Kitarat: kitarakamat ›

mulla on aika paljon gibsonin customshop kitaroita, ja mulla ei oo ainakaan mitään valittamista!!
ne ovat ihan mielettömän hyviä kitaroita!!
mut kyllä ne aika kalliit ovat kyllä!

"Mikkien rakenne on hyvin erityyppinen kuin alkuperäisissä. Mikrofoni on piirikortin päälle rakennettu."
 
Ööööh... Aha... Piirikortin?
 
Schallerin mikkejä? Kyl varmalla niin. Kun firmalla on omakin tehdas Elginissä, Illinoisissa, ja aikanaan toimitti eräälle pienelle pajallekin kitaramikkejä.. No, en ehkä arvaa enää mitään kommentoida... :I
Kyllä ne lasikuitulevyn päälle kootut G:n mikitkin oli sieltä Elginin tehtaasta. Kovin monia vuosia niitä ei kyllä ollut, en sitten tiedä...
Schallerin rautaa on kyllä Gibsoneissa näkyny, esim. tuo Nashville-talla eli "Vanha Nashville" eli Soapbar Bridge on kyl Schallerin tekemä. Mikkejä en em. syystä kyllä usko ulkopuolelta oman tehtaan hankitun. Mitäpä järkeäkään siinä olis.

Vielä sen verran aiheesta (tai sen vierestä) että sen mitä tässä on tullut itse Gibsonin Les Paul ja muita malleja testattua, niin lakkapinnoissa näyttää olevan todella paljon "halkeilua" ja erittäin altis kolhuille. Tämä ilmeisestikin on kyseisen lakan ominaisuus eikä mikään vika. Jostain lueskelin että se vanhenee myös nätisti...
 
Itse tuossa kokeilin tänäpäin kaverini '78 Gibson LP Deluxea ja jotenkin jäi sellanen "tämä on laitettu kiireessä kasaan"... No tietysti siihen vaikutti myös se että oli aika loppunajetut kielet ja eipä kitarassa ollut enää alkup. mini-hummereitakaan vaan tilalla oli jotkut Duncan Distortionit. Kaveri soitteleepi punk-bändissä että eipä tuota vissiin ole säädettykään kovin hyvin. Action oli ok mutta muuten vähän "sinnepäin". En tiedä ovatko niittivyöt tehneet asiansa mutta hyvin oli kaluttu puhtaaksi kitaran takaosa ja lommojakin oli sen verran että niitä voi "suuriksi kolhuiksi" sanoa. Olisikohan tuo 70-luvun kriisi vaikuttanut myös vielä tuohon '78 luuttuun siten että olisi rakennettu materiaaleja säästäen tms???

Olisikohan tuo 70-luvun kriisi vaikuttanut myös vielä tuohon '78 luuttuun siten että olisi rakennettu materiaaleja säästäen tms???
 
Se "paha aika" oli 68-71 eli ei se siitä.. Ilmeisesti vaan on tuo "belt buckle rash" ja suojaamaton puu/kosteus/joku muu mikä sitä pintaa riivannu. Kannattaa noilla nitrolakatuilla, jos tuo lakka lähtee tosiaan puuhun asti pois, jollain sitä jälkeä paikata, ettei kosteus pääse nitrolakan alle. Ja Suomen ilmastossa on tuo nitron halkeilu tosiaan melko väistämätöntä, jos kitaraa edes yhtään ulkoiluttaa talvella..Sitten vie kylmänä sisälle keskuslämmitystaloon ja ei yhtään anna lämpötilojen tasaantua vaan ottaa semmosen yönsä keikkabussin tavarapaksissa laukussa kylmettyneen nitrolakatun kitaran lämpösiin niin johan lakat halkeilee.. Vielä ikävämmin halkeaa tuo paksu (muovipohjainen?) viimeistely, jota joissain eurooppalaisissa kitaroissa käytettiin.. niinkuin Vox, Eko ja jotkut Framukset. Japskien Polymeerilakka tuntuu olevan senverran kimmoisaa tms. ettei se niin pahoin tuosta lämmönvaihtelusta "hermostu"..

Kummastuttaa toi PRS hehkutus...siin jutus.
 
Gibson kelpaa mulle vaikken Les Paulilla renkutakkaan, mutta Gibsonilla kuitenkin.
 
Ja mua ei, pahemmin haittaa pienet jutut viimeistelyssä.

Kummastuttaa toi PRS hehkutus...siin jutus.
 
Niemelin hehkutti PRS:ää jo yli 10 vuotta sitten. Ainakin silloin se myi niitä. Mielenkiintoinen juttu kaikenkaikkiaan (kun suodattaa markkinointipuffit pois)

..tämä on ainut ´les paul mikä on jäänyt,muut on saaneet uuden omistajan..esin -57 custom shop reissue,-95 ja -96 vuoden standardit ja tokai les pauleja useampia.ja kyllä tämä soi parhaiten näistä..mutta todettakoon että tokai on tokai ja gibson on gibson..
 
Mulla on muuten ilmeisesti sinun vanha -95 std. Tuli velipojan kautta jonka kanssa olit kai vaihdellut PRS:ään? Olen kolunnut myös paljon eri kitaroita 30:nen vuoden aikana ja tämä Les Paul todellakin istui minun käteen. Ja soittimena se on mielestäni erinomainen. Tokai "Love Rock" (vittu mikä nimi) oli myös jossain vaiheessa, mutta eihän sitä voinut Gibsoniin verrata, vaikka ihan ok kitara sekin oli. On näissä Gibsoneissa vain se jokin, jonka takia ainakin itse arvostan niitä eri lailla kuin kopioita, oli ne sitten miten hyviä tahansa. Toki jokainen kitara on yksilö, joten mukaan voi mahtua monenlaista ruiskua samalta merkiltä.

Mulla on muuten ilmeisesti sinun vanha -95 std. Tuli velipojan kautta jonka kanssa olit kai vaihdellut PRS:ään? Olen kolunnut myös paljon eri kitaroita 30:nen vuoden aikana ja tämä Les Paul todellakin istui minun käteen. Ja soittimena se on mielestäni erinomainen. Tokai "Love Rock" (vittu mikä nimi) oli myös jossain vaiheessa, mutta eihän sitä voinut Gibsoniin verrata, vaikka ihan ok kitara sekin oli. On näissä Gibsoneissa vain se jokin, jonka takia ainakin itse arvostan niitä eri lailla kuin kopioita, oli ne sitten miten hyviä tahansa. Toki jokainen kitara on yksilö, joten mukaan voi mahtua monenlaista ruiskua samalta merkiltä.
 
joo voi hyvin ollakkin..sehän tykästyi siihen kovasti heti..sehän oli ihan mint kunnossa,mutta silloin mulla oli custom shopin-57 reissue myöskin ja tuo vähän jäi sen varjoon..sen prs:n muuten vaihdoin sitten -96 vuoden les paul standardiin eli samaa ympyrää pyöritään..

Niemelin hehkutti PRS:ää jo yli 10 vuotta sitten. Ainakin silloin se myi niitä. Mielenkiintoinen juttu kaikenkaikkiaan (kun suodattaa markkinointipuffit pois)
 
Kyllä, toki pari asiavirhettä oli siinä, mm. tuo mikkijuttu. Ja onhan se toki ymmärrettävä, että markkinointipuffia mieluusti laittaa, vaikkei muuten niin vanhasta muistista. Jaa, olihan tuo omistajanvaihdosjuttukin hieman sekava, samoten Mc Cartyn lähdöt, jotka ei ollenkaan noin menneet.
!986 syyskesästä, ennen NAMMia osti kolme kaverusta tuon Gibsonin silloiselta omistajayhtiöltä. Juszkiewicz kai se pääjohtaja on... eikä tuon aikamäärän jälkeen ole suuria vaihdoksia tullut, missään 90-luvuilla tms.
Olihan tuossa parin merkin kohdalla lievää nostetta, ja tuo tunteita herkistävä yli satavuotias soitinvalmistaja-yhtiöhän siinä suurimmat palstametrit sai.. :)
Olisin vähän enemmän lukenu noista kauko-idän virityksistä kyllä, kun niistä ei mistään tietoa tahdo saada, tehtaita on, jotka myy kapasiteettia toisille yrityksille ja merkkejä ja malleja tehdään rinnakkain...

aloitin itse tokai les paulilla ja mulla oli aika hyvä tuuri...
musamaailmalla oli 25% alennusta kaikilla tokai kamoilla!!
 
mut sitten mä alotin ostamaan vähän gibsoneita!!
ja mun täytyy kyllä sanoa että jos te ette ole testannu hyvä gibson niin kokeilkaapa vaikka historic '57 les paul goldtop,
niin olette sen jäkeen aivan varmasti eri mieltä!!!!!!
 
niin että mun mielestä noi tokai les paulit ovat kyllä erittäin hyviä mutta jos on varaa ostaa vähän kalliimpi gibson niin lupaan että te ette koskaan tule katumaan sitä!!!!

niin että mun mielestä noi tokai les paulit ovat kyllä erittäin hyviä mutta jos on varaa ostaa vähän kalliimpi gibson niin lupaan että te ette koskaan tule katumaan sitä!!!!
 
Annatko rahat takaisin, jos kuitenkin joku rupeaa katumaan ostoaan? :)

Annatko rahat takaisin, jos kuitenkin joku rupeaa katumaan ostoaan? :)
 
Hih, minä ainakaan en tuosta viisseiskan kaulaprofiilista itse tykkää..enkä gold-topista värinä. Mutta senpä vuoksi niitä usealla variaatiolla tehdäänkin.. Mihinkäs se hiilloste hävis kun oli meillä hyvä plekusuoja-kauppa meneillään? ;)

Annatko rahat takaisin, jos kuitenkin joku rupeaa katumaan ostoaan? :)
 
KYYYYYYYYYYYYYYYYYYYLLÄ ANNAN SUN RAHAT TAKASIN!!!!!:)

..enkä gold-topista värinä
 
Jännä juttu. Sinänsä mulle on aivan sama mutta toi gold-top pinnoite on minusta LP:ssa yhtä oleellinen juttu kun PAF-mikit tai se kaikki muu. Makuasioita tietty ja näin aamuvuorossa tulee muutenkin höristyä niitä-näitä.

onhan tuo -57 historic kaula aika halko,mutta kyllä siihen tottuu ja kaipa tuo vaikuttaa sointiin ja sustainiin positiivisesti.?.nuo uudet burstbuckerit on todella hyvät.

Mutta tuota jos on ensimmäistä sähkistänsään ostamassa niin miten voi tuollaiseen varautua?

Jännä juttu. Sinänsä mulle on aivan sama mutta toi gold-top pinnoite on minusta LP:ssa yhtä oleellinen juttu kun PAF-mikit tai se kaikki muu. Makuasioita tietty ja näin aamuvuorossa tulee muutenkin höristyä niitä-näitä.
 
Noin puhuu mies, jolla on myös hopeinen stratocaster (Anniversary '79 oli se, eiksje?).
:-)
 
Goldtop on kaksipiippuinen juttu. Toisaalta se on just se klassikko, toisaalta useampikin kitaristi on keksinyt että goldtopin kultaväri tappaa sointia. Muistetaan että kun 70-luvulla Mick Ronson ja monet muut kuorivat Les Pauleistaan värin saadakseen sointiin kirkkautta, ne oli nimenomaan goldtopeja ne kitarat.
 
Mä en tiedä. Mulla on ollut '75 goldtop työsuhdekitarana enkä mä kokenut sen kultavärin soinnin kanssa mitään ongelmia verrattuna esmes sunburstiin 57-reissueeni (jossa oli mulle hankalampi kaula - myyntiin meni) tai niihin moniin mustiin LP:ihin joilla on tullut soiteltua.
 
Ehkä sitten taas joku paljas täysmahonki tuntuu hiukan kirkkaalta noihin syvimpiin vesiin, missä sooloja laulatetaan...

Imre:
Mutta tuota jos on ensimmäistä sähkistänsään ostamassa niin miten voi tuollaiseen varautua?
 
Ensimmäistä sähkistä ei kannata ostaa Gibsonin mallistosta, ei ainakaan Suomesta. Muutama ensimmäinen kitara menee ihan siinä, että oppii erottamaan eri kitaroiden ominaisuudet toisistaan, ja tietää koska kyseessä on vika ja koska ominaisuus, eli oppii myös laittamaan kitarat kuntoon.
 
Tuossa opettelussa ne ekat kitarat yleensä sitten menevätkin, joko tappiolla vaihtaessa tai typerästi myydessä; niissä ei kannata olla kauheasti rahaa kiinni.
 
Mm. Squierit ja Epiphonet on enemmän kuin riittävän hyviä kitaroita aluksi. Sitten kun tietää mistä tykkää, ja osaa jo soittaaklin, sitten voi alkaa hakea sitä elämänsä kitaraa. Kaikki sellaiset tietämäni soittajat, jotka on löytäneet sen elämänsä kitaran harrastuksen alkumetreillä ovat sen tyhmyyttään menettäneet, ja nyt sitä kiroavat.
 
Jonkun verran pitää tietää.

Muistetaan että kun 70-luvulla Mick Ronson ja monet muut kuorivat Les Pauleistaan värin saadakseen sointiin kirkkautta, ne oli nimenomaan goldtopeja ne kitarat.
 
Mick Ronsonin Les Paul oli musta.

Ensimmäistä sähkistä ei kannata ostaa Gibsonin mallistosta, ei ainakaan Suomesta. Muutama ensimmäinen kitara menee ihan siinä, että oppii erottamaan eri kitaroiden ominaisuudet toisistaan, ja tietää koska kyseessä on vika ja koska ominaisuus, eli oppii myös laittamaan kitarat kuntoon.
 
Tuossa opettelussa ne ekat kitarat yleensä sitten menevätkin, joko tappiolla vaihtaessa tai typerästi myydessä; niissä ei kannata olla kauheasti rahaa kiinni.
 
Mm. Squierit ja Epiphonet on enemmän kuin riittävän hyviä kitaroita aluksi. Sitten kun tietää mistä tykkää, ja osaa jo soittaaklin, sitten voi alkaa hakea sitä elämänsä kitaraa. Kaikki sellaiset tietämäni soittajat, jotka on löytäneet sen elämänsä kitaran harrastuksen alkumetreillä ovat sen tyhmyyttään menettäneet, ja nyt sitä kiroavat.
 
Jonkun verran pitää tietää.
 
Tarkoitat tuossa sähkökitaroiden tuntemusta. Ensimmäisellä kitaralla tarkoitan siis nimenomaan ensimmäistä sähkökitaraa koska klassisella olen soittanut jo kahdeksan vuotta.
Jos en ihan väärin tuota tulkinnut niin tarkoitit että pitää tietää minkälaisesta sähkökitarasta pitää jne.
Kuitenkin tarkoituksena olisi että voisi heti alkuun ostaa kunnollinen kitara ettei tarvitsisi heti uutta ostaa.