Kitarat: kitarakamat ›

LaMotta: Olisi pitänyt pitää. Köh köh :)
 
Lähinnä ajattelin sitä kun vanhan ja mahdollisesti monessa paikassa kiertäneen soittimen omistajat on uittaneet sormiaan ties missä....
 
Ja toisekseen se flunssa leviääkin enimäkseen käsien välityksellä.
 
Paljon helpompaa muuten on desinfioida ne omat handut kun alkaa desinfioimaan koko maailma ja vaikutuskin on sama; et saa tartuntaa;-).
 
Itse aiheesta voin sanoa, että minä diggaan vintagevehkeistä, vaikka ei niihin mulla varaa olekaan. En kylläkään pidä ketään persaukisena kadehtijana, vaikka ei vintagesta tykkäisikään.

ReBeat: Ovet avataan aina kahvan siitä osasta josta muut todennäköisesti eivät ota kiinni. Mahdollisimman vähäisella otteella. Mikäli oven reunasta on mahdollista saada riittävä avausote, käytetään mielummin sitä kuin kahvaa. Hissin, pankkiautomaatin tai maksukortinlukijan nappeja ei ikinä painella sormenpäillä vaan rystysellä ja kädet pestään aina välittömästi kun on saavuttu ovesta kotiin. Kaupan ostoskorin kantamisessa paperinenäliina kouran alla on lähes ehdoton. Ne on niin visvaisia eikä asialle voi tehdä mitään.
 
Hoho :)
Taidatte nuoleskella paljon sormianne kun pitää olla hieman hysteerinen :)

J.Hollström: Tosta lisää tietämystä mitä kuuskakosessa on uutta vs. '61.:
http://home.provide.net/~cfh/62strat.html
 
Nämä olivatkin tiedossani, mutta minusta nämä teknisesti merkityksettömähköt muutokset eivät edelleenkään selitä vuosimallin jalustointia.

Zed: Nämä olivatkin tiedossani, mutta minusta nämä teknisesti merkityksettömähköt muutokset eivät edelleenkään selitä vuosimallin jalustointia.
 
Emmää oo ainakaan huomannut että just '62:nen ois se graalin malja stratoissa, hintamielessä joku tuoreempi voi olla kalliimpikin, riippuen kunnosta, väristä ja normaaleista vintagehinnoitteluun liittyvästä hommasta.

Zed: Nämä olivatkin tiedossani, mutta minusta nämä teknisesti merkityksettömähköt muutokset eivät edelleenkään selitä vuosimallin jalustointia.
 
Onhan Les Pauleissakin 1959 se "Graalin malja", vaikkei siinä spekseissä mitään hirveän suurta eroa ole aiempaan tai jälkeisiin perusmalleihin verrattuna. Joistakin vain tulee legendoja, oli se hyvyys sitten totuuspohjaista tai vain mielikuva.

Zed: Nämä olivatkin tiedossani, mutta minusta nämä teknisesti merkityksettömähköt muutokset eivät edelleenkään selitä vuosimallin jalustointia.
 
Kuuskakkosesta ja viisseiskasta tehtiin ensimmäiset reissuet 80-luvun alussa. Ilmeisesti juuri nuo vuosimallit päätyivät sitten edustamaan parhaiten kyseisiä aikakausia. Samat vuosimallithan ovat edelleen tuotannossa am vintage sarjalaisina. Lisäksi tuohon sarjaan on tullut myöhemmin ainoastaan '70s strato...

Luulisi että ainakin osaltaan tästä syystä juuri nuo samat ja tutut vuosimallit ovat jääneet niin monen takaraivoon.

 
Eipä ole nämä ensimmäiset '62 reissuetkaan mitään halpoja.
http://www.fenderreissue.com/fender … y-serial-number-guitar-62-1962-1982

Zed: Aihetta hipoen liitän tähän ihmetelmäni menneeltä toukokuulta; jospa saataisiin tarkempia vastauksia kuin silloin:
 
"Mistä johtuu kouhotus vuoden 1962 Stratocastereista? "Huhhuh, jumalauta, sillä on kuuskakkonen Strato", huokaillaan ihaillen tietämättä ehkä itsekään miksi. Mikä juuri tuosta nimenomaisesta vuosikerrasta tekee niin halutun ja hehkutetun? Tietämykseni mukaan vuonna -62 ei kyseisessä soitinmallissa esitelty mitään uutta ominaisuutta tai muutosta, millä valtava maine ja hohto tulisi perustelluksi. Miksei perkele vaikka 1961, siinä olisi jopa vanhempi soittopeli?"
 
Ei kaikki kuuskakkoset ole yhtä haluttuja. Yksi merkittävä uudistus tuli -62 ja se on släbin poistuminen ja kyllä släbilliset on niitä halutumpia=kalliimpia. Ja en nyt tiedä onko markkinoilla släbillinen kuuskakkonen halutumpi kuin vuotta kahta aikaisempi. Eipä taida olla. Aika samoissa ne taitaa lähtökohtaisesti olla. Enempi vaikuttanee mahdolliset muutokset ja kunto.
 
Varmaan keskimäärin muusikoiden.nettiläisten mielestä se on aivotonta, mutta kyllä mä saan paremmat kiksit vintagestratosta. On ihan mielenkiintoista nähdä mitä näiden kitaroiden arvoille tapahtuu. Onko lakipiste jo saavutettu vai elpyykö markkinat kunhan joskus yleinen taloustilanne elpyy, jos elpyy.

hallu: Moi, tuli mieleen pohtia tätä nykyistä vintagebuumia ..
 
Onko nostalgia-arvon lisäksi mitään perustetta miksi tuo kitara maksaa enemmän kuin uusi?
 
Nuo vanhemmat Leo Fenderin aikaiset kitarat, millä tavalla ne eroavat nykystratoista? onko olemassa yhtään järjellistä perustetta sille miksi ne ovat niin tahtitieteellisen kalliita? siis antiikkiarvo on tietenkin järkevä peruste keräilijälle, mutta tarkoitan soittajalle.
 
voi olla muitakin seikkoja joita en tiedä, mikä voi perustella sitä että vahvarit olivat ennen parempia. Toisaalta olen lukenut että vanhoissa vahvistimissa voi olla aikamoisia laatuheittelyitä kun tuotantoprosessi ei olut oikeasti niin viimeisen päälle kuin nykyisin.
 
Olen itse pähkäillyt nyt vuosia sitä Telen ostamista, niin olen nyt taipunut jopa sille kannalle, että saan paremman kitaran kun ostan mexikolaisen usalaisen sijaan;-)
 
Aihe on kai nyt sitten kaluttu tässä ketjussa loppuun, mutta tässä pari ajatusta lisää joita lähinnä tuo ensimmäinen kysymyksesi herätti. Olen kuullut seuraavia muita-kuin-keräily perusteita vanhalle(+15 vuotta) soittimelle:
 
1. Puut on asettuneet, alkaneet soida paremmin yms.
2. Jossain tietyssä vaiheessa tietty merkki käytti laadukkaampia osia kuin nyt
3. Jotain väriä, tyyliä ei tehdä(harvinaista ainakin Fenkulla tosin)
4. Metalliosat lujempia, nauhat ei kulu, talla kestää yms.
5. Mikkien käämit on löystyneet sopivasti ja magneetit on erilaisia kuin liukuhihnasoittimissa nykyään.
6. Valmistusmaa oli vielä silloin se ja se. liittyy mielikuvissa myös kohtaan 2.
7. Kaikilla kehäraakeilla kapakkatrubaduureilla ei ole samanlaista soitinta.
8. tykästyi tiettyyn saundiin joskus nuorena, eikä jaksa kahlata uusia soittimia läpi ja katsoa löytyykö vastaavaa.
9. Arvon säilyminen. Mikäänhän ei varmaa ole, mutta se että soittimen olettaa säilyttävän arvonsa hyvin, voi kiinnostaa myös soittajaa eikä vaan keräilijää.
10. Erikoisominaisuudet joita kukaan valmistaja ei nykyään käytä: alumiinikaula, lasikuiturunko, mitä ikinä.
11. Vanha soitin voi tietty olla jonkinlainen statussymboli, mutta myös hauska tapa saada aikaan hyviä keskusteluja alan harrastajien kanssa, ihan kuten vanhat autotkin.
 
Itse olen pihinä ja käytännöllisenä harrastelijana ajatellut niin että etsin mielellään soittimen joka on empiirisesti kokeiltavien ominaisuuksien lisäksi myös firmasta jolla on hyvä maine, ei liikaa hypeä juuri nyt, ja mieluiten sen ikäinen ettei ole vielä kulunut liikaa, mutta siltä aikakaudelta joka oli kyseiselle valmistajalle vielä sitä aikaa kun heidän piti saavuttaa/säilyttää laatu ja kasvonsa. Jos nyt tältä pohjalta olisin ostamassa kitaraa niin ajattelisin varmaan 90-luvun aikana valmistettuja kitaroita merkeiltä joilla oli vielä brändäystä tehtävänään eikä itsestään selvää markkina-asemaa. Esim. Japanissa tehtiin kai 90-luvun lopulla tosi hyvää kamaa, mutta toisaalta se on nykymarkkinoilla havaittu ja nostaa osaltaan hintoja. Toki myös Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta löytyy sellaisia merkkejä, joiden kitarat olivat 80-90 lukujen aikana laadukkaita mutta eivät ole keränneet liikaa brändiarvoa. Tosin kaikki mitkä tulee mieleen on aika hinnakkaita.
 
Mielikuvissani vaikkapa TIETYT 80-90 lukujen Tokai, Ibanez, Blade, ESP, Kramer voisivat olla tässä mielessä hyviä kitaroita, koska niiden hinnat eivät ole Fender, Gibson, Music Man, PRS tasolla mutta itsellä kokemusta noistakin on hyvin vähän. Tai sitten joku sopiva 20 vuotta vanha japanialainen Epiphone, Squier tai Washburn custom-malli?
 
Kitaravalmistajien historiat voi valaista laadukkaiden kitaroiden etsintää. Esim. olin ajatellut että 70-luvun Ibanezit on varmaan tosi laadukkaita, mutta sitten luin jostain että firman alkumenestys perustuikin siihen että tingittiin käyttämällä halvimpia saatavilla olevia osia. Tästä tulee äkkiä mieleen että ehkä parhaat Ibanezit on tehtykin hiukan myöhemmin. Mutta varmaan niillä on ollu aina jotain prosarjoja, vai onko? Toisaalta esim. ESP valloitti markkinat ensin kitaran osilla joita starat vaihtoivat stratoihinsa yms. Joten voisi olettaa että osien laatu oli kohillaan jo 70-80 luvulla, mutta milloin oli kitaratuotannon kulta-aika? Jotain hyvää varmaan oli myös 70-luvun lopun Tokaissa, jollaisella SRV:kin soitti. Mutta hintalaatusuhteeltaan tuskin ovat järkeviä nyt joten joku myöhempi mutta vanha Tokai voisi olla parempi diili. Keräilymielessä hankkiva taas tuskin jaksaa hintalaatusuhdetta miettiä niin paljon kuin minä.

^ Hyvin puhuttu!

Ultrasonido: Jotain hyvää varmaan oli myös 70-luvun lopun Tokaissa, jollaisella SRV:kin soitti. Mutta hintalaatusuhteeltaan tuskin ovat järkeviä nyt joten joku myöhempi mutta vanha Tokai voisi olla parempi diili. Keräilymielessä hankkiva taas tuskin jaksaa hintalaatusuhdetta miettiä niin paljon kuin minä.
 
Hyvä esimerkki tuo mainitsemasi aikakauden Tokait.
Lisäsin itse vielä ne -80luvun alkupuolen Tokait ;)
Itsellä tosin ei omistuksessa ole ollut kuin kaksi vasuristratoa, eli kokemusta vain kahdesta kitarasta. Muistaakseni 82 ja 84 vuosilta.
Nuo ovat olleet erittäin hyviä kitaroita kumpainenkin ja hinnat ovat olleet 600-800€ haarukassa.

Ultrasonidolta hyvä puheenvuoro, ei mulla muuta.
 
On ittelläkin vintagee ja uutta sekaisin: pyrin ymmärtämään molempia leirejä, koska molempien tyyppisen rojun haalimiselle on ihan hyviä perusteita. :)

Jucciz: Ultrasonidolta hyvä puheenvuoro, ei mulla muuta.
 
On ittelläkin vintagee ja uutta sekaisin: pyrin ymmärtämään molempia leirejä, koska molempien tyyppisen rojun haalimiselle on ihan hyviä perusteita. :)
 
No minä en ole ymmärtänyt että kitaristit ovat "leiriytyneet". Toki tiedän, että jotkut ihmiset ovat orientoituneet käyttämään moderneja laitteita ja toiset tykkäävät perinteisistä ratkaisuista, mutta en tiennyt, että näiden ihmisten välillä olisi kissanhännän vetoa.
 
Itselläni ei ole vintageksi luokiteltavaa välineistöä, mutta tykkään vanhanaikaisesta suoraviivaisuudesta välineissä ja senkaltaisia kamppeita nurkissa pitkälti lojuu. Tietynlainen modernistisuuskin puhuttelee ja esimerkiksi tietokoneet ovat lähellä sydäntäni, mutta esimerkiksi vahvistimissa äärettömän monimutkaiset monikanavalaitteet joissa on ominaisuuksia vaikka muille jakaa, minua vähän vierastuttavat. Mallintaminen ideana tuntuu mukavalta, mutta nekin vehkeet tuppaavat olemaan liian monimutkaisia ja niissä on liikaa kaikkea, kun olen tällainen yhden saundin ihminen ja olen kohta vuoden pähkäillyt, että onko kompressoripedaalin hankkiminen yletöntä;-).

Ultrasonido:
Kitaravalmistajien historiat voi valaista laadukkaiden kitaroiden etsintää. Esim. olin ajatellut että 70-luvun Ibanezit on varmaan tosi laadukkaita, mutta sitten luin jostain että firman alkumenestys perustuikin siihen että tingittiin käyttämällä halvimpia saatavilla olevia osia. Tästä tulee äkkiä mieleen että ehkä parhaat Ibanezit on tehtykin hiukan myöhemmin.
Osaltani voin kumota tämän olettamuksen, TOSIN kyseessä oli 2 "halpis" Road Star -mallin vasuri Ibanezia, vuosimallit jotain 85-87, täysin sama kitara, toinen vähän parempi mutta molemmat surkeita soinniltaan, kyllä sähkökitaran pitää SOIDA myös akustisesti. Helvetin hyvät kaulat noissa oli kyllä. No joo, tuohon aikaan vasureille tehtiin kitaroita tyyliin "tehään nyt noillekkin joku", jos nyt ylipäätään löytyi joku vasuriritsa roikkumasta musaliikeen seinällä.
Täysin päinvastainen esimerkki japanilaisesta laadusta on mun vasuri Yamaha SG 2000, "hand made in Japan", aivan loistava Les paul -tyyppinen kitara, en ihan helposti luopuisi tuosta saati että vaihtaisin johonkin uuteen Gibson Les Pauliin. Spesiaalinahan tuossa on mm puolitettavat mikit ja messinkinen palkki rungossa mikkien alapuolella lisäämään sustainia jota tosiaankin riittää. Vuosimalli on 78, eli lienee jo lähes "vintakkee". http://muusikoiden.net/dyn/users/70123.jpg
Basso on jostain 80- luvun alusta, Bb 1200-sarjaa.
 
Käsittääkseni molemmat pelit ovat suht arvostettuja vielä tänäkin päivänä, vasurin hinta vois olla jotain väliltä 1500-2000, basso menee varmaan alle tonnin. Molemmat kaipais pikkuremppaa, nauhat pitäs hioo ja skitan elektroniikka huoltaa eli vaihtaa potikat.
 
Nykyäänhän kelpo vasureita saa lähes "kaupan hyllyltä" mutta mikähän noitten 60-luvun pelien kaa lienee? Saattaa olla arvokkaita, jos niitä edes on olemassa.
Hehe...onhan noita, esim 59 mallin vasuri Les Paul 5000€, pitäskö sijottaa...ei stana, kyllä noissa täytyy nimikin maksaa.

Pikkasen sekotan vielä tuota vasuripointtia vintagekitaroista.
Muutama viikko sitten ebay:tä bongasin ´72 LPB straton. Oli aika hienossa kunnossa. Hintapyyntiä sillä oli muistaakseni 12700US-taalaa ja viikkoa kauempaa se myynnissä ei ollut.
Jos vertailukohdaksi ottaa saman ikäisen ja oikeakätisen kitaran niin paljonko hintaeroa näillä voisi olla keskimäärin.
Mun mielestä 12700 taalaa kuulostaa todella reippaalta hintapyynnöltä.
Vai onko se?

WanhaWetäjä:
Nykyäänhän kelpo vasureita saa lähes "kaupan hyllyltä" mutta mikähän noitten 60-luvun pelien kaa lienee? Saattaa olla arvokkaita, jos niitä edes on olemassa.
Hehe...onhan noita, esim 59 mallin vasuri Les Paul 5000€, pitäskö sijottaa...ei stana, kyllä noissa täytyy nimikin maksaa.
 
Kyllähän niit olemassa on, mutta niissä oli silloin muinoin todella pienet valmistusmäärät.. No, me ollaan soiteltu samalla jengillä suurinpiirtein Purplen, Nazarethin ja muutaman muun bändin luokkaa..eli usseempikin vuosi.. basistimme on vasuri, mutta soittaa ihan oikeakätis-malleja oikeakätiselle kielitettynä, koskapa eipä noita vasurimalleja täällä periferiassa ollut saatavillakaan. Nykyään soittelee RD Artist- ja EB-3 bassoilla, koskapa rungon muoto mahdollistaa "ylösalaisin" soittamisen toisin kun joku Precision..
 
Onko tää firma sulle tuttu?? http://www.southpawguitars.com/
 
(ja voi olla muillekin vasureille hyötyä linkistä..)
 
Niin, itse aiheeseen: Vasenkätisten kitaroitten (siis ns. "vintageosaston") valmistusmäärät oli pienet, ja kysyntääkin on tänä päivänä, joten - hinnassahan se näkyy. Ja malleja on huomattavasti vähemmän, kuin oikeakätisille.

jyrkalt: Pikkasen sekotan vielä tuota vasuripointtia vintagekitaroista.
Muutama viikko sitten ebay:tä bongasin 72 LPB straton. Oli aika hienossa kunnossa. Hintapyyntiä sillä oli muistaakseni 12700US-taalaa ja viikkoa kauempaa se myynnissä ei ollut.
Jos vertailukohdaksi ottaa saman ikäisen ja oikeakätisen kitaran niin paljonko hintaeroa näillä voisi olla keskimäärin.
Mun mielestä 12700 taalaa kuulostaa todella reippaalta hintapyynnöltä.
Vai onko se?
 
Katso edellinen postaukseni, tuossa tietty hyvä kunto ym. jutut.. Ja kaupaksihan se kävi, nopeastikin, eiköpä?? =)

Ultrasonido: Aihe on kai nyt sitten kaluttu tässä ketjussa loppuun, mutta tässä pari ajatusta lisää joita lähinnä tuo ensimmäinen kysymyksesi herätti. Olen kuullut seuraavia muita-kuin-keräily perusteita vanhalle(+15 vuotta) soittimelle:
 
Muutama huomio kirjoituksestasi. Ei ole missään nimessä tarkoitus vittuilla, vaan tarjota toisenlainen näkökulma aiheeseen. Ja näkökulma on käyttöarvo ja tarkasteltavana ketjun aloittajankin mainitsema perus-fonder. Huom! Alkuperäinen lista on kaiketi kirjoitettu hieman eri lähtökohdasta, joten osa kritiikistä on sikäli ehkä vähän epäreilun kuuloista.
 
1. Puut on asettuneet, alkaneet soida paremmin yms.
Onko viestin loppuun linkittämäni paperin lisäksi olemassa mitään muuta näyttöä tällaisen ilmiön olemassaolosta? Anekdotaalisia väitteitä on toki pilvin pimein, mutta niin ihmiset väittävät näkevänsä lentäviä lautasiakin, lumimiehiä ym. Joku materiaalitieteistä perillä oleva voisi kertoa, miten käytännössä tuollainen nykyään käytetty teollisesti kuivattu puu käyttäytyy ja muovautuu ihan fyysisesti ajan mittaan. Entä laitoksen kokoonlaittamiseen käytetty liima ja viimeistelyyn käytetty lakka ym. täkötötti. Onko kukaan verifioinut mitenkään, että tällaisilla seikoilla saundiin tulee korvin kuultavia muutoksia? Voidaanko mahdolliset muutokset toisintaa tökkäämällä lautaan bossin halvin ekvalisaattori, vai tapahtuuko saundille jotain paljon hienompaa? Sanoisin, että poistoon, koska omasta mielestäni tällaisestä ilmiöstä ei ole riittävää näyttöä ainakaan sähkökitaroista puhuttaessa.
2. Jossain tietyssä vaiheessa tietty merkki käytti laadukkaampia osia kuin nyt
Tämä on ehdottomasti validi peruste. Voidaan kuitenkin kysyä, että miksi ostaa kokonainen kitara, jos nykyiset huonot osat voidaan vaihtaa parempiin? Markkinoilla on hurja määrä erilaisia varaosatarvikkeita laidasta laitaan, joista varmasti löytyy tarpeeksi laadukkaat. Olen armelias ja hyväksyn. Selkeä merkitys käyttöarvoon.
3. Jotain väriä, tyyliä ei tehdä(harvinaista ainakin Fenkulla tosin)
Tämäkin on hyvä huomio. Jos värillä on väliä, on tämä ihan hyvä peruste ostaa vanha kitara. Ei kuitenkaan vaikutusta käyttöarvoon. Poistoon.
4. Metalliosat lujempia, nauhat ei kulu, talla kestää yms.
Tämä on peruste on täysin sama kuin kakkoskohta. Poistoon.
5. Mikkien käämit on löystyneet sopivasti ja magneetit on erilaisia kuin
liukuhihnasoittimissa nykyään.
Tämäkin on käytännössä täsmälleen sama kuin kakkoskohta. Poistoon samoin perustein.
6. Valmistusmaa oli vielä silloin se ja se. liittyy mielikuvissa myös kohtaan 2.
Niin, jos soittimen pitää olla tietyn merkkinen ja tietyssä maassa valmistettu, eikä moisia enää väsätä, niin sittenhän meillä ei ole vaihtoehtoja. Itsessään tämä ei ole mielestäni oikein peruste. Tämä menee myös mielestäni hieman keräily ym. perusteiden osastolle. Ei merkitystä käyttöarvolle. Poistoon.
7. Kaikilla kehäraakeilla kapakkatrubaduureilla ei ole samanlaista soitinta.
Vähän sama kuin kutoskohta. Tosin sillä poikkeuksella, että ainahan voi ostaa vaikka jonkun "harvinaisemman" uuden soittimen. Käyttöarvoon ei vaikutusta. Poistoon.
8. tykästyi tiettyyn saundiin joskus nuorena, eikä jaksa kahlata uusia soittimia läpi ja katsoa löytyykö vastaavaa.
Vähän niin ja näin. Samaan aikaan puhutaan kunnioittavaan sävyyn (usein) siitä, miten wanhaan aikaan kaikki soittimet olivat yksilöllisiä aivan oman luonteensa ja saundinsa omaavia Yksilöitä. Samoin jos joskus nuorena on tykästynyt saundiin, niin eikös sen saundin pitänyt muuttua ajan myötä kuten ykköskohdassa sanottiin? Silloin kannattaisi ostaa uusi soitin samoilla spekseillä. Väitänpä lisäksi tähän kohtaan, että jos mennään sokkotesteihin testaamaan vanhoja ja uusia "re-issue" fändöjä, niin vain superfakiiri pystyy niitä toisistaan erottamaan, jos hänkään, saati että pysyisi sanomaan, että jonkin vuosimallin fandut kuulostivat siltä ja siltä. Poistoon.
9. Arvon säilyminen. Mikäänhän ei varmaa ole, mutta se että soittimen olettaa säilyttävän arvonsa hyvin, voi kiinnostaa myös soittajaa eikä vaan keräilijää.
Jos puhutaan vähänkin arvokkaammista ns. vintage-lisää omaavista soittimista, niin silloin mukaan tulee myös automaattisesti riski siitä, että ne hinnat laskevatkin. Mitä hinnakkaampi soitin, sitä enemmän fyrkkaa saattaa mennä kaivoon. Tämä voi olla perustellusti peruste niin puolesta kuin vastaan. Ei merkitystä käyttöarvolle. Poistoon.
10. Erikoisominaisuudet joita kukaan valmistaja ei nykyään käytä: alumiinikaula, lasikuiturunko, mitä ikinä.
Aloittaja, jonka viestiin vastasit taisi käyttää esimerkkinä niitä fändöjä, joita on väännetty käytännössä samoilla yleisillä spekseillä ties kuinka monta sataa tuhatta miljoonaa vuotta jo. Mut joo, jos joku on joskus rakentanut sellaisen kitaran, esimerkiksi aluumiinikaulaisen, jollaisia ei enää saa ja sellainen on pakko saada, niin sitten sellainen kannattaa ehdottomasti ostaa. Sanoisin kuitenkin että poistoon tämäkin.
11. Vanha soitin voi tietty olla jonkinlainen statussymboli, mutta myös hauska tapa saada aikaan hyviä keskusteluja alan harrastajien kanssa, ihan kuten vanhat autotkin.
Tämä on varmasti ehdottomasti totta. Toisaalta tämä on mielestäni aika pitkälti ns. keräilyperuste. Ei merkitystä käyttöarvoon. Poistoon sen vuoksi.
 
Jäljelle jää:
 
2. Jossain tietyssä vaiheessa tietty merkki käytti laadukkaampia osia kuin nyt
 
Käytännössä: Jossain tietyssä vaiheessa tietty merkki valmisti käyttöarvoltaan parempia kitaroita kuin nyt. Niin, kuulostaako tai tuntuuko se 62-vuoden fedor paremmalta kuin mallin nykyinen re-issue? Entä 90-luvun re-issue? 80-luvun re-issue? Moniko on kokeillut? Kättä ylös. Sokkona?
 
Loppusanoina sanoisin, että eri kitaroista, niiden valmistusmenetelmistä, "hyvän saundin" muodostumisesta ym. seikoista on olemassa lopulta niin vähän tutkimusta tai ylipäätään minkäänlaista kattavaa luotettavaa informaatiota, että mielestäni keskustelu vanha vs. hyvä on varsin turhaa, jos jätetään ne keräily ym. perusteet pois. Kun puhutaan vaikka jostain nipponin veljen väsäämästä 70-luvun tilkkeestä, niin ei oikeasti kukaan pysty sanomaan, että se ja se malli oli näinä ja näinä vuosina tosi kova ja sitten siihen tuli näinä ja näinä vuosina vähemmän mojoa, sustainia ja klangia sekä twangia kovinkaan perustellusti. Sokkotesteihin mars! Puhumattakaan siitä, että nämä varsin subjektiivisia juttuja kaikenkaikkiaan. Mut ei siinä, harrastus nämä historiatiedot ym. jutut ovat siinä missä muutkin. Sanon vaan, että saattavat olla monet arviot todella heikoilla pohjilla jos koitetaan sovittaa niitä mielikuvia käytäntöön.
 
EDIT: se pirun linkki unohtui:
http://www.henrystrobel.com/lehmann.htm

Hohhoijaa.
Miksi sen vanhan soittimen yleensäkään pitäisi olla se paras?
Hinta ei korreloi mitenkään itse soittimen hyvyyden kanssa silloin kun aletaan puhumaan 40+ vanhoista soittimista.
 
Se että ne on harvinaisia, haluttuja ja vaikeasti saatavia on enemmän se juttu.
Suurimmalle osalle puhdas fiilisjuttu, niinkuin muukin vanha tavara tai antiikki jossa tuotteen hyvyydellä ei ole mitään tekemistä hinnan kanssa.
Enemmän ratkaisee itse tuotteen harvinaisuus ja kunto.
 
Kaikki pitäisi aina jollain tieteen konsteilla perustella?
Miksi?
Siksi kun itsellä ei ole varaa sellaiseen, niin se on vaan vanhaa paskaa?
 
Puun soinnista sen verran, että miksi ihmeessä miljoonien arvoista stradivariusta lainataan kokoajan ammattimuusikoille sillä perusteella että se pysyy "auki"?
Korvathan siinäkin on paras mittari, mutta tuskin ihan mutun vuoksi noita mittaamattoman arvokkaita pelejä pidetään käytössä.
 
Sähkökitarassa nyt tuskin kovin huikeita eroja lankun soinnissa ajan myötä tulee, enemmän akustisten soittimien juttu munsta, mutta psykoakustiikkakin on jännä juttu :)

Seba: Puun soinnista sen verran, että miksi ihmeessä miljoonien arvoista stradivariusta lainataan kokoajan ammattimuusikoille sillä perusteella että se pysyy "auki"?
Korvathan siinäkin on paras mittari, mutta tuskin ihan mutun vuoksi noita mittaamattoman arvokkaita pelejä pidetään käytössä.
 
Sähkökitarassa nyt tuskin kovin huikeita eroja lankun soinnissa ajan myötä tulee, enemmän akustisten soittimien juttu munsta, mutta psykoakustiikkakin on jännä juttu :)
 
mutta luulisi soitettujen, eli kuluneiden, maksavan enemmän.

Seba:
Siksi kun itsellä ei ole varaa sellaiseen, niin se on vaan vanhaa paskaa?
 
Juuri näin. Kiitos kuin luit viestini ensimmäisen kappaleen huolella.