Kitarat: kitarakamat ›

Aika off-topikiksihan nämä jo menevät, mutta en voi olla kommentoimatta seuraavaa sontaa:
 
Nykyään on aktiiviset eq:t ja runsaasti erilaisia soundin muokkaimia joten puitten kanssa ei tarvitse olla niin "hifisti". Puritaanit tietenkin soittavat pelkällä kitara-piuha-putkivahvistin-setillä. Puritaanit eivät ole myöskään luomassa mitään uutta...
 
Blah, blah, blah!!! Ihan sama soittaa vaikkapa variaxilla tai miksei suoraan syntsalla, jos tarkoituksena on hakea soundillisesti jotain kovinkin poikkeavaa. Ei se, että kitara soi hyvin, ole esteenä sille, etteikö sitä soundia voisi tarvittaessa vielä muokatakin, mutta soitapa p***asoundisella kitaralla ilman mitään härpäkkeitä, niin voi kauhistus.
 
Itselläni on myös Les Paul -mallinen (ei Gibson) ja kyllä se on soittajasta kiinni, että tuleeko siitä ulos bluesia, vaiko übermetallia. Itse olen lähinnä tuota kitara-piuha-wah-vahvistin -koulukuntaa nykyisin, kaikenlaisten pedaalikokeilujen jälkeen. Ja se pedaalien pois jättäminen ei ole millään muotoa haitannut MUSIIKIN luomista. Uutta voi luoda sitten ihan millä vaan muullakin esineellä, esim. mattotelineellä.
 
Pointti: Jos haluat luoda uutta kitaroinnin saralla, niin osta hyvä kitara ja opettele soittamaan. Sitten vaan soitat ja sävellät niin prrrhanasti, että syntyy jotain, mitä et ole koskaan kuullut missään. Se on uuden luomista. Tai sitten suosiolla alat tehdä ääniviidakkoa kaikilla efekteillä. Tällöin kyseessä ei kuitenkaan ole kitaristi, vaan efektimies...fiuuh plöts!

Juujuu mutta luulen, että monet soittajat vaan sattuvat pitämään LP:n ulkonäöstä eivätkä hae sitä 50-luvun soundia jolloin tuo suunniteltiin. Markkinoillahan on niin paljon vaihtoehtoja jotka ajaisivat soundillisesti saman asian mutta ovat "erimuotoisia".
Gibson LP:tä käyttämällä saa vaikka mitä soundia kuten vaikkapa Metallica, Rammstein, Kotiteollisuus, Zakk Wylde, Velvet Revolver jne ovat osoittaneet. Kuitenkin noilta artisteilta löytyy muitakin keppejä mutta bändin perussoundi on silti sama.
 
No eikös se tarkoita sitten sitä että nämä muut luutut ovat pyrkineet imitoimaan tätä Les Paulin maailman parasta soundia? Ovat vaan laittaneet kitaraan ohuempaa kaulaa, halvempia materiaaleja, kampea ja muuta epäoleellista härpäkettä että kitara olisi haluttavampi myös halvemmassa hintaluokassa?

En tarkoittanutkaan, että efektoimalla voi peitellä paskasoundista kitaraa vaan sellaista jeesustelua tyyliin onko LP:n kansi loimuvaahteraa vai onko tavallisen vaahterakannen päällä pelkkä viilu. Mielestäni hyvän soundin voi saada nykyaikana monella eri tavalla toisin kuin 50-luvulla. En tiedä selkeyttikö tämä nyt mitään. Ei ollut tarkoitus mitenkään provoilla.

En tiedä selkeyttikö tämä nyt mitään. Ei ollut tarkoitus mitenkään provoilla.
 
Ei oikeastaan. Ja ainakin mun mielestä kitaran materiaaleista puhuminen laatuthreadissa EI ole mitään jeesustelua. Mihinkä sitten raja vedetään.

Toki laitteilla voidaan tänä päivänä tuottaa siihen perussoundiin eri tavalla kaikkea, kuin esim. viiskymmentä vuotta sitten, jolloin nämä "kolme suurta", Tele, Les Paul ja Strato suunniteltiin. Silti se kaiken perusta on mielestäni kokonaisuutena hyvä ja laadukas kitara, merkillä ei tässä peruskysymyksessä ole merkitystä, mutta koska tämä on Gibsonia käsittelevä thriidi niin tokihan täällä niistä puhutaan.. =)

Juujuu mutta luulen, että monet soittajat vaan sattuvat pitämään LP:n ulkonäöstä eivätkä hae sitä 50-luvun soundia jolloin tuo suunniteltiin. Markkinoillahan on niin paljon vaihtoehtoja jotka ajaisivat soundillisesti saman asian mutta ovat "erimuotoisia".
Gibson LP:tä käyttämällä saa vaikka mitä soundia kuten vaikkapa Metallica, Rammstein, Kotiteollisuus, Zakk Wylde, Velvet Revolver jne ovat osoittaneet. Kuitenkin noilta artisteilta löytyy muitakin keppejä mutta bändin perussoundi on silti sama.
 
Olisiko aika herätä? Jo yhdessä kirjoituksessa alkaa olemaan sen verran paljon sisäisiä ristiriitaisuuksia, ettei ehkä enää kannata..?
 
Onko sillä kepillä mitään merkitystä, jos saundi on kepistä huolimatta sama. Ja voiko siinä tapauksessa sanoa, että jonkun kepin saundi on vanhanaikainen, jos sillä (kitaran synnyttämällä äänellä) ei kerran kokonaisuuden kannalta ole merkitystä?
 
Ja edustaako tänä päivänä suunniteltu Les Paul-mukaelma tuoreempaa suunnittelua kuin 50-luvun Pauli, jos materiaali ja rakenteelliset ratkaisut ovat kuitenkin samoja kuin 50-luvulla? Miten ne muka tarjoaisivat mitään muuta kuin vanhanaikaisen saundin? Onko asia nähtävä myös niin, että kaikki leppärunkoiset, suoralapaiset ja pulttikaulaiset kitarat ovat vanhanaikaisia (ja sopivat vain niille, jotka etsivät tuota kultaisen 50-luvun saundia)?

Aika off-topikiksihan nämä jo menevät, mutta en voi olla kommentoimatta seuraavaa sontaa:
 

 
Blah, blah, blah!!! Ihan sama soittaa vaikkapa variaxilla tai miksei suoraan syntsalla, jos tarkoituksena on hakea soundillisesti jotain kovinkin poikkeavaa. Ei se, että kitara soi hyvin, ole esteenä sille, etteikö sitä soundia voisi tarvittaessa vielä muokatakin, mutta soitapa p***asoundisella kitaralla ilman mitään härpäkkeitä, niin voi kauhistus.
 
Itselläni on myös Les Paul -mallinen (ei Gibson) ja kyllä se on soittajasta kiinni, että tuleeko siitä ulos bluesia, vaiko übermetallia. Itse olen lähinnä tuota kitara-piuha-wah-vahvistin -koulukuntaa nykyisin, kaikenlaisten pedaalikokeilujen jälkeen. Ja se pedaalien pois jättäminen ei ole millään muotoa haitannut MUSIIKIN luomista. Uutta voi luoda sitten ihan millä vaan muullakin esineellä, esim. mattotelineellä.
 
Pointti: Jos haluat luoda uutta kitaroinnin saralla, niin osta hyvä kitara ja opettele soittamaan. Sitten vaan soitat ja sävellät niin prrrhanasti, että syntyy jotain, mitä et ole koskaan kuullut missään. Se on uuden luomista. Tai sitten suosiolla alat tehdä ääniviidakkoa kaikilla efekteillä. Tällöin kyseessä ei kuitenkaan ole kitaristi, vaan efektimies...fiuuh plöts!
 
Ja onhan se vähän niinkin, että jos soitin ei yksinkertaisesti soi (mikä niiden hyvien puiden ja rakenteiden tarkoitus on), sitä ei saada efekteilläkään soimaan juuri paremmin. Efektien tarkoitushan on nimensä mukaisesti olla...noh, efektejä, eli siis laitteita jotka värittävät sitä perussoundia. Tarpeeksi rusikoimalla tietysti saadaan aikaan vaikka mitä, mutta se on sitten eri asia miten hyvältä se kuulostaa. Joskus hyvältä, useimmiten kuralta. Eli siis komppaan. :)
 
Minäkin etsin aikanaan soundia erilaisista purkeista ja hilanvitkuttimista, mutta olen minäkin päätynyt siihen että piuha kitarasta vahvistimeen ja menoksi. Tosin wahwahia ja paria valikoitua spedua kaipailen tuomaan lisäväriä, mutta se on sitten toinen juttu... perussoundi tulee minun mielestäni kuitenkin parhaiten kitarasta ja vahvistimesta, eikä niinkään efektitoosista.

Lisäisin tähän lempi ruikutukseni:
 
Märkä puu ei soi , vaikka se olis miten jaloa ja kallista.
 
Ensimmäinen minkä huomaa heti on kun nappaa käsiinsä esim. vm-63 Straton, on se että nyt on muuten kuiva karahka käsissä.
Kuivaa silmät päähän sillä soitellessa, ihan niin että on pakko hiukan kyynelehtiä, nyyh.
 
Sama pätee muihinkin kepukoihin. Kokeilin joku aika sitten LP -69
De Luxea ja siinä oli samaa fillistä.
Siitä fiiliksestä ei olle sitten mittään tietoa kun nykykaupan keppejä heiluttelee.

Lisäisin tähän lempi ruikutukseni:
 
Märkä puu ei soi , vaikka se olis miten jaloa ja kallista.
 
Oikeassa olet kyl. Siksipä suosin aina omissa diileissäni vähä "vanhempia" kitaroita. Tai sitte jostain Atacaman autiomaasta saapuvia. Se on se puuvarastojen nykyinen kiertonopeus soitin-valmistajilla ripeää. Sitte kun puu kuivaa niin tekee otelaudan nauhat kipeää... ;)

Nuo efektit ja säröt kyllä vähentävät mun mielestä kitaran ominaisoundin merkitystä, varsinkin jos soundi ns. uitettu niissä. Kitara-piuha-vahvari systeemillä meikäläisenkin on aika helppo maalikkona huomata eri yksilöissä eroja, mutta vaikkapa reilun choruksen ja hi-gainin kanssa ei niinkään. Siinä soivat kai purkit ja kitara vähän kuin kilpaa :)
 
Mulla on muuten 2004 Gibson LP Studio... Ja vielä Saksasta tilattu. Vasuri kun olen, ei paljon auta lähteä "testailemaan eri yksilöitä" kun niitä ei vain kaupoissa ole. Ja hintaakin on täällä 500€ enemmän. En tiedä kävikö tuuri vai mikä, mutta kitara soi ja pelittää loistavasti. Mitä nyt kaula kerää tuota pasgaa.. Kai senkin voisi hioa (?).

. Ensiksi pari viritinkoneistoa (D ja G-kielten) sanoivat sopimuksensa irti. Se metallinen prässätty "suojakuori" missä lukee deluxe, lähti prässeistään irti ja koneisto lakkasi pitämästä virettään. Parasta vielä että sitä kuorta ei saanut siihen enää kiinni vaan pääsin tilaamaan KOKO virityskoneiston (koska Gibson ei myy alkup. virittimiään yksittäin). Halusinhan minä silloin että se vastaa alkuperäistä, nykyään en kyllä ostaisi enää Gibsonin varaosia vaan ihan jotain muuta.
 
mitä virittimiä sitten suosittelisitte ?

mitä virittimiä sitten suosittelisitte ?
 
Kaipa nuo deluxet melko hyvä ovat. Ainakin minulla pitävät vireen ja toimivat muutenkin moitteettomasti.

lucifer:
 
Ei equlla pysty lisäämään saundiin sellaista, mitä siinä ei valmiiksi ole. Ei, vaikka eq olisi kuinka aktiinen. Equlla korostetaan asioita, mutta tunnetusti nolla on millä hyvänsä kerrottuna nolla.
 
Harvoin, jos koskaan, on tilanne sellainen, että äänilähteen (kitara) jokin alue (suhteessa muihin kitaroihin) on täysin "nollassa". Käytännössä kitaran kuin kitaran herätettä saadaan halutusta kohtaa korostettua/vaimennettua, niin että vaste on halutunlainen. +15 dB tarkoittaa paljaana lukuna yli 30 kertaista korostusta. Sillä saadaan jo hyvinkin vaatimaton signaalitaso 'eloon'.
 
Puritaanit ovat sen sijaan luoneet jotain kestävää. Siinä on seiskakielisen kanssa säröisiä rokkisointuja hakkaavalla teinillä ihmettelmistä... "miksei kukaan tykkää, vaikka soitan biljardi nuottia minuutissa ja runkkaan kammen kanssakin taukoamatta".
 
Itse tulkitsisin kirjoittajan kirjoituksen niin, että uudella tarkoitetaan vähemmän dramaattisempia uudistuksiakin; Puritanistikin voi luoda (tonaalisesti) uuden kuuloista musiikkia – Niin kauan kuin ks genren soittajat käyttävät samoja kitaroita, samoja vahvistimia, samoja pedaaleita, samoja kitaramikrofoneja jne genre pysyy kuitenkin tonaalisesti melkolailla paikoillaan.
 
---
 
Erikoista on mielestäni se, että niinkin moni näkee 50 vuotta vanhan soittimen vanhana ja vanhanaikaisena. Ajatelkaapa kontrastiksi esim. vuosisatoja vanhoja viuluja, joilla soitetaan tänäkin päivänä - Vieläpä modernin kuuloisia 'kakofonioita'. Ja puolustuspuheena Les Paulin sopivuudesta "moderneihin genreihin" sanottakoon, että itse ainakin tiedän ambient/äänimaisema-kitaristeja, jotka käyttävät Les Paulia äänilähteenä.

Olisiko aika herätä? Jo yhdessä kirjoituksessa alkaa olemaan sen verran paljon sisäisiä ristiriitaisuuksia, ettei ehkä enää kannata..?
Unenpöppörössäköhän olin?
 
Onko sillä kepillä mitään merkitystä, jos saundi on kepistä huolimatta sama.
No Gibson Les Paul antaa mielikuvan legendasta. Jotkut ottaa mieluummin sen ennen PRS:ää, Deania, Ibanezia tai muuta modernisoitua versiota aiheesta. Gibson Les Paul on se legendaarinen liimakaulakeppien äiti. Aito oikea fiilis niinkuin jotkut haluavat. Soittivat sitten jazzia tai blackmetalia.
 
Ja voiko siinä tapauksessa sanoa, että jonkun kepin saundi on vanhanaikainen, jos sillä (kitaran synnyttämällä äänellä) ei kerran kokonaisuuden kannalta ole merkitystä?
Enhän muistaakseni mitään vanhanaikaisesta soundista kirjoittanut? Vaan suunnittelusta rakenteessa jotta saadaan oikeanlainen soundi mr. Les Paulille. Jos 50-luvun LP:n pistää Metalzonen läpi Dual Rectifieriin niin eiköhän siitä särinä lähde. Vaikka ei olisi edes EMG-81 tallassa.
 
Ja edustaako tänä päivänä suunniteltu Les Paul-mukaelma tuoreempaa suunnittelua kuin 50-luvun Pauli, jos materiaali ja rakenteelliset ratkaisut ovat kuitenkin samoja kuin 50-luvulla? Miten ne muka tarjoaisivat mitään muuta kuin vanhanaikaisen saundin? Onko asia nähtävä myös niin, että kaikki leppärunkoiset, suoralapaiset ja pulttikaulaiset kitarat ovat vanhanaikaisia (ja sopivat vain niille, jotka etsivät tuota kultaisen 50-luvun saundia)?
 
Tämän päivän Les Paul ja sen kopiot taitavat olla kosteampia kuten tuossa hieman aiemmin kerrottiin kokemuksia. Mutta mielikuvan legendasta voi ostaa edelleen. Ja huippulaatuakin käsittääkseni. Mutta monta erilaista mielipidettä löytyy tuosta laatuasiasta. Niin miksi ihmiset ostavat niitä 50-luvun malleja? En tahdo uskoa etteikö näitä hieman paranneltujakin versioita voisi käyttää. Mutta jos idolit soittivat näillä vermeillä 50-,60- ja 70-luvuilla niin kaipa se on vaikuttanut asioihin. Silloin ei ollut hirveästi vaihtoehtoja.

No Gibson Les Paul antaa mielikuvan legendasta. Jotkut ottaa mieluummin sen ennen PRS:ää, Deania, Ibanezia tai muuta modernisoitua versiota aiheesta. Gibson Les Paul on se legendaarinen liimakaulakeppien äiti. Aito oikea fiilis niinkuin jotkut haluavat. Soittivat sitten jazzia tai blackmetalia.
 
Tästä ei varmaan tarvitse kiistellä... Paitsi ehkä sen suhteen, että ovatko nuo Deanin, PRS:n ja Ibanezin mallit todella modernisoituja vai eivät? Minusta ne (monet valmistajien mallit) ovat lähinnä sama kitara (Les Paul) eri paketissa. Ts. muodot ovat vähän muuttuneet ja jotain karkkeja saatettu laittaa lisukkeeksi, mutta pohjimmiltaan kyse on Les Paul -tyylisistä kitaroista - sekä rakenteen että materiaalien puolesta.
 
Enhän muistaakseni mitään vanhanaikaisesta soundista kirjoittanut?
 
Tarkalleen ottaen olet sanonut Les Paulista: "50-luvun tarpeisiin suunniteltu instrumentti."

"Tavallaan vanhentuneen ja nostalgisen mukava. Mutta ei sen enempää. Eikä vähempää."
 
"...monet soittajat vaan sattuvat pitämään LP:n ulkonäöstä eivätkä hae sitä 50-luvun soundia jolloin tuo suunniteltiin."
 
Ja viisikymmenluvusta: "Siihen aikaan kitaran käyttötarkoitus oli jokseenkin... Suppeampi."
 
Tarvitseeko tuohon enää mitään lisätä? Viisikymmenluvulla sen ajan tarpeisiin suunniteltu kitara, vanhentuneen mukava, josta saa "sen" 50-luvun saundin.
 
Vaan suunnittelusta rakenteessa jotta saadaan oikeanlainen soundi mr. Les Paulille. Jos 50-luvun LP:n pistää Metalzonen läpi Dual Rectifieriin niin eiköhän siitä särinä lähde. Vaikka ei olisi edes EMG-81 tallassa.
 
Niin... Eli onko tämä nyt nähtävä niin, että LP ei sittenkään ole mielestäsi vanhentunutta suunnittelua? Moneen kertaanhan tässä on jo todettu, että tuota 50-luvulla ("suppeaan tarkoitukseen") suunniteltua rakennetta käytetään yhä 2000-luvulla, kun tehdään kitaroita "modernin" kitaransoiton tarpeisiin.
 
Tämän päivän Les Paul ja sen kopiot taitavat olla kosteampia kuten tuossa hieman aiemmin kerrottiin kokemuksia.
 
No tämä nyt on sulle sellainen hätävara-argumentti, kun asian joku otti esille, eikä oikeastaan liity millään tavoin asiaan jota kommentoit (teksti, jonka olit lainannut). Ensinnäkin voidaan miettiä sitä, että onko tällä mitään tekemistä kitaran suunnittelun kanssa, saati sen kanssa, että Les Paul on rakenteeltaan sellainen kuin on. Toisekseen, kukin puun käyttäytymisestä jotain tietävä tietää sen, että puun kuivuminen tietyn (kuivatus)ajan jälkeen on marginaalista, ja ettei puu voi kuivua (absoluuttista)ilmankosteutta kuivemmaksi. Mutta myytit ovat vahvoja ja puun kuivumista "havaitaan" saundissa vielä silloinkin kun sitä ei enää käytännöllisesti katsoen tapahdu.
 
Siihen en ota kantaa, kuivaavatko valmistajat - tai Gibson - puitaan tarpeeksi. Minulla ei ole siitä tietoa, eikä se ole edes tämän säikeen aiheena.

Siihen en ota kantaa, kuivaavatko valmistajat - tai Gibson - puitaan tarpeeksi. Minulla ei ole siitä tietoa, eikä se ole edes tämän säikeen aiheena.
 
Tottakai puitten kuivatus liittyy aiheeseen ihan suoraan.

Niin miksi ihmiset ostavat niitä 50-luvun malleja? En tahdo uskoa etteikö näitä hieman paranneltujakin versioita voisi käyttää. Mutta jos idolit soittivat näillä vermeillä 50-,60- ja 70-luvuilla niin kaipa se on vaikuttanut asioihin. Silloin ei ollut hirveästi vaihtoehtoja.
 
Jos nyt oikein totta puhutaan, niin ei ne kitarat kokonaisuutena oo parantuneet eikä huonontuneet vuosien mittaan, vanhat ja hyvät yksilöt toki on soitettu auki matkan varrella. Mutta kyllä ne olennaiset osat oli kitarassa silloin niinkuin nytkin, loput on kosmetiikkaa. Kitaroissa ei myöskään oo tapahtunut sellaista tuotekehitystä, joka olis tehnyt niistä selvästi parempia, onpahan vain sopeuduttu esimerkiksi siihen, että nykyaikana käytetään aivan erilaisia kieliä kuin ennen.
 
Sekään ei oo totta, että kitaratarjonta olis ollut joskus 50-luvulla kovin suppeaa, ja rajoittunut LP:ihin ja stratoihin. Siihen aikaan kuten nykyäänkin oli monenmoista merkkiä tarjolla, ja laatua huippuhyvästä postimyyntikitaraan (joista postimyyntikitaroista Silvertoneilla ja niiden kitaralaukkuun asennetuilla vahvistimilla on soitettu monet maailmanluokan kitarajutut, olipa kyse Rolling Stoneseista, Jimmy Pagesta tai innovatiivisimmista amerikan alternative-bändeistä).
 
Ilmansaasteita oli vähemmän ja saatavilla oli parempaa ja tiukkasyisempää puuainesta, mikä vaikutti tietysti lopputulokseen.
 
Mutta noi kaikki ovat loppujen lopuksi yhdentekeviä. Totuus on se, että hyvä kitara ei ole hyvä kitara heti hihnalta tultuaan. Se vaatii vähintään kuukausia, todennäköisemmin vuosia, ennen kuin kitara alkaa antaa kaikkensa. Ja mielellään niiden vuosien aikana pitää soittaa koko ajan. Uunituoreesta kitarasta ei voi edes tietää, tuleeko siitä koskaan hyvää kitaraa vai ei - sekin selviää vasta ajan kanssa.
 
Minkä takia U2:n Edgellä ja Bonolla on midikitaroina vanhat Gretschit? Koska ne on hyvän näköisiä, ja koska siinä ei oo olennaista eroa, onko käyttöliittymänä vintagevanhus vai uusin hevikeppi. Vanhasta kitarasta saa lisäksi kaupan päälle fiiliksen, ja ehkä vähän niiden entisten soittajien sielua.
;-)
 
Mulla on midit Gibson Melodymakerissa. Se on ihan mainio midin ohjaamiseen(kin).

No Gibson Les Paul antaa mielikuvan legendasta. Jotkut ottaa mieluummin sen ennen PRS:ää, Deania, Ibanezia tai muuta modernisoitua versiota aiheesta.
 
Aivan erilaisia kitaroita kaikin puolin....
 
Gibson Les Paul on se legendaarinen liimakaulakeppien äiti. Aito oikea fiilis niinkuin jotkut haluavat. Soittivat sitten jazzia tai blackmetalia.
 
Se kyllä on aika monipuolinen soitin, käy tosiaan musiikkiin laidasta laitaan...
 
Enhän muistaakseni mitään vanhanaikaisesta soundista kirjoittanut? Vaan suunnittelusta rakenteessa jotta saadaan oikeanlainen soundi mr. Les Paulille.
 
Mikäs vika rakenteessa on? Vaikka myöhemmin on keksitty jos jonkinnäköistä muotoilua, niin kyllä esim. Jacksonin ja Ibanezin useimmat mallit on vedetty ihan suoraan Stratosta yms. Että varsivaisesti mitään kovin uutta kitaroihin ei ole tulllut vuosikausiin.
 
Jos 50-luvun LP:n pistää Metalzonen läpi Dual Rectifieriin niin eiköhän siitä särinä lähde. Vaikka ei olisi edes EMG-81 tallassa.
 
No juu. Metalzonella saa pilattua kaikkien kitaroiden soundin tasapuolisesti.
 
Niin miksi ihmiset ostavat niitä 50-luvun malleja? En tahdo uskoa etteikö näitä hieman paranneltujakin versioita voisi käyttää.
 
Miksiköhän vanhat viulut, sellot ym. on arvokkaimpia? Kyllä ne vaan sen soinnin puolesta ovat parempia, kuin uudemmat vastaavat. Eikä ole viulujenkaan rakenne kovin paljoa vuosisatojen saatossa muuttunut. Eipä ole vissiin parempaa saatu kehiteltyä. No joku Lindan sähköinen kyykkyviulu on keksitty, mutta suurin osa luottaa kuitenkin perinteiseen.
 
Mutta jos idolit soittivat näillä vermeillä 50-,60- ja 70-luvuilla niin kaipa se on vaikuttanut asioihin. Silloin ei ollut hirveästi vaihtoehtoja.
 
Vaikuttaahan se mielikuva soittimesta tietenkin, mutta on tässä vuosien saatossa tullut jokunen kitara testattua ja kyllä Les Paul on kaikenkaikkiaan aika hemmetin hyvin suunniteltu kitara. Ei se ehkä kaikkein monipuolisin ole, mutta siksi minulla on toinen aivan erilainen kitara repertuaarissa.

Onkohan ikinä tutkittu mitä fyysisiä muutoksia soittimessa tapahtuu kun se "ajetaan sisään", vai tapahtuuko mitään? Tapahtuuko tämä sisään ajo todellisuudessa soittajassa vai onko kyse todellakin jostain mikä voidaan tieteellisesti todistaa. Puun kuivumisen ymmärrän uudessa soittimessa, mutta olisi kyllä kiva tietää että mitä se paljon puhuttu sisään ajo tekee soittimelle.
 
Edit: Jotta tämä herättäisi keskustelua, niin sanotaan että se on höpö höpö juttua koko sisään ajo ;)

Onkohan ikinä tutkittu mitä fyysisiä muutoksia soittimessa tapahtuu kun se "ajetaan sisään", vai tapahtuuko mitään? Tapahtuuko tämä sisään ajo todellisuudessa soittajassa vai onko kyse todellakin jostain mikä voidaan tieteellisesti todistaa. Puun kuivumisen ymmärrän uudessa soittimessa, mutta olisi kyllä kiva tietää että mitä se paljon puhuttu sisään ajo tekee soittimelle.
 
Edit: Jotta tämä herättäisi keskustelua, niin sanotaan että se on höpö höpö juttua koko sisään ajo ;)
 
Tarvitseeko mitään fysikaalista tapahtuakaan, kyllähän psykoakustiset ja mentaaliset jutut ovat ihan yhtä tärkeitä...
 
Minulle jo se, että tiedän kitarani olevan 26 vuotta (ja 12 päivää :) vanhan ja että siinä on elämää nähneen kitaran kolhuja, tekee siitä pääkoppani avustuksella ihan eri tavalla inhimillisen ja juurevamman soittopelin kuin jokin hyllystä repäisty, uutuuttaan hohteleva Gibson.

Tarvitseeko mitään fysikaalista tapahtuakaan, kyllähän psykoakustiset ja mentaaliset jutut ovat ihan yhtä tärkeitä...
 
Minulle jo se, että tiedän kitarani olevan 26 vuotta (ja 12 päivää :) vanhan ja että siinä on elämää nähneen kitaran kolhuja, tekee siitä pääkoppani avustuksella ihan eri tavalla inhimillisen ja juurevamman soittopelin kuin jokin hyllystä repäisty, uutuuttaan hohteleva Gibson.
 
Nyt ollaan asian ytimessä. Kitarasta muodostuva mielikuva on tärkeä, mutta voiko pelkästään siihen luottaa? Esimerkiksi jos verrataan vanhoja Gibsoneita uusiin... onko mielikuva ja "laatu" enää sama? Itse sanoisin että oma 20 vuotta vanha LP Custom on nimenomaan SE soitin, millaisia kaikkien Gibsonien tulisi olla nykyäänkin.
 
Eli kaikki ne Gibsonin LP:tä (eritoten) himoitsevat ja saksanmaan verkkokauppoja pläräävät henkilöt... se soitin kannattaa ja pitää testata ennen ostamista. Tämä on minun ohjeeni vaikka Gibson ns. laatumerkki onkin.