![]() 15.03.2013 08:27:05 | |
---|---|
PIM: Mä olen kyllä vähän sitä mieltä, että jos nykynettiaikana joku ei osaa ottaa selvää siitä mitä jostain vehkeestä kannattaa maksaa niin häntä todennäköisesti kusetetaan tässä elämässä paljon enemmän jossain muualla. Nykypäivänä on aivan turha kenenkään enää yrittää mennä tietämättömyyden selän taakse kun kyse on useimmiten puhtaasta laiskuudesta ottaa asioista selvää. Mikä ei tee kusettamisesta yhtään sen hyväksyttävämpää eettisesti. Sanonta "tilaisuus tekee varkaan2 ei tarkoita "varkaus on hyväksyttyä", vaan että jokaisen ihmisen ettisen kompassin osumatarkkuuts mitataan siinä miten hän toimii kun kukaan ei näe. Ymmärrän kyllä pointtisi ja olen samaa mieltä, että jokaisella on vastuunsa, mutta vastuun taakkaa ei voi heittää vain yksille harteille tai paremminkaan vastuusta ei voi vapautua vetoamalla toisen vastuuseen. Meidän pitää elellä ihmisiksi tässä maailmassa, siitä moraalissa ja etiikassa on kyse. Ilhmisiksi olemisen velvollisus koskee meitä kaikkia. Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka. | |
![]() 15.03.2013 08:27:57 | |
PIM puhuu ihan asiaa, kyllä tänä päivänä varsinkin hintavertailun teko on helppoa netissä. Suurin osa tavaroista löytyy Thomannin sivuilta mistä voi käydä tsekkaamassa alan standardin hintojen suhteen, koska usein se niillä main liikkuu kivijalkakaupoissakin mitä t-kaupassa. Jokainen voi sitten ite tehdä sen johtopäätöksen että onko joku tuote hänen mielestään torilla ylihintainen vai ei. Kuitenkin nuo kaupankäynnin lait on aika selvät, uuden hinta on uuden hinta, vähän alle on jos tuote on kuin uusi eikä ole pakko myydä, ja jos on pakko myydä tai ei muuten vaan kiinnosta niin sitten voi saada ns. hyvään hintaan uusia tai uudehkojakin vehkeitä. Eri asia on puhtaat huijaukset, jossa myydään esim. risaa kamaa. Silloin on kyse huijauksesta, oli hinta mikä tahansa, varsinkaan jos vioista ei ostajalle kerrota. Sen takia suosin itse aina kyselyitä (ostan tai myyn) pikaviesteillä tai sähköpostilla, niin jää jotain dokumenttia kuka on kertonu mitäkin. Kieltämättä välillä kun tätä on lueskellu, niin tuntuu että täällä on semmoinen raati, joka hyväksyy käyvän hinnan milloin millekin tuotteelle...että paljon sillä voi pyytää ja minkä arvoinen se on. Ei se mun mielestä ihan noinkaan toimi. Jos kauppa syntyy hinnalla x (oli sitten ylihintainen tai alihintainen) ja sekä ostaja ja myyjä ovat tyytyväisiä niin eikös se silloin ole kohdallaan? Eikä pitäs olla keneltäkään muulta pois. Ketjun vois poistaa munkin mielestä. -So many assholes, so few bullets- | |
![]() 15.03.2013 09:22:48 | |
PIM: Mä olen kyllä vähän sitä mieltä, että jos nykynettiaikana joku ei osaa ottaa selvää siitä mitä jostain vehkeestä kannattaa maksaa niin häntä todennäköisesti kusetetaan tässä elämässä paljon enemmän jossain muualla. Näin juuri.. + | |
![]() 15.03.2013 09:51:40 | |
On kuitenkin eriasia jos joku pyytää 500 euroa maksavasta meksikon stratosta 700 euroa kun siihen takamikki vaihdettu ja se on samalla säädetty. Sellainen on ylihintaa. Joskus voi kuitenkin olla hieman harvinaisempien merkien kanssa hinnanmääritys aika toinen, syistä,että maahantuonti on muuttunut,valuuttakurssit ovat muuttuneet tai soitin on ostettu Suomesta. Sitten sitä Suomesta ostettua hintaa verrataan thomannin hintoihin niin siinä tulee jo väkisin heittoa.Thomann on euroopan suurin musiikkipostimyynti liike. Jos vaikka kitaran talla on ostettu Millbrookista uutena ja se on maksanut 80 euroa ja uuden saa saksasta ilman posteja 45 niin jos sitä talla ei myy 30 euroon tai alle niin siitä ollaan heti täällä kitisemässä. Myös Suomalaisia kauppoja olisi hyvä olla olemassa jatkossakin. Kyllä tällä ketjulla on välillä ihan hyviäkin huomioita. Sellainen vaan ottaa päähän jos joku pyytää jostain 300 ja joku sanoo että täältä ja täältä saa uuden nykyään 399(ilman postikuluja) eli on ylihintaa reilusti,ainakin 20 euroa. Tällaista pilkunnussimista tämä ketju suurimmaksi osaksi on ,ikävä kyllä. | |
![]() 15.03.2013 09:56:49 | |
Mielestäni yksi typerimmistä argumenteista on se, mihin hintaan joku yksittäinen tyyppi X on jonkun yksittäisen tuotteen ostanut (ostanut esim. kaveriltaan tai muuten saanut poikkeuksellisen halvalla) ja alkaa siitä vittuilemaan myyjälle. Uusi 500 euroa, myyjä pyytää 350 euroa ja joku urpo tulee kommentteihin vittuilemaan, että kallis, kun minä ostin tuollaisen joskus 200 eurolla... Met trasikoittim bisi Vanha Rauma iha vaa aikanguluks. | |
![]() 15.03.2013 10:19:11 (muokattu 15.03.2013 10:20:24) | |
Laulava Kylätohtori: Mielestäni yksi typerimmistä argumenteista on se, mihin hintaan joku yksittäinen tyyppi X on jonkun yksittäisen tuotteen ostanut (ostanut esim. kaveriltaan tai muuten saanut poikkeuksellisen halvalla) ja alkaa siitä vittuilemaan myyjälle. Uusi 500 euroa, myyjä pyytää 350 euroa ja joku urpo tulee kommentteihin vittuilemaan, että kallis, kun minä ostin tuollaisen joskus 200 eurolla... Niinpä,unohtaa vielä mainita senkin että osti sen 7 tai 8 vuotta sitten. Myös se saattoi unohtua ettei sen hinta luonnollisesti ollut 500 uutena silloin. | |
![]() 15.03.2013 10:25:18 | |
Mua ei kiinnosta mihin hintaan joku on joskus jotain ostanut. Mua kiinnostaa mikä sen hinta on nyt. Turvonnut hintapyyntö on mun mielestä semmoinen, että samaisen tuotteen saa juuri nyt tai voi olettaa saavansa järkevänmittaisessa ajassa laihempaan hintaan. Perusesimerkkki on tietenkin pyytää käytetystä uuden hintaa taikka yli. Sävelet ja sanat, kitara ja laulu: Dunnet Head | |
![]() 15.03.2013 10:25:51 | |
Laulava Kylätohtori: Mielestäni yksi typerimmistä argumenteista on se, mihin hintaan joku yksittäinen tyyppi X on jonkun yksittäisen tuotteen ostanut (ostanut esim. kaveriltaan tai muuten saanut poikkeuksellisen halvalla) ja alkaa siitä vittuilemaan myyjälle. Aamen! Minusta näyttäisi että tämä ketju on tälläinen väliinputoajien vittuilukanava. Usein tuntuu että täällä leimataan ihan rehtejäkin kauppiaita kusettajiksi täysin syyttä. Ymmärrän sen että jos pyynti on jotain aivan järjetöntä että se nostetaan esiin, mutta täydellisenä esimerkkinä käy juurikin tämä kaiutin episodi missä hinta on halvempi kuin missään uutena, eikö se jo riitä? Mielestäni Vladi teki itsestään pellen, ja pahasti. Lukkoa kiitos, aivan turha ketju. Johan tätä apinointia on katseltukin kuuden ketjun ajan (vol. 6 menossa). | |
![]() 15.03.2013 10:27:25 (muokattu 15.03.2013 10:36:50) | |
UkkonenIskee: Aamen! Minusta näyttäisi että tämä ketju on tälläinen väliinputoajien vittuilukanava. Usein tuntuu että täällä leimataan ihan rehtejäkin kauppiaita kusettajiksi täysin syyttä. Ymmärrän sen että jos pyynti on jotain aivan järjetöntä että se nostetaan esiin, mutta täydellisenä esimerkkinä käy juurikin tämä kaiutin episodi missä hinta on halvempi kuin missään uutena, eikö se jo riitä? Mielestäni Vladi teki itsestään pellen, ja pahasti. Lukkoa kiitos, aivan turha ketju. Johan tätä apinointia on katseltukin kuuden ketjun ajan (vol. 6 menossa). Kiitos henkilökohtaisuuksiin menemisestä. Mukavaa, että tulet kommentoimaan keskustelua, joka ei kuulunut sinulle mitenkään, etkä itse edes argumentoinut mitään järkevää asian suhteen. Lisäys: Minulla on täysi oikeus kommentoida toisen myynti-ilmoitusta, perustelin kantani asiallisesti ja sen jälkeen myyjä alkaa syyttämään minua ylihinnoittelusta käyttäen perusteluna täysin eri tuotetta. Eiköhän se pellenenä puettu ihan toiselle henkilölle, mm. eräälle anonyymille sivustahuutelijalle. Veikkaan, että sulla ei ole pokkaa tulla omalla nimelläsi tänne huutelemaan. Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka. | |
![]() 15.03.2013 10:44:21 | |
Vladi: Kiitos henkilökohtaisuuksiin menemisestä. Mukavaa, että tulet kommentoimaan keskustelua, joka ei kuulunut sinulle mitenkään, etkä itse edes argumentoinut mitään järkevää asian suhteen. Anteeksi, tarkoitus ei ollut loukata sinua. Ilmaisin vain oman kantani miltä minusta tuo keskustelu näytti, pahoitteluni siitä. Lisäys: Minulla on täysi oikeus kommentoida toisen myynti-ilmoitusta, perustelin kantani asiallisesti ja sen jälkeen myyjä alkaa syyttää minua ylihinnoittelusta käyttäen perusteluna täysin eri tuotetta. Eiköhän se pellenenä puettu ihan toiselle henkilölle, esim. eräälle anonyymille sivustahuutelijalle. Pilkka taisi osua omaan nilkkaan ja sitten tuli paha mieli? Minusta tuntuu Vladi että sinun kannattaa olla nyt ihan hiljaa koko tästä asiasta, otat selvästikin liian henkilökohtaisesti jotkin typerät nettikeskustelut eikä se paranna sinun imagoasi enää. Ja lisäksi huomautuksesi myynti-ilmoituksesta oli täysin turha. Minusta tämä asia on loppuun käsitelty. Itseasiassa kuten sanoin, koko ketju on loppuun käsitelty. | |
![]() 15.03.2013 10:48:38 | |
Pakko nyt senverran itsekin osallistua tähän keskusteluun, että haluan puolustaa ketjua. Tälle on langalle on ihan paikkansa. Se, että jostain kalliinpuoleisista elementeistä tulee vähän vääntöä, kuuluu asiaan. Enkä minäkään tuohon pyyntihintaan käytettyjä kuusvitosia ostaisi. "Joten olin jälleen oikeassa, mikä ei nyt ole kaltaiselleni älykölle mikään yllätys."
- Valtteri 17-v | |
![]() 15.03.2013 10:58:02 | |
UkkonenIskee: Anteeksi, tarkoitus ei ollut loukata sinua. Ilmaisin vain oman kantani miltä minusta tuo keskustelu näytti, pahoitteluni siitä. Ei ole tarkoitus loukata henkilökohtaisesti, mutta nimeät minut erikseen pelleksi? Koitahan nyt päättää. :D Pilkka taisi osua omaan nilkkaan ja sitten tuli paha mieli? Minusta tuntuu Vladi että sinun kannattaa olla nyt ihan hiljaa koko tästä asiasta, otat selvästikin liian henkilökohtaisesti jotkin typerät nettikeskustelut eikä se paranna sinun imagoasi enää. Ja lisäksi huomautuksesi myynti-ilmoituksesta oli täysin turha. Minusta tämä asia on loppuun käsitelty. Itseasiassa kuten sanoin, koko ketju on loppuun käsitelty. Se päivä, kun alan ottamaan jonkun toisen myynti-ilmoituksen henkilökohtaisesti, on se päivä, jona poistun m.netistä. Se taas on väkisinkin henkilökohtaista, kun minun myynti-ilmoituksia tullaan kritisoimaan surkein perustein ja sen jälkeen joku anonyymi tulee haukkumaan pelleksi. Ja eiköhän meikäläisen "imago" täällä perustu johonkin ihan muuhun, kuin tämän ketjun kirjoitteluun. N. 80 saamaani plussaakin taitavat puhua jotain siitä, pidetäänkö kirjoituksistani. Enpä muista nähneeni ainoatakaan asiallista tekstiä sinulta. ;) Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka. | |
![]() 15.03.2013 11:01:56 | |
Sanomaa vaan että ei nuo kaavat ole mistään kotoisin mihin aina verrataan... Toiset tuotteet ovat parempia kuin toiset.. Ei niitä arvoja laskemalla saa.. Ja joo ei siihenkään voi verrata mitä joku muu on maksanut. Ja vladi muisti hinnan väärin mitä ymmärsin äkkiä lukemaani... Miten ois jatketaanko muilla aiheilla? Vit vihaan tätä ennustavat tekstinsyöttöä Näin on! | |
![]() 15.03.2013 11:14:36 | |
Itseä ei niin kiinnosta tämä elementti tai joku muu yksittäinen juttu. Se on kuitenkin ikävää kun joku on joskus saanut jonkun vehkeen todella halvalla ja sitten toinen myy sen reilusti halvemmalla kuin Sen Ovh on Suomessa niin sitä myyjää aletaan oikein kilpaa haukkumaan. Myös sellaiset jotka eivät sitä tuotetta ostaisi vaikka saisivat sen parin prosentin hintaan uudesta. Asiasta voi sanoa,mutta ei sitä tarvitse ihan tajuttomasti komppata kaikkien,varsinkaan jos ei sellaista muutenkaan itse tarvitse. En minäkään kyttää rumpupuolelta onko siellä ylihintaisia tuotteita. En edes soita rumpuja. Kyllä tämä aika pilkunnussimiseksi on mennyt. Ihmettelen edelleen että liikkeiden tekemä kusetus ei ole sallittu puheenaihe jos aikaa on kulunut tarpeeksi kauan. 10 vuotta sitten tonni oli isompi raha kuin nykyään. Edes silloin ei voi asioista puhua vaikka on kaupan purkua yritetty ja siihen ei ole suostuttu ja kuluttaja viranomaiseenkin on oltu yhteydessä. Samat henkilöt jotka ovat sitä mieltä että näitä kusettaja liikkeitä ei saa moittia edes aiheesta ovat täällä heti jonkun yksittäisen ihmisen kimpussa jos kauppahinta on jotain muuta kuin maapallon halvinhinta kertaa 0,7. kiinni koko ketju. | |
![]() 15.03.2013 12:55:15 | |
Nautin tästä 5/5. | |
![]() 15.03.2013 12:58:44 (muokattu 15.03.2013 12:59:22) | |
naavanka_: Nautin tästä 5/5. Sama. Menee vähän "mutku mun mielestä tää on näin...." vääntämiseksi, joka ei tule mistään eikä mene minnekään. E: Ja MIKSI minä tähän puutun =D Häpeän ja poistun naureskelemaan takaisin alalle. -So many assholes, so few bullets- | |
![]() 15.03.2013 13:28:53 | |
Karhukoira74: Sama. Menee vähän "mutku mun mielestä tää on näin...." vääntämiseksi, joka ei tule mistään eikä mene minnekään. E: Ja MIKSI minä tähän puutun =D Häpeän ja poistun naureskelemaan takaisin alalle. Onhan tämä nyt hauskaa kun isot miehet itkee :) | |
![]() 15.03.2013 13:41:12 | |
Kaikki jotka tänne säännöllisesti linkkaavat mielestään päättömiä hintapyyntöjä torilta, ovat surkimuksia. Antakaa nyt hyvä jumala ihmisten käydä kauppaa. Jos hinnat on päättömiä niin tuskin niitä kukaan ostaa. Soitinkamppeet ei ole ainoita joiden hinnoissa voi olla paljonkin ilmaa, tinkivaraa tai miksi sitä ikinä kutsutaankaan. Nettiautossa esimerkiksi auton hinnasta voi pudota tuhansia, kun tosiostaja sattuu kohdalle.... Karhu III, elämän nektariini... | |
![]() 15.03.2013 13:49:20 (muokattu 15.03.2013 13:49:37) | |
Ssyba: Kaikki jotka tänne säännöllisesti linkkaavat mielestään päättömiä hintapyyntöjä torilta, ovat surkimuksia. Antakaa nyt hyvä jumala ihmisten käydä kauppaa. Jos hinnat on päättömiä niin tuskin niitä kukaan ostaa. Soitinkamppeet ei ole ainoita joiden hinnoissa voi olla paljonkin ilmaa, tinkivaraa tai miksi sitä ikinä kutsutaankaan. Nettiautossa esimerkiksi auton hinnasta voi pudota tuhansia, kun tosiostaja sattuu kohdalle.... Tarkoittaako se sinusta että jos asiasta keskustellaan ja hintapyynnöille naureskellaan niin silloin "ei anneta ihmisten käydä kauppaa"? | |
![]() 15.03.2013 13:58:43 | |
Sanokaapa, mikä pointti on pitää ilmoitusta torilla tavararasta, joka on *MYYTY*..? Miksi sitä ilmoitusta ei voi vaan poistaa? www.youtube.com/thepsychoseason | |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)