Kitarat: kitarakamat ›

Sähkökitara on keksitty sitä varten että se EI resonoi. Jos haluaa resomehua on parempi ostaa puoliakustinen tai sitten ihän täysakustinen. Sähkökitara on vuosien varrella muuttunut mystiseksi resopeliksi. Vähän niinkuin jeesustelu niin samaa tarinaa upottamalla siitä tulee joillekin totta. Jatkakaa toki.
 
Nyt kannattaa vaan muistaa, että se pelkkä kitaran resonointi ei todellakaan tarkoita yhtään mitään, niinkuin yritin(ilmeiseti epäselvästi)kertoa. Mutta ei siitä normaalisti ole haittaakaan.
 
Itselläni ne parhailta vahvistettuna kuulostavat kitarat soivat parhaiten akustisestikin, mutta se ei tosiaan ole mikään sääntö.
 
Eli siihen alkuperäiseen kysymykseen vielä kertauksena:kokeile niitä vaihtoehtoja vahvistimen läpi. Se on ainoa varma keino saada varmuus asiasta.

Saarni on tosiaan yksi parhaista puista ja mahtava myös just noissa baritoni/alavire-meinigeissä. Mietin vielä hetki sitten Customin tilaamista ESP:ltä(jää väliin hinnan vuoksi)ja toinen vaihtoehto olisi ollut saarnibodyllä, vaahterakaulalla(neck-thru)ja eeben otelaudalla. Omistin aikanaan moisen ja se oli erittäin hyvä Standard-sarjalaiseksi.
 
juu, itse tilasin jostain syystä Warmoth-stratoni rungon lepästä, ajattelin kai että olisi vaihtelua tuohon telen saarniseen klangiin. nyt pitää piilotella Visaa ettei tulis tilattua vielä toista stratoa saarnirungolla... leppä on tosi hyvä, ja soundi tosiaan esim äänittelyä ajatellen sopivan erilainen ja alamiddlempi, mutta kai se saarnikitara straton miellyttävällä ergonomialla jossain vaiheessa on hommattava. kaulat on noissa omissa barskoissa vaahteraa otelautaa myöten, tuntuu toimivan mulle varsin hienosti.

Sitten siihen ehkä tärkeimpään asiaan. Vahvistimen säädöillä tai vahvistinvalinnoilla ei ole tarkoitus peittää kitaran omaa soundia, vaan toistaa se mahdollisimman muuttumattomana(jotta niistä hyvistä puista saadaan kaikki irt), lisättynä muiden osasten omilla soundeilla.
 
Tästä voisi toisaalta pohtia, että mistä sen tietää miltä kitaran "oma soundi" pitäisi kuulostaa. Sähkökitarasta kun kuitenkin puhutaan. Jotkut puut soivat enemmän kuin toiset, mutta itse vähän karsastan ajatusta, että joka lajissa olisi joku ultimaattinen soundi johon päästään vain vaihtamalla kaikki osaset parhaiksi. Tarkoitan, että joka tilanteeseen ei se parhaiten soiva ole välttämättä paras. Mun mielestä kitara voi olla liian hyvin soiva ja jos aina kaikki vaihdetaan parhaaseen mahdolliseen niin se sulkee taas toisia portteja takanaan. Mielipideasioitahan nämä soundijutut pitkälti... mutta itseä vähän häiritsee sellainen ajatus, että olisi olemassa jotain ultimaattisia soundeja. Nehän olisivat väistämättä jotenkin geneerisiä ja se ei vaan ole niin.
 
Kun tavoitellaan hyvää soundia, niin luonnollisesti kaikki lähtee parhaasta mahdollisesta kitarasta ja parhaasta mahdollisesta vahvistimesta. Sulla voi olla se sun mielestä maailman paras vahvistin, mutta huonolla kitaralla se kuulostaa vain hyvältä vahvistimelta, joka on pilattu huonolla kitaralla. Vahvistimesta ei silloin saada ulos kuin osa sen soundista ja sama toisinpäin.
 
Eli mun mielipide tähän on että kun laitetaan tarpeeksi parasta yhteen niin tuloksena ei välttämättä saada joka tilanteeseen sopivaa parasta.

Mun mielestäni resonointi korreloi saundin "laadun" kanssa, mutta ei aina. Moni edukkaampi halko soi LUJAA, mutta ei tasapainoisesti. Silläkin uhalla että kuulostan viininmaistelijalta: sointi on metallinen, kylmä, terävä. Luonnollisesti pitää verrata saman tyyppisiä keppejä, ei siis lespa vs strato vs puoliakkari.
 
Oma suosikki runkomateriaali on leppä (perinteinen Stratopuu eli saarni miellyttää kans). Lehmus sopii tiluttamiseen: korostus on keskialueella ja perusääni on voimakas. Varmaan tästä syystä esim. Ibanezeista löytyy. Ylä-äänet taas eivät kuulosta niin "rikkailta" kuin leppärunkoisissa. Mulle tulee sellainen fiilis että saundi on "kompressoitu". Mahonki on tietysti kova sana pitkää sustainia etsiville, mutta atakkia ja kirkkautta puuttuu. Nää on ihan puhtaasti makuasioita, ei liity millään tavalla siihen onko puu X hyvä tai huono.
 
Mitä hintaluokkiin tulee, n. +-500e hintaisista löytyy "helmiä"...mutta yksilöerot tuppaavat olemaan suuria. Kalliimmissa (1500-3000e) on sitten valkattu hyvät puut ja niinpä huonosti soivat yksilöt ovat harvinaisia. Esim. kiistellyistä Lespoista on sanottava että kaikissa testaamissani on saundi ollut kohdallaan.
 
Näin mutu-tuntumalta :-)

Tästä voisi toisaalta pohtia, että mistä sen tietää miltä kitaran "oma soundi" pitäisi kuulostaa. Sähkökitarasta kun kuitenkin puhutaan. Jotkut puut soivat enemmän kuin toiset, mutta itse vähän karsastan ajatusta, että joka lajissa olisi joku ultimaattinen soundi johon päästään vain vaihtamalla kaikki osaset parhaiksi. Tarkoitan, että joka tilanteeseen ei se parhaiten soiva ole välttämättä paras. Mun mielestä kitara voi olla liian hyvin soiva ja jos aina kaikki vaihdetaan parhaaseen mahdolliseen niin se sulkee taas toisia portteja takanaan. Mielipideasioitahan nämä soundijutut pitkälti... mutta itseä vähän häiritsee sellainen ajatus, että olisi olemassa jotain ultimaattisia soundeja. Nehän olisivat väistämättä jotenkin geneerisiä ja se ei vaan ole niin.
 
Jees - makuasioita, makuasioita. Mutta olisiko helena2004:n pointti ollut se, että kannattaa korostaa niitä vahvuuksia...ei heikkouksia? Jos haussa oleva saundi on kirkas ja dynaaminen, ei kannata ostaa tummasaundista humpparikeppiä ja sitten buustata yläpäitä EQ:lla/kaiken maailman hilavitkuttimilla. Mieluummin hankkii vaikka Straton ja 50s/60s-tyyliset mikit. Hyväkään vahvistin ei "luo" saundia ;-)
 
Nyt unten maille, tarvii herätä aamulla katsomaan vormuloita...

Sähkökitara on vuosien varrella muuttunut mystiseksi resopeliksi. Vähän niinkuin jeesustelu niin samaa tarinaa upottamalla siitä tulee joillekin totta.
Mystistä tai ei, munsta on melko oleellinen osa tatsia ja soittofiilistä että resonoiko se kitara mukana vai ei.

Muusikoiden.net

- Kuinka paljon kitaran pitää resonoida
- Mikä on juuri oikea Saundi
 
Tällaiset kysymykset on mun mielestä alkuperäisen 50-60-luvun äänen tavoittelua, eikä niinkään just maailman parhaan saundin tavoittelua (mikä se sitten ikinä onkaan).
 
Eli en usko, että Gibson ja Fender 50-luvulla kehittivät heti kättelyssä MAAILMAN PARHAAN LANKKUKITARASAUNDIN MITÄ IKINÄ VAIN VOI KEHITTÄÄ KAIKISTA MAAPALLOLLA SAATAVISTA MATERIAALEISTA, vaan he tekivät vain kitaroita joilla oli tietynlainen kiva saundi, ja jota lähelle muut nykyään haluavat päästä hintaan mihin hyvänsä. Tämä siksi että noilla kitaroilla tehtiin rokin historia.
 
Tuo oli painotusta, ei huutoa..

Mystistä tai ei, munsta on melko oleellinen osa tatsia ja soittofiilistä että resonoiko se kitara mukana vai ei.
 
Juu. Tässä lienee ihmisillä näkemyseroja. Resonoimatonta soitinta ei ole mukava soittaa, vaikka se kuinka soisi hienosti vahvistimen kautta.

Muusikoiden.net

Kyllä hyväpuinen ja -soundinen lespa resonoi mukavasti. Sähkökitaran akustisesta soundista saa myös hyviä viitteitä sähköiseenkin soundiin.

Sähkökitarakin on akustinen soitin ja vahvistin sitten VAHVISTAA sen soundin.
Oikeastaan varsinaisen akustisen resonoinnin sijaan kiinnittäisin huomiota siihen että millainen sustain sillä soivalla kielellä on - kun soitetaan ilman vahvistinta. Onhan tosiaan ihan eri juttu onko kyseessä umpikitara, elektroakustinen, puoliakustinen, vai akustinen. Ja onko siinä sähkiksessä sitten umpinainen, puoliontto vai ontto koppa?
 
Se miten runko resonoi (=toistaa kielen värähtelytaajuuksia) ei välttämättä kerro siitä miten se kieli soi, vaan että miten runko resonoi. Sitten voidaankin spekuloida siitä että halutaanko vahvarilla vahvistaa sen kitaran kielten vai rungon sointia. Ja että sen jälkeen kun kieltä on saatu värähtelemään, miten kielen liikkeeseen vaikuttaa rungon resonointi :S
 
Samaa spekulointia hifiharrastajilla on kaiutintelineistä - resonoiko vaiko eikö. Milloin ja miksi joo?
 
Soundi on niin subjektiivinen asia että resonoinnin määrä on huono mittari hyväsoundisuudelle. Sähkökitaran soittaminen akustisesti ei kerro vahvistetusta soundista paljoakaan muuten kuin sustainin määrästä: Vahvistin vahvistaa, tai siis toistaa, sen sustainin mikä kitaralla on ellei sitä keinotekoisesti lisätä kompressiolla.
 
Toki uusia sähkiksiä ostaessa ja tutkiessa kiinnitän huomiota soittimen akustiseen sointiin mutta lopulta sekin on enemmän fiiwisjuttu ehkä. Sustainin arvioimisen lisäksi. Eipä se resonointi soundista välttämättä niinkään kerro, resonanssin kun voi tuottaa jokin muukin kuin se kitaran body. Stratoissa usein tallan jouset tai jossain jopa pleksi - sekin riippuen siitä miten se on ruuvattu bodyyn kiinni.

Kyllä hyväpuinen ja -soundinen lespa resonoi mukavasti. Sähkökitaran akustisesta soundista saa myös hyviä viitteitä sähköiseenkin soundiin.
 
Jepu
 
Kyyl skitan pitää soida ihan akustisestikin kunnolla, jotta sähköinen soundi olisi kohdillaan. Eri kitaratyypeillä tuo "kunnolla" on eri.

Jepu
 
Kyyl skitan pitää soida ihan akustisestikin kunnolla, jotta sähköinen soundi olisi kohdillaan. Eri kitaratyypeillä tuo "kunnolla" on eri.
 
Joo, ja taas kerran: Kunolla soiminen ei tarkoita että kitaran sointi olisi maksimaalisen kovaa. Hyvä kitara kuiskaakin tarvittaessa herkästi ja kauniisti, ehanasti.

Joo, ja taas kerran: Kunolla soiminen ei tarkoita että kitaran sointi olisi maksimaalisen kovaa. Hyvä kitara kuiskaakin tarvittaessa herkästi ja kauniisti, ehanasti.
 
Tää on jännä homma tää resonanssi ja kovaa soiminen. Mulla on yks akustinen joka ei soi kovin kovaa (paitsi jos pieksee vähän enemmän) mutta se resonoi aivan sairaasti. Jos joku soittaa akustista vieressä, tunnen todella selkeästi omassa kitarassani sen soiton.
Ja se mun keppi soi jokaisella pienelläkin hipaisulla, toistaa ihan kaiken mitä kieliin kosken.
 
Joka toinen päivä minua harmittaa kun se ei soi kovin kovaa (pienet ääniaukot, ehkä johtuu vain siitä, ks. omakuva) mutta joka ikinen päivä pidän siitä miten herkästi se tottelee ja resonoi.
 
Sähköisissä vehkeissä: oma jenkkistrato elää sylissä ihan eri tavalla kuin kaverin mehikostrato, sähköisessä soinnissa on myös selkeät erot ja olisikin mielenkiintoista testata miten paljon muuttuisi sähköinen tilanne jos vaihtaisi mikit päikseen...

Nämä on henkimaailman juttuja.
 
Iteltä löytyy Les paul kopio jossa on liimakaula ja agathis body. Tämä soi vahvistamattomana erittäin huonosti. Vahvistettuna taas sustainia löytyy ja kitara "murisee" erittäin mukavasti.
 
Sitten Yamahan stratokopio. Leppäbody ja pulttikaula. Tämä soi ERITTÄIN hyvin vahvistettuna ja vahvistamattomana.
 
Sitten Ibanezin neck-thru RG, floikallinen jossa lehmusrunko. Tässä sama juttu kuin les paul kopiossa. Vahvistettuna soi perkuleen hyvin.
 
Sitten vielä Ibanezin halpis seiska, jossa agathisrunko ja pulttikaula. Tämä ei meinaa soida kunnolla vahvistettuna tai vahvistamattomana. Tarttis varmaan aktiivimikit...
 
Näistä neljästä parhaiten soi kaikkein halvin.

Sähkökitara on keksitty sitä varten että se EI resonoi. Jos haluaa resomehua on parempi ostaa puoliakustinen tai sitten ihän täysakustinen. Sähkökitara on vuosien varrella muuttunut mystiseksi resopeliksi. Vähän niinkuin jeesustelu niin samaa tarinaa upottamalla siitä tulee joillekin totta. Jatkakaa toki.
 
Mitä vittua? Kehitetty sitä varten että se ei resonoi...
 
Just...no hyvä että joku jakaa tietojaan.

Sähkökitaroissa käytetään sähkömagneettisia mikrofoneja joiden toiminta perustuu magneettiseen värähtelyyn. On tärkeää, että kielten värähtely on toivotunlaisessa synergiassa rungon värähtelyn kanssa.

On tärkeää, että kielten värähtely on toivotunlaisessa synergiassa rungon värähtelyn kanssa.
 
Synergiassa? Mä näkisin kyllä enemminkin, että kielten värähtely antaa herätteitä rungolle, jonka resonointi taas vaikuttaa kielten aiheuttamaan resonointiin.
Noh, tietenkin, onhan noiden summa sitten jonkinlaista synergiaa.

Mä lähtisin tarkastelemaan tätä asiaa silta kantilta mitä kitara-kieli-yhdistemässä tapahtuu kun kitara soi. Eli kitaran kieltä kun jännittää ennen kuin sen päästää soimaa niin siihen varastoituu sama määrä energiaa kitarasta riippumatta, joka sitten kielen soidessa muuttuu sekä itse kitaran että kielen värähtelyksi, jotka molemmat sitten sisäisen kitkan ansiosta jossain vaiheessa vaimenee nollaan. Kielen ja bodyn, tai oikeastaan kai koko kitaran massojen suhde sitten määrittää sen, että miten tämä värähtely jakaantuu voimakkuudeltaan kielen ja itse kitaran välillä, sillä lienee aika selvää, että ohut kieli ei ihan yhtä paljon painavaa Les Paulin bodyä värisytä kuin paksu kieli kevyempää straton bodyä. Kielen jännityksen sisältämä energia kuluu lähinnä kahteen asiaan, eli ilman liikuttamiseen enimmäkseen bodyn pinnan kautta ja materiaalien sisäisen kitkan myötä lämmöksi, josta seuraa se, että kovaa soiva eli paljon ilmaa liikuttava kitara menettää energiansa nopeammin kun vaimeammin soiva ja toisaalta mitä suurempi materiaalin sisäinen kitka on niin sitä suurempi osa kokonaisenergiasta päätyy lämmöksi ja sitä nopeammin sointi lakaa. Lisäksi vielä bodyn ulko pinta-ala vaikuttaa siihen, että kuinka tehokkaasti bodyn sisältämä "värinäenergia" siirtyy ilmaan eli ääneksi (olisiko tämä nyt sitä akustista impedanssia?).
 
Em. tekijöitä kun yhdistelee erilaisiin kombinaatioihin eri tyyppisissä kitaroissa ja vielä kun soppaan lisää eri materiaalien kyvyn suodattaa eri tavalla eri taajuuksia, ja vielä eri tyyppisten mikrofonien soundilliset ominaisuudet niin ei liene mikään ihme, että eri kitarat soivat hyvin eri tavalla niin akustisesti kuin sähkön kanssakin.