Kitarat: kitarakamat ›

inrock: Otan vapauden sanoa: Jäsenen Svilo soundi.
 
Mä ottaisin mieluusti Svilon käpälät ja tatsin,soundi tulis tod näk mukana kaupan päälle..(??!).

Mä en ihan usko tota soundi sormista juttua... Tai siis totthan se on, mut jos nyt aatellaan et sormet on ne mitä on ja tottakai treenataan, niin kyllä sopivilla kamavalinnoilla siihen soundiin voi kuitenkin vaikuttaa.
 
Pändin toisen kitaristin kanssa vaihettiin vahvarit hitusen parempiin ja kyllä se soundi paremmalta kuulostaa nauhotuksissa, vaikka ihan samoilla sormilla vedellään.
 
Yllättävän tärkee juttu on et kitara on säädöissä ja soi omalla tyylillä runtaten hyvin ja vireisesti. Jos soinnut vouvaa ja sammuu niin koko homma on jo pielessä.

Yllättävän tärkee juttu on et kitara on säädöissä ja soi omalla tyylillä runtaten hyvin ja vireisesti. Jos soinnut vouvaa ja sammuu niin koko homma on jo pielessä.
 
Komppaan tätä. Mun mielestä siihen soundiin vaikuttaa tosi monet tekijät, kuten just jokaisen henkkoht soittotatsi - runnooko vai hiveleekö. Olen sitä mieltä että minä en kuulostaisi Gary Moorelta Mooren kamoilla. Ensinnäkin olen ihan paska kitaristi ja Moore oli ihan kurko kitaristi.
 
E: Onnistuipa lainaaminenkin taas hienosti...

Mielestäni kitarasaundin pyhä kolminaisuus on Ritchie, Uli ja Yngwie. Ehkä vähän SRV:tä ja Rory Gallagheria myös.

No mitä näitä nyt onkaan.. Hendrix oli suuri tiennäyttäjä tuollaisen massiivisen rocksaundin luomisessa. Nerokasta efektien käyttöä myös. Piste hänelle. SRV jatkoi siitä mihin Hendrix jäi ja loi vielä hiotumman saundin, tykkään siitäkin. Philip Sayce ja Doyle Bramhall II jatkoivat myös samankaltaisen saundin viilaamista. Saycen Fuzz-saundit ovat aivan herkkua ja Bramhallilla myös älyttömän kovat saundit.
 
Brian Maylla on myös hyvin persoonalliset saundit, mutta näiden takana seisoo herra nimeltä Rory Gallagher, jonka saundia May lähti jäljittelemään.
 
Muita korviini kivalta kuullostavia saundeja on mm. Youngin veljeksillä, Blackmorella, Frusciantella, Mayerilla, Slash/Izzy saundit AFD:llä, Matt Schofieldillä ja tietenkin näitä legendaarisilla 70' rockareilla (Page, Leslie West, Iommi yms.)

Sakmongkol: Mielestäni kitarasaundin pyhä kolminaisuus on Slash, Angus Young ja Gary Moore. Ehkä vähän Mick Marsia ja Jimmy Pagea myös.

No mitä näitä nyt onkaan.. Hendrix oli suuri tiennäyttäjä tuollaisen massiivisen rocksaundin luomisessa. Nerokasta efektien käyttöä myös. Piste hänelle. SRV jatkoi siitä mihin Hendrix jäi ja loi vielä hiotumman saundin, tykkään siitäkin. Philip Sayce ja Doyle Bramhall II jatkoivat myös samankaltaisen saundin viilaamista. Saycen Fuzz-saundit ovat aivan herkkua ja Bramhallilla myös älyttömän kovat saundit.
 
tota saycea en olekaan kuunnellut aiemmin ja loistava soundihan sillä tuntui olevan ainakin mun makuun. kiitos vihjeestä.

Ei aina tartte särövallia. Ilkee tele saundi on komia: Roy Buchanan.

SymphonyX:n Michael Romeolla on aika hieno soundi sekä riffeissä että sooloissa. Ylimääräisestä kirkkaudesta huolimatta Divine Wingsin soundi on ehkä parasta. Ainakin se teki vaikutuksen.
Yngwien Seventh Signilla on hemmetin hienot kirkkaat, lasiset soundit.
Sitten on SRV, jonka levyistä ehkä In Step on soundillisesti hiotuin.
Kotimaisista Nightwishin Dark Passion Play:llä on sopivan tyrni Bogner-meininki, josta tykkään.
 
Kirkkaat soundit on jostain syystä tehneet muhun muutenkin vaikutuksen:
Metallica: ...And Justice for All
Dream Theater: Images and Words

Sotahippi: Kirkkaat soundit on jostain syystä tehneet muhun muutenkin vaikutuksen
 
Kirkkaan lisäksi pitää mun mielestä olla sopivan raaka. Ei prosessoitu, munaton ja steriili, muttei myöskään pelkkää räkää.

Otsikon kysymys on mahdoton. Eihän sellaista soundia olekaan, joka jokaisen mielestä olisi täydellinen.
Yks tykkää äidistä, toinen anopin voileivistä.

Ynkän soundissa (siltä osin kun se laitteistosta on kiinni) ei ole kerrassaan mitään vikaa. Vielä kun joku soittaisi tuolla soundilla musiikkia, sehän ois mahtavaa!

EVH:n saundi levyillä Fair Warning, Diver Down, 1984 jne.
Gilbertin saundi uudemmilla levyillä ja parilla viime livekeikalla.
Kolmas Nainen, Sakari Pesolan ja etenkin Timo Kivikankaan saundit.
 
Joe Satriani Flying in the bue dream levyllä.
Steve Vai Passion and Warfare levyllä.
Gary Mooren saundi 1990 livevedolla Montreuxissa.
SRV
AC/DC monella levyllä.
Tommy Emmanuel livevedoilla.
Rosenberg Trio livevedoilla.
 
Listahan on loputon, akustisia en jaksa edes kirjata kaikkia.

David Gilmour ja Comfortably Numb. Ton biisin soundeista ei enää paremmaks muutu, vaikka melkoisen objektiivinen kysymys onkin.

Rock: EVH, Angus Young, Jimmy Page
Metal: Adam Dutkiewicz (KsE), Misha Mansoor
Muu: Craig D'Andrea ja esim. Antoine Dufour (tsekitaut, akustista kamaa: http://www.youtube.com/watch?v=YrGOrQeQEfg tai http://www.youtube.com/watch?v=YQlyHbu0zz4&NR=1)

jpjanhun: tota saycea en olekaan kuunnellut aiemmin ja loistava soundihan sillä tuntui olevan ainakin mun makuun. kiitos vihjeestä.
 
Itse hurahdin kyllä ihan täysin Sayceen. Saundit on aivan mahtavat! Muutenkin tuo kitarointi kolahtaa itelle. Vähän niinku Rock-versio tommosesta SRV-soitosta. Laulutyylikin todella hyvä, sopivasti asennetta ja väriä.
 
E: Innerevolution on kyllä älyttömän hyvä levy. Eikä ole mikään "tylsä" blueslevy vaan tuollainen pop/rock/blues -sekoitus. Koko tuon levyn äänimaailma on erittäin avara ja toimiva.

Jucciz: Ynkän soundissa (siltä osin kun se laitteistosta on kiinni) ei ole kerrassaan mitään vikaa. Vielä kun joku soittaisi tuolla soundilla musiikkia, sehän ois mahtavaa!
 
No no, eipäs nyt taas aleta :)

Funkonaut: David Gilmour ja Comfortably Numb. Ton biisin soundeista ei enää paremmaks muutu, vaikka melkoisen objektiivinen kysymys onkin.
 
Aina oon digannut Daven saundeista. Iän myötä myös soittotaitoa arvostaa enemmän ja enemmän, niin taloudellista ja niin vaikuttavaa. Loistoesimerkki äijän saundista ja tavasta soittaa on myös Echoes, erityisesti Live at Pompeii versio.

Oman tyylinsä multihuipentuma on pitkälti tuossa http://www.youtube.com/watch?v=UMz8XRGxZdY

Tässä meikäläisen top-5:
 
Blackfoot: Siogo. Tosi tuhtia Les Paul/Marshall -murinaa. Taisi olla niin, että pojilla oli kaikki nappulat kaakossa noihin aikoihin.
 
Frank Marino: Juggernaut. Gibson-jytää tässäkin, mutta vaffistinpuolesta en ole varma. Syvä ja lämmin soundi. Ja se tatsi!
 
AC/DC: Let There Be Rock. Poikien perinteinen Gibson/Gretsch/Marshall -akseli raikaa. Jotenkin erityisen "orgaaninen" soundi tällä platalla.
 
Loudness: Thunder In The East. Takasakia parhaimmillaan. Soundit edelleenkin ehdottomasti parhaimmistoa heavyosastolla, rapsakkuutta, sustainia ja potkua riittää. ESP:n keihäillä pistelivät menemään.
 
Ja jotain erilaista: Stevie Ray Vaughan ja Texas Flood. Stratocaster soi mestarin käsissä koko soundikirjollaan mielettömän upeasti. Paksut kielet ja ainutlaatuinen tatsi. En tiedä tuon periodin vahvistinarsenaalista, ikävä kyllä.
 
Olishan noita vielä vaikka mitä, mutta tässä nyt edes muutama suosikki.