Kitarat: kitarakamat ›

Oma tarina loppui siihen, kun vaihdoin Dual Recton Engl Invaderiin ja sain vielä 300€ kylkeen. Kevyesti kamahanskaushistoriani paras kauppa. :)

Jucciz: Tää on yleensä merkki siitä, että valitsee rojunsa (usein todellisuuteen pohjautumattomien) mielikuvien perusteella sen sijaan, että käyttäisi korviaan. Ihan siis merkistä riippumatta - fanipoikia on varmasti kaikissa leireissä. Minusta on ihan yhtä oikein hyväksyä kuin hylätäkin jokin tuote, jos sille on hyvä peruste.
 
Et kai sä nyt vaan kautta rantain anna ymmärtää, että mesaan päätyvät kanssasoittajat eivät käytä korviaan, vaan ostavat mesan koska heidän mielikuvansa eivät pohjaa todellisuuteen? ovatko he siis mielestäsi mainonnan uhreja? niin tai siis minä mukaan lukien koskapa tykkään ainakin kahdesta mesan vahvaimesta (luultavasti kolmestakin).
 
Mitä perusteita tuotteen hyväksyminen tai hylkääminen mielestäsi vaatii? eikö soittajan mieltymys esimerkiksi riitä perusteeksi? tosiasiassa perille on monta reittiä, onko sillä väliä mitä reittiä kukanenkin kulkee?
 
Jucciz: Tämä on suurta viisautta, asiassa kuin asiassa, kunhan muistat sen, että vaikkapa nyt sitten Mesaan kohdistuva kriittinen tarkastelu ja terve kyseenalaistaminen on ainoastaan sitä - vaikka se saattaakin jollekulle Mesan laitepinoja omakuviinsa sijoittelevan mielestä olla "naureskelua". Tästä ei oikeasti missään nimessä ole kyse.
 
Ettei tässä nyt vaan olisi kyse siitä, että kun sä et itse oikein tullut juttuun mesan kanssa, niin sun on vaikea ymmärtää miksi ihmiset on siitä niin innoissaan? onko sillä asialla oikeasti sulle väliä, mistä kukanenkin tykkää?
 
Jucciz:........ Esimerkiksi monet musiikkituottajat törmäävät varmasti usein tilanteisiin, joissa eivät häävimmin välitä tuotannon alla olevasta biisistä, vaikka pystyvätkin analysoimaan sen atomeiksi, ts. ymmärtämään sen läpikotaisin.....
 
Juu ja tämän valitettavasti toisinaan kuulee, että biisistä ei ole välitetty.
 
Jucciz: Joku soittaja X puolestaan saattaa ymmärtää tasan tarkkaan, mitä jonkin vahvistimen 40 eri säädintä tekevät ja miten ne vaikuttavat toisiinsa, mutta siitä huolimatta valitsee vahvistimen, jossa on kaksi nappulaa. Ja jos tähän on hyvä peruste, ei mulla ainakaan ole asiaan mitään sanomista.
 
No onko sulla siihen sanomista, että joku valitsee vahvistimen missä on ne 40 nappulaa?
 
Minä itse tykkään mesoissani niiden soundista, se on mielestäni jokseenkin ainutlaatuinen ja edelleen olisin kiinnostunut kuulemaan jos tiedät laitteita jotka tarjoavat samanlaista soundimaailmaa kuin vaikkapa markit. Minä en pidä mesoissa niiden nappuloiden paljoudesta enkä siitä että niissä tuntuu olevan niin helvetisti kaikkea, mutta hyväksyn sen koska ne soundaa niin perkeleen hyvälle. Minä en myöskään tykkää niiden painosta (en ole ennen edes tajunnut, että vahvistin voi painaa näin helvetisti. Luulin oikeasti että se on vitsi kun porukat puhui 40kg painavasta vahvarista), mutta hyväksyn sen kun ne soundaa niin jumalaisen hyvälle.
 
Jos soundi jätetään sivurooliin, niin minä arvostaisin vahvistimessa eleganttia yksinkertaisuutta ja loppuun saakka ajateltua tarkoituksenmukaisuutta..... ja keveyttä. Torilla on lukuisia (yleensä butiikkivahvistimia) jotka vetoavat minuun visuaalisella olemuksellaan, mutta kun en tiedä niiden soundista.
 
Minulla oli sellainen yksinkertainen yksikanavainen ja hyväsoundinen vahvistin Fender Vibrochamp. Tykkäsin siitä ihan todella, se oli kevyt ja soundasi törkeän hyvälle ja oli yksinkertainen. Luovuin siitä siksi kun olen kitarakamoissa pikkuisen "yksiavioista tyyppiä" enkä halua että minulla on liikaa vahvareita. Tein testejä ja soittelin vibrochampilla mesan kaappiin ja sitten soitin transatlanticilla samaan kaappiin ja kun havaitsin, että transatlanticin punaisen kanavan hi1 moodi tarjoilee lähes 1:1 saman soundin (paitsi tarjoaa vielä enemmän gainia eli on ikään kuin turboahdettu versio vibrochampista), niin ajattelin että vibrochamp saa mennä ja pidän ta:n. En varsinaisesti ole katunut päätöstä (vaikka minulla on kyllä ajoittain champiani ikävä), mutta markin myötä on alkanut tuntua, että ta:kin joutaisi (mutta se ei mene helposti kylläkään kaupaksi).
 
Mulla on idea, että olisi kaks mark:ia (mulla on nyt tuo mark IV ja toisena voisi olla joko samanlainen tai sitten melkein mikä vaan toisen markki) toinen himassa ja toinen treenikämpällä. Nyt mulla on mark himassa ja TA treenikämpällä.

Tuli mieleen, että mesan sukupuu alkaa olla aika laaja ja matkan varrelle on mahtunut monenlaista. Tietääkö joku mikä noiden eri mallien ajatuksena on ollut? tarkoitan lähinnä, että Mark on se mistä homma lähti liikkeelle. Homma ei vaan pysähtynyt markiin vaan ysärillä tuli sitten rectosarja, joka nauttii laajaa ja varauksetonta kannatatusta. Kolmas on sitten Lonestar, joka yksinäisenä tähtenä on jonkinlainen pysyväisjäsen hallituksessa. Mutta sitten meneekin vähän hankalaksi. Nimittäin jos olen oikein ymmärtänyt, niin siellä välissä on kulkenut jatkumona sellainen mallisarja, joka alkoi Calibirista ja Dual Calibierista, jonka korvasi ysärillä Nomad, joka sai väistyä vuosituhannen vaihteessa F-sarjan tieltä, joka kohtasi loppunsa Expressin tultua kuvioihin. Mikä tämän mallisarjan ajatus on? onko sen tarkoitus olla vain halvempi kuin kaksi "päälinjaa"? vai onko sillä jonkinlainen käytännöllinen tilaus eli täyttääkö se jotakin paikkaa johon nuo isommat eivät taivu? vai onko tarkoitus vain tarjota simppelimpi ratkaisu heille, jotka eivät halua sitä yli 40 nappulaa ja säädintä? mutta haluaa ne keskeisimmät soundit, mitkä on totuttu yhdistämään mesaan?
 
Sitten on noiden edellä mainittujen lisäksi Stiletto (Deuce ja Ase), Royal Atlantic, Trans Atlantic, ElectroDyne, Rectoverb, (unohdinko jonkun?). Nämä eivät edusta mitään sarjaa tai jatkumoa, vaan ovat pistokkaita joista ei sitten kasvanut mitään sen suurempaa, vaikka moni näihinkin on ihastunut. Niin, että mikä näissä on etteivät säilyneet?
 
Niin siis kautta rantain kai koitan ihmetellä sitä, että mesan tuotelinja vaikuttaa välillä vähän poukkoilevalta ja lyhytjänteiseltäkin kun malleja tulee ja menee. Ainoa joka pysyy kuin tauti, on mark-sarja joka kai on eräs kitaravahvistinmaailman kestävimmistä suosikeista, jolle näyttää löytyvän omat rakastajansa sukupolvesta toiseen. Rectosarjasta näyttäisi kehkeytyvän samanmoinen. Mutta muut mallit ovatkin sitten olleet enemmän liikkeessä, vaikka onhan sekä mark että recto todella paljon kehittyneet elinkaarensa aikana, mutta semmoinen keskeinen perusidea ja soundi on säilynyt aina.
 
Onhan tietenkin muillakin valmistajille mallikirjo melkoinen (Fenderin sukupuu on vähintään yhtä kirjava, vaikka sieltäkin ehkä erottuu bassman johdannaiset ja princentonjohdannaiset). Ehkä mesa on vain ollut tietyllä tavalla maineensa vanki ja käyttäjät näyttävät olevan aika sinnikkäästi higain-porukkaa, vaikka mesan vahvistimet selvästi taipuvat muuhunkin menoon. Silti esimerkiksi jazzareiden näkee aika harvoin soittelevan mesoilla, no ehkä Lonestar on sellainen rajojen rikkoja, että kelpaa kliineilläkin soittavalle.

hallu:
 
Niin siis kautta rantain kai koitan ihmetellä sitä, että mesan tuotelinja vaikuttaa välillä vähän poukkoilevalta ja lyhytjänteiseltäkin kun malleja tulee ja menee. Ainoa joka pysyy kuin tauti, on mark-sarja joka kai on eräs kitaravahvistinmaailman kestävimmistä suosikeista, jolle näyttää löytyvän omat rakastajansa sukupolvesta toiseen. Rectosarjasta näyttäisi kehkeytyvän samanmoinen. Mutta muut mallit ovatkin sitten olleet enemmän liikkeessä, vaikka onhan sekä mark että recto todella paljon kehittyneet elinkaarensa aikana, mutta semmoinen keskeinen perusidea ja soundi on säilynyt aina.
 
Onhan tietenkin muillakin valmistajille mallikirjo melkoinen (Fenderin sukupuu on vähintään yhtä kirjava, vaikka sieltäkin ehkä erottuu bassman johdannaiset ja princentonjohdannaiset).
 
On niitä aika paljon muitakin...
http://mesa.umig.org/boogie-timeline/#event-mesa-boogie-model-timeline
http://www.mesaboogie.com/support/out-of-production/index.html
http://www.mesaboogie.com/media/Files/mesa-full-catalog.pdf
 
Sinänsähän tuossa ei ole mitään ihmeellistä. Jokaisella pitkään toimineella valmistajalla on aikamoinen kirjo näitä. Päinvastoin mielestäni Mesa on pitänyt koko ajan jämptisti kiinni omasta linjastaan, eikä poukkoile esim. Marshallin tavoin kuulokkeiden ja bluetooth-kaiuttimien maailmassa. Firman ideana on aina ollut tehdä samassa paikassa käsityönä maailman laadukkaimpia putkivahvistimia ja homma toimii edelleen. Kaikenlaisia kokeiluja on ollut, mutta mun mielestä se osoittaa vaan hyvin sen että firmassa on voimassa kokeilukulttuuri, - sieltä on syntynyt monia innovaatioita tätäkin kautta. Tarjontaa on ollut aina parin napin Subway-sarjalaisista sinne Mark V -kontrollihirviöihin.
 
Toki asiakastakin on kuunneltu ja tietyt suositut mallit jatkavat edelleen, vähemmän suosittujen hypätessä pois kyydistä evoluution valtatieltä.

Shredator: On niitä aika paljon muitakin...
http://mesa.umig.org/boogie-timeline/#event-mesa-boogie-model-timeline
http://www.mesaboogie.com/support/out-of-production/index.html
http://www.mesaboogie.com/media/Files/mesa-full-catalog.pdf
 
Sinänsähän tuossa ei ole mitään ihmeellistä. Jokaisella pitkään toimineella valmistajalla on aikamoinen kirjo näitä. Päinvastoin mielestäni Mesa on pitänyt koko ajan jämptisti kiinni omasta linjastaan, eikä poukkoile esim. Marshallin tavoin kuulokkeiden ja bluetooth-kaiuttimien maailmassa. Firman ideana on aina ollut tehdä samassa paikassa käsityönä maailman laadukkaimpia putkivahvistimia ja homma toimii edelleen. Kaikenlaisia kokeiluja on ollut, mutta mun mielestä se osoittaa vaan hyvin sen että firmassa on voimassa kokeilukulttuuri, - sieltä on syntynyt monia innovaatioita tätäkin kautta. Tarjontaa on ollut aina parin napin Subway-sarjalaisista sinne Mark V -kontrollihirviöihin.
 
Toki asiakastakin on kuunneltu ja tietyt suositut mallit jatkavat edelleen, vähemmän suosittujen hypätessä pois kyydistä evoluution valtatieltä.
 
No juu, nyt kun asiaa ehdin miettiä niin noinhan se juuri on. Itseasiassa olen kuullut paljonkin juttuja siitä kuinka mesa kuuntelee asiakkaitaan ja näyttäähän esimerkiksi markin tuotekehitys sen, siinähän on uudistuksia tehty pitkälti asiakaspautteen perusteella, vaikka tietenkin siellä on tehty muutoksia joita asiakkaat eivät edes ole osanneet haluta.
 
E: katsoin huvikseni noita historialinjoja, niin mesahan on lähellä (vaikkakin selvästi nuorempi) kuin marshall, joka teki ensimmäisen vahvistimensa 1962 ja se varsinainen "läjä" tuli vasta 1965 ja mesan ensimmäinen vahvari eli se modattu princenton tuli vuonna 1969 ja mark kai kypsyi seitkytluvun aikana. Vahvistinmaailmassa varmasti Fender on se suurin ja kaunein, johon muut pohjautuvat ja vertautuvat. Mutta särövahvistimissa näyttäisi nousevan Marshall ja Mesa niiksi isoiksi toimijoiksi joihin muita verrataan tai joiden ideoihin monet muut ratkaisut pohjautuvat. Toki ymmärrän, että vahvistnmaailmassa ideat ja patentit risteilevät suuntaan ja toiseen ja herättää paljon intohimoja enkä edes yritä alkaa kinaamaan "kuka keksi mitäkin" koska onhan siellä Mike Soldanot ja Dumblet sun muut, jotka ovat sotkeutuneet isojen jalkoihin ja tulleet varmasti monen mielestä riistetyiksi. Silti ei varmasti ole liioittelua olettaa että monet nykyaikaisen vahvistimen innovaatioista on peräisin joko Mesa Boogielta tai Marshallilta. Joo olihan siellä Voxikin joka omaperäisyydellään on riakstuttanut saoundikirjoa myös raskaammalla puolella.
 
Jostakin syystä Mesa ja Marshall vaan jakaa aika vahvasti tunteita ja olisikohan ne vähän liian "suuria", että niistä voisi estoitta tykkäillä saamatta vähättelevää "fanipoika" leimaa otsaansa? pienten putiikkimerkkien fanittamista täällä ei paheksuta yhtä hanakasti. Pienet on jotenkin sympaattisia taistellessaan olemassa olostaan vaikealla ja kilpaillulla markkinalla ja varmasti siksi niiden fanittaminen sallitaan helpommin. Isot nähdään jotenkin sellaisena kasvottomana tuhoavana voimana joka raivaa tieltään muut vähentäen monimuotoisuutta ja ehkä siksi niiden diggailu nähdään enemmänkin "alistumisena" tai "riistokapitalismin" ihailuna ja siksi ehkä aiheuttaa enemmän paheksuntaa.

Mulle tuli mieleen, että pidän näistä "perinteisistä" vahvareista (Mesa, Marshall, Fender, Vox...) erityisesti siksi, että ne menevät soundi edellä (ovat siis rumia laitoksia ja monien mielestä aika askeettisia). Putiikkivehkeissä minua on aina vähän epäilyttänyt se ulkonäöllä keekoilu (taottua kuparia ja siannahkaa tai jalopuujäljiltelmää sun muuta kromeluuria), joka pistää epäilyttämään että missähän se huomio on ollut kun vahvistinta on suunniteltu. Bluetone on minusta paras esimerkki siitä miten funktionaalisuus viedään ihan äärimmilleen ja laitteet on tehty nimenomaan soittajan ehdoilla (ei soittajan vaimon tai wannabesoittaja hammaslääkäri/asianajajan ehdoilla). En tietenkään tarkoita etteikö koristeellinen vahvistin voisi olla hyvä myös vahvistimena, mutta mä olen vaan aina automaattisesti vähän varuillani, jos asiakkaan huomiota viedään silmäkarkilla pois olennaisesta.
 
Sen vuoksi joku vaikkapa Mesan triaksis on aivan kammottavan näköinen laitos, että meinaa oksennus tulla joka kerta, mutta se on silti luultavasti yksi maailman kaikkien aikojen parhaita etuvahvistimia, joka nauttii yhä laajaa arvostusta. Vahvistinmaailma on vain muuttunut asiakkaiden tarpeiden muuttuessa ja näihin muuttuneisiin tarpeisiin digilaitteet vastaavat, mutta analogiset laitteet mukautuvat ja olen miettinyt mahtaako laadukkaat putkietuvahvistimet ajansaatossa korvata perinteisemmät vahvistimet ja yrittää kiilata digilaitteiden rinnalle.

hallu:
Jostakin syystä Mesa ja Marshall vaan jakaa aika vahvasti tunteita ja olisikohan ne vähän liian "suuria", että niistä voisi estoitta tykkäillä saamatta vähättelevää "fanipoika" leimaa otsaansa? pienten putiikkimerkkien fanittamista täällä ei paheksuta yhtä hanakasti. Pienet on jotenkin sympaattisia taistellessaan olemassa olostaan vaikealla ja kilpaillulla markkinalla ja varmasti siksi niiden fanittaminen sallitaan helpommin. Isot nähdään jotenkin sellaisena kasvottomana tuhoavana voimana joka raivaa tieltään muut vähentäen monimuotoisuutta ja ehkä siksi niiden diggailu nähdään enemmänkin "alistumisena" tai "riistokapitalismin" ihailuna ja siksi ehkä aiheuttaa enemmän paheksuntaa.
 
Onneksi ei ole mitään tuollaisia rajoittavia ajatuksia päässä. Tykkään sekä Marshall- että Mesa-soundeista, siis joidenkin tiettyjen vahvarimallien ominaissoundeista. Itselle tärkeitä ovat mm. Mesa Mark IV:n ja Marshall JCM800:n säröt. Aivan sama minulle kuinka moni sellaisia käyttää. Tosin Marshallin vahvareitten osalta omat soittelut on ainoastaan mallintavan avulla. Ja onneksi mallintavalla voi sitten kokeilla välillä joitakin muita vähän harvinaisempiakin soundimaailmoja.
 
Nyt tarina Mesojen kanssa on se, että tulee soiteltua Fractalin laitteilla, mutta pääosin Mesoihin perustuvilla mallinnoksilla. Aito Mark V ja Dual Recto ovat edelleen tallessa myös, ei niistä raatsi mitenkään luopua ja välillä on mukava olla aidon asian äärellä.

sustain65: ...............
 
Nyt tarina Mesojen kanssa on se, että tulee soiteltua Fractalin laitteilla, mutta pääosin Mesoihin perustuvilla mallinnoksilla. Aito Mark V ja Dual Recto on edelleen tallessa myös, ei niistä raatsi mitenkään luopua ja välillä on mukava olla aidon asian äärellä.
 
nyt on ihan pakko kysyä kun sulla on väkisinkin kokemusta ja varmaan näkemystä. Niin miten markin mallinnus vastaa "aitoa" asiaa soittotuntuman suhteen. Videoklipeistä olen kuullut että ne mörkösäröt kyllä lyötyy varsin uskottavasti, mutta mietin sitä markin hyökkäävää atakkia, joka tuntuu myös kliinillä soundilla semmoisena kiihkeänä intensiivisyytenä saatika sitten ne herkulliset reunarosot....... ahhhh. Niin miten fractal on onnistunut mallintamaan tuon osuuden? siis markin soittotatsin kliineillä ja reunarosoilla myös.

hallu:...mietin sitä markin hyökkäävää atakkia, joka tuntuu myös kliinillä soundilla semmoisena kiihkeänä intensiivisyytenä saatika sitten ne herkulliset reunarosot..
 
Epäilisin että se "hyökkäävä atakki" kärsii aina siinä vaiheessa kun volumet kuristetaan hiljaiselle, oli sitten kyseessä mallintava tai keinokuorma. Toisaalta jos mallintavaa laitetta soitetaan suurella volumella, niin lopputulokseen vaikuttaa varmaankin käytettävä pääte. Reunarosot eivät ole ongelma nykyisille mallintaville.
Vertailu pitäisi tehdä samalla päätteellä/kaiuttimella/volumella.

hallu: Niin miten fractal on onnistunut mallintamaan tuon osuuden? siis markin soittotatsin kliineillä ja reunarosoilla myös.
 
Olen saanut käytännössä saman soundin Fractalilla kuin Mark IV:llä, noin niinkun nauhoitetulla versiolla. Livenä soittaessa eron huomaa, Fractalista puuttuu se vihainen nasaali punch mikä aidosta löytyy. Napit pitää tosin eri tavalla säätää Fractalissa, mutta harjaantumatonta korvaa varmasti hämää.
 
Tuossa on joku takavuosien nauhotusräpellyskin, toisessa kanavassa Mk IV, toisessa Fractal :)
https://www.youtube.com/watch?v=tuiy6ajdoFo

hallu: nyt on ihan pakko kysyä kun sulla on väkisinkin kokemusta ja varmaan näkemystä. Niin miten markin mallinnus vastaa "aitoa" asiaa soittotuntuman suhteen. Videoklipeistä olen kuullut että ne mörkösäröt kyllä lyötyy varsin uskottavasti, mutta mietin sitä markin hyökkäävää atakkia, joka tuntuu myös kliinillä soundilla semmoisena kiihkeänä intensiivisyytenä saatika sitten ne herkulliset reunarosot....... ahhhh. Niin miten fractal on onnistunut mallintamaan tuon osuuden? siis markin soittotatsin kliineillä ja reunarosoilla myös.
 
En oikein "uskalla" kommentoida tätä kovin vahvasti, koska olen valitettavasti edelleen niin kokematon ja paska soittaja. Mutta mielestäni ovat onnistuneet varsin hyvin ja just Mesan atakkia ja "punchia" kyllä löytyy, kunhan laittaa säädöt sopivasti. Fractalin valmiit presetit ovat Mesa-mallinnusten kohdalla aivan käsittämättömän huonoja, ainakin minun kitaroillani. Potikat ja kytkimet pitää laittaa aikalailla eri asentoihin kuin valmiissa preseteissä. Esim. presettien inputissa saattaa olla oletuksena gate päällä sotkemassa dynamiikkaa. Säätäminen myös poikkeaa esim. Mark V:sta jonkin verran. Ja onhan AX8:n asetuksien teon oppiminen kunnolla melkoinen haaste. Onneksi asiasta löytyi Youtubesta videoita. Muuten olisin jäänyt siihen uskoon että itselle mieluisat Mesat ei onnistu Fractalilla.
 
Lyhyesti, AX8:stä saatavat Mesa soundit ovat minulle ainakin "riittävän lähellä" oikeaa ja en minä ainakaan kuulisi bändimekkalan seasta eroa aitoon. Tuntumaa en itse asiassa ole vertaillut kunnolla, koska olen soittanut treeneissä vain jommalla kummalla, en peräkkäin/vuorotellen.
 
Monitorina minulla on FBT:n aktiivimonitori, josta löytyy jalkojen juureen aseteltuna potkua munaskuille ihan kivasti.

Jucciz: Tää on yleensä merkki siitä, että valitsee rojunsa (usein todellisuuteen pohjautumattomien) mielikuvien perusteella sen sijaan, että käyttäisi korviaan. Ihan siis merkistä riippumatta - fanipoikia on varmasti kaikissa leireissä. Minusta on ihan yhtä oikein hyväksyä kuin hylätäkin jokin tuote, jos sille on hyvä peruste.
 
...
 
Tämä on suurta viisautta, asiassa kuin asiassa, kunhan muistat sen, että vaikkapa nyt sitten Mesaan kohdistuva kriittinen tarkastelu ja terve kyseenalaistaminen on ainoastaan sitä - vaikka se saattaakin jollekulle Mesan laitepinoja omakuviinsa sijoittelevan mielestä olla "naureskelua". Tästä ei oikeasti missään nimessä ole kyse.
 
Vaikka tätä ei minulle ollutkaan suunnattu, niin kommentoinpa pikkuisen, koska vastaan itsekin määritelmää "Mesan laitepinoja omakuviinsa sijoitteleva".
 
Tottakai mielikuvilla on merkitystä soittokamoissa, niin kitarakamoissa kuin muissakin. Usein erityisesti soittajalle itselleen, yleisön tai miksaajan/tuottajan näkövinkkelistä erot voivat olla niin pieniä että niillä ei ole merkitystä.
 
Erityisesti soittoharrastuksen(/-uran) alkumetreillä mielikuvilla voi olla ratkaisevan tärkeä merkitys. Usein innostuksen soittamisen aloittamiselle saa juuri jostain tietyistä soittajaesikuvista, "sankareista", jolloin heidän soundinsa ja heidän käyttämänsä soittokamat saavat aloittelijan mielessä suorastaan maagisen merkityksen. Samaan pitää päästä hinnalla millä hyvänsä, se olisi unelmien täyttymys. Eikä tämä tietenkään rajoitu Mesa-faneihin, samanlaisia unelmoijia/fanittajia löytyy myös muiden tuotteiden leiristä, aivan kuten Jucciz totesikin. Yksi unelmoi Fenderistä, toinen Gibsonista, kolmas Dumblesta, neljäs vaikka PRS:stä. Onko tämä sitten paha asia? Ei mielestäni välttämättä. Jos se inspiroi soittamaan enemmän/paremmin, more power to you.
 
Oman historiani olen nähtävästi aiemmin tässä ketjussa jo referoinutkin, joten en toista sitä nyt. Totta, kyllä minullakin alkuvaiheen uteliaisuus lähti juuri mielikuvista. Mutta se että, olen tänä päivänä "Mesan laitepinoja omakuviinsa sijoitteleva" johtuu kuitenkin ihan muusta kuin mielikuvista. Pääsyyt tähän ovat:
 
1) Ominaisuudet ja yleinen laatu. Kyllä minulle merkkaa se, että laitteesta löytyy vakiona sellaisia perusjuttuja kuin esim. toimiva efektilenkki ja toimiva master volume. Tämä ei ole mikään itsestäänselvyys, varsinkaan vanhemmissa vahvistimissa - mutta ei aina uusissakaan. Joko efektilenkin tai master volan toteutus sukkaa eikä tuota ihan odotettua tulosta, tai sitten efektilenkki ja/tai master vola voi jopa puuttua kokonaan jostain hyvinkin hintavasta vahvarista, esim. joistain "putiikkilaitteista". Mutta Mesoista löytyy aina, ja myös toimii aina.
 
2) Monipuolisuus. Vahvistin ei aseta keinotekoisia rajoja mielikuvitukselleni. Onnistuu kaikki tyylit, mihin vahvaria yritän käyttää, löytyy kaikkea kristallinpuhtaista puoliräkään, vanhan liiton muroon ja uskottavaan moderniinkin highgainiin. Kaikki yleensä kompaktisti yhdessä paketissa ilman, että tarvitsee rakentaa ihmeellisiä pedaalihässäköitä, jotka eivät käytännössä kuitenkaan tuota yhtä hyvää lopputulosta. Kun kanavia Mesoissa on yleensä kaksi tai kolme, joskus neljäkin, soundit ovat livetilanteessakin vain polkaisun päässä toisistaan.
 
3) Soundin laatu. Jos nyt en aina heti saa Mesasta aivan sitä "dream soundia", jonka kuulen mielessäni, niin hitsin paljon lähemmäs kuitenkin pääsen kuin millään toisella tähän meneessä käyttämälläni vahvaimella, ja se mikä jää ehkä vielä puuttumaan menee selvästikin soittajan eikä kamojen piikkiin.
 
4) Luotettavuus. Kun ostaa Mesan, tietää mitä saa. Vahvari ei leviä heti toisella käyttökerralla vaan kestää vuodesta toiseen. Vanhin Mesani on 30-v ja risat, käy ja kukkuu kuin olisi eilen kasattu.
 
Eli lyhyesti ja pähkinänkuoressa: Asiakastyytyväisyys.
 
Olen pysynyt merkkiuskollisena, kun en ole ikinä hankkimaani Mesaan pettynyt. En voi sanoa samaa kaikista muista vahvistinmerkeistä.
 
Jotain myös kertoo se, että yhtään nykyisistäkään Mesoista en ikipäivänä raaskisi myydä, viekää ennemmin vaikka auto ja katto pään päältä... (vaimo ja lapset voivat olla eri mieltä tuosta, joten käytännössä ei ehkä menisi ihan niin)
 
Mitä tuohon säätöjen määrään tulee, niin se on mielestäni vähän kaksipiippuinen juttu. Useimmat soundiin vaikuttavat säädöt ovat olleet itselleni ihan hyödyllisiä sen halutun soundin hienoviilauksessa, vaikka kyllähän niissä yleensä jotain sellaisiakin on, jotka itselläni jäävät käyttämättä syystä tai toisesta. Oman kokemukseni perusteella kuulostaisi kuitenkin jopa hieman erikoiselta ajatus, että tismalleen sama soundi toimisi kaikissa konteksteissa, niin kotioloissa kuin studiossa kuin erilaisissa keikkaoloissa erityylisten yhtyeiden ja kanssamuusikoiden seurassa. Joskus se voi olla se yksi maaginen vipu tai potikka, joka ratkaisee, kuinka hyvin homma skulaa siinä nimenomaisessa porukassa ja yhteydessä.
 
Vaan onhan kolikolla kääntöpuolikin.
 
Mitä enemmän säätöjä, sitä enemmän mahdollisia soundivaihtoehtoja, ja sitä todennäköisemmin mukaan mahtuu myös ei-toimivia sellaisia, ja sitä helpompi niitäkin on löytää. Jos joku väittää saaneensa Mark-sarjan vahvarista tismalleen sen unelmasoundin ensi yrittämällä heti 5 minuutin kokeilun jälkeen, rohkenisin väittää, että kyseinen jantteri ei mitään unelmasoundeja ole vielä kuullutkaan. Sen verran kinkkisiä säädettäviä Markit ovat olleet ja kehitys on mennyt vain kompleksisemmaksi malli mallilta aina neloseen asti. Vitosessa sentään yritettiin pelkistää ja selkiyttää käyttöliittymää aika tavalla, mutta se ei oikeastaan helpottanut unelmasoundin löytämistä vaan pikemminkin jopa vaikeutti sitä, kun jotain kriittistä säätöä ei enää ollutkaan! Itselläni meni valehtelematta jotain viitisen vuotta (!) laitteen ostamisesta, ennenkuin sain Femman kolmoskanavalta esiin sen unelmasärösoundin, jollaiseen tiesin (uskoin, toivoin) laitteen kykenevän. Ja sittenkin se tietysti tarvitsee vielä sopivan volan, ennenkuin alkaa potkia kunnolla - kuten putki-highgain yleensäkin. Mutta kun se alkaa potkia, se potkiikin sitten kovaa!
 
Toisekseen kun niitä komponentteja on signaalipolulla luokkaa x^y, niin kyllähän se jossain vaiheessa syödä soundia niin, että sen kuulee korvallakin. Tyypillisesti enemmän säätöjä ja soundimahdollisuuksia sisältävät Mesat ovat kautta linjan aavistuksen kireämmän ja kylmemmän oloisia kuin wanhat, yksinkertaisemmat Mesat. Mutta toisaalta Mesa tarjoaa tänä päivänäkin yksinkertaisempia kapistuksia niille, jotka pelkäävät kompleksisen signaalipolun syövän soundia - tai muuten vain haluavat mahdollisimman yksinkertaisen vahvarin.
 
Sitten vielä tuohon:
 
hallu: Silti esimerkiksi jazzareiden näkee aika harvoin soittelevan mesoilla
 
Öö, onkos minulta todellakin jäänyt mainitsematta, mikä oli Allan Holdsworthin mukaan paras vahvari, jolla hän on koskaan soittanut? Joutui vain luopumaan siitä, kun niiden backline-saatavuus oli mitä oli...
 
(Tai ehkä Allan Holdsworthia ei lasketa jazz-muusikoksi. Ainakaan hän itse ei ehkä laske?)
 
Mojovaa alkanutta vuotta 2018 palstalaisille!

Laitanpa vielä muutaman rivin omia ajatuksia, kun teemana on ' Tarinasi Mesa/ Boogien kanssa'. Olen itse keräillyt noin 25-v aikana huomattavan määrän kitaroita ja vahvistimia. Eri vahvistinmerkkejä ja malleja on varmastikin 100 kpl (Mesoja noin 10 kpl). Ajatuksena oli noin 10-v sitten hankkia 'kaikki ne vahvistimet' joita mallintavat järjestelmät pyrkivät tuottamaan. Muutama henkilö Euroopasta on suositellut Kemperin ostamista, koska se tuottaa ' samat soundit' , en ole vielä rohjennut tähän. Olen joka kerta onnellinen, kun 'napsautan' Boogien tulille ja tiedän, että voin käynnistää vaihtoehtoisesti jonkin muun merkin tai mallin. Ajattelen, että 'eikös se ole ihan sama millä napsauttaa, kunhan itse tykkää'. Soitellaan me täällä Boogien laitteilla ja jokainen vaihtoehtoisesti millä haluaa, Eihän se ole keltään pois.
 
Ps. Toivottavasti kuullaan hienoja tarinoita Mesoista tänäkin vuonna!
Hyvää uutta-vuotta 2018 !

Pääsin kokeilemaan omaa laitettani bändijameissa ja täytyy sanoa, että olen erittäin tyytyväinen siihen, että .50 Caliber jäi taloon. Erityisesti Lead-kanavan soundi lujaa soitettuna ylitti odotukset. Vaikka kaappi oli 1x12, soundi oli ISO. Vastaavaa paksua, silti erottelevaa, elävää ja sopivan ärhäkkää säröä en muista aiemmin löytäneeni mistään. Makuuhuonevoimakkuudella soitettaessa soundi on sirisevä mutta lujaa soitettaessa soundi "kiinteytyy" ja sirinä katoaa. Tuntui, että gainia sai kääntää lisää masterin kanssa, lieneekö ominaisuus vai päänsisäinen harha. Perinnehenkistä rockmusiikkia tuli soiteltua ja siihen sopiva soundi löytyi gainin ollessa n. neljän hujakoilla eli varsin maltillinen särömäärä oli käytössä. Sanoinko, että soundi oli ISO. Uujee, tykkäsin!
 
Rönsyilevään keskusteluun voisin todeta, että eiköhän sitä saane jokainen soittaa millä haluaa. Minä soittelen nyt tuolla "halpis"- Mesalla ja olen tyytyväinen. Aktiivisempina soittoaikoina tuli kamaa kierrätettyä ja tarinaa Fenderin, Marshallin, Peaveyn, Riveran, Voxin, Rolandin ja Ampegin kanssa voisi kirjoittaa. Hyviä soundeja sai kaikista. Autotallissa voin käydä halutessani täräyttämässä voimasoinnun Hiwattilla ja jos rautalankaa pitäisi soittaa, niin sitten varmaan ostaisin Voxin tai Fenderin. 50 Caliber tuli minulle tavallaan sattumalta mutta otti paikkansa ja ehkäpä saa joskus kaveriksi vanhan Markin. Yksinkertaiselle miehelle pitää olla yksinkertaiset laitteet.
 
Eiköhän koiteta pitää keskustelu jatkossakin leppoisana. Hyvää loppuvuotta!

maxillaris: Laitanpa vielä muutaman rivin omia ajatuksia, kun teemana on ' Tarinasi Mesa/ Boogien kanssa'. Olen itse keräillyt noin 25-v aikana huomattavan määrän kitaroita ja vahvistimia. Eri vahvistinmerkkejä ja malleja on varmastikin 100 kpl (Mesoja noin 10 kpl). Ajatuksena oli noin 10-v sitten hankkia 'kaikki ne vahvistimet' joita mallintavat järjestelmät pyrkivät tuottamaan. Muutama henkilö Euroopasta on suositellut Kemperin ostamista, koska se tuottaa ' samat soundit' , en ole vielä rohjennut tähän. Olen joka kerta onnellinen, kun 'napsautan' Boogien tulille ja tiedän, että voin käynnistää vaihtoehtoisesti jonkin muun merkin tai mallin. Ajattelen, että 'eikös se ole ihan sama millä napsauttaa, kunhan itse tykkää'. Soitellaan me täällä Boogien laitteilla ja jokainen vaihtoehtoisesti millä haluaa, Eihän se ole keltään pois.
 
Ps. Toivottavasti kuullaan hienoja tarinoita Mesoista tänäkin vuonna!
Hyvää uutta-vuotta 2018 !
 
Hyvää uuttavuotta myös sinulle :-). Sulla on kyllä upea kokoelma kaikkea...... sanotaan, että keräilijät ovat onnellisimpia ihmisiä, voit varmaan allekirjoittaa tämän. Semmoinen juttu mua alkoi mietityttää, että kun sulla on iso kasa arvolaitteita, niin miten paljon niistä huolehtiminen teettää työtä? meinaan, että jos vahvarille suositellaan että se ainakin kerran vuodessa käynnistetään, niin onko sulla joku systeemi, että kaikki kamppeet saavat huomiotasi?

jarmo vh: Pääsin kokeilemaan omaa laitettani bändijameissa ja täytyy sanoa, että olen erittäin tyytyväinen siihen, että .50 Caliber jäi taloon. Erityisesti Lead-kanavan soundi lujaa soitettuna ylitti odotukset. Vaikka kaappi oli 1x12, soundi oli ISO. Vastaavaa paksua, silti erottelevaa, elävää ja sopivan ärhäkkää säröä en muista aiemmin löytäneeni mistään. Makuuhuonevoimakkuudella soitettaessa soundi on sirisevä mutta lujaa soitettaessa soundi "kiinteytyy" ja sirinä katoaa. Tuntui, että gainia sai kääntää lisää masterin kanssa, lieneekö ominaisuus vai päänsisäinen harha. Perinnehenkistä rockmusiikkia tuli soiteltua ja siihen sopiva soundi löytyi gainin ollessa n. neljän hujakoilla eli varsin maltillinen särömäärä oli käytössä. Sanoinko, että soundi oli ISO. Uujee, tykkäsin!
 
Rönsyilevään keskusteluun voisin todeta, että eiköhän sitä saane jokainen soittaa millä haluaa. Minä soittelen nyt tuolla "halpis"- Mesalla ja olen tyytyväinen. Aktiivisempina soittoaikoina tuli kamaa kierrätettyä ja tarinaa Fenderin, Marshallin, Peaveyn, Riveran, Voxin, Rolandin ja Ampegin kanssa voisi kirjoittaa. Hyviä soundeja sai kaikista. Autotallissa voin käydä halutessani täräyttämässä voimasoinnun Hiwattilla ja jos rautalankaa pitäisi soittaa, niin sitten varmaan ostaisin Voxin tai Fenderin. 50 Caliber tuli minulle tavallaan sattumalta mutta otti paikkansa ja ehkäpä saa joskus kaveriksi vanhan Markin. Yksinkertaiselle miehelle pitää olla yksinkertaiset laitteet.
 
Eiköhän koiteta pitää keskustelu jatkossakin leppoisana. Hyvää loppuvuotta!
 
Caliber on hieno laite ja itsekin olin vähän kuumeissani kun jokin aika sitten torilla oli sellainen (aika edullisestikin vieläpä). Mutta tuo huomiosi, että mesa soi paremmin kun sitä pääsee avaamaan, on kyllä ihan yhden suuntainen omani kanssa. Minulla on kokemusta vuoden ajalta vasta kahdesta mesa vahvarista (mark IV ja TA15) ja kyllä masterin avaaminen ja tehoasetukset vaikuttavat soundiin merkittävästi molemmissa. Mark IV:sä on semmoinen hauska juttu kun siinä on kanavakohtaiset masterit ja sitten yksi "output level" säädin, niin siinä kanavamastereiden avaaminen riittää avaamaan ja muuttamaan sitä soundia ja se säilyy hyvänä, vaikka output leveliä ei niin paljoa avaisikaan, mutta siinä muuten vaikuttaa tosi paljon käyttääkö A-luokan kytkentää vai sitä simulclassjutskaa. tA15 taas soundaa säröillä kaikista parhaalle kun käyttää sitä A/B luokassa toimivaa 25w tehoasetusta ja avaa masteria lähes puoleen väliin eli ainakin reilusti yli neljänneksen, mikä meinaa loistavaa soundia, mutta jopa bändikämpälle liian kovaa äänenpainetta ja sen vuoksi olen hommaamassa vielä lisäksi keinokuormaa siihen kylkeen joka mahdollistaa enemmän variaatioita tehoasetuksissa niin että äänenpaineen saa pysymään hallinnassa. Mä epäilen, että kun putkivahvistimet yleensäkin soundaa paremmalle kun niitä avaa, niin ei mesa siinä suhteessa tee poikkeusta ja kun markit on aika trimmattuja formula-autoja niin ne tuntuisivat erityisesti hyötyvän siitä, että niitä vähän kurittaa (tai no tuosta uusimmasta minulla ei ole niin kattavaa kokemusta, eikä oikeastaan mistään muusta kuin tuosta mark IV:stä).

hallu: Hyvää uuttavuotta myös sinulle :-). Sulla on kyllä upea kokoelma kaikkea...... sanotaan, että keräilijät ovat onnellisimpia ihmisiä, voit varmaan allekirjoittaa tämän. Semmoinen juttu mua alkoi mietityttää, että kun sulla on iso kasa arvolaitteita, niin miten paljon niistä huolehtiminen teettää työtä? meinaan, että jos vahvarille suositellaan että se ainakin kerran vuodessa käynnistetään, niin onko sulla joku systeemi, että kaikki kamppeet saavat huomiotasi?
 
Laitteiden käynnistelyyn menee noin 2-3 työpäivää vuodessa, teen sen aina variacilla.
Käytettynä ostamien laitteiden huolto ammattilaisella on tullut maksamaan noin 1000€/ vuosi. Kitaroiden huoltoon ei mene rahaa juurikaan, kun perusjutut osaa tehdä itse. Vaativammat hommat on aina hoitanut ammattilainen. Sähkölaitteet kun käyttää henkilöllä, jolla on luvat ja pätevyydet, voi olla huoletta. En nimiä nyt ala mainita, mutta jokainen tietää, että kun puhutaan Suomen parhaista, niin vaihtoehtoja ei ole monta. Huikeita tarinoita ja kokemuksia on syntynyt näiden laitteiden kautta vuosien aikana, en vaihtaisi päivääkään pois.
Suosittelen :-)

hallu: Putiikkivehkeissä minua on aina vähän epäilyttänyt se ulkonäöllä keekoilu (taottua kuparia ja siannahkaa tai jalopuujäljiltelmää sun muuta kromeluuria), joka pistää epäilyttämään että missähän se huomio on ollut kun vahvistinta on suunniteltu.
 
Mesahan on se alkuperäinen putiikkivahvari, ei ainakaan tule toista valmistajaa mieleen, jolta olisi juuri saanut noita loimupuukuorisia comboja tms. kuin vasta ehkä viimeisen 20v aikana.
 
Sen vuoksi joku vaikkapa Mesan triaksis on aivan kammottavan näköinen laitos, että meinaa oksennus tulla joka kerta, mutta se on silti luultavasti yksi maailman kaikkien aikojen parhaita etuvahvistimia, joka nauttii yhä laajaa arvostusta. Vahvistinmaailma on vain muuttunut asiakkaiden tarpeiden muuttuessa ja näihin muuttuneisiin tarpeisiin digilaitteet vastaavat, mutta analogiset laitteet mukautuvat ja olen miettinyt mahtaako laadukkaat putkietuvahvistimet ajansaatossa korvata perinteisemmät vahvistimet ja yrittää kiilata digilaitteiden rinnalle.
 
Triaxis on hyvin pitkälti aikansa lapsi, eli just sitä alkuaikojen digitaalista käyttöliittymää, joka perustuu nappien nakuttelulle. Jälkeenpäin on onneksi tajuttu, että potikat ovat parempi ratkaisu. Modernisoitu versio tuosta olisi varmaan sellainen, jossa ne arvo-napit on korvattu infinite rotary-potikoilla.
 
Mun tarina Mesan kanssa on, että olen aika montaa mallia kokeillut, mutta ainoastaan Lonestar-sarja on vienyt kättä lompakolle. Axe-Fx 2:ssakin olen pitkään käyttänyt Lonestar-mallinnosta. Ennen Fractalain pömpeliä harkitsin pitkään Lonestaria, mutta en ikinä löytänyt sellaista tarpeeksi edullisesti käytettynä. Mesan eurooppa-hinnat ovat edelleen varsin suolaiset, esim. Mark V on verot mukaan laskettuna about tonnin kalliimpi, kuin jos saman vahvistimen tilaisi jenkeistä. Tietty hieman hintaa nostaa myös EU-virtalähde, mutta ei nyt sentään tonnia...
 
Moderneissa Mesoissa minua on risonut myös se, miten etupaneeli on upotettu nupin tai combon runkoon. Niissä on paljon potikoita, mutta ainakin omat nakkisormet ovat osuneet jatkuvasti kotelon reunoihin niitä säätäessä. Ne mini-switchit ovat myös turhan minit, vaikka arvostankin miten niillä saa lisää variaatioita soundiin.
 
Triple-Crownia olisi kiva kokeilla.

Mul oli 3ch dual recto. Siin oli hyvää se, et ei paljoa suhissu ylimääräisiä ja et vaihdoin sen päittäin jcm800 halfstackiin.

LaXu: Mesahan on se alkuperäinen putiikkivahvari, ei ainakaan tule toista valmistajaa mieleen, jolta olisi juuri saanut noita loimupuukuorisia comboja tms. kuin vasta ehkä viimeisen 20v aikana.
 
No juu, olet tietenkin oikeassa. Minä tietenkin kiinnitin huomiota lähinnä siihen "työkalulinjaan" ja mun silmiin Mesa on ollut yleensä aika askeettinen laite. Tosin 2000 luvulla Mesan perusmallistokin on kyllä muuttunut näyttävämmän näköiseksi eli ehkä se on vaan tämän ajan ilmiö. Rectosarjan "täkkipelti" kyllä antaa korostetun "raksa"vaikutelman, että ei se mene enää työkalumaisuuden piikkiin, vaan on jo tyylittelyä (vähän niinkuin catepillarin nää muotivermeet puhelit ja vaatteet).
 
LaXu: ....Triaxis on hyvin pitkälti aikansa lapsi, eli just sitä alkuaikojen digitaalista käyttöliittymää, joka perustuu nappien nakuttelulle. Jälkeenpäin on onneksi tajuttu, että potikat ovat parempi ratkaisu. Modernisoitu versio tuosta olisi varmaan sellainen, jossa ne arvo-napit on korvattu infinite rotary-potikoilla.
 
Mun tarina Mesan kanssa on, että olen aika montaa mallia kokeillut, mutta ainoastaan Lonestar-sarja on vienyt kättä lompakolle. Axe-Fx 2:ssakin olen pitkään käyttänyt Lonestar-mallinnosta. Ennen Fractalain pömpeliä harkitsin pitkään Lonestaria, mutta en ikinä löytänyt sellaista tarpeeksi edullisesti käytettynä. Mesan eurooppa-hinnat ovat edelleen varsin suolaiset, esim. Mark V on verot mukaan laskettuna about tonnin kalliimpi, kuin jos saman vahvistimen tilaisi jenkeistä. Tietty hieman hintaa nostaa myös EU-virtalähde, mutta ei nyt sentään tonnia...
 
Moderneissa Mesoissa minua on risonut myös se, miten etupaneeli on upotettu nupin tai combon runkoon. Niissä on paljon potikoita, mutta ainakin omat nakkisormet ovat osuneet jatkuvasti kotelon reunoihin niitä säätäessä. Ne mini-switchit ovat myös turhan minit, vaikka arvostankin miten niillä saa lisää variaatioita soundiin.
 
Triple-Crownia olisi kiva kokeilla.
 
Upotetusta käyttöpaneelista on ainakin se hyöty, että reunat suojaavat nappuloita, mutta voisihan sen suojauksen tehdä helpommin joillakin rivoilla tms.. Mesat on suolaisen hintaisia euroopassa, mutta niinhän ne näyttää eurooppalaisetkin kamat olevan jenkkilässä (näin joskus amerikkalaisen verkkokaupan hinnastoa, niin Koch oli aika perkeleen kalliin oloinen siellä) eikä taida Trump tätä asiaa paljon helpottaa.
 
Niitä minikytkimiä edelsi painokytkimet, jollaisia näyttää olevan tuossa mark IV:sä, niin eivät ole yhtä tyylikkään näköisiä, mutta käytöltään ehkä nakkisormille paremmin soveltuvia kun niitä voi painaa. Toisaalta minikytkin vie vähemmän tilaa täyteen ahdetussa käyttöpaneelissa joten kai sekinjonkinlainen olosuhteiden pakko on. Mesallahan myös näyttää olevan jokinlainen fetissi tehdä laitteista niin pieniä kuin mahdollista ja jos ominaisuuksia yhtään karsitaan, niin laite aika äkkiä pakataan pienempiin kuoriin.
 
Mua himottaa markit, mutta myös nuo yksinkertaisemmat mesat kiehtoo (torilla on se mark III, jonka joku voisi äkkiä ostaa pois minua kiusaamasta. Sitten se mark IIC+, mutta sille ei ole ilmoitettu hintaa, niin voipi olla meikäläisen ulottumattomissa, nyt tuli torille se räkki joka rupesi myös houkuttamaan ja vielä halvalla kuin mikä (pitääkin käydä kurkkaamassa, joko se meni)). Uusista mesoista mark V tai Lonestar on niitä jotka kuumottaa ja jos lottoaisin, niin lottovoiton turvin varmaan jomman kumman ostaisin.