Kitarat: kitarakamat ›

Jii-Gee: Tele ja SG, he on hiinä.
 
Jotenki ku on Strato tai Lespa, ni jengi kuvittelee heti ett sä oot maailmanluokan soittajapoika; Kauheet paineet tulee.

G-merkkinen Les Paul löytyy. Nätti ku sika pienenä.
Sopii mun kouraan. Tykkään kun löytyy sustainia ja sen luontainen soundi on kaunis.
Kitarasankarit, joiden tapaa soittaa kitaraa yritän tavoitella (, tosin huonolla menestyksellä), soittavat Les Paulilla. Myös siksi valinta oli em. malli.
Totuuden nimessä minulla on ollut vain Aria-merkkinen strato ja se ei ollut raponen.

Les Paul ei yrityksistä huolimatta vain sopinut meikäläiselle vaikka äärettömän kaunis soitin onkin ja upean kuuloinen tiettyihin hommiin. Strato taas ei ole niin hieno mutta siinä on jotain työkalumaista karkeutta ja soundit on upeat. Näistä kahdesta ottaisin siis straton, mutta kyllä tele on SE malli. :)

Ensimmäinen ajatukseni oli, että molemmat ja niinhän mulla onkin. Sitten ajattelin etten osaa päättää. Jos kysymyksen asettaa niin, että ryntään ulos palavasta talosta ja voi pelastaa vain toisen, niin mukaan lähtee strato ihan ilman muuta. Lähinnä tunnesyistä, mutta kyllä tässä ketjussa on nuo keskeiset straton vahvuudet jo mainittukin eli herkkyys, atakki, monipuolisuus ja se on vaan niin inqu.
 
LesPaulia jäisin kyllä ikävöimään, jos siitä pitäisi luopua. Toivon etten ikinä joudu tosielämässä tällaista valintaa tekemään, koska ilman LesPaulia ei voi elää:-)

Jos stratoksi hyväksytään versio jossa on humbucker tallamikkinä, niin semmoinen sitten on meikäläisen valinta.
 
Vaikken ihan oikeaa stratocasteria omistakaan (lähinnä sitä taitaa olla komeroni seinällä roikkuva Squierin 80-90 lukujen taitteen HM -sarjan mikälie superstrato), niin luulenpa että Les Paul jäisi ketteryyden puutteen ja paino-ongelmiensa takia viivalta kiihdytettäessä jalkoihin kun oikea kunnon tilumies testaisi.
 
LP näyttää hienolta ja sillä on kiva soittaa jotakin, mutta jos yhdellä yleistyökalulla tyyliin Sveitsin merivoimien linkkari pitäisi tulla toimeen, niin kyllä se sitten olisi "strat".

Hyviä malleja ovat molemmat, mutta kyllä strato jäisi hyppysiin, jos näistä olisi pakko jompi kumpi valita. Toki lespa taipuu stratoa monipuolisempaan musiikkiin, mutta sen soundista puuttu munaa, joka stratolla irtoaa.
Lespa on vaan jotenkin niin mauton, hajuton ja persoonaton.

Olen stratomies, ehdottomasti. Eka kitara oli strato, joten voipi olla jotain lukkarinrakkautta tämä. Mutta on ne vaan hyviä, ja monipuolisia, kuten joku jo loimottikin. Mutta LP GAS on kova. Voinko vastata että molemmat? Paras kitara jolla olen koskaan soittanut oli LP...

Strato.
Omiin kätösiin se vaan sopii niin paljon paremmin. Lessu on kyllä kitarana kauniimpi mutta kovin kömpelö. Ja IMHO.

Strato on omaan makuun mallina yksinkertaisesti tylsä ja tavanomainen, joka-pojan-keppi. (Varsinkin burstina tai mustana - arkisempaa yhdistelmää saa hakea.)
 
Pari "raatoa" on itellä käynyt, mutta ei taida olla meikälle soitonkaan puolesta. Omaan soittoon vain mikkikytkimen asennoilla 1 ja 5 on jotain käyttöä, muut on honottavia & ohuita. Ja tone-potikka on jätetty laittamatta juuri siihen ilkeimin kirkuvaan mikkiin, hyvä Leo.
 
Jaguar ja Tele sopii itelle F-kitaroista, G-peleistä se LP toimii oikein hyvin juuri paksun soundin ja sustainin takia.

Ensin se oli strato
 
Sitten väkisin pakotin itseni pitämään les paulista kun tykkäsin soundista ja nyt ei sitten mikään muu tunnu enää sopivan syliin.
 
Les paul siis

Piru et on tunkkanen soundi, varsinkin kaulamikissä ;)
 
www.youtube.com/watch?v=ehaNWYnc5bg
 
/s

LP - toimii semmoisenaan enemmän tai vähemmän hyvin vahvistinvärkeistä riippumatta liki kaikessa musassa. Toisaalta komppaan myös Kuhan kommenttia - 335 on ehkä jokapaikanhöylänä vieläkin parempi vaihtoehto. Strato on hieno kapistus, mutta kaipaa usein hyvän piuhan lisäksi signaaliketjuun muitakin lisähärpäkkeitä.
 
Siis mutu-pohjalta.

Jos pakko on valita ni lespaul. Tosin jos mukana on superstratot ni sit ehottomasti superstrato.
 
Perus stratot on kamalan näkösiä härpäkkeitä kuten myös lespaulit suurimmaksi osaksi

Ei ole pakko valita, ja/niinpä en valitse. Se on siis sekä että. Eri jutut, eri soundit, eri kepit. Tosin jos vain yksi skeba pitäisi jättää, niin kait se sitten olisi joku lespoista, musta, tietenkin. Ehkä niistä joku Gibson tai ESP tai ehkä sittenkin Tokai: painaa saatanasti mutta (ehkä siksi) soundi on tuhnuisten vakiomikkien kanssa juuri sitä mistä pidän, monasti (en aina - ja siksipä noita muitakin talossa on). Lisäksi kaula sopii mun lapaseen. Ja se öljykaula... se on vaan niin kiva soittaa. Mutta silti, jos vain yksi jäisi, niin se ei olisi mikään lespoista eikä stratoista, vaan jenkki-Jackson Dinky, siis superstrato (HSS ja floikkka) - öljykaula siinäkin:)

LP on ainoa Gibsonin tuote joka ei meikäläiselle toimi, joten Strato on valintani.

LP napsahtaa itselle. Kyllä siinä jotenkin kolahtaa juurikin se tunkkaisuus ja tummuus. Viimeisen päälle viimeistelty sustain, jonka saa omassa kourassa laulamaan. Myös chungga chungga napauttelut tuo hymyn joka kerralla huulille. Hireveä peli, noin niikuin hyvässä.
 
Strato on sitten semmoinen vähän nätimpi peli, mitä pitää sivellä peräöljyllä.

Hynkel: Olen stratomies, ehdottomasti. Eka kitara oli strato, joten voipi olla jotain lukkarinrakkautta tämä. Mutta on ne vaan hyviä, ja monipuolisia, kuten joku jo loimottikin. Mutta LP GAS on kova. Voinko vastata että molemmat? Paras kitara jolla olen koskaan soittanut oli LP...
 
Kyllä molemmat pitää olla ;) Mulla on Gibson LP R9 ja kaksi Suhr stratoa. Morrin viestiin vastaan kahdella kirjaimella: LP.
 
Olen kovan luokan Slash fani. Mulla on neljä Slash/GNR aiheista tatuointia ja Gunnareita olen kuunnellut enemmän kuin kaikki tämän forumin jäsenet yhteensä. Slashin vuoksi mulla on ollut aina erityinen kiinnostus Gibson Les Pauliin ja niitä on ollutkin monia. Stankkuja, Deluxe, Slash AFD Signature jne. Mutta R9:iin loppui etsintä yli vuosi sitten.
 
Hyviä on nuo Suhrin stratotkin kyllä. Viime keikkakin meni Suhrilla.

svilo: Mutta tuosta Les Paulin tunkkaisuudesta voi olla montaa mieltä, on Les Pauleja ja Les Pauleja ...
 
/s
 
Tässähän se tulikin. Ne jotka täällä moittivat Les Paulia eivät ole ikinä moista edes pitäneet käsissään.

AngieRainbow: Tässähän se tulikin. Ne jotka täällä moittivat Les Paulia eivät ole ikinä moista edes pitäneet käsissään.
 
Ehdottomasti näin. Toisaalta sitten on myös hölmöä, että Les Paulit on joskus niin laimeita, ettei niistä saa irti mitään. Fenderillä pitää mennä stratoissa sinne HW1-osastolle, että törmää samaan.
 
(Jokaisella omansa, itsehän en ymmärrä Slashin arvostusta lainkaan. Soitto on tuskaista, soundit sirkkeliä... mutta onhan se Mr. Cool.)

Tää on ikiaikainen kysymys... ja hyvä dilemma, koska noi mallit edustavat lankkumallisten sähkökitaroiden ääripäitä joiden väliin oikeastaan kaikki muut kitarat sijoittuvat.
 
Mulla oli hetki elämässä, jolloin oli molemmat: EJ strato ja VOS '58 LP. Tohon olisi pitänyt etsiskely lopettaa, mutta kun luin tätä foorumia niin kaikenlaista piti kokeilla.
 
Nykyään tulee kuitenkin eniten kuolailtua superstratoja. Joten tällä hetkellä vastaus on (super)strato. Pyrin pitämään skebojen määrän yhdessä ja bändisoitossa on pakko olla humppari tallassa.
Mutta kyllä mä vielä jonain päivänä omistan taas molemmat (tai ainakin molemman tyyppiset kitarat)