Aihe: Peavey Classic 30 vs. H&K Edition Tube 20th Annivesary
1 2
P-Nut
22.12.2006 17:45:51
 
 
Käväsin tuossa vasta testailemassa Edition Tubea ja olihan se varsin veikeä vekotin. Clean-puoli on varsin pehmeä ja toimiva. Säröpuoli oli hieman pettymys kun soundi oli kuten täälläkin on joku todennut ; "kuin eri vahvistimesta". Ihan toimiva, mutta yksistään hieman ohut omaan makuuni. (Stratolla siis soittelen). Myös reverb oli siinä mielessä hieman pettymys, että sen nappulan vaikutusalue korostui vasta ehkä viimeisellä kolmanneksella.
 
Kävin myös tänään testaamassa Edition Tubea ja otin kaveriksi Visual Soundin Route 66-pedaalin. Perkules, että alkoi lähtä mehukkaat säröt. Nyt oli sitten jo mieluisat cleanit ja lisäksi oikein toimiva särö. Suosittelen testaamaan.
Welcome to jazz club...Grrrrreat
diabami
22.12.2006 18:10:46
Nyt olen tullut siihen päätökseen, että ostan HK:n Edition Tuben. Heviäkin tulee soiteltua ainakin jonkin verran, joten päätin samalla ostaa jonkinlaisen säröpedaalin juuri heviä ja rokkia varten. Mikä säröpedaali olisi tähän hommaan hyvä? Bad Monkey, joku Boss? Hintaa ei miellellään saisi olla yli 100e.
 
Loppuun vielä tälläinen tyhmä kysymys, eli tarkoittaako FX Loop efektiluuppia?
Thule
22.12.2006 18:21:23
...eli tarkoittaako FX Loop efektiluuppia?
 
Kyllä tarkoittaa.
Rape. Murder. It's just a kiss away.
New intelligence arise in emptied bodies.
Lancelot
22.12.2006 20:47:10 (muokattu 22.12.2006 20:47:48)
Nyt olen tullut siihen päätökseen, että ostan HK:n Edition Tuben. Heviäkin tulee soiteltua ainakin jonkin verran, joten päätin samalla ostaa jonkinlaisen säröpedaalin juuri heviä ja rokkia varten. Mikä säröpedaali olisi tähän hommaan hyvä? Bad Monkey, joku Boss? Hintaa ei miellellään saisi olla yli 100e.
 
Loppuun vielä tälläinen tyhmä kysymys, eli tarkoittaako FX Loop efektiluuppia?

 
Ota siihen rinnalle tosiaan toi Apina ni jää rahaa melkein toiseenki polkimeen..
 
e.härö
Ziggy Bubba
23.12.2006 03:37:41 (muokattu 23.12.2006 03:38:18)
 
 
Ota siihen rinnalle tosiaan toi Apina ni jää rahaa melkein toiseenki polkimeen..
 
Jep, ota ihmeessä Apina. Parempaa vastinetta rahalle on vaikea keksiä... Sitä ei taida oikeasti ollakaan.
www.mikseri.net/sigkk My musique
Poonus
23.12.2006 06:51:14
Peaveyn kans juuri tuo Blue marvel mikälie ei oikein osu tuon kans kohdalleen mutta elementin vaidolla/kaapilla kova peli. Tube on sitten tujumpi josta ei ole niin paljoa kokemusta ku classicita eli en ala siitä sanomaan
En Osaa Kirjottaa joten kieli poliiSIt hiljaa
pekkaautio
23.12.2006 07:15:05
Minä olen kolmisen vuotta soitellut tuolla H&K:n edition tubella ja se on ollut minun kakkosvahvistin. Se ei ole juhlamalli vaan tämä vanhempi. Itse pidän ko vahvistimesta. Se mikä minua vanhan liiton rokin soittajaa siinä "häritsi", oli se, että säröä tuli varsin tanakasti jo pienillä särösäädöillä. Vaihdoin siihen nyt etuasteeseen Siemensin NOS 12AT7 putket ja nyt särön määrä on minulle sopivampi. Joillekin nuo alkuperäiset putket ovat sitten paremmat. Hyvä vahvistin, elementin soundi on sopivan kulmikas ja siitä saa miellyttävät soundit kohtuullisella ruuvaamisella.
Mikaelo
23.12.2006 14:23:14
 
 
Vaihdoin siihen nyt etuasteeseen Siemensin NOS 12AT7 putket ja nyt särön määrä on minulle sopivampi. Joillekin nuo alkuperäiset putket ovat sitten paremmat. Hyvä vahvistin, elementin soundi on sopivan kulmikas ja siitä saa miellyttävät soundit kohtuullisella ruuvaamisella.
 
Itselläni särö ei juuri klo.11 suuremmalla ole, alkuperäisillä putkilla. SItä säröä kun tuosta vaffarista lähtee tosiaan sitten niin maan perhanasti. Pitäsköhän munkin putket käydä vaihtamassa?
In a world gone mad, only a lunatic is truly insane. -Homer Simpson ,Romantikkoitkijät #41
Tompsi
23.12.2006 15:35:34 (muokattu 23.12.2006 16:01:49)
Minua miellyttää se, miten hyvin tuo Edition Tube pelaa yhteen erilaisten purkkien kanssa; Bad Monkeya ja Ultra Fuzzia sekä vahvistimen omaa särökanavaa yhteen sotkemalla saa aikaan perhanasti erilaisia saundeja jotka kaikki kuulostavat hyviltä.
Lancelot
23.12.2006 17:06:30
Minua miellyttää se, miten hyvin tuo Edition Tube pelaa yhteen erilaisten purkkien kanssa; Bad Monkeya ja Ultra Fuzzia sekä vahvistimen omaa särökanavaa yhteen sotkemalla saa aikaan perhanasti erilaisia saundeja jotka kaikki kuulostavat hyviltä.
 
Pieni offtopic: Tossa kans kaivelin vanhoja purkkeja ja löyty dodin deathmetal, laitoin se bad monkeyn kaveriksi ja ai että ku lähtee kauniit leadit molempien ollessa päällä!! Vaikka toi dod on itsessään aika raaka särö ni Apina näköjään pehmittää sitä..
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)