Kitarat: kitarakamat ›

Dimarziollakin on mikkejä, ihme ettei kukaan ole niitä suositellut vielä. Jos erottelevuutta haluaa niin kannattaa ehdottomasti hankkia pienitehoiset mikit. Kaikki humpparit lespassa on kuitenkin pohjimmiltaan aika hevejä saundiltaan. Suosittelen ostamaan jotkut vintage-tyyliset mikit.

Dimarziollakin on mikkejä, ihme ettei kukaan ole niitä suositellut vielä. Jos erottelevuutta haluaa niin kannattaa ehdottomasti hankkia pienitehoiset mikit. Kaikki humpparit lespassa on kuitenkin pohjimmiltaan aika hevejä saundiltaan. Suosittelen ostamaan jotkut vintage-tyyliset mikit.
 
Eläpä nyt... juurihan mie tuolla suosittelin DiMarziota :)
 
Syystä että minusta Duncanit ovat liian usein "kaikki samanlaisia" tai ainakin "samanoloisia". DiMarzioissa on enempi variaatioita ja miulle sopivat vaihtoehdot ja soundit. Kenties patenteillakin onpi jotain osuutta asiaan... Larry kerkes ennen Seymouria.

Syystä että minusta Duncanit ovat liian usein "kaikki samanlaisia" tai ainakin "samanoloisia". DiMarzioissa on enempi variaatioita ja miulle sopivat vaihtoehdot ja soundit. Kenties patenteillakin onpi jotain osuutta asiaan... Larry kerkes ennen Seymouria.
 
Olen käsittänyt, että historiallisesti tuossa olisi kyseessä pikemminkin siitä, että SD pyrki alkujaan tekemään Gibsonin vanhoja PAFeja mahdollisimman tarkasti apinoivia mikkejä, kun taas Dimarzio teki rohkeasti oman soundisiansa mikkejä. Muistaakseni Gary Moore totesikin joskus 80-luvulla, että ei korvakuulolta erota Duncanin mikkejä alkuperäisistä PAFeista, mutta Dimarziot kuulostivat hänestä selvästi erilaiselta.
 
Ei siis mikään ihme, jos SD:n perinteiset mallit kuulostavat vain PAF-variaatioilta ja Dimarzioissa on oikeasti enemmän eroja keskenään, kun ei tarvitse seurata niin tarkasti yhtä esikuvaa. Jotkin Duncanin modernimmat mallit sen sijaan alkavat mielestäni kyllä jo mennä aika kauas PAFista.

Keppiä en ole vaihtamassa, koska tuossa 80-luvun japsissa on sinänsä aika hyvät puut ja muutenkin istuu käteen hyvin. Sillä on sitäpaitsi tunnearvoa :)
 
Tähän liittyen, jos tietää mitä hakee, ei siin luulis olevan mitään sanomista vaikka vaihtais 200 euron kitaraan 300 euron putiikkimikit, yleensähän se vaihto tapahtuu soittimen omistajan mieltymysten mukaan, ja rahoilla... (Ja tässä toki huomioitava tuo mun aloitus...) ;)
 
Dimarzion SD:ssä on ilmeisesti vähän liikaa alapäätä mahonkikeppiin? Nailbombia joku ehdotti. Mitäköhän muita merkkejä kannattaisi tarkistaa? Hintakatto mikeille olisi tuommonen 150-200e, jolla pitäisi irrota jo kunnon setti.
 
SD on perinteikkäässä meiningissä kyllä minusta ihan toimiva.. Nailbombeista ei oo kokemusta siinä suhteessa.
Mahonkikepeistä ja vaihtomikeistä mielestäni ihan OK ovat olleet vaikka yhdistelmät
SD (talla ensin) ja Paf Pro, SD ja Super II, Gibson Classic 57 Plus molempiin, Classic 57 ja DiMarzion Bluesbucker..
 
Oli niin tai näin, kannattaakohan tuota JB:tä ajaa 500k potikoilla vai 250k potikoilla? Mietin tässä vaan, että yläpää saattaa olla noin kuumassa mikissä aika kirskuvan kirkas 500k potikoilla.
 
Tuo 250 k voi vuotaa humpparilla, 300 kOhm on joskus käytetty. Tonekonkalla voi klipata korkeita taajuuksia myös, vaihtaa sen 22 nF konkan vaikka 33 tai 47 nF arvoiseen.

Seymour Duncan -foorumilla ainakin Custom/'59 settiä pidetään yhtenä parhaista vaihtoehdoista Les Pauliin jos hakusessa on rock/metal -linja. Huom. siis SD:n valikoimasta. Itselläni on Love Rockissa Jb/jazz setti ja ei se Jb pahalta kuullosta ollenkaan. Juuri hyvä tuollaiseen rock-heavy juttuihin. Tosin olen vaihtamassa toisesta skebasta Distortion/'59 zebrat Tokaihin lähinnä ulkonäöllisistä syistä ja kokeilun halusta.

Keppiä en ole vaihtamassa, koska tuossa 80-luvun japsissa on sinänsä aika hyvät puut ja muutenkin istuu käteen hyvin. Sillä on sitäpaitsi tunnearvoa :)

Tähän liittyen, jos tietää mitä hakee, ei siin luulis olevan mitään sanomista vaikka vaihtais 200 euron kitaraan 300 euron putiikkimikit, yleensähän se vaihto tapahtuu soittimen omistajan mieltymysten mukaan, ja rahoilla... (Ja tässä toki huomioitava tuo mun aloitus...) ;)
 
Joo, silloin kun puhutaan ns. tunnearvo-soittimista eli sellaisista lempisoittimista, jotka aikoo muutenkin pitää hautaan asti, silloin toki niihin voi (ja "kannattaa") sijoittaa vaikka kuinka paljon. Itselläni nykyisistä kepeistä tuo Faded SG alkaa olla vakavasti kallistumassa samaan sarjaan. Sen erilaisiin modauksiin on varmasti jo uponnut enemmän rahaa kuin mitä sen arvo on (viimeisimpänä otelauden pidennys Lottosella), enkä harmittele yhtään. Koska en kuitenkaan koskaan myy sitä.

Itse laitoin Epiin SD:n Custom 5:n ja 59:n. Toimii hyvin. Tallassa Custom 5 antaa sopivasti lisää purevuutta saundiin.