Kitarat: kitarakamat ›

Multa löytyy toi mun Tokai vuosimallia -84.
Muistaakseni Tokain foorumilla sille jo vintagearvoa annettiin.
Sain kuvankin siitä omiin kuviin.
Ja onhan mulla tuo Ibanezin Phaseri -70luvulta.
 
Mä ainakin annan extra-arvoa myös sellaisille kamoille joita ei enää tehdä
ja jotka saundaa hyvälle. Tollasia kamoja on kiva metsästellä.
 
Tossa yhtenä iltana ajelin kotiin töistä ja kuuntelin radiosta bluesia.
Radio dj mainosti että vanha suomalainen bluesryhmä Harp on palaamassa keikoille ja laitto vanhempaa tuotantoa Harpilta soimaan.
Anteeks vaan kaikille Harp-faneille mut oli kamalan kuulosta kun kitaristi soitti sooloa jollain Podin esiasteella.
Suomeksi: kauheet saundit väärään musatyyliin.
 
Kitarapajan ukkojen kanssa on muuten kiva vääntää näistä vintage asioista.
Ne äijät on oikein puristeja :D

Tässä töitten ohessa tuli tsekkailtua yhtä ja toista, ja tulipa mieleen, että vintagemarkkinoilla pyörii myös erilaista oheismateriaalia, soittimia ynnä muuta, joitten hinnoittelussa eivät päde mitkään "normaalit" perusteet..
Eli tietenkin tarkoitan soittimia ym. joilla on tuo "celebrity factor" eli kuuluisuus-sidonnaisuus. Esimerkki seuraa: Vintagemarkkinoilla toki liikkuu myös vintagelaukkuja, esimerkkinä vaikka Gibsonin 1980-luvun muovilaukku eli "chainsaw case" jollasia liikkuu välillä jopa 150-180-200 dollarin hintoihin. Mutta jos puhutaan Bob Weirin kitaralaukusta (Grateful Dead, jos selvennän) niin liikutaankin jo melko "hyvissä" hinnoissa, vaikka laukku olisikin huonommassa hapessa...
http://cgi.ebay.com/ws/eBayISAPI.dll?ViewItem&item=300228370998

Eli tietenkin tarkoitan soittimia ym. joilla on tuo "celebrity factor" eli kuuluisuus-sidonnaisuus.
 
No tämähän on sitten ihan toinen lukunsa. Cobainin nojatuolista taisi olla tarjoukset yli seitsämänkymmen tuhannen dollarin ennenkuin vedettiin pois myynnistä. Näitä esimerkkejä nyt on varmasti muitakin, mutta tuo sattui ensimmäisenä tulemaan mieleen. Taino Beatles aiheinen "krääsä" on myös arvossaan.
 
Niin ja topicciin. Itsellä on ilmeisesti seitsämänkymmentä luvulla väsätty Yamahan G-100 vahvistin. On kait sekin jonkinnäköistä vintagea :)

Carlbro Top 50 löytyy, valmistettu joko loppuvuonna -72 tai alkuvuonna -73. Kai se ikänsä puolesta vintitsiä on..

Mul on Ibanezin Les Paul Custom Agent 2405, valmistettu joskus 70 luvulla.Tosi hyvässä kunnosa.

Hei... keskustelua eikä listailuja.
Mistä johtuu että esim. vanhat, paljon lukumäärällisesti tuotetut soittimet ja laitteet ovat "rare-hinnoissa". Esim. joku TS808 joita on joka toisella. Samoin jotkut liukuhihnatuotetut 70-luvun öljykriisi-Fenderit yms.
 
Varmasti vanhempaa kamaa liikkuisi entistä enemmän ja useampi vanhemman soundin ystävä pääsisi niihin kiinni. Tämä ruokkisi myös sitä että meillä musakaupassa kävisi muitakin kuin vain tulevia A. Laihoja (tai ainakin sitä yrittäviä).

Hei... keskustelua eikä listailuja.
Mistä johtuu että esim. vanhat, paljon lukumäärällisesti tuotetut soittimet ja laitteet ovat "rare-hinnoissa". Esim. joku TS808 joita on joka toisella. Samoin jotkut liukuhihnatuotetut 70-luvun öljykriisi-Fenderit yms.
 
Varmasti vanhempaa kamaa liikkuisi entistä enemmän ja useampi vanhemman soundin ystävä pääsisi niihin kiinni. Tämä ruokkisi myös sitä että meillä musakaupassa kävisi muitakin kuin vain tulevia A. Laihoja (tai ainakin sitä yrittäviä).
 
Eiköhän kysyntä ja tarjonta määrää hinnat, kuten muissakin tuotteissa. Eli niin kauan kun on jengiä, jotka on valmiita maksamaan "rare"-hintoja, niin kauan niitä myös pyydetään.
 
Kai siinä on sitten joku, että pelkkä ikäkin tuo jotain lisämojoa. Ja lisäksi "aitous" ja tietty kuuluisat käyttäjät. En tiedä esim. mikä firma tuollaista ts-henkistä pedaalia alkoi ekana tekemään, mutta ts808 taitaa olla eka - tai ainakin yksi ensimmäisistä - kaupallisesti menestynyt sen henkinen juttu, jota sitten kuuluisuudetkin ovat käytelleet. Nykyäänhän jonkinlainen tulkinta aiheesta löytyy melkein jokaiselta poljinvalimistajalta, mutta ts808 pitää silti pintansa.

Vintage määritelmä on kärsinyt inflaation. Joka hemmetin kasarikopioruiskuun aletaan jo sorvaamaan vintage tagiä kylkeen. No way.
 
Mun mielestä vintage määritelmään kuuluu seuraavat asiat:
- alkuperäinen (kopio ei kelpaa)
- ikääntyessään paraneva
- arvoaan nostava
 
Joku 30 vuotta alkaa olla iässä sellainen, jota alkaisin katselemaan vintagesilmälasit silmillä.
 
Silti keräilyarvoa voi olla vaikka ei olisikaan vintagea. Täällä juttua stratokeräilijän vinkkelistä:
http://www.stratcollector.com/adverb3.html

Vintage määritelmä on kärsinyt inflaation. Joka hemmetin kasarikopioruiskuun aletaan jo sorvaamaan vintage tagiä kylkeen. No way.
 
Jep, minulla oli ESP:n Series 400 Stratocaster jostakin -80 -luvun puolenvälin kieppeiltä. Hemmetin hyvä kitara, mutta en minä sitä vintageksi mieltänyt silloin, enkä miellä nytkään.

- ikääntyessään paraneva
 
Mun mielestä tuohon pitäisi liittää lisämääreeksi "alunperin edes hyvä". Vintage-nimityksen uskottavuutta kalvaa sekin, jos jokaista heikkolaatuistakin alkuperäisruiskua sanotaan ikänsä takia automaattisesti vintageksi. Vintage-sanan lässähtäminen ei ole pelkästään kopioiden aiheuttama ongelma.
 
Lisäksi tuohon liittyy sellainen ongelma, että vintageruiskun omistajan mielestä tietenkin juuri se soitin tuntuu koko ajan vaan paranevan.
 
- arvoaan nostava
 
Nykyään arvojen nouseminen perustuu osittain eräänlaiseen vähäjärkisyyden kiertoilmiöön (feedback) ihmisten keskuudessa, koska arvot nousevat myös niiden soittimien kohdalla, jotka ovat alunperin syntyneet ruiskuina eivätkä hyvinä soittimina. Tosin ruiskuja ei tietysti nykyään enää missään näy. Lienevät kadonneen maan päältä.

Tosin ruiskuja ei tietysti nykyään enää missään näy. Lienevät kadonneen maan päältä.
 
Sarkasmin ihana kylmä terä, tykkään!
 
Tottahan se on että esim. juurikin 70-lukulaisia vaivasi erinäiset kriisit joka näkyi valmistuksessa materiaaleissa ja kasauksessa (sekä viimeistelyssä). Muutama aika villi G ja F onpi tullut vastaan säätöhommia tehdessä.
 
Toisaalta, ehkä osaa näistä vanhemmista "ruiskuista" onpi fiksailtu ja korjailtu vuosien/vuosikymmenten saatossa ja lopputuloksena on pakko olla hintava tuote. Kyllä jos 900e luuttuun teettää 2000e työt niin onhan siitä pakko saada 4000e myytynä.
 
Itselle tosiaan riittää se, että on vanha design ja että vimpaimesta saa "vanhan soundia". Tässä suhteessa Les Paulit, Telet, ES:t yms. ovat mainioita. Samoin efektipuolelta löytyy vanhoja JEN-waheja jäljitteleviä tuotteita, analogi-/nauhakaikujen soundia kohtalaisen hyvin jäljitteleviä kaikulaitteita jne. Lyhyesti: Moderneilla koneilla vanhaa musaa!

....ruiskuja ei tietysti nykyään enää missään näy. Lienevät kadonneen maan päältä.
 
Ne on tietysti mäiskitty palasiksi lavaan, kun ovat olleet niin kehnoja!
 
Vaan en tätä vintagen itseisarvoa mitenkään jaksa ymmärtää. Vanha paska on paskaa sekin. Minulla on mielikuvia soundeista, ja niitä sitten tavoittelen, ihan sama mitä ne laitteet loppujen lopuksi ovat.
 
Minulla oli esim. Ibanez Overdrive II, se perhoskuviolla oleva vanaha poljin. Niistä maksetaan nykyisin ihan mellevästi. Mutta minä en tykännyt siitä, kohisi aivan hlvtsti ja soundi oli ohut. Paljon paremman (minun mielestäni) uuden od:n saa paljon halvemmalla.
 
Jos taas jokin on hyvä, niin sitten se on hyvä, ei iällä väliä.

Nyt alkaa vaikuttaa hyvältä, ihanaa että vintagekäsitettä kyseenalaistetaan ja kritisoidaan. Tällee saadaan vähitellen esiin vintagen todellinen merkitys ja käyttöarvo :)
 
Mulla on kans jonkin verran vintage pedaaleja, toisia on vaan vaikea löytää hyvää, jolloin reissue voi olla huomattavasti parempi vaihtoehto. Mulla on pyörinyt muutamia deluxe memorymänejä ja reissueni on huomattavasti parempisoundinen kuin ne orginaalit jotka osunut mun eteen, ne vaan ollu kasaankuivuneita, eikä "soundannut orginaalilta" siten alkuunkaan. Yks hyvä memory man -78 mulla on, mutta siinä liian lyhyt toisto mun käyttöön.
 
Tein makeen löydön joku aika sitten, iskemätön colorsoundin tremolo -73. Soundi on aivan mahtavan mehevä. Aikalailla ac-30sen trmolon oloinen, mutta aggressiivisempi halutessa.
 
Big muffit on yks sellainen että vintage pesee mennen tullen reissuen. Ja niitä on vielä suht hyvin saatavilla.

Vm. -69 Impact 60w on pää-vahvistimena, ja voin sanoo et ei ole tarvetta sitä myydä,, mahtavan upeat puhtaat siitä saa, ja pedaaleita syö todella hyvin. Ainut tietty , ettei ole master-volaa, mut niinhän se näissä tämän ikäluokan vehkeissä tuppaa olemaan. Mutta vintage-merkin tähän kait voi lyödä.

No pari vahvaria on jotka menee vintage-kategoriaan, niin ikänsä, arvonsa kuin haluuttavuutensakin puolesta. Toinen on 60l loppupuolen Marshall Superbass ja toinen 70l puolivälin Hiwatt. Myös pari siihen kategoriaan mahdollisesti uppoavaa pedaalia löytyy. Eipä sen kummepia. Soundin takia ja aktiiviseen käyttöön olen kaikki ne hankkinut. Keräilyarvo on vaan bonusta, ei itsetarkoitus.

Mulla kans toi -69 hiwatti hankittu ihan sen takia että en ole parempisoundista styrkkaria koskaan päässyt kokeilemaan. Hommasin sitten jossain vaiheessa -67 SG melodymakerin johon vaihdettu saman aikakauden minihumpparit. Nää on kyllä kimpassa tosi mojoa, noi minihumpparit tuo nastaa vaihtelua -72 sgeelle normihumppareilla. Tos vintagessa on kans se hyvä fiilis, että ku meet kamojes eteen väänät ne auki suljet silmät ja tujautat pari sointua = tältäkö se kuulosti kun rokin vallankumous alko :))

- arvoaan nostava
 
En tiedä miten hyvin porukka tämän asian tajuaa noin yleisesti, mutta näiden "vintage"-soittimien osalta liikutaan hyvin pitkälti ihan samoissa vesissä kuin minkä tahansa muidenkin yleisesti keräiltävien roinien osalta. Näihin pätevät käytännössä täysin samat säännöt kuin vaikka postimerkkeihin, autoihin, jääkiekkokortteihin tai vaikka star wars-figuureihin.
 
Useimpien keräilykappaleiden arvo romahtaa ennemmin tai myöhemmin. Ensin kivutaan naurettavuuksiin ja seuraava vaihe onkin sitten melkoinen mahalasku. Lienee täysin selvää, ettei kymmenien tuhansien soitinten arvo voi jatkaa edes hidasta kasvuaan kovin pitkään. Uskon, että 10 vuoden päästä esimerkiksi sen 70-luvun stratocasterin saa vähintään tuplasti edullisemmin kuin nyt.
 
Ei siinä toki. Varmasti monille ihan jännittävä ja tyydytystä tuottava harrastus /osa harrastusta itsessään.
 
Itselleni ei kyllä tulisi mieleenkään maksaa ylimääräistä (verrattuna uuteen vastaavaan tuotteeseen) jostain sarjatuotetusta romppeesta vain siksi että se on vanha. Paitsi tietenkin sijoitusmielessä.

Uskon, että 10 vuoden päästä esimerkiksi sen 70-luvun stratocasterin saa vähintään tuplasti edullisemmin kuin nyt.
 
Usko vaan. Oikeat vintage soittimet on nostaneet tasaisesti arvoaan paremmin kuin mikään osake. Keskimääräinen arvonnousun on viime aikona ollut n. 12% vuositasolla ja kovimpien kohteiden osalta vielä suurempi (pre-CBS Fenderit ja '58-'60 Gibson Les Paulit).
 
Tällä hetkellä kovinta hinnannousua tapahtuu juurikin 70-lukulaisten Fendereiden kohdalla.
Esim. http://www.gbase.com/Stores/Gear/GearDetails.aspx?Item=1790978

kovimpien kohteiden osalta vielä suurempi (pre-CBS Fenderit ja '58-'60 Gibson Les Paulit).
 
Vintage Guitars Price Guiden mukaan "The 42 Guitar Index" on pompannut vuoden 1991 arvosta $180k:sta melkein 1 miljoonaan taalaan. Jyrkin nousu on tapahtunut vuoden 2006 jälkeen, jolloin luku oli $520k. Eli käytännössä lähes tuplaantunut kahdessa vuodessa.
 
Tämä 42 indeksi on laskettu 42 eri kitaran arvon perustella. Kitaroina on vintage Fendereitä, Gibsoneita ja Martineja. Kultakin 14 erilaista kitaraa / bassoa.
 
http://www.jacksonsrareguitars.com/The-42-Guitar-Index-nid-5.html

Tämä 42 indeksi on laskettu 42 eri kitaran arvon perustella. Kitaroina on vintage Fendereitä, Gibsoneita ja Martineja. Kultakin 14 erilaista kitaraa / bassoa.
 
Eikä tuo "hintakehitys" muutu, vaikka vintagemarkkinoilta ottaisi lisää kohteita indeksin laskuun. Ihan mielenkiinnosta ja vanhasta muistista (kyllä, olen joskus komissiopohjalta käynyt vintage- ja keräilykitarabisneksessä, remppa-ja virittelyhommien ohella) tulee edelleen seurattua joittenkin merkkien ja mallien hintakehitystä, eivätkä ne oo edes aikeissa mihinkään suurempaan hinnanlaskukierteeseen joutua.. ja aikajännettä on jo tarpeeksi. Että kyllä hra Septimisti on niin kujalla kuin voi olla tässä jutussa.. Noitten "kovan ytimen" vintagekitaroitten määrä ei enää lisäänny maailmanlaajuisesti, ja kysyntää on, koska ostajaehdokkaita tulee jatkuvasti uusia. Tässä en nyt tarkoita ollenkaan mitään "tusinakamaa" niinkuin tuolla on esitetty, vaan todellakin sitä Fender-Martin-Gibson-Rickenbacker huippumallien "keräilyvuosikertamalleja"..
Kuitenkaan en malta olla jälleen kerran nostamatta esille tuon 42-indeksin ulkopuolelta kovina nousijoina vintagemarkkinoillakin tunnustettuja Ibanezin ja muitten japanilaisten huippumalleja, joitten prosentuaalinen hinnannousu alkoi erittäin suurena 2002 ja edelleen on jatkunut. Siinä siivellä sitten kyllä muutkin 77-85 "kultakauden" mallit on käytettyjen markkinoilla saaneet erittäinkin kovaa hintaboostia.
Tähän japanilaisten soittimien nousuun on merkittävästi vaikuttanut - takaisin tuonne kotisaarelle osto! Nimittäin tuohon aikaan melkoisen runsas osa soitintehtaitten tuotannosta, myös noitten huippumallien osalta, meni vientiin, ja nyt ovat japanilaiset sijoittajat, industrialistit ja johtajat niitä sitten takaisin ostamassa lännen markkinoilta. Jos tämä ei muutenkin niitä hintoja nostaisi, niin kun tähän lisätään vielä tuo yleinen kysynnän nousu, niin siinähän sitä rupeaa olemaan valmista..
Ja lisäksi ja vakuudeksi vielä muutamia tunnuslukuja, joita voi käydä vaikka Guitar Traderin Vintage Guitar Bulletinista lukemassa...
 
Otetaanpa esimerkkinä vaikka Gibsonin Flying V, ei mikään one-off eikä LE..
Prosentuaalinen tuotto, hankittu 1985 sen hetken markkinahinnalla. Tuotto viiden vuoden välein 5-10-15 vuoden sijoitusjänteellä.
 
1958 korina 36% - 200% - 436% (oletettu myyntiaika siis 2000)
1967 mahogany CH 100% - 300% - 567%
1971 Medaillion 43% - 233% - 400%
 
Ja, ettei totuus unohtuisi, ottavat vielä pari referenssiä:
 
Bethlehem Steel -87% - -88% - -88%
Dow Jones-indeksi 111% - 310% - 597%
 
Johtopäätöksiä saa jokainen tehdä ihan itse. Eli 5 v jänteellä ei ole kovin kannattavaa vintagekitaraa myydä, ellei sitten joissakin poikkeustiloissa, myös tuotto jää Dow Jones- indeksin alle ainakin jokaisessa esimerkin tapauksessa, mutta silti sijoituskohteenakin pitää melko hyvin arvonsa, eikö??
 
Vähän pitkähkö tuli tästä jutusta...pahoittelut.