Aihe: Keinokuorma kyselyä..
1 2
bauglir
20.12.2011 08:19:53
Onko ihmisillä kokemuksia Swartin Night Light -tyyppisestä keinokuormasta?
 
Ymmärtääkseni tuo on suunniteltu lähinnä pienehkötehoisille vahvistimille (< 20W).
calenture
20.12.2011 23:46:27
ellu_94: Moro!
 
Eli olen miettinyt jo pitkään keinokuorman ostoa ja kaipaisin ehkä hieman syvällisempää apua mitä noista muista keinokuorma keskusteluista olen löytänyt.
Keikkailen suhteellisen ahkerasti ja tähän asti olen käyttänyt Digitechin Bad Monkeytä apuna tuon Marshallin 1987x:n kaitsemiseen, ja yllättävän hyvin sillä on pärjännyt mutta soundit ei ole sitä tasoa mitä aina toivoisi. Olen saanut myös hyviä soundeja tuolla systeemillä,varsinkin jos volumea on saanut nostaa reilusti ilman että miksaaja on repinyt pelihousunsa, mutta haluaisin päästä ainakin lähelle sitä tasoa minkä saavutin kun kerrankin pääsin tuossa kesällä luukuttamaan marsua täysillä keikkatilanteessa. Kitarana toimii Tokain stratocaster.
 
Olen siis keinokuorman tarpeessa ja olen lukenut paljon hyvää Weberin Massista ja Ultimatesta tietenkin, mutta taitaa olla aika kovan työn takana sellaisen saaminen. Myös Uraltonen Hotmama kiinnostaa jo sen takia että pääsisi itse hieman rakentelemaan.
 
Parista keinokuormasta ( Marshallin Powerbrakesta, joka oli kyllä sitä itseään ja Thd:stä ) on kokemusta, mutta kaipailisin myös lisää vaihtoehtoja ja kokemuksia.
 
Hintahaarukka on 0-300e, laittakaa ehdotuksia tulemaan vaan ihan reilusti!

 
Kun sulla ei ole mitään master volumea vastaan niin hommaa tilalle/rinnalle JCM800/JMP MV malli niin tuut huomaan kuinka vintage murinan saat aikaseksi ja dynamiikkaa on sitten ku pienes kyläs ( mun mielestä jopa hyvä kun pääte ei niiaa täysillä ja ei ole kompressoitu särö), --joka on tietysti kivan kuulonen non MV nupeilla ilman keinokuormia-- mut sit se volumen taso saattaa jotain miksaaja määräjiä ottaa pannuun..
 
Eli älä pilaa nuppis soundia keinokuormilla+säästä se turha mv moodaus... hommaa lisää marsuja ja huomaat kuinka kivoja ne on ;=)
Jucciz
21.12.2011 00:06:24
calenture: Kun sulla ei ole mitään master volumea vastaan niin hommaa tilalle/rinnalle JCM800/JMP MV malli niin tuut huomaan kuinka vintage murinan saat aikaseksi ja dynamiikkaa on sitten ku pienes kyläs ( mun mielestä jopa hyvä kun pääte ei niiaa täysillä ja ei ole kompressoitu särö), --joka on tietysti kivan kuulonen non MV nupeilla ilman keinokuormia-- mut sit se volumen taso saattaa jotain miksaaja määräjiä ottaa pannuun..
 
Eli älä pilaa nuppis soundia keinokuormilla+säästä se turha mv moodaus... hommaa lisää marsuja ja huomaat kuinka kivoja ne on ;=)

 
Tota... kyllä JCM800 soundaa ainakin ihan hiton paljon paremmalta kun se on isolla, vaikka ois keinokuormalla jarrutettukin. Masterin ollessa pienellä JCM800:n särö on jokseenkin munatonta pihinää, mutta auta armias kun volumen saa avata jonnekin kutosen-seiskan paikkeille tai isommalle - luiden ympärille alkaa kertyä lihaa ja läskiä AIVAN eri tavalla. Tuota tilannetta ei kukaan miksaaja tosin yleensä suostu kuuntelemaan, joten jarru vaan rohkeasti väliin. Lopputulos on paljon parempi kuin master liian hiljaisella.
Jos kevyen musiikin nuotinkirjoitus ja komppilaput kiinnostavat, tutustu ihmeessä sivustooni: Lappu soimaan!
slapvete
21.12.2011 01:14:15
Ilmeisesti mä oon ihan hannuhanhi, mutta mun JMP 2203 kuulostaa todella tuhdilta jo vola kello ysissä. Mökääkin tosin on jo siinä vaiheessa sen verran, ettei heikomman hapin huuto kuulu yli. Mutta se on todella komeaa mökää.
 
Toki sen soundi rakkaudellistuu yhä, kun hanaa avaa lisää.
"There's something both hysterically funny and totally great about SUCKING at something and REFUSING TO GIVE UP... It really irritates the fuck outta some people." - Slipperman
Jucciz
21.12.2011 01:21:27 (muokattu 21.12.2011 01:22:05)
slapvete: Ilmeisesti mä oon ihan hannuhanhi, mutta mun JMP 2203 kuulostaa todella tuhdilta jo vola kello ysissä. Mökääkin tosin on jo siinä vaiheessa sen verran, ettei heikomman hapin huuto kuulu yli. Mutta se on todella komeaa mökää.
 
Toki sen soundi rakkaudellistuu yhä, kun hanaa avaa lisää.

 
Ehkä toi sit on se ero myöhäisen JMP:n ja varhaisen JCM800:n välillä - jos niissä ei muutoin ihmeempää eroa liene. Tietty koko signaaliketju vaikuttaa... soundimieltymykset... blahblah. :)
 
Jokos muuntaja on valjastettu, btw?
Jos kevyen musiikin nuotinkirjoitus ja komppilaput kiinnostavat, tutustu ihmeessä sivustooni: Lappu soimaan!
slapvete
21.12.2011 11:02:24
Jucciz: Ehkä toi sit on se ero myöhäisen JMP:n ja varhaisen JCM800:n välillä - jos niissä ei muutoin ihmeempää eroa liene. Tietty koko signaaliketju vaikuttaa... soundimieltymykset... blahblah. :)
 
Jokos muuntaja on valjastettu, btw?

 
Ja karpon suoman mojon vaikutusta ei parane unhoittaa.
 
Muuntaja ei ole vielä tulilla, rakennusprojektille allokoitu aika alkaa vasta maaliskuussa. Tässä on ollut ja tulee olemaan ennen sitä vähän kaikenlaista. Mutta 2204-johdannainen sieltä sitten törähtää aikanaan.
"There's something both hysterically funny and totally great about SUCKING at something and REFUSING TO GIVE UP... It really irritates the fuck outta some people." - Slipperman
calenture
21.12.2011 11:25:16
Jucciz: Tota... kyllä JCM800 soundaa ainakin ihan hiton paljon paremmalta kun se on isolla, vaikka ois keinokuormalla jarrutettukin. Masterin ollessa pienellä JCM800:n särö on jokseenkin munatonta pihinää, mutta auta armias kun volumen saa avata jonnekin kutosen-seiskan paikkeille tai isommalle - luiden ympärille alkaa kertyä lihaa ja läskiä AIVAN eri tavalla. Tuota tilannetta ei kukaan miksaaja tosin yleensä suostu kuuntelemaan, joten jarru vaan rohkeasti väliin. Lopputulos on paljon parempi kuin master liian hiljaisella.
 
itse soitan yleisölle, en miksaajalle: nehän ruikuttaa heti kun ne vaan näkee et tuodaan marsun vintage nuppia lavalle mv:llä tai ilman!
BTW kun tutustuin tän topiikin aloittaneeseen nuoreen kitaristiin ja sen 1987x soundiin, niin vittuako me ollaan sitä neuvomassa, oli meinaa homma hanskassa ja ikää reilusti alle 20.. . eli ellu94 ANNA PALAA :)
calenture
21.12.2011 11:27:38
slapvete: Ilmeisesti mä oon ihan hannuhanhi, mutta mun JMP 2203 kuulostaa todella tuhdilta jo vola kello ysissä. Mökääkin tosin on jo siinä vaiheessa sen verran, ettei heikomman hapin huuto kuulu yli. Mutta se on todella komeaa mökää.
 
Toki sen soundi rakkaudellistuu yhä, kun hanaa avaa lisää.

 
Tota just tarkotin kans tuolla aikasemmin, Se on muka paljooooon parempi soundi purkajan kautta HILJAA kuin ilman. Ite eri mieltä, Ilman parempi!
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)