Kitarat: kitarakamat ›

Totta tämä. Myös Fenderillä on ollut ajoittain ongelmia myynnin kannalta.
 
Mutta noin suurilla linjoilla ajateltuna: jos herrat Les Paul ja Fender poistettaisiin historiasta niin mitä suuria lankkukitarastaroja jäisi jäljelle? Santana ja PRS?
 
Lähinnä tuosta LP:sta vastasi kyllä Theodore McCarty, toki hra Lester Polfusin ideoitten ja joittenkin prototyyppien pohjalta.. Mutta tosissaan, Ted McCarty aika pitkälti noita suunnitteli, vähän muitakin. Ja, olisi hyvin tune-o-matic voitu nimetä McCarty-tallaksi.
Leo Fender taas oli nero, joka teki paljon sarjatuotantokitaroitten valmistuksen eteen, ja paljon muutakin. Uncle B. Gibsonilla, joka keksi säädettävän kaularaudan.. (täytyy tsekata mikä oli herran oikea nimi..)
Eihän Santana oikeastaan ole kehittänyt juurikaan mitään? SG- L6S-Yamaha SG 2000 ja sen jälkeen Paul Reed Smithin tekemät kitarat??
Paul Hamer, Jol Dantzig, Paul Heffner, Jeff Hasselberger..Steve Miller ja monia muita nimeämättömiä sankareita..

Ai että nuo foxin höpinät ovat mukavaa luettavaa :-) Kiitoksia niistä.

Totta tämä. Myös Fenderillä on ollut ajoittain ongelmia myynnin kannalta.
 
Harvoin mainittu tosiseikka, jota ei täälläkään moni ehkä tiedä.. Joulukuusta 1984 lokakuuhun 1985 ei yhden yhtäkään Fender-kitaraa tehty USA:ssa. Ja lokakuussakin vain vähän yli 10 kpl/päivä. Tuolloinhan Fender myytiin toimivalle johdolle, eli CBS pisti Fenderin lihoiksi. Norlin myi Gibsonin 1986 mutta se ei aiheuttanut 10 kk tuotantokatkosta.

Ai että nuo foxin höpinät ovat mukavaa luettavaa :-) Kiitoksia niistä.
 
Kiitti, kiva kun kelpaa.. ;) Virheellistä tietoo taas pistin, kun tarkastin.. se kaularautamies oli "Uncle T" tai T.J. eli Orville Gibsonin aikalainen ja työtoveri Thaddeus McHugh. Aatelkaapas, jos Gibson olis patentoinut säädettävän kaularaudan siten ettei sitä olisi voinut toiset hyödyntää.. olisi aiheuttanut vähän ongelmia kitarateollisuudelle moinen temppu.

Kovia nimiä on, ja kiinnostavaa, että mainitsit Cippollinankin! Zappahan soitti ennen SG:iin siirtymistään Les Paulilla.
 
Duoda, eikös se ollut ennemminkin joku Switchmaster tai vastaava jazz-loota? Zapan suosikki-SG:kään ei ollut Gibson vaan Slash-tyylisesti jonkun näppärän soitinrakentajan tekemä kopio joka oli onnistunut sitten paremmin kuin hyvin.
 
Les Paul tuli enemmän kuvioihin 70-luvun lopulla, tämä oli sitten ihan normaali sarjatuotanto-Gibson LP Custom suoraan soitinkaupan seinältä. Pauli oli mr. Zapan mielestä vaan kovin painava keikalla ja haittasi laulamista joten seuraava (ja viimeinen) pääasiallinen keikkakitara oli Performancen osista kasattu Stratokopio floikalla ja muilla persoonallisilla lisäyksillä.
 
Soundien puolesta Frank Vincent oli vähän huono Gibson-mannekiini, sähköinsinöörien ja teknikkojen ympärivuorokautinen päivystysasema keksi koko ajan pientä jekkua niin SG:hen kuin Les Pauliinkin.
 
V.

...Mitä tulee sitten siihen onko SG muka kaulapainoinen, toteanpahan vaan, etteivät ainakaan alkuperäiset ole, kaikista kopioista en sitten tiedä, jos kovin erimoisesta mahongista ne rungot on tehty, saattavat hyvin vaikka ollakin...
 
Oma Epin SG on rasittavan kaulapainoinen. Tänä vuonna tehty stankku SG ei taas niiaa mainittavasti edes nylonhihnan kanssa. Pari muutakaan kokeilemaani ihan uutta stankkua eivät ole olleet erikoisen kaulapainoisia.
En tiedä mistä moinen ero noilla kahdella johtuu. Kädellä kokeiltuna noissa ei hirveätä painoeroa ole. Epiluurin body on ehkä hivenen isompi kuin Standardin. Tai ainakaan sen laukkuun ei mahdu.

Eiköhän Fox ja muut ole jo sanoneet tämän, mutta SG on jotenkin enemmän rock, rähisee enemmän kuin LP, jossa on enemmän bassoa ja jonkin verran enemmän myös keskiääniä. Lesterin sustain on myös pidempi, onhan se suurempi lankku. Molemmat kitarat ovat todella monipuolisia, toimivat hyvin bluesissa, jazzissa, rokissa ja hevissä, mutta kun Lesin asenne on enemmän "blues", niin SG on rock.
 
Ja niitä soittajia:
Les Paul: Jimmy Page, Gary Moore, Peter Green, Slash, Iron Maiden, Hetfield, Mark Knopfler, Vivian Campbell, Doug Aldrich, David Gilmour, Ace Frehley, Scott Gorham, Brian Robertson, Mick Box, John Sykes, Billy Gibbons, Don Felder
SG: Tony Iommi, Angus Young, Eric Clapton (Cream-era), Kenneth "K.K." Downing, Paul Stanley, Santana (70-l.).
 
SG taitaa olla kitaroista hankintalistalla seuraavana, meinaan tuo LP painaa kuin synti.

Duoda, eikös se ollut ennemminkin joku Switchmaster tai vastaava jazz-loota? Zapan suosikki-SG:kään ei ollut Gibson vaan Slash-tyylisesti jonkun näppärän soitinrakentajan tekemä kopio joka oli onnistunut sitten paremmin kuin hyvin.
 
Les Paul tuli enemmän kuvioihin 70-luvun lopulla, tämä oli sitten ihan normaali sarjatuotanto-Gibson LP Custom suoraan soitinkaupan seinältä.
 
Joo varmaan suunnilleen näin, mutta pointsi oli se, että Zappa käytti (Gibsonin ES-5 Switchmasterin jälkeen) Les Paulia, josta siirtyi SG:iin. Suosikkikepistä en uskalla sanoa, mutta soitti Gibsonillakin.

Les Paulin historiasta olen lukenut kaksi kirjaa, muuten rokkenrolhistoriaa on tullut tutkiskeltua useiden bändisaagojen ja rokkenrolikonien elämänkertojen kautta, joten ei kiitos sitä enempään. Ei millään pahalla kelleekkään.
 
Muttasiis tähän mennessä vasta pari kommenttia kitaroiden varsinaisista tyyppiominaisuuksista ja niiden eroista. Aitoa Gibbiksen äsgeetä en ole soittanut, paria kopiomerkin (epi ja tokai) ja sitten lespojen oon soittanu useammaltakin merkiltä, myös gibbikseltä ja kuten sanoin, olen sen takia tässä huono, etten osaa heti osoittaa kitaran puutteita, usein huomaan minulle epämieluisat ominaisuudet vasta yli viikon soiteltuani, koska olen niin haltioissani uudesta kepistä. Eli perus kauppatestauksia pitäis tehä kuukausitolkulla jotta pääsisin yhtään mihinkään tulokseen. Tässä vaiheessa olen siis mieltynyt soittokokemusten perusteella Les Paul Special Fadediin, mutta äsgee alkoi miellyttää joten siksi tarvitsen hieman infoa kokeneemmilta jotka ovat äsgeellä pidempään soitelleet.
Eli mikä yllätti, mitä osasi odottaa, mikä ei skulaa teidän mielestä jnejne.
 
Kiitos kaikesta jo nyt.
 
E: sainkin sittenkin kaivettua historiikin seasta ratkaisevat tekijät. Elikkäs nyt näyttäisi siltä, että SG antaa enempi "kolkomman" saundin jos vertaa lespan lämpimään blues-saundiin. Ja tykkäät soitella pääosin cleanilla tai pienellä rosolla ja lämpö on tosiaan lähellä sydäntä kun saundista puhutaan. Eli taitaapi jäädä SG nyt hieman sivummalle.
 
Tästä taas seuraa seuraava pohdinta: Onko esim. junnu tai lp special peeysikymppisillä tarpeeksi lämmin ja muriseva saundiltaan, vai kallistuuko nämä ykskelasilla varustetut enempi äsgeen suuntaan? junnuja kun usein hehkutetaan siitä potkivasta saundista josta äsgeekin on näköjään tunnettu..

SG taitaa olla kitaroista hankintalistalla seuraavana, meinaan tuo LP painaa kuin synti.
 
Meikäläisen LP on taas suhtellisen kevyt, tietysti porauksilla on väliä mutta väitän että on kevyttä puutakin. Ei Gibsonin nyky Les Paulit mielestäni mitenkään kauheasti Sg:tä enemmän paina.
 
Sitäpaitsi eihän se äskee pysy sylissä, ei ole tarpeeksi läski.

Mää oon näköjään ainoa joka on tajunnut vastata oikein.
 
Tonnilla voisi saada jostain Gibsonin LP Studion myöskin tuolla faded-viimeistelyllä, siinä on paksumpi runko ja vaahterakansi. Ei siis niin räyhäkäs kuin Special ja SG, ja aika lähellä Standardia soundiltaan.

Meikäläisen LP on taas suhtellisen kevyt, tietysti porauksilla on väliä mutta väitän että on kevyttä puutakin. Ei Gibsonin nyky Les Paulit mielestäni mitenkään kauheasti Sg:tä enemmän paina.
 
Sitäpaitsi eihän se äskee pysy sylissä, ei ole tarpeeksi läski.
 
Juu eihän noiden ero paljoakaan enää ole, varsinkaan reikäjuustolespoihin verrattuna. Vertauksena esim. kitarapajalla olevat SGt ja LPt. SG painaa n.3 kg ja kevyin "reiällinen" LP 3,29 kg.
 
Ei pysy sylissä... ei SGtä kuulu nyplätä missään sylissä vaan rokata ja räimiä hihnan kanssa kunnolla ;)

reikäjuustolespoihin
 
On muuten todella negatiivinen termi :) En ole keksinyt tuossa ratkaisussa mitään vikaa.
 
Ei pysy sylissä... ei SGtä kuulu nyplätä missään sylissä vaan rokata ja räimiä hihnan kanssa kunnolla ;)
 
Olen liian lihava hyppimiseen joten turha hommata sgeetä.

On muuten todella negatiivinen termi :) En ole keksinyt tuossa ratkaisussa mitään vikaa.
 
Sorry, en sitä nyt mitenkään erityisen negatiivisessa mielessä tarkoittanut. Onhan reiällisetkin juustot hyviä :) Niin kauan kun tuo ei vaikuta sointiin, on sen munkin mielestä hyvä homma. Jos haluaa varmasti perinteistä LPtä, niin onhan noita VOSeja sun muita olemassa.
 
Olen liian lihava hyppimiseen joten turha hommata sgeetä.
 
Onneksi jokaiselle löytyy se oma kitara.

Sorry, en sitä nyt mitenkään erityisen negatiivisessa mielessä tarkoittanut. Onhan reiällisetkin juustot hyviä :) Niin kauan kun tuo ei vaikuta sointiin, on sen munkin mielestä hyvä homma. Jos haluaa varmasti perinteistä LPtä, niin onhan noita VOSeja sun muita olemassa.
 

 
Onneksi jokaiselle löytyy se oma kitara.
 
Eikös kaikissa kunnon juustoissa ole reikiä? :DD
Brie ym. ei oo kunnon juustoja siis.
 
Ja tohon aiheeseen kommentoiden; eikös Gibson kutsu niitä tonechambereiksi?
Joku Geen signature kitaristeistakin niistä jotain hyvää sano. Eli tuskin ne pelkästään pahaksi on. Vai oliko tonechamberit jtn muuta sitten? Muistaakseni puhe oli kuitenkin ihan solid body lespoista, joten puolakustisten kaikukopista ei pitäisi ainakaan olla kyse.
 
rikon kaikki omia periaatteita ja järkevää forum säännöstöä laittamalla puhtaan ootee postauksen itse aloittamaani threadiin :D

Ja tohon aiheeseen kommentoiden; eikös Gibson kutsu niitä tonechambereiksi?
Joku Geen signature kitaristeistakin niistä jotain hyvää sano. Eli tuskin ne pelkästään pahaksi on. Vai oliko tonechamberit jtn muuta sitten? Muistaakseni puhe oli kuitenkin ihan solid body lespoista, joten puolakustisten kaikukopista ei pitäisi ainakaan olla kyse.
 
rikon kaikki omia periaatteita ja järkevää forum säännöstöä laittamalla puhtaan ootee postauksen itse aloittamaani threadiin :D
 
OT on oikein jees kun jotakuinkin aihetta liippaa. Niin se normaali keskustelukin kulkee ja tämmöisellä foorumilla mukavampi lukeakin.
 
G:llä on noita tone chambereita että myös kevennysporauksia. Niissä on sopiva ero. Kevennysporaukset on tehty semmosiin kohtiin lankussa joiden ei pitäs soundiin vaikuttaa. Sen sijaan nuo chamberit ovat tarkoituksella semmoisessa paikassa jossa ne soundiin vaikuttaakin. Eivät ole puoliakustisia ei, ihan täysiä lankkuja jossa on muutama onkalo sopivissa kohdissa.
 
Tästä taas seuraa seuraava pohdinta: Onko esim. junnu tai lp special peeysikymppisillä tarpeeksi lämmin ja muriseva saundiltaan, vai kallistuuko nämä ykskelasilla varustetut enempi äsgeen suuntaan? junnuja kun usein hehkutetaan siitä potkivasta saundista josta äsgeekin on näköjään tunnettu..
 
Tähän mä sanon jotta P90-on soundiltaan vallankin muriseva. Se on siinä normaalin yksikelaisen ja kaksikelaisen välimaastossa soundiltaan. Erittäin parasta mitä on mikkien saralla keksitty mielestäni. Suosittelen kyllä. Kyllä niistä lämmintä soundia irtoaa siinä missä rähisevämpääkin meininkiä.

Les Paul -mallin historiasta kiinnostuneille aivan ehdotonta luettavaa on
 
Tony Bacon & Paul Day: The Gibson Les Paul Book. A Complete History of Les Paul Guitars. A Balafon Book. 1st edition 1993.
 
Valitettavasti painos on loppu, mutta kirjastoista löytyy. Historian lisäksi siinä on makoisa kuvitus ja liitteenä kattava luettelo eri mallit ja vuosikerrat erottavista tuntomerkeistä sekä valmistusmäärät.
 
SG:stä ko. kirjassa ei toki kovin paljon puhuta, vähän kumminkin.
 
Olettekos muuten kuulleet mm. sellaisesta LP-mallista kuin Gibson MIII?
 
EDIT:
 
Voisi olla helpompi listata kuka ei ole Les Paulilla soittanut, mutta edellä mainittujen (Iron Horse) lisäksi ainakin näiden ukkojen käsissä LP on näkynyt:
Joe Perry (Aerosmith), Zakk Wylde (O. Osbourne), Randy Rhoads, RIP (O. Osbourne), Steve Clark, RIP (Def Leppard), Mickey Moody ja Bernie Marsden (Whitesnake), Charlie Hargrett (Blackfoot), Tom Scholtz (Boston), Snowy White (Thin Lizzy), Myles Goodwyn (April Wine), Jeff Watson (Night Ranger)...
Ja SG: Eric Bloom ja Donald "Buck Dharma" Roeser (Blue Öyster Cult), Adrian Smith (Iron Maiden), Frank Marino, Mikko "Linde" Lindström (HIM)...

Kiitokset methikselle. Jahka tästä paranen flunssasta ja saan tarpeeksi voimia laskea telen alas ja lähteä kaupungille, niin käynpi soittelemassa kitarapajalla myöskin tollasta studiota. Nyt kun saisi vielä suomesta ostettua ton älpee specialin peeysikymppisillä niin ois jees. Tompalta kun tilaa, niin saattaapi saada justiinsa sen huonosti viimeistellyn yksilön, tai sitten muuten vaa kitaran joka ei silmää miellytä. Plus että mnettiläisten suuri yhteinen missiohan on tukea suomalaista musiikkibisnestä joka kärsii ilmeisesti jonkinlaisesta taantumasta, vaikka maailmanlaajusesti kitaraa on menny kaupaksi vaikka kuinka. Eikö?
 
Muttajoo; asiaa kaikilta, olen nyt kuitenkin päätynyt Lespaan ja hylännyt äsgeen ainakin näin niinkun ajatusken tasolla. Saa nähdä miten käy jahka oon koesoittanu ihan ihka-aidon Gibbiksen äsgeen :D Kiitokset vielä kerran!

SG:stä ko. kirjassa ei toki kovin paljon puhuta, vähän kumminkin.
 
Olettekos muuten kuulleet mm. sellaisesta LP-mallista kuin Gibson MIII?
 
Bacon & Dayn kirja on kyl hyvä, tosin itsellä ei oo.. Kyllähän noita "erikoisempia" Gibsoneita on ollut, tuossa olis yks joka sopisi tuohon SG-Les Paul välimaastoon, lisäksi runko on ihan Ibanez Artist, ja kaulahan on sitte Explo.
http://www.fenderforum.com/userphotos/index.html?recid=36790
 
Ja huono kuva sellasesta Les Paulista, jonka historia on unohtanut.. en nimittäin oo edes LP-mallin 50-vuotisjuhlakirjassa enkä tehtaan historiakirjassa siitä puolta sanaa nähnyt..
Les Paul Hyperspeed Custom...kaikki kielet .013...
http://www.lehmo.com/fox/lataamo/LP%20Hyperspeed.jpg

Tompalta kun tilaa, niin saattaapi saada justiinsa sen huonosti viimeistellyn yksilön, tai sitten muuten vaa kitaran joka ei silmää miellytä.
 
Thomannilla on nykyään täysi 30 päivän palautusoikeus, eli jos se itseä miellyttävä kitara ei sattuisikaan kohdalle, niin aina sen voi heittää bumerangina takaisin - hyvää palvelua on tuo, sanon minä.