Megadethh2 15.04.2015 09:34:26 | |
---|
kosmonausea: Kuvittelisin, että tässä nyt varmaan puhuttiin sellaisesta ilmiöstä, että paksummalla plektralla räimiessä ikäänkuin vahingossa bendaa koko kieltä vähän siinä iskiessä, kun taas ohuempi plektra ei työnnä kieltä niin paljon, vaan antaa enemmän periksi. Juurikin tätä meinasin, ja toki jokainen soittakoon sellaisilla plekuilla kuin on itselle hyvä, kunhan toin tälläisen vaihtoehtoisen näkökannan tähän asiaan. Monenlaista plektraa olen itsekkin kyllä soitellut ja tulen luultavasti kokeilemaan jatkossakin, ei tuo Dunlopin Maxi Grip 0.73 ole itselle ainakaan liian löysä plektra, tosin jonkun 0.5 millisen tai ohuemman kanssa tilanne on sitten jo ihan toinen, tämäkin tosin riippuu hyvin pitkälle käyttäjästä. Eikä ne kielet nyt itselläkään mene ihan täysin pois vireestä, mutta äänitellessä saattaa esiintyä vähän liikaa pientä ylävireisyyttä, vaikka viritän kitaran attackin enkä sustainin mukaan vireeseen niinkuin kuuluukin, mutta taas ohuemmalla pletralla homma toimii itselle hieman paremmin ja soitto on vähän vireisempää, ei tuota jossain reenikämpällä varmaan edes huomaisi : D. |
zedder 15.04.2015 11:30:11 | |
---|
Entropia666: 10-52 on tässä tapauksessa varma valinta. Nehän on niin perus ku pystyy olee? Jos etsii tasan samaa kielten jäykkyysastetta kuin 9-42 25,5" -skaalaisessa, niin silloin tuo 9,5-44 on vastaava. Gibsonien vakiosetti tehdasasennuksissa on tietääkseni 10-46. Jokaisella on oikeus kieltäytyä aikuisten kitaroista. |
Snapo 15.04.2015 17:44:16 (muokattu 15.04.2015 17:45:15) | |
---|
Jos ei ole varaa kompressoripedaaliin niin kannattaapi testata .46 plektra vai minkä paksuisia ne lehdykät nyt onkaan, soundi on sama vaikka miten kovaa räimisi ja kaupan päälle saa kompressorin napsumisen! Tämä kylläkin kuuluu vain akustisesti eikä välity vahvarin läpi. "Mitään hyödyllistä tietoa musiikista tai soittimista täältä tuskin oppii, mutta kielioppi väännetään kuntoon vaikka väkisin." |
Tuoppi99 15.04.2015 21:07:26 | |
---|
Monet mainitsi noita 9-46 niin mitenkäs eroaa tommoset 8-46 joita ainaki Yngvie Malmsteen vissiin käyttää ? Onko jotenki paremmat soolojen soitossa ? |
Arkka 15.04.2015 21:25:54 | |
---|
Tuoppi99: Monet mainitsi noita 9-46 niin mitenkäs eroaa tommoset 8-46 joita ainaki Yngvie Malmsteen vissiin käyttää ? Onko jotenki paremmat soolojen soitossa ? Ne eroaa siten, että osa kielistä on ohuempia ja täten kevyemmät soittaa. Se, onko se parempi, on makuasia. Kokeile ja oot sata kertaa viisaampi kuin näitä ketjuja lukemalla. |
Laulava Kylätohtori 15.04.2015 21:29:07 (muokattu 15.04.2015 21:36:25) | |
---|
Arkka: Ne eroaa siten, että osa kielistä on ohuempia ja täten kevyemmät soittaa. Se, onko se parempi, on makuasia. Kokeile ja oot sata kertaa viisaampi kuin näitä ketjuja lukemalla. Juuri näin, mikään paksuus ei ole sen parempi kuin toinenkaan. Joku tykkää ohuista, joku paksuista. Samoin se, millaiset kielet sopivat mihinkin musiikkiin on puhtaasti makuasia. Kukaan ei tosiaankaan voi kertoa sulle, että onko 8 vai 9 setti parempi, vaan sinun pitää se itse testata. e. Eikä se, että joku käyttää jotain settiä, tarkoita, että se olisi parempi siihen musiikkiin. Se tarkoittaa ainoastaan, että ko. henkilö tykkää niistä kielistä, ei muuta. Tarkoitan nyt lähinnä sitä, että turha se on katsella, millä kielillä ne omat idolit soittaa... Osta nyt aluksi, vaikka D'addarion 10 tai 9 setti ja kokeile niitä. Siitä sitten tietää, että kumpi on parempi tai pitääkö vielä mennä paksumpiin tai ohuempiin kieliin. Ja kun paksuus on selvillä, niin voi vertailla eri valmistajia - niissä on kuitenkin melko suuria eroja samoillakin paksuuksilla... e. Ja sanotaan nyt vielä, että se, että on ohuemmat ja kevyemmät soittaa, ei automaattisesti tarkoita parempaa. Kaikki eivät pidä ohuiden kielien löysästä tatsista - tämä erityisesti, jos plektrakädellä käyttää enemmän voimaa. Esim. itse en voi sietää liian ohuita kieliä - tuntuu, että kontrolli katoaa, eikä niistä saa kunnon 'otetta'... Believe what you want, it doesn't mean you're right... |
Megadethh2 15.04.2015 21:49:09 | |
---|
Laulava Kylätohtori: e. Ja sanotaan nyt vielä, että se, että on ohuemmat ja kevyemmät soittaa, ei automaattisesti tarkoita parempaa. Kaikki eivät pidä ohuiden kielien löysästä tatsista - tämä erityisesti, jos plektrakädellä käyttää enemmän voimaa. Esim. itse en voi sietää liian ohuita kieliä - tuntuu, että kontrolli katoaa, eikä niistä saa kunnon 'otetta'... Tästä mää olen kyllä täysin samaa mieltä, itsellä on juuri tämän takia käytössä tuo 9-46 setti, jossa nuo kolme matalinta kieltä on tavallista paksumpia, ohuemmat kielet toki on helpommin bendattavissa, mutta eipä noita paksuja kieliä tule paljoa kýllä muutenkaan bendailtua ja lötköillä kielillä on ikävä soittaa, jutun juju on löytää itselle kokeilemalla eri kieliä parhaiten sopivat kielet. Mitä eri merkkisiin kieliin tulee, niin noissa peruskielissä soundin sijaan ison ero on omien kokemuksieni nojalla kielten eliniässä, Ernie Ballit muistaakseni meni itselläni esimerkiksi hyvin nopeaa tunkkaisen kuuloiseksi, vaikka uutena kuulostivatkin hyvältä, tosin jollain muulla saattaa olla ihan toisia kokemuksia noista, kokeilemalla oppii. |
Metalkallo 15.04.2015 22:12:39 (muokattu 16.04.2015 14:45:05) | |
---|
Itse suosittelisin edelleen tuopille kokeiltavaksi tuota 9-46 settiä koska luultavasti kielet kitarassaan ovat nyt 9-42 setti. En menisi ehkä 8.settiä heti kokeilemaan juuri sen takia kun ovat löysemmät kuin 9.setti. Kielikokoja vaihdeltaessa on tietty ne säädöt myös että uusi setti tuntuu oikeasti hyvälle soittaa. Esim. kaularauta ja korkeus, intonaatio... Järki joskus jäässä mutta tukka yhä päässä. |
Jeszse 15.04.2015 22:48:35 | |
---|
Metalkallo: Kielikokoja vaihdeltaessa on tietty ne säädöt myös että uusi setti tuntuu oikeasti hyvälle soittaa. Esim. kaularauta ja korkeus, itonaatio... Tuskin tarvii noin pienellä muutoksella säädellä. |
zedder 15.04.2015 22:52:23 | |
---|
Jeszse: Tuskin tarvii noin pienellä muutoksella säädellä. Riippuu mm. siitä onko kitarassa kelluva tremolotalla vai ei. Jokaisella on oikeus kieltäytyä aikuisten kitaroista. |
Arkka 15.04.2015 23:56:12 | |
---|
Oman kokemuksen mukaan vähintään intonaation joutuu säätään aina. Paitti jos ei jaksa. |
Jeszse 16.04.2015 00:01:47 | |
---|
Arkka: Oman kokemuksen mukaan vähintään intonaation joutuu säätään aina. Paitti jos ei jaksa. Aina? Jännä. Ite ei tarvinnu sillonkaan säätää ku floikan jousia ku vaihdoin D-vireestä 11-52 kielistä drop-Beehen ja 12-60 settiin... |
Entropia666 16.04.2015 00:10:27 | |
---|
Jeszse: Aina? Jännä. Ite ei tarvinnu sillonkaan säätää ku floikan jousia ku vaihdoin D-vireestä 11-52 kielistä drop-Beehen ja 12-60 settiin... Ite oon huomannu eroja saman kielisetinkin välillä kun on vaihtanu vireen ja säätöjen pysyessä samana. |
Jeszse 16.04.2015 00:11:05 | |
---|
Mulla on parempia ritsoja ku teillä. |
Metalkallo 16.04.2015 01:18:19 | |
---|
Jeszse: Tuskin tarvii noin pienellä muutoksella säädellä. Tuskin niin, aattelin vaan tokaista ihan muuten vaan jotta ei jää epäselväksi kuitenkaan jos päättääkin mennä vaikka 10.settiin 9.setistä mikäli tuopilla ei ole kokemusta säätämisestä. Järki joskus jäässä mutta tukka yhä päässä. |
Megadethh2 16.04.2015 12:59:27 | |
---|
Arkka: Oman kokemuksen mukaan vähintään intonaation joutuu säätään aina. Paitti jos ei jaksa. Ite oon kanssa saman huomannut, aina jos tulee tehtyä vähänkin jotain säätöjä kitaraan, tulee intonaatio tsekattua siinä samalla. Tosin tune-o-matic-tyyppisen tallan intonaation säätö on nopea prosessi, jos verrataan vaikka floikalliseen kitaraan, mutta on lähes satavarmaa, jos on tehnyt radikaaleja muutoksia vireeseen ja kielten paksuuteen, intonaatio on ainakin vähäsen heittänyt kun katsoo viritysmittarilla. Musiikkia There is no dark side in the moon, really. Matter of fact, it's all dark. |
Snapo 16.04.2015 13:15:23 | |
---|
Ei oo täälläkään intonaatioo tarvinnu säätää vaikka kielet on ollu 10-46 stankkuvireessä tai jollain 12 setillä drop B joskus huonoimmillaan. Sitte ku loppuu soittotaito nii aletaan virittämään kitaraa alemmas. hymiö "Mitään hyödyllistä tietoa musiikista tai soittimista täältä tuskin oppii, mutta kielioppi väännetään kuntoon vaikka väkisin." |
heviäijä 27.06.2015 14:35:20 | |
---|
Metalkallo: Veikkaisin näin nuorelle miehen alulle D'Addarion 9-46 settiä tai sitten 10-46 settiä, noilla pärjää varmasti hyvin kumman sitten valitseekaan. 9-46 setissä ne ohuimmat kielet on normi 9'setin vastaavat kevyet ja ne paksummat sitten taas tuon 10'setin vastaavat. Hyvä kompromissi jos tahtoo keveyttä sooloihin mutta myös hieman tuhdimpaa alapäätä eli bassoa. 9-46 setti ei maksakaan paljoa. 10-46 setti on sitten se normi E- vireestä ainakin tuohon Eb vireeseen menevä setti jossa riittää hyvin potkua riffeille että sooloille eikä ole liian ratakisko eli jäykkä. Hyvä setti jos tahtoo hieman tiukemman tuntuman sekä puhtia sointiin. Noissa seteissä tosiaan ainoat erot melkeinpä on nuo ohuimmat kielet, että jos olet soitellut vaikka tuolla 9-42 normi setillä aikaisemmin mutta tahtoisit hieman tuhdimman alapään niin 9-46 on jees koska se ei riko sitä tuntumaa jos 9:n tuntumasta tykkää eli löysemmästä. 9-46 settiä sanotaan hydridi setiksi. http://www.f-musiikki.fi/kitarat-ja … riokielisetti-sahkis-009-046-exl125 Sun kannattaa tuoppi miettiä mikä löysyys/tiukkuus tuntuu susta parhaimmalta? Liian kireät kielet on vaikeampia soittaa ja ne saattaa siinä tapauksessa haitata soiton edistymistä sanoisin. Mä louhin menemään 9-46 Daddario NYXL kielillä, ja kyllä soi hyvin. Saatan joskus vaihtaa 10-52, mutta luultavasti menee satulan kanssa nysväämiseksi. E-standardi on hyvä ja Eb Drob D ja D standard toimi iha hyvin tossa rärrässä. Vissiinkin 25,5 skaala. (olikohan mulla asiaakin) Noita mä suosittelen. |
heviäijä 27.06.2015 14:42:08 | |
---|
No nyt kun kerran nostin tämän aiheen niin pahennetaanpa tilannetta. Mun mielestä nää mikä plektra mitkä kielet on vähän turhia ketjuja. Paitsi jos on ihan kuutamolla tai ei halua ostaa sitä 600 pakettia kieliä ja niistä kokeilla omaa ni sit joo. Kokeilemaan vaan. Tosin haukuin nyt tätä ketjua turhaksi, mutta ei mun tekstissäkään varmaan mitä uutta ja mahtavaa tietoa ollut. Kiitos. Anteeksi. Jatkakaa... |
heviäijä 27.06.2015 14:43:09 | |
---|
heviäijä: No nyt kun kerran nostin tämän aiheen niin pahennetaanpa tilannetta. Mun mielestä nää mikä plektra mitkä kielet on vähän turhia ketjuja. Paitsi jos on ihan kuutamolla tai ei halua ostaa sitä 600 pakettia kieliä ja niistä kokeilla omaa ni sit joo. Kokeilemaan vaan. Tosin haukuin nyt tätä ketjua turhaksi, mutta ei mun tekstissäkään varmaan mitä uutta ja mahtavaa tietoa ollut. Kiitos. Anteeksi. Jatkakaa... EDIT: Tosin onhan näistäkin asioista kiva lätistä joskus. |