Kitarat: kitarakamat ›

Tuo fiilis ja "tuntuu siltä" on monesti liian aliarvostettua. Mielestäni tuossa on juuri ne asiat joiden soundin lisäksi tulisi ratkaista päätös, eikä ne speksit joita kitarasta on esitteessä tai verkkosivuilla kerrottu.
 
Tuo fiilis kun vaikuttaa niin kaikkeen. Jos kitarasta huokuu huono fiilis, niin se myös soundaa huonolta. Jos taas siitä tulee sellainen "divine" fiilis niin se antaa soittajalleen paljon enemmän.

Tuo fiilis ja "tuntuu siltä" on monesti liian aliarvostettua. Mielestäni tuossa on juuri ne asiat joiden soundin lisäksi tulisi ratkaista päätös, eikä ne speksit joita kitarasta on esitteessä tai verkkosivuilla kerrottu.
 
Tuo fiilis kun vaikuttaa niin kaikkeen. Jos kitarasta huokuu huono fiilis, niin se myös soundaa huonolta. Jos taas siitä tulee sellainen "divine" fiilis niin se antaa soittajalleen paljon enemmän.
 
Tuo pitää paikkansa!

Tuo fiilis ja "tuntuu siltä" on monesti liian aliarvostettua. Mielestäni tuossa on juuri ne asiat joiden soundin lisäksi tulisi ratkaista päätös, eikä ne speksit joita kitarasta on esitteessä tai verkkosivuilla kerrottu.
 
Tuo fiilis kun vaikuttaa niin kaikkeen. Jos kitarasta huokuu huono fiilis, niin se myös soundaa huonolta. Jos taas siitä tulee sellainen "divine" fiilis niin se antaa soittajalleen paljon enemmän.
 
ja taas pitää muistaa, että se fiilis ei kaikissa tapauksissa ole suoraa verrannollinen hintaan. toisaalta joillekin siinä kitaran lavassa oleva teksti jo itsessään tuo hyvän olon, joten se on silloin kyseiselle ihmiselle hyvä kitara, vaikka kuinka m.netissä saarnattaisiin että"osta tokai, puolet parempi puolet halvemmalla". mielenrauhalle ei voi laittaa hintalappua, jos sen saamiseen tarvitsee 3000€ gibsonin niin sillon se on ostettava. puhumattakaan siitä että se 3000€ gibson on hyvin todennäköisesti todella laadukas soitin.
 
itsellä ei noista epipuhelimista ole kauheasti kokemusta, mutta ibanezin kiinan-tehdas ainakin pukkaa maailmalle aivan käsittämättömiä kitaroita melkein ilmaiseksi. sekä artcoret että ne uudet artistit oli mulle todellisia yllätyksiä, aivan laatukapistuksia kaikki
mallit joita kokeilin. ovat tosin jo hintansa takia tätä ""kokeile ennenkuin ostat"-osastoa, on siellä varmasti paskaakin seassa.

ja taas pitää muistaa, että se fiilis ei kaikissa tapauksissa ole suoraa verrannollinen hintaan.
 
Täysin totta.
 
mutta ibanezin kiinan-tehdas ainakin pukkaa maailmalle aivan käsittämättömiä kitaroita melkein ilmaiseksi. sekä artcoret että ne uudet artistit oli mulle todellisia yllätyksiä, aivan laatukapistuksia kaikki
mallit joita kokeilin. ovat tosin jo hintansa takia tätä ""kokeile ennenkuin ostat"-osastoa, on siellä varmasti paskaakin seassa.
 
Tässäkin olen samaa mieltä. Artcore-sarjan tuotteet ovat varsin mainioita hintaisekseen. Esim. sitä AF75TOR-mallia on täällä myyty kuin leipää, eikä yhdessäkään vielä moittimista.
 
Moni Gretsch-diggari onkin säästämisen ajaksi hankkinut tuollaisen soittimekseen eikä niitä ole suuremmin tarvinut paikallisessa trimmailla ja fiksailla.
 
http://www.guitarvillage.co.uk/prod … +AF75D%2C+Transparent+Orange%2C+New

Tuo fiilis ja "tuntuu siltä" on monesti liian aliarvostettua. Mielestäni tuossa on juuri ne asiat joiden soundin lisäksi tulisi ratkaista päätös, eikä ne speksit joita kitarasta on esitteessä tai verkkosivuilla kerrottu.
 
Näinhän se on. Itselläni meni melkein vuosi ennen kuin myönsin itselleni että kyllä toi oma Gibsoni vaan on kova soitin, ja hyvä hankinta. Vaikkei ole edes kalleimmasta päästä. Yhdessä vaiheessa olin melkein valmis myymään kyseisen vehkeen kun tuntui ettei hankinnalle tullut lisäarvoa Epiin nähden yhtään.
Nyt kun olen haeskellut kakkoskitaraa keikkakäyttöön, kaikkien odottamattomien sattumien varalta, on tullut käytyä noita halpiksia läpi. Sillon muuttui mielipide oikein rytäkällä. Ei osaa arvostaa enää kopioita. Joku juttu niissä aidoissa vain on.
 
On ihan totta että kun menee musiikkiliikkeeseen ja ottaa 2000 Euron kitaran ja 400 Euron kitaran vartin pikatestiin, niin eroja voi olla joskus todella vaikea huomata. Se on totta. Mutta kun vuoden pari soittelee kunnon Gibsonilla ja sitten lähtee testailemaan, niin voi yllätyksekseen huomata niitä eroja. Nää on just näitä fiilis-juttuja.
 
Itse arvostan suuresti sitä että kitaroista voidaan puhua subjektiivisesti omien kokemusten ja fiilisten kautta. Se on virkistävää näiden spekki-, varustelu- ja valmistajaluetteloiden sekä historiikkien seassa.
Tekniikka, tehtaiden sijainti, mallinumeronti jne. on ihan mielenkiintoista dataa tiettyyn rajaan saakka, ja voikin toimia suuntaa-antavana referenssinä ainakin sen suhteen ettei tulisi vedätetyksi vintage-kitaramarkkinoilla.
 
Itse tykkään Gibsonin piirteestä reagoida soittoon. Kaikki nuotit lähtevät kunnolla laulamaan kun haluaa, eikä mitään yksittäisiä säveliä tarvii hakata väkisin ulos soittaessa. Kitara on kevyt ja "ilmava" soittaa. Nuoteisssa on aina sellaista puun resonoinnista tai jostain tulevaa ikään kuin täytettä. Säröjä voi laskea todella paljon suhteessa akustisesti kuolleeseen keppiin. Syyksi epäilen hyvän puun paksua middlekästä sointia, joka täyttää mukavasti.
Vahvistimen särön laskemisen myötä soundista tulee todella paljon selkeämpi ja läpi leikkaavampi, jonka huomaa erityisesti bändisoitossa. Dynamiikkahan tässä paranee myös huomattavasti kun saadaan suttua pois soundista. Tämä varsinkin putkivehkeillä.
 
Todella suuri ero Epiini oli soitettavuudessa alakieliltä hakatuissa nopeissa riffeissä. Gibassa E-kieli paukahtaa kunnolla liikkeelle eikä järjetöntä voimaa vaadita että soundi potkii keskialueelta läpi bändin kanssa. Tämä tekee rokki-riffien pomputtelusta alakielilta aivan erilaista hommaa. Ei tarvi jännittää... :-)
 
Nää on siis ihan subjektiivisia kokemuksia. Jos jollain on samanlaisia viboja tullut niin sehän ois enemmän kuin mukavaa. En olis ainoo "hullu" täällä. :-)
 
Fiilis-juttuja... fiilis-juttuja

Tietääkseni Epit tehdään nykyään osin Leppä puusta!? (Ainakin Body) Kas kun aito Gibson on kokonaisuudessaan Mahonkia!!! (vaahtera kansi tietysti jne) Ja se, se on jutun ydin! Kaulaprofiilit myös natsaavat hyvin, ainakin minulle. Ja kun muutkin asiat ovat kohdallaan, niin asiahan on selvä! Myös Gibsonin status ja arvo säilyy. Aito on aina aito.

Tietääkseni Epit tehdään nykyään osin Leppä puusta!? (Ainakin Body)
 
Natoa onpi se Epiluurien runko, kansi leppää ja leppäkannen päällä loimuvaahteraviilu.

Natoa onpi se Epiluurien runko, kansi leppää ja leppäkannen päällä loimuvaahteraviilu.
 
Nato tai laua-mahonki (laua = "oikean mahongin" sukulainen eli Filippiinin mahonki), välikansi leppää tai vaahteraa, vuosimallista riippuen. Päällä sitte on viilu.. Tokait on ihan samalla tavalla tehty. Ja en nyt tarkoita niitä reippahan hintaisia Tokaita..
Tokaimmissa voi olla vaahteran tilalla sykomoria myös. Jopa vähän kalliimmissakin. Sitten, mitä halvempiin kitaroihin mennään, muuttuu puulajit, agathikseen asti, ja kansiviilu voi olla vaan fotoflame eli "kuvakalvo" siinä puun pinnassa.
Kas säästöjä raaka-aineissa on saatava, ja voluumia.

Itsekin olen siirtynyt ikuisesta speksien tarkkailusta ihan siihen fiiliksen kokeilemiseen. Aikoinaan ostin oman Gibson SG Voodooni sokkona edes suuremmin tietämättä, millainen kitara SG on luonteeltaan. Myöhemmin alkoi vähän kaduttaa, kun tuntui, että olisi noissa lättäkaulaisissa 25.5" superstratoissa pitänyt pysyä, ja katselin, että ltd:n viperit näyttävät halvemmalla jo paremmalta paperilla. No, tullut sitten testattua läpi nuo ltd-400 ja 1000 viperit, japsitokait ja jotain epinkin SG:tä, ja jotenkin vaan niistä puuttuu se tatsi, mitä tuossa aidossa G:ssä tottunut arvostamaan. Juuri se, että kaula tuntuu jotenkin elävältä, sulavammalta ja nuotit irtoavat niin kevyesti ja tarkasti, kun kaikissa noissa halvemmissa tuntui, että niitä piti jatkuvasti "pakottaa" soimaan.
 
En tiedä mistä ne erot fiiliksessä tulevat, mutta yksinkertaisesti nuo kalliimmat kitarat tapaavat välittömästi tuntua käteen vaan niin paljon paremmilta, kuin halvemmat, vaikka soundissa ei niin suurta eroa olisikaan. En usko, että kyse on edes placebosta, sillä olen testaillut monia laadukkaampia koreakeppejä ja aina jäänyt sellainen olo, että "kyllä tämä varmaan ihan hyvä soittaa on, jahka tähän totuttelee", mutta sitten kun nappaa sen parin tonnin laatukitaran käteen, niin se vain tuntuu välittömästi sopivalta käteen, ja testailun sijasta intoutuukin oikeasti soittamaan. Hyvää kitaraa on vain jotenkin niin paljon inspiroivampaa soittaa.
 
Toki poikkeuksia on, ja huonojakin kitaroita korkeissa hintaluokissa, mutta kyllä se hintalapun lukema pääosin on sormissa tuntunut niin sähkökepeissä kuin akustisissakin.

Toki poikkeuksia on, ja huonojakin kitaroita korkeissa hintaluokissa, mutta kyllä se hintalapun lukema pääosin on sormissa tuntunut niin sähkökepeissä kuin akustisissakin.
 
Pari-kolme kitaraa käsitelleenä/laittaneena/korjanneena jotenkin tuota komppailen. Toki on niitä, jotka on onnistuneet joko testimään kaikki huonosti säädetyt tai maanantaikappaleet joltain merkiltä, niitä, jotka periaatteesta tomitsevat kitaroita alimpaan helvettiin sekä muutama, joille on osunut suursarjatuotannossa ne "onnelliset sattumat"..
8)

Eikä kyse ole pelkästään Gibs vs. Tokai vs. Epi. Vaan kyllä tää ns. "fiilis" pätee muihinkin keppeihin. Kerran oon päässyt soittelemaan tollasella ESP:in N-II:lla:
 
http://www.thomann.de/thoiw3_esp_mii_emg_blk_nt_prodinfo.html
 
Siinä oli kyllä niin loistava keppi että huh huh. Ei oo tollaselle käyttöö enkä osta mutta tykkäsin kuitenkin.
Nää on taas aivan henkilökohtaisia mielipiteitä.
 
Onhan tuossa hintaa varmaan 1000 Eukkua enemmän LTD:n vastaavaan, mutta LTD:n M-sarjan vastaavat ei oo mulle ollut tatsiltaan yhtään samaa luokkaa.
 
Voi olla että kuulostaa äänitettynä lähes samalta ja jos tekniikka toimii LTD:ssä moitteettomasti niin mikäs siinä. Kukaan ei pakota 1000 Euroa maksamaan siitä tatsista, hemmetin hyvästä balanssista tai muista piirteistä mitkä ei aina oo spekeillä osoitettavissa, eivätkä kaikki piirteet varmasti tunnu heti vaan paljastuvat vasta pitkän ajan päästä kun kepillä on tehty kunnolla töitä, ja on itse mukautunut kepin kaikkiin herkimpiin piirteisiin ja nyansseihin.
 
Kyse on vaan siitä että mitä itse siltä kepiltä haluaa. Ei mulla järkiperäisin eikä soittotaidollisin perustein oo mitään syytä kuolata ammattilaisten työkaluja.
 
Mutta ei moni tarvii liikkumiseen Jaguaria mutta ostaa sellasen silti.
 
Fiilikset saa kukin mistäkin. Onneksi tällasia tuotteita on mistä voi kiksejä rahalla saada vuosiksi eteenpäin. Muutenhan ne rahat palaisivat luultavimmin joihonkin muihin kiksejä tuottaviin asioihin, ns. turhuuksiin. :-) Eli turhuutensa kullakin...myös mulla.

Olin pitkään epiphonen lespaulin soittaja (ko. kitara on edelleen hallussa ja toimii kakkos7varakitaran tehtävässä) kunnes sain rahat kasaan ja ostin gibson lespau classicin.
 
Soittotuntumassa oli iso ero, mutta meni hetki ennen kuin "totuin" gibsonin erilaisiin nauhoihin. Mikit olivat ihan eri luokkaa gibsonissa. Gibsoni voitti sustainissa
epiphonen mennen tullen. Ja johtuen varmasti paljolti mikeistä niin soundi ja sointi oli omaa korvaani miellyttävempi. Vire pysyy gibsonissa paremmin.
Epiphone on hyvä kitara edelleen, ja sillä soittelen harvakseltaan. palvellut jo vuodesta -95, ja mitään isompia ongelmia ei ole sen kanssa ollut. Aikoinaan koreassa tehty ja sinänsä harvinaisuus että on pulttikaulainen. tuosta ehkäpä tuo sustainin heikkous vs gibsoniin osittain johtuu.
 
Mutta kun kitaran lavassa luki se gibson jota oli niin kauan toivonut omistavansa teki se siitä sen jutun. Sehän on kaunis koska on gibson, sehän soi hyvin koska on gibson jne jne.
 
Ajan kanssa kun tuo merkki on menettänyt hieman merkitystään voin todeta että
hyvä epiphone on tosiaankin mun mielestä todella hyvä vaihtoehto gibsonin kalliille lespaulille. Taso ero ei oikeasti ole niin iso kuin hintalappu näyttää aina. Toki poikkeuksia löytyy.
 
Laatu merkit vaan pitävät soittimen arvon parempana ja niillä on odotettavissa paljon pitempi elinikä. Oma epini on ehkä poikkeus koska on hyvin kestänyt ajan saatossa, mutta en niin "halpaan" soittimeen aio tehdä nauha remppaa, ja vaihtaa tallaa jne jne, pikku juttuja jotka ovat ajan kuluessa kulunut. epiin vaihdoin talla mikin aikoinaan seymour duncanin alnico pro II:seen ja se toi paljon potkua lisää.
 
Mutta gibsonia olin aina halunnut ja lisää g pajan tuotteita aion joskus ostaa.

Hyvän Gibson Les Paulin kun otat hyppysiisi niin tunnet, että nyt on laatupeli kyseessä.
 
Ja Gibsoneissa löytyy eroja eli laadunvalvonta pettää ja pahasti. Juuri tänään vertailin kahta Gibsonin Les Paul standardia jotka olivat vieläpä vierekkäin. Jumankekka mutta se ensimmäinen tosiaan soi akustisesti eikä ollut kitaran kielistä sointi kiinni. Jos olisi löytynyt tuohta niin en olisi epäröinyt hetkeäkään sen hankkimista. Mutta se viereinen lepa, akustinen sointi oli täysin kökkö.

Gibsonit on hyviä, mutta Epiphonen Elitist on tavallaan yhtä hyvä. Esim jos nyt olisi (vaan ei ole) Epiphonen Elitist V-Factor X niin hinta/laatu-suhteeltaan se olisi parempi kuin Gibsonin vastaava, sillä erot olisivat aivan minimaalisia.
 
Mutta tosiaan, noi Gibsonit todella SOIVAT akustisesti. Mun Flying V:kin soi hyvin akustisesti, mutta voi vain kuvitella mimmoinen joku ES-335 sitten olisi...

Mutta tosiaan, noi Gibsonit todella SOIVAT akustisesti. Mun Flying V:kin soi hyvin akustisesti, mutta voi vain kuvitella mimmoinen joku ES-335 sitten olisi...
 
No juu, kaikenmaailman "budjetti ES-335 ratkaisuja" hypistellessä oli tilaisuus kokeilla verrokkina aitoa asiaa. Ilman sähköä:Whoah. Sähköllä: WWWhhhhhoooaaah. Ollapa ylimääräisiä eypoja... paljon....

Osa Gibson Les Pauleista voi soida huonosti akustisena (unplugged) ja tuntua ettei sustainia ole lainkaan, vaan kun lyö sen styrkkyyn kiinni niin taivahan (ja helvetin) portit aukeavat. Omituisia tapauksia välillä... eikä sähkökitaraa kannata koskaan tuomita/valita pelkän unplugged-meiningin perusteella.

Osa Gibson Les Pauleista voi soida huonosti akustisena (unplugged) ja tuntua ettei sustainia ole lainkaan, vaan kun lyö sen styrkkyyn kiinni niin taivahan (ja helvetin) portit aukeavat. Omituisia tapauksia välillä... eikä sähkökitaraa kannata koskaan tuomita/valita pelkän unplugged-meiningin perusteella.
 
Totta. Meikäläisen eka kitara, Kiinassa valmistettu Ibanez Stagestar, oli se kitara, jossa oli kaikkein kovin ääni akustisesti. Kaikista vuosien saatossa kokeilemistani siis. Veikkaisin, että volassa samaa luokkaa Yamahan puoliakustiseni kanssa. Tuo Stagestar oli vähän muotopuoli stratokopio pesismailaa paksummalla kaulalla ja valehtelematta n. puolen sentin maalipinnalla...
 
Tuohon verrattuna oma Fenix LP kopsuni tai esimerkiksi Yamahan SG:t soivat suht hiljaisesti ja mitäänsanomattomasti. Kuitenkin noissa kitaroissa on mielestäni loistava ääni sähköillä..itseasiassa Yamaha SG olisi mun ykkösvalinta LP-tyyppiseen soundiin jos ne eivät olisi niin julmetun painavia.
 
Se, mistä kepistä kukin tykkää on kyllä ihan henkimaailman hommia. Vaikka kitara olisi kaikin puolin moitteeton, saattaa se kumminkin olla sulle sopimaton. Kun se sopiva sattuu käsiin, niin sen kyllä tuntee. Soitto on helppoa eikä tarvitse tapella kitaran soundin tai tuntuman kanssa. Sanoisin, että tähän vaikuttaa aika paljon kitaran säädöt. Kun ne kielet on just oikealla korkeudella, intonaatio kohdallaan ja vireen kanssa ei ongelmia, sujuu soittaminen mukavasti. Laiskuudesta johtuen en ole jaksanut säätää esim. tuota Yamaha Pacifica 1511:stani parhaimpaan iskuun vielä. Verrattuna viimeisen päälle trimmattuun Fenixiini, Yammu ei ihan niin mukava ole soittaa. Se on joku pieni juttu kielten ja mikkien korkeudessa joka tekee sen eron. Jahka tuohon jaksaa kielet vaihtaa niin pitää sitten viilata homma toimimaan.
 
Mitä Epiluureihin tulee, niin Korean/Kiinan malleista en ole tykännyt. Painavia ja soundiltaan mitäänsanomattomia, vanhoissa oli virittimetkin rimpuloita (eikös niissä nykyään tule jotkut Groverit?). Sen sijaan Elitist-sarjan kepeistä tykkäsin kovasti. Ei mitään pahaa sanottavaa niistä, jos ei lasketa (kilpailijoihin verrattuna) vähän yläkanttiin olevaa hintaa.
 
Gibsonissa mua lähinnä korpeaa se, että päälle kahden tonnin kepukoista kaikki eivät ole moitteettomasti valmistettuja. Ainahan kitaroista yksilöeroja löytyy puun luonteen takia, mutta mielestäni vähän hassua, että ison rahan kitaroista puhuttaessa joutuu metsästämään sitä helmeä sikojen joukosta. Kitaroista vähemmän tietävälle voi helposti käydä niin, että lähteekin kaupasta parin tonnin possu mukaan - sehän on Gibson niin pakkohan sen on olla hyvä!
Tämä on tietysti osittain maahantuojien ja kauppojenkin vika. Into-Luciferin kanssa ei varmaan noin vaan lähetetä epäkelpoja soittimia takaisin ja onhan sitä tuonne jenkkilään matkaakin..joten sen sijaan, että myytäisiin eioota kun odotellaan parempaa satsia, laitetaan mieluummin ne kehnommatkin seinälle täydellä hinnalla. Eikö yleensä korkeampi hinta pitäisi myös merkitä korkeampaa laatua edullisempiin soittimiin verrattuna, niin materiaaleissa kuin myös rakennustyössä?

Eikö yleensä korkeampi hinta pitäisi myös merkitä korkeampaa laatua edullisempiin soittimiin verrattuna, niin materiaaleissa kuin myös rakennustyössä?
 
Se olisi toivottavaa ja niin pitäisi olla.

Se olisi toivottavaa ja niin pitäisi olla.
 
Pitäisi olla vaan ei ole.

Eikö yleensä korkeampi hinta pitäisi myös merkitä korkeampaa laatua edullisempiin soittimiin verrattuna, niin materiaaleissa kuin myös rakennustyössä?

Se olisi toivottavaa ja niin pitäisi olla.
 
Näin se johonkin pisteeseen asti on. 1200e kitaroissa on parempi elektroniikka, mikit, puu ja osat kuin 200e kitaroissa, mutta mitä laatuun tulee.. Tähän astisista kitaroista parhaan tuntuinen on ollut Squierin 200e strato-kopio... Mutta kuitenkin, kun vertaa Epin Elitist-sarjaa Gibsoneihin niin hinta selittäytyy sillä, että Japanissa on halvempi (vissiinkin) tehdä ne kitarat, vaikka ihme sinäänsä kun Japani nykyään aika rikas maa mutta on siellä köyhyyttäkin jne... Myös bodyssä on saatettu käyttää useampaa puun palasta, mutta sen vaikutus ääneen ei aina ole niin yksiselitteinen.