tee muistiinpanoja?!) että kuinka kauan se nyt sitten on ollut omistuksessa ennen torille menoa. Minua ei kyllä jaksa vähempää kiinnostaa kuinka paljon toinen myy/ostaa ja miksi, omiapa ovat rahansa ja aikansa. Toinen mikä jaksaa aina kummastuttaa on se ainainen "treenatkaa enemmän ja älkääkä kirjoitelko täällä"-mantra. Itse ainakin käytän päivästä niin suuren osan kuin vain suinkin pystyn siihen soittamiseen. Täällä piipahdan sitten aina jos on vähän luppoaikaa eikä oikein mitään jmuutakaan tekemistä.
 
Kiitokset vielä Tsugu Way:lle hyvästä kirjoituksesta ja keskustelun aloittamisesta.
 
Kyllä, plussaa piti naputtaa pitkästä aikaa.

Gabe:
 
Eli mietintämyssyyn:
 
-Millainen se sinun täydellinen kitarasi olisi?
 
Tätä olen miettinyt koko illan ;-)
 
Ehkä ne täydelliset specsit eivät mahdukaan yhteen kitaraan. Tulin siihen tulokseen, että niitä pitääkin olla kolme. Heti tuli kuitenkin syyllinen olo - miksi yksi ei riitä. No, anyway - nyt tuntuu, että unelma kattaus kotona, keikoilla ja treeniksellä olisi:
 
1) Valkoinen stratocaster:
Vintage ulkonäkö, mutta ehdottomasti moderni soittotuntuma (kaulassa).
 
2) Moderni Tele:
Teleissä mulla ei oo koskaan ollu vintage-pakkomiellettä. Jotenkin on kiehtonu ja kiehtoo hevimmät humppari-telet. No tätä ei tarvi hankkia, ku niitä löytyy talosta kaksin kappalein.
 
3) Les Paul:
G-pajan tai kotimaisen pajan tuote. Sellainen räyhäkkä, kaunis kitara jossa on loputon sustain. Sellainen missä on myös silmäkarkkia. Ja ehdottomasti tasapainotettu niin, että kotona polvella on kiva soittaa ilman että pitää kädellä kaulaa soiton aikana tukea.
 
Menisköhän näillä? Toisaalta bonuksena ois Flying V. Alkaa jo ikä painaa ja oishan tuo perhanan coolia vielä vetää joku keikka flygarilla. Ei olis aina se "harmaantuva peräkylän sisäsiisti wannabe-claptoni, joka hipsuttelee pitseriannurkassa sillä turvallisella fenderin blackie- tai brownie-kopiolla" ;-)
 
Niin joo, varulta vielä minun mielipide, ennekuin joku ehdottaa että pärjää sillä paroin sadan squierilla yhtä hyvin kuin kolmen tonnin kustomilla. Pärjää varmaan, mutta mulle kitara on myös ylellisyystuote. Ja vieläpä jotakoinkin ainoa ylellisyystuote. Samalla tavoin kuin toisille mun tutuille esimerkiksi Rolex, viidenkympinvillitysharrikka, janispetke-bemari, rantaloma tai kylän suurin kaasugrilli ;-D

Tuttua puuhaa ja "pitopelit" vaihtuu. Katotaan jos joskus laantuu.. Nyt on aika kondiksessa laitteet.

Nyt ollaan maalissa 8 vuoden runkkauksen jälkeen. Helpottava olotila.

No minä kyllä tunnistan oireet. Plärään toria jatkuvasti, vaikka olen päättänyt etten osta yhtään kitaraa luopumatta jostakin. Mulla on neljä lankkua yksi puoliakustinen sähkökitara yksi koko akustinen sähkökitara ja yksi akustinen kitara. Lisäksi kaksi bassoa ja kaksi vahvistinta joten kipuraja on ylitetty monin verroin.

Gabe: Heh.. :) Olen pohtinut samaa useampaankin otteeseen. Itse olen ainakin todella kiinnostunut erilaisista soundeista, ja sen kautta erilaisista kitarakamoista. Usein on tullut ostettua kitarakamaa ihan vain puhtaasti mielenkiinnosta ja testiin, siis vailla aikomustakaan hankkia sitä pitopeliksi. Sitä sitten käytän sen minkä käytän ja myyn/vaihdan johonkin toiseen. Monesti kitarasta/vahvistimesta/pedaalista saa vasta muutaman viikon jälkeen jotain kunnon käsitystä, eli hyvän hintaisen käytetyn ostaminen on paljon hedelmällisempää kuin viiden minuutin kaupassa räpeltäminen. Pari kertaa onkin sitten välkkynyt voitonriemuinen pikaviesti että ähää, nyt se on jo torilla. Mahtaa olla aika tyhjä elämä jos päivystää mnetin torilla ja kyttää kuka mitäkin myy ja vielä painaa mieleensä (ellei peräti tee muistiinpanoja?!) että kuinka kauan se nyt sitten on ollut omistuksessa ennen torille menoa. Minua ei kyllä jaksa vähempää kiinnostaa kuinka paljon toinen myy/ostaa ja miksi, omiapa ovat rahansa ja aikansa. Toinen mikä jaksaa aina kummastuttaa on se ainainen "treenatkaa enemmän ja älkääkä kirjoitelko täällä"-mantra. Itse ainakin käytän päivästä niin suuren osan kuin vain suinkin pystyn siihen soittamiseen. Täällä piipahdan sitten aina jos on vähän luppoaikaa eikä oikein mitään jmuutakaan tekemistä.
 
Tämä on se ikuisuuskysymys, johon jostain kumman syystä ei koskaan saada mitään vastausta. :D
 
Minua kiinnostaa erilaiset musavehkeet ja on hauska ostella niitä testiin. Kuten sanottua, omilla kamoillahan ne pitää rauhassa testata, ei niistä kaupassa mitään käsitystä saa. Mutta tämä on ilmeisen väärin - ainakin tiettyjen tahojen mielestä. Miksi, sitä emme saa kai koskaan tietää...

GAS on tällä hetkellä täysin hallinnassa ja kamaa on lähteny vaan ulospäin. Toki haluaisin vielä testata ja omistaa sitä sun tätä mutta sen aika ei ole nyt. Tällä hetkellä tärkeintä ois saada basaripedaali, koska rumpujen soittaminen ilman sitä on hieman hankalaa. Eli ostetaan mitä tarvitaan.

Kamarunkkaus on ihan parasta puuhaa. Soittaminen sen sijaan on homojen hommaa.

Mjaa onhan tuota kitarakamaa kertynyt ja melko paljon on kiertänytkin. Ei tosin viime aikoina juurikaan. Haluan kokeilla kaikenlaisia soundeja ja lisäksi teollinen muotoilu, pop-kulttuuri ja käsityö ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Teleä lukuunottamatta kaikki himoitsemani alkaa olemaan kasassa. Veikkaan kuitenkin, että jossain kohtaa karsin aika paljon kamoistani pois, ehkä. Ongelma on siinä, että moni hieno kampe saa osaksen huomiota ani harvoin. Käytettävissä olevaan aikaan nähden kamoja on siis liikaa. Mallintaviin täytyy perehtyä jossain vaiheessa. Jos ne toimivat minulla, niin pari klassikkovahvistinta jää ja muut menvät kiertoon, ehkä - tai sitten hankin lisää klassikkovahvistimia. Tosin mitä tulee nykyiseen vahvistinkalustooni, niin on vaikea kuvitella mitä soundia Fender Machetesta ei saisi, etenkin pedaalien kanssa. Mallintava olisi kätevä, mutta isossa pedaalilaudassa ja sen kaikissa kytkennöissä sekä katkaisimissa, säätimissä ja valoissa on jotain maagista - ja myös jotain hyvin konkreettista. Mukavaa askartelua iltojen iloksi etsiä itselle sitä toimivinta kombinaatiota, toimivinta järjestystä ja saada se vielä johdotettuakin, siististi. Oikeastaan en tarvitsisi kitaroistanikaan kuin yhden, vuoden 1994 Parker Fly Deluxe on täydellinen. Mutta ne muutkin... niitä on kiva hiplata, ne soundaavat omassa lajissaan kukin upeille ja niissä on mojoa. Hittojako näistä tietää. Ehkä ostan jotain, ehkä myyn jotain. Mitä väliä, ainakaan kenellekään muulle. Meen hiplaamaan ja ehkä saan aikaan jotain narullekin. Riippuu fiiliksistä, kuin myös se mitä ostan, myyn tai vaihtelen - kulloinkin ja miten milloinkin. Ei mulla muuta, enkä ole terve sielu muutenkaan, mutta mukavaa on ja aika kuluu rattoisasti.

Runkkaukseni olisi epäterveellisellä tasolla, jos vahingossa omistaisin rahaa...
 
Kyllähän tuo usein tulee mieleen, että onko enää normaalia. Monesti uskottelen kuitenkin itselleni, että kyse on vain niiden omien mieltymysten muuttumisesta. Milloin sitä halusi v-mallisen kitaran ja milloin taas perusdinkyn. Nyt taas kuumottaa hieman erikoisempi tele. Tuskin tästä mihinkään päästään, mutta onneksi ei ole vielä asuntoa vienyt - paino sanalla vielä...

aschrode: Kamarunkkaus on yleensä aktiivisessa vaiheessa silloin, kun ei ole tarpeeksi soittamishommia ja on aikaa pyöritellä kamoja - siinä kohtaa kun keikkoja ja soittotoimia alkaa olla hitokseen, ei yksinkertaisesti ehdi tai voi pistää kamoja uusiksi kun pitää olla toimiva setti.
 
Allekirjoitan. Nyt kun tänä vuonna oman bändin keikat on voinut aika lailla laskea yhden käden sormilla, on mulle jäänyt epäterveellisen paljon aikaa katella kamoja sillä silmällä, että kai se vaihtamalla paranee (Ei parane, mutta hys hys).
 
Itse asiassa kun keikkakamat on ollut jo pitkään kondiksessa, olen viime aikoina satsannut enemmän kotisoitto-osastoon. Ja sehän on loputon suo. Tajusin viimein ettei pienen lapsen isänä paljoa pääse luukuttelemaan mun äänekkäimpia vehkeitä, joten satsasin sitten hiljaisempaan vaihtoehtoon. Eli mallintavalla multsarilla sitten jatkossa soittelen kuulokkeisiin kotioloissa. Tulee varmaan treenattua enemmän kuin aiemmin, kun ei kukaan mussuta äänekkyydestä.
 
Mutta vaikka GAS aina välillä hellittää, se palaa kahta kauhiammin takaisin kyllä, ennemmin tai myöhemmin. Takaraivossa jyskyttää nyt jo seinätelineestä tällä hetkellä vielä uupuva telecaster...

Siinä vaiheessa harrasteen kanssa saatetaan olla epäterveellä pohjalla, kun hankitaan esim. 3000 € custom -kitara ja se myydään pois alle vuoden kuluttua yli 35% tappiolla.
 
Etenkin jos noin käy siksi että se ei ollutkaan hyvä ja/tai siksi että siihen ei ollutkaan oikein varaa...

Raid:illa tappaa kaikki kärpäset ja kamavänkkäyksellä kaikki järkevät ajatukset.
Kaikki mahdolliset oireet on läpikäyty kolmenkymmenenneljän vuoden aikana.
Mitään en kadu, mitään en haluaisi takaisin, mitään en tarvii, en ois tarvinnut aikapäiviin, mitään en aio ostaa, ostan kuitenkin, pitopelejä ei ole olemassakaan, kuten ei myöskään kitaroiden Graalin maljaa, sama pätee vaffareihin, pedaaleihin, mikään ei ole pyhää, mut kusettaminen ja kaikenlainen vedättäminen, epäherrasmiesmäiset tavat kaupanteossa, on suolesta, vielä koittaa päivä kun kamavänkkäys loppuu, joka ainoalle, viimeistään silloin kun puulootaa naulataan kiinni, vieläkö silloinkin sieltä lautojen välistä kuuluu ruikutus:Hitto, tää lootahan on TONEWOODIA! (monttumaakaripuusuutarin lyödessä vimosta neljän tuuman piikkiä kanteen, saaden sen resonoimaan paremmin kuin yksikään masterbuild ikinä ja kamarung tulee viimein täyttymyksen tilaan ja pääsee kamarunkkareiden taivaaseen, jonka tienvieret on koristeltu tutuin tienviitoin, Gibson, Fender,Ruokangas, Lottonen, Marshall, Ampeg, Bluetone.... ja mistään näistä ei huonoa säveltä ole tuleva, ei mikään maksavi mitään, ei putket kuluvi, eikä kielet katkeilevi, akat nalkuta ja se vaatimattominkin kamarung-pelimanni, joka ei täällä maan päällä päässyt peiliä edemmäs keikalle, ei hartwallia pienemmällä stagella vetele, Tavastian toimiessa treenikämppänä, neljän plexi-full-stackin ollessa reenivaffareina ja tämä kaikki on oleva vain alkusoiton esimakua sille, joka tuleva on........

Mjoo... Tunnistan oireet.
 
Edellisen bändin hiipumisen jälkeen kamarumba kiihtyi, kun aloin etsimään itseäni soittajana uudestaan. Profiilista näkee, et kamaa on valunu käsien läpi aika paljonkin. Nytkin on kaksi eri settiä vahvistimia, silti mielessä jo siintää kolmas ns "humppasetti" comboineen ja pedaalilautoineen. Ja Fender Telecaster pitää tietenkin olla kun humppa-cover bändissä joutu alkaa käyttämään ensimmäistä kertaa elämässä Ibanezin 5-asentoisen kytkimen väliasentoja. Eli singlecoil kitara hommattava ja Telessä on vaan jotain..
 
Mut pointtina on se, että yritän olla myymättä kamoja pois enää ja ostamaan vaan pikku hiljaa lisää. =) Koska tullut myytyä kaikkia hyödyllisiä pedaaleja, joita nyt tarvis. Gääs siis raivoaa yhä, mutta koitan pitää vähä enemmän järkeä touhussa mukana.
 
Hävettää, et aikanaan tein ketjun, jossa ilakoin, et selätin GASin. =(

Miettikääpä miten hyödyllistä olisi käyttää kamarunkkaukseen kulutettu aika kitaran soittamiseen?

tele09: Miettikääpä miten hyödyllistä olisi käyttää kamarunkkaukseen kulutettu aika kitaran soittamiseen?
 
Totta. Mut tunnin kamarunkkauksella saa jo aika paljon muutosta soundiin, kun taas soittamiseen kuluis paljo kauemmin aikaa. Ja kun on lapset ja vaimo ja koira.... Työt ja kaikkea paskaa... Siinä vaiheessa, kun soittamisen painopiste siirtyi kamojen vaihdon puolelle alkoi tekninen eteneminen hidastua huomattavasti.

tele09: Miettikääpä miten hyödyllistä olisi käyttää kamarunkkaukseen kulutettu aika kitaran soittamiseen?
 
Melkein uskaltaisin väittää joka ikisen miettineen moista, USEIN. Hölmöläisen hommaahan tää on, puhun tässä vaan ihan omasta puolestani.
Kyllä siinä selkeä yhteys on omalta kohdalta turhautumiseen, tossa oltiin toissa viikonloppuna 30h studiossa, hieromassa kahta biisiä, sitä edeltävät 3 viikkoa oli aika intensiivistä reeniä, jolloin ei kyllä soittokamat kiinnostaneet paskan vertaa. Jos ois sillees säännöllisesti 1 keikka ja 1-2 treenipäivää viikossa, tuskin tulis hörhöiltyä kamojen kanssa, kun pitäis vielä omat henk.koht treenitkin hoitaa ja jotain biisejä nysvätä, pöytälaatikkoon niitä ei viiti tuhertaa, jos ei pääse heti värkkäämään niistä bändiversioita. Sopan ainekset perustuu ainakin meikäläisellä pitkälti frustraation edesauttamaan hölmöilevään levottomuuteen, toki aikansa voi kuluttaa aika monella tapaa huonommin ja vahingollisemmin kuin kamarung, tiedän, on kokeiltu, paljon.

tele09: Miettikääpä miten hyödyllistä olisi käyttää kamarunkkaukseen kulutettu aika kitaran soittamiseen?
 
Pöntöllä istuessani kun selaan m.netin toria, niin olis vielä hölmömpää soittaa kitaraa. Himassa kun mietin, mikä ehkä vaihtoon, niin soitan sillä mitä mietin. Mitäs jos vaikka käyttäisi osan soittamiseen kuluttamastaan ajasta vaikka opiskelemiseen, olisko se hyödyllisempää. Vois vaikka saada parempipalkkaisen duunin ja ostaa uuden kitaran jos sille tuntuu.

RaskasMielinen: Pöntöllä istuessani kun selaan m.netin toria
 
Kroonisen kamarunkkarin merkki ;)