Kitarat: kitarakamat ›

No tähän tällaisen vanhan sedän (45v) tarina. Ensimmäisen kitaran sain ehkä 12-vuotiaana, se oli venäläinen (anteeksi neuvostoliittolainen) turistikitara, jolla opettelin soinnut ja sormivoimat todella vahvistuivat, koska kielet olivat pirun kaukana otelaudasta. Kerran vahingossa istuin kitaran päälle ja kansi halkesi. Halkinainen skitta on edelleen kellarissa ilman kieliä muistoesineenä.
 
Seuraavaksi sain rippilahjaksi EKO Rangerin, oikein mikitetyn akustisen kuusikielisen, jolla harjoittelin soittamista edelleen. Samanlaisella mutta 12-kielisellä soitteli kaikkien kitaristien legendaarinen muusikkoisä eli Mikko Alatalo 70-luvulla. EKO:lla harjoittelin myös sähkökitaran soittoa kahdella putkiradiolla, jotka oli kytketty sarjaan. Harmittaa pirusti, että nuo radiot ovat vuosien varrella hävinneet jonnekin, mutta meteliä niistä ainakin lähti! Sitä tunsi 70-luvun lopulla itsensä ihan punk-tähdeksi, kun tuolla setillä pisti menemään!
 
Sitten about -81 tai jotain ostin Ibanezin, jonka mallia en nyt muista. Sellainen punertavanruskea runko ja potikat kullanväriset. Sitä soittelin ilman kitarakamoja stereoiden läpi. Intin jälkeen myin skeban inttikaverilleni Pauli Koskelalle (huhuu! ota yhteyttä jos luet tämän!), joka oli kitaristina Hämeenkyröläisessä bändissä called Ontuva Ericksson.
 
Tästä lähtien kitaraharrastus hieman hiipui. Välillä ostin kaveriltani strato-mallisen Aria-merkkisen kitaran, mutta ilman vaffaria soittelu jäi aika vähiin.
 
Mutta nyt vanhana setänä soitteluinnostus on tullut taas. Tältä kaverilta ostin viime kesänä Epiphonen LP standardin ja siitä sytykkeenä on himaan tullut Micro Cube, 12-kielinen Yamaha, 30x Cube, Fender Lite Ash ja tulossa on Thomannilta Höfnerin Verythin.
 
Että näin se meni tällä vanhalla sedällä. En ole soitellut bändeissä, ainoastaan kotioloissa, mutta taas on kova kitara GAS päällä...
 
Rauhaa!

kaks soittovuotta pärjäsin yhellä kitaralla, sitten halusin erilaista soundia ja hankin LePa-mallisen rinnalle straton. kolmannen kitaran hankkimista oli vähän vaikeampi perustella itellensä, ei päteny enää ne vanhat "tarvin varakitaraa keikoille"-selitykset. onneks levytukussa käveli vastaan ihana artcore-iba, jota ei vaan voinut olla ostamatta.
 
yks tuttu tässä vasta kysyikin että mitä mää teen kolmella sähkökitaralla, sanoin sille että "en keräile kitaroita vaan saundeja." niinpä.

Ensimmäiset 17 vuotta mentiin JV-skujulla, jonka sain faijalta 10-vuotiaana.

Elettiin siinä jossain 1500-1600luvun vaihdetta, kun vaihdoin ensimmäisen orjatöinä tienatun yksikielisen luutun kahdeksankieliseen. Siihen aikaan ei ollut edes sähköjä, niin piti vedellä patterikäyttöisen microcuben läpi. Kavereilla oli Ibanezin luutut, mulla vain HB ja asuttiinkin tulitikkulootassa järven pohjassa.

Hmmm. Toinen kitara. Kumpikohan se nyt oli, Landola vai Morris ?
 
Jompikumpi noista, mutt vuosi oli kuitenkin 1984. Eli soittoa oli takana pari vuotta.

Jea, ny on Ibanezin VBT700. Vittu oon onnellinen :)

Mulla on ollut aina faijan vanha akustinen teräskielinen ns. toisena kitarana. Ekan varsinaisen toisen kitaran hankin vuonna 93, kun armeijaan en viitsinyt roudata aitoa 67 stratoa. Kävi kuitenkin niin, että tuo ostamani uusi 62 reissue japanin strato ei oikein istunut käteen ja luovuin siitä suhteellisen pian. Pärjäsin yli 10 vuotta yhdellä kitaralla, vaikka keikoilla olisi tietenkin hyvä pitää varakitaraa mukana. Puolitoista vuotta sitten tuli tilaisuus ostaa hieno 82 JV Squier ja sen jälkeen noita kitaroita on tullut hommattua lisää (nykyinen arsenaali löytyy omastakuvasta). Täytyy alkaa säästellä vanhaa stratoa, koska varmaan jossain vaiheessa on pakko tehdä nauharemppa yms...
 
Mun mielestä yhdellä laadukkaalla kitaralla pärjää aivan hyvin vaikka kuinka pitkälle. Eri asia on tietenkin, jos haluaa eri tyyppistä soundia. Toisaalta, jos on soittanut koko ikänsä esim. stratolla, niin jotenkin se soittotyyli muovautuu kitaran mukaan Kun hankin ekan telen tänä keväänä, niin olin aluksi aika hukassa sen kanssa. Nyt alan vihdoin päästä sinuiksi sen kanssa ja telehän on tunnetusti hieno kitara...

Tämä nyt ei liity tähän mutta huima homma kakarana oli kun faija osti sen ensimmäisen sähkökitaran.. kyllä sitä oltiin äijää.. eikä aikaakaan kun ukon stereoista oli kajarit paskana... ekaan styrkkariin tais mennä pari vuotta, löytyy muuten vieläkin se hurja "Deluxe solid state bass amplifier" jostain varastosta ja vehje jopa toimii edelleen..

Ensimmäinen kitara oli isännän akustinen ja olin päättänyt että en ala mitään rokkia soittamaan. Sitte isoveli sai sähkökitaran ja pitihän se itekki saaha. Nykyisin sitte soittaa aivan hirveää mättöä! :) Sen kopiostraton jälkeen kesti varmaankin 2-3 vuotta niin sain ekan fenderin straton. Nykyisin en voi sietää stratoja...
 
Ehkäpä hyvin looginen syy ostaa uusi soitin on se että nykyinen/edellinen kitara alkaa olla hidasteena soitolle. Jos muuten on hyvä luuttu mutta huonot mikit tai vastaavaa niin kitaran voi päivittää. Itsellä kieltämättä menee jo ihan harrastuksen puolelle jonkunlainen materiaalinen soitinten hankinta. Syitä vaihtoon voi todellakin olla pienet asiat kuten vaikkapa minkälainen tuntuma kaulassa on nimittäin mielestäni pitää päästä ilmaisemaan itseä mahdollisimman hyvin... muuten ei arvosta omaa soittoa.
 
Olen puhunut!

No mie sain ensimmäisen kitarani n. v. -64, kun rakensin sen naapurin pojan akustisen landolan otelaudan mittojen mukaan itse (myös otelaudan nauhoineen). Se oli lankkukitara, jossa oli pari Ideal-mikkiä ja sähköinen tremolo. Kytkentäohjeita oli tekniikan maailmassa. Seuraavan tekeleeni rakensin samana vuonna kunnon tarvikkeista, tosin baritoonimallin. Sillä soittelin noin vuoden, jolloin ostin tsekkiläisen puoliakustisen ja FBT merkkisen putkivahvistimen. Miulla oli vielä yksi stratomallinen lankku ennen inttiä v. -68, jolloin myin kaikki vermeeni. Harrastus alkoi uudelleen syksyllä v.-69, kun ostin uuden nailonkielisen Hagström Isabellan. Se on vieläkin tallella, mutta aika kulunut se jo on. Tässä lyhyt historia soittimistani nuoruusvuosilta.

Ensimmäinen kitarani oli Squierin Bullet joka minulle hommattiin muistaakseni viidennellä luokalla.. Olin soittanut reilun vuoden akustisella kun parentaaliyksikkö sitten päätti ostaa naskille syntymäpäivälahjaksi sähkökitaran. Sillä tuli sitten pitkän aikaa sahattua kunnes nuoruuden vimmalla tuli sitten kesätyörahoilla ostettua Jacksonin RR X10D. Oi iloa, oi riemua! Tallahan siinä meni sitten loppujen lopuksi blokkaukseen.. mutta tykkäsin kyllä kitarasta kovin. Ei laadukkainta A-luokkaa, mutta kaula sopi omiin tassuihin kivasti..
 
Viime kesänä sitten tuon myin ja ostin Rg 7321:n tilalle.. Ei ole kaduttanut laisinkaan.

Ensin oli Squierin strato. Kun sain ensimmäisen kunnon kitaran eli Les Paul by Tokai made in Japan, lähes välittömästi ostin ensimmäisen Fenderini. Ja siitä lähtien tuota kitarakauppaa on harrastettu (oma kuva kertoo tämän hetken tilanteen, mutta välissä on ollut vaikka sun mitä keppejä). Yhdellä hyvällä pärjäisi oikein hyvin ja se olisi monessa mielessä selkeämpää, mutta kun on niin paljon houkutuksia tyrkyllä... Pitäisi kai pyytää porttikielto kitarakauppoihin. Tällä hetkellä ei ole GAS:a mihinkään suuntaan - toivottavasti tämä autereinen olotila säilyy mahdollisimman kauan!
Onhan se varakitara tärkeä jos keikkailee etc, kieliä katkeilee ja muutenkin vaihtelu virkistää.

Itse olen nyt soitellut erittäin satunnaisesti vuodesta 1998 lähtien. Taitoa ei ole juuri kertynyt, omaksi ilokseni (lue: yksin) kun olen soitellut. Akustinen Ibanezin teräskielinen alkoi viime syksynä käydä rajoittavaksi tekijäksi. Sitä ennen rajoittava tekijä oli muutaman kuukauden ajan ollut Landolan nylon-kielinen juniorikoon kitara.
 
Syksyllä -06 veronpalautusten aikaan tilasin Epin lespan, hyvä keppi, ei siinä mitään. Mutta kuinka ollakaan, siitä on nyt tullut jonkinlainen rajoittava tekijä. Tykkään soitella sillä, en todellakaan aio luopua siitä, mutta kun... Mieli alkaa halajata uutta ja nimenomaan täysin erilaista rinnalle. Kiinnostuksen kohteena on selkeästi stratomallinen... tai ehkä sittenkin tele. Puoliakustisestahan saisi paljon kivoja soundeja, mutta SG sopisi rockiin... jos hankkisinkin...
 
Tämä on turha ehkä turha viesti. Palaan asiaan, kun olen tehnyt päätökseni ja laskenut budjettini.
 
Mitä itse ketjun aiheeseen tulee, niin toinen kitarani oli ja on edelleen Ibanez Performance -sarjan teräskielinen akustinen, hyvä on. Toinen sahköinen taas on edelleen haussa, mutta vakaasti päätettynä on se hankkia.
 
E: ja siis... Toisen kitaran hankkimisen ajankohta oli n. puoli vuotta ensimmäisen jälkeen.

Ehdin varmaan soitella vain n. kolmisen kuukautta ensimmäistä teräskielistä akustista (soitin muuten tuona aikana innoissani varmaan keskimäärin 5h päivässä ). Sitten piti perustaa kaveriporukassa eka bändi, ja siihen piti tietenkin hankkia oikeen sähköset vermeet.

Jotain 1,5 vuotta olin soittanu.

Eka kitara oli faijan vanha nylonkielinen jonka omin 7 vuotiaana. Ekan sähkiksen sain joskus 10 vuotiaana jolloin bänditoimintakin alkoi. Sitten pitkään palvellut rg:ni tuli taloon ollessani 14 vuotta vanha.
Nyt olen sitten ostanut kolme kitaraa lisäksi parin vuoden sisällä. Ikää on 23vuotta ja kitaroita tulee ainakin vielä telecasterin verran lisää jossain vaiheessa.

Ekaa wlliamssia en enää omista kun joskus yläasteen puutyötunneilla tein siitä vannesahan avustuksella hieman "immortalimman"... :D

Varmaan joku pari vuotta ekan kitaran hankinnan jälkeen. Eka kitara oli Epiphonen stratokopio, toinen Epiphonen Les Paul Standard.

Eka kitara oli Fazerin nylonkielinen akkari, nykyinen seinäkoriste. Toinen kitara, eli Williamssin joku jackson kopio oli kyllä aivan ässä! Sain sen pari vuotta soitettuani synttärilahjaksi ja se oli kyllä kaikessa paskuudessaan aivan legendaarinen. Välillä jollain sairaalla tavalla harmittaa, että on tullut luovuttua siitä. Kolmas kitara oli Tenson merkkinen teräskielinen akkari, joka mulla on edelleen. Ihan ookoo soundi tollaseks halpikseksi, mutta pirun raskas soittaa. Toinen sähkökitara oli Alliance -merkkinen LesPaul kopsu, totaalinen paska sekin. Myin reilulla satasella pois. Soittamisen alkutaival meni siis tuollaisella ritsalinjalla.
 
Pari kolme vuotta sitten hommasin ensimmäisen hyvän kitaran itselleni. Kyseessä oli meksikon Strato, jonka jälkeen hankin Fenderin lite ash Telen, mutta kumpaakaan ei enää mulla ole. Meksikolainen meni vuosi sitten vaihtoon, kun hankin jenkki deluxe Straton ja telen myin pois tänä keväänä, kun alkoi lespaa tekemään mieli.
 
Joskus siis noita kitaroita oli useampiakin, mutta tämä kevät on mennyt pelkästään tuolla stratolla. Tämän kuun lopussa arsenaali täydentyy japanialaisella Tokai Lespalla.

Suoraan sähkökitaralla aloitin ja vuoden olin soittanut kunnes vaihdoin, eli myin entisen ja ostin uuden tilalle. Varsinainen toinen kitara, eli niin että omistin kaksi, oli sitten about 2.5 soittovuoden jälkeen.

2 sähkistä siinä vaiheessa kun aloin keikkailla. Sen jälkeen en ole osannut yhdellä olla, vaikka viimeisen kymmenen vuoden aikana keikkoja on ollut tasan yksi :D