Aihe: Pikatesti: 11 eri etuasteputkea ja hieman enemmän säröä 1 2 | |
---|---|
![]() 20.09.2008 12:24:30 | |
Mä huomasin, että tän ykkössarjan Superdrive 30:n master volumessa on erilainen liikerata: volume ei kasva alkumetreillä yhtä ärhäkästi kuin kakkosessa. Siinä kai syy. Voinee itseasiassa olla hyvinkin mahdollista. Moinen olisi mainio ominaisuus tässä mun tappolaitteessa. Hmh. Loafers Grunge-garagerokin räimettä höystettynä powerbluesilla á la Zepukat -fox | |
![]() 20.09.2008 13:53:40 | |
Hyvä huomio. Muistin juuri, että TAD:iakin olisi ollut tarjolla (sekä perus että Highgrade), kun vaan olisi toisesta vahvistimesta nykäissyt irti. Nyt testiin päätyi vain laatikon pohjalla olleita putkia. EI:ltä löytyy kans pari erilaista, kuten myös Siemensin ja Edicronin ECC83. Samoin pari erilaista 5751-putkea, joissa on aavistuksen pienempi vahvistuskerroin. Teen vähän kattavamman testin vähän pidemmällä riffillä ja otan nuo puuttuneet putket mukaan. Tässä joskus. Eihän tästä mulle kukaan maksa, niin ei sinänsä tunnu kauhean kiireelliseltä asialta. | |
![]() 20.09.2008 13:57:16 | |
Teen vähän kattavamman testin vähän pidemmällä riffillä ja otan nuo puuttuneet putket mukaan. Tässä joskus. Eihän tästä mulle kukaan maksa, niin ei sinänsä tunnu kauhean kiireelliseltä asialta. Juu, en usko että mitään tulipalokiirettä on. Hienoa kyllä että jaksat harrastaa, siispä suuri kiitos. Oh, but you can't expect to wield supreme executive power just because some watery tart threw a sword at you. | |
![]() 20.09.2008 14:07:50 | |
Täällä kun on mua viisaampia ja kokeneempia putkivehkeiden omistajia niin off topikin heittäisin kyssärillä. Mulla on 50W Switchbladen kombo ja ilmeisesti pitää uudet putket ostaa kohta puoliin kun tänään parin tunnin sessioiden jälkeen pari kertää ääni meni tosi hiljaiseksi, tosin ääni sitten palas takaisin, putket olivat aika kuuman oloiset mitä tuosta ritilän päältä kokeilin. Niin ja se kyssäri: Ilmeisesti tuossa H&K Switchbladessa jos ostaa samanlaiset putket eli Power EL34 (biasointi? vai ei?) Preamp 12AX7 niin ei tarvi biasoida? vai tarviiko? Tuosta kyllä tietoa löyty mutta ota selvää sitten kun osa sanoo että biasoida pitää ja osa ei (vaikka olis täysin samanlaiset putket niin toisten mielestä pitää biasoida). Eli miten on teijän kokeneempien mielipide? Hyvä putkivertailu tuo Jucciz tehny, kiva että joku tekee tuollaisen ja vielä näkee vaivaa ja jakaa tietoa muillekin. Pistänpä plussan ;-) Putket ovat kuumat jokatapauksessa, oli ne sitten uudet tai vanhat. Tuollainen äänen pätkiminen voi johtua muustakin syystä kuin putkista. Esim. kylmäjuotoksesta. Paha sanoa sen tarkemmin. Jos päätät vaihdattaa putket, täytyy vahvistin biasoida. | |
![]() 20.09.2008 14:15:14 | |
Jos päätät vaihdattaa pääteputket, täytyy vahvistin biasoida. Etuasteputkia voi vaihdella ilman säätämistä. | |
![]() 20.09.2008 14:46:13 | |
Joo, Jucciz voisi ostaa sellaisen ja tehdä meille pääteasteputkivertailun! :-P Voi olla että muistan ihan väärin, mutta eikös sellainen tehty jo? Silloin kun käytössä oli Uraltone niin siihen pyöritettiin erilaisia samantyyppisia pääteputkia ja eroja ei ollut käytännössä kummoisesti. Muistan myös senkin, että kyseissä tapauksessa eri hintaisten pääteputkien samankaltaisuus jäljitettiin vahvistimeen eikä siihen, että ne olisivat oikeasti olleet samankaltaisia. | |
![]() 20.09.2008 14:49:45 | |
Etuasteputkia voi vaihdella ilman säätämistä. Juu näin. En epähuomiossa tarkentanut. | |
![]() 20.09.2008 15:11:07 (muokattu 20.09.2008 15:12:33) | |
Muistan myös senkin, että kyseissä tapauksessa eri hintaisten pääteputkien samankaltaisuus jäljitettiin vahvistimeen eikä siihen, että ne olisivat oikeasti olleet samankaltaisia. Kyllä. Vahvistimesta ulos tuleva ääni on aina hirveän monen asian summa: vahvistimen ominaissoundia ei vaihdeta putkien avulla, vaan putket vaikuttavat ennen kaikkea siihen, miten soundi kompressoituu ja säröytyy - samoin tietyt taajuudet korostuvat ja toiset vaimenevat jossain määrin eri putkilla, mutta Twin Reverbistä ei silti tule 5150:aa vaikka mitä putkiyhdistelmää kokeilisi. Signaaliketjussa on niin paljon muitakin asioita, jotka lopputulokseen vaikuttavat. Toinen huomiomisen arvoinen seikka on se, että mitä enemmän etuastesäröä vahvistimesta otetaan, sitä vähäisemmiksi tuntuvat havaintojeni mukaan jäävän putkien väliset erot, joskaan ne eivät silti täysin katoa. "Säröytymisen rajamailla" ja vähän pienemmillä säröillä putkista on helpompi löytää isompia keskinäisiä soundieroja ja näinpä ajattelinkin seuraavaan testiin ottaa pidemmän ja monipuolisemman pätkän ja testata etuastetta esimerkiksi neljällä eri voimakkuudella: "täysillä", "kovalla", "hieman ruvella" ja puhtaalla. Se Uraltone Jr:llä tehty pääteasteputkivertailu löytyy täältä: http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=15&t=125375 | |
![]() 20.09.2008 17:07:39 | |
Paljon puhutaan näistä eri putkimerkeistä ja niiden eroista mutta miten olisi vertailu myös saman merkkisten välillä? Onko se kiveen kirjoitettu, että noiden tiettyjen valmistajien putket kuulostavat aina samalta, etenkin jos valmiserä ei ole sama tjtn? ...Puhumattakaan siitä, että se soundi voi muuttua aika radikaalisti putken vanhetessa. Luulisin, että eroja on siinäkin mitä silloin tapahtuu - ehkä jopa enemmän kuin näiden eri valmistajien putkien välillä. Hieno testi, ei siinä mitään, mutta ainakin omaan korvaan kyse on hiuksenhienoista eroista ja en voi mitään sille, että arveluttaa enemmän kuin vähän kuinka käytännöllinen tällainen testi on putkien soundien arvioimiseksi loppupeleissä ja yleispätevästi. | |
![]() 20.09.2008 17:19:51 | |
Testin perusteella minäkään en laita rahojani Telefunkeneihin. :) On kivaa olla kalamies#35 >-)))> | |
![]() 20.09.2008 19:59:51 | |
0:14 Telefunken ECC83 Smooth Plate Tää oli eniten minun mieleen. Antaa kaikkien kitaroiden soida. Kielten värähtely yleinen ja yhtäläinen. | |
![]() 20.09.2008 20:09:13 | |
Kiitokset Jukkikselle viitseliäisyydestä. Testisi vahvisti omien kokemusteni pohjalta tehtyjä havaintoja. Itse tein putkirempat molempiin komboihini. ENGL Classic 2x10 kukkuu nyt Telefunkenin ECC83-putkilla etusessa ja Svetlanan C-logoisilla 6L6-putkilla pääteasteessa. Olen helevetin tyytyväinen. Marsu (JTM-60) taas kukkuu Siemensin NOS-putkilla. Etuasteen ykkösputkena SRV-tyyliin Siemensin 5751 ja muina putkina etuasteessa Siemensin ECC83:t. Pääteasteessa Siemensin EL34:t. Olen tyytyväinen myös tähän kombinaatioon. Molemmat vahvistimet muuttuivat soundiltaan merkittävästi parempaan suuntaan putkien vaihdon myötä. Uskokaa tai älkää, mutta Marsun JTM-60 pelittää hitsin hyvin soitettaessa muun muassa 30- ja 40-luvun vanhaa swing- ja dixieland-jazzia... ;) | |
![]() 20.09.2008 20:29:22 | |
Teen vähän kattavamman testin vähän pidemmällä riffillä ja otan nuo puuttuneet putket mukaan. Tässä joskus. Eihän tästä mulle kukaan maksa, niin ei sinänsä tunnu kauhean kiireelliseltä asialta. Re-amppasitko tuon riffin vai soititko joka kerta uusiksi ? Laiskana kuuntelin pari mielenkiintoista niin utelen siksi. Tuota soitto tatsin muuttumisen vaikutusta jonka antti1 mainitsi ei sovi vähätellä siksi luotettavaan soundi eroon tarviisi re-ampata (jessus mikä termi) kaikki samplet samasta riffistä. Pardy : "Varallisuus on vaan järjestelykysymys" | |
![]() 20.09.2008 20:41:59 | |
Täytyy myös muistaa että noiden ero tulee enemmän itse soitettaessa ilmi, ei niinkään nauhalla. | |
![]() 20.09.2008 21:25:36 (muokattu 20.09.2008 21:35:38) | |
Se voi olla, mutta eikös markkinoilla ole myös vahvistimia yhdellä pääteasteputkella jota ei tarvitse erikseen biasoida? Eiköhän sellaisellakin saataisi eri putkien erot kuuluviin. No THD Univalven omistajana, voin kertoa ettei taida kannattaa... nämä testit nyt ovat aina omasta mielestäni liian simppeleitä. Vaihtamalla putkia, pitäisi säätää omasta mielestäni sen vahvistimen säädöt sen uuden putken mukaan. Jos pidetään nappulat samassa asennossa joka kerta, niin kertooko se muka putkien laadusta tai soundista jotakin? Jokin putki voi kuulostaa paremmalta pienemmällä Gain-määrällä ja toinen taas paremmalta suuremmalla, vai olenko jotenkin väärässä tässä asiassa. Mulla on oikeasti varsin iso määrä erilaisia etu- ja pääteasteputkia, joita on tullut kokeiltua tuossa Univalvessa ja oikeastaan ihan sama mitä siihen loppupelissä jättää kunhan vaan jaksaa ruuvata sen niiden jätetyiden osalta parhaaseen iskuun. Lisäksi kannattaa vaihtaa niitä putkia settinä, kyllä se vaiheenkääntäjäkin siinä jotakin merkitsee, vaikka etuasteputkia aina ylistetäänkin. Jos vaiheenkääntäjän triodit ovat kovin eri paria, niin kyllä se kuulostaa erilaiselta kuin hyvin lähellä toisiaan olevat triodit. Sitten voi miettiä, mitä vaikuttaa pääteputkien osuus näissä nykyisissä high-gain vahvistimissa, joita myös THD Univalve omasta mielestäni edustaa. Jos se särö tuotetaan siinä etuasteessa, niin ei sitä päätesäröä taideta edes tavoitella. Toisin oli vanhoina aikoina, jolloin väännettiin volume kaakkoon ja kitaran volumella säädettiin sitä ulostulevan soundin määrää ja laatua. Päätesärö kuulostaa yleensä erinomaisen hyvältä, mutta mikä sen osuus on nykyvahvistimissa? Viimeisessä projektissani - Fender 5C3/5D3 klooni on pääteputkilla ehkä enemmän roolia kuin Univalvessa, mutta siinäkin voi säädöillä kompensoida putkien ongelmia, jos ne putket eivät ole aivan susia. Lisäys: Jos pistettäisiin pätkät uuteen järjestykseen ja pyydettäisiin kuulijoita tunnistamaan ne ja pistämään uudelleen alkuperäiseen järjestykseen, niin moniko teistä pystyisi siihen :-) ? I have seen the light... let there be lights, let there be sound, drums... guitars... | |
![]() 20.09.2008 23:06:57 | |
Lisäys: Jos pistettäisiin pätkät uuteen järjestykseen ja pyydettäisiin kuulijoita tunnistamaan ne ja pistämään uudelleen alkuperäiseen järjestykseen, niin moniko teistä pystyisi siihen :-) ? Olen aika lailla samaa mieltä. Erot on aika pienet, ja pienenevät kun vahvistimen ruuvailee uusien putkien mukaan. Näistä sämppeleistä eri järjestyksessä luulisin tunnistavani ainoastaan tämän: 0:14 Telefunken ECC83 Smooth Plate Antaa kaikkien kitaroiden soida. Kielten värähtely yleinen ja yhtäläinen. | |
![]() 20.09.2008 23:16:07 | |
Sitten voi miettiä, mitä vaikuttaa pääteputkien osuus näissä nykyisissä high-gain vahvistimissa, joita myös THD Univalve omasta mielestäni edustaa. Jos se särö tuotetaan siinä etuasteessa, niin ei sitä päätesäröä taideta edes tavoitella. Toisin oli vanhoina aikoina, jolloin väännettiin volume kaakkoon ja kitaran volumella säädettiin sitä ulostulevan soundin määrää ja laatua. Päätesärö kuulostaa yleensä erinomaisen hyvältä, mutta mikä sen osuus on nykyvahvistimissa? ? Hi-gain vahvistimein ominais soundi syntyy yleensä hyvin pitlkälle sen vahvistimen rakenteesta ja siten etusputketkaan ei vaikuta niissä niin paljoa kuin point-to-point vahvareissa. Välissä on puolijohteita ja monessa tuotetaan osa säröistäkin niillä. Yleensä erot vaihteassa putkia on todella pienet. Päättärit vaikuttaa niissä lähinnä sen laadun mukaan, kyllä esim ek34 antaa chunkka-chunkkaa permmin kuin 6l6 mutta valmistajalla ei ole nin suurta merkitystä muun kuin laadun suhteen. Pardy : "Varallisuus on vaan järjestelykysymys" | |
![]() 20.09.2008 23:31:37 | |
Vaihtamalla putkia, pitäisi säätää omasta mielestäni sen vahvistimen säädöt sen uuden putken mukaan. Jos pidetään nappulat samassa asennossa joka kerta, niin kertooko se muka putkien laadusta tai soundista jotakin? Jokin putki voi kuulostaa paremmalta pienemmällä Gain-määrällä ja toinen taas paremmalta suuremmalla, vai olenko jotenkin väärässä tässä asiassa. Tää on kyllä niin hyvin sanottu, että kuuluisi laittaa faqiksi. Loppujen lopuksihan kyse on siitä, että voiko jollain putkella saavuttaa jotain käyttökelpoista soundia. Ainakin äänittelyolosuhteissa. Keikalla voi olla eri asia (esim. monikanavaista vahvistinta käytettäessä, jolloin puhtaaseen ja raskaaseen särösoundiin vaikuttaa ehkä osittain samat putket). | |
![]() 20.09.2008 23:35:04 | |
Ei välttämättä paremmuudesta, mutta kyllähän tuollainen testi nyt suuntaa antaa soundista vaikka vahvarin säädöt pidettäisikin samana. Jos esimerkiksi haluaa vahvistimeensa inasen tummempaa soundia, niin ei mulle ensinnä tulisi mieleen kokeilla niitä putkia, jotka oli tuon joukon kirkassoundisimmat. | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 2 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)