Kitarat: kitarakamat ›

Minusta juuri tallapuolella on eniten kehittämisen varaa. Tune-o-maticia tungetaan nykyään niin pirun moneen kiinteätallaiseen kitaraan että pahaa tekee, se on kuitenkin designina aika paska varsinkin alkuperäisessä muodossaan (metallilangat pitää satuloita kiinni ja talla kapeilla tapeilla). Vastaavasti Floyd Rose ja johdannaiset ovat kaikki aika monimutkaisia laitteita, joissa on turhan paljon liikkuvia osia.

Puoliakustinen randy jossa vintage tremolo-talla ja aktiiviset P90:t. Ja väriltään keltainen jossa mustia EVH-viivoja. :)

Kun täällä nuita kampisysteemejä paljon kaivataan ja jos kammellisen kitaran teet niin kiinnitä huomiota miten saisit sen soimaan akustisestikin hyvin. Liikaa näkee kampikitaroita jotka ei soi kunnolla akustisesti.

Itsellä tuli mieleen että ehkäpä kaulan muotoa voisi kehittää jotenkin. Eikös Caparisonilla ole kitaroissa kaulan muoto "ei symmetrinen", siis paksumpi toiselta puolelta kuin toiselta. Ääh, en nyt osaa tarkalleen selittää mutta toivottavasti tajuatte.
 
Toinen asia mikä tuli mieleen olisi se että jos tallaa pystyisi vähän siirtämään eteen ja taaksepäin, jotta kitara intonoituisi oikein paksummilla kielillä. Eivätkös jotkut täällä valitelleet etteivät saa kitaraansa intonoitumaan oikein, koska tallapalojen säätövara ei riitä.

Itse kun telecasteria tein niin katsoin että kaula olisi tullut hieman yläviistoon pituusakselinsa suhteen. Pienen ajattelemisen jälkeen tämä sopi mulle paljon paremmin, koska kitaraa voi pitää alempana, että oikea käsi on rentona, mutta kuitenkin että vasurin ranne ei väänny koska kaula on yläviistoon. Jos sitä kaulaa pistäisi oikeasti kunnolla vinoon niin kyllä se saattaisi ainakin omalla kohdalla tatsia/soittomukavuutta parantaa.
 
Edit: Ei sitä kaulan vinoutta kyllä edes huomaa nyt valmiina... Hyvä kitara silti, vaikka ei kaula mennytkään vinoon. Heh heh.

Floikkatalla, jossa muiden kielten vire ei laske yhtä kieltä bendattaessa? Jokaisella kielellä oma jousi? (edit:) Divebomb ja muut perinteiset floikkakikat onnistuisivat vaivatta, mutta samalla myös kiinteätallaisten kitaroiden vinguttelut, doublebendit jne. Kielen katketessa muiden kielten vire ei menisi överiksi? Maybe..
 
Itseasiassa tuollainen on jo kehitetty, esim. Mattias IA Eklundhilla on tuollainen yhdessä kitarassa. Ei vain tule nimi mieleen juuri nyt.
 
Mulla on kaksi ideaa:
 
Jyrsit kolot kahdelle humbuckerille, ja isket niihin kiinni minihumpparin ja singlecoilin. Sitten kaksi miniswitchiä, jolla voi valita joko singlecoilit tai minihumbuckerit käyttöön. Tai esim. sitten minihumbuckereiden sijaan EMG SA:t, niin sustain ei kärsi. Ja toisena kaulamikkinä voi tietty olla vaikka sustainer tms.
 
Kaulakulma kehiin vain, kuten vaikkapa Caparisonin uusissa neckthrukepeissä ( http://www.kyowashokai.co.jp/caparison%20tat/TAT%20Structure.gif ). Soittomukavuuden kannalta kiva juttu.
 
Ergonominen ja tasapainoinen muotoilu on tietty itsestäänselvyys. Hyvä esimerkki siitä: http://www.espguitars.co.jp/artist/char/funichar.jpg :)
 
Ja tietty sitten voisit miettiä jos vaikka teet potikat yms. puusta. Tai vaikka tallankin, siis tyyliin vaikkapa http://www.avbasses.cz/images/archiv/6AVBO/AVBO6_14.jpg

Tuossa heitettiin idea thereministä.. taajuusantenni kaulan sisään ja voimakkuusantenni..mihin? Bodyn taka-osaan upotettuna vaikka. Päällepäin ei siis näkyisi mitään. Kytkimestä theremin päälle ja soittamaan. Signaali voisi kulkea vaikka ihan perusjakin kautta ulos, kitarapedaaleilla väritettynä saisi aika monenlaista ääntä ulos.Olisi aika vänkä IMO.
 
Tällänen juttu tuli mieleen: kaulaan nauhojen väliin, kielten kohdalle kosketus-sensoreita tms.Kun kieli koskettaa otelautaa, sensori kytkeytyy päälle, joka sitten ohjaisi valoja. Joka nauhaväliin ja kielelle sensorit tietenki. Esiintyjän takana asialliset pinkat PAR-lamppuja (tai mikä valosysteemi nyt tässä olisikaan viisain, sen tietänevät valomiehet), jotka syttyisivät/sammuisivat soiton/painetun äänen mukaan. mukaan. Joka äänelle oma väri/lamppu??? Vois olla nasevan näköstä, kitara-soolon alkaessa muuten pimeä lava, ja kitaristin takana alkaa välke käymään :-)
 
Oliko ihan pöljä?

Tuossa heitettiin idea thereministä.. taajuusantenni kaulan sisään ja voimakkuusantenni..mihin? Bodyn taka-osaan upotettuna vaikka. Päällepäin ei siis näkyisi mitään. Kytkimestä theremin päälle ja soittamaan. Signaali voisi kulkea vaikka ihan perusjakin kautta ulos, kitarapedaaleilla väritettynä saisi aika monenlaista ääntä ulos.Olisi aika vänkä IMO.
 
Tällänen juttu tuli mieleen: kaulaan nauhojen väliin, kielten kohdalle kosketus-sensoreita tms.Kun kieli koskettaa otelautaa, sensori kytkeytyy päälle, joka sitten ohjaisi valoja. Joka nauhaväliin ja kielelle sensorit tietenki. Esiintyjän takana asialliset pinkat PAR-lamppuja (tai mikä valosysteemi nyt tässä olisikaan viisain, sen tietänevät valomiehet), jotka syttyisivät/sammuisivat soiton/painetun äänen mukaan. mukaan. Joka äänelle oma väri/lamppu??? Vois olla nasevan näköstä, kitara-soolon alkaessa muuten pimeä lava, ja kitaristin takana alkaa välke käymään :-)
 
Oliko ihan pöljä?
 
Ei ihan pöljä :) Olisi kyllä mielenkiintoista nähdä, miltä tuo käytännössä näyttäisi!

Bodyn taka-osaan upotettuna vaikka. Päällepäin ei siis näkyisi mitään. Kytkimestä theremin päälle ja soittamaan. Signaali voisi kulkea vaikka ihan perusjakin kautta ulos, kitarapedaaleilla väritettynä saisi aika monenlaista ääntä ulos.Olisi aika vänkä IMO.
 
Tällänen juttu tuli mieleen: kaulaan nauhojen väliin, kielten kohdalle kosketus-sensoreita tms.Kun kieli koskettaa otelautaa, sensori kytkeytyy päälle, joka sitten ohjaisi valoja. Joka nauhaväliin ja kielelle sensorit tietenki. Esiintyjän takana asialliset pinkat PAR-lamppuja (tai mikä valosysteemi nyt tässä olisikaan viisain, sen tietänevät valomiehet), jotka syttyisivät/sammuisivat soiton/painetun äänen mukaan. mukaan. Joka äänelle oma väri/lamppu??? Vois olla nasevan näköstä, kitara-soolon alkaessa muuten pimeä lava, ja kitaristin takana alkaa välke käymään :-)
 
Oliko ihan pöljä?
 
Et, mutta siihen olis jo ihan valmis juttu tuolta 80-luvun puolivälistä. Englannissa patentoitu vammais-apuväline jonka ohjauspulssit vois ohjata stepperi-moottoreiden sijasta valo-ohjaukseen.
Theremininkin voi toteuttaa, mikäli ajaa sämplättyä soundia kitarasynan-tapaisen läpi.
Tahtoo vaan olla noissa elektroniikan ihmevehkeissä, automaattivirittimissä, kitarasyntikoissa ynnä muissa, että tulevat niin perin kalliiksi valmistaa, että firmat kaatuu ja keksinnöt jää hyödyttämättä..
Mutta ymmärtääkseni tässä oli tarkoitus näppärästi jotain ihan trad. puupuolen innovaatioita kehittää? Itse tosiaan lähtisin kaulaliitosta, rungon viisteitä, mahdollisesti jotain koristemuotoilua tms. kokeilemaan. Tuota kallistettua otelautaa, mutta toiseen suuntaan, on Jenkkilässä jopa teollinen valmistaja Melobar käyttänyt slide-kitarassaan, joka oli jonkunmoinen "lap-steel kohtaa normi kitaran"- hybridi.
Ja jos palataan tuohon tallaratkaisuun, mikään ei estä niitä tune-o-matic - ABR -tallojen parempia johdannaisia käyttämästä, esim. 3-point Gibson, Nashville tai Nashville/Schaller Soapbar, tai Ibanezin Gibraltarit, tää uudempikin, Gibraltar II on varsin oivallinen t-o-m johdannainen.
 
Tuota "puristi"- karsinointia en ite oikein ymmärrä.. 8) Toki itsekin pidän arvossa wanhoja vintage-skeboja, mutta oon kyl aina tuntenut kiinnostusta uudempiinkin innovaatioihin. 8)
Itse asiassa muuten, Gibson on kaukana konservatiivisesta firmasta, itse asiassa on yks innovatiivisimmista _mutta_ sen kirous on aina ollut se, että ihmiset odottaa ja ostaa vain ja ainoastaan niit muutamaa perus-skebamallia....
Lisää pohdintoja kehitystyöhön sitte myöhemmin...

http://www.agi-lace.com/guitars/cybercaster/cybercaster_series.php
 
Näissä on kai kallistettu otelauta, muutenkin pirun hienon näköisiä vehkeitä.

Miten olisi automaattinen mikkiswitchi, joka itsestään vaihtelis mikkejä, sillain niinku kierrossa? ...onko tollasia?

Toinen asia mikä tuli mieleen olisi se että jos tallaa pystyisi vähän siirtämään eteen ja taaksepäin, jotta kitara intonoituisi oikein paksummilla kielillä. Eivätkös jotkut täällä valitelleet etteivät saa kitaraansa intonoitumaan oikein, koska tallapalojen säätövara ei riitä.
 
Ja tästä hieman kehitettynä niin, että molemmat puolet voisi toimia toisistaan riippumatta. Tästä seuraisi se, että periaatteessa kaikennäköiset letkut pitäisi saada soimaan vireisesti, mutta se saattaisi olla käytännön mahdottomuus :P
Tämän ajattelin siis tune-o-matic tyyliselle tallalle. Stopbar olisi edellen kiinteästi asennettu, mutta se pitäisi asentaa kauemmas tuosta tallapalasta säätövaran takaamiseksi... Kait.

Antt1: Missä opiskelet? Ts. Millä alalla, mikä oppilaitos?
 
Itseäni kiinnostaisi myös tuo kitarasta riippumaton mikkien/elektroniikan ohjailu.

Toinen asia mikä tuli mieleen olisi se että jos tallaa pystyisi vähän siirtämään eteen ja taaksepäin, jotta kitara intonoituisi oikein paksummilla kielillä. Eivätkös jotkut täällä valitelleet etteivät saa kitaraansa intonoitumaan oikein, koska tallapalojen säätövara ei riitä.
 
Kyllähän tätä on hyödynnetty ainakin TOM ja TOM-johdannaisissa talloissa. Talla on lievässä kulmassa taaksepäin paksumpien kielten hyväksi, jotta intonaation säätövara kasvaisi. Vibratalloissa en ole tuollaista ainakaan vielä nähnyt, valaiskaa jos on olemassa.
 
Jotenkin tämän keskustelun myötä tulee semmoinen tunne, että kaikki oikeasti hyvät ideat on jo käytetty..

Kyllähän tätä on hyödynnetty ainakin TOM ja TOM-johdannaisissa talloissa. Talla on lievässä kulmassa taaksepäin paksumpien kielten hyväksi, jotta intonaation säätövara kasvaisi.
 
Jostain käsittämättömästä syystä tuo Gibsonin 3-point t-o-m talla on häipyny tuotannosta. Se oli tuossa suhteessa varsin ylivertainen, pohjassa oli 3 eri asentoa jolla sen sai korkeudensäätöruuvien tappiin laitettua, ja tuota "slant":tia eli vinoutta sai kyllä ihan riittävästi ääriasennoissa.
Täytyis siirtyä jatsi-laatikoista tuttuun kelluvaan tallaan sitten, tai laittaa jonkunsortin pitkittäiset urat kitaran kanteen, johon sais tallan ankkuroitua.. 80-luvun "messinkiajan" sustain-blokin kehitelmä ehkä? :)
 
Tuossa on hyvinkin perää tuossa "kaikki on jo keksitty".. Tosiaan hyvin monia juttuja on kokeiltu, ja syystä tai toisesta hylkyyn menneet jotkin niistä joko sarjatuotantoon sopimattomina/liian kalliina teolliseen valmistukseen tai muista syistä.

Mitä haluaisit kitaraltasi? Ehdotuksia kehitystyöhön.
Mun täytyy kyllä sanoa että enpä juuri mitään. Kaikki minulle tarpeellinen on jo olemassa. Floikasta Dunlopin "flush mount" hihnalukkoihin. Minä olen niin vähään tyytyväinen:
 
a) Hyvä soundi,
eli kitara on rakennettu hyvistä puista, on käytetty oikeaa rakennustapaa (esim. Les Paulissa liimakaula, Telessä pulttikaula jne.) sekä tietysti hyvän elektroniikan kera.
 
b) Hyvä soitettavuus,
eli kaula tuntuu hyvältä kouraan, runko toimii sylissä ja seisten soitettuna, potikat eivät ole pikkauksen tiellä (kuten valitettavan usein Stratoissa tuppaa oleen) jne.
 
c) Hyvän näköinen,
eli ulkoasun merkitys on aika suuri siihen haluaako skeban ottaa kouraansa ja tehdä sen kanssa töitä 24/7.
 
Holy Trinity! Holme Hovaa Hoota!
 
Tällä hetkellä metsästän Jackson USA KV2:ta. Siinä on nuo ominaisuudet kohdallaan, mitä kaipaan. Hyvä soundi, hyvä soitettavuus ja se näyttää just oikealta meikäläiselle ja meikäläisen musaan. Siinä on laadukkaat materiaalit puista hardwareen, siinä on paras kaulaprofiili meikäläisen lapaseen, potikat ja kytkimet eivät ole tiellä, balanssi on seisten soitettaessa hyvä, istuen V:n toinen sakana haaruksissa = kitara sopivassa yläkenossa ja todella mukava/helppo soittaa (vaikka ei moni uskoisikaan), jne.
 
Tuon suurempia juttuja en kitarassani tarvitse.

huh, en nyt jaksanut kaikkea lukea läpi, mutta itseäni ainakin kiinnostaa epäsymmetriset kaulaprofiilit, sekä mikkiswitchin ja volapotikoiden sijoittelu. Itseäni häiritsee suunnattomasti 3-way switchit, jotka on aseteltu niin, että sitä ei opi nopeasti käyttämään sitten millään, hyvässä kulmassa oleva KESTÄVÄ 5-way switch olisi ihana, vaikka olisi vain kaks humbuckeria (kai tuommonen on ihan mahdollinen). kaulaprofiileihin en ole hirveästi tutustunut. ehkä joskus pitäisi. myös kielten etäisyys otelautojen reunoista on mielestäni tärkeä esim. bendien/vibratojen suhteen, että kielet ei vahingossakaan "putoa" otelaudalta.
 
tässä ajateltavaa, jos ette ole vielä sitä tehneet :o

Olen miettinyt tätä aihetta melkoisen paljon ja päätynyt seuraaviin:
 
Kitarani pitää soveltua mahdollisimman monenlaiseen musiikkiin, sen pitää kuulostaa joka puolella hyvältä - etenkin akustisesti - ja kestää kovaa käyttöä, mutta samalla teknisen toteutuksen pitää olla mahdollisimman yksinkertainen, eli ei mitään ylimääräistä. Kitarasta pitää kuulua ääntä silloin, kun sitä soittaa ja siitä ei pidä kuulua ääntä, kun sitä ei soita. Tämä nyt riippuu soittajan tekniikasta ja muiden soittokamojenkin tekniikasta, mutta lähinnä tämä rajaa Noise Gatella autetut yksikelaiset mikit pois kuvioista. Minun on hyvä soittaa, kun lavalla on mahdollisimman vähän ylimääräistä kamaa, eli kitarassa pitää olla mahdollisimman paljon kohdallaan jo sinänsä. Edellisellä keikalla kattaus oli kitara->viritysmittari->vahvistin.
 
Hyvä ulkonäkö on erittäin piristävä lisä, mutta jos kitara on muuten tarpeeksi hyvä, ei ulkonäöllä ole niin merkitystä.
 
Mielestäni tämä saadaan aikaan seuraavilla ehdoilla:
 
- 27" skaala
- 7 kieltä
- laadukkaat puuosat
- hyvin tehty kaulaliitos
- laadukas kiinteä talla, etenkin hardtail on mieleen
- tallamikkinä hyvä passiivi-humbucker, ei muita mikkejä
- volumepotikka, ei muita
 
Satulan ja virityskoneistojen merkityksestä en ymmärrä mitään. Tai siis, olen lukenut siitä, mitä Earvana tekee ja soittanutkin kitaraa, jossa on Earvanan satula, mutta en huomannut eroa. Aktiivimikeistä minulla ei ole kokemusta, mutta ainakin passiivisista irtoaa tarvittaessa muutakin kuin ensisijaisesti hakemaani metallista murinaa, jota myös lähtee. Eikä pääse paristo loppumaan silloin, kun sitä vähiten odottaa.
 
Floikkatallaa taas en tarvitse. Huomasin tämän, kun hallussa sattuu yksi floikallinen kepakko olemaan. Soittelin niitä samoja juttuja kuin aiemmilla kiinteätallaisillakin, jotenkin en vain katsonut sitä floikkaa tarpeelliseksi. Lisäksi kielten vaihtaminen on nopeampaa kiinteätallaisella (vaikka olisikin lukollinen virityskoneisto). Etenkin hardtail on säätömahdollisuuksiensa puolesta hyvä, sitä on helppo säätää ja kielten korkeudet voi säätää toisista kielistä riippumatta.
 
Toistaiseksi ongelman on ratkaissut ESP-LTD GL600FB. Siinä on oikeanmittainen skaala, kuusi paksua kieltä, body mahonkia, ToneProsin tune-o-matic -talla, kaksi mikkiä (kaula- ja tallamikit), mutta vain yksi potikka, joka toimii volumena ja mikinvalitsimena. Niin, ja ulkonäköä löytyy.
 
http://muusikoiden.net/dyn/users/21854.jpg
 
edit: pieni, mutta ärsyttävä kirjoitusvirhe korjattu

Ei tarvitse välttämättä pysytellä järjen rajoissa ehdotuksien kanssa, taivas rajana. Pitäkää vähän mielessä sellainen asia, että mä olen vain puuseppä, eli kovinkaan tekniseen metallinmuokkaamiseen mä ja mun budjetti ei pysty. Älkää kuitenkaan rajoittako ideoitanne näihin raameihin, sana on vapaa!
 
Mua on jo pitkään viehättänyt idea, että sähkiksen vireen voisi määritellä jotenkin koskematta kieliin ja vieläpä, että homma toimisi ja soundi olisi "aito"

Eli jos mulla on kitara E-vireessa ja säädetty optimiksi 46-10 setille ja haluaisin silti vaikka soitella C-vireessä, niin homma onnistuisi ilman mitään kikkailua.

Fenderillä ja Gibsonillahan jotain tämän kaltaista taitaa ollakin jo, mutta ei kovin joustavaa...varmaan pitäs jokaisen kielen signaali poimia erikseen ja digitalisoida.

Mua on jo pitkään viehättänyt idea, että sähkiksen vireen voisi määritellä jotenkin koskematta kieliin ja vieläpä, että homma toimisi ja soundi olisi "aito"
 
Hmmm... Viritysmittari, joka haistelee vireen. Se on sitten taas kytketty moottoroituihin virittimiin...