Kitarat: kitarakamat ›

Muovinen: Onhan tuota muutaman soittajan kätösissä näkynyt ;) Ei SG mikään maailman kaunein kitara ole, mutta ei lähellekään ruminkaan. Ehkä siinä ne perinteetkin painaa jonkin verran.
 
Onhan SG nyt semmoinen malli, että alunperin varmaan kännissä veistetty jotain huumorin vuoksi ja sitten joku ihastunut siihen.
 
Meillä taitaa vaan olla ihan päinvastaiset näkemykset tässä asiassa (JEM on mulle kauhistus). Ois mielenkiintoista kokeilla että mistä löytyis sellainen "middle-ground" eli mikä ois sellanen kitaramalli jota molempien silmät sietäis.
 
Niin no.. Mua kyllästyttää kaikki perinteiset ja perinteisen väriset kitarat. Pitää olla stratocasteria, les paulia sun muuta ja väreinä ne ikuisen tylsät mustan eri sävyt, iänikuisen burstit ja muuta tylsää.
 
Kitara saa olla räväkkä ja värikäs. Ainoa lespakin joka mulla oli, oli alpine white, mikä on hienoin lespan väri ikinä. Kuten omista kuvistani huomaa, niin värejä pitää olla. Kontrasteja ja erilaisuutta.

tender.insanity: Onhan SG nyt semmoinen malli, että alunperin varmaan kännissä veistetty jotain huumorin vuoksi ja sitten joku ihastunut siihen.

 
Alkuperäinen Les Paul ei oikein käynyt kaupaksi ja tilalle veistettiin (kännissä) ohuempi tasakantinen mahonkikeppi tuplasoololovella. Tämä uusi Les Paul vistotti Les Paulia siinä määrin, että Les Paul vaati nimensä poistettavaksija tilalle tuli SG, solid guitar.
 
En SG:stä ole ihmeemmin innostunut viimeiseen 30 vuoteen, vaikkakin mukava soitin ja 1990 Nykistä meinasin sellaisen jopa ostaa. Nooh, jostain syystä viime kevään mittaan aloin tuntea suurta tarvetta omistaa SG.

tender.insanity: Äläs nyt. SG on ihan saatanan ruma. Soittaako sellaisella tosissaan kukaan muu kuin se australian kääpiö?
 
Ai niinku vaiks Frank Zappa, Eric Clapton, Tony Iommi, Robby Krieger ja Pete Townshend? = D
Nojoo.. ymmärrän kyllä keskustelun sävyn ja ymmärrän myös sen, ettei joku pidä SG:stä. Itelle se on ehottomasti ykkönen G-osastolta.

Tuolla oli puhetta Kalervon persereiästä ja b.c.richeistä, niin täytyy nyt aloittajana sen verran oikaista, että ei toki noin paha ongelma ittellä ole. En varmaan ottais itekkään kumppaakaan edelläminituista, vaikka niillä vois lentää - tai mukana tulis hendrixin soittotaito.
 
Mutta kyseessä on siis linkissä näkyvä stratocaster, eli lähinnä kait "ongelma" liittyy, jotenkin roots-moderni tai vaikkapa blues-heavy -suhteisiin - jos ymmärrätte mitä tarkoitan.
 
Mulla oli joskus vähän vaikeaa mm. Fenderin stratossa isompi 70-luvun lapa, ku ois tahtonu just sen pienemmän..
 
http://www.vantaanmusiikki.fi/shop/ … lectric-guitar-hc11-case-p-331.html

Kyllä minua vähän häiritsi, kun joskus Molly Hatchetin kitaristi soitti jollain hevikepillä. Myös BÖC:in Buck Dharman Steinbergerit ahistaa vieläkin. Itse en rumaa kitaraa ottaisi. Ulkonäöllä on merkitystä, jos ei pimeässä soiteta.

Tsugu Way: Mutta kyseessä on siis linkissä näkyvä stratocaster, eli lähinnä kait "ongelma" liittyy, jotenkin roots-moderni tai vaikkapa blues-heavy -suhteisiin - jos ymmärrätte mitä tarkoitan.
 
No ei tuo nyt niin paha ole, ettteikö sen kanssa oppisi elämään. Kyllä nyt ollaan jo melko tiukahkolla puristilinjalla...

No tossa Carvinissa ei ole kyllä mitään moitittavaa. Lapa on nyt mitä on, mutta samanlaisia muikuloitahan ne on kaikki Suhrit ja muut vastaavat ei-Fenderit.

Laulava Kylätohtori: Kyllä nyt ollaan jo melko tiukahkolla puristilinjalla...
 
Niin ollaankin - tiedetään, tiedetään - ja sitä tässä tilitykselläni(kin) yritän löysentää :-)

Vaikka kommentoinkin, että Carvinissa ei juuri ole muuta mainittavaa kuin lapa vain vähän erikoinen, niin todettakoon, että oma Tokai strato lähti aikoinaan kiertoon kun siinä oli niin ruma lapa, heh.

Mulle SG:ssä - erityisesti sellaisessa ruskeassa tai puunvärisessä - on hauskaa länkkärimeininkiä häränsarvineen kaikkineen. Mutta ymmärrän kyllä, jos ulkonäkö ei ole kaikille mieleen. Itsellä SG on ensisijaisesti siksi, että se on yksinkertaisesti ergonomisin kitara, millä olen ikinä soittanut.
 
Ja onhan mulla itsellänikin nämä selittämättömät visuaaliantipatiat, esim. Telecaster. Rakastan Telecasteria soittimena ja rakastan sen soundia. Mutta se ulkonäkö - "jätkät hei, mä tein tän kitaran kahdessa minuutissa vannesahalla!" Ja siltä se myös näyttää.

klobasa: No tossa Carvinissa ei ole kyllä mitään moitittavaa. Lapa on nyt mitä on, mutta samanlaisia muikuloitahan ne on kaikki Suhrit ja muut vastaavat ei-Fenderit.
 
Carvineisakin on ollut erivuosikymmenillä hieman erilaisia lapoja.Joskus pystyi myös siihen itse vaikuttamaan oliko se sellainen "Les Paul"-tyylinen, Flying V tai sitten sellainen Jackson mallinen joka nykyään on muuttunut hieman stratomaiseksi ja ei niin kulmikkaaksi.
 
Eipä tuo lapa kuitenkaan ihan kauhea asia ole jos kitara on muutoin hyvä kaikinpuolin.
 
Vaikka itselle oli alkuaikoina kitaran väri ja ulkoiset jutut tärkeämpiä kuin nyt niin kyllä niillä edelleenkin on merkitystä. Ainakin itseä ei kauhean hyviin soittosuorituksiin innottaisi mikään neon pinkki ja samoin joku myrkyn vihreä olisi kanssa aika karmea. Tosin jotkut kitarat ovat sellaisia ,että niihin voi jopa käydä aika rankatkin värit ,mutta toiset taas ei toimi ollenkaan millään muilla kuin ihan perinteisillä ratkaisuilla.-->Kitarassa toimivat väritkin ovat kitarasta kiinni. Harvoin voi sanoa jotain sellaista väriä joka ei käy mihinkään.
 
Tosin jos ei soita kaikkia maailman mahdollisia soittotyylejä ja erilaisia kitaroita niin aika helppo on myös nimetä sellaiset ulkoiset ominaisuudet joista ei pidä.

Ennemmin itselle hyvä ja ruma kuin hieno ja keskinkertainen. Ulkonäkö on ensimmäinen asia josta pystyy hyvinkin tinkimään.
 
Toki mullakin on omat suosikkini ulkonäön suhteen ja mielelläni hyviä sellaisia hommaankin.
 
Mut se mikä mua tässä ketjussa hämmentää on se että joku tietää miltä Kummolan persrööri näyttää.

Tsugu Way: Niin ollaankin - tiedetään, tiedetään - ja sitä tässä tilitykselläni(kin) yritän löysentää :-)
 
Mutta eihän siinä mitään väärää ole. Joku on tarkempi tavarastaan kuin joku toinen.. ;)

Ei oo vielä yksikään kitara lähtenyt kiertoon ulkonäön takia.

tender.insanity: Niin no.. Mua kyllästyttää kaikki perinteiset ja perinteisen väriset kitarat. Pitää olla stratocasteria, les paulia sun muuta ja väreinä ne ikuisen tylsät mustan eri sävyt, iänikuisen burstit ja muuta tylsää.
 
Kitara saa olla räväkkä ja värikäs. Ainoa lespakin joka mulla oli, oli alpine white, mikä on hienoin lespan väri ikinä. Kuten omista kuvistani huomaa, niin värejä pitää olla. Kontrasteja ja erilaisuutta.
 
Kyllä lespassa kulta on aivan ehdoton. On hieno ainakin pienellä korjauksella :D
 
Nuo herran ibat on kyllä sellasia, että kun aamulla herää niin silmät räjähtää tuohon värikirjoon. Erinlaisuus ja persoonallisuus kitarassa on kyllä jees :)

Kyllä se on Gibson (tai mikä tahansa) SG. Oikeissa käsissä mielettömän hyvä soitin, mutta sen näköistä soitinta en vaan tahdo omistaa. Luotaantyöntävän ruma keksintö. Täytynee palata tähän asiaan vielä joskus: lapsena en tykännyt Telecastereistakaan, vaan toisin on nyt. Telellä tulee soitettua keikoilla kaikista eniten.
 
Ibanezin, Jacksonin yms. perushevikeppejä tässä yhteydessä on turha mainita, koska niissä tökkii ulkonäön lisäksi moni muukin asia - soitettavuudesta ja soundista (tai lähinnä niiden puutteesta) lähtien.

LesPaul70: Mulle SG:ssä - erityisesti sellaisessa ruskeassa tai puunvärisessä - on hauskaa länkkärimeininkiä häränsarvineen kaikkineen. Mutta ymmärrän kyllä, jos ulkonäkö ei ole kaikille mieleen. Itsellä SG on ensisijaisesti siksi, että se on yksinkertaisesti ergonomisin kitara, millä olen ikinä soittanut.
 
Ja onhan mulla itsellänikin nämä selittämättömät visuaaliantipatiat, esim. Telecaster. Rakastan Telecasteria soittimena ja rakastan sen soundia. Mutta se ulkonäkö - "jätkät hei, mä tein tän kitaran kahdessa minuutissa vannesahalla!" Ja siltä se myös näyttää.
 
Olen hyvin pitkälti samaa mieltä kanssasi. :) Itse en voinut pitkään sietää Telecasterin ja SG:n ulkonäköä, mutta nyt en voisi elää ilman näitä. Kummakin mallit ovat kaikessa rumuudessaan niin vertaansa vailla. Eivätkö jätä ketään ainakaan kylmäksi. :)

Varmaan joku soitinrakentajan stratokopio voi olla loistava, mutta aina jollekin se ei ulkonäöllisesti kelpaa koska ei ole lisenssilapaa, eikä F-merkkiä lavassa.

Gabe: Olen hyvin pitkälti samaa mieltä kanssasi. :) Itse en voinut pitkään sietää Telecasterin ja SG:n ulkonäköä, mutta nyt en voisi elää ilman näitä. Kummakin mallit ovat kaikessa rumuudessaan niin vertaansa vailla. Eivätkö jätä ketään ainakaan kylmäksi. :)
 
Itse en edes tiedä, mitä mieltä olen SG:stä, mutta Telecasterista oli sama juttu. Viime vuosiin asti se oli mielestäni yksi rumimmista kitaroista ja lapa oli mauttomuuden ja rumuuden huipentuma, mutta jossain välissä vaan jokin naksahti ja nyt sellainen on itselläkin...

darrell: Alkuperäinen Les Paul ei oikein käynyt kaupaksi ja tilalle veistettiin (kännissä) ohuempi tasakantinen mahonkikeppi tuplasoololovella. Tämä uusi Les Paul vistotti Les Paulia siinä määrin, että Les Paul vaati nimensä poistettavaksija tilalle tuli SG, solid guitar.
 
No, ei se SG/Les Paul Les-setää miellyttänyt, mutta se ei ollut se ihan totuudenmuksinen syy, vaikka herra sitä kovin jutusteluissaan piti esillä.. Syy oli se, että Les Paulin ja Gibsonin sopimus umpeutui vuonna 1962, ja samoihin aikoihin hänen erönsa Mary Fordista oli "ajankohtainen", joten Les ei uusinut sopimusta, koskapa erossa olisi Ford päässyt "osille".
Joten syyskuussa 1963 hävisi Les Paul-nimi kitaroista (ja yhtiön listoilta) ja pysyi poissa ajanjakson 1964-67.
Vielä 1963 SG/Les Paul mallit myivät kyllä varsin kohtuullisesti, ja onhan tuo SG-malli sinnitellyt yhtiön mallistossa ihan kohtuullisesti.
Itse mallin suunnittelussa ei Les-setä ollut sitten vähimmässäkään määrin mukana, toki on totuuden nimessä kyllä todettava, ettei se "oikea" Les Paul-mallikaan ollut Lester Polsfussin kädenjälkeä..
 
Itse kitaramallissa ei kyllä (minusta) mitään vikaa ole, omassa bändissä oli välillä 1975 alkaen koko "arsenaali" bassoa myöten SG-mallisia.
Mutta makuasioitahan nämä, mitä suuremmassa määrin.. =)