Kitarat: kitarakamat ›

Nimim. huomenna musakauppaan...kieliostoksille! ;-)
 
=kun menet kieliä hakemaan näet uuden pedaalin ja pyydät että voisiko tesmailla sitä ja lopulta kävelet se kainalossa kotiin musiikkikaupasta ja vasta kotona muistat "ei per... ne kielet". kyllä se GAS sieltä vielä iskee älä huolestu:D

Lisäksi täytyy sanoa, että PASKALLE soittajalle hyvillä kamoilla ON suuri merkitys, soitto kun ei silloin lähde sormista.
 
Ääh. Eihän paska kuorruttamalla konvehdiksi muutu :)
 
(aiheen vierestä)
Tosin itse olen sitä mieltä, että teknisesti hyvä soittaja ei läheskään aina ole automaattisesti mielenkiintoinen soittaja. Ja jos valita pitää niin kuuntelen mieluummin sitä mielenkiintoista.
 
Vähän sama homma kuin että Helmut Lotti on parempi laulaja kuin Peitsamon Kari. Silti Peitsamoa kuuntelen, Lottia en (vapaaehtoisesti).
(/aiheen vierestä)

Ääh. Eihän paska kuorruttamalla konvehdiksi muutu :)

 
Niin,....
 
Satriani soittaa "Surfing With The Alien" -biisin kopiostratolla ilman kampea:
http://www.youtube.com/watch?v=D9v5e1TTwts
 
"That was a little painful on this..."

Parasta matskua syntyy mun mielestä kun yhdistää hyvän ja tyylitajuisen soittotaidon hyviin soittokamoihin.. no joo aika itsestäänselvyys. Hyvä puuseppä tekee hyvää jälkeä pelkällä vasaralla ja puukollaki (tele/strato ja putkivahvari), mut jos tälle taitavalle puusepälle heittää vielä eteen kunnon työkalusarjan millä jutut ikääkuin viimeistellään, nii luovuutta voi käyttää aina rajattomammin.

Parasta matskua syntyy mun mielestä kun yhdistää hyvän ja tyylitajuisen soittotaidon hyviin soittokamoihin.. no joo aika itsestäänselvyys. Hyvä puuseppä tekee hyvää jälkeä pelkällä vasaralla ja puukollaki (tele/strato ja putkivahvari), mut jos tälle taitavalle puusepälle heittää vielä eteen kunnon työkalusarjan millä jutut ikääkuin viimeistellään, nii luovuutta voi käyttää aina rajattomammin.
 
...mutta joskus on mukava jättää homma "viimeistelemättä". Esim White Stripes soittaa livenä miten sattuu ja soundi on karkea kuin mikäkin. Mutta se kuuluu asiaan. Oma näkemys soundista on se että se kuulostaa "itseltä" ja että soundi lisää soittoon tunnelmaa. Sopivan "rikkinäisen" kuuloisella soundilla saa esim kappaleeseen jossa koittaa saada raivoa sellaisen lisän siihen miltä biisi kuulostaa, ja jos herkkä kappale on menossa niin puhdas, pehmeä ja kaunis sointi tuo sitä tunnelmaa lisää. Tosin nämäkin voivat mennä päinvastoin joissain tapauksissa. Itse koen nykyään että tärkein asia minkä kitaransoitto on opettanut on että hyvää tai huonoa soundia ei ole, on vain olemassa eri soundeja joita voidaan käyttää eri tarkoituksiin. Kaikki eivät osaa käyttää rikkinäistä soundia, mutta eiköhän Nine Inch Nailsin rikkinäiseltä (mutta erittäin hyvältä) kuulostavat soundit todista että rikkinäinen soundikin toimii (Trent tekee ne kyllä digitaalisesti, mutta kyllä niitä voi kitarallakin tehdä).
 
E:parantelua

Monestihan kaikki tämä kamarunkkaus johtaa siihen, että huomaa soittavansa sillä yhdellä skeballa, styrkkarilla...mieluiten, tavan vuoksi...kaikki vaan taipuu tietyllä setillä. Sitten siihen työjuhtasettiin vielä kiintyy juuri siksi, että soittaa paljon niillä kamoilla. Pahimmillaan jatkuvasta kamojen vaihtamisesta tulee itsetarkoitus, ja se oma soundi jääkin löytymättä...puhumattakaan menetetystä soittoajasta!

Monestihan kaikki tämä kamarunkkaus johtaa siihen, että huomaa soittavansa sillä yhdellä skeballa, styrkkarilla...mieluiten, tavan vuoksi...kaikki vaan taipuu tietyllä setillä. Sitten siihen työjuhtasettiin vielä kiintyy juuri siksi, että soittaa paljon niillä kamoilla. Pahimmillaan jatkuvasta kamojen vaihtamisesta tulee itsetarkoitus, ja se oma soundi jääkin löytymättä...puhumattakaan menetetystä soittoajasta!
 
Tääkin on kyllä totta kun ajatellaan pelkkää kitaran tai muun yksittäisen instrumentin soittamista. Toi edellinen kommenttini oli pikemminkin useampaa instrumenttia räpeltävän taide-rock paavon näkökulma; ei olla välttämättä hakemassa tiettyä "omaa soundia" vaikka sekin jollain tavalla syntyy. Toisaalta on muuten kitaristeja, jotka tunnistaa ihan vaan soittotyylistä ja tatsista välittömästi, riippumatta kulloisistakin kamoista.

Toisaalta on muuten kitaristeja, jotka tunnistaa ihan vaan soittotyylistä ja tatsista välittömästi, riippumatta kulloisistakin kamoista.
 
Totta, ite rupesin kuuntelemaan Lenny Kravitzia ja heti yhdeltä levyltä tunnistin Slashin parista biisistä, vaikka kitarasoundi on kaikkea muuta kuin gn'r. Samoin jotkut santanat ja paget tunnistaa kyllä aina.
 
Itse aiheeseen, mun ympyrät on vasta lähtenyt pyörimään, kesätyörahat pistin jo haisemaan nuppitilaukseen englannista ja seuraavaksi tulee saksasta tilaukseen lähä pedaaleita ja lauta :) Toisaalta viimeisten kuukausien keikoista yksi parhaiten soitetuista ja parhaalta soundaavista oli kyllä ilman pedaaleita ja 15 watin vox valvetronixilla. Nauhoituksia en oo vielä kuullut, mutta kuulemma tosi hyvä kitarasoundi tuli narullekin siitä.

Mulla ympyrä on ja vasta pyörimässä, mutta luulen ettei kovin suuria muutoksia enää tule. Charvel on tullut jäädäkseen ja saa vain pienen lisämodifikaation (puolitus tallamikille), savage on toinen pysyvä ja efektejä en ole juuri kaivannut. Hankintalistalla on oikeastaan enää delay, chorus ja randy rhoads...

Hyvää kitarafilosofiaa. Itselläni on menossa pitkän tauon (n. 20 v) jälkeinen uusi alkuhuuma - kaikki kamat on hankittu reilun vuoden sisään ja mistään en ole vielä ehtinyt luopua eli kehän alkuvaiheilla surfataan.
 
Sen olen huomannut että kyllähän toi kamahomma eli sen soundin etsintä tuo tähän harrastukseen ihan oman mojonsa. Se vaan on niin että uusien purkkien ym. arvosteluista, näytteistä ja itse kokeiluista saa intoa ja mielenkiintoa siihen tärkeimpään eli soittamiseen. On kiehtovaa että kitarasoundiin pystyy vaikuttamaan niin monella tavalla ja uudet äänenvärit saavat paitsi ylipäätään soittamaan, soittamaan juttuja joita ei ehkä muuten olisi soittanut. Sekin osaltaan kehittää soittoa. Tähän voisi heittää jopa sellaisenkin latteuden että kaikkea pitää kokeilla ja kaikki mikä ei tapa, kehittää sua soittajana :-)
 
John Fogertyhän sanoi hiljattain että sitä innostaa paitsi uusi kitara niin niinkin pieni asia kuin uudenlainen plektra! No Fogertyn tapauksessa tossa on kai lähinnä kysymys lauluntekoinspiraatiosta mutta kyllähän sekin on vielä vanhoilla päivillään nimenomaan pyrkinyt kehittymään myös soittajana, opetellut pikkausta jne.
 
Ja siis kyllähän jazzkitaristikin etsii sitä soundia, perinteisesti soittava Teemu Viinikainenkin esitteli Kitaraklubissa kamojaan ja useita kitaroitaan ihan niin kuin kuka tahansa kitarafriikki. Oli "hiljattain New Yorkista löytynyttä Gibsonin sataseiskafemmaa" ja Fenderin vahvistinta ym., mutta kuitenkin se sanoi että tärkein kitara sille on se vuoden 1938 akustinen Gibson, jonka mikityksestä ja vahvistuksesta sitten kuitenkin puhuttiin yhtä paljon kuin itse kitarasta. Periaatteessa ihan samasta jutusta on kysymys, soundia ja fiilistä sekin niistä kamoista koko ajan hakee, se sävyskaala jossa liikutaan on vaan ehkä vähän toisenlainen kuin kaikkein runsaimmassa särö-muljutinosastossa.

John Fogertyhän sanoi hiljattain että sitä innostaa paitsi uusi kitara niin niinkin pieni asia kuin uudenlainen plektra! No Fogertyn tapauksessa tossa on kai lähinnä kysymys lauluntekoinspiraatiosta mutta kyllähän sekin on vielä vanhoilla päivillään nimenomaan pyrkinyt kehittymään myös soittajana, opetellut pikkausta jne.
 
Ja siis kyllähän jazzkitaristikin etsii sitä soundia,
 
Jep, Arenan konsertin perusteella Fogerty on treenannut itsensä tosi kovaan iskuun. Kitarat vaihtui melkein aina piisin vaihtuessa. Niih, toi jazzkitaristi-kommenttini nyt oli tollasta tyhmää yleistystä ei siitä sen enempiä.

Tätä taustaa vasten onkin varsin huvittavaa/hämmentävää huomata, että jumankekka perusstrato ihan perusmikityksellä kera kunnon vahvistimen kuullostaa hyvältä esim. vanhan kunnon Boss SD-1:n läpi! Ja DS-1:n. Et ei siihen hyvään rokkikitarasoundiin sitten tarvittukaan mitään sen ihmeellisempiä leluja.
 
Nyt kuulostaa vaihteeksi hyvältä näin. Jonkin ajan päästä alkaa taas kuulostaa huonolta ja taas kamaa vaihtuu...
Eli omaan soundiin välillä turtuu ja kyllästyy. Silloin melkein mikä tahansa muutos soittokamoissa tuntuu tuovan soundiin selkeän parannuksen.
 
Mä käytän paljon overdrive-polkimia boostaukseen ja särötykseen, ja mulla on muutama od-/distortion -pedaali joita vaihtelen keskenään aina kun oma soundi alkaa tympiä. Just hiljattain laitoin pedaalilautaan RATin, jonka muutama vuosi sitten otin pois kun kuulosti siinä tilanteessa niin huonolta. No nyt se kuulostaa aivan fantastiselta...
Sillehän ei voi mitään, että oma soundi ei voi miellyttää aina ja ikuisesti. Joskus soundaa omaan korvaan hyvältä ja joskus huonolta, vaikka kaikki kamat olisi säätöjä myöten samat molemmilla kerroilla. Ja kyllä, vanha kunnon Bossin SD-1 on meikäläisenkin luottopedaali josta en voisi luopua, vaikka se joskus paskalta kuulostaakin.

Semmoisen olen kyllä huomannut että jos soittelee yksin niin rupeaa useemmin kuulostelemaan palettia sen kannalta, että onko nyt kaikki laitteet ihan optimia.
tulee ruuvailtua ja vekslattua kaikkea.
 
Bändin kanssa kun mätetään niin kamojen luotettavuus ja helppo käytettävyys ovat etusijalla. Silloin tärkeämpää on että kamppeet toimii ja ukkeli soittaa oikeita asioita, ja riittää että soundi on vaikka vaan suht ok. Kun rumpali lyö kapulat yhteen niin silloin mentiin eikä säädetä.
 
Sen seurauksena mulla on ainakin noi useimmat jorrakkeet karsiutuneet pois.

Onko kellekään muulle käynyt näin?
 
On.
 
SITÄ soudia metsästäessä meni emäkeko markkoja ja myöhemmin euroja. Kun oliskin ymmärtänyt alusta lähtien, se ei ole romppeitten vika jos soittajalla on köykäinen tatsi ja köykäinen soundi. Pelkästään Robbenin kamppeilla ei vielä synny Robbenin soundia.
 
Aika usein tulee nykyään soitettua "kuivana" ja kuunneltua kitaran puita. Tuntuu vaan hyvältä se soivan puun tatsi. Tämä varmaan tuntuu monesta sähkökitaran väärinkäytöltä. Hiljaisuus ja pienet volumet on ajanoloon alkanut puhutella. Itseasiassa ihmettelen, ettei kuuloluut ole jääneet vinkumaan parinkymmenen vuoden metelin tekemisen jäljiltä.

Joo, himassa tulee soitettua yleensä ilman piuhaa...kun ei aina jaksa itsekään kuunnella jonkun kehitteillä olevan jutun toistoa jne. Laiskuuden piikkiin menee, ettei jaksa kytkeä edes piuhaa kiinni.
 
Sekin on totta, että monet hyvät kitaristit soittaa ikäänkuin väkisin ulos paskojenkin kamojen läpi. Kamat vaihtuu, mutta soitto kuulostaa silti samalta. Se on väkevyyttä.
 
Sitten tuosta soundista yksin vrt. bändin kanssa: Monelle on varmaan käynyt niin, että yksin etsitty kuningassoundi ei olekaan niin hyvä treeneissä/keikalla. Puhutaan hyvästä huonosta soundista, joka vaan tulee oikein kaiken muun räiskeen keskeltä.

Sitten tuosta soundista yksin vrt. bändin kanssa: Monelle on varmaan käynyt niin, että yksin etsitty kuningassoundi ei olekaan niin hyvä treeneissä/keikalla. Puhutaan hyvästä huonosta soundista, joka vaan tulee oikein kaiken muun räiskeen keskeltä.
 
Tämä on kovin totta. Minä jään useasti bänditreenien jälkeen maistelemaan soundimaailmoja yksinäni - ja silloin poikkeuksetta huomaan että soundit jotka 10 minuuttia aiemmin bändin kanssa soittaessa toimivat loistavasti kuulostavatkin hiljaisuuden keskellä aivan karmeilta. Riipiviltä, läpitunkevilta ja häijyiltä. Ei-hyvällä tavalla.
 
Siksi soitankin yksin ollessani mieluummin joko ilman sähköjä tai sitten aivan hiljaa Microcubella :-)
 
Noihin alkuperäiseen pohdintoihin lisään vielä omankin havaintoni siitä, kuinka pikkuhiljaa vuosien vieriessä olen huomannut, että soittoni soundaa melko tavalla samalta kamoista riippumatta. Vaihtelen kitaroita treeneissä ja keikoilla enemmänkin sen vuoksi että jotkut jutut tuntuvat mukavammilta soittaa Jazzmasterilla, toiset Telellä, kolmannet Jaguarilla. Treeninauhoja jälkeenpäin kuunnellessani en välttämättä kykene enää kiistattomasti sanomaan, mikä kitara kulloinkin soi. Soittimen tatsi tulee jopa soundia tärkeämmäksi, siis.
 
Eikä soundien samankaltaistuminen suinkaan johdu siitä että ajaisin kaiken aikaa signaalini 17 eri pedaalin läpi. Sama ilmiö toistuu kitara - piuha - vahvistin -kombinaatiolla, jota olen yllätyksekseni viime aikoina viehättynyt käyttämään varsin paljon. Tai no, kai siellä välissä aina joku overdrive tai fuzz möllöttää, henkisenä tukena vähintäänkin.
 
Erittäin mielenkiintoinen keskustelu tämä!

Tossa kun tuli kotiin/pikkukeikoille hommattua just tuo 5w Blackheartin nuppi ja kaappi, niin huomasin kuinka hienoa on soitella suoraan nuppiin ja puhtaalla soundilla kuulostella omia pieniä "mausteita" soitossa. Little Wing yms. kuulostaa paremmalta kuin mikään pitkään aikaan.
 
Tosin mullakin tämä kamojen vaihdon oravanpyörä on vielä tod. näk. kesken, mutta tässä vuosien varrella on perusasiat nousseet päärooliin. En kyllä ole kokeillut niin monia eri vahvistimia kuin osa täällä foorumilla, mutta tämmönen tuntuma alkaa olla... kohta kuitenkin 15v soittomittarissa. Nyt alkaa harmittamaan se, että myin aikanaan straton pois. Se on pakko saada vielä. GAS pukkaa päälle, ei uskalla kyllä vaimolle hetkeen sanoa mitään laiteostoihin liittyvää... =) Mukava lueskella vaihteeksi ketjua mistä puuttuu perus m.net kuittailut.

...soittoni soundaa melko tavalla samalta kamoista riippumatta.
 
Oma korva määrää siis sen millaista soundia ranteella otetaan.
 
Oma kierrokseni kamojen kanssa on osoittanut pari perustotuutta kamoista tarvittavista ominaisuuksista:
 
-Dynamiikka: tätä vaaditaan yleisen toimivuuden takia, soittokamojen on reagoitava tatsiin.
 
-Helpposäätöisyys: oman soundin aikaansaaminen on hankalaa, jos potikoiden pitää olla millimetrin tarkasti oikeissa asennoissa (tämä ominaisuus erottaa ns. hyvät ja huonot kamat toisistaan). Olisi hyvä, jos kaikki potikat olisivat vaan hienosäätöä varten ja soundi olisi aina jo valmiiksi melkein kohdallaan.
 
Näillä eväillä oma soundi löytyy jos ranne osaa totella korvaa.

jouduin toteamaan saman itsekin.nyky setup on strato/les paul, keski-ikäinen marshall,muutama analog pedaali.laitteiden kanssa kikkailu on kivaa ja olen omistanut laiteita niin paljon ettei niitä muista kaikkia millään.aina löytyy jotain hienompaa,mutta se on loputon kuilu..juuri kun saat mielestäsi ultimate kamatt,niin huomaat että ne onkin jo "out of date".palasin itse juurille ja oikeastaan ainoa mikä harmittaa on se aika minkä olisi voinut käyttää soittamiseen on mennyt kamojen haalimiseen ja uuden opetteluun.eli ei ruoho taaskaan ollut vihreämpää aidan toisella puolella vaikka siltä näyttikin.

Olisi hyvä, jos kaikki potikat olisivat vaan hienosäätöä varten ja soundi olisi aina jo valmiiksi melkein kohdallaan.
 
Tämä on kyllä aivan mielettömän hyvä pointti. Yleensä "tervesoundisissa" ei-niin-moderneissa vahvistimissa ei ole edes mahdollista ruuvata kovin käyttökelvotonta soundia, eli niissä EQ on juurikin hienosäätötyökalu. Tapauksia elävästä elämästä: joskus on käynyt niin, että olen esimerkiksi jättänyt Buddaan kotona vahingossa "ihan mitkä sattuu" -asetukset lähtiessäni keikalle ja olen vasta keikan puolivälissä muistanut katsoa, ovatko potikat likimainkaan siinä asennossa, mihin ne yleensä ennen keikkaa tapaan vääntää. Kai tämä vaan kertoo siitä, ettei ainakaan tuon vahvistimen kanssa ole niin justiinsa ja millimetrintarkkaa hommaa se, millaiset säädöt siihen on "unohtunut" edelliskerralla, koska perussoundi on aina terve ja toimiva.
 
Voi kai sen sanoa niinkin, että "tehoton" EQ vahvistimessa on turvallinen. Mulle tuo kuitenkin sopii mainiosti, sillä kaikista jyrkimmällä ja tehokkaimmallakaan EQ:lla ei pystytä ruuvaamaan Marshall-soundia, Fender-soundia, VOX-soundia, Orange-soundia, Soldano-soundia, 5150-soundia, Trainwreck-soundia, Dumble-soundia yms. samasta koneesta, koska soundi rakentuu niin paljon muistakin osista kuin pelkästä EQ-osiosta. Jos haluan oikeasti eri soundia, vaihdan vahvistinta.