Aihe: Kielet rämisee ikävästi
1 2
Krice
10.01.2013 23:35:27
 
 
Laulava Kylätohtori: koska luuli sen olevan vintagea...
 
Täällähän on aikaisemminkin ollut juttua siitä miten 80- tai jopa 90-luvulla vielä tehtiin laadukkaita hevikitaroita, jotka ovat vieläkin hyviä. Todellisuudessa monet niistä on käytetty todella huonoon kuntoon ja vaativat isoa remonttia, esimerkiksi nauhojen vaihdon. Osa kitaroista ei alunperinkään olleet niin laadukkaita kuin mitä on hehkutettu. Paremminhan ne menevät toki kaupaksi jos luodaan tuollaisia mielikuvia.
Crimsomnia
11.01.2013 19:24:43
Krice: Täällähän on aikaisemminkin ollut juttua siitä miten 80- tai jopa 90-luvulla vielä tehtiin laadukkaita hevikitaroita...
 
Mee nyt pois tästä ketjusta, kun sulla ei kerta ole mitään järkevää asiaa(tälläkään kertaa).
 
Käytin keppiä kaverilla joka on tusannut enemmän kitaroiden kanssa. Eipä tossa kummempaa todettu kuin että 15. nauhassa on vähän viilattavaa. Kiristin kaularautaa takaisin entiseen niin sai actionin siedettäväksi, mutta keskimmäiset 2 kieltä vielä särisee sieltä 14. nauhalta painettaessa. 15. nauha ei näytä kolostaan tippaakaan nousseelta, mutta kuitenkin pärisee, joten pieni viilaus lienee loogisinta. Noin muuten kulumat ovat aika maltillisia, joten nauharemppa ei ole vielä lähitulevaisuudessa ajankohtainen.
nikovirtala
11.01.2013 19:41:09
 
 
Crimsomnia: Mee nyt pois tästä ketjusta, kun sulla ei kerta ole mitään järkevää asiaa(tälläkään kertaa).
 
Älä nyt ... kyllä joka foorumilla täytyy yksi Krice olla, joku joka dumaa kaiken hyväksi havaitun. Kirjoittaa pyynnöistä ja toiveista huolimatta, vaikkei olisi mitään varsinaista sanottavaa, ihan vaan muiden kiusaksi. :)
Lähes tyhjä. - http://ikon.name
Krice
11.01.2013 20:50:23 (muokattu 11.01.2013 20:53:39)
 
 
Crimsomnia: 15. nauha ei näytä kolostaan tippaakaan nousseelta, mutta kuitenkin pärisee, joten pieni viilaus lienee loogisinta.
 
Ei välttämättä näytä, mutta voi olla kohonnut. Ennen viilausta kannattaisi naputella nauhaa kevyesti vasaralla (pehmike välissä, esim. muovinpala) ja katsoa auttaako se.
Krice
11.01.2013 20:52:25
 
 
wirtala: Älä nyt ... kyllä joka foorumilla täytyy yksi Krice olla, joku joka dumaa kaiken hyväksi havaitun. Kirjoittaa pyynnöistä ja toiveista huolimatta, vaikkei olisi mitään varsinaista sanottavaa, ihan vaan muiden kiusaksi. :)
 
Joka ketjuun täytyy näköjään olla se pystymetsästä turhaan kommentoiva tyyppi, joka ei todellakaan ole kirjoittanut mitään muuta ketjuun. Kiitos osallistumisestasi.
Ziggy Bubba
11.01.2013 21:01:31
 
 
Krice: Joka ketjuun täytyy näköjään olla se pystymetsästä turhaan kommentoiva tyyppi, joka ei todellakaan ole kirjoittanut mitään muuta ketjuun. Kiitos osallistumisestasi.
 
Mut hei. Kyllähän nyt kitarat kestää soittoa ties kuinka monta vuosikymmentä. Kato vaikka näitä 50-luvun Gibsoneita ja Fendereitä. Nauhojen kulumista, potikoiden rahinaa tms. lukuun ottamatta varmasti täysin ok-laitteita yhä, noin soittimina.
 
Monessa mekaanisessa laitteessa on kuluvia osia, mutta harvassa niiden päivittäminen on niin helppoa kuin sähkökitarassa. Tuon takia näissä se arvokin niin hyvin säilyy.
Yhden miehen pläskiä pruttua ja melankoliaa: CROOKMACHINE
Grugi
11.01.2013 21:05:45
Sanotaanko niin että ei kannata näissä netti keskusteluissa ottaa kaikkea niin kauhean vakavasti ja itseensä koska meitä on niin joka junaan ja jokaisella on hieman oma tyyli ilmaista asioita. Jotkut henkilöt ei vaan tule toimeen mitenkään ja siihen on tyytyminen.
 
Hyvä että alkaa selkiytymään kitaran ongelmat ja kyllä ne sieltä korjattua saa. Ei muuta kun kovaa soittoa.
The only true wisdom is in knowing you know nothing.
Gafa
11.01.2013 21:33:42
Crimsomnia: Mee nyt pois tästä ketjusta, kun sulla ei kerta ole mitään järkevää asiaa(tälläkään kertaa).
 
Käytin keppiä kaverilla joka on tusannut enemmän kitaroiden kanssa. Eipä tossa kummempaa todettu kuin että 15. nauhassa on vähän viilattavaa. Kiristin kaularautaa takaisin entiseen niin sai actionin siedettäväksi, mutta keskimmäiset 2 kieltä vielä särisee sieltä 14. nauhalta painettaessa. 15. nauha ei näytä kolostaan tippaakaan nousseelta, mutta kuitenkin pärisee, joten pieni viilaus lienee loogisinta. Noin muuten kulumat ovat aika maltillisia, joten nauharemppa ei ole vielä lähitulevaisuudessa ajankohtainen.

 
Lyhyt suora viivain nauhojen päälle 90-asteen kulmassa ja jos viivain keinuu niin nauha on korkea.
 
Samanlailla näkee myös onko joku nauha liian matala. katsoo valoa vasten ja jos nauhan ja viivottimen välistä tulee valo läpi, eikä tee varjoa nauhaan, niin sit siellä on matalia nauhoja joukossa.
 
Yhden tai kahden nauhan madaltaminen voi olla tuskasta hommaa. Jos on kallis kirves ni ammattimiehelle veisin. Saattaappa siel olla muissakin nauhoissa heittoja. Kevyt tasoitus ei pitäs hirveesti kustantaa ja sit saa kilpurin.. :D
 
Ps. ota ne pahvit pois kaulataskusta.
Gabe
12.01.2013 00:56:56 (muokattu 12.01.2013 00:57:21)
Crimsomnia: Käytin keppiä kaverilla joka on tusannut enemmän kitaroiden kanssa. Eipä tossa kummempaa todettu kuin että 15. nauhassa on vähän viilattavaa. Kiristin kaularautaa takaisin entiseen niin sai actionin siedettäväksi, mutta keskimmäiset 2 kieltä vielä särisee sieltä 14. nauhalta painettaessa. 15. nauha ei näytä kolostaan tippaakaan nousseelta, mutta kuitenkin pärisee, joten pieni viilaus lienee loogisinta. Noin muuten kulumat ovat aika maltillisia, joten nauharemppa ei ole vielä lähitulevaisuudessa ajankohtainen.
 
Jos ei ole ihan eurobudjetti niin kannattaa kiikuttaa jollekin ammattilaiselle, tuommoinen säätö ja muutaman nauhan hionta ei varmaan tule ihan kauhean kalliiksi. Ja onpa sitten hyvä pitkäksi aikaa.
 
e. Gafa ehtikin ensin. :)
JaaGeRMaisTeR
12.01.2013 02:42:47
Tyylikkäästi myöhässä tullaan tämäki suttaamaan... oisinpas ehdottanu kurkkaamaan onko kaula millasessa kulmassa... jos on kaula käytetty irti ja kiinnitetty sinne päin takasin. :)
Crimsomnia
15.01.2013 11:01:10 (muokattu 15.01.2013 11:04:17)
Gafa: Ps. ota ne pahvit pois kaulataskusta.
 
Mitä varten? Käy ja kukkuu.
 
Kysytään tässä nyt, kun olis vähän näemmä muutakin säädettävää. Tone on vissiin rikki, koska se sekaantuu volanapin toimintaan. Eli tone nollissa lähtee volaa, ja vola nollissa kitara ei ole täysin hiljainen, vaan myös tone pitää vääntää nolliin että keppi on täysin hiljaa... Ajattelin ottaa koko tonen pois ja laittaa jakin sen tilalle, koska jakin sijainti alasakarassa on vähintäänkin epämukava istualteen soittaessa.
 
Kolvi pysyy kädessä sen verran että olen mikkejä vaihdellut yms pientä duunaillut, mutta pitäisikö tällaisessa operaatiossa ottaa jotain erityisesti huomioon?
Gafa
15.01.2013 11:52:54
Crimsomnia: Mitä varten? Käy ja kukkuu.
 
Kysytään tässä nyt, kun olis vähän näemmä muutakin säädettävää. Tone on vissiin rikki, koska se sekaantuu volanapin toimintaan. Eli tone nollissa lähtee volaa, ja vola nollissa kitara ei ole täysin hiljainen, vaan myös tone pitää vääntää nolliin että keppi on täysin hiljaa... Ajattelin ottaa koko tonen pois ja laittaa jakin sen tilalle, koska jakin sijainti alasakarassa on vähintäänkin epämukava istualteen soittaessa.
 
Kolvi pysyy kädessä sen verran että olen mikkejä vaihdellut yms pientä duunaillut, mutta pitäisikö tällaisessa operaatiossa ottaa jotain erityisesti huomioon?

 
Noista sähköistä niin tiedä.
 
Jos on vanha keihäs, ni vaihda kaikki, ei paljon kustanna. Jakki kanteen? Ostasin kyllä piuhan kulmaplugilla.
 
Mut pahvi kuuluu kierrätykseen :)
 
Ajatus pahvista kitarassa sotii noin 5000:tta kitarasääntöä vastaan. Hakua käyttämällä löytynee ideoita mitä sinne kannatta tunkee. Voihan sinne kaulataskuun laittaa vaikka käytettyjä kortsuja jos haluaa, ei siinä mitään. - Mutku se ei varsinaisesti ole tasku.
 
Muistat sit jonain päivänä kauppoja tehdessä mainita et on pahvia taskussa. :D
Crimsomnia
15.01.2013 11:56:48
Gafa: Jakki kanteen? Ostasin kyllä piuhan kulmaplugilla.
 
Mitä varten? Tonella en tee muutenkaan mitään ja tuo on vaan kosmeettinen juttu.
Gafa
15.01.2013 12:54:13
Crimsomnia: Mitä varten? Tonella en tee muutenkaan mitään ja tuo on vaan kosmeettinen juttu.
 

 
Gibsonin SG:ssä se on kannessa ja minusta se tarvii kulmaplugin. On mukavampi.
Jos plugi kannessa on rock ni sit se on rock.
Crimsomnia
15.01.2013 13:10:25
Gafa: Gibsonin SG:ssä se on kannessa ja minusta se tarvii kulmaplugin. On mukavampi.
Jos plugi kannessa on rock ni sit se on rock.

 
No emt rockista, mut mulle tuo sijainti on yks hailee niin kauan kun plugi ei ole tiellä, kuten tässä siis nyt on.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)