Kitarat: kitarakamat ›

kieltämättä classicci(ni) vaatisi myös jonkin sortin päivitystä mikkien osalta. Mites tuo vaihto. Kolvi löytyy. Ja suht tarkat kädet. Riittääkö ne?

Vau tännehän on tullut kunnolla vastauksia. Täytyy muuten kehua noita juccizen ääninäytteitä, sai mut harkitsemaan noita mikkejä :) onko muuten suurta eroa noiden eri valmistajien PAF mikkien välillä, esim noi juccizen mainitsemat lindy fralinit ja vaikka Duncanin 59:t?
 
Tonekonkan arvon pienentämistä moni on nyt ehdottanut joten sitäkin täytyy sitten miettiä. Jos joku on tätäkin kokeillut nii kertokaa onko tuottanu toivotun tuloksen?

Tässä vaiheessa ratkaisu onkin sitten varmaan ... tadaa:
Lindy Fralin PAF, mukavan kirkassoundinen humbucker, mutta ei silti liian ohuen kuuloinen. Itse tykkään ihan sikana.
 
Täältä ääni Fralineille. ;)
 
En ole lespakonkari, mutta noissa Fralineissa on kyllä mukava yläpään Bite, mikä tekee siitä soundista mukavan kirkkaan, mutta säilyttää samalla sellaisen mainion avaruuden ja puhtauden. Me likes. Paras buckeri tähän asti. :)

mites mieltä tosta 59 tallamikistä? 59 taitaa olla yleisempi kaulassa, mutta käsittääkseni siitä on myös tallaversiona..? tämä kiinnostaisi kovasti, mahonki kepukkaa kirkkaammaksi, vaikkei gibsoni olekaan

mites mieltä tosta 59 tallamikistä? 59 taitaa olla yleisempi kaulassa, mutta käsittääkseni siitä on myös tallaversiona..? tämä kiinnostaisi kovasti, mahonki kepukkaa kirkkaammaksi, vaikkei gibsoni olekaan
 
itellä on SD 59 tallassa SG:ssä ja hyvin ja hienosti potkii, loistava mikki. itellä vielä puolituksella niin tulee mukavia kliinejä volaa vähentämällä säröstä. :)
 
selvästi kirkkaampi ja jotenkin pirteämmän kuuloinen kun vanha tokain oma mikki.

Ihmettelin Les Paulini mömmöistä soundia kovempaa soitettaessa varsinkin kaulamikillä (mikkeinä tehdasorkkikset Burstbucker Pro:t), kunnes tajusin säätää mikkejä roisisti alemmaksi. Samalla nostin pole piecejä (suomeksi?) 2-3 mm ylöspäin. Jo vain alkaa kuulostaa erottelevammalta. Gibsonin jäljiltä mikit olivat kovin lähellä kieliä, mikä ei ollut kovin toimiva ratkaisu. Nyt pelaa nätisti.

Jos ei tuo konkkien vaihto ja pikkuisen työläämpi säätöjen hakeminen auta, ja mikkien vaihtoon on muutenkin mieli, niin Burstbuckerit, tai omasta mielestäni paremmat ´57 Classicit, jos vähän kireämpiä kaipaa, niin Classic Plussat.
Mutta halvin konsti on tuo konkkapolitiikka ja säätely. Toki jostain vahvistimesta joitain soundeja ei vaan ulostu, niinkuin Fortune jo sanoi..
 
Auttaisko vähän isompi arvoinen volapotikka? Jotain 500K'sta ylöspäin?

voi auttaa hitusen.
 
mä olen megasia potikoita (esim uraltonelta) laitellut kaulamikkien
kaveriksi, kun soittelen usein niin että kaulamikkien volat on tosi pienellä.
Jotain clean-soundin tynkää yritän niistä saada.
 
Tosin, noi megaset potikat tuppaa olemaan volapotikoiksi
tarkoitettuja logaritmisiä potikoita, joten se säätö alkaa olla vähän on-off.

Tosin, noi megaset potikat tuppaa olemaan volapotikoiksi
tarkoitettuja logaritmisiä potikoita, joten se säätö alkaa olla vähän on-off.
 
Tuossa se tärkein tulikin, se on liki kaksinkertainen se vastusarvo, että tulee hätäset säädöt.. Itsehän, ennenkuin tuohon (jota yhessä toisessa keskustelussa jo sivuttiin) näissä kitarakeskusteluissa vähän vaivan kuin vaivan parannukseen ehdotelluista mikinvaihdoista ryhtyisin, katsoisin tosiaan sen tonekonkan vaihdon, ja miksei sitte treble-bleed konkan laittamisen.
Nimittäin hyvälaatuisen mikin hinnalla hakee kaupasta vaikka "koko paletin" useamman laatuisiakin konkkia.. ;)
Toki jokainen tekee niinku parhaaksi näkee, ja onhan se uus mikki näkösällä, toisin kuin sellanen konehuoneeseen kätketty pikkunen "lutikka".. 8)
 
Ja onhan mikinvaihto hauskaa puuhaa kyllä... =)

Ja mikä on "se oikea Gibson"-soundi loppujen lopuksi - onko se se tunkkainen 50-luvun mallin soundi?
 
Tunkkainen? Eivätkös alkuperäiset PAF:it olleet itse asiassa melko kirkassoundiset?

Tunkkainen? Eivätkös alkuperäiset PAF:it olleet itse asiassa melko kirkassoundiset?
 
Kai ne "tunkkaisia" on johonkin laihaan singlekoil-piippaukseen verrattuna.. Mutta hei, onneks niitä soittimia tehdään niin kovin erilaisilla konfiguraatioilla että jokaselle löytyy se kaikista omin.. Ja joillekin ei sillä laajalla soundimaailmalla oo vaan tarvetta.
Eiköpä sekään väärin ole....

Minun mielestäni koko homman hienous on siinä, että jokainen voi tehdä kitarastaan juuri sellaisen ja sen kuuloisen kuin haluavat. Les Paul toimii hienosti niin itsensä Lesterin kuin esim. Zakk Wylden käsissä. Täysin erilaiset soittimet kyseessä, kummatkin silti Les Paul-malleja.
 
Oikea LP-soundi on juuri se soundin minkä ko. kitaran soittaja luo sillä. Oli se sitten Fralineilla, EMG:llä tai aidoilla '57 PAFfeilla tuotettua. Pikemminkin pitäisi puhua "perinteisestä LP-soundista" kuin oikeasta. Ei se perinteinen 50s tai 60s soundi ole sen oikeampi kuin 2007-soundi.

Pikemminkin pitäisi puhua "perinteisestä LP-soundista" kuin oikeasta. Ei se perinteinen 50s tai 60s soundi ole sen oikeampi kuin 2007-soundi.
 
Aivan, vaan mikä on se peräänkuulutettu "Gibson-soundi"? Siitähän tuolla kova kysymys tuli. Vaikeampi sitä on määritellä, kuin wanhempaa Fender-soundia..

Aivan, vaan mikä on se peräänkuulutettu "Gibson-soundi"? Siitähän tuolla kova kysymys tuli. Vaikeampi sitä on määritellä, kuin wanhempaa Fender-soundia..
 
Todellakin. '56 LP P90:illä kuulostaa aika erilaiselta kuin '57 PAF:eilla, joka taas on "vähän" eri kone kuin L5 tai 335 tai 175... Gibsoneita kaikki.
 
Vai onko Gibson monellekin yhtä kuin Les Paul? :)

Aivan, vaan mikä on se peräänkuulutettu "Gibson-soundi"? Siitähän tuolla kova kysymys tuli. Vaikeampi sitä on määritellä, kuin wanhempaa Fender-soundia..
 
Niin... monesti kun puhutaan Gibsonista, niin puhumme Les Paulista. En tiedä minne SG:t, Explorerit, Flygarit, ESsit ja niin monet muut unohtuvat. Gibsonilla on aika helvetin monta soundia... vielä kun tietäis ketä niistä nämä sankarimme ajavat takaa.
 
editori: Kukka-Pekka kerkeskin jo...

Tässä vaiheessa ratkaisu on strato. En pelleile.

Epäsivistynyt vastaukseni olisi hyvä piuha.

Epäsivistynyt vastaukseni olisi hyvä piuha.
 
Ehkä kuitenkin vannoutuneita kierrepiuhan käyttäjiä vähemmän löytyy noist "epäsuositulla merkillä" soittelijoista. Ja muutenkin, luulen että tuolla porukalla se piuha-puoli on aika hyvin hallussa. =)
 
Toki kaikki vinkit on hyväksi. Tuollanen juttu tuli yhtäkkiä mieleen, vaikka ei ehkä tässä säikeessä ole tuon seikan kanssa painiskelemaan joutuneita..
1.heinäkuuta 1973 alkaen alkoi joissain G-pajan tuotteissa olla nimittäin normi 500 kOhm potikoitten sijaan 300-kilosia, jotta saatiin enemmän bassovoittoisuutta soundiin, kas ajan henki vaati niin. Ja vaikka tuo alotuspäivämäärä onkin dokumentoitu tarkoin (en tiiä mistä syystä) niin päättymispäivästä ei oo mitään käsitystä. Niihin joskus aina törmäsi kun noita 70-luvun loppupuolen- 80 alkupuolen kitaroita laitteli.
Eli siinä sitten yks kohta tarkastettavaksi vielä. ;)

Tässä vaiheessa ratkaisu on strato. En pelleile.
 
Vaikka se(kin) on hyvä kitara, niin vaikea on Stratoa mitenkään ympätä mihinkään Gibsoniin. Enkä ihan tältä istumalta oikein hahmota, miten sillä Stratolla sitä kirkkautta Gibsoniin edes yrittäis lisätä, ei sitä voi oikein mihinkään väliinkään signaalitielle laittaa... ;)

Lainaan topicia, eli ongelma samankaltainen kuin otsikossa. Erotuksena se, että kitara on Epin LP standard ja vahvistin Tech21 tm120. Vahvistin tuntuu kovin bassovoittoiselta ja suunnittelin tässä mikkien vaihtoa kirkkaampiin.
 
Toimiiko munkin tapauksessa samat vinkit ku topicin aloittajalle? Uusiksi mikeiksi olen ajatellut Jazz kaulaan/ JB tallaan yhdistelmää tai vaihtoehtoisesti DiMarzion Humbucker from helliä kaulaan/ Joku sopiva, mikä? tallaan.
 
Ja soitettu musiikki on sitten ihan kaikki perinteisestä tanssimusasta hevirokkiin, näin voinee sanoa.
 
Edit. Kaulaan vois sopia Jazzin tilalle myös se SD:n 59, vai mitä? Kumpiko muuten mahtaa olla kirkkaampi?