Kitarat: kitarakamat ›

PIM: Jos sinä kuulet eron teräs ja tinablokin välillä niin miksei tämä ero sitten kuuluisi? Ero diskanttipään kirkkaudessa on kuitenkin melkoisen selvä.
 
Kyllä sen eron varmasti kuulee, jos sitä on. Mutta kysymys kuuluukin, että onko sitä ja jos on, niin kuinka paljon. Se, että blokki 'soi' eri tavalla irtonaisena tikulla lyötynä, ei vielä tarkoita, että se vastaava sointiero kuuluu sellaisenaan myös silloin, kun blokki on paikallaan ja kitaraa soitetaan vahvistimen läpi.
 
En väitä, etteikö se kuuluisi, pidän jopa todennäköisenä, että jonkilainen ero olisi kuultavissa, mutta eihän sitä tiedä, ellei testaa. Itse asiassa en väitä mitään, vaan esitin vain kysymyksen, miten ko. tallablokit soivat ollessaan kiinni kitarassa, kun kitaraa soitetaan vahvistimen läpi...
 
Asia on erityisen mielenkiintoinen siksi, että olen suunnitellut teräsblokin hommaamista Tokain stratoon ja olen mietiskellyt, että kuinka paljon eroa teräsblokeilla on keskenään...

Tietysti olisi hyvä, että scooppaisi ( siis oskilloskopilla ) tutkisi signaalin rakennetta kitarasta ulostulevasta signaalista eri blokeilla. Näin voisi tehtä jotain päätelmiä pitääkö signaalissa tapahtuneet muutokset ja kuultu saundimuutos yhtä.
Nämä saundierot perustuu niin hitosti ennakkoluuloihin ja muuhun luultuun saundin paranemiseen, että jotain mittausdata olisi hyvä olla mukana. Jos korva kuulee eron saundissa vahvistimen läpi, on se mitattavissakin.

jniska: Jos korva kuulee eron saundissa vahvistimen läpi, on se mitattavissakin.
Tästä olen eri mieltä - se psykoakustiikkavaikutus nääs.
Rautalankaesimerkki: sama kitarasaundi -> bailuissa mahtava, krapulassa riipivä.

73nd3r: Tästä olen eri mieltä - se psykoakustiikkavaikutus nääs.
Rautalankaesimerkki: sama kitarasaundi -> bailuissa mahtava, krapulassa riipivä.
 
Lisäksi se ulostuleva signaali ei huomioi huoneakustiikkaa eli osaa siitä mitä aivot kuulee. Mutta kyllähän signaalin mittaus olisi suuntaa antava ja ainakin se vahvistaisi kuulohavaintoa jos muutos olisi myös mittauksin havaittavissa.
 
Soundi on vaan niin monimutkainen ja henkinen juttu että mun mielestä siitä kannattaisi pitää kaikenmoiset mittarit kaukana. Ne yleensä vaan latistaa tunnelmaa, kun mittarijätkä sanoo ei eroa muka olisi, vaikka sen jokainen kuulee korvillaan, eikä vain kuule vaan kuulee ihan ikiomansa eron.

Kyllä ne erot hyvällä signaalianalysaattorilla saa esiin. Paino sanalla hyvä.

hollstro: Kyllä ne erot hyvällä signaalianalysaattorilla saa esiin. Paino sanalla hyvä.
 
Joku vois väittää, että soundi muodostuu silti korvien välissä.

Toisaalta sopii hyvin tämän päivän rockin konservatiivisuuteen, että soundi säädetään spektrianalysaattorilla samaksi kuin silloin wanhaan hyvään aikaan, kun rokki oli vielä rokkia ja maailmassa kaikki hyvin. Sehän olisi vaarallista, jos tuttua ja turvallista rokkia alettaisiin soittelemaan väärillä soundeilla. Siitähän tulisi nykyajan humpuukia tai mitä lie. Tosin onhan nykynuoriso jo nyt hyvin pitkälti pilannut rokin - samoin kuin kaiken muunkin...
 
Soundissa tärkeintä on mojo ja psykoakustiikka. Muu on turhaa ... :)

Laulava Kylätohtori: Toisaalta sopii hyvin tämän päivän rockin konservatiivisuuteen, että soundi säädetään spektrianalysaattorilla samaksi kuin silloin wanhaan hyvään aikaan, kun rokki oli vielä rokkia ja maailmassa kaikki hyvin. Sehän olisi vaarallista, jos tuttua ja turvallista rokkia alettaisiin soittelemaan väärillä soundeilla. Siitähän tulisi nykyajan humpuukia tai mitä lie. Tosin onhan nykynuoriso jo nyt hyvin pitkälti pilannut rokin - samoin kuin kaiken muunkin...
 
Soundissa tärkeintä on mojo ja psykoakustiikka. Muu on turhaa ... :)
 
Mulla on ollu vähän vaikeuksia kun pahimpina mojohunter-aikoina on tullut välillä semmoinen seinä vastaan, että monet vanhat saundit onkin lopulta ihan käsittämättömän perseestä. Tai ainakin semmoisia, etten ikinä pystyis niillä ite soittamaan. Yks hyvä esimerkki oli Iommi-saundin metsästäminen kunnes rupesin oikeesti kuuntelemaan niitä levyjä ja tajusin, että sehän on ihan hirveä sirkkeli se sen saundi :D
Päädyin siihen, että jätetääs matkimiset ja valitaan saundit sen mukaan millasia riffejä teen eikä toisinpäin. Big Muffia yritin joskus ihan tosissani, mutta se paskiainen rupes määräilemään mulle mitä voin soittaa ja mitä en niin heitin sen hiuksista pihalle. Ei oo ollu tervetullut takaisin.
 
Loppukaneettina tahtoisin leikitellä semmoisella ajatuksella, että kuinkahan moni klassikkojäpä olis ollut aivan tulessa nykyvahvistimien helppokäyttöisyydestä ja tasapainoisuudesta? Tää vintagevehkeiden haaliminen on lopulta melkoista teeskentelyä. Terveisin odottelen tässä juuri '67 Bassmaniani saapuvaksi :D

Enpä tiedä tuosta nykyvahvistimien erinomaisuudesta. Ennemminkin vanhojen levyjen surkeat saundit on äänitystekniikan ja masteroinnin sekä aikansa ilmiöitä. Jussi Raittinen aika mainiosti totesi kerran että kun vahvistimet vaihtuivat uusiin ja komeampiin niin saundi senkun heikkeni.

Myrkky Nuoli: Mulla on ollu vähän vaikeuksia kun pahimpina mojohunter-aikoina on tullut välillä semmoinen seinä vastaan, että monet vanhat saundit onkin lopulta ihan käsittämättömän perseestä. Tai ainakin semmoisia, etten ikinä pystyis niillä ite soittamaan.
 
Hahah, word! :-D Kaikki vanha ei oo parasta ikinä, ei hyvää, eikä edes kelvollista. Mä väitän että paljon on myös kiinni yleisön ehdollistumisesta. Kun se lempparibiisi on totuttu kuulemaan tietyllä soundilla, niin kaikki muut soundit kuulostaa sen jälkeen "väärältä". Esim. toi Pleximarsu täysillä ja pääte/muuntajat/kokovahvistin klippaamassa ei oo muhun ikinä vedonnut, onneksi. Eikä myöskään noi pikkufenkut pieremässä täysillä, vaikka jotkut diggailee kun hullu puurosta. Se on vaan niin rokkenrollia sanoa, että (*kuvittele tähän hyvä Andy-imitaatio*) "emmä mitään kelaa, mä vaan väännän nupikkaakkoon ja skulaan". Kovat jätkäthän ei mieti vaan kovat jätkät vetää. Kovat jätkät ei skulaa millään tietokoneilla vaan Vanhoilla Hyvillä Täys-Putki-Laitteilla joiden soundissa on Voimaa, ainakin silloin kun ne väännetään tarpeeksi kovalle.

hollstro: Enpä tiedä tuosta nykyvahvistimien erinomaisuudesta. Ennemminkin vanhojen levyjen surkeat saundit on äänitystekniikan ja masteroinnin sekä aikansa ilmiöitä. Jussi Raittinen aika mainiosti totesi kerran että kun vahvistimet vaihtuivat uusiin ja komeampiin niin saundi senkun heikkeni.
 
Toki on tullut kuultua sekä aivan täydellisiä saundeja, että ihan hirvittäviä vainhoilla levyillä, ei siinä mitään. Köppäinen nauhoitustekniikka yleensä tekee mun korvissa yksinomaan hyvää kielisoitinten saundeille, tuskin on siitä kyse. Mun omat mieltymykset on kuitenkin lopulta kallellaan silviissiin, että kaipaan näennäisesti vintagesaundia, joka kuitenkin pysyy kasassa ja tiukkana nykyvehkeitten tavoin. Noin niin kun useimmiten, toki tykkään sitten ihan kaikennäköisestä sekoilusta siinä ohella, mutta leipäsaundi on tuota osastoa. Vintagelta kuulostavaa modernia.
 
Mutta pääasiassa viittasin kuitenkin funktionaalisuuteen. Eli esim. siihen, että ei ole pakko luukuttaa vahvistinta niin kovaa, että paikat räjähtää, jottei se Marshalli kuulosta ihan hirveältä pierupöntöltä. Eikä ajeta putkia niin kovilla jännitteillä, että putket ei kestä sitä (esim. Vox AC50, vintage Laneyt) ja muuta tämmöistä suunnittelun järkeistämistä. Toki jos minulta kysytään niin ehdottomasti haluaisin luukuttaa niitä 100w pönttöjä täysillä, ei sitä saundia mistään muualta heru. Mutta maailma on nynnähtänyt ja Marsunluukuttajat ajetaan klubeilta pihalle, pakko siihen on sopeutua. Byhyy
 
Ennevvanhaan oli luultavasti melko vaikeeta pelata saundien kanssa varsinkin jos halus kunnolla rähinää ja varmasti iso osa soittajista tyyty semmosiin saundeihin kun nyt pöntöistä sattu tulemaan täysillä. Ei ollut vaihtoehtoja.
 
kimurantti1: pikkufenkut pieremässä täysillä
 
Tässä on muuten nimenomaan yks saundi, joka ei varmasti pääsis levylle asti, tai edes treenikselle jos mulla ois tuommoinen pönttö. That being said, tykkään silti siitä saundista kovasti. En mä vaan osais sillä mitään tehdä.

hollstro: Enpä tiedä tuosta nykyvahvistimien erinomaisuudesta. Ennemminkin vanhojen levyjen surkeat saundit on äänitystekniikan ja masteroinnin sekä aikansa ilmiöitä. Jussi Raittinen aika mainiosti totesi kerran että kun vahvistimet vaihtuivat uusiin ja komeampiin niin saundi senkun heikkeni.
 
Toki äänitystekniikka kehittyy ja on kehittynyt, mutta myös soundikäsitys kehittyy ja muuttuu ja musiikki kehittyy ja muuttuu (vaikka välillä tuntuu ettei olla juuri biitlesistä eteenpäin päästykään). Vaikka äänitteiden soundi-ihanteet näyttävätkin kulkevan äänitystekniikan mukana (siis sen mukaan mitä on milloinkin ollut mahdollista tehdä), niin kyllähän siellä on muunkinlaista muutosta on nähtävissä. 50 ja -60 luvut olivat erilaisten kaikujen ja kajahdusten aikaa ja seitkytluvulla ihailtiin äärimmäisen kuivaa lätkytystä josta ollaan edetty kompressoituun soundiihanteeseen. Noin niin kuin kärjistetysti karrikoiden.
 
Kitaran soundista voi sanoa, että nykyisin on jo kuljettu pitkälle niistä säröistä joita saatiin aikaiseksi puhkomalla kartioon reikiä ja säröjäkin analysoidaan ja säädellään tosi tarkasti analysoiden siis todellista hifihommaa siihen verrattuna, että ruuvattaisiin pleksistä nupit kaakkoon ja enintään joku antiinkin aikainen fuzzi siihen väliin pistettäisiin surisemaan.
 
Omasta mielestäni vanhanaikaiset soundit eivät ole huonoja eivätkä edes levyjen soundit ole yleensä huonoja, mutta ne eivät vastaa nykyaikaista soundikäsitystä ja siksihän niitä re-masterointeja tehdään, että ne ikivihreät saataisiin maistumaan myös nykykuulijoille. Eli dynamiikka pois ja alapäätä rutkasti lisää.
 
Vaikka nykyisin soundien puolesta lähes mikä tahansa on mahdollista, niin veikkaan 30 tai 40 vuoden päästä, että meidän taltioinnit kuulostavat lastenlastemme korvissa vanhanaikaiselta tuubalta.

Myrkky Nuoli: Mun omat mieltymykset on kuitenkin lopulta kallellaan silviissiin, että kaipaan näennäisesti vintagesaundia, joka kuitenkin pysyy kasassa ja tiukkana nykyvehkeitten tavoin. Vintagelta kuulostavaa modernia.
 
Luulisin, että itsellä on vähän sama homma. Wanha vintage ei oikein iske, eikä myöskään moderni soundi. Parasta on tietyin osin modernisoitu vintagesoundi. Parastahan se on ottaa parhaat elementit molemmista.
 
Muutenkaan en ole koskaan yrittänyt matkia kenenkään soundia, vaan yrittänyt vaan hakea soundia, joka miellyttää itseä eniten. Tämä ei välttämättä johdu siitä, että olisin uraa uurtava maailmanluokan artisti, vaan siitä, etten pystyisi puurokorvillani matkimaan ketään, vaikka yrittäisinkin. Ja onhan maailma täynnä toinen toistaan parempia soundeja, mutta en kuitenkaan haluaisi niitä itselle. Hendrix, Gilmour, SRV ym, jumalaisia soundeja, mutta en minä niillä osaisi soittaa....

Kovat jätkäthän ei mieti vaan kovat jätkät vetää. Kovat jätkät ei skulaa millään tietokoneilla vaan Vanhoilla Hyvillä Täys-Putki-Laitteilla joiden soundissa on Voimaa, ainakin silloin kun ne väännetään tarpeeksi kovalle.
 
Ja aikas pirun usein ne Kovat Jätkät ei roiku ja runggaa netissä, ne ei kerkiä ja niitä ei kiinnosta koska ne on tuolla ulkona jossain soittamassa kitaraa.

En ole lukenut ketjua kuin sieltä täältä mutta kerrotaanpa omat kokemukset osien vaikutuksesta.
 
Minulla on ykköskitarana ja työjuhtana ollut jo noin kahdeksan vuoden ajan Fenderin Am.Dlx stratocaster, johon vaihdoin joitakin viikkoja sitten Callahamin tallablokin ja tallapalat. Omaan korvaan muutos saundissa ja resonoinnissa oli ihan selkeä. Helpoiten eroa voisi kuvata vanhojen kielten vaihtamisella uusiin. Muutos ei toki ollut aivan yhtä ilmiselvä mutta samankaltainen. Saundista tuli selkeämpi, matalat nuotit kiinteytyivät ja trebleosasto kirkastui. Tuon selkeytymisen lisäksi kitaraan tuli lisää sellaista hyvää stratomaisuutta. Nuotit ponnahtaa ilmoille vahvistimesta jotenkin isommalla dynamiikalla. On kliseistä sanoa, että kitaran saundi aukesi ihan uudella tavalla mutta juuri niin siinä kävi.
 
Olen soittanut kyseisellä kitaralla satoja keikkoja ja varmaan tuhansia tunteja treeniä, joten minulle ero oli selkeästi korvin kuultava ja rahan arvoinen.

Vaihdoin AVRI stratoon Duncanin SSL-1:t eli samat mikit, jotka Tokain stratossa on kaulassa ja keskellä. Molemmissa on myös uudet Elixirin '10 kielet ja mikit samalla korkeudella. Tokain body on saarnia ja Fenderin leppää. Pistin myös AVRIn tallan kanteen kiinni samoin kuin Tokaissakin on.
 
Ja täytyy sanoa, että ero soundissa on selkeä (sähköillä soitettuna). Jos piirrettäisiin jonkinlaiset taajuuskäppyrät molempien ominaissoundista (mitä se ikinä tarkoittaakaan), niin sokea reettakin näksi niissä eron. Molemmat ovat hyviä ja paremmuus puhtaasti makuasia, mutta jotenkin näissä on selkeästi erilainen soundi - tai korostaa/demppaa eri taajuuksia. Tokai on kirkkaampi ja Fender bassokkaampi ja varmaan keskialueellakin on jotain eroja. Itsellä sellaiset puurokorvat, etten osaa tarkemmin eritellä. Minusta molemmissa on kirkkautta suunnilleen saman verran, mutta erot tulevat enemmänkin basso/keskiäänien toistojen eroista.
 
Eli se ei todellakaan ole vain mikeistä kiinni, vaan puut todellakin vaikuttavat soundiin. Toki tallat eivät olleet identtiset, mutta vaikea kuvitella, että talla yksin saisi tuollaisia eroja aikaan. Ehkä talla vaikuttaa enemmän siihen, että saattaa olla, että AVRi soi hieman kovempaa. Sustainista oikein osaa sanoa, kun en ole koskaan kokenut, että Tokain sustain olisi huono tai liian lyhyt. Molemmat kyllä resonoivat selkeästi ja tuntuvasti...

Mistähän mahtaa yllä mainittujen kitaroiden yllä mainittu soundiero johtua? Eli Tokain strato ilmeisesti vuodelta -99 (etumikin alla on kaiverrus 9 - 4 (?)) ja vuoden 2003 '62 AVRI strato. Samat kielet ja mikit, molemmissa talla kiinni kannessa, mikit samalla korkeudella jne. Molemmissa on alkuperäistalla, Tokaihin vaihdettu muistaakseni joskus vuosia sitten laadukkaampi satula.
 
Perussoundi on aika lailla sama, mutta AVRIn soundissa on enemmän bassotaajuuksia ja middleä tai alamiddleä tai jotain. Itse pistin puiden syyksi (Tokai saarnia, AVRI leppää), mutta voiko ero tulla esim. tallasta? Oletteko havainneet, että tallan vaihto vaikuttaisi myös siihen, millä taajuuksilla kitara soi, eli muuttaako ominaissoundia?

Ainakin tallatyypin vaihto vaikuttaa radikaalisti, tele jossa on tune-o-matikki on hieno sekasikiö. Pitäisi joskus kokeilla tinatalla vs hyvä straton talla, mutta kun pahimmat tinatallat on eri mitoituksella.

Laulava Kylätohtori: Mistähän mahtaa yllä mainittujen kitaroiden yllä mainittu soundiero johtua? Eli Tokain strato ilmeisesti vuodelta -99 (etumikin alla on kaiverrus 9 - 4 (?)) ja vuoden 2003 '62 AVRI strato. Samat kielet ja mikit, molemmissa talla kiinni kannessa, mikit samalla korkeudella jne. Molemmissa on alkuperäistalla, Tokaihin vaihdettu muistaakseni joskus vuosia sitten laadukkaampi satula.
 
Mites muu elektroniikka mikkien jälkeen?
 
Tuossa mittauksia ja pohdiskelua: http://buildyourguitar.com/resources/lemme/

Oan: Mites muu elektroniikka mikkien jälkeen?
 
Tuossa mittauksia ja pohdiskelua: http://buildyourguitar.com/resources/lemme/
 
Olipas mielenkiintoinen artikkeli. Ja vielä mielenkiintoisempaa olisi, jos olisi aikaa testailla eri variaatioita. Eli vastus muuttaa (piikin) korkeutta ja konkka paikkaa?
 
e. piti oikein plussalla paukauttaa sekä pläjäyttää....