Kitarat: kitarakamat ›

J.Hollström: Toi Reverbin vintagemääritelmä on aika köpönen. Silloin kun joskus aihetta opiskelin, niin parasta infoa vintagekitaroista ja löytyi täältä: http://www.guitarhq.com/vintage.html
 
Sivusto on vanha, mutta sisältää pelkkää asiaa.
 
Se " sivuston vanhuus" sitte korreloi tuohon "vintageksi katsottavien" liukuvaan rajaan.. Näin tuolla suuremman maailman vintagepiireissä. Totta hitossa tuollakin saralla on ne omat "ahdasmieliset" sankarit, sanotaan ny vaikka edesmennyt Ed Roman (joka sitte muutenkin oli, hmm.. "omanlaisensa") jonka mielipiteistä tuossa 2000-luvun alkupuolilla tuli vallankin tuolla japsi-soittimien puolella aika kiivastakin sananvaihtoa. Onhan mm. noita jotka ylenkatsovat "post CBS" -soittimia, tai niitä joiden mielestä keinonahkahousut ovat "Ibanez pants".. ;)
 
Olkoonkin tuo Reverbin juttu vähän sinne päin, ja ei kovin kattavasti sanottu, kuitenkin se antaa sellasen ylimalkasen näkökannan näihin juttuihin.

Vintagekitara = sisältää persoonallisuutta sekä vanhan liiton meininkiä epätarkoista valmistusmenetelmistä johtuen.

fox: Se " sivuston vanhuus" sitte korreloi tuohon "vintageksi katsottavien" liukuvaan rajaan..
 
Enpä usko että sivuston kirjoittaja on muuttanut omaa vintagemääritelmäänsä vaikka aikaa onkin kulunut.

J.Hollström: Enpä usko että sivuston kirjoittaja on muuttanut omaa vintagemääritelmäänsä vaikka aikaa onkin kulunut.
 
Toi määritelmä "ennen 80-lukua valmistetut" pätee yleisesti ottaen monessa muussakin: kelloissa, huonekaluissa, vaatteissa jne... Yleinen käsitys vielä tällä hetkellä.

sound of blues: Toi määritelmä "ennen 80-lukua valmistetut" pätee yleisesti ottaen monessa muussakin: kelloissa, huonekaluissa, vaatteissa jne... Yleinen käsitys vielä tällä hetkellä.
 
Ja naisissa.
 
Virheetöntä syöttöä.

sound of blues: Toi määritelmä "ennen 80-lukua valmistetut" pätee yleisesti ottaen monessa muussakin: kelloissa, huonekaluissa, vaatteissa jne... Yleinen käsitys vielä tällä hetkellä.
 
Saahan se päteä vaikka mihin muuhun, mutta kun puhutaan vaikkapa Gibson ja Fender -merkkisistä kitaroista, 70-luku ei enää istu (esim. ko. sivun kirjoittajan) vintagemääritelmään. Siihen kun liittyy muutakin kuin ikä. Tämä lie jo kaikille selvä asia.
 
Monelle vintage = alkuperäinen, ikääntyessään paraneva soitin. Tähän liittyy soittimessa käytetyt materiaalit, lakat jne.

J.Hollström: Saahan se päteä vaikka mihin muuhun, mutta kun puhutaan vaikkapa Gibson ja Fender -merkkisistä kitaroista, 70-luku ei enää istu (esim. ko. sivun kirjoittajan) vintagemääritelmään. Siihen kun liittyy muutakin kuin ikä. Tämä lie jo kaikille selvä asia.
 
Monelle vintage = alkuperäinen, ikääntyessään paraneva soitin. Tähän liittyy soittimessa käytetyt materiaalit, lakat jne.
 
Sitä en tiedä mitä se kenellekkin merkkaa ja mitä ei, mutta vintage "terminä" määritellään useasti juuri noin tällä hetkellä. Tämä ei liity siis mitenkään soittimiin enempää, kun vaikka niihin kelloihin =)

J.Hollström: Saahan se päteä vaikka mihin muuhun, mutta kun puhutaan vaikkapa Gibson ja Fender -merkkisistä kitaroista, 70-luku ei enää istu (esim. ko. sivun kirjoittajan) vintagemääritelmään. Siihen kun liittyy muutakin kuin ikä. Tämä lie jo kaikille selvä asia.
 
Monelle vintage = alkuperäinen, ikääntyessään paraneva soitin. Tähän liittyy soittimessa käytetyt materiaalit, lakat jne.
 
Eikö -70 luku ollut sekä Gibsonille että Fenderille kriisin aikaa? Fenderilläeskaloitui seikytluvun lopussa laatuongelmat kitaroissa, mutta vahvistimethan Fenderillä ovat olleet aina hyviä ja silveface on hyvinkin kunnianarvoisa aikakausi, vaikkakin osittain laitteiden kytkennät ovat yksi yhteen kuuskytluvun blackfacen kanssa, muttä ymmärrän ettei vahvistimet välttämättä paran vanhetessaan.... toisinaan päinvastoin.
 
Gibsonilla on voimakas innovatiivinen jakso seitkytluvulla joten ne seitkytluvun Gibsonit on kai aika kaukana perinteisestä. Jos vintagella ymmärretään juurikin "alkuperäistä" niin silloin on helppoa vetää yhtäläisyysmerkit sinne missä mikäkin malli on julkaistu, niin lähimpänä sitä aikaa on tuote kaikkein vintagein. Tästä on helppo päätellä miksi japanin vintage ajoittuu juurikin seitkytluvulle ja osin kaheksankytluvun alkuun.
 
Tuli vaan mieleen, että jos seitkytluku oli Gibsonille suurta luovuuden ja innovatiivisuuden aikaa jolloin tuotteita paranneltiin ja tehtiin uusia, niin eikä silloin syntyneet mallit ole hyvinkin vintagea..... sanotaan vaikka joku Gibson LP recording joka kai ilmestyi joskus seitkytluvulla tms. ymmärrän, että LesPaul standardista ainoa vintage on ne mahdollisimman varhain viiskytluvulla tehdyt yksilöt, mutta sehän oli myös suurta innovatiivisuuden aikaa ja vallankin kuuskytluku jolloin Gibson toi monia kuolemattomia malleja markkinoille SG, Firebird jne...
 
No toisaalta nuo Gibsonin seitkytluvun mallit eivät tainneet koskaannousta yhtä maineikkaiksi kun ne varhaisemmat mallit. Ei kai recordingiakaan käyttänyt tunnetuista kitaristeista kuin LesPaul itse viimeisinä vuosinaan. Eli jos vintagen toinen vaatimus alkuperäisyyden lisäksi on maineikkuus ja oman aikanasa ikonina oleminen, niin silloin ei vaatimukset noissa seitkytluvun kamppeissa täyty. Toisaalta eihän LesPaulkaan tainnut olla ikoni viiskytluvulla eikö se varsinainen maine lähtenyt siitä, että muuan Jimmy Page otti sen työkalukseen, jonka jälkeen jokainen janipetteri halusi itselleen semmoisen? Gibsonilla ne ei vaan tajunneet asiaa ja yrittivät viedä malleja eteenpäin ja heräsivät tähän alkuperäisyyden vaatimukseen vasta kaheksankytluvulla ja toivat ensin Heritagen ja sitten customshopin myötä näitä reissueita.
 
Tässä mun tekstissä on varmaan yksityiskohdat päin helvettiä ja olen oikonut mutkia suoraksi tapani mukaan joten älkööt kettu ärsyyntykö älkäälä muutkaan ottako tätä liian tosissanne.

hallu: Mihin täsmälleen ottaen viittaat ohuealla yläpilvellä?
Kitarakamoihin ja erityisesti kitaroihin liittyvillä erilaisilla uskomuksilla.
 
ymmärrän toki metafooran viittaavan siihen että täällä höpistään mutua faktana, mutta olenko minä heittänyt jotain sellasta shaibaa, joka moisen kommentin kirvoitti? vai tarkoitatko vaan ihan yleisesti haluamatta haastaa erikseen yksittäisiä kirjoittajia?
Ihan yleisellä tasolla mennään mutta kieltämättä sulla on ollut ehkä eniten kaikenmoista uutta pohdiskelua, eikä siinä mitään, tiedonjanosi on ihailtavaa sinänsä.
 
Sä olet sen verran WnahaWetäjä että olisin huojentunut, jos et suoraan haluaisi juuri minua haastaa :-)
Juu ei, tiedät kitarakamoista takuulla paljon enemmän, mä olen ihan noviisi näissä jutuissa, mun viimesin vahvistin oli joku Sessionin pikku combo 90-luvun lopulla, 2000 alkaen on vedetty vain Line6 tuotteilla, sama raha. Jaa niin, ennen PODeja mulla oli vähän aikaa joku Digitechin muljutin, aivan hirveä vekotin.
 
Just hiljattain myin tosin Helixin pois kun ei ole enää tarvetta, taitaa olla keikat ja soitot finaalissa, aikansa kutakin.
Mutta 70-80 luvulla mulla oli ihan oikeitakin kamoja kuten MusicManin combo, Gibson Sg, myös bassona, muutamia Bossin eturauhasia, jopa Rolandin nauhakaiku.
 
Jossain kohtaa vahvareita tuli vaihdeltua jonkin verran, oli LabSerieta, Yamahaa, Rolandin Cubea, ihan ok kuulosia kaikki mitä nyt jotain vanhoja tallennuksia kuuntelee. Mutta huomattavasti helpommin ja monipuolisemman soundimaailman saa nykyisillä laadukkailla digivehkeillä eikä tarvi mitään jumalatonta eturauhastoa. En sano että se maailma olisi parempi kaikkeen mutta esim himassa/studiossa puoltaa paikkaansa kyllä kuin myös vaikkapa laivakeikoilla joissa roudausaikaa on tunti, nopee soundtsek ja menoksi. Mikäli äänimiehiin on uskominen niin helpottaa myös heidän hommiaan kovasti.

Tuli muuten tuosta "mojosta" mieleen, että nytpä sille on sitten määritetty hintakerroin Bossin ja Thomannin toimesta:
https://www.thomann.de/fi/boss_tu_3w_waza_floor_tuner.htm
https://www.thomann.de/fi/boss_tu3.htm
 
Eli siis mojolla varustettu viritinpedaali (bossin sivuilla kerrottiin, että nyt on tuotu mojo
viritinpedaaliin ) on 155 euroa ja ilman mojoa oleva on 66 euroa. Mojollinen maksaa siis 2,3-kertaisesti enemmän kuin mojoton kampe. Tai ehkä pitäisi laskea tuon perusvirittimen normaalihinnalla (85 euroa), jolloin mojokerroin onkin vain noin 1,8.
 
Nähtävästi mojon väri on sininen ja musta, ainakin ledien ja pedaalin värin perusteella.
 
:D

hallu: Tuli vaan mieleen, että jos seitkytluku oli Gibsonille suurta luovuuden ja innovatiivisuuden aikaa jolloin tuotteita paranneltiin ja tehtiin uusia, niin eikä silloin syntyneet mallit ole hyvinkin vintagea..... sanotaan vaikka joku Gibson LP recording joka kai ilmestyi joskus seitkytluvulla tms. ymmärrän, että LesPaul standardista ainoa vintage on ne mahdollisimman varhain viiskytluvulla tehdyt yksilöt, mutta sehän oli myös suurta innovatiivisuuden aikaa ja vallankin kuuskytluku jolloin Gibson toi monia kuolemattomia malleja markkinoille SG, Firebird jne...
 
No toisaalta nuo Gibsonin seitkytluvun mallit eivät tainneet koskaannousta yhtä maineikkaiksi kun ne varhaisemmat mallit. Ei kai recordingiakaan käyttänyt tunnetuista kitaristeista kuin LesPaul itse viimeisinä vuosinaan. Eli jos vintagen toinen vaatimus alkuperäisyyden lisäksi on maineikkuus ja oman aikanasa ikonina oleminen, niin silloin ei vaatimukset noissa seitkytluvun kamppeissa täyty. Toisaalta eihän LesPaulkaan tainnut olla ikoni viiskytluvulla eikö se varsinainen maine lähtenyt siitä, että muuan Jimmy Page otti sen työkalukseen, jonka jälkeen jokainen janipetteri halusi itselleen semmoisen? Gibsonilla ne ei vaan tajunneet asiaa ja yrittivät viedä malleja eteenpäin ja heräsivät tähän alkuperäisyyden vaatimukseen vasta kaheksankytluvulla ja toivat ensin Heritagen ja sitten customshopin myötä näitä reissueita.
 
Page tunnetaan myös Les Paul Recordingin ystävänä: http://images.equipboard.com/upload … rding_musician_mag.jpg?v=1431111991
 
Lisäksi se punainen refin Les Paul lienee 70-lukuinen.

Kyllä sieltä Gibsonin 70-luvun tuotannosta tarkkana tunnetuille tyypeillekin löytyy kelvollisia yksilöitä. Jostain lueskelin (en kyennyt enää löytämään lähdettä) että Gibson Custom Shopilla elettäisiin kauhunsekaisissa tunnelmissa jos on tiedossa että Pge on tulossa käymään. Myös Joe Perry ja Brad Whitford mainittiin vastaavina tapauksina ja näillekin on 70-lukuinen kama kelvannut.

WanhaWetäjä: ..................
Sessionin pikku combo 90-luvun lopulla, ..................
Jossain kohtaa vahvareita tuli vaihdeltua jonkin verran, oli LabSerieta, Yamahaa, Rolandin Cubea, ihan ok kuulosia kaikki mitä nyt jotain vanhoja tallennuksia kuuntelee. Mutta huomattavasti helpommin ja monipuolisemman soundimaailman saa nykyisillä laadukkailla digivehkeillä eikä tarvi mitään jumalatonta eturauhastoa. En sano että se maailma olisi parempi kaikkeen mutta esim himassa/studiossa puoltaa paikkaansa kyllä kuin myös vaikkapa laivakeikoilla joissa roudausaikaa on tunti, nopee soundtsek ja menoksi. Mikäli äänimiehiin on uskominen niin helpottaa myös heidän hommiaan kovasti.
 
Kiitos :-) huojentavaa etten ole sinua takajaoilleen ärsyttänyt. Tuo session onmun mielestä erinomainen laite ja turhan aliarvostettu. Itselläni oli hiljattain ihan keikkakäytössäkin semmoinen, hyvät soundit mutta siinä mun yksilössä oli vähän liikaa kohinaa joka bändivolalla oli hankalasti hallittavissa. LabSeries on minua kiinnostanut, mutta en ole vielä semmoista yhyttänyt.
 
Olen kanssasi samaa mieltä, että käytännöllisyydessä digivehkeet on varmaan ihan omaa luokkaansa ja ne tarjoaa täydellisen kontrollinen olosuhteista riippumatta. Jos tekisin paljon keikkaa, niin varmaan olisi omakin valintani jokin digilaite. Mä toimin kuitenkin niin amatöörimeiningissä, että tää kamaharrastelu on noussut yhdeksi kieltämättä vähän hämmennytstä aiheuttaneeksi teemaksi omalla kohdallani.
 
Nyt tosin perhettäni on kohdannut semmoinen tilanne ja yhden sortin katastrofi, että taitaa meikälaisenkin arvot napsahtaa kerralla mittasuhteisiin ja kaikkinainen soittopelirumba loppuu tähän ja nyt käsissä olevat soittopelit jäänevät viimeisiksi.... jos ei loppuelämäksi niin ainakin pitkään aikaan. Toisaalta se tuntuu helpottavalta ja terveeltä, koska jatkuva kamojen kanssa puljaaminen on tottapuhuen minusta vähän perverssiä :-D . Vähän niinkuin, että jos ei seksi suju niin sitten käyttäisi vaimon kanssa kaiken aikansa shoppailuun.... ei se oikeasti ole ikinä kamoista kiinni, meillä ihmisillä on synnynnäinen varustus seksiin ja musiikkiin :-D .

iec: Tuli muuten tuosta "mojosta" mieleen, että nytpä sille on sitten määritetty hintakerroin Bossin ja Thomannin toimesta:
https://www.thomann.de/fi/boss_tu_3w_waza_floor_tuner.htm
https://www.thomann.de/fi/boss_tu3.htm
 
Eli siis mojolla varustettu viritinpedaali (bossin sivuilla kerrottiin, että nyt on tuotu mojo
viritinpedaaliin ) on 155 euroa ja ilman mojoa oleva on 66 euroa. Mojollinen maksaa siis 2,3-kertaisesti enemmän kuin mojoton kampe. Tai ehkä pitäisi laskea tuon perusvirittimen normaalihinnalla (85 euroa), jolloin mojokerroin onkin vain noin 1,8.
 
Nähtävästi mojon väri on sininen ja musta, ainakin ledien ja pedaalin värin perusteella.
 
:D
 
Tuo TU-3W löytyy itseltäkin toisesta laudasta. Ainakin siinä on parempi buffer, kun perusmallissa, mitä niitä studiolla vertailtiin. Ja toimii myös true bypass:ina, mikä on ISO plussa vaikka fuzzeja ajatellen...

Mulle vintagea voi olla 90-lukukin. Hankin taannoin Gibsonin Nighthawkin ensimmäiseltä valmistusvuodelta, 1993. Siinä on jotenkin vintagefiilis minulle vaikka paljon vanhempiakin soittimia on kotosalla. Mallia tehtiin alunperin viiden vuoden ajan ja jotenkin se säväyttää Fender-skaalalla ja Tele-henkisellä mikkisijoittelulla.