Kitarat: kitarakamat ›

AngieRainbow:
Toi '55 konversio on helposti paras LP mitä mulla on ollut.
 
Siinähän se oleellisin asia (minun mielestä) onkin.. Joten, kuten jenkkikaverini kiteyttäisi: "Money well spent, so what" =)

AngieRainbow: Joo ei vituta itseäni mikään :)
 
Mulla on ollut paljon Gibson Custom Shop Historic Reissueita: R6, R7, R8, kolme R9:ä ja kaksi Collector's Choicea. Samoin lukuisia Fender CS Relicejä. Niissä kaikissa tulee vahvasti se fiilis, että yrittävät olla jotain, mitä ne eivät ole. Nämä on kaikki myyty.
 
Mä otan itse mieluummin sen vintage pelin kuin reissuen oli se tehty kuinka hyvin tahansa.
 
Toi '55 konversio on helposti paras LP mitä mulla on ollut.
 
Sama kokemus minulla. Noi jotka yrittää olla vanhan näköisiä ei sitä kuitenkaan soittimina ole samanlaisia kuin ne joita ne esittää.

hollstro: Sama kokemus minulla. Noi jotka yrittää olla vanhan näköisiä ei sitä kuitenkaan soittimina ole samanlaisia kuin ne joita ne esittää.
 
Nyt mennään vaaralliselle puuaiheiselle alueelle, mutta mä uskon että vuosien myötä puissa tapahtuu muutosta, joka vaikuttaa sointiin yleensä myönteisesti. Tätä ei näköispainoksilla ja relikoinnilla saavuteta.

Se, että ovatko reissuet "close enough" riippuu tietty muös ostajasta, pitää kuitenkin muistaa, että kuten monellakin muulla alalla, joissa tuotteita myydään fiiliksen perusteella, kauppatavarana on myös ajatus siitä, että mikään ei koskaan ole "ihan sama", vähänkuin se viimeinen 5% olisi tärkeintä koko tuotteessa.

hollstro: Sama kokemus minulla. Noi jotka yrittää olla vanhan näköisiä ei sitä kuitenkaan soittimina ole samanlaisia kuin ne joita ne esittää.
 
No hei, ihan "alunperin" niitten tarkoitushan oli olla vaan näköisiä, ettei muutamien kovien soittomiesten ollu tarvetta ottaa rundille sitä aitoa ja alkuperäistä.. Sitten kun suuri ostajakuntakin halusi samanlaista "vanhan näköistä", ryhtyivät kysynnän mukaan relikoimaan ja raapimaan.. ;)

fox: No hei, ihan "alunperin" niitten tarkoitushan oli olla vaan näköisiä, ettei muutamien kovien soittomiesten ollu tarvetta ottaa rundille sitä aitoa ja alkuperäistä.. Sitten kun suuri ostajakuntakin halusi samanlaista "vanhan näköistä", ryhtyivät kysynnän mukaan relikoimaan ja raapimaan.. ;)
 
Tämä on varmaan ihan ymmärrettävää, ettei niitä tajuttoman kalliita kitaroita sinne kiertueille viedä. Eikä ne soundilliset nyanssit välttämättä edes livetilanteissa niin kuulu...
Menemättä turhaan mihinkään puukeskusteluun, niin itse luulen että myös silläkin on väliä, että kitara on ollut vireessa ja sillä on useita vuosikymmeniä soitettu. Kuin verrattuna ihan uuteen tai sellaiseen vintage soittimeeseen jota on vain säilytetty ja virekkin on ollut lähinnä kielet kiinni tyylillä. Tämä ei tosin perustu kuin ihan omiin ajatuksiin.
 
Eipä noiden muutamien kitarastarojen takia olisi moisia relic kitaroita tarvinut tehdä. Niitä kuitenkin porukkaa ostaa, niin mikäs siinä.

mpekkanen:
Eipä noiden muutamien kitarastarojen takia olisi moisia relic kitaroita tarvinut tehdä. Niitä kuitenkin porukkaa ostaa, niin mikäs siinä.
 
Juu, mutta - tilauskirjan mukaan se tehdas tekee. Jos/kun kysyntää on, niin sellasta veistetään. Ei ne ihan varastontäytteeksi mikään firma niitä soittimia kyhäile...
;)

mpekkanen: Tämä on varmaan ihan ymmärrettävää, ettei niitä tajuttoman kalliita kitaroita sinne kiertueille viedä. Eikä ne soundilliset nyanssit välttämättä edes livetilanteissa niin kuulu...
Menemättä turhaan mihinkään puukeskusteluun, niin itse luulen että myös silläkin on väliä, että kitara on ollut vireessa ja sillä on useita vuosikymmeniä soitettu. Kuin verrattuna ihan uuteen tai sellaiseen vintage soittimeeseen jota on vain säilytetty ja virekkin on ollut lähinnä kielet kiinni tyylillä. Tämä ei tosin perustu kuin ihan omiin ajatuksiin.
 
Eipä noiden muutamien kitarastarojen takia olisi moisia relic kitaroita tarvinut tehdä. Niitä kuitenkin porukkaa ostaa, niin mikäs siinä.
 
Relic-homma alkoi isosti kun Keith Richard pyysi Fenderin CS-osastoa tekemään hänelle Telen joka näyttää hänen vanhalta soittimeltaan. Sitä ennen oli jo moni kitaranraentaja tajunnut korjata onstrumentiti niin että ne korjauksen jälkeenkin näyttivät siltä kuin ennen, eli kulumat ja patina sekä lakan kellastuminen/halkeilu toistettiin kuten alkuperäisessä ennen korjausta.

Rämppy: Nyt mennään vaaralliselle puuaiheiselle alueelle, mutta mä uskon että vuosien myötä puissa tapahtuu muutosta, joka vaikuttaa sointiin yleensä myönteisesti. Tätä ei näköispainoksilla ja relikoinnilla saavuteta.
 
Jos on ollut tilaisuus pidellä 50 vuotta vanhaa lautaa kädessään tietää mistä on kyse. Se on jäykempää, hauraampaa ja kevyempää kuin vastaava yhtä kuiva uusi lauta. Se myös soi kopautettaessa ihan eri klangilla.

Rämppy: Nyt mennään vaaralliselle puuaiheiselle alueelle, mutta mä uskon että vuosien myötä puissa tapahtuu muutosta, joka vaikuttaa sointiin yleensä myönteisesti. Tätä ei näköispainoksilla ja relikoinnilla saavuteta.
 
Akustisissa kitaroissahan puita "vanhennetaan" paistamalla. Eikö periaatteessa lankkukitaraakin voisi keinotekoisesti "vanhentaa" korkeammassa lämpötilassa? ainakin soiton ikäännyttävää vaikutusta akustisissa voidaan jäljitellä vielä tonerite täristimellä. Eikö sama täristin toimisi lankkukitarassa myös?
 
Itse suhtaidun varovaisen pidättyväisesti liioittelemasta lankkukitaroiden puiden vaikutusta sen sähköiseen sointiin, mutta moni pitää sitä vaikutusta tärkeänä. Siksi mietin, että kun akustisella puolella ollaan selkeästi tartuttu tähän sointikysymykseen täristimillä ja paistamalla kitaroita, niin lankkukitaroiden valmistajat tyytyvät vain fiksaamaan ulkonäköä. Eivätkö ne vielä ole keksineet, että tähän puiden soivuus ilmiöön kannattaisi myös yrittää vastata, vai liittyykö asiaan jotain muita ongelmia?

hallu: Akustisissa kitaroissahan puita "vanhennetaan" paistamalla. Eikö periaatteessa lankkukitaraakin voisi keinotekoisesti "vanhentaa" korkeammassa lämpötilassa?
 
http://www.ruokangas.com/?p=1859

penatuna: http://www.ruokangas.com/?p=1859
 
En ymmärtänyt linkistäsi mitään kun en osaa englantia, mutta olenko väärässä olettaessani, että Ruokangas siinä kertoi paistavansa soitinpuut?

Puiden lämpökäsittelyä on tutkittu muistaakseni jo ainakin 30 vuotta. Suomalainen teollisuus on ollut tässä edelläkävijä. Kitarapuolella Landola oli ensimmäisiä, jotka käyttivät lämpökäsiteltyjä puita. Mullakin oli 90-luvun puolivälin Landola, jossa oli kaula ja kopan sivut lämpökäsiteltyä koivua. Ei mikään vintage-soundinen, mutta hyvän kuuloinen ja näköinen kitara. Lämpökäsittelyllä saadaan puusta vakaampaa, kevyempää ja soivempaa. Sitä, vastaako käsittely vuosikymmenten ikääntymisen ja soiton vaikutusta, ei pysty sanomaan. Toledon tyypit varmaan voi tämän jollain laskentakaavalla aukottomasti osoittamaan.

hollstro: Sama kokemus minulla. Noi jotka yrittää olla vanhan näköisiä ei sitä kuitenkaan soittimina ole samanlaisia kuin ne joita ne esittää.
 
Eipä ole hintakaan "ihan" samanlainen. Parilla tonnilla ja allekin saa esim. niin hyvän CS straton, ettei oikeasti ole tarvetta paremmalle. Vastaava vintage maksaa kymmenkertaisesti. Jokainen tietysti makunsa ja rahavarojensa mukaan päättää, onko se vintage niin paljon parempi että siitä kannattaa maksaa 15000 euroa enemmän. Myönnän kyllä itsekin, että jos olisin rikas, katselisin jonkin kivan pre-CBS Straton. Toistaiseksi on pakko tyytyä tuohon halpaan vaihtoehtoon.

hallu: En ymmärtänyt linkistäsi mitään kun en osaa englantia, mutta olenko väärässä olettaessani, että Ruokangas siinä kertoi paistavansa soitinpuut?
 
Mäntymaa (Monster) osaisi varmaan kertoa tuosta enemmän. Siellähän värkätään niitä kuuluisien kitaroiden kopioita. Se ei ole pelkkää auton perässä raahaamista, vaan puut vanhennetaan juurikin jollakin uunihommalla.

BugBadWolf: ... uunohommalla.
 
Typo vai ihan tarkoituksella kirjoitettu? ;-)

Suomensin tuon Ruokankaan linkin soitinpuun lämpökäsittelystä.
 
LÄMPÖKÄSITTELY
 
Huolelisesti valitsemamme soitinpuu käy läpi tarkan prosessin jonka seuruksena se saa useita erinomaisia ominaisuuksia. Käsittely vaikuttaa puun solurakenteeseen tehden siitä lähes samanlaisen kuin puuaineksesta joka on vanhentunut luonnollisella tavalla vuosikymmeniä.
 
VOODOOTA?
 
Kitaranvalmistajan näkökulmasta paras ja selvin lämpökäsittelyn vaikutus on lisääntynyt puun stabilisuus. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kauloja tarvitsee säätää vähemmän ja rakennusmateriaalissa on vähemmän jännityksiä. Lisääntynyt jäykkyys parantaa myös kitaran äänen ominaisuuksia ja saa kaulat värähtelemään tasaisemmin. Tämä poistaa kaulasta kuolleet kohdat. Tampereen Teknillinen Yliopisto on tutkinut soitinten lämpökäsittelyä yhdessä soitinvalmistajien kanssa. Tästä on julkaistu 75-sivuinen raportti vuonna 2002. Se sisältää runsaasti laboratoriomittauksia eri puulajeista ennen lämpökäsittelyä ja sen jälkeen. Tiivistettynä nämä tutkimukset osoittavat että lämpökäsittely ei ole voodota - vaan aito ilmiö.
 
SE KUULOSTAA PAREMMALLE
 
Äänenväri kysymykseen on vaikeampi antaa yksinkertaista vastausta. Tosiasia kuitenkin on, että puusolujen pihkat joko höyrystyvät tai kiteytyvät lämpökäsittelyn aikana. Tämä on yksi tärkeimmistä syistä siihen, että äänen nopeus puussa kasvaa tehden kitarasta paremmin resonoivan. Uuden kitaran oireyhtymä tarkoittaa usein alakeskiäänten ja basson puutetta minkä seurauksena kitara kuulostaa ohuelta. Me teemme töitä useiden ammattisoittajien kanssa ja yleinen mielipide on- jota tukee myös useat kitaralehtien arvostelut että lämpökäsitelty Ruokangas soitin kuulostaa uutenakin erilaiselta. Se soi paremmin - lujempaa ja tasapainoisemmin.
 
"Rakastan sitä. Efektit ovat hyvin aitoja. Käsittely rentouttaa puuta, ja kitarat kuulostavat paremmilta ja käyttäytyvät paremmin." - Juha Ruokangas
 
Osmo Savolainen keksi lämpökäsittelyn Suomessa 80-luvun lopussa. Osmon alkuperäinen tavoite oli löytää myrkytön mutta silti kestävä rakennusmateriaali lasten leikkikentille. Myöhemmin kehittelyä jatkettiin Rauno Niemisen, Pertti Niemisen ja suomalaisen soitinrakentajaryhmän kanssa. Optimaalinen menetelmä äänipuun lämpökäsittelyyn kehitettiin vuosina 1997 2004.
 
Lämpökäsitellyn soitinpuun käyttö on levinnyt hitaasti. Ruokangas on käyttänyt menetelmää vuodesta 2000. Music Man ja Suhr Guitars on alkanut tarjota paahdettuja (roasted) vaahterakauloja omissa soittimissaan. Uudesta kauppanimestä huolimatta tekniikka on samaa kuin Suomessa käytettävä. Lisätietoja lämpökäsittelystä sekä Tampereen Teknillisen Yliopiston tutkimuksesta saa ToneQuest raportista tammikuulta 2006.

stratomaster: Typo vai ihan tarkoituksella kirjoitettu? ;-)
 
Oli typo.
 
Oikaisin. Kiitoksia.

BugBadWolf: Oli typo.
 
Oikaisin. Kiitoksia.
 
Juu eipä mitään, oli tarkoitus olla ihan hyväntahtoinen huomio. Merkitys vain hauskasti muuttui.

stratomaster:...Merkitys vain hauskasti muuttui.
 
Juu ja minulla kun on vähän kuulemma taipumusta (vain kuulemma. Mitään en myönnä) kaikenlaisiin metkuiluun, niin ymmärrän hyvin että ei voi olla varma.
 
Mäntymaata arvostan kuitenkin osaamisestaan (vaikka iskeekin ymmärrysongelma aina siistin, hienon kitaran paskomisessa), joten oikaisukin oli vähän sellainen vakavansorttinen. Katson jonkun tietyn kitaran replikan ja tehdaspaskotun rivisoittimen vähän eri asioiksi.