Aihe: PRS guitars
1 2 3 4 5 6 7
Jucciz
27.11.2010 18:28:35
Kyllä mää sijoittaisin vaikkapa Gretschin, Rickenbackerin ja muutaman muunkin merkin ennen PRS:ää noin niinkuin "perustyökalujen kärkikolmikkoon". Eipä silti, päätellen siitä, että hyvin monet nimekkäät soittajat vetelevät PRS:llä, kyllä ne varmasti ovat hyviä soittajan työkaluja.
 
Henkilökohtaisella tasolla PRS:t tuntuvat vähän PeRSoonattomilta (siiätkö tuo kirjainyhdistelmä oikeasti tulee?), mutta tuskinpa perus iskelmäkeikka menisi pilalle, jos se pitäisikin vetää omien kamojen sijasta yhtäkkiä PRS:llä. Itse vaan haen kitaroista yleensä jotain "tunnistettavaa peruskitaran soundia". Tähän mennessä testaamistani PRS:istä on ollut vaikea saada irti sen kummemmin Les Paulin, Stratocasterin, Telecasterin kuin Gibsonin puoliakustisenkaan soundia, saati niiden tuntumaa tai "fiilistä" (jota ei myöskään sovi soittopuuhissa aliarvioida).
 
Vähän semmoinen "välimallin vaihtoehto", mikä tietty on moniin tilanteisiin juuri passeli - varsinkin jos ei tavoitella minkään LP-, Strato- tai Tele-meininkiä, vaan nimenomaan PRS-meininkiä.
Jos kevyen musiikin nuotinkirjoitus ja komppilaput kiinnostavat, tutustu ihmeessä sivustooni: Lappu soimaan!
Jii
27.11.2010 19:40:37
Jucciz:
...
 
Vähän semmoinen "välimallin vaihtoehto", mikä tietty on moniin tilanteisiin juuri passeli - varsinkin jos ei tavoitella minkään LP-, Strato- tai Tele-meininkiä, vaan nimenomaan PRS-meininkiä.

 
En sanoisi välimalliksi, mutta PRS:ää todellakin on markkinoitu kitarana, josta yllämainittujen kitaroiden soundit irtoaisi. Ja niinhän se ei ole. PRS:n soundi on omanlaisensa, mutta yllämainitulla kolminaisuudella on soundien puolesta soiteltu niin paljon klassikkobiisejä, että sähkökitaran soundi on määritelty pitkälti niiden kautta.
Jucciz
27.11.2010 19:42:57
Jii: En sanoisi välimalliksi, mutta PRS:ää todellakin on markkinoitu kitarana, josta yllämainittujen kitaroiden soundit irtoaisi. Ja niinhän se ei ole. PRS:n soundi on omanlaisensa, mutta yllämainitulla kolminaisuudella on soundien puolesta soiteltu niin paljon klassikkobiisejä, että sähkökitaran soundi on määritelty pitkälti niiden kautta.
 
Juu, tässä se mun kohdalla klikkaakin. Mä olen kovasti mieltynyt noiden "aina olemassa olleiden kitaroiden" soundeihin. PRS ei tee mitään niistä hyvin - enkä näin odotakaan - sen sijaan PRS on oikein hyvä PRS. Kannattaa vaan käydä itse testaamassa ja tekemässä sen perusteella päätelmän, onko se omaan käyttöön hyvä vaihtoehto. Huono näitä soundiasioita on oikein toisen puolesta päättää.
Jos kevyen musiikin nuotinkirjoitus ja komppilaput kiinnostavat, tutustu ihmeessä sivustooni: Lappu soimaan!
P-man
27.11.2010 19:46:26
Jos haluaa strato-soundia, ostaa Fenderin, jos haluaa Les paul-soundia, ostaa Gibsonin, jos haluaa vahan molempia ja superstraton soitettavuuden, ostaa PRS:n
J Silver
27.11.2010 21:39:43
Gretch, Rickenbacker? In yer dreams...no feckin' way. Ilmastako pitäis maksaa?
Custom 24, vuosimallia '99. Yli kymmenen vuotta menty ja mennään edelleen. Nauhat pitäis vaihtaa ehkä vuoden päästä. Sit todellakin mennään taas toiset kymmene vuotta. Ehkä elämäni paras ostos.
Sanokaa mitä sanotte. Kahta en vaihda, toinen on prs, toista en vielä tiedä.
Jii
27.11.2010 21:52:18
J Silver: Gretch, Rickenbacker? In yer dreams...no feckin' way. Ilmastako pitäis maksaa?
Custom 24, vuosimallia '99. Yli kymmenen vuotta menty ja mennään edelleen. Nauhat pitäis vaihtaa ehkä vuoden päästä. Sit todellakin mennään taas toiset kymmene vuotta. Ehkä elämäni paras ostos.
Sanokaa mitä sanotte. Kahta en vaihda, toinen on prs, toista en vielä tiedä.

 
luulisin, että soundi on se, joka jakaa porukkaa, ei niinkään kitaran soitettavuus tai laatu. ja tuostahan jäsen jucciz taisi puhua.
Joees
27.11.2010 22:23:19
J Silver: Gretch, Rickenbacker? In yer dreams...no feckin' way. Ilmastako pitäis maksaa?
 
Perustyökaluna kyllä, ehdottomasti nuo kaksi sinne Gibsonin ja Fenderin rinnalle. Niiden tsoundia löytyy hirmuisilta määriltä erilaisia levyjä niinkuin Gibsonin ja Fenderinkin klassikkojen tsoundeja.
Ja perustyökalulla mä nyt tarkotan juurikin niitä ritsoja jolla saadaan ne perustsoundit tuotettua mahdollisimman autenttisesti.
 
PRS on työkalu sekin, hyvä semmoisenaan.
 
Äh, en mä nyt jaksa saada ulostettua enempää. Olkoon.
Loafers
Grunge-garagerokin räimettä höystettynä powerbluesilla á la Zepukat -fox
Humina on mun särö ja feedback on mun laulaja.
Jankku
27.11.2010 22:48:05
Eihän PRS:stä straton tahi LPn saundia saakaan, mutta mulla se ei ainakaan ollut edes tarkoitus kun jo LPn ja stratoja omistan. Mutta siis just semmosena joka-paikan-höylänä tää on paree ku paree :) Ja epävireeseen se ei mee. Keikalla saa vetää rauhallisin mielin raskaallakin kädellä, toisin kuin Fenkulla tahi Gibsonilla joiden virittimiä saa alituiseen väännellä suuntaan jos toiseen ;P
Kunnon Fenderiä sä et enää nykypäivänä saa ku custom shopista ;) Ja tämä lama-ajan blues minunkin kotona soi!
0la
27.11.2010 23:14:58 (muokattu 27.11.2010 23:17:10)
Itseni yllätti soitettavuudella 8-12 päivää(lue 3 kuukautta) briteistä odotettu SE singlecutti. Saundi bulkkimikeillä ei ole mitenkään ylistettävä, mutta en sitä 400euron hinnalla olettanutkaan saavani. Korean SE mallit tuntuu kelpaavan pitempään soittaneille jenkkimallien rinnalla keikkakeppeinä. Itselle tuli nimenomaan keikkailuun ostettua ja sain mitä hain.
YarZoo
28.11.2010 00:15:43
Noissa omaan buzettiini sopivissa PRS kepukoissa on ollut ikäänkuin "akateeminen" tunnelma ja ahkerasta testaamisesta huolimatta on tuote jäänyt aina hyllyyn. Tuotantoa omaavat tuttavat ovat kertoneet että hankinnan jälkeisen alkuhuuman jälkeen on tullut semmoinen epätietoinen pitääkö, vai myydä vaihe ( ei vierasta muutenkaan, vai..). Pitemmän yhteiselon jälkeen tuote on sitten hitsautunut niin hyvin näppiin, ettei rapsutinta halua päästää käsistään.
 
Merkillähän löytyy aivan huikeita puut, mikit ja pinnat yhdistelmiä hintaluokkaan 6 töysand ja siitä ylöspäin. Urbaani legenda kertoo tehtaan varastossa olleen jossain vaiheessa itärannikon alkuvaahtera ja poppeli-aihioita, nämä purjelaivapuuthan hävisivät 1800 luvun lopulla jonkin oudon kasvitaudin ja liiallisten hakkuiden seurauksena. Mikäli ryssin nuo puulajit, saapi oikaista.
 
Tämän ääressä olen pariin otteeseen valuttanut räkää näppäimistölle:
 
http://www.thomann.de/fi/prs_singlecut_privatstock.htm
 
lottovoitto, lottovoitto, lottovoitto, iso lottovoitto missä viivyttelet?
S.N.A.F.U
stumpe
28.11.2010 01:53:14
P-man: Jos haluaa strato-soundia, ostaa Fenderin, jos haluaa Les paul-soundia, ostaa Gibsonin, jos haluaa vahan molempia ja superstraton soitettavuuden, ostaa PRS:n
 
Tuota vähän haeskelinkin kysymykseeni mikä on ketjun edelisellä sivulla. Voitko/voiko joku tarkentaa hieman mitä yhteneväisyyksiä prs ja superstraton soitettavuudella?
P-man
28.11.2010 13:56:59
stumpe: Tuota vähän haeskelinkin kysymykseeni mikä on ketjun edelisellä sivulla. Voitko/voiko joku tarkentaa hieman mitä yhteneväisyyksiä prs ja superstraton soitettavuudella?
 
Matala soittotuntuma eli tallan korkeus suhteessa runkoon, hyva ergonomia, 24 nauhaa ja niille ylanauhoille paasee hyvin. Ja omat kokemukset on Custom24:ta, muista en mene sanomaan mitaan.
Eemil
28.11.2010 16:12:50
Olen samoilla linjoilla, että PRS-kitarat ovat kaikilta ominaisuuksiltaan erinomaista tasoa, ainoastaan saundi jakaa mielipiteitä. Puhutaan PRS-saundista, joka vaatisi vähän tarkempaa tietoa mitä malleja on soitettu. Mulle PRS-saundi meinaa sitä double cut-runkoisten mallien saundia joka tosiaan on jotain Gibsonin ja Fenderin välistä. Double Cutteja siis on Standardit ja Customit ja vähän enempi fenkun suuntaan kallellaan oleva CE, sekä Gibsonin suuntaan kallistuva McCarty. Olen Juccizin kanssa samoilla linjoilla että kitara saundaa parhaalta jos se saundaa lespalta, teleltä tai stratolta jne. Välimallin saundi on välimallin saundi.
 
Täysin toinen asia onkin sitten PRS:n single cutit, joista SC245 on mielestäni mahtava malli jonka valmistuksen loppuminen on minusta kummallista. SC245:n saundi on oikeata lespaa, mutta kitara itsessään tuntuu ja *mielipide* näyttää paremmalta.
 
Näinköhän nuo uudet yksikelaisilla mikeillä varustetut mallit kuulostaa stratolta tai teleiltä? Niitä en ole testannut.
Perkkis
28.11.2010 16:15:46
No mutta kumman ottaisitte noin jokapäiväiseen soittoon,omaan tyyliinne jos teidän pitöisi noista kahdesta valita?
Eemil
28.11.2010 16:19:15
Perkkis: No mutta kumman ottaisitte noin jokapäiväiseen soittoon,omaan tyyliinne jos teidän pitöisi noista kahdesta valita?
 
Custom 24 vai LP Standard?
 
Lespa tulisi välittömästi epäröimättä. Tietäen, että selätys tulisi pelkän saundin puolesta, vaikka muilla osa-alueilla tulisikin vähän nenille.
oiva tumpeloinen
28.11.2010 17:05:13
Perkkis: No mutta kumman ottaisitte noin jokapäiväiseen soittoon,omaan tyyliinne jos teidän pitöisi noista kahdesta valita?
 
Auttaako tämmöinen kysymys jotenkin valitsemaan kitaraa? Todennäköisesti PRS:n omistajilta tulee vastaukseksi PRS, ja muiden keppien omistajilta LP. Käy kokeilemassa, mikä kitara istuu parhaiten lapasiin ja soundaa parhaalta.
Perkkis
28.11.2010 19:32:49
oiva tumpeloinen: Auttaako tämmöinen kysymys jotenkin valitsemaan kitaraa? Todennäköisesti PRS:n omistajilta tulee vastaukseksi PRS, ja muiden keppien omistajilta LP. Käy kokeilemassa, mikä kitara istuu parhaiten lapasiin ja soundaa parhaalta.
 
Eikun tää oli vaan tämmönen haastattelu joka liittyi PRSsiin,ei tämä mitenkään siihen hankintaan liity :D
oiva tumpeloinen
28.11.2010 20:22:39
Perkkis: Eikun tää oli vaan tämmönen haastattelu joka liittyi PRSsiin,ei tämä mitenkään siihen hankintaan liity :D
 
Eikun tommonen kysymys on gallup, ei keskustelua.
Perkkis
28.11.2010 20:33:55
oiva tumpeloinen: Eikun tommonen kysymys on gallup, ei keskustelua.
 
Anteeks,pahoillaan :D Mitens ne muuten saa niistä loimuvaahterakansista siellä Paulilla semmoiset hienot? Käyttääkö ne värjättyä petsiä tai jotaki?
Les Fender
28.11.2010 20:45:11
Perkkis: Anteeks,pahoillaan :D Mitens ne muuten saa niistä loimuvaahterakansista siellä Paulilla semmoiset hienot? Käyttääkö ne värjättyä petsiä tai jotaki?
 
Ne käyttää tiikerilakkaa;)
"Living is easy with eyes closed!"
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)