ReBeat 05.01.2006 17:40:51 | |
---|
Vigier Excalibur... Mulla ei todellakaan ole mitään kokemusta tuosta, mutta taannoin etsin juttua jostain muusta kitarasta ja tuo tuli sitten oheistuloksena vastaan. Koitin kaivaa lisää infoa ja johan alkoi poltella. Tuossa on kaksi todella kiinnostavaa piirrettä. Vigierin oma kuulalaakereilla toimiva floikkaversio vaikuttaa olevan miltei parempi kuin originaali mikäli nettijuttuihin on uskomista. Vigier kehuu myös kuulalaakereilla toimivaa Wilkinson-tyylistä 2010-tallaansa erittäin hyvin vireenpitäväksi. Kitaran kaulassa taasen on omintakeinen rakenneratkaisu, "10/90 Neck System™". Siinä ei ole säädettävää kaularautaa vaan kiinteä hiilikuitu(?)tanko ja loput 90% puuta. Hyödyksi mainitaan stabiilius sekä loistava sustain ja soundi. Netissä joku oli kyllä valitellut että vuosien kuluessa olisi alkanut tuntua selvä pykälä tuon vahvikkeen ja puun liitoksessa. Ikäänkuin puu olisi kaulan takana kutistunut ja vahvistesuikale jäänyt sitten keskellä korkeammalle. No, Vigier sanoo sivuillansa kuitenkin käyttäneensä tuota kaularatkaisua jo 16 vuotta. Vähän askarruttaa kyl' se, että kun kaulan koveruutta ei pysty säätämään niin nauhatyön ja actionin on syytä olla sitten kerralla aika hyvin kohdallaan. Ilmeisesti ovatkin. Tallan korkeutta pystyy säätämään ja kaulataskuun voi varmaan laittaa shimmejä, mutta niillä keinoilla pitää pärjätä. Mutta kaikenkaikkiaan tuo on ainakin mun mielestä kiehtovalta vaikuttava "tilukitara". t. Carvin-fani :) Ihmiskunta on ylittänyt rajan. Pakokeinoja nopeutuvalta tuhoutumiselta säästymiseksi ei ole. |
Jani The Rock 05.01.2006 17:53:04 | |
---|
Sori lievä OT, mutta eikös Jani sulla ollu joku vuosi sitten kaks jotain aika villin näköistä exploreria myynnissä torilla? Mitä ne oli? Jep, Seer-o vastaskin jo... Oli tosiaan Deluxe se toinen. Custom oli alkuperäiskuosissa, mutta Deluxeen oli vaihdettu talla. M.nettiläiselle meni Deluxekin, eli hyvän kodin saivat. 8) Jospa Gibsonin Explon sitte, ja voisinhan mä ottaa Deaninkin... Mutta ei mitään halppis-Diiniä. Karvapäällystettä ei tarvii kuitenkaan olla... Mitenkähän muuten nuo wanhat kunnon BC Richit, meinaan ne originaalit eikä nämä nykyset Korean hevi-ihmeet? Ei taida maassa olla kuin pari korkeintaan... Cheap tequila and too much Seconal, but I`m still alive and well! * Bella Italia #1 * MegaMan Club #002 - Quiff Man * ASHC #1 |
McNulty 05.01.2006 17:54:28 | |
---|
Missä vanhat japsi-Charvelit sitten? =) Dimebag Darrell - 1966-2004 Never forgotten! While you talk the talk, I walk the walk! |
rijnswand2 05.01.2006 17:57:39 | |
---|
Jaahas, ensimmäisessä viestissä mainitaan Patrick Eggle. Olen omistanut Egglen kymmenisen vuotta ja niin tyytyväinen siihen, että olen etsinyt toista samanlaista vuoden verran. Ei ole löytynyt. Näitä oli 90-luvulla Helsingissä musiikkiliikkeessä (en muista nimeä, enkä löydä kuittia) loppujen lopuksi poistomyynnissä. Sain omani alle 5000 mk. Nyt hatuttaa, etten ostanut kahta. Samoin kuin se, että menin antamaan Swedeni velan pantiksi 80-luvulla, enkä lunastanut pois määräaikana. Se oli 70-luvun alun mallia muistaakseni. Tämä Eggle on kai mallia New York, sillä nimellä olen nähnyt näitä kaupattavan. Ruotsissa ja kamalaan hintaan. Pitäis varmaan laittaa torille ostoilmoitus. rjnswnd |
Samu S. 05.01.2006 17:58:22 | |
---|
Missä vanhat japsi-Charvelit sitten? =) No ne tulee mulle kaikki kato. Model 2b löytyy telineestä, Saksan eBayltä tulossa Fusion Deluxe! mullon pelkkää ritzakamaa |
Guitar Hero 05.01.2006 18:00:28 | |
---|
onkos kukaan kuullut/nähnyt rocktron merkkisiä kitaroita? enpäs enää ole varma merkistä, kun itse rocktron (tmi) ei ole kitaroita koskaan valmistanut. no, lavassa kuitenkin näin (rocktron) lukee, niin siitä oletuksena lähdettiin. tietoa? epätietoa? huonoja arvauksia? -t- Net, kun on kuornevia, ovat välillisesti roipautettuja keesoja. |
Artist 05.01.2006 18:02:19 | |
---|
Jospa Gibsonin Explon sitte No, nyt kun on topicin aloittaja maininnut ne Gibsonit, niin varmaan itse uskallan ääneen hämmästellä Non-Reverse Firebirdien harvinaisuutta. Yhden olen Suomessa nähnyt, eikä sekään ollut myynnissä. Eastwood merkkinen kopio olisi saatavilla merten takaa, aivan kuin custom shopin G:kin, mutta ei tässä vielä tilailemaan. Ajattelinpa, jos tuommoisen jostain tänä vuonna löytäisi.
|
Super-Jari 05.01.2006 18:34:47 | |
---|
Vastaan Janin puolesta, kun mulla on niistä toinen. Olivat ja ovat Aria Pro II:n ZZ -sarjaa. Multa löytyy Custom (http://samun.1g.fi/kuvat/zz/img_0338.jpg) ja se toinen taisi olla Deluxe. 80-luvun Matsumokujahan on Tori väärällään... Väittäisin nätiksi. Jep, Seer-o vastaskin jo... Oli tosiaan Deluxe se toinen. Custom oli alkuperäiskuosissa, mutta Deluxeen oli vaihdettu talla. M.nettiläiselle meni Deluxekin, eli hyvän kodin saivat. 8) Jospa Gibsonin Explon sitte, ja voisinhan mä ottaa Deaninkin... Mutta ei mitään halppis-Diiniä. Karvapäällystettä ei tarvii kuitenkaan olla... Mitenkähän muuten nuo wanhat kunnon BC Richit, meinaan ne originaalit eikä nämä nykyset Korean hevi-ihmeet? Ei taida maassa olla kuin pari korkeintaan... Kattelin sillon noita kun olivat torilla. Rahatilanne oli vaan normin mukainen Vanhat ritsithän on niitä missä on vissiin laskukone, leivänpaahdin ja lentokoneen ohjaamoa muistuttavat säätövarat. |
Feggy 05.01.2006 18:36:10 | |
---|
"Musiikki voi viedä järjen, tytöt vievät sen varmemmin. Minä hullu molempiin sorruin, hyvä että hengissä selvisin."
- Vaaralliset lelut: Kaunis laulu |
Hohhoijaa 05.01.2006 18:44:10 | |
---|
Aria Pro II Wildcat Series Eipä löydy hirveästi internetin tietovarastoista informaatiota. Minkä arvoinen tuo kyseinen kitara on? Harrastaisit mieluummin vaikka Koillis-Kirgisialaista fuusiojazzia. (DeWilde) |
McNulty 05.01.2006 18:46:02 | |
---|
No ne tulee mulle kaikki kato. Model 2b löytyy telineestä, Saksan eBayltä tulossa Fusion Deluxe! Miul on Model 4, ja talossa on käynyt Model 6, 475DLX, Avenger ja Model 3... Ostaisin kaikki takaisin jos voisin, kerrassaan loistavia skeboja :) Dimebag Darrell - 1966-2004 Never forgotten! While you talk the talk, I walk the walk! |
fox 05.01.2006 18:55:38 (muokattu 05.01.2006 19:00:05) | |
---|
Ei taida maassa olla kuin pari korkeintaan... Ei taida, tai en oo kuullu muuta kun että jollakulla olis jenkki-Mockingbird.. Londinium-kaupunkissa kattastin aikoinaan RichBichiä. Useita tuhansia kiloeuroja saa varata..Kattelin kiinnostuneena vihreen väristä koa/loimuvaahterasta väsättyä RichBichiä cloud-inlaylla, mutta kun oli 10-kielinen ja hinta rupes olemaan liki 3600 niin unohdin.. |
fox 05.01.2006 18:59:37 | |
---|
Vanhat ritsithän on niitä missä on vissiin laskukone, leivänpaahdin ja lentokoneen ohjaamoa muistuttavat säätövarat. Eekäkö ne on just käteviä! Eihän niiss oo muuta kun DiMarzioille pistetty sarjaan-rinnankytkentä, puolitus, vaiheenkääntö ja sitte on aktiivielektroniikka..preamp on-off, preamp gain ja tonessa varitone-piiri. Vaikeempi kuvailla kun soittaa. Oikke ihuneja ne! Ja esim. RichBichin muotomaailma on just hieno!
|
Jani The Rock 05.01.2006 19:01:35 | |
---|
No, nyt kun on topicin aloittaja maininnut ne Gibsonit, niin varmaan itse uskallan ääneen hämmästellä Non-Reverse Firebirdien harvinaisuutta. Yhden olen Suomessa nähnyt, eikä sekään ollut myynnissä. Eastwood merkkinen kopio olisi saatavilla merten takaa, aivan kuin custom shopin G:kin, mutta ei tässä vielä tilailemaan. Ajattelinpa, jos tuommoisen jostain tänä vuonna löytäisi. Ei niitä oo, perhana. Kun ei oo oikein Reversejäkään... Varsinkaan VII -mallisia. Cheap tequila and too much Seconal, but I`m still alive and well! * Bella Italia #1 * MegaMan Club #002 - Quiff Man * ASHC #1 |
goose 05.01.2006 19:04:10 (muokattu 05.01.2006 19:04:54) | |
---|
Morgaine '57 Stratocaster on palauttanut minut kaikkien huimien kitarakokeiluiden kautta takaisin perusasioihin. Hyvä mieli ja soitto maistuu taas. Kohta tulee myös Fargenin Mini-Plex tasoittamaan vahvistinrumbaa. Viekää noi Dr. Z ja Naylori pihalle että Fargen mahtuu sisään (asiasta jotain ymmärtävä tarttuu tilaisuuteen ja käy kiinni ennen kuin myynti-ilmoitus pärähtää koneista ;>). Sori Off-topic, mutta harvinaisuuksia Suomessa nämäkin. Täytyyhän sitä antaa kaverinkin välillä voittaa.. |
McNulty 05.01.2006 19:05:27 | |
---|
Ei kai Morggis ja Z mitään harvinaisuuksia ole kun svilolla taitaa olla samansuuntaista settiä. Kaksi, ja vielä samalla foorumilla = anti-rare :) Dimebag Darrell - 1966-2004 Never forgotten! While you talk the talk, I walk the walk! |
Jani The Rock 05.01.2006 19:05:39 | |
---|
Morgaine '57 Stratocaster on palauttanut minut kaikkien huimien kitarakokeiluiden kautta takaisin perusasioihin. Hyvä mieli ja soitto maistuu taas. Kohta tulee myös Fargenin Mini-Plex tasoittamaan vahvistinrumbaa. Viekää noi Dr. Z ja Naylori pihalle että Fargen mahtuu sisään (asiasta jotain ymmärtävä tarttuu tilaisuuteen ja käy kiinni ennen kuin myynti-ilmoitus pärähtää koneista ;>). Sori Off-topic, mutta harvinaisuuksia Suomessa nämäkin. Vai Naylori, prkle... Onko Superdraivi vai Elektraverbbi? Cheap tequila and too much Seconal, but I`m still alive and well! * Bella Italia #1 * MegaMan Club #002 - Quiff Man * ASHC #1 |
Jani The Rock 05.01.2006 19:07:31 | |
---|
Eekäkö ne on just käteviä! Eihän niiss oo muuta kun DiMarzioille pistetty sarjaan-rinnankytkentä, puolitus, vaiheenkääntö ja sitte on aktiivielektroniikka..preamp on-off, preamp gain ja tonessa varitone-piiri. Vaikeempi kuvailla kun soittaa. Oikke ihuneja ne! Ja esim. RichBichin muotomaailma on just hieno! Uh huh huh, mikä luettelo! Mua huimaa jo... 8) Tossapa komian värinen uusioarchtoppi-Mockingbird: http://www.edromanguitars.com/avail/guitar/bcrich/avail_bcr122743.JPG Cheap tequila and too much Seconal, but I`m still alive and well! * Bella Italia #1 * MegaMan Club #002 - Quiff Man * ASHC #1 |
McNulty 05.01.2006 19:07:57 | |
---|
Vai Naylori, prkle... Onko Superdraivi vai Elektraverbbi? vissiin ihan vain kaappi? Dimebag Darrell - 1966-2004 Never forgotten! While you talk the talk, I walk the walk! |
Samu S. 05.01.2006 19:08:07 | |
---|
Ei kai Morggis ja Z mitään harvinaisuuksia ole kun svilolla taitaa olla samansuuntaista settiä. Kaksi, ja vielä samalla foorumilla = anti-rare :) Eiköhän tossa ole kyse just niistä svilon kautta kulkeneista kamoista... mullon pelkkää ritzakamaa |