Kitarat: kitarakamat ›

WanhaWetäjä: MUTTA...pystyykö KUULIJA arvioimaan mikä arvoisella kitaralla soitetaan?
Epäilen vahvasti...kuten usein on todettu, soundi lähtee kuitenkin soittajasta, ei kamoista.
 
http://maihinnousu.net/s/23011
Toi on vedetty 200€:n euron kitaralla ja Logicin plugareilla, siihen nähden aika ok...oon vissiin masokisti sitten.
 
Tuskinpa. Ajattelin tässä vähän lähemmin ihmisluonnetta. Joillain vaan pitää olla parhaat vehkeet oli niihin rahaa tai ei. Toiset menee hinta-laatu meiningillä ja jotkut sitten pihtaa ihan urakalla ja tappelevat huonojen laitteiden kanssa. Näitä kaikkia hankintaperiaatteita löytyy ihmisiltä varallisuudesta huolimatta. Toki varakkaammat todennäköisesti ostavat useammin sitä kalliimpaa.

Haluaako joku palata vielä itse aiheeseen?
 
Minulla olisi pari omakohtaisesti koettua verrokkiparia.
 
A. Tässä kätten ulottuvilla on Gretschin 6120 ja 5128. Molemmat ovat tyypiltään samanlaisia onttoja paksukoppaisia, Bigsbyllä varustettuja soittimia viime vuosikymmenen puolen välin paikkeilta. Rakennusmateriaalina molemmissa on vaahteravaneri.
 
Molemmat ovat aivan erinomaisia kitaroita, mutta niissä on seuraavia eroavuuksia niissä on:
1. Kalliimpi on valmistettu Japanissa, edullisempi Koreassa
2. Kalliimmassa on reunalistoitus tehty useammasta listasta
3. Kalliimmassa kansi on tehty kolmikerroksisesta vaahterasta, edullisempi viisikerroksisesta
4. Kallimmassa kampi on amerikalaisvalmisteinen B6, edullisemmassa lisenssiversio B60
5. Mikrofoni olivat ja ovat edelleen erilaiset, mutta jätän tämän osion huomioimatta, koska mikrofonit olivat erityyppiset, ja siten erisointiset mikä on puhtaasti makukysymys..
6. Kallimpi on läpikuultava oranssi kaunillaa linnusilmäkuviolla, edullisempi on päällystetty kullanvärisellä muovikalvolla. Tätäkään eroa en pidä laatukysymyksenä, koska myös kalliimman hintaluokan Gretschejä saa vastaavalla glitterpinnalla.
7. Lakkaus on kalliimmassa ohuempi, jotenkin viimeistellymmän oloinen
8. Molempiin olen vaihtanut samanlaisen gretschin rocking bar tallan, jota ei kummassakaan alkuperäisenä ollut.
9. Virittimet ovat kallimmassa avoimet mitkälie, halvemmassa suljetut Klusonit. Toiminnaltaan täydelliset molemmissa.
10. Satula kalliimmassa messinkiä, halvemmassa jotain muovipuristetta. Toimivat molemmat.
 
Hämmästyksekseni olen päätynyt soittamaan halvempaa huomattavasti enemmän. Se soi akustisesti kovempaa ja kirkkaammin, joten sitä on miellyttävämpi soffalla rämpytellä. Keikalle ja treeneihinkin se tuntuu tarttuvan mukaan useammin. Tänään vedän kyllä oranssilla. Pidän molemmista.
 
B. Kierompi esimerkki on vuonna 90 viidellä sadalla punnalla ostettu 70 luvun tele custom. Näyttävät olevan parin tonnin hinnoissa nykyään, mutta ei se vuosien saatossa mielestäni ole paremmaksi muuttunut, ei kyllä pilaantunutkaan. Tässä tapauksessa kalliimpi on vain vanhempi.
 
C. Jatkuvassa aktiivisessa käytössäni on halpiksia, omavalmisteita ja kalliimpia yksilöitä. Ne kaikki on valittu sillä perusteella, että niissä on ollut jotain sillä hetkellä puhuttelevaa... useimmiten ne ovat olleet siis jo ostettaessa hyviä soittimia, hintaluokasta riippumatta. (Tai sympaattisella tavalla huonoja.)
 
En ole koskaan mennyt ensisijaisesti ostamaan joko kallista tai halpaa kitaraa vaan tarpeellista hyvää kitaraa.

Gabe: Kuulisin mielelläni perusteluja jos olet erimieltä asiasta. :-) Omat näkemykseni perustuvat ihan omiin kokemuksiin.
 
No sepä se, että perustuu omiin kokemuksiin. Mitäs jos käyt niiltä pienituloisilta ihan itse kysymässä, että mihin se raha oikein menee?
 
Etkös sinä tuolla Turun lähettyvillä asu, niin sielläkin joka kolmas kokee ettei raha riitä. Kysy nvastaantulijoilta
http://www.talouselama.fi/uutiset/k … eivat+rahat+riita+menoihin/a2274596
 
Ja mitä tuohon ruokapuoleen tulee, niin kyllähän sitä halvalla tekee itse, mutta jos vähän laadukkaampaa tahtoo, niin kyllä siinäkin rahaa menee. Toki sitä voi lapsilleen syöttää hunajamarinoitua broilersuikalepaskaa, kun on halpaa, koska isi säästää kitaraan. Mieluummin olisin kateellinen kuin itsekäs, jos pitäisi valita, vai kuinka?

Kylläpä tämä keskustelu taas vilkastui:-). Tämä viimeisen parin sivun aikana tullut näkökohta olikin tosiaan kiinnostava. Se kitarahan on tosiaan täysin eri hintainen riippuen ostajansa varallisuudesta ja vauraudesta. Ihminen jonka ei ole tarvinnut luopua mistään tai edes tinkiä mistään ostaakseen kalliin kitaran, ei voi mitenkään suhtautua siihen samalla tavalla kuin ihminen joka on tinkinyt, säästänyt ja luopunut sen saadakseen. Ensimmäiselle se on vai jälleen yksi ylellisyystuote monien muiden joukossa ja jälkimmäiselle jotain elämää suurempaa, pieni aarre jonka on onnistunut itselleen hankkimaan jota vaalii, varjelee ja rakastaa ja jonka toivoo jäävän jälkipolvien elämää rikastuttamaan.
 
Vauraan ihmisen silmin maailma näyttää varmasti hyvin erilaiselta kuin puutteessa elävän silmin. Näiden kahden ihmisen on varmasti vaikea ymmärtää toisiaan, koska he ovat joutuneet kehittelemään niin erilaiset eettismoraaliset näkökulmat.
 
Itse aikoinaan ostaessani tuon LesPaulin, ajattelin ihan oikeasti että en pysty enää koskaan elämässäni ostamaan mitään niin kallista kitaraa ja että se on aivan ainutlaatuinen tilaisuus ja satumainen onni, että pystyin sen silloin ostamaan. Niinpä olen sitä tottunut aina aarteenani palvomaan, klonkun lailla klunksutellen vain öisin soittamaan ja pölyjä pyyhkien ja päivisin visusti maailmalta onneni kätkien. Kuin narri joka on kähveltänyt jotakin kuninkaalle kuuluvaa, salasin maailmalta omaavani tuon kitaramaailman aatelisen. Sittemmin liityimme EU:hun ja sen rahaliittoon ja palkat nousivat kohisten ja työllisten vauraus nousi samalla kun tulonsiirtojen varassa elävien elämän edellytyksiä on purettu yksi toisensa jälkeen ja syösty heidät köyhyyteen jota emme ole hyvinvointivaltiossa tottuneet näkemään. Samalla kun itse tavallisena työtä tekevänä on vaurastunut, niin sisällä pieni ääni kertoo, että olen vaurastuessani osa sitä järjestelmää, joka luo lisää kurjuutta ja eriarvoisuutta tähän kauniiseen maailmaamme. Siitä on seurannut uudenlainen tunne. Nimittäin häpeä omasta vauraudesta. Samalla kun se Lespauli ei enää olekaan yhtä suuri palanen onnea ja nykyisin ajattelen, että tarvittaessa voisin sellaisen jopa ostaakin. Toisaalta haluan unohtaa heidät jotka eivät niin voi tehdä, osittain häpeästä siitä että olen osasyyllinen heidän kurjuuteensa, mutta toisaalta keskiluokan alalaidalla alati itse vaarassa pudota heidän joukkoonsa.
 
Täällä foorumilla me kuitenkin kaikki rikkaat ja köyhät ja keskiluokkaiset keskustelemme yleensä sulassa sovussa unohtaen nämä ikävät sosiaaliset statukset. Toisinaan jokin seikka pullauttaa tuon vaietun asian esille ja pakottaa meidät huomaamaan, että emme elä samassa maailmassa. Suutumme ja alamme syytelemään toisiamme siitä, että jouduimme asian huomaamaan. Sanomme, että he ovat vain kateellisia tai ylimielisiä paskiasisia tai jotain muuta jolla saamme siirrettyä tuota ikävää tunnetta pois itsestämme. Haluamme todistaa, että se ainoa "oikea" moraaliseettinen katsantokanta on juuri se omamme, joka kaikkien muidenkin tulisi omaksua. Mitä ehdottomampia otaksumia eettinen näkökulmamme toimiakseen vaatii, sitä agressiivisemmin meidän on vaadittava toisia hyväksymään se ainoaksi oikeaksi tavaksi tarkastella maailmaa ja sitä henkilökohtaisemmin meidän täytyy toisiamme nonseleerata, koska mikään johdonmukainen argumentti ei pese mustaa valkoiseksi.

Mä olen aina hankkinut kitarat (ja autotkin) värin perusteella.

M-Juhana: Mä olen aina hankkinut kitarat (ja autotkin) värin perusteella.
 
Tämä eräs kriittinen tekijä.

hallu: ...
 
Vähän jäi kiinnostamaan, että mitä mahdat tehdä työksesi, jos olet osasyyllinen yhteiskunnan köyhyyteen?

Muistakaa, että sillähän yhteiskunta (osittain) pyörii, että rikkaat ostavat mahdollisimman kallista paskaa ja raha kiertää. Parasta lamalääkettä.

M-Juhana: Mä olen aina hankkinut kitarat (ja autotkin) värin perusteella.
 
Totta kai väri vaikuttaa - sehän on osa soitinvalinnan ensimmäistä kriteeriä, joka kuuluu: Näyttääkö se hyvältä?
 
Vain jos vastaus tähän ensimmäiseen kriteeriin on "kyllä", ryhdytään soitinta tarkastelemaan sen varsinaisen funktion suhteen. "Ei" -vastauksen saaneet ovat automaattisesti ulkona.
 
Pelkän värin perusteella en tosin ole koskaan kitaraa ostanut, mutta olen kyllä jättänyt ostamatta, aivan samoin kuin en ole koskaan ostanut vääränväristä autoa.

tender.insanity: No sepä se, että perustuu omiin kokemuksiin. Mitäs jos käyt niiltä pienituloisilta ihan itse kysymässä, että mihin se raha oikein menee?
 
Kuten sanoin aiemmin niin kyllä tässä itselläkin on tulot pienet olleet silloin kun olin työttömänä. Enkä kokenut että ei olisi silloinkaan ruokaan, lääkkeisiin, vaatteisiin tai harrastuksiin varaa. Tuossakin tutkimuksessa on painopiste kyselyyn osallistuneiden henkilökohtaisilla kokemuksilla. Eli jokaisella ne rahat jakautuu eri tavoin, miehillä ja naisilla pelkästään suuri ero. Tuollainenkin tutkimus olisi paljon hyödyllisempi jos siihen osallistuneiden rahankäyttöä ja elämäntapoja tutkittaisiin tarkemmin. Väitätkö tosiaan että fiksulla rahankäytöllä ja talouden suunnittelulla ei saa talouden menoja pienenemään? Toki elämäntilanteet vaihtelevat ja asuminen, lääkkeet, sairaudet ja velat vaikuttavat todella paljon eikä tietenkään jokaisessa tilanteessa ole varaa harrastaa tai säästää, jos on vaikka ylivelkaantunut ja sairastaa jotain niin pelkkä eläminen voi tehdä tiukkaa. Mutta kyllä se rahankäytön suunnittelu ja tarkkailu ihan jokaisessa tilanteessa ihan hyvää tekee. Jos ajatellaan normaalituloista pariskuntaa joilla on lapsi tai pari, niin kyllä fiksuja valintoja tekemällä pitäisi pärjätä.
 
Siitä lukemaan:
 
http://www.martat.fi/rahat/
 
http://www.kkv.fi/globalassets/kkv- … /talousoppaat/rahan-kayton-opas.pdf
 
Ja mitä tuohon ruokapuoleen tulee, niin kyllähän sitä halvalla tekee itse, mutta jos vähän laadukkaampaa tahtoo, niin kyllä siinäkin rahaa menee. Toki sitä voi lapsilleen syöttää hunajamarinoitua broilersuikalepaskaa, kun on halpaa, koska isi säästää kitaraan. Mieluummin olisin kateellinen kuin itsekäs, jos pitäisi valita, vai kuinka?
 
Mitäs se vähän laadukkaampi on? Kyllä meillä on syöty ja syödään terveellistä kotimaista kunnon kotiruokaa salaatteineen. Säänmukaiset vaatteet on muksuilla ja leluja löytyy, rahaakin menee joka kuussa säästöön. Isi pihistelee lähinnä omista ylimääräisistä menoistaan ja syytää ne rahat kitaroihin. Eikä me mitenkään suurituloisia olla, päinvastoin.

WanhaWetäjä: MUTTA...pystyykö KUULIJA arvioimaan mikä arvoisella kitaralla soitetaan?
Epäilen vahvasti...kuten usein on todettu, soundi lähtee kuitenkin soittajasta, ei kamoista.
 
Kyllä se tosiaan sille kuulijalle on varmaan ihan se ja sama onko soittajalla Tokai vai CS Fender. Suuremmassa roolissa tässä näyttelee todennäköisesti se itse soittajan henkilökohtainen kokemus aiheesta. Tämän merkitys taas on jokaisen oma asia.

Gabe: Väitätkö tosiaan että fiksulla rahankäytöllä ja talouden suunnittelulla ei saa talouden menoja pienenemään?
 
Mistäs sä tuollaisen väitöksen kehittelit?
 
Mitäs se vähän laadukkaampi on?
 
No jos et huomaa eroa esim. hunajamarinoidun broilersuikaleen ja kananrintafileen, jonka itse suikaloi, välillä niin olet oikeassa triidissä keskustelemassa laatueroista kalliimman ja halvemman välillä.

Laulava Kylätohtori: Mikä kuulija? :D Eiköhän suurin osa ole itse itsensä kuulija siellä makuuhuoneen nurkassa. Eli vähemmistössä taitaa olla he, jotka keikkaa ammatikseen vääntää ja pitää siltä pohjalta kamojaan tai soundiaan miettiä. Jos nyt satunnaisen keikan vääntää kerran pari vuodessa (kuten itse), niin lasken silti makuuhuonekitaristiksi, en keikkailevaksi muusikoksi.
 
Huomaa hyvin miten subjektiivisia ovat ihmisten käsitykset termeistä. Itse en ajattele itseäni makuuhuonekitaristiksi koska soittamiseni päämäärä on esittää tekemääni musiikkia elävälle yleisölle ja nauhoittaa sitä johonkin formaattiin kuultavaksi. Ajatukseni on se että tätä hommaa tehdään itselle, mutta esitetään ihmisille. Laskin että tänä vuonna kitaristina keikkoja kertyy 9 kpl ja rumpalina n. 4 kpl, mutta nämäkin "harrastuspohjalta" eikä näitä ole tehty tai tehdä ansiotulojen vuoksi. En koe itseäni keikkalevaksi muusikoksi vaan keikkailevaksi soittajaksi, amatööriksi.
 
"Amatööri tarkoittaa yleisterminä jonkin harrastajaa tai harrastelijaa erotukseksi ammattilaisesta1. Urheilussa palkka erottaa ammattilaisen amatööristä. Sanana amatööri perustuu latinan verbiin amare, rakastaa. Tästä johdettu amator2, kirjaimellisesti "rakastaja", viittaa siihen, että amatööri voi suhtautua intohimoisesti (ammattilaista intohimoisemmin) kiinnostuksensa kohteeseen, harrastukseen. Arkikielessä tunnettuja käsitteitä ovat esim. radioamatööri, amatöörinäyttelijä, amatööriurheilija, harrastajamaalari ja amatöörielokuva."
 
Elämä ja harrastukset eivät ole shakkia, sillä elämässä on myös harmaita nappuloita. Tässä muutama senttini ja näkemykseni.

tender.insanity: Mistäs sä tuollaisen väitöksen kehittelit?
 
Kovastihan sinä sitä vastaan tunnut olevan? Jos tämä osui sulle arkaan paikkaan niin sanotaan nyt vielä että tarkoituksenani ei ole vähätellä tai syyllistää pienituloisia joilla ei rahat riitä, olen pahoillani jos siitä loukkaannuit. Tilanteita on monia ja ne vaihtelee monenkin muuttujan seurauksesta. Jokaisen talous on oma henkilökohtainen asia enkä halua siihen sen kummemmin lähteä tökkimään. Tarkoituksenani oli vain peräänkuuluttaa että fiksulla rahankäytöllä saa itselleen vähän luksusta vaikka tulot ei niin suuret olisikaan. Itsellänikin on tosiaan ollut pari vaihetta elämässä kun rahasta oli tiukkaa, mutta kyllä sen vähänkin sai riittämään kun siihen oikein paneutui. Kyllä nykyäänkin jokainen kallis hankinta tarkoittaa pitkäjänteistä säästämistä ja muista turhuuksista karsimista.
 
No jos et huomaa eroa esim. hunajamarinoidun broilersuikaleen ja kananrintafileen, jonka itse suikaloi, välillä niin olet oikeassa triidissä keskustelemassa laatueroista kalliimman ja halvemman välillä.
 
Minähän sanoin tuolla jo aiemmin että nimenomaan teen kaiken mahdollisimman pitkälti itse ja vältän valmisratkaisuja? Tykkään kokata ja kyllä sekin näkyy pienenä säästönä.

M-Juhana: Mä olen aina hankkinut kitarat (ja autotkin) värin perusteella.
 
Mä oon kerran ostanut yhden kitaran hajun perusteella. Eikä se hankinta mennyt mönkään ollenkaan.

antnis: Muistakaa, että sillähän yhteiskunta (osittain) pyörii, että rikkaat ostavat mahdollisimman kallista paskaa ja raha kiertää. Parasta lamalääkettä.
 
Tähän liittyy myös eräs toinen "exclusiivisten" tavaroiden markkinoiden ominaisuus. Talous pyörii sykleissä ja näillä tuotteilla on tommonen keskimäärin 7-10 vuoden kysynnynnän huipun ja pohjan välinen heilunta. Tämä aiheuttaa sen, että noita tuotteita fiksusti tuottava yritys joutuu tämän heiluntariskin vuoksi repimään preemiota enemmän tuottesta silloin kun se myy ja näin varautumaan mahdollisiin huonoihin aikoihin. Perustuotteita taas menee tasaiseen ja niiden katteet ovat pienemmät. Tästä voi siis tehdä hätäisen johtopäätöksen, että luksustuotteissa on aina hinnassa sitä ilmaa. Isolla rahalla ei saa suorassa suhteessa parempaa.
 
Varmaan löytyy toki muita mekanismeja, jotka toimivat toisinpäin.

Gabe: Kovastihan sinä sitä vastaan tunnut olevan? Jos tämä osui sulle arkaan paikkaan niin sanotaan nyt vielä että tarkoituksenani ei ole vähätellä tai syyllistää pienituloisia joilla ei rahat riitä, olen pahoillani jos siitä loukkaannuit
 
"Arka paikka" kortti pelattu.
 
Sitä vain ihmettelen, että kun julistat niistä menoista säästämistä ja että kuka tahansa saa koska vain vähällä vaivalla hankittua itselleen mitä vain elämäntilanteesta tai mistä vaan välittämättä, niin miksi sitten on niin paljon porukkaa, joilla on rahat todella tiukilla ja mistään ei voi tinkiä enää? Onko he kaikki mielestäsi saatana tyhmiä ja kädettömiä idiootteja jotka maleksinnallaan ja holtittomalla rahankäytöllään ovat itse aiheuttaneet ja ansainneet ahdinkonsa?

Pahus, popcornit loppuivat. Itsehän olen sitä mieltä, että jos perheellisellä työttömällä on mahdollisuus säästää kitarakamoihin pakollisten menojen jälkeen, on saatu liikaa tukia ja ne pitäisi palauttaa!

Laulava Kylätohtori: Vähän jäi kiinnostamaan, että mitä mahdat tehdä työksesi, jos olet osasyyllinen yhteiskunnan köyhyyteen?
 
En tohdi julkisesti paljastaa työpaikkaani, vaikka monet täällä ovatkin minut tunnistaneet. Sen verran tohdin sanoa, että työskentelen julkisella sektorilla hoivapalveluiden parissa ja kansantaloudellisesti kuulun alempaan keskiluokkaan ja vaikka en ihan tarkkaan tiedä ansioitani, niin tienaan luultavasti jonkin verran alle kolmetuhatta euroa kuukaudessa (ehkä 2500 tjsp) josta voi päätellä etten ole lääkäri. Mikään varsinainen salaisuus ammattini ei ole joten pistä yksäriä jos se sua kiinnostaa, niin voin sen kyllä kertoa, vaikka en julkisesti haluakaan huudella.
 
Tuo ajatus osasyyllisyydestä köyhyyteen on pikkuisen mutkikkaamman idean tulos enkä nyt niin kamalana syntipukkina itseäni pidä, että suoranaisesti yöuneni menettäisin. Ajatus tuli siitä, että oikeastaan kaheksankytluvulla alkoi hyvinvointiyhteiskunta hiljalleen murtua ja yheksänkytluvulta lähtien viimeistään maailman tuulet ovat pyyhkineet hyvinvointiyhteiskuntaa aina vain hauraammaksi ja huterammaksi niin se on näkynyt tuloerojen kasvuna, mutta myös jyrkkenemisenä ja proletaarin solidaarisuus on muuttunut rajojen avautumisen myötä proletaarin kilpailuksi jossa jokainen pikkutyöntekijäkin yrittää hamuta itselleen aina vain enemmän. Samalla meidän ajattelu ja arvot ovat koventuneet. Samalla kun itse ajattelen, että minun pitäisi ansaita enemmän ja haluan uusia tavaroita ja kulutushyödykkeitä ja omistusasunnon etc. niin samalla tulen antaneeksi tukeni tälle järjestelmälle joka johtaa yksien rikastumiseen ja monien köyhtymiseen. Kun palkkaneuvotteluissa ajan sitä, että minun palkka pitää nousta, mutta mun työkaverin palkka pitää jättää ennalleen tai pienentyä, jotta inflaatio ei söisi sitä palkankorotustani, niin itseasiassa toimin ahneuden markkinalogiikan mukaisesti ja silloin en voi päästää itseäni vastuusta siihen minkälaiseksi tämä maailma on tullut.
 
Sinällään on aivan inhimillistä yrittää menestyä niillä edellytyksillä joita omaa ja siinä ympäristössä jossa sattuu olemaan, mutta muutos vaatii aina sen, että joku sanoo että tämä on ihan perseestä en suostu tähän enää ja toimin jatkossa toisella tavalla. Jos en siihen pysty, niin en voi asettua ulkopuolelle kritisoimaan tätä maailman menoa, vaan olen väistämättä osallinen. Olinpa sitten kuinka pieni osallinen hyvänsä, niin siitä huolimatta en vastuusta pääse minäkään.

tender.insanity: Sitä vain ihmettelen, että kun julistat niistä menoista säästämistä ja että kuka tahansa saa koska vain vähällä vaivalla hankittua itselleen mitä vain elämäntilanteesta tai mistä vaan välittämättä, niin miksi sitten on niin paljon porukkaa, joilla on rahat todella tiukilla ja mistään ei voi tinkiä enää? Onko he kaikki mielestäsi saatana tyhmiä ja kädettömiä idiootteja jotka maleksinnallaan ja holtittomalla rahankäytöllään ovat itse aiheuttaneet ja ansainneet ahdinkonsa?
 
Eiköhän valtaosa vähempiosaisista ole ihan tahtomattaan onnettomaan tilanteeseen joutuneita. Toki siellä joukossa on varmaan niitä jotka itse ovat ahdinkonsa päihteidenkäytöllä ym. aiheuttaneet, mutta monesti niissäkin on jotain muuta taustalla. Apua soisin heillekin. Onneksi meillä on sosiaalihuolto, leipäjonot ym. sitten tällaistenkin varalla. Mielestäni ketään ei saisi jättää oman onnensa nojaan pärjäämään jos omat voimavarat syystä tai toisesta ovat loppu.
 
Äläka pistä sanoja minun suuhun vaan yritä lukea nuo minun viestit ajatuksen kanssa ja kiihkotta. En minä ole sanonut että kuka tahansa saa koska vain vähällä vaivalla hankittua itselleen mitä vain elämäntilanteesta tai mistä vaan välittämättä. Sanoin noissa aiemmissa viestissäni näin: Toki elämäntilanteet vaihtelevat ja asuminen, lääkkeet, sairaudet ja velat vaikuttavat todella paljon eikä tietenkään jokaisessa tilanteessa ole varaa harrastaa tai säästää, jos on vaikka ylivelkaantunut ja sairastaa jotain niin pelkkä eläminen voi tehdä tiukkaa. Mutta kyllä se rahankäytön suunnittelu ja tarkkailu ihan jokaisessa tilanteessa ihan hyvää tekee. Jos ajatellaan normaalituloista pariskuntaa joilla on lapsi tai pari, niin kyllä fiksuja valintoja tekemällä pitäisi pärjätä. Ja näin tarkoituksenani ei ole vähätellä tai syyllistää pienituloisia joilla ei rahat riitä, olen pahoillani jos siitä loukkaannuit. Tilanteita on monia ja ne vaihtelee monenkin muuttujan seurauksesta. Jokaisen talous on oma henkilökohtainen asia enkä halua siihen sen kummemmin lähteä tökkimään. Tarkoituksenani oli vain peräänkuuluttaa että fiksulla rahankäytöllä saa itselleen vähän luksusta vaikka tulot ei niin suuret olisikaan. Itsellänikin on tosiaan ollut pari vaihetta elämässä kun rahasta oli tiukkaa, mutta kyllä sen vähänkin sai riittämään kun siihen oikein paneutui. Kyllä nykyäänkin jokainen kallis hankinta tarkoittaa pitkäjänteistä säästämistä ja muista turhuuksista karsimista.