Kitarat: kitarakamat ›

Toi on magee. Tai en tiiä, onko se tää?
 
http://www.gibsoncustom.com/inspiredby/JimiHendrixV.html
 
ei varmaan, mutta toi on kyllä niin hieno.
 
Ei oo se mitä mä tarkoitin..mutta tuo on "näköispainos" siit Flaikkarista jota Jimi käytteli mm. Electric Ladylandilla...
Se "nimikko" on varustettu split-diamond otelautamerkeillä, kyllä sen niist tunnistaa..

Tuolloin kitara purettiin tarkan valvonnan alla osiin ja kaikki mahdollinen mitattiin ja rekisteröitiin; rungon ja kaulan mitat ja muotoilu, jokaisen osan paino, mikkien ulostulot ja kelalangan jännitteet jne. Jokaikinen naarmu ja kulumisjälki taltioitiin myös, aina jälkien syvyyksiä myöten.
 
Mittausten jälkeen kitara palautettiin alkuperäiseen asuunsa. Saatuja tuloksia käyttäen tehtiin 100 kappaleen erä Fender Custom Shop Limited Edition Stevie Ray Vaughan Tribute Model kitaraa.

 
Joillakuilla on liikaa rahaa, liikaa aikaa, liikaa mielikuvitusta... liian vähän järkeä kuitenkin. Joka suhteessa aivan yliammuttua sekoilua tuommoinen ja kaikista surullisinta on että nuo replikat on varmasti kaikki myyty hirveään hintaan.
 
Joskus sitä hävettää olla kitaristi, vaihdan täysipäiväisesti bassoon.

Eikös tuo Jimi Gibson ollut jossain saksalaisen kitarapuljun sivuilla myynnissä johonkin 11000e
 
Eli siis melkein ilmainen.............

Fender on julkaissut 7 Jimi Hendrix stratoa, joista yksi sai samanlaisen perinpohjaisen käsittelyn kuin SRV:n #1. Kyseessä oli "White One" eli Hendrix Woodstock Clone. Vain neljä kappaletta tehtiin, joista peräti yksi meni myyntiin. Hinta oli vaatimaton $11 000. Alkuperäinen Woodstock strato, samoin kuin yksi kopioista on Hendrixin perheen hallussa. Fender piti yhden kopioista ja yleisö voi nähdä neljännen Seattlen Experience Music Project museossa.
 
http://www.stratcollector.com/newsdesk/archives/000183.html
http://www.pbase.com/jroy/woodstockstrat
 
Joka suhteessa aivan yliammuttua sekoilua tuommoinen ja kaikista surullisinta on että nuo replikat on varmasti kaikki myyty hirveään hintaan.
 
Hinta on lähinnä nimellinen. Ne jotka pystyvät, tekevät. Asialle omistautuneiden ihmisten paneutuminen tuollaiseen vaivoja säästämättä ja sydänjuuriaan myöten on kunnioituksen arvoinen asia, eritoten näinä pikatyydytyksen massakulutusaikoina.
 
Minun mielestäni pitäisi ehkä ennemmin ihmetellä, miksei samaa omistautumista voi eikä saa osoittaa enää arkipäiväisessä elämässä. Joku päivä pää on vetävän kädessä kaikkialla.

Joka suhteessa aivan yliammuttua sekoilua tuommoinen ja kaikista surullisinta on että nuo replikat on varmasti kaikki myyty hirveään hintaan.
 
Joskus sitä hävettää olla kitaristi, vaihdan täysipäiväisesti bassoon.
 
Mitäpäs surullista siin on? Jos firma on tehny replikoita jotka menee kaupaks, niin sehän lienee ihan OK.. Ei se multa pois ole. Ostaahan monet tuon yhen jaapanin tehtaan näköispainoksiakin... 8)

Se "nimikko" on varustettu split-diamond otelautamerkeillä, kyllä sen niist tunnistaa..
 
Taidan tietää mitä mallia tarkoitat, nätti on se vaikkei ihan täsmäkopsu olekaan. ;)
 
Jos firma on tehny replikoita jotka menee kaupaks, niin sehän lienee ihan OK.. Ei se multa pois ole.
 
Tästä olen samaa mieltä.
 
Tomukan alkuperäisestä kysymyksestä vielä:
Miettikää esim Hendrix:n kitaroita. Missäs ne on??
 
Jimi osti, käytti ja antoi pois kitaroitaan varsin avokätisesti ja varkaatkin saivat osansa. Näin ollen kaikkien jäljittäminen (ja aidoksi toteaminen) voi olla mahdotonta. Jimin perikunnan hallussa on muutama, kuten aiemmin mainittu Woodstock kitara. Monterey Popissa tuhottu kukkaistrato on myös näytillä Experience Music Project museossa Seattlessa. Palasten yhteensaattamiseen vuosien jälkeen liittyy tarina, jonka yksityiskohdat olen valitettavasti unohtanut.
 
Billy Gibbonsilla oli ainakin aikoinaan hallussaan yksi Jimin kitara. Miami Pop festivaalissa 1968 tuhottu strato meni Frank Zappalle, joka kunnostutti kitaran omaan käyttöönsä. Frankin poika Dweezil yritti myöhemmin saada ko. kitaraa huutokaupattua miljoonalla. Joskus saa pyytää ja olla ilman.
 
Lontoon Hard Rock Cafe:ssa on näytillä yksi Jimin Flying V. Kun Fenderin Custom Shopin tuotoksia on jo mainittu, niin Gibsonillahan on tosiaan Henkkaan liittyen tuo Gibsonin käsityöpajan "Inspired By" sarjan uutukainen, Jimi Hendrix Psychedelic Flying V....kuten sus jo mainitsikin.
http://www.jimi-hendrix.com/news/news,gibson.html

Mittausten jälkeen kitara palautettiin alkuperäiseen asuunsa. Saatuja tuloksia käyttäen tehtiin 100 kappaleen erä Fender Custom Shop Limited Edition Stevie Ray Vaughan Tribute Model kitaraa.
 
Niinpä kuulemma tehtiin ja ainakin yksi noista sadasta kitarasta päätyi tänne Suomen maahan saakka. Hinta juhlallinen (muistelisin olleen yli 13000 euroa). Kitara ei (yllätys yllätys) tule kuulema keikkakäyttöön vaan on tallessa. Vaikka tuo laitos on kallis, niin tuskin se on keneltäkään pois jos joku sellaisen haluaa hankkia.
 
Itse en tuota replikointia noin pitkälle vietynä ymmärrä, mutta eihän minun tarvitsekaan (en ymmärrä aivan kaikkia muitakaan maailman asioita täydellisesti). Onneksi oma suhteeni moisiin kitaroihin on vain teoreettista spekulointia, sillä tuollaisia rahasummia minulla ei ole, eikä tule olemaan, yhteen kitaraan sijoittaa.

Noihin museoihin vielä... Eikös oo olemassa jonkin sortin Hard Rock Café Vault, jossa olisi aivan saatanasti kaikkea sälää? Tuossa Fenderin 50v kataloogissa vaan oli joku pieni maininta moisesta, mutta netistä ko. sivua ei enää ollutkaan...
 
Noh... Kuitenkin mielestäni nuo "museot" on ihan jees... Vaikka saattaakin tuntua että moinen touhu on pelkkää poskihoitoa musabisnekselle, mutta kyllä niitä kelpaisi pällistellä...

Noihin museoihin vielä... Eikös oo olemassa jonkin sortin Hard Rock Café Vault, jossa olisi aivan saatanasti kaikkea sälää? Tuossa Fenderin 50v kataloogissa vaan oli joku pieni maininta moisesta, mutta netistä ko. sivua ei enää ollutkaan...
 
Noh... Kuitenkin mielestäni nuo "museot" on ihan jees... Vaikka saattaakin tuntua että moinen touhu on pelkkää poskihoitoa musabisnekselle, mutta kyllä niitä kelpaisi pällistellä...
 
Lontoon Hard Rock Cafen kellarissa on Vault. Viimeksi kun kävin Lontoossa, en edes tiennyt kyseisen holvin olemassa olosta.

Mitäpäs surullista siin on? Jos firma on tehny replikoita jotka menee kaupaks, niin sehän lienee ihan OK.. Ei se multa pois ole.
 
No joo, eipä se sinänsä ole keltään pois, keskimääräisesti vaan vituttaa kitarismiin kuuluvana osa-alueena henkilö- ja laitepalvonta. Sanokaa mitä sanotte, mutta minusta jonkun soittimen replikointi tarkkaan naarmujaan myöten menee jo hieman ylitte.
 
Jos ny jotakin positiivista täytyy keksiä niin kyllähän tuo nyt omistautumista ja taitoa vaatii, mutta silti.. se että niitä sitten sarjatuotetaan "super hyper excellence money away special tribute editioniksi" niin kyllähän se ihmetyttää. Tuo olisi ollut ihan hauska ajatus niin kauan kuin joku olisi vaan piruuttaan päättänyt tehdä sen takia että kokeilee osaamistaan.

No joo, eipä se sinänsä ole keltään pois, keskimääräisesti vaan vituttaa kitarismiin kuuluvana osa-alueena henkilö- ja laitepalvonta. Sanokaa mitä sanotte, mutta minusta jonkun soittimen replikointi tarkkaan naarmujaan myöten menee jo hieman ylitte.
 
Mutta hei, rokkiin on aina liittyny henkilö- ja laitepalvonta! Kaikki ei sitä tiedosta edes, postailevat vaan iloisena että: "Mitä kamoja se-ja-se käytti? Mitä efektejä? Millä vehkeillä/setupilla mä saan xxx-soundin? Mikä kitara on lähinnä sen-ja sen soundia/näyttää xxx-merkiltä?" jne... 8)
 
Mitä tulee noihin exact-replikoihin, niin itse näkisin, että niitä ei ees tehtäis ellei niille olis kysyntää.. ja huomionarvoinen pointti on siinä myös se, että niit tekevät ne "top guys" joita ei oo firman vara pitää ilman duunia, ja sillä aikaa, kun ei oo one-off customeita tilaustyönä tehtäväks, tekevät sitten tuollasia pikkusarjoja, jotka ei ole ihan niitä "tavallisia sarjatuotantovehkehiä". F ja G työllistää molemmat varmaan tuollasen muutaman kymmentä soitinrakennuksen huippusälliä, joille tuollaisten tekeminen on haaste. Ja firma toki hinnoittelee ne asianmukaisesti...

Fox puhuu asiaa...
Mun mielestä rokissa on jopa melkein tärkein asia toi henkilöpalvonta, mutta ei nyt ihan...
 
Ja sitten vielä noihin replikoihin: Meneehän myös noita vähän halvempia signatured yms. malleja aika helvetisti kaupaksi... Tietysti ymmärrettävääkin että haluaa ekaksi kitaraksi just sen Laiho-modelin tms mallin jolla oma idoli soittaa...

Ja turha siitä on porata, että maksavat noin paljon. Raha on vain rahaa, sitä on monellakin ihmisellä paljon, mutta tollasia kitaroita (alkuperäisiä & relicejä) ei oo montaa koko maailmassa, ja jos sellaisen haluaa ja rahaa löytyy, niin mikä ettei. Maksetaanhan esim. tauluistakin just tuon takia paljon. Tottakai kitara voi olla myös työkalu, jos nyt tauluihin verrataan!:)

Ja turha siitä on porata, että maksavat noin paljon. Raha on vain rahaa, sitä on monellakin ihmisellä paljon, mutta tollasia kitaroita (alkuperäisiä & relicejä) ei oo montaa koko maailmassa, ja jos sellaisen haluaa ja rahaa löytyy, niin mikä ettei..
 
Huonokuntoisia kitaroita on kylläkin maailma täynnä. Pointti onkin se, ettei kenen tahansa pillipiiparin hilavitkuttimesta makseta gaziljoonaa rahayksikköä, vasta sitten kun saadaan henkilö/tavarapalvonta mukaan niin sitten se hinta nousee.

Huonokuntoisia kitaroita on kylläkin maailma täynnä. Pointti onkin se, ettei kenen tahansa pillipiiparin hilavitkuttimesta makseta gaziljoonaa rahayksikköä, vasta sitten kun saadaan henkilö/tavarapalvonta mukaan niin sitten se hinta nousee.
 
No eipä ensimmäisen kerran tätäkään juttua tarvi mun kirjoittaa... enkä tätä pahalla sano... Koska olen muinoin ollu kyseisen lieveilmiön palvelija, tahdon kertoa seuraavaa: (Katsoo kun väki kerääntyy rinkiin nuotion ympärille)
 
Vintage-ja erikoiskitaramarkkinoilla on olemassa kitaramerkkejä muutama, ja malleja kourallinen, joihin ei päde tavalliset hinnoittelu-tai muut perusteet. Sama kuin just esim. taidemarkkinoilla on taiteilijoita, joilla on NIMI. Yleensä niitten halutuimpien mallien huonokuntoiset yksilöt kylläkin liikkuvat vielä järjellisissä summissa, silloin kun liikkuvat, sillä toki niitten määrä (valmistus) on ollut rajallinen, ja joissakin jopa hyvinkin tarkkaan tiedossa, ainakin ostajilla/välittäjillä.
Jos kuitenkin tulee markkinoille edes joku 8.5 pisteen kitara (kohtuu hyväkuntoinen, ei mikään mint tai dead mint) se laukaisee ns. sijoittajien mielenkiinnon, jolloin hinnat tuppaavat nousemaan, jos kohta tuollasella hyväkuntoisella lähtöhintakin on jo aivan muuta.
Hinnoitteluun tuo sitten oman ekstransa ja bonuksensa, jos soittimella on ns. "celebrity factor" eli se on jonkun tunnetun ja mieluusti kuuluisahkon henkilön käyttämä. Tuo kerroin nousee huimasti, mikäli kyseessä on joku todella suuri nimi.
 
Mitä tulee noihin HardRock Cafeitten "museoimiin" kitaroihin, niin eiköpä se ole kiva että jonkun tähden soitin on ihmisten nähtävissä noin yleisesti, eikä jossain sijoittajan holvissa, nimittäin osa noista sijoitusmielessä soittimia hankkivista ei osaa tippaakaan soittaa, kitara tai basso tai mikä soitin hyvänsä on vain sijoitus, tai kokoelman osa.. Toki sielläkin säilyy joku musiikkihistorian instrumentti tallessa jälkipolvia varten...
 
Loppupelissä kyllä niitä vintage-kitaroita riittää ihan soittajillekin asti, sen verran niitä on "loppuunsoitettu" ja modailtu, että noita ei-kokoelmakelposia soittimia markkinoilla pyörii, toki jos soitinta on tehty joku 317 kpl (vuoden 1958 ES-335 Gibson) niin suhteessa valmistusmäärään tietysti...

Mitä tulee noihin HardRock Cafeitten "museoimiin" kitaroihin, niin eiköpä se ole kiva että jonkun tähden soitin on ihmisten nähtävissä noin yleisesti, eikä jossain sijoittajan holvissa
 
Hieno kirjoitus yllä. +
 
Tohon lainaamaani tekstiin kommentoisin, että ne HRC:t joissa olen vieraillut (oisko jo 10-kunta ympäri maailmaa) ei originaaleja keppejä ole näkynyt. Kauheita ritsoja joihin joku starba on saattanut raapaista nimensä.

Hieno kirjoitus yllä. +
 
Tohon lainaamaani tekstiin kommentoisin, että ne HRC:t joissa olen vieraillut (oisko jo 10-kunta ympäri maailmaa) ei originaaleja keppejä ole näkynyt. Kauheita ritsoja joihin joku starba on saattanut raapaista nimensä.
 
Tuohon viel, että niissä on ne "näyttelytilat" eli vaultit (jos on) jossa on noita kitaroita joita sattuneesta syystä ei oikeen voi pitää "irrallaan seinällä".. ja saattaapa olla muutakin memorabiliaa.. (Sivun Jimmyn hattu....:p )
Noita "kuuluisuuksien" kitaroita ja sellasia erikois-erikoiskeppejä, joita on tehty vain ja ainoastaan näyttely- ja messutarkoituksiin, on sitten toki myös tehtaitten omistuksessa, mutta ne on monta kertaa vaikeempia kohteita päästä katsomaan, tavallisen kitaranvinguttelija-harrastajan. Toki mahdollista, oon nähny kuvareportaaseja aiheesta.