Kitarat: kitarakamat ›

Mites nämä vekara-soittimet. Luultavasti suunnattu juuri kyseisen ikäluokan edustajille..
 
http://netti.nic.fi/~hkauppil/tuotteet.htm

Lelukitara 3-vuotiaalle. Sillä saa tuntumaa kitaroihin ja saa rämpyttää täysillä. Mistään oikeasta soitosta on turha vielä haaveilla. Noin pienellä lapsella motoriikka ei vielä riitä kitaransoiton tasoiseen kahden käden yhteispeliin.
 
Vertailun vuoksi: viulu aloitetaan hyvin usein neljän vuoden iässä. Ketjun aloittajan lapsi on n. parin kuukauden kuluttua siinä iässä. Skidit oppivat vaikka mitä kun niille annetaan siihen mahdollisuus ja kunnollista opetusta.
 
Kitaran valinta riippuu hyvin pitkälti lapsesta: oleellista on, että se on tarpeeksi pieni ja että sillä on mukava ja riittävän kevyt soittaa.

Vertailun vuoksi: viulu aloitetaan hyvin usein neljän vuoden iässä.
 
No tää johtuu tietenkin siitä, että klasarivanhemmat alkaa tuputtaa "oikeita soittimia" mahdollisimman varhain, ettei lapsi vaan valitsisi paheellista kitaraa.
 
Mun mielestä parasta musiikkikasvatusta ton ikäiselle lapselle on muskarityyliin tapahtuva laulaminen, leikkiminen ja marakassien heiluttelu. Tuntuu jotenkin kierolta, että nelivuotiaalle alettais opettamaan viulun soittoa ihan tosissaan.

No tää johtuu tietenkin siitä, että klasarivanhemmat alkaa tuputtaa "oikeita soittimia" mahdollisimman varhain, ettei lapsi vaan valitsisi paheellista kitaraa.
 
Tää ei pidä likimainkaan aina paikkaansa. Vaikka ulkopuoliset ymmärtämättömyyttään helposti dumaavatkin ihan pienten lasten oikean soitinopetuksen, on monessa tapauksessa kyse yksinkertaisesti siitä että lapsi on kotonaan nähnyt soittamisen mallia ja haluaa tehdä sitä itsekin. Ja miksi lasta pitäisi estää soittamasta?
 
Toki on olemassa niitä "jääkiekkovanhempiakin".

Ja miksi lasta pitäisi estää soittamasta?
 
Ei missään tapauksessa pidä estää. Mutta se, että nelivuotiaalle aletaan järjestelmällisesti opettamaan soittimen soittoa, kuulostaa musta vähän oudolta.
 
Tää on mielenkiintoinen aihe. Löytyiskö jostain ihan oikeaa tutkimustietoa ja infoa - Mikä on sopiva ikä aloittaa soitonopetus?

No tää johtuu tietenkin siitä, että klasarivanhemmat alkaa tuputtaa "oikeita soittimia" mahdollisimman varhain, ettei lapsi vaan valitsisi paheellista kitaraa.
 
3 kakaraa, kaikki soittavat viulua. Omasta halustaan, ja kovan ruinaamisen jälkeen. Kitaroita lojuu talossa siellä täällä, niitä saa soittaa - ja soitetaan. Mutta hyvä että tiedät paremmin.
 
Mun mielestä parasta musiikkikasvatusta ton ikäiselle lapselle on muskarityyliin tapahtuva laulaminen, leikkiminen ja marakassien heiluttelu. Tuntuu jotenkin kierolta, että nelivuotiaalle alettais opettamaan viulun soittoa ihan tosissaan.
 
Kolmevuotiaalle ei soitonopetuksessa todellakaan olla tosissaan, vaan meininki on juurikin leikki.

3 kakaraa, kaikki soittavat viulua. Omasta halustaan, ja kovan ruinaamisen jälkeen. Kitaroita lojuu talossa siellä täällä, niitä saa soittaa - ja soitetaan. Mutta hyvä että tiedät paremmin.
 
Kaikilleko on aloitettu nelivuotiaana viulun opetus?

Tää on mielenkiintoinen aihe. Löytyiskö jostain ihan oikeaa tutkimustietoa ja infoa - Mikä on sopiva ikä aloittaa soitonopetus?
 
Löytyyhän aiheesta tutkimuksia ja tietoa vaikka miten paljon. Kun nyt viulusta puhuttiin, niin Wikipedia ilmoittaa sopivaksi aloitusikähaarukaksi 4-7 ( http://fi.wikipedia.org/wiki/Viulu ), joidenkin pedagogien mukaan haarukka ei mene edes noin ylös. Viulu on vähän spesiaalitapaus kyllä, mutta se on kuitenkin täysin toimiva esimerkki siitä että noinkin pienille lapsille voidaan antaa "oikeaa" soitinopetusta.
 
Mä ymmärrän kyllä hyvin että pienimpien lasten soitinopetus saattaa joistakuista tuntua arveluttavalta. Suvaitsevaisuutta vaan peliin; useimmat mun tuntemistani soittajalasten vanhemmista ajattelevat vain ja yksinomaan lastensa parasta ja antavat heidän toteuttaa itseään - mitään vanhempien omia ambitioita on hyvin harvoin pelissä mukana.

Kaikilleko on aloitettu nelivuotiaana viulun opetus?
 
Nuorin on 3 v. Vanhin alkoi kärttää viisivuotiaana, vuoden kuluttua annoimme periksi.

Nuorin on 3 v. Vanhin alkoi kärttää viisivuotiaana, vuoden kuluttua annoimme periksi.
 
Oho! Täytyypä vetää vähän sanoja takaisin. :-)
 
Mutta mikä viulusta sitten tekee noinkin pienille lapsille sopivan soittopelin? Fyysinen koko? Helpompi soittoasento?

Mutta mikä viulusta sitten tekee noinkin pienille lapsille sopivan soittopelin? Fyysinen koko? Helpompi soittoasento?
 
No henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että viulu ei ole noin pienelle kaikkein sopivin soittopeli. Mutta minkäs teet, kun muu ei käy :)
 
Viuluhan on aivan hemmetin hankala soitin. Pelkästään se, että saa siitä yhden siedettävän kuuloisen äänen ulos vaati paljon harjoitusta.
 
Vetävät ne kotona sitten koskettimilla, ksylofoneilla, marakasseilla, lyömillä, kitaroilla, kazoo-pilleillä, savikukoilla... Millä vain mistä ääntä lähtee.

Totta, viulu on soittimena erittäin vaikea - siihen, että pystyy soittamaan vaikka jonkun lastenlaulun kivasti, on nuorella viulistilla huomattavan paljon enemmän matkaa kuin vaikka samanikäisellä pianistilla.
 
Mutta mikä viulusta sitten tekee noinkin pienille lapsille sopivan soittopelin? Fyysinen koko? Helpompi soittoasento?
 
Viululla on aika paljon perinnettä tässä - koska se on niin vaikea soitin kuin on, soittaminen _pitääkin_ aloittaa hyvin nuorena jos aikoo huippusoittajaksi. Vastaavasti nuorena aloittaminen on luontevaa vaikkei millään ruoskimis- ja ammattiintähtäävällä meiningillä olisikaan liikkeellä.
 
Fyysinen kokohan menee ihan soittajan mukaan: pienimmät aloittavat, soittajan koosta riippuen, esim. 1/16 -kokoisella viululla ja siirtyvät kasvaessaan vähitelleen suurempiin.
 
Samalla tavalla mun mielestäni on tärkeää valita kitara soittajan fyysisen koon mukaan. Mutta noin muuten aloittaa voi pienenäkin - jos innostusta on siis.
 
Edittiä: vanhemmalla tyttärellä on Squier Hello Kitty Stratocaster, se kuitenkin lienee liian iso kolmi- tai nelivuotiaalle (olettaen ettei kyseessä ole jättiläislapsi). Nuo Vekara-soittimet vaikuttavat ihan fiksuilta..

Meillä 3,5v ja 1,5v "soittelee" molemmat noilla mun kitaroilla. Valvovan silmän alla kuitenkin : vois tulla muuten kalliiksi.
Tuntuu riittävän että saa rämpyttää sen 1-10 min ja sitten jatkavat muita leikkejä tms.
 
Isompi päätti kerran hakata les paulin kieliä vasaralla Puuha Pete tyyliin -> noh vasara parempaan talteen ja opastusta että plekulla tai sormilla kitaraa.
Ihan hyvin mennyt oppi perillekin jo.
 
Luultavasti väärin ymmärtänyt, että mitä se "hammer on" tarkoittaa. ^^
 
No ite tuli pienenä nojailtua isän hienoon teräskieliseen akustiseen. Jotain tuli seisaaltaan rämpytettyä (kitara soittajan kokoinen). Tais aluksi tulla sellainen "pull off":kin suoritettua. Mutta nyt muutava vuosi tuon jälkeen huomaankin että olen uskomattoman musikaalinen teinix, joka soittaa sähkökitaraa.
 
Sattumaa? ... No ei varmana ole.

Keskusteluhan meinaa lämmetä. Hyvä :-)
 
Niin tai näin, meillä ei tulla tekemään sitä virhettä, että laitetaan lapsi väkisin piano/viulu/jollekin muulle tunnille koska "Hän on niin musikaalinen" / itse ei lapsena päässyt / itse lapsena joutui. Soittakoon jos haluaa, jos ei niin ei.
 
Joku ehdotti lelusyntikkaa. Ajatus on sinänsä ihan hyvä, mutta kun meillä on jo sellainen. Joka "hukkui" muutossa ( eikä onneksi ole kaivattu ), sillä se on ihan paholaisen vehje:
- ei äänenvoimakkuuden säädintä. Ja ääntä lähtee
- virtojen kääntäminen päälle soittaa luonnollisesti tilulilulei-melodian
- äänen sävyn voi valita korvia riipivävästä ja korvia raastavasta
- oikeasti sillä ei voi soittaa, sillä vain yksi ääni kerrallaan soi, ja sekin ennalta määrätyn ajan koskettimen painalluksesta
- paitsi demokappaleissa, joita on useampi kymmenen. Väärin soitettuja. Joita on niiin hauska soittaa.
- bonuksena "rumpukone", jonka rytmitaju on vähintäänkin omaperäinen
- luonnollisesti koko vehje on korviaraapivan epävireinen
- vajailla pattereilla tulee lisäksi joka nuottiin bendaus alaspäin
 
Ei tuollaista hermosahaa soisi edes pahimmalle vihamiehelleen. Sopisi ihan hyvin kuulusteluvälineeksi Guantanamoon.
 
Edellä kuvailtu kokemus varmistaa sen, että mitään lelukaupan vanerilaatikko ja ongensiimat/rautalangat -virityksiä ei tähän taloon tule. Jopa se Anttilan kitara näyttää niihin verrattuna toimivalta, luultavasti ihan riittävän. Nuokaan
 
http://www.thomann.de/fi/thomann_classica_12.htm
http://www.thomann.de/fi/goldon_1_8_classic_guitar.htm
 
eivät ole hinnalla pilattuja, ja ovat ihan oikeita soittimia. Ja kummasti tuonkin ikäiset ymmärtävät lelujen ja 'oikeiden' tavaroiden välisen eron :-)
 
Joten kaipa sitä pitää tuollainen hommata siinä toivossa, että saa itsekin joskus soittaa. Kun ei oikein tuota aitoa gibsonin kopiotakaan voi vielä antaa käyttöön, kun ei se pysy käsissä suuren koon vuoksi.
 
Ja jos ei kiinnosta niin ei sitten, pannaan keppi vaikka vintille kasvamaan korkoa. Voi olla vuoden päästä vähän eri tilanne.

Vetävät ne kotona sitten koskettimilla, ksylofoneilla, marakasseilla, lyömillä, kitaroilla, kazoo-pilleillä, savikukoilla... Millä vain mistä ääntä lähtee.
 
Joo, tää on just sitä leikinomaista soittelua - luukutetaan kaikkea mistä vähänkin ääntä lähtee. Meillä suosikkeja on triangeli ja guiro... valitettavasti. :)
 
Mutta mun pointti oli lähinnä se, että onko nelivuotiaalla lapsella ihan oikeasti halua/kärsivällisyyttä ruveta säännölliseen soittimen opetteluun. Varmasti poikkeuksiakin (Numb?) löytyy, mutta omien kokemuksien pohjalta sanoisin, että ei ole. Siksi ostaisinkin tuon ikäiselle lapselle lelusoittimia.
 
Toisaalta kannattaa katsoa myös vähän kauemmas. Jos soitin vaan pysyy ehjänä, niin viisivuotias osaa jo vähän enempi, kuusivuotias on jo ihan eri maata, viimeistään seitsemänvuotiaana valmis soittotunneille...

katselin tuo t.kauppaa ja onhna sielä noita 1/8 kitaroitakin
 
http://www.thomann.de/fi/1_8_kokoiset_klassiset_kitarat.html
 
hevimehen jälkipolvelle HC_keppi!!!
 
http://www.thomann.de/fi/dean_guitars_dime_from_hell_baby_ml.htm

Siksi ostaisinkin tuon ikäiselle lapselle lelusoittimia.
 
Pienet viulut on lainavuokrattu kohtuuhintaan oppilaitoksesta. Se on viksu tapa minun mielestäni. Pienin ostettu viulu on puolikas tai 3/4, en ny muista kumpi.

Mutta mun pointti oli lähinnä se, että onko nelivuotiaalla lapsella ihan oikeasti halua/kärsivällisyyttä ruveta säännölliseen soittimen opetteluun.
 
Joillakuilla on, joillakuilla ei oo. Näin yksinkertaista se on. Riippuu ihan skidistä ja hänen motivaatiostaan.
 
Vanhemmilla on vastuu "lukea" lastaan tässäkin asiassa.

Ostin tytölleni Mahalon ukulelen sillon ku hän oli 2vuotta. Koko on sopiva ja maksoikin vain 20€. Aikavähällä käytöllä se on ollut. Mitä nyt itse pikku kännissä sillä soitellu :)

Ukulele on mielestäni hyvä vaihtoehto, kapea kaula, nailonkielet, vain neljä kieltä tekevät soitosta paljon kitaraa helpompaa. Esim Kitaran G-sointu 320003 voi olla kovaa piinaa, mutta ukulelen vastaava (eli C-sointu) on helppo kuin leikki: 0003.
 
Mielellään tietysti Mahaloa vähän parempi, esim Brüko (suomessa niitä myy ainakin Millbrook musiikki).
 
http://ukulelenurkka.arkku.net/phpBB2/index.php